Resilienssi - oletko resilientti ja miten se ilmenee?
Toivutko vaikeista kokemuksista?
Ylen aamu-tv:ssä haastateltavana psykologi Soili Poijula, aiheena myös viime aikojen sek s rikokset.
Kommentit (298)
Olen.
Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.
Kiitos! Tiedätkö, mitkä piirteet saavat sinut olemaan "jankkaamatta asiaa". Tunnen niin monia joilla on 15 vuodenkin jälkeen sama levy päällä samassa raidassa. Mitähän teet toisin? Ap
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Millaisiin asioihin se sinulla juontaa - tuo että oire laukeaa? Kiinnostaa, miten tämä piirre kehittyy. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Aivan sama juttu. Lisäksi elämässä on lapsuuden jälkeen ollut myös muita rankkoja asioita. En saanut läheisiltä juurikaan tukea niiden kanssa, mikä on varmasti yksi syy siihen miksi oireilu jäi päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Mä kärsin myös noista mitä mainitsit, ja stressaannun. Mutta kovistakin elämän iskuista toivun silti suhteellisen nopeasti pinnalle, toimintakykyiseksi. Puhun kriisitilanteessa paljon. Käyn syvällä tunteissa, mutta muutaman päivän päästä mieli pyrkii pois pinnan alta. Pidän siis itseäni palautumiskykyisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Millaisiin asioihin se sinulla juontaa - tuo että oire laukeaa? Kiinnostaa, miten tämä piirre kehittyy. Ap
Ohis: mielestäni ahdistuneisuus liittyy nimenomaan siihen, että tunteiden säätely ei kehity kunnolla, koska ympäristö ei tue sitä. Reagoit siis vaikeisiin asioihin edelleen samalla tavoin kuin pieni lapsi, panikoitumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Mä kärsin myös noista mitä mainitsit, ja stressaannun. Mutta kovistakin elämän iskuista toivun silti suhteellisen nopeasti pinnalle, toimintakykyiseksi. Puhun kriisitilanteessa paljon. Käyn syvällä tunteissa, mutta muutaman päivän päästä mieli pyrkii pois pinnan alta. Pidän siis itseäni palautumiskykyisenä.
Lisään tähän että en kuitenkaan ole masentunut. Sillä varmaan on merkityksensä resilienssiin.
Olen resilientti. Olen selvinnyt vaikeista asioista, pettämisistä, keskenmenosta, läheisten kuolemista, hirveän stressaavista vaikeista työvuosista ilman vammoja sieluun. Toisaalta minulla on kaikkea, terveet lapset, oma terveys ja hyvä mielenkiintoinen työ. Kestän hyvin stressiä ja kiirettä, jopa siinä määrin että ihmiset luulevat minun polttavan itseni loppuun. Antaa tulla vaan lisää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Mä kärsin myös noista mitä mainitsit, ja stressaannun. Mutta kovistakin elämän iskuista toivun silti suhteellisen nopeasti pinnalle, toimintakykyiseksi. Puhun kriisitilanteessa paljon. Käyn syvällä tunteissa, mutta muutaman päivän päästä mieli pyrkii pois pinnan alta. Pidän siis itseäni palautumiskykyisenä.
Ketkä sinua kuuntelevat? Kuuntelijoiden puute on yleensä se ongelma, mikä hidastaa asioiden käsittelyä.
En ole.
Toivun isommista psyykkisesti kuormittavista asioista (esim. vanhempien päihdeongelmat, väkivalta, raiskaus) hitaasti. Pystyn kuitenkin hoitamaan asiani: käymään töissä, opiskelemaan. Ihmissuhteet sen sijaan takkuaa. Nyt vasta keski-iän kynnyksellä alkaa tuntumaan siltä, että ehkä elämä sittenkin kantaa, oireet ovat vähentyneet ja mieli alkaa muutoinkin olemaan kasassa. Nyt haluan auttaa muita, joiden elämänlanka tahtoo olla hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Mä kärsin myös noista mitä mainitsit, ja stressaannun. Mutta kovistakin elämän iskuista toivun silti suhteellisen nopeasti pinnalle, toimintakykyiseksi. Puhun kriisitilanteessa paljon. Käyn syvällä tunteissa, mutta muutaman päivän päästä mieli pyrkii pois pinnan alta. Pidän siis itseäni palautumiskykyisenä.
Olen samanlainen. Pyydän apua, jos jotain sattuu. Mietin, olenko oppinut luottamaan kumminkin johonkuhun siellä alkumetreillä? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole resilienssiä. Mutta kärsinkin ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Syy? Lapsuus.
Mä kärsin myös noista mitä mainitsit, ja stressaannun. Mutta kovistakin elämän iskuista toivun silti suhteellisen nopeasti pinnalle, toimintakykyiseksi. Puhun kriisitilanteessa paljon. Käyn syvällä tunteissa, mutta muutaman päivän päästä mieli pyrkii pois pinnan alta. Pidän siis itseäni palautumiskykyisenä.
Olen samanlainen. Pyydän apua, jos jotain sattuu. Mietin, olenko oppinut luottamaan kumminkin johonkuhun siellä alkumetreillä? Ap
Kuka sinua auttaa? Jollei kukaan halua auttaa, niin avunpyynnöistä ei ole hyötyä. Silloin lopulta lakkaa apua edes kysymästä, jollei ole ketään johon voisi hädän hetkellä luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen resilientti. Olen selvinnyt vaikeista asioista, pettämisistä, keskenmenosta, läheisten kuolemista, hirveän stressaavista vaikeista työvuosista ilman vammoja sieluun. Toisaalta minulla on kaikkea, terveet lapset, oma terveys ja hyvä mielenkiintoinen työ. Kestän hyvin stressiä ja kiirettä, jopa siinä määrin että ihmiset luulevat minun polttavan itseni loppuun. Antaa tulla vaan lisää!
Saattaa tullakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.
Kiitos! Tiedätkö, mitkä piirteet saavat sinut olemaan "jankkaamatta asiaa". Tunnen niin monia joilla on 15 vuodenkin jälkeen sama levy päällä samassa raidassa. Mitähän teet toisin? Ap
Elämänfilosofiani, vai onko se luonteenpiirre sitten. Yritän muistaa, että valittamisesta ja vatvomisesta ei ole mitään hyötyä, murehtiminen ei ole koskaan auttanut mitään. Kyllä minäkin valitan ja murehdin, mutta mietin aina, mitä voin TEHDÄ asian eteen. Ja teen.
Samalla aivopesen itseäni uskomaan, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Aina.
Kun olen kaiken tehnyt niin tiedän, että nyt minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne ja tarvittaessa antaa anteeksi. Ja tähän pyrin. Vaikeissa asioissa se on vaikeaa, muttayhä uudelleen. Yhä uudelleen.
Ihan oikeasti nuo kaksi viimeistä asiat ovat välttämättömiä. Jos ei pysty antamaan anteeksi, niin sitten pitää hyväksyä tilanne. Muut ihmiset inttävät, ettei heidän tarvitse tehdä niitä. Teen toisin siis lähinnä sen.
Onko sinulla. jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.
Kiitos! Tiedätkö, mitkä piirteet saavat sinut olemaan "jankkaamatta asiaa". Tunnen niin monia joilla on 15 vuodenkin jälkeen sama levy päällä samassa raidassa. Mitähän teet toisin? Ap
Ympäristön tuki auttaa selviytymään. Jos ihminen on saanut joskus aiemmin tukea muilta, niin hänellä on enemmän henkisiä voimavaroja päästä vaikeuksistaan yli. Jos aina on joutunut ponnistelemaan yksin, niin voimavarat ovat monesti vähissä ja vaikeista asioista on vaikea päästä yli. Resilienssi vaihtelee tilanteen mukaan. Jokainen ansaitsee tukea toisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.
Kiitos! Tiedätkö, mitkä piirteet saavat sinut olemaan "jankkaamatta asiaa". Tunnen niin monia joilla on 15 vuodenkin jälkeen sama levy päällä samassa raidassa. Mitähän teet toisin? Ap
Elämänfilosofiani, vai onko se luonteenpiirre sitten. Yritän muistaa, että valittamisesta ja vatvomisesta ei ole mitään hyötyä, murehtiminen ei ole koskaan auttanut mitään. Kyllä minäkin valitan ja murehdin, mutta mietin aina, mitä voin TEHDÄ asian eteen. Ja teen.
Samalla aivopesen itseäni uskomaan, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Aina.
Kun olen kaiken tehnyt niin tiedän, että nyt minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne ja tarvittaessa antaa anteeksi. Ja tähän pyrin. Vaikeissa asioissa se on vaikeaa, muttayhä uudelleen. Yhä uudelleen.
Ihan oikeasti nuo kaksi viimeistä asiat ovat välttämättömiä. Jos ei pysty antamaan anteeksi, niin sitten pitää hyväksyä tilanne. Muut ihmiset inttävät, ettei heidän tarvitse tehdä niitä. Teen toisin siis lähinnä sen.
Kuulostat vastuulliselta. Tuo on aikuisen ihmisen käytöstä.
Palautuminen ja jopa selviytyvämmäksi tuleminen. Mitä siihen liittyy?
Surusta Poijula oli löytänyt uutta. Jotkut palautuvat. Liittyy mielen joustavuuteen.