Lue keskustelun säännöt.
Aina sanotaan ettei pikkuvauva-aikana kannata erota..
24.01.2019 |
...mutta mitä jos tilanne on se että olemme mieheni kanssa lähinnä vahingoksi toisillemme?
Olen täysin uupunut tosi vaativan 5 kk ikäisen vauvan hoidosta. Isä osallistui hoitoon ekan kk aikana, sitten kiinnostus hiipui. Mies on aina töissä, minä kotona. Siitä, kun viimeksi sain olla muutaman tunnin yksin, on kuukausia. Olen täysin kiinni lapsessa. Vauva valvottaa ja nukkuu 20-30 min pätkissä päivisin, joten en edes muista koska olen viimeksi saanut nukkua kunnolla. Mies sanoo ykskantaan että lapsenhoidosta minulle maksetaan, joten turha valittaa.
Lapsen hankinta oli miehen idea. Hän lupasi ja vannoi, että vanhemmuus jaetaan, hän vähentää töitä, osallistuu ja hoitaa. Totuus on täysin päinvastainen.
En ole nähnyt miestä nyt 2 vrk. On se käynyt sohvalla nukkumassa, mutta tulee töistä kun olemme lapsen kanssa nukkumassa (viime yönä 03 pintaan) ja lähtee töihin kun nukumme (tänään 07). Mies on yrittäjä ja vetoaa siihen että firma kaatuu jos ei tee töitä.
Emme ole enää miehen kanssa kaksikko joka jakaa kaiken ja tsemppaa toisiaan. Olemme vihollisia, ja tuntuu että miehen tehtävä on väheksyä ja nokittaa aina jokainen asia elämässäni. Joskus saatan purskahtaa itkuun silkasta väsymyksestä. Empatian sijaan mies saattaa sanoa että "miten muka voi olla noin vaikeaa, hän on ollut jatkuvassa univelassa viimeiset 5 vuotta". Niskani on todella kipeä vauvan kanniskelusta, mies saattaa tuhahtaa että kannattaisiko käydä salilla vahvistamassa lihaksia. (Voi luoja miten mielellään kävisi kun,mutta vauvaa ei voi jättää yksin kotiin siksi aikaa. Käyn jumpissa minne saa lapsen mukaan, mutta mitään sellaisia omia harrastuksia ei ole. )Mies kyllä harrastaa ja tekee omia juttujaan, ja surullisintq on että aika harrastuksiin otetaan aina perheeltä pois, ei koskaan työstä.
Mies on niin vieraantunut lapsesta ettei osaa olla hänen kanssaan yhtään.
Yhteistä aikaa ei ole. Ennen vauvan syntymää kuvittelin että meillä olisi jonkinlainen tukiverkko (suht lähellä asuvat vanhempani) mutta isäni on vakavasti sairastunut. Ystäväni jonka tuen varaan laskin paljon, joutui muuttamaan toiseen maahan. Olen siis ihan yksin, en tiedä minne saisin vauvan hoitoon edes pariksi tunniksi jotta saisin NUKKUA. Itkettää kokoajan, vihastuttaa epäoikeudenmukaisuus ja olo tuntuu petetyltä ja huijatulta. Ainoa hyvä asia elämässäni on vauva, ja olen alkanut salaa jopa toivoa että miehellä olisi toinen nainen, jotta pääsisin hänestä eroon. Olen useasti ehdottanut että mies muuttaisi pois jotta saisimme molemmat etäisyyttä tilanteeseen mutta miksi mies minnekään lähtisi täyshoitolasta, jossa vaatteet pestään, aina on puhdas ja siisti koti, ruoka pöydässä. Olen itsestäänselvyys.
Neuvolassa en ole uskaltanut puhua tilanteesta, tämä jotenkin hävettää niin paljon, tämä epäonnistuminen. Seuraavassa neuvolassa aion puhua asiasta, pyytää apua, kertoa uupumuksesta ja arvottomuuden tunteesta, jonka mies aiheuttaa käytöksellään.
Emme ole edes mitään kakaroita vaan lähempänä 40 kuin 30.
Kommentit (90)
:( olen pahoillani puolestasi. Mutta erittäin hyvä, että uskallat ottaa asian puheeksi neuvolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ensimmäiseksi kannata lopettaa tuo täysihoitolan pitäminen miehellesi? Hoida omat ja vauvan jutut, hän hoitaa omansa. Ehkä se herättäisi tai ainakin lisäisi muuttohaluja. Olen todella pahoillani puolestasi, minulla mies joka jännitti kovasti isyyttä mutta on ollut erittäin osallistuva ja rakastava isä meidän kahdelle pienelle tyttärelle. Olen kyllä moneen kertaan ymmärtänyt, että toisinkin olisi voinut käydä. Paljon vastuullisemman ja reilumman oloisista miehistä olen nähnyt lasten syntymän myötä kuoriutuvan niin itsekkäitä aikuislapsia ettei etukäteen olisi ikinä uskonut.
Puhu tosiaan siellä neuvolassa.
Mä olisin niin b*tch, että jättäisin miehen vaatetuksen ja ruokkimisen hunnigolle. Jos se havahduttaisi ukon siihen, että nyt on keskustelun paikka.
Tuntuu niin tutulta toi, että äijä huitelee omilla teillään. Meillä sellainen peli alkoi, kun lapsi täytti vuoden. Joku ihme kriisi miehelle tuli, mutta ei saanut puhuttua kuin ehkä työtovereille kaljan voimin.
Meille tuli ero, kun mä en enää jaksanut sitä pelleilyä. Nyt hoitaa isän velvollisuudet hyvin. Erosta vuosi, enkä vieläkään tiedä, mikä sille tuli. Uuden on jo saanut kainaloon..
Ojennat vauvan miehelle, sanot että käyt jossain, ja sen jälkeen olet 2vrk "jossain". Kuka hullllu, anteeksi vain, alkaa vauvantekokoneeksi siksi koska toinen niin haluaa?
En usko että ap:n väsymys eroamalla helpottaa.
Eihän se mies missään omilla teillään huitele. Tienaa elatusta perheelleen. Tekee pitkää päivää töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa erota aina, jos siltä tuntuu. Ei tuommoinen liitto, jossa toinen on marttyyri ja toista ei kiinnosta, ole yhtään mikään.
Odotas kun lapsi on uhmaiässä. Tulet saamaan kaiken sen luottamuksen lapselta silloin (niille kiukutellaan, kehen luotetaan eniten). Silloin vasta poikki olet, jos tämä ei muutu.
Ota asia puheeksi miehen kanssa ja siellä neuvolassa. Perhetyöhön on kaikki oikeutettuja. Miksi suostut olemaan kynnysmatto? Onko mies aggressiivinen, jos otat asian puheeksi? Jos asuisit yksin, missä asuisit? Koska palaat työelämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietippä asia uudetaan. Miten se mies olisi enemmän läsnä teidän erotessanne? Sehän tässä on kuitenkin se ongelma. Vai ajattelitko ottaa uuden miehen lennosta lastasi hoitamaan?
En väitä että liittonne olisi kunnossa ja ongelmaton, mutta hakemasi ratkaisu ei ole ratkaisu.
Puhut miehelle, ja sanot että sun jaksaminen on vähissä. Puhut neuvolassa, ja hommaat sitä kautta palvelusetelin siihen että saat välillä lastenhoitoapua.
Vaikea sanoa onko kyse nyt siitä että sun jaksaminen on loppu ja silloin kaikki tuntuu tahmealta, väsyttävältä ja epäreilulta. Vai siitä että miehesi ei oikeasti näe, että väsyt.
Tuossa kohdalla se pari tuntia omaa aikaa viikossa tekisi ihmeitä. Entä MLL lastenhoitajat? Sun pitää vain ottaa omaa aikaa ja keksiä joku harrastus ja joko mies hoitaa lasta sen ajan tai sitten maksatte yhdessä lastenhoitajan.
Apua on mahdollista saada, eikä siinä ole mitään pahaa että joku ulkopuolinen välillä vahtii lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaan tajua miksi naiset tällaiseen suostuvat.... Ja kantavat vielä miehelle kuuluvan häpeän taakan. Passiivisina vain odotellaan muutosta parempaan?
Aika törkeää luottaa tukiverkostoihin tuolla tavalla.. Kaverin varaankin laskit paljon. Mies hoitamaan osansa nyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietippä asia uudetaan. Miten se mies olisi enemmän läsnä teidän erotessanne? Sehän tässä on kuitenkin se ongelma. Vai ajattelitko ottaa uuden miehen lennosta lastasi hoitamaan?
En väitä että liittonne olisi kunnossa ja ongelmaton, mutta hakemasi ratkaisu ei ole ratkaisu.
Apn tilanteessa ero on juurikin ratkaisu. Valtava taakka häviää kun paska mies ei halvenna eikä alista.
Muista muuttaa myös lapsen sukunimi kun eroat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietippä asia uudetaan. Miten se mies olisi enemmän läsnä teidän erotessanne? Sehän tässä on kuitenkin se ongelma. Vai ajattelitko ottaa uuden miehen lennosta lastasi hoitamaan?
En väitä että liittonne olisi kunnossa ja ongelmaton, mutta hakemasi ratkaisu ei ole ratkaisu.
Apn tilanteessa ero on juurikin ratkaisu. Valtava taakka häviää kun paska mies ei halvenna eikä alista.
Muista muuttaa myös lapsen sukunimi kun eroat.
Jaa se on nyt jo alistaja ja halventaja. Saisko tohon mitenkään ujutettua vielä narsistin :D
Jos ongelmana on väsymys niin ei ero tässä kohtaa asiaa muuta, lopetat sen miehes hyysäämisen ja vaadit vähän omaakin lepoaikaa niin kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhut miehelle, ja sanot että sun jaksaminen on vähissä. Puhut neuvolassa, ja hommaat sitä kautta palvelusetelin siihen että saat välillä lastenhoitoapua.
Vaikea sanoa onko kyse nyt siitä että sun jaksaminen on loppu ja silloin kaikki tuntuu tahmealta, väsyttävältä ja epäreilulta. Vai siitä että miehesi ei oikeasti näe, että väsyt.
Tuossa kohdalla se pari tuntia omaa aikaa viikossa tekisi ihmeitä. Entä MLL lastenhoitajat? Sun pitää vain ottaa omaa aikaa ja keksiä joku harrastus ja joko mies hoitaa lasta sen ajan tai sitten maksatte yhdessä lastenhoitajan.
Apua on mahdollista saada, eikä siinä ole mitään pahaa että joku ulkopuolinen välillä vahtii lasta.
Ei mitään palveluseteleitä, kun perheessä kerran on rahaa. Vai ilmaiseksiko se mies siellä töissä käy.
Tuo "sanonta" liittyy lähinnä siihen, että jos suhteessa on muuten kaikki ollut kunnossa, mutta pikkulapsiaikana toisen naama alkaa yhtäkkiä kyrsiä, niin se kyrsiminen todennäköisesti johtuu molempien väsymyksestä. Jos taas ongelmia on ollut jo aiemminkin, niin ei ne pienet lapset ole kuin tekosyy jäädä kamalaan suhteeseen.
Ensimmäisenä jätät miehen ylöspidon kokonaan hänelle itselleen. Tietysti hän voi olla sika ja ilmoittaa, että hän ei muuten sitten kustanna sinulle ja vauvalle yhtään mitään. Olen lapseton, mutta ollut ex-miesystävän kanssa tuollaisessa tilanteessa, jossa oma väsymykseni ei ollut mitään ja kaikkea vähäteltiin, ja kyllä siinä pikkuhiljaa tuli hulluksi ja menetin itsearvostukseni kokonaan. Sinulla ja vauvalla olisi parempi kahden ilman häntä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo "sanonta" liittyy lähinnä siihen, että jos suhteessa on muuten kaikki ollut kunnossa, mutta pikkulapsiaikana toisen naama alkaa yhtäkkiä kyrsiä, niin se kyrsiminen todennäköisesti johtuu molempien väsymyksestä. Jos taas ongelmia on ollut jo aiemminkin, niin ei ne pienet lapset ole kuin tekosyy jäädä kamalaan suhteeseen.
Sanonta on kyllä ihan prseestä ollakseni rehellinen. Kaikki hokivat tuota neuvolassa, perheneuvolassa jne.
Voi kun olisinkin eronnut jo vauvavuonna.
Luin nyt vastauksianne, kiitos kaikille.
En usko että eroaminen varsinaisesti auttaisi väsymykseen mutta ainakin minulta olisi yksi taakka harteilta pois. Olen koittanut miettiä kovasti mitä lisäarvoa mies tuo perheeseemme, enkä keksi mitään. Taloudellisesti pärjäisin täysin lähes samalla elintasolla yksinkin. Maksamme kaiken 50/50 ja minulla on säästöjä (jotka oli tarkoitus käyttää sitten kun vanhenpainvapaa loppuu ja jään hoitovapaalle, sekä isä että minä olimme sitä mieltä että lapsi hoitoon vasta lähempänä kahta ikävuotta.)
Mies kiukuttelee kuin uhmaikäinen minulle ja purkaa minuun kaiken työstressin. Eipä tarvitsisi sitä kiukuttelua enää katsella. En miehen elämästä tiedä muuta kuin negatiiviset asiat, ne hän minun niskaani kaataa.
Olen yrittänyt hoitaa parisuhdetta, ostella miehelle pieniä lahjoja lähinnä osoituksena että välitän. Seksiäkin oli, vaikkei minua niin napannut, mutta tiesin että mies halusi.
Nyt olen väsynyt yksin yrittämään pitää hataraa parisuhdetta koossa ja samalla hoitaa yksin vauvan ja kodin.
Mies tietää että olen jopa hulluuteen asti siisti ihminen. Olen väsyneenä joutunut luopumaan omista siisteysstandardeista koska en vaan jaksa siivota niin paljon. Siivoukseen mies ei osallistu tietenkään koska työ. Tänäaamuna päätin lopettaa sen miehen jälkien siivoamisen. Kun kahvikuppi jää sinne minne huvittaa, vaatteet kasaan lattialle, kahvinkeittimen ympäristö näyttää lähinnä räjähtäneeltä miehen kahvinkeittelyn jäljiltä kun 1/3 puruista on pitkin pöytiä ja lattioita ja kaikki purkit auki. Kengät on eteisessä kuin pikkulapsen jäljiltä. Enää en siivoa näitä, en vaikka kuinka vituttaisi. Miehen likainen termosmuki on ollut nyt 5 päivää ikkunalaudalla, katsotaan kuinka kauan se on siinä kun minä en sitä tiskiin vie.
Tiedän että kuulostan pikkumaiselta. Mutta koska miehen mielestä lapsenhoidosta minulle maksetaan, niin lapsenhoitoon osuuteni jää, kun lasta 24/7 hoidan. Ei minulle makseta siivoamisesta, ruoanlaitosta, pyykkäämisestä. Oman ja lapsen osuuden hoidan, katsotaan aukeaako miehen silmät. Tuskinpa.
Tuntuu pahalta antaa vauva ventovieraan hoidettavaksi mutta tässä tapauksessa vaihtoehtoja ei taida olla. MLL:n sivuja selaamalla varmaan löydän jonkun luotettavan hoitajan vauvalle esim. Kerran viikossa yhden illan ajaksi 2-3 tunniksi, jotta voin itse vaikka nukkua tai mennä joogaan tai ravintolaan syömään rauhassa. Ihan mitä tahansa, että saisin hetken olla vaan yksin.
Ap
Voi sentään. Silloin kannattaa erota, kun siltä oikeasti tuntuu. Ihan sama, onko lapsia tai minkäikäisiä he ovat. Kaikista karmein ja huonoin - ja lapsia vahingoittavin - syy jäädä yhteen huonossa liitossa ovat lapset. Useimmiten juuri heidän parhaakseen on paras erota.
Missä päin asut? Taitaisit tarvita ystävää joka auttaa vauvan kanssa joskus pari tuntia ja on muutenkin henkisesti läsnä. Tuosta miehestäsi ei siihen taida oikeasti olla. Olen itsekin pienen vauvan äiti joten voin kuvitella kuinka pahalta sinusta tuntuu tässä tilanteessa.