Yksinäinen ekaluokkalainen

Voisiko helpottaa, jos siellä koulussa ohjattaisiin niin, että välillä leikittäisiin myös sen syrjään jäävän haluamia leikkejä? En tiedä, tehdäänkö näin. Mutta onhan sekin huono systeemi, että yhden pitää joko aina leikkiä sitä mitä muut haluaa, tai sit jäädä yksin.

Sinänsä metka, että sosiaalisesti taitavina pidetään niitä peruskivoja lapsia, jotka kuitenkin torjuvat hieman erilaisen joukostaan.

Lapsille tyypillistä toki, eikä voi vaatia kehitystasoa enempää, mutta kuitenkin. Onko se nyt erityisen taitavaa tulla kivojen kanssa toimeen ja syrjiä muita. Väkivaltaisten tai liian itsekkäiden kohdalla välttely on selvää, mutta usein kiusaamisen tai eristämisen syyksi riittää mikä tahansa erilaisuus ujoudesta tai silmälaseista lähtien.

Minkä takia lapsella pitää olla kavereita ja niin niin sosiaalisesti hyväksytty ja ties mitä?

Eikö sitä elämää muuten ole?

Jos lapsi vaikka keskittyisi omiin juttuihinsa ja niin edelleen kehittäisi mieluisia harrastuksia itselleen, jossa sit voi vähän paremmalla mielellä kommunikoida toisten kanssa.

Mut toisaalta, auttaisko normaali kasvaminen siihen, että alkaa ymmärtämään enemmän itseään ja miten kannattaa käyttäytyä, luulisin.

Taidan olla eri mieltä kuin suurin osa tästä ketjusta, mutta minusta asioilla saattaa olla monta puolta. Ehkä se ap:n lapsi ei olekaan mikään syyllinen asiaan ja vikaa on muissakin. Ei se toisten pilkkaaminen ainakaan kivalta kuulosta oli sitten lapsi millainen tahansa. Minusta se kertoo jo ainakin sen, että luokassa on taipumusta siihen että niitä "erikoisempia" tarkkaillaan ja heitä on oikeus pilkata. Minusta se ainakaan kuulosta hyvältä, että jo koulun alkutaipaleella tuo tilanne. Kiusattu ei ole se syyllinen, vaikka joku muu sitä väittää. Ymmärrän kyllä myös sen, että tämä lapsi voi jotenkin toimia muista "oudosti", mutta silti se ei oikeuta muiden käytökseen. Sen voi sitten myöhemmin kääntää aina lapsen syyksi, että hänen vikansa vaikka mitä tapahtuisi. Minusta tässä osoittaa jo koulun henkilökuntakin huonoa toimintaa ja eivät viitsi selvittää tilannetta.

En ole sillä kannalla myöskään, että aina se vähän muista poikkeava olisi se "sairas". Ihmisiä on monenlaisia ja erilaiset pitää myös hyväksyä. Itse olin lapsena sellainen hiljainen ja kiltti, joka jäi myös monesti yksin. Itse en aina uskaltanut mennä leikkimään muiden kanssa, kun joskus sain palautetta, että ei me leikitä sinun kanssasi tai että "Liisa" on kivempaa seuraa. Yritin sen takia mennä muiden mukana ja tehdä niinkuin he sanovat, etten pahoittaisi kenenkään mieltä. Tämäkin oli monesti raskasta ja tunsin, että olen kaveri vain silloin kun muita ei ollut paikalla. Joskus sillä ryhmällä on myös suuri merkitys ja itselläkin oli toisissa koulussa huomattavasti parempi löytää kavereita kun oli sellainen ryhmä missä kaikki hyväksyttiin. Tietysti lapsenkin pitäisi "oppia käyttäytymään", mutta vikaa voi olla monissa asioissa. Minusta oli oikeasti jos tässä tunnustan niin surullista lukea näitä viestejä täällä. Jotenkin tuli sellainen käsitys, että muut lapset tekevät oikein ja ap:n lapsi aina väärin. Minusta se ei vaan ole oikein, että joku jätetään ulkopuolella ja aina voi miettiä jos se olisikin oma lapsi. Pahinta on varmaan juuri se, että jää ulkopuolella. Itselle ainakin ne kokemukset olivat raskaita, kun oli kuin näkymätön ja muut leikkivät keskenään.

kkk kirjoitti:

Ensinnäkin lapsen EI tarvitse leikkiä kenenkään kanssa jos ei itse halua. Jos lapsi ei kaipaa seuraa asiaan ei tarvitse puuttua mitenkään. Ja lapsi osaa leikkiä, mutta on yksiselitteisesti itsekäs (haluaa tehdä mitä itse haluaa. Piste.)ja se on teidän vanhempien vika. Tuon ikäistä ei kuuluu enää kädestä pitäen ohjata vaan hänen pitää toimia itse. Sinä vanhempana voit opettaa sietämään enemmän eli vaatimalla lasta tekemään asioita jotka ei mieluisia ilman, että selittelet ja taivuttelet häntä tekemään. Mutta tätäkin tärkeämpää on, että yksinkertaisesti sanot lapsellesi, että jos hän ei suostu leikkimään muiden leikkejä niin hän leikkii yksin. Ei ihme, että nykyaikana kaikki on niin herkkänahkaisia, kun laspsille pedataan kaikki valmiiksi. Kun lapsi tarpeeksi sen kaverin haluaa niin leikkii sitä mitä toinenkin haluaa. 

Toivottavasti sinun mustavalkoiseen maailmaasi ei kuulu lapsia ollenkaan.

Ymmärrän hyvin AP:n tuskan äitinä ja ihailen kykyä vastata noin rauhallisesti todella tylyhin viesteihin. Kumma, kun niin huonosti erilaisuutta sietävillä vanhemmilla on aina omien puheidensa mukaan ne sosiaalisesti taitavat lapset...

Mulla on lapsi, jolla on sosiaalisessa kanssakäymisessä haasteita. On ollut aina. Hän on älykäs hyvässä ja pahassa, joustamaton, temperamenttinen. Samaan aikaan myös ystävällinen, tarkkanäköinen ja empaattinen. Hän on rohkea. Outo yhdistelmä tavallaan sosiaalisesti ihan mahtavaa ja vaikeaa lasta. Aikuiset yleensä pitävät hänestä paljon, koska puheliaana ja varhaiskypsänä hän on oikeasti hauska tyyppi. Kaverit vaan kohtaavat sen toisen puolen; my way or the highway. Sitä on työstetty tarhasta asti, eikä lapsella ole minkäänlaista tsänssiä olla joku prinsessa ainakaan minun kanssani. Silti sen asian suhteen ollaan välillä pulassa, koska vanhemmat eivät hallitse sitä, mitä lapsi päivittäin koulussa tekee, sanoo, leikkii tai kohtaa. Jos hallitsi, niin kaikki olisi naurettavan helppoa!

Opettaja lohdutti, pidettyään ensin pitkän ja aiheellisen valituspuheen, että oma tahto on positiivinen asia. Se on voima, jolla lapsi ja nuori pystyy vastustamaan tarvittaessa isojakin joukkoa. Se on oikeasti arvokas ominaisuus ihmisessä, vaikka me kuinka ihannoisimme mahdollisimman nöyrää käytöstä. "Tuollaiset ihmiset menestyvät, jos oppivat sekä pitämään päänsä, että joustamaan kun se on kannattavaa", sanoi opettaja. Se on hyvä tavoite.

Samaan aikaan voin myöntää itse syyllistyneeni ennakkoluuloon. Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka on kaikkea muuta kuin soveltuva sinne. Hommat eskaloitui ekaluokan alussa lopulta määräaikaiseen lomautukseen koulusta, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Lapseni halusi kutsua juuri tuon lapsen juhliinsa. (Meille ei kaksioon kutsuta todellakaan koko luokkaa) Olin tosi vastaan ajatusta erittäin tulisieluisesta lapsivieraasta, jonka kanssa koulukin on ollut ihan helisemässä. Oma lapseni suhtautui epäilyihin pyöritellen silmiä ja vakuutti, että kaikki menee hyvin. Ja niin meni! Se ns. ongelmalapsi oli kaikkein kivoin vieraista. Äitinä minua hävetti se, että olin lähtökohtaisesti kehittymättömämpi kohtaamaan erilaisuutta kuin oma ekaluokkalainen lapseni. En ollut valmis antamaan edes mahdollisuutta, vaikka edellytän lapseltani kyllä sellaista. Yleensäkin aikuiset odottavat lapsilta parempaa käytöstä, mihin itse kykenevät.

Monesti meidän aikuisten asenteet todellakin sanelevat paljon siitä, mitä joku lapsi kohtaa. Sen huomaa kyllä tämän ketjun sisällöstä ihan hyvin. Muiden lasten nimittely yms. jätettiin huomiotta, mutta aloittajan lapsesta tehtiin inhottava ja väkivaltainenkin, sekä aloittajasta täysin epäonnistunut vanhempi. Miksi?

Minä kannattaisin avoimuutta haasteissa. Ei se ole häpeä! Olen aika varma, että lapsilla on helpompaa, kun aikuiset lakkaavat esittämästä jotain mielessä kirjoitettua näytelmää. Lapsella on vaikeaa sosiaalisesti. Lapsi ei ole huono. Ei ole mitään täydellisesti toimivia ekaluokkalaisia; niiden lällättelijöiden on ihan yhtä tärkeää ja arvokasta oppia sosiaalisia sääntöjä kuin sen vetäytyjän.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että nuo lapsesi pulmat ovat väkisinkin jollain tapaa olleet näkyvissä aiemmin, ja siinä olisi ollut paikka puuttua, teidän vanhempien nimittäin. Äidin ja isin tulinen kultamussu ei luultavasti ole kovin suloinen toisten mielestä. Lisäksi hieman sorahtaa tuo "herkkä". Herkkähän tarkoittaa luonteenpiirrettä, jossa ihminen on herkkä toisten tunteille ja on empaattinen. Lapsesi taasen ei siltä kuulosta. Herkkä suuttumaan tai loukkaantumaan ei ole sama asia kuin herkkä lapsi. Nyt ei auta kuin teidän itse aktivoitua, kutsua kavereita kylään ja mallittaa tilanteita, sanoittaa ja ohjata lastanne. Koulu ei tuota voi yksin tehdä, vastuu on teillä vanhemmilla.

T. lastenhoitaja

Entä jos on herkkä tulemaan paha mieli? Onko se negatiivinen vai positiivinen luonteenpiirre?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään täydellisesti toimivia ekaluokkalaisia; niiden lällättelijöiden on ihan yhtä tärkeää ja arvokasta oppia sosiaalisia sääntöjä kuin sen vetäytyjän.

...siksi meidän vanhempien pitäisi vetää yhtä köyttä, piti sanomani. Tänään joukon äänekkäin voi joskus olla kaikkein hiljaisin. Kokemuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.

Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.

Ihana, että löytyy myös teitä, jotka ette anna jättää yhtä ulkopuolelle kutsuista!

Olen miettinyt sitäkin, että avoimesti laittaisin yhdelle vanhemmalle viestiä, mutta pelkään, että joissain määrin se voi pahentaa tilannetta. Tämä lapsi on sellainen, jonka kanssa edelleen välillä leikkii koulussa (ja niinä päivinä tulee kotiin todella iloinen lapsi). Ehkä kerran/pari kuussa. Tällä toisella tietenkin on niitä parempia kavereita ja usein sitten leikkii heidän kanssaan. On normaali ja sosiaalinen lapsi. Ja kun oma lapsi pelkää ryhmiä, niin ei sitten uskalla mennä mukaan. Enkä tiedä huolitaanko.

Täällä monella nyt käsitys, että oma lapsi kiusaa ja haukkuu ja hakkaa muita. Näin ei ole, ainakaan niillä tiedoilla, mitä itse olen nähnyt/kuullut. Enemmänkin on se ongelma, että hänen pitää saada päättää leikki ja ellei se käy, niin hän leikkii itse omaansa vaikka yksin. Ellei joku vieressä muistuta, että välillä muidenkin leikkejä. Ja tämä ei johdu siitä, että olisi saanut aina kaiken periksi. Tuntuu välillä, että tämän lapsen koko elämä on ollut niitä niin kutsuttaja pettymyksiä täynnä, joiden perään aina huudellaan. Ja jottei kukaan nyt takerru tähän, niin oli vain sellainen heitto. On hänellä ihan onnellinen elämä, mutta kun aina vastustanut kaikkea, niin niitä pettymyksiä on joutunut kokemaan luultavasti paljon normaalia enemmän. Tämä suuttuminen ja suuret tunteet esiintyvät useimmiten suuremmissa porukoissa, joissa joku tahattomasti tai tahallaan saa lapsen kokemaan itsensä kiusatuksi. En ole koskaan itse nähnyt vieraaseen lapseen kohdistuvaa kiukkua, sisareen kohdistuvaa kyllä.

Ja koulusta on yritetty apua sekä kuraattorilta, että psykologilta. Tuntuu, että vasta nyt, kun oikeaa kiusaamista on alkanut esiintyä, on joku huomannut ongelman. Koska nyt niitä suuttumisia tapahtuu useimmin, koska niitä tahallaan haetaan.

Ei. Asetat tuon lapsen äidin todella ikävään tilanteeseen, koska haluaisit hänen "rankaisevan" omaa lastaan siten, että tämä joutuisi leikkimään sinun lapsensa kanssa eikä niiden lasten, joiden kanssa leikit sujuu hyvin eli "parempien" kavereiden kanssa. Voitte hyvin kutsua tätä lasta joskus teille leikkimään, mutta se ei saa olla tälle lapselle mikään rangaistus vaan hänen pitää ihan vapaaehtoisesti haluta leikkiä lapsesi kanssa. Ekaluokkalaiselta ei voi vielä odottaa kenenkään tukihenkilöksi ryhtymistä. 

Mitä rankaisua se on, kun leikkivät kuitenkin täysin vapaaehtoisesti koulussa?

Ohis

Huoh...tämä palsta ei varmaan koskaan lakkaa yllättämästä. Luetaan kommentista ensimmäinen lause, mutta ei vaivauduta lukemaan toista lausetta. 

Sosiaalisesti lahjakkaat dominoivat ryhmää ja sulkevat ei-halutut jäsenet pois.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisesti lahjakkaat dominoivat ryhmää ja sulkevat ei-halutut jäsenet pois.

Eivät he silloin ole sosiaalisesti lahjakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että nuo lapsesi pulmat ovat väkisinkin jollain tapaa olleet näkyvissä aiemmin, ja siinä olisi ollut paikka puuttua, teidän vanhempien nimittäin. Äidin ja isin tulinen kultamussu ei luultavasti ole kovin suloinen toisten mielestä. Lisäksi hieman sorahtaa tuo "herkkä". Herkkähän tarkoittaa luonteenpiirrettä, jossa ihminen on herkkä toisten tunteille ja on empaattinen. Lapsesi taasen ei siltä kuulosta. Herkkä suuttumaan tai loukkaantumaan ei ole sama asia kuin herkkä lapsi. Nyt ei auta kuin teidän itse aktivoitua, kutsua kavereita kylään ja mallittaa tilanteita, sanoittaa ja ohjata lastanne. Koulu ei tuota voi yksin tehdä, vastuu on teillä vanhemmilla.

T. lastenhoitaja

Entä jos on herkkä tulemaan paha mieli? Onko se negatiivinen vai positiivinen luonteenpiirre?

Toivottavasti ei ole niin, että piirre on siedetty, jos nielee pahan mielen ja kielteinen, jos pyrkii puolustautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa ryhmäytymistä tapahtuu luonnostaan helpommin kuin koulussa. Päiväkodin tätien arviot ryhmäytymisestä eivät liity mitenkään koulumaailmaan.

Tuliko pk:sta samalle luokalle joku kaveri? Oliko teillä kaveritreffejä pk-aikoina? Asuuko naapuristossa kaveria? Oliko lapsella pk-aikana harrastus, jossa olit itse vanhempana mukana ja jossa oli muita lapsia? Käykö teillä tuttavaperheitä kylässä? Entä käykö teillä kylässä lapsen ikäisiä sukulaisia? Nämä ovat kaikki niitä arkisia asioita, joilla kaverit mahdollistuu. Jos vastaus on näihin ei, en ihmettele että näin kävi.

Lapsi ottaa mallia vanhemmistaan ja häntä pitää ohjata sosiaalisiin sääntöihin. Kannustaa hankkimaan kavereita.

Jotain konkreettista asialle pitää tehdä. Tilanne kuulostaa pahenevan koko ajan. Koulussa opettajan kanssa kannattaa keskustella kasvotusten asiasta. Miten olette aiemmin kommunikoineet asian tiimoilta?

Harrastus, jossa lapsi on hyvä vahvistaa itsetuntoa. Lapsi myös solahtaa leikkiin tai peliin paremmin mukaan, kun on hyvä jossakin. Joukkuepelit parhaita : koris, jalkapallo, sähly.

Koululuokalle ei tullut yhtään hyvää kaveria, muutama tuttu. Asiaan ei silloin ollut kuulemma mahdollista vaikuttaa. Ajattelimme, että on sentään muutamia tuttuja. Lapsella on ollut harrastuksia, koluttu läpi vauvajumpasta lähtien kaikenlaista. Lapsella on myös todella huono itseluottamus. Tämä näkynyt pienestä asti. Ei halua aloittaa mitään, missä ei omasta mielestään ole hyvä. Tästä syystä harrastuksia ei tällä hetkellä ole. Ahdistus ja stressi oli liian suuri hyötyyn nähden, kokeiltiin kyllä monia eri lajeja. Sisarensa harrastaa. Kavereilla on lapsia ja sukulaisista löytyy myös. Näiden kanssa leikki sujuu hyvin.

Opettajan kanssa on yritetty keskustella sekä kasvotusten, että viestein. Opettaja kokee vian olevan vain meidän lapsessamme. Onhan se tietenkin osittain niinkin. Häneltä jää huomaamatta aina tilanteet, joista riita alkaa ja lapsemme ei uskalla sitä välienselvittelytilanteessa hänelle kertoa. Hänestä siis tehdään yksin syypää. Kertoilemme sitten opettajalle jälkeen päin vähän lisätietoja, mutta asiaan koulussa tuskin palataan ja kaikki nimittelyt ym. jäävät sitten kokonaan käymättä läpi. On vain meidän lapsemme, joka syyttä hermostunut muille. Tälläsiä viestejä usein tulee ja kuitenkin taustalta löytyy sitten hieman muutakin.

Jos tuo on koulun kanta, on varsin selvää ettei lapsesi tule pärjäämään yleisopetuksen luokassa.

Onpas osa kommenteista syyttäviä. Kiusaaminen ja syrjiminen ei ole koskaan ok. Näitä lapsia on yllättävän paljon, ja he tietty ansaitsevat apua. Ei tarkoita että ovat esim sairaita vaan kaikki kehittyy omassa tahdissa. Ei vanhempien tarvitse olla guruja kaikessa mutta kannattaa pyytää apua. Koululääkärin kauttakin vois kokeilla. Toimintaterapiakin voisi auttaa, se on toiminnan ohjausta. Ja joukkuelajitkin saattaisi ehkä sopia, mut joskus saa kokeilla vähän eri juttuja ja etsiä itselleen sopivaa. Älkää syyttäkö itseänne, vanhemmat tekee aina parhaansa ja rakastaa lastaan. Ignooraa syyttävät kommentit

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä metka, että sosiaalisesti taitavina pidetään niitä peruskivoja lapsia, jotka kuitenkin torjuvat hieman erilaisen joukostaan.

Lapsille tyypillistä toki, eikä voi vaatia kehitystasoa enempää, mutta kuitenkin. Onko se nyt erityisen taitavaa tulla kivojen kanssa toimeen ja syrjiä muita. Väkivaltaisten tai liian itsekkäiden kohdalla välttely on selvää, mutta usein kiusaamisen tai eristämisen syyksi riittää mikä tahansa erilaisuus ujoudesta tai silmälaseista lähtien.

Puit hyvin sanoiksi sen, mikä minua häiritsi tässä kuviossa.

Ikävä kuulla tuolaisesta :( Valitettavasti kuitenkin lapset leimautuu helposti jo tuossa iässä, eli vaikka (toivottavasti) saatte apua lapsen ongelmiin nyt, ei välttämättä tilanne koulussa enää parane. Voi olla, että luokan tai koulun vaihto lopulta on edessä.

Onko lapsi syntynyt ihan loppuvuodesta? Nykyisin kaikkien on käytännössä pakko aloittaa koulu sinä vuonna kun täyttää 7, eikä tasoitusta anneta. Voisi oikeasti taas kiinnittää huomiota siihen, onko lapsi koulukypsä. Enää ei edes tehdä testejä siihen. Ei voi olla näkymättä, jos on melkein vuoden nuorempi muita!

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä sen verran, että onneksi kaveritaitoja voi harjoitella siinä missä muitakin taitoja. Mutta suurin osa tästä työstä tehdään toki kotona. Saako lapsi kotona päättää aina tai useimmiten mitä tehdään, miten leikki etenee juoneltaan ym? Mikäli saa, tätä kannattaa harjoitella niin että sisarus tai vanhempi päättääkin leikin kulkua osittain.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että nuo lapsesi pulmat ovat väkisinkin jollain tapaa olleet näkyvissä aiemmin, ja siinä olisi ollut paikka puuttua, teidän vanhempien nimittäin. Äidin ja isin tulinen kultamussu ei luultavasti ole kovin suloinen toisten mielestä. Lisäksi hieman sorahtaa tuo "herkkä". Herkkähän tarkoittaa luonteenpiirrettä, jossa ihminen on herkkä toisten tunteille ja on empaattinen. Lapsesi taasen ei siltä kuulosta. Herkkä suuttumaan tai loukkaantumaan ei ole sama asia kuin herkkä lapsi. Nyt ei auta kuin teidän itse aktivoitua, kutsua kavereita kylään ja mallittaa tilanteita, sanoittaa ja ohjata lastanne. Koulu ei tuota voi yksin tehdä, vastuu on teillä vanhemmilla.

T. lastenhoitaja

Entä perheissä, joissa ei ole sisaruksia tai ystäväperheitä? Oletin tyhmänä, että päiväkodissa lapsi on muiden lasten joukossa ja ammattilaiset seuraavat ja ohjaavat leikkiä ja vuorovaikutusta. Eikö se olekaan niin? Missä te työpäivänne vietätte?

Meillä on molemmilla lapsilla päiväkotiryhmässä (eskari ja viskari) näitä herkkänahkaisia ja joka asiasta riitaantuvia lapsia. Herkästi tulee lapiosta päähän, ikävää kielenkäyttöä, tönitään, viedään lelut, sotketaan raivopäissään toisten hiekkakakut, kiva leikki päättyy joka kerta riitaan kun on pakko ottaa mukaan leikkiin.

Mitä siihen sitten vanhempana sanoisi, ettei kannustaisi kiusaamiseen. Hankala tilanne. Olen nyt ottanut linjan, että jos on joku pienryhmätoiminta niin pitää ottaa mukaan ja tulla toimeen. Mutta pihalla pitää ja on oikeus saada suu auki ja napakasti sanoa, että jos et osaa käyttäytyä, et ole tervetullut leikkiin. Ja mitään väkivaltaa ei tarvitse sietää. Ei voi olla niin, että toisen oikeus päästä mukaan on suurempi kuin toisen oikeus koskemattomuuteen.

Eli olen vissiin mulkku, mutta kyllä täytyy lapsenkin saada päättää leikeistään edes ns. vapaa-ajalla, ohjattu toiminta erikseen. Koskee myös välitunteja aikanaan. Leikkiin ei tarvitse ottaa mukaan jos joka kerta siitä ei tule kuin harmia, pahaa mieltä, selkkausta, selvityksiä niin että on kohta itsekin puhutteluissa ja pahimmassa tapauksessa vielä toinen satuttaakin.

Vanhemmat tai aikuiset hoitakoot, lasten tehtävä ei ole kuntouttaa toista lasta. Ei aikuisetkaan työpaikallaan tuollaista sietäisi ja varta vasten joka asiasta herneen nenään vetävän seuraan hakeutuisi. Vai miten on ap, toimitko itse näin?

Voimia sinne 💖 oma lapsi juuri samanlainen ja nyt eskarissa... koulujutut jännittää minua äitinä.. omalla lapsellani on tosin jotain diagnooseja kyllä.