Resilienssi - oletko resilientti ja miten se ilmenee?

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen.

Putoan aina ”jaloilleni” - tai kolhaisen kyllä itseni, mutta toivun aina.

Kiitos! Tiedätkö, mitkä piirteet saavat sinut olemaan "jankkaamatta asiaa". Tunnen niin monia joilla on 15 vuodenkin jälkeen sama levy päällä samassa raidassa. Mitähän teet toisin? Ap

Elämänfilosofiani, vai onko se luonteenpiirre sitten. Yritän muistaa, että valittamisesta ja vatvomisesta ei ole mitään hyötyä, murehtiminen ei ole koskaan auttanut mitään. Kyllä minäkin valitan ja murehdin, mutta mietin aina, mitä voin TEHDÄ asian eteen. Ja teen.

Samalla aivopesen itseäni uskomaan, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Aina.

Kun olen kaiken tehnyt niin tiedän, että nyt minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne ja tarvittaessa antaa anteeksi. Ja tähän pyrin. Vaikeissa asioissa se on vaikeaa, muttayhä uudelleen. Yhä uudelleen.

Ihan oikeasti nuo kaksi viimeistä asiat ovat välttämättömiä. Jos ei pysty antamaan anteeksi, niin sitten pitää hyväksyä tilanne. Muut ihmiset inttävät, ettei heidän tarvitse tehdä niitä. Teen toisin siis lähinnä sen.

Kuulostat vastuulliselta. Tuo on aikuisen ihmisen käytöstä. 

Onko positiivinen ajattelu sittenkin ihan ok eikä  vain  pinnistelyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Ei tarvitse pahoitella. Sitä on itsekin välillä vaikea ymmärtää, että oman mielen sisällä on sellaisia aikakapseleita (traumoja), jotka välillä aktivoituvat takaumina. Silloin reagointi asioihin ei ole oman ikätason mukaista, vaikka yleensä asiansa ihan hyvin pystyy hoitamaan eivätkä traumat koko ajan haittaa arkea. Trauman aktivoituessa tuntuu kuitenkin siltä kuin se vanha vaikea asia tapahtuisi juuri nyt. Tunteet ovat yhtä voimakkaita kuin alkuperäisessä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Miten traumaisen mielen kanssa voisi korjata tilannetta? Kysyn siksi, koska lähipiirissä on yksi tämän uuden rikosaallon kokenut teini.  

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Ei tarvitse pahoitella. Sitä on itsekin välillä vaikea ymmärtää, että oman mielen sisällä on sellaisia aikakapseleita (traumoja), jotka välillä aktivoituvat takaumina. Silloin reagointi asioihin ei ole oman ikätason mukaista, vaikka yleensä asiansa ihan hyvin pystyy hoitamaan eivätkä traumat koko ajan haittaa arkea. Trauman aktivoituessa tuntuu kuitenkin siltä kuin se vanha vaikea asia tapahtuisi juuri nyt. Tunteet ovat yhtä voimakkaita kuin alkuperäisessä tilanteessa.

Onko sinua esim. psykologi neuvonut, kuinka toimia tuollaisessa tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Ei tarvitse pahoitella. Sitä on itsekin välillä vaikea ymmärtää, että oman mielen sisällä on sellaisia aikakapseleita (traumoja), jotka välillä aktivoituvat takaumina. Silloin reagointi asioihin ei ole oman ikätason mukaista, vaikka yleensä asiansa ihan hyvin pystyy hoitamaan eivätkä traumat koko ajan haittaa arkea. Trauman aktivoituessa tuntuu kuitenkin siltä kuin se vanha vaikea asia tapahtuisi juuri nyt. Tunteet ovat yhtä voimakkaita kuin alkuperäisessä tilanteessa.

Tavallaan kaikki murehtimiset ovat traumoja, siis kaikki, joka keikauttaa päiväsi tänään. Sanotaan, että 80 % tämän hetkisestä kivusta tulee jotain menneen tunteen aktivoitumisesta. Vain 20 % tämän hetken kivusta tulee tästä hetkestä.

Siksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä ja antaa anteeksi. Koska perimmäinen ongelma on menneessä. Ja mennyttä ei voi muuttaa. Voi vain hyväksyä.

Olinko 16 vai mikä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Miten traumaisen mielen kanssa voisi korjata tilannetta? Kysyn siksi, koska lähipiirissä on yksi tämän uuden rikosaallon kokenut teini.  

Hyväksy se, että trauma kulkee aina ihmisen mukana ja tulee toisinaan esiin. Ole kärsivällinen ja hyväksy se, että toinen välillä sen takia saattaa käyttäytyä oudosti. Älä esitä vaatimuksia, vaan ole valmis kuuntelemaan kärsivällisesti. Älä mieti kuunnellessasi, että sinun pitäisi osata sanoa jotain fiksua, vaan osoita olevasi pahoillasi toisen puolesta. Näytä, että toinen on sinulle tärkeä juuri sellaisena kuin on, vaikka hänellä traumoja onkin. Traumat ovat osa häntä, älä vahvista traumoista aiheutuvaa häpeän tunnetta. Kysele miten toinen sinun toivoo toimivan ja ole valmis kuuntelemaan siinä vaiheessa, kun hän pystyy sinulle vastaamaan (se ei välttämättä aina heti onnistu).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Ei tarvitse pahoitella. Sitä on itsekin välillä vaikea ymmärtää, että oman mielen sisällä on sellaisia aikakapseleita (traumoja), jotka välillä aktivoituvat takaumina. Silloin reagointi asioihin ei ole oman ikätason mukaista, vaikka yleensä asiansa ihan hyvin pystyy hoitamaan eivätkä traumat koko ajan haittaa arkea. Trauman aktivoituessa tuntuu kuitenkin siltä kuin se vanha vaikea asia tapahtuisi juuri nyt. Tunteet ovat yhtä voimakkaita kuin alkuperäisessä tilanteessa.

Onko sinua esim. psykologi neuvonut, kuinka toimia tuollaisessa tilanteessa?

Keskityn tietoiseen hengittämiseen, koska se on yleensä nopein keino rauhoittua. Tämä kuitenkin onnistui vasta pitkän terapian jälkeen, kun olin saanut purettua ahdistukseni osiin. Aiemmin ahdistus oli iso muodoton möykky ja paniikkikohtaukset saattoivat jatkua tunteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla.  jolla ketjussa on masennusta ja paniikkia yhä, pyrkimys elämän rakentamiseen vai syytätkö muita? Oletko katkera muille? 

Miten näet noiden asioiden sulkevan toisensa pois? Tiedätkö miten traumatisoitunut mieli toimii? Osissa. Ihmisellä on normaali toiminnallinen puoli ja traumapuoli, jotka vaihtelevat.

Kiitos, tuo selittää asiaa. Pahoitteluni. 

Miten traumaisen mielen kanssa voisi korjata tilannetta? Kysyn siksi, koska lähipiirissä on yksi tämän uuden rikosaallon kokenut teini.  

Hyväksy se, että trauma kulkee aina ihmisen mukana ja tulee toisinaan esiin. Ole kärsivällinen ja hyväksy se, että toinen välillä sen takia saattaa käyttäytyä oudosti. Älä esitä vaatimuksia, vaan ole valmis kuuntelemaan kärsivällisesti. Älä mieti kuunnellessasi, että sinun pitäisi osata sanoa jotain fiksua, vaan osoita olevasi pahoillasi toisen puolesta. Näytä, että toinen on sinulle tärkeä juuri sellaisena kuin on, vaikka hänellä traumoja onkin. Traumat ovat osa häntä, älä vahvista traumoista aiheutuvaa häpeän tunnetta. Kysele miten toinen sinun toivoo toimivan ja ole valmis kuuntelemaan siinä vaiheessa, kun hän pystyy sinulle vastaamaan (se ei välttämättä aina heti onnistu).

Kyllä. Läsnäolo lienee tärkeintä.

Viisaita ajatuksia teillä! Ap

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Huomaatteko, paljon nro 27 ja 34 painottavat positiivista ajattelua ja sitä, että uskoo selviävänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näin käsitteen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, tajusin sen kuvaavan minua hyvin. Olen kasvanut turvattomassa moniongelmaisessa perheessä ja minulla on lastensuojelutausta vanhempieni vuoksi, mutta minusta on tullut aivan normaali yhteiskunnan jäsen, enkä koe traumatisoituneeni juurikaan. Sisarukseni sen sijaan eivät oikein ole päässeet elämässä eteenpäin, ja tuntuu, että he tarvitsisivat ammattiapua lapsuuden tapahtumista yli pääsemiseksi.

Huomaan resilienssin myös siinä, että myöhemmin elämässä kohtaamani vastoinkäymiset eivät juuri ole vaikuttaneet minuun. Minulla on ollut vaikeita parisuhdekokemuksia ja kuormittava eroprosessi niin kuin monella muullakin, mutta kun vertaan toipumistani ystävieni ja kollegoideni vastaaviin prosesseihin, näkisin selvinneeni keskimääräistä paremmin. Jotkut puhuvat katkerana eksistään vielä kymmenen vuotta eron jälkeen, minulla toipuminen kesti puolisen vuotta, enkä ole sen jälkeen oikein edes ajatellut asiaa.

Luotan täysin kykyyni selvitä vastoinkäymisistä. Koen harvoin ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai tarvetta syytellä kokemuksiani vastoinkäymisistäni. Menneet kokemukset nousevat mieleeni harvoin. Jos minulta kysytään tai jokin kokemus tulee luontevasti puheeksi, puhun kyllä avoimesti, mutta en omasta puolestani tunne tarvetta prosessoida menneitä tapahtumia sen jälkeen, kun ne on saatu päätökseen.

Minkä asioide koet vahvistaneen sinua elämäsi aikana? Mikä kaikki on ollut hyvin? Mistä olet saanut voimavaroja?

Näkisin, että kyse on omista sisäisistä voimavaroistani ja myös persoonasta. Olen luonteeltani sitkeä ja optimistinen. Ponnistelemalla olen myös saavuttanut asioita, joita olen tavoitellut. Olen saanut kaikki koulutuspaikat (lukio ja yliopisto) ja lähes kaikki työt, joihin olen hakenut. Opiskelu- ja työelämässä olen pärjännyt hyvin ja saanut paljon tunnustusta ja onnistumisen kokemuksia. Koen, että voin tehdä uraani koskevia valintoja itsenäisesti ja että minulle on paljon mahdollisuuksia avoinna. Työni on merkittävä osa identiteettiäni.

Minulla on hyviä ihmissuhteita. Välit sisaruksiini ovat läheiset, vaikka kannankin huolta heidän pärjäämisestään, ja on myös muita sukulaisia, joiden koen tukeneen minua. Vanhempien kanssa en ole väleissä. Minulla on pitkiä ja syviä ystävyyssuhteita, hyvä parisuhde ja miellyttävä työilmapiiri. Osasta kollegoitakin on tullut vuosien varrella läheisiä.

Koska vanhemmiltani ei ole tullut painostusta mihinkään suuntaan, olen voinut tehdä elämässäni sellaisia valintoja kuin itse haluan. Olen muuttanut jo vuosia sitten kaupunkiin, jossa haluan asua välimatkasta sukulaisiin huolimatta. Minulla ei myöskään ole lapsia, enkä sellaisia haluakaan. Tähän voi vaikuttaa se, ettei minulla ole omakohtaisia kokemuksia onnellisesta lapsiperhe-elämästä. Elämäni on kuitenkin hyvin merkityksellistä ja tunnen itseni onnelliseksi.

Nuo ovat hyviä ominaisuuksia. Olitko lapsena joissain asioissa poikkeuksellisen lahjakas? Saitko esimerkiksi koulusta hyvää palautetta ja kannustusta? Oliko sinulla jotain turvallisia aikuisia lähelläsi?

Haastattelu tulee nyt uusintana. 

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, paljon nro 27 ja 34 painottavat positiivista ajattelua ja sitä, että uskoo selviävänsä?

Minut on koko elämäni ajan nähty itsenäisenä pärjääjänä, mikä on ollut iso taakka. Siksi olen vastauksissani tietoisesti antanut äänen traumapersoonalleni, koska se kaipaa enemmän nähdyksi ja kuulluksi tulemista.

Vierailija kirjoitti:

Muotitermi? 

Ei, kyllä tää on aina ollut olemassa, mutta sille on ollut eri sanoja eri aikoina. Kun mietit että miten köyhässä maassa oleva raskasta työtä tekevä pikkulapsi näyttää silti leikkivän ja hymyilevän, niin kyse on tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muotitermi? 

Ei, kyllä tää on aina ollut olemassa, mutta sille on ollut eri sanoja eri aikoina. Kun mietit että miten köyhässä maassa oleva raskasta työtä tekevä pikkulapsi näyttää silti leikkivän ja hymyilevän, niin kyse on tästä.

Niin, lähtökohtaisesti suurin osa ihmisistä selviää jollain tavalla vaikeuksista eteenpäin, kun loppujen lopuksi muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Kaikki toki jättää jälkensä, mutta elämää on jatkettava.