Lue keskustelun säännöt.
Resilienssi - oletko resilientti ja miten se ilmenee?
Toivutko vaikeista kokemuksista?
Ylen aamu-tv:ssä haastateltavana psykologi Soili Poijula, aiheena myös viime aikojen sek s rikokset.
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lähtökohtaisesti vanhemmat tekevät parhaansa lastensa kanssa
Kuten urheilijatkin tekevät parhaansa ja katsovat mihin se riittää. Yleensä ei riitä kuin viimeiseen sijaan.
Mutta voiko huono äiti olla kiltti ja empaattinen?
ja jos on niin :"miksi?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla. jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille?
Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.
Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni.
Mulla on ollut kurja lapsuus, koulukiusausta, yksinäisyyttä, olen kokenut seksuaalista väkivaltaa, työpaikkakiusaamista, huonoja ihnissuhteita ja tiea mitä. Pitkälti yli kolmekymppiseksi pukeuduin uhrin viittaan ja väitin etten vois selvitä 'kun en ikinä ole edes saanut mistään tukea'. Juoksin terapiassa valittamassa mutta vasta kun aloin opetella täälläkin mainittuja resilienttejä toimintamalleja elämä alkoi muuttua paremmaksi, alkoi myös tapahtua parempia asioita ja elämääni tuli parempia ihmisiä.
Katkeruus ei ja muisen syyttely ei auta, mulla on varaa sanoa niin kun olen sen itse nähnyt - ja myös muutoksen
Ilmeisesti et kuitenkaan kärsinyt traumatakautumista tai persoonallisuuden jakautumisesta?
Laitan tähän lainauksen Disso ry:n sivuilta ja totean että onneksi en enää ole se painajainen minkä läpi elin konkreettisesti ja lisäksi oman pääni sisällä. On myös ihmisiä ketkä ovat selvinneet vielä paljon pahemmistakin asioista ja asioiden kasaantumisesta hyvään elämään.
"Kehitämme Disso ry:ssä myös erilaisia vertaistuen foorumeja, joissa elämän vaikeat kokemukset saisivat muuttua selviytymistarinoiksi, voitoiksi ja voimaantumisiksi. Elämän perustuksia ja luottamusta ei ole koskaan liian myöhäistä alkaa rakentaa uudelleen."
Empatiakyvyttömyys viittaa huonoon resilienssiin. Omaan tilanteeseesi vaikuttaa se, että sinulle saattaa olla haastavaa luoda positiivisia ihmissuhteita. Sitä helpottaa, kun puhuu muille nätimmin.
Hei, olet nyt useampaan otteeseen kopioit tämän minun viestini tai osia siitä ja laittanut sitä muille vastaukseksi. Se varmaan hämmentyy lukijoita. Myöskään toisto tuskin auttaa, sillä olen itse esittänyt asiani ja nyt sinä moneen kertaan. Jankkaaminen tuskin auttaa.
Olen myös törmännyt täällä aivan samalla tavalla viestilläni spämmäävään hyypiöön! Varmaan sama tyyppi, muttei voi ymmärtää miksi joku toimii noin. - Ihmettelijä
En ymmärrä miksi tämä trolli kopio juuri minun viestejäni...
Ja tämä on tapahtunut monessa eri ketjussa..kuten esim ensi treffeillä nussiminen ja sähköauto on ihan perseestä ketjut
Sinun täytyy nyt kysyä itseltäsi , "miksi" näin on päässyt käymään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lähtökohtaisesti vanhemmat tekevät parhaansa lastensa kanssa
Kuten urheilijatkin tekevät parhaansa ja katsovat mihin se riittää. Yleensä ei riitä kuin viimeiseen sijaan.Mutta voiko huono äiti olla kiltti ja empaattinen?
ja jos on niin :"miksi?"
Tässä viestissä ei ollut kyse huonosta äidistä ollenkaan. Tekee parhaansa on eri asia kuin huono vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lähtökohtaisesti vanhemmat tekevät parhaansa lastensa kanssa
Kuten urheilijatkin tekevät parhaansa ja katsovat mihin se riittää. Yleensä ei riitä kuin viimeiseen sijaan.Mutta voiko huono äiti olla kiltti ja empaattinen?
ja jos on niin :"miksi?"
Tässä viestissä ei ollut kyse huonosta äidistä ollenkaan. Tekee parhaansa on eri asia kuin huono vanhempi.
Ei se aina ole. Hoitamattomat mielenterveysongelmat esimerkiksi monesti tarkoittavat ongelmia vanhemmuuden kanssa.
En ole vielä saanut kiinni ajatuksesta, miten sitä voi OPPIA, jos ei ennestään osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltti ja empaattinen äiti voi olla huono vanhempi sillä tavalla, ettei vaadi lapsiltaan tarpeeksi, ei siis osaa asettaa heille rajoja eikä opettaa heille tapoja.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä saanut kiinni ajatuksesta, miten sitä voi OPPIA, jos ei ennestään osaa.
Hakemalla ammattiapua. Vaikeassa tilanteessa resilientti on se, joka ottaa kaikki keinot käyttöön selviytyäkseen. Ei resilientti tarkoita sitä, että pitäisi pärjätä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen. Vaikka elämä on tuonut monenlaista kuraa lapsesta saakka, halusin säilyttää luonteeni periksiantamattomuuden ja valoisuuden mukana. Uskon, että se oli määrittelevä tekijä myös kohtaamassani kaikkein suurimmassa surussa ja menetyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Saimme mieheni kanssa esikoisemme viime viikonloppuna. Olemme kauan toivoneet lasta, ja vihdoin hänet meille suotiin. Vauva on kuitenkin todella vaativa ja itkuinen, ja kärsii pahoista mahavaivoista. Edelleenkään ei ole ollut hereillä ja ollut itkemättä, huutamatta tai kiljumatta.
Sydämeni särkyy kun en voi auttaa lastani kivuissaan, ja itken kokoajan. Samalla pelkään, että tämä on tällaista ikuisesti ja en enää koskaan pääse olemaan mieheni kanssa.
Pelottaa, itkettää, harmittaa. Mietin, teimmekö elämämme isoimman virheen nyt kuitenkin hankkimalla lapsen. Olenkohan maailman huonoin äiti?
Onko kellään parisuhde parantunut lapsen jälkeen, ja jos on, voisitteko kertoa siitä tarkemmin?
Huhhuh, tulipahan purettua tunteita.
Voi taivas. Viikko vanhemmuutta takana ja uit tollasissa vesissä? Et tiedä viikon jälkeen mistään mitään ja olet valmis luovuttamaan? Ymmärrän, että sulla on hormonimyrsky päällä, mutta astupa hetkeksi itsesi ulkopuolelle ja leikit olevasi sinä 60-vuotiaana. Ja alat sillä elämänkokemuksella ja viisaudella puhumaan itsellesi. Yksi viikko on hyttysen pissa meressä, kulta ja niin on yksi vuosikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saimme mieheni kanssa esikoisemme viime viikonloppuna. Olemme kauan toivoneet lasta, ja vihdoin hänet meille suotiin. Vauva on kuitenkin todella vaativa ja itkuinen, ja kärsii pahoista mahavaivoista. Edelleenkään ei ole ollut hereillä ja ollut itkemättä, huutamatta tai kiljumatta.
Sydämeni särkyy kun en voi auttaa lastani kivuissaan, ja itken kokoajan. Samalla pelkään, että tämä on tällaista ikuisesti ja en enää koskaan pääse olemaan mieheni kanssa.
Pelottaa, itkettää, harmittaa. Mietin, teimmekö elämämme isoimman virheen nyt kuitenkin hankkimalla lapsen. Olenkohan maailman huonoin äiti?
Onko kellään parisuhde parantunut lapsen jälkeen, ja jos on, voisitteko kertoa siitä tarkemmin?
Huhhuh, tulipahan purettua tunteita.
Voi taivas. Viikko vanhemmuutta takana ja uit tollasissa vesissä? Et tiedä viikon jälkeen mistään mitään ja olet valmis luovuttamaan? Ymmärrän, että sulla on hormonimyrsky päällä, mutta astupa hetkeksi itsesi ulkopuolelle ja leikit olevasi sinä 60-vuotiaana. Ja alat sillä elämänkokemuksella ja viisaudella puhumaan itsellesi. Yksi viikko on hyttysen pissa meressä, kulta ja niin on yksi vuosikin.
Ylläolevan on pakko olla sepitettä, ei tuollaista päättelyä olekaan.
Tai jos on noin kova hormonimyrsky, pitäisi hakea apua eikä draamailla täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saimme mieheni kanssa esikoisemme viime viikonloppuna. Olemme kauan toivoneet lasta, ja vihdoin hänet meille suotiin. Vauva on kuitenkin todella vaativa ja itkuinen, ja kärsii pahoista mahavaivoista. Edelleenkään ei ole ollut hereillä ja ollut itkemättä, huutamatta tai kiljumatta.
Sydämeni särkyy kun en voi auttaa lastani kivuissaan, ja itken kokoajan. Samalla pelkään, että tämä on tällaista ikuisesti ja en enää koskaan pääse olemaan mieheni kanssa.
Pelottaa, itkettää, harmittaa. Mietin, teimmekö elämämme isoimman virheen nyt kuitenkin hankkimalla lapsen. Olenkohan maailman huonoin äiti?
Onko kellään parisuhde parantunut lapsen jälkeen, ja jos on, voisitteko kertoa siitä tarkemmin?
Huhhuh, tulipahan purettua tunteita.
Voi taivas. Viikko vanhemmuutta takana ja uit tollasissa vesissä? Et tiedä viikon jälkeen mistään mitään ja olet valmis luovuttamaan? Ymmärrän, että sulla on hormonimyrsky päällä, mutta astupa hetkeksi itsesi ulkopuolelle ja leikit olevasi sinä 60-vuotiaana. Ja alat sillä elämänkokemuksella ja viisaudella puhumaan itsellesi. Yksi viikko on hyttysen pissa meressä, kulta ja niin on yksi vuosikin.
Tuo nyt tuskin auttaa ketään, joka kärsisi esim. synnytysmasennuksesta ja ei ole ehkä nukkunut viikkoon. Kannattaa myös itse asettua toisen asemaan.
Aiemmalle kirjoittajalle, mene neuvolaan. Saat apua sekä vauvalle, että omiin tunteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kasvatuksen tulos:
Jotkut ovat saaneet lapsuudessa työkalut elämää varten.
Todellakin olen. Vastoinkäymisten kohdatessa tulen aina vaan vahvemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo paljon vaihtoehtoja jos ei halua tappaa itseään. Että sellainen resilientti taistelijaluonne. Ui tai uppoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.
Kiitos! Tiedätkö, mitkä piirteet saavat sinut olemaan "jankkaamatta asiaa". Tunnen niin monia joilla on 15 vuodenkin jälkeen sama levy päällä samassa raidassa. Mitähän teet toisin? Ap
En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja, mutta vastaan silti :) Varmaan resilienssi on aika pitkälti luonnekysymys. Kuitenkin myös kokemusten kovuudella ja kestolla on myös vaikutusta. Esimerkiksi kertaluonteisesta traumasta saattaa parantua jopa tapahtumaan edeltävää "paremmalle tasolle", esim. haluaa auttaa muita saman kokeneita, ja saa siitä merkityksellisyyden tunteita elämään. Jos joku on joutunut esimerkiksi elämään pitkäaikaisesti traumatisoivassa ympäristössä, ollut hyvin nuori trauman tapahtuessa ja näin ollen kykenemätön käsittelemään jne. ei voi vain ajatella että hänessä olisi jokin vika miksi ei resilienssiä löydy.
Vaikka kaikki traumat eivät välttämättä koskaan täysin parane, uskon silti, että hyvinkin vaikeista asioista on mahdollista toipua sellaiselle tasolle, että voi elää mielekästä ja hyvää elämää. Itse olen rajun seksirikoksen uhri ja pitkäaikaisesti traumatisoitunut. Olen joutunut käyttämään valtavasti aikaa ja energiaa itseni työstämiseen. Suurimpina syinä sille, miksi minulla menee nyt verrattaen hyvin, pidän loistavaa terapeuttia, jonka kanssa tein monen vuoden intensiivisen työn, sekä keskimääräistä korkeampaa älykkyyttäni ja herkkyyttäni, jotka antoivat minulle eväät työstää traumoja. Toivon todella, että näiden r-rinkiläisten uhrit saavat kaiken mahdollisen avun ja tuen. Toivon, että he voivat saada edes jotenkin normaalin, hyvän elämän tapahtuneista kauheuksista huolimatta. Rikoksen tehneen saastan voisin puolestaan viedä vaikka itse saunan taakse, tai palatkoon sinne kehitysmaihinsa. Mutta Suomeenhan ne jäävät tuhoamaan lisää pikkutyttöjen ja heidän läheistensä elämiä.
Ei ole tervettä olla automaattisesti resilientti. Loputon joustaminen ei ole tervettä. Minun terapeuttini kehui minua mieleltäni ihanan joustavaksi ja sitten hän käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Olin niin joustava, että siedin mitä tahansa ja olin valmis hyväksymään minkä tahansa kohtelun. Näissä psyykeen liittyvissä trendeissä on vaaransa. Liitän resilienssin samaan trendiin mindfulnessin ym. kanssa. On asioita, joita ei todellakaan pidä hyväksyä ja yrittää vain kasvattaa sietokykynsä rajoja, sen sijaan että vaatisi oikeuksiaan, syyllisiä tuomiolle, pomolta kohtuullinen määrä työtehtäviä, puolisoa ottamaan vastuuta lapsista jne.
Riippuu luonteesta.tempperamentistä, geeneistä ja ympäristöstä/ ihmisistä jossa on elänyt. Miten sitä suhteuttaa nykyiseen elämään. Sekä iästä, tottakai.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tervettä olla automaattisesti resilientti. Loputon joustaminen ei ole tervettä. Minun terapeuttini kehui minua mieleltäni ihanan joustavaksi ja sitten hän käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Olin niin joustava, että siedin mitä tahansa ja olin valmis hyväksymään minkä tahansa kohtelun. Näissä psyykeen liittyvissä trendeissä on vaaransa. Liitän resilienssin samaan trendiin mindfulnessin ym. kanssa. On asioita, joita ei todellakaan pidä hyväksyä ja yrittää vain kasvattaa sietokykynsä rajoja, sen sijaan että vaatisi oikeuksiaan, syyllisiä tuomiolle, pomolta kohtuullinen määrä työtehtäviä, puolisoa ottamaan vastuuta lapsista jne.
Sä olet ymmärtänyt termin täysin väärin. Ei resilientti ole sama kuin hyväksikäytettävä! Päinvastoin. Resilientti jaksaa taistella tärkeän asian puolesta vastoinkäymisistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Kiltti ja empaattinen äiti voi olla huono vanhempi sillä tavalla, ettei vaadi lapsiltaan tarpeeksi, ei siis osaa asettaa heille rajoja eikä opettaa heille tapoja.
Ehkä on itse huono esimerkki. Ei voi vaatia ei edes lapselta tapoja. Jos ei niitä itelläkään ole.
Esim ei syö pöydässä vaan tvn ääressä.
Polttaa tupakkaa, vaikka tietää sen vahingollisuuden. Lapsi ottaa mallia kaikessa ja kaikesta.
Minun pitää huolehtia lapsistani - "miksi. Voit käyttää tätä "miksi"-sanaa hyvänä työkaluna, jolla alat purkamaan oman mielen turvamuureja. Siitä voi olla uskomattomasti hyötyä ja saat siitä voimaa jatkaa kokonaisempana ihmisenä. Kaikkea hyvää sinulle.