Kuinka selvitä järjissään pakkasten yli taaperon kanssa?
Ollaan minulle vielä vähän vieraalla paikkakunnalla jossa ei tuttuja joiden luona kyläillä, eikä Hoploppia tai vastaavaa. Rasavilli taapero kyllä on.
Luvassa siis niin purevia pakkasia moneksi päiväksi ettei ulos ole asiaa aikoihin. Mitä kummaa me teemme että selvitään ehjinä ja tolkuissamme pakkasjakson yli?
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on paljon suositeltu huivia lapsen suun eteen, mutta itse en yllyttäisi. Huivi kastuu ja voi kylmettää enemmän kuin lämmittää.
Muuten tietty suojataan mahdollisimman perusteellisesti, mutta suu, nenä ja silmät näkösälle.
No eihän sitä suuhun kiinni laiteta. Huppu päähän ja huivi löyhästi kasvojen eteen. Ihan vuosien kokemuksella vain huivin yläreunaan tulee pieni kostea ja ehkä jäätyvä alue hengitysilmasta, mutta tuo ei ole haitannut millään lailla, eikä se alue kosketa kasvojen ihoa. Tällä systeemillä on ulkoiltu monet pakkaset (noin - 20). Ja silloinkin, kun on ollut kylmä viima, mutta ei paljon pakkasasteita. On vedetty suksilla lapset ahkiossa järvenjäällä jne., eivätkä ole paleltuneet ja ovat todellakin nauttineet näistä ulkoiluista. Lapset kyllä itse sanoo milloin riittää ja milloin haluavat sisälle. Ja tuollaiset vuoden vanhat jotka eivät puhu, osaavat kyllä muuten ilmaista/ paljon lapsensa kanssa aikaa viettävä vanhempi osaa tulkita, että nyt ei ole enää hyvä olla.
Ja minkälaisia näistä pienestä pitäen säällä kuin säällä ulkoilutetuista lapsista on kasvanut? No säällä kuin säällä VAPAAEHTOISESTI ulkoilevia esiteini-ikää lähestyviä koululaisia. Eivät marise koulumatkoista vaikka sää olisi vähän huono, eivät jää pois treeneistä vaikka vähän vettä tihkuttaisikin tai tunnilta vaikka pakkanen vähän paukkuisi (ratsastusta tallilla jossa ei ole maneesia). Joka ikinen ilta ovat pulkkamäessä, hiihtämässä tai luistelemassa. Viikonloppuisin ulkoillaan koko perheellä nyt hiihtäen, kesällä patikoiden ja kalastaen. Ei paljon säätä katsella, jos nyt ei ihan ukkosta, tai tuule myrskylukemissa, tai pakkasta ole monen tunnin ulkoiluun alle - 20, niin kaikki muu kelpaa.
Joku toinen taas tykkää mieluummin puuhastella sisällä lasten kanssa ja sekin on ok, mutta ulkoilu hyvin pitkälti pukeutumis- ja asennekysymys. Ja lasten oikeanlainen pukeminen toki vaatii opettelua ja jokaisen lapsen kohdalla sen joutuu opettelemaan erikseen, toinen tarvitsee enemmän vaatetta toinen vähemmän...
Pääpiirteet kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän myö 70 lapset ollaan hengissä sillä sillon vedettiin pulkassa kelissä kuin kelissä pitkin kaupunkia eikä ollu nykyisiä vaatteita ja pakkastakin oli reilusti enemmän.
Eikä muuten ollu äideillä autoja tai julkisia käytössä.Niin, no, lapsikuolleisuus oli silloin aika paljon suuremmissa luvuissa....
No ei ne lapset siihen ulkoiluun kuolleet 70-luvullakaan.
Vierailija kirjoitti:
Sohvasta maja,piiloleikkejä,kuperkeikkoja sängyssä,yhdessä leipomista..?Mulla olis tekemistä muttei taaperoa seurana :)
Kokeile tehdä keskenäs sohvasta maja, leikkiä piiloleikkejä, heitellä kuperkeikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Teiniäiti?
Suomalaisten ihan aikuistenkin äitien aatoksia on jokseenkin hankala arvuutella.
Nollakelillä ottavat taaperoille käyttöön kaikki villasukat, villahaalarit sun muut erikoislämmikkeet ja ovat kovin huolissaan tarkenemisesta. Sitten sillä samalla arsenaalilla mennään talven läpi hyvillä mielin.
-25 asteessa ulkoillaan ja haukutaan niitä äitejä jotka eivät toimi samoin, mutta samalla maksetaan tarhalle päivähoidosta jossa ulkoilun pakkasraja on 10-15 celsiusta.
Vaikka tämä palsta ja ketju on tietysti täynnä trolleja, eivätkä suomalaiset äidit oikeasti noin ilkeitä ole kuin palsta antaa ymmärtää.
Kävin viikonloppuna hiihtämässä, pakkasta oli noin -16 C. Hiihtoladun varrella on hyvä pulkkamäki. Oli aurinkoista ja ihana ilma, mutta vain muutama perhe oli pulkkamäessä tai lasten kanssa hiihtämässä. Ympärillä asuu kuitenkin tuhansia ihmisiä (pääkaupunkiseudusta kysymys). Kyllä vähän ihmetytti. Sisällä ärvötetään, vaikka talvisäät on parhaimmillaan ja ulkona riittää tekemistä vaikka kuinka.
Muhun on laitettu välit poikki, kun ulkoilutin omia lapsia (2v, 4v, 6v ja 8v) ja näiden serkkua (3v) 13 asteen pakkasessa.
Broidi toi muksuaan sovittuun hoitoon ja sanoin, että laittaa ulkoiluvaatteet päälle, niin ulkoillaan aamupäivällä. Piti hyvänä ideana.
Reipas puolitoista tuntinen laskettiin mäkeä ja juoksenneltiin jne. Mentiin sisään. Syötiin ja nukuttiin päikkärit ja vähän myhäiltiin himassa. Sain idean, että mennään välipala nauttimaan ulos. Leipäsiä ja lämmintä kaakaota mukaan.
Vielä kerettiin olla reilu tunti ulkona ja lapset posket punaisina hihkuivat ja hilluivat.
Serkun äiti tuli hakemaan lasta ja sai itkupotkuraivarit. Niin pientä ei saa ulkoiluttaa näin kovilla pakkasilla?! Uhkaili lasulla ja sen jälkeen ei ole rouvaa näkynyt.
Tästä on nyt pari vuotta. Broidi on yrittänyt kaikkensa, että sais vaimon ymmärtämään... Vaan ei. Käy sitten salaa lapsen kanssa meillä moikkaamassa. Onhan tuon vaimon kanssa muitakin vastaavia lastenkasvatuksellisia juttuja ollut, ehkä tämä oli vaan viimeinen niitti, kun miehensä hunsvotti sisko teki pahaa hänen lapselleen.
Lampaantalja sinne kärryyn ja otat sen kirjastoon sisään. Lähtiessä talja kärryyn ja pentu sen päälle. Hyvin tarkenee istua kylmissäkin vaunuissa. Päälle vielä huopa, jos epäilet, että lapsi palelee.
No itse en vauvaa vie ulos yli 15 asteen pakkasilla, ja yli 10 asteessa vain hetkeksi. Meillä ei ole mitään omaa pihaa minne mennä vain hengailemaan, vaan pitää kyllä lähtemällä lähteä vaikka puistoon. Minne taas ei rattailla pääse, kun aura harvemmin käy ennen iltapäivää. Ja iltapäivällä vauva ei nuku vaunuissa enää..
Mutta hyvä, että sinä olet parempi ihminen.