Lue keskustelun säännöt.
Aina sanotaan ettei pikkuvauva-aikana kannata erota..
24.01.2019 |
...mutta mitä jos tilanne on se että olemme mieheni kanssa lähinnä vahingoksi toisillemme?
Olen täysin uupunut tosi vaativan 5 kk ikäisen vauvan hoidosta. Isä osallistui hoitoon ekan kk aikana, sitten kiinnostus hiipui. Mies on aina töissä, minä kotona. Siitä, kun viimeksi sain olla muutaman tunnin yksin, on kuukausia. Olen täysin kiinni lapsessa. Vauva valvottaa ja nukkuu 20-30 min pätkissä päivisin, joten en edes muista koska olen viimeksi saanut nukkua kunnolla. Mies sanoo ykskantaan että lapsenhoidosta minulle maksetaan, joten turha valittaa.
Lapsen hankinta oli miehen idea. Hän lupasi ja vannoi, että vanhemmuus jaetaan, hän vähentää töitä, osallistuu ja hoitaa. Totuus on täysin päinvastainen.
En ole nähnyt miestä nyt 2 vrk. On se käynyt sohvalla nukkumassa, mutta tulee töistä kun olemme lapsen kanssa nukkumassa (viime yönä 03 pintaan) ja lähtee töihin kun nukumme (tänään 07). Mies on yrittäjä ja vetoaa siihen että firma kaatuu jos ei tee töitä.
Emme ole enää miehen kanssa kaksikko joka jakaa kaiken ja tsemppaa toisiaan. Olemme vihollisia, ja tuntuu että miehen tehtävä on väheksyä ja nokittaa aina jokainen asia elämässäni. Joskus saatan purskahtaa itkuun silkasta väsymyksestä. Empatian sijaan mies saattaa sanoa että "miten muka voi olla noin vaikeaa, hän on ollut jatkuvassa univelassa viimeiset 5 vuotta". Niskani on todella kipeä vauvan kanniskelusta, mies saattaa tuhahtaa että kannattaisiko käydä salilla vahvistamassa lihaksia. (Voi luoja miten mielellään kävisi kun,mutta vauvaa ei voi jättää yksin kotiin siksi aikaa. Käyn jumpissa minne saa lapsen mukaan, mutta mitään sellaisia omia harrastuksia ei ole. )Mies kyllä harrastaa ja tekee omia juttujaan, ja surullisintq on että aika harrastuksiin otetaan aina perheeltä pois, ei koskaan työstä.
Mies on niin vieraantunut lapsesta ettei osaa olla hänen kanssaan yhtään.
Yhteistä aikaa ei ole. Ennen vauvan syntymää kuvittelin että meillä olisi jonkinlainen tukiverkko (suht lähellä asuvat vanhempani) mutta isäni on vakavasti sairastunut. Ystäväni jonka tuen varaan laskin paljon, joutui muuttamaan toiseen maahan. Olen siis ihan yksin, en tiedä minne saisin vauvan hoitoon edes pariksi tunniksi jotta saisin NUKKUA. Itkettää kokoajan, vihastuttaa epäoikeudenmukaisuus ja olo tuntuu petetyltä ja huijatulta. Ainoa hyvä asia elämässäni on vauva, ja olen alkanut salaa jopa toivoa että miehellä olisi toinen nainen, jotta pääsisin hänestä eroon. Olen useasti ehdottanut että mies muuttaisi pois jotta saisimme molemmat etäisyyttä tilanteeseen mutta miksi mies minnekään lähtisi täyshoitolasta, jossa vaatteet pestään, aina on puhdas ja siisti koti, ruoka pöydässä. Olen itsestäänselvyys.
Neuvolassa en ole uskaltanut puhua tilanteesta, tämä jotenkin hävettää niin paljon, tämä epäonnistuminen. Seuraavassa neuvolassa aion puhua asiasta, pyytää apua, kertoa uupumuksesta ja arvottomuuden tunteesta, jonka mies aiheuttaa käytöksellään.
Emme ole edes mitään kakaroita vaan lähempänä 40 kuin 30.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurinosa täällä kirjoittelevista on vissiin katkeroituneita yh-äitejä kun aina neuvot on vain "ota ero"
Heti vaan ongelmien tullessa ero päälle, turha edes yrittää ratkaista asiaa muuten
No, nuo ap:n kuvaamat ongelmat on aika isoja ja luulen, että se ero on molemmille paras ratkaisu. Ei mieskään näemmä suhteessa viihdy, kun lapsi ja nainen ei kiinnosta yhtään! Mitä ratkaisua sinä ehdottaisit, kun toinen on ihan hälläväliä ja käyttäytyy aivan mielivaltaisen m*lkusti?
Oon jo tänne pari ideaa laittanut mutta ilmeisesti heti vaan pitäis ottaa ero ongelmien ilmetessä. Se että nyt on vaikeeta ei tarkoita että tulavaisuudessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP jäi kotiin hoitamaan lasta. Mies tekee yksityisyrittäjänä 14 tuntista työpäivää hoitaakseen talolainan, autolainan ja kaikki yritystoimintaan kuuluvat vastuut ja velvoitteet.
On se kyllä läpeensä mulkku mies kun ei vielä ota täyttä vastuuta lapsen ja kodin hoitamisesta. Vaimo uhkailee erolla ja se kaikki mistä yhdessä haaveiltiin näyttää romuttuvan. Kyllä minä jo alkaiskaisin AP:n miehen asemassa sovitella köyttä kaulaan. Muuta ulospääsyä siitä ei ole.
Vielä joku ihmettelee miksi kannattaa työllistyä, työllistää muita, lisääntyä ja haaveilla perheestä.
Miten hyvät lenkkarit sulla on? Nyt nimittäin karkuun ja kovaa. Juokse tosi kovaa. Hirveä mies.
Suosittelen kotiavun hankkimista, mikäli teidän kunnalla/kaupungilla on tällaista palvelua. Sillä itsekin pärjäsin vauvavuoden yksinhuoltajana (lapsen isä ei lainkaan kuvioissa). Noin kaksi kertaa viikossa kävi kotiapulainen 3-4h hoitamassa vauvaa, että sain nukuttua tai käytyä esim. kaupungilla yksin. Itse en joutunut maksamaan tuosta mitään, koska tuloni olivat niin pienet, mutta muistaakseni ei olisi ollut edes kovin kallista maksaakaan.
Jatkan vielä, että luulisi miehenkin, jos lainkaan on älyä, heräävän ongelmaan, kun haet ulkopuolista apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP jäi kotiin hoitamaan lasta. Mies tekee yksityisyrittäjänä 14 tuntista työpäivää hoitaakseen talolainan, autolainan ja kaikki yritystoimintaan kuuluvat vastuut ja velvoitteet.
On se kyllä läpeensä mulkku mies kun ei vielä ota täyttä vastuuta lapsen ja kodin hoitamisesta. Vaimo uhkailee erolla ja se kaikki mistä yhdessä haaveiltiin näyttää romuttuvan. Kyllä minä jo alkaiskaisin AP:n miehen asemassa sovitella köyttä kaulaan. Muuta ulospääsyä siitä ei ole.
Vielä joku ihmettelee miksi kannattaa työllistyä, työllistää muita, lisääntyä ja haaveilla perheestä.
Eiksi kukaan, ja ap viimeiseksi, vaatinut että mies ottaa täyden vastuun myös kotona?
Mutta ei se mies nyt ihan pulmunen ole, kun kerran jättää omat sotkut toisen siivottavaksi ja mitätöi toisen pahan olon. Jos sillä ukolla on stressiä, niin kertoisi siitä naiselleen ja ehdottaisi jotain ratkaisua poissaolon ja kiukuttelun sijaan.
He tarttee parisuhdeterapiaa, noin tilanne ei voi jatkua.
Vierailija kirjoitti:
AP jäi kotiin hoitamaan lasta. Mies tekee yksityisyrittäjänä 14 tuntista työpäivää hoitaakseen talolainan, autolainan ja kaikki yritystoimintaan kuuluvat vastuut ja velvoitteet.
On se kyllä läpeensä mulkku mies kun ei vielä ota täyttä vastuuta lapsen ja kodin hoitamisesta. Vaimo uhkailee erolla ja se kaikki mistä yhdessä haaveiltiin näyttää romuttuvan. Kyllä minä jo alkaiskaisin AP:n miehen asemassa sovitella köyttä kaulaan. Muuta ulospääsyä siitä ei ole.
Vielä joku ihmettelee miksi kannattaa työllistyä, työllistää muita, lisääntyä ja haaveilla perheestä.
No vauvanhoito on 24h vuorokaudessa -duunia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ketjua en jaksa lukea, mutta tämän kun jokainen lapsenhankintaa aikova ymmärtäisi:
ÄLÄ HANKI LASTA, JOS ET OLE 110 % VARMA, ETTÄ JAKSAT YKSIN HOITAA LOPUN ELÄMÄSI 24/7 VAIKEASTI VAMMAISTA LASTA.
Koska niin voi käydä. Voi olla, ettei käy, mutta niin VOI käydä. Ja siihen pitäisi varautua. Jos ei ole valmis siihen, ei pidä tehdä lapsia. Problem solved.
Kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Puhu neuvolassa tilanteestasi. Kotiapua on saatavilla. Avaa suusi rohkeasti. Viisikuukautisen pitäisi nukkua jo pidempiä pätkiä. Kysy neuvoja. Olet nyt todella väsynyt, joten älä tee harkitsemattomia päätöksiä. Aivan ensiksi haet apua itsellesi ja vauvalle! Sitä on kyllä saatavissa. Sinun ei tarvitse olla yksin eikä jaksaa yksin. Haleja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä.
Ihana mies olisi sellainen, joka huomaa äidin hädän, juttelee siitä ja pitää huolta, että äiti saa apua tavalla tai toisella. Sitä kutsuisin rakkaudeksi ja lähimmäisistään välittämiseksi.
Monestihan äidit itse ilmoittavat hyvinkin perusteellisesti mikä on ongelmana. Hyvä mies ei tästä säikähdä tai ota itseensä. Perheen tulisi olla tiimi, jossa toisiaan tuetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP jäi kotiin hoitamaan lasta. Mies tekee yksityisyrittäjänä 14 tuntista työpäivää hoitaakseen talolainan, autolainan ja kaikki yritystoimintaan kuuluvat vastuut ja velvoitteet.
On se kyllä läpeensä mulkku mies kun ei vielä ota täyttä vastuuta lapsen ja kodin hoitamisesta. Vaimo uhkailee erolla ja se kaikki mistä yhdessä haaveiltiin näyttää romuttuvan. Kyllä minä jo alkaiskaisin AP:n miehen asemassa sovitella köyttä kaulaan. Muuta ulospääsyä siitä ei ole.
Vielä joku ihmettelee miksi kannattaa työllistyä, työllistää muita, lisääntyä ja haaveilla perheestä.
AP sanoi, että maksavat puoliksi. Mielestäni parisuhteessa ei pidä koko ajan olla laskemassa, menevätkö rahat ja vapaa-aika molemmilla puolisoilla täsmälleen tasan, mutta ei tämäkään oikein ole, että taloudellinen vastuu puoliksi, mutta vastuu lapsesta ja kodista 100% toisen harteilla.
Ja mikä isä se sellainen on, joka ei haluaa omaa lastaan hoitaa?
Mene lääkärille. Sulla on ehkä synnytyksen jälkeinen masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En myöskään jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta haluaisin toivottaa sinulle kovasti voimia ja jaksamista tilanteeseesi. Puhut ehdottomasti neuvolassa asiasta ja lopetat miehesi passaamisen. Älä kuitenkaan tee hätiköityjä päätöksiä, joita saatat katua myöhemmin. Meillä on seitsemänkuinen vauva ja tuntuu, että vähän väliä riidellään kaikesta (paljon iisimpi tilanne kuin teillä tosin). Laitan sen suurimmaksi osaksi vain väsymyksen piikkiin. Meilläkään ei ole tukiverkostoa lähellä, enkä ole ollut erossa vauvassa kuin muutaman kauppareissun ajan. Minua helpottaa ajatus, että tämä on vain väliaikaista.
Toivottavasti saat apua ❤️
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkärille. Sulla on ehkä synnytyksen jälkeinen masennus.
Myös isät voi potea synnytyksen jälkeistä masennusta.
Hakekaa molemmat apua.
Ehdin taas lukea vastauksianne, kiitos suuresti tsemppauksestanne.
Mies on aina ollut työnarkomaani, mutta vannoi ja vakuutti että tilanne muuttuu kun lapsi syntyy. Tajusin kyllä jo raskaana ollessa että näin ei tule käymään, mies etääntyi minusta jo kun olin raskaana ja jäin tosi yksin (en ollutkaan kokoajan hyvinvoiva, tarmokas tehopakkaus joka jaksaa hoitaa kaiken ja jolla on pohjaton itseluottamus, kärsin koko raskausajan pahoinvoinnista ja vaikka oksensin kokoajan, lihoin silti melkein 30 kg (!!) mikä masensi ja heikensi itseluottamusta. Olen aina ollut hoikka ja olin järkyttynyt että ihminen voi paisua niin h*lvetisti 9 kk aikana).
Olen puhunut monesti tästä yksinäisyydestä ja siitä että mies suhtautuu oman lapsensa hoitoon niin että hän sanoo "auttavansa" minua - oletin että kun lapsi on puoliksi hankittu, molemmilla on siitä vastuu eikä oman lapsen hoito ole minun auttelua.
Meillä oli hyvä suhde ennen raskauttani. Olen tajunnut että hyvä suhteemme on pohjautunut pitkälti siihen että minä jaksan tuli mitä tuli ja hoidan kaiken kotona, siis aivan kaiken ja oman urani ohessa autan miestä vielä firmansa asioissa, kuuntelen ja kannustan silloinkin kun mies stressaa älyttömästi. Koko yhdessäolon ajan miehen on pitänyt vähentää töitä mutta ei se ole vaan koskaan onnistunut. Eli sinänsä olen ollut tyhmä kun uskoin miehen puheita siitä että vauvan synnyttyä tilanne oikeasti muuttuisi.
Oivalsin että en voi ketään muuttaa, ainoastaan itseni ja sen mitä suostun sietämään ja millaisen elämän haluan. Niinpä en siis aio vaatia nyrkkiä puiden mieheltä muuttumista, jos perhe ei kiinnosta, ei se kiinnosta vaikka kuinka pakottaisi. Koitan luoda elämäni nyt itse sellaiseksi että selviän vauva-ajasta. On täysin miehestä kiinni ymmärtääkö muuttaa käytöstään ja olla osa perhettämme vai meneekö se työ jälleen kaiken edelle.
Sinulle joka tarjosit apuasi Tampereella,sydämellisesti kiitos, mutta asun itse pääkaupunkiseudulla. Kiitos kuitenkin ajatuksesta.
Ap
En ole lukenut muita vastauksia, vaan haluan kirjoittaa omani nyt heti luettuani aloituksen. Pahoittelen, jos joku on sanonut saman asian jo aiemmin keskustelussa.
Ensinnäkin, tuntui pahalta lukea viestiäsi. Minun lapseni on nyt reilun vuoden ikäinen, mutta muistan kyllä elävästi, millaisia ne ekat kuukaudet olivat. Mun mies ei ollut yhtä kylmä kuin sinun, mutta ei hänkään juuri osallistunut vauvan hoitamiseen tai ymmärtänyt väsymystäni. Voin kuvitella, miltä susta tuntuu.
Toiseksi haluan jakaa sulle oman pelastukseni: lapsiperheiden kotipalvelu. Onko paikkakunnalla sellaista tarjolla? Se olisi just omiaan sulle. Myös seurakunta saattaa järjestää lapsenhoitoa, ainakin täälläpäin on kerran viikossa kolmen tunnin maksuton hoito, johon voi varata lapselle paikan. Tiedän, että näiden selvittäminen ja järjestäminen tuntuu väsyneenä melkein liian uuvuttavalta, mutta lupaan että se on sen arvoista.
Kolmanneksi toivon sulle hirmusti voimia ja tsemppiä <3 Et oo yksin, meitä on muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo "sanonta" liittyy lähinnä siihen, että jos suhteessa on muuten kaikki ollut kunnossa, mutta pikkulapsiaikana toisen naama alkaa yhtäkkiä kyrsiä, niin se kyrsiminen todennäköisesti johtuu molempien väsymyksestä. Jos taas ongelmia on ollut jo aiemminkin, niin ei ne pienet lapset ole kuin tekosyy jäädä kamalaan suhteeseen.
Vankila on oikea paikka niille jotka tekevät lapsia kamalan ihmisen kanssa huonoon suhteeseen. Ehdottomasti pitäisi sanktioida moinen toiminta!
Valitettavan moni näyttää aina vaan uskovan, että lapsen hankkiminen korjaa kaikki ongelmat ja pelastaa parisuhteen...
Luen hämmentyneenä ap:n aloitusta ja kommentteja ja mietin, että onko ap minä :D , mutta ei, en vielä ole niin väsynyt valvomisesta, että en muistaisi kirjoittaneeni av:lle. Melkein kaikki ap:n tilanteessa vain täsmää minun tilanteeseen, jopa asuinpaikka. Tsemppiä ap, i feel you!
Juu juuri näin... Tai sitten vaan aikuinen vastuuntuntoinen mies pystyy hoitamaan työn ja perheasiat molemmat. Ei työ ole mikään tekosyy olla kiinnostumatta oman lapsensa asioista.