Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen ekaluokkalainen
Ekaluokkalaisemme ei ole sosiaalisesti kovinkaan taitava. Hän on hyvin tulinen sielu ja pahoittaa mielensä helposti. Koulun alettua hän jäi yksikseen ilman kavereita. Ei osannut itse hakeutua porukkaan, eikä kukaan pyytänyt. Tästä oltiin monesti yhteydessä opettajaan ja koulusta luvattiin katsoa, ettei lapsi jää yksin. Koko syksy meni ilman kavereita. Kukaan ei kutsunut leikkimään/synttäreille tms.. Muutama lapsi kävi leikkimässä pyydettäessä, mutta vastakutsua ei koskaan tullut. Jokaisen koulupäivän jälkeen kertoi leikkineensä yksin. Lopulta ei enää halunnut kutsua kavereita kotiin, koska koki, ettei kukaan ole hänen kaverinsa.
Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että lapsella on alkanut tulla jatkuvasti riitoja muiden oppilaiden kanssa (yleensä mukana yksi sama lapsi). Opettaja antoi ymmärtää, että koko vuoden on ollut ongelmia, vaikka aiemmin kysyttäessä "kaikki on ollut hyvin". Kaikki vika näyttää olevan lapsessamme ja siinä, että hän hermostuu helposti. Nyt häntä on alettu nimittelemään koulussa. Tottakai lapset huomaavat, kuka on helppo kohde kiusata. Tämä kiusaaminen painetaan villasella, koska syy tuntuu olevan lapsemme erikoisuudessa. Siihen kyllä puututaan, kun lapsi puolustautuu tätä nimittelyä vastaan ja todetaan, että hänen pitäisi oppia ottamaan asia suuttumatta vastaan. Tässä häntä on yritetty ohjaistaa, mutta ei kykene hillitsemään suuttumistaan.
Lapsi ei enää uskalla ottaa mitään kontaktia muihin lapsiin. Tämä tilanne on alkanut koulun alettua. Monesti sanoo vain, että "ei uskalla, koska jos ne eivät halua leikkiä hänen kanssaan". Tämä viestii jotenkin siitä, että hänet on jollain tavoin jätetty ulkopuoliseksi ja annettu ymmärtää, että asia on näin. Ennen koulua hän hakeutui ilman pelkoa leikkimään vieraidenkin lasten kanssa.
Tiedostan, että lapsella on ongelmia kaverisuhteissa. Olin ajatellut, että hänkin oppii ajallaan, kunhan löytää kavereita. Nyt kuitenkin kävi niin, että tilanne pahentui, koska hän jäi täysin yksin. Lapsi ei varmasti ole helpoin kaveri, koska on niin herkkä ja tulinen, mutta on kuitenkin aiemmin sulautunut porukkaan jollain tavalla. Nyt olemme jotenkin pattitilanteessa, koska lapsella ei ole mahdollisuutta edes harjoitella näitä vajaavaisia taitojaan.
Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten asiasta on päästy eteenpäin? Lapselle on haettu koulun ulkopuolista apua, mutta siitä ei ole vielä ollut näkyvää apua.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No eihän tässä ollut kyse hiljaisesta ja ujosta lapsesta, vaan "tulisieluisesta", herkästi hermostuvasta ja loukkaantuvasta lapsesta. Tulisieluisen myöntäisin juuri tuollaiseksi nollasta sataan tyypiksi, jonka kanssa siis joutuu muut olemaan varuillaan.
Näillä hiljaisilla ja ujoilla on yleensä kyllä kavereita, hakeutuvat etenkin samanlaisten seuraan luonnollisesti. Villimmätkin lapset pitävät näitä yleensä vain neutraaleina ihan kivoina tyyppeinä.
Lapsi voi olla ujo ja hiljainen, mutta silti helposti hermostuva. Ei hermostu leikeissä, ei vaan halua leikkiä muiden leikkejä. Jää sitten leikkimään yksin omiaan. Hermostuu herkästi, jos kokee tulleensa kiusatuksi. Näin saattaa välillä käydä myös ns. liian pienestä, koska ei ymmärrä toisen leikiä. Esim. jotkin lällättely tilanteet, missä ei kukaan halua tavallaan kiusata, mutta lapsi ei sitä ymmärrä. Ja kun on näissä tilanteissa hermostunut, on (ainakin yksi lapsi) huomattu, että tuonhan saa helposti pois tolaltaan, kun vähän ilkkuu. Ja sitten on alettu tietoisesti haukkumaan lasta. Niinhän siinä helposti käy. Lapsia ei voi pakottaa leikkimään, mutta voi kyllä opettaa, ettei toista saa myöskään tahallisesti kiusata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tulisieluinen ja herkkä", siinäpä se kai tulikin. Todella huono yhdistelmä kaverisuhteita ajatellen. Lapset (itselläni eka ja tokaluokkalainen) hakeutuvat äkkiä pois tuollaisesta seurasta, eivätkä halua kaverisuhteita viritellä. Lapseni luokalla on myös kuvailemasi kaltainen lapsi, ja kyllä se valitettavasti niin on, että hänen kanssaan ei vapaa-ajalla haluta leikkiä (enkä halua pakottaa), eikä hänen nimensä koskaan tule esiin, jos mangutaan kaverille menoa/kaverin pyytämistä meille. Olen pitänyt sääntönä, että synttäreille kutsutaan koko luokka, mutta heti tulee, että ei XXX, koska pilaa leikin/hermostuu/ tms. (on siis kuitenkin kutsuttu).
Suosittelen puhumista, puhumista ja puhumista. Mielikuvaharjoitteita miten erilaisissa tilanteissa voisi reagoida ja yhteyden ottamista ulkopuolisen avun saamiseksi (ihan tutkimuksia, jos johtuukin jostain nepsy- piirteestä).
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No ei näinpäin, vaan vanhemmille olisi varmaan ok, mutta lapset itse alkavat tuossa iässä vierastaa herkästi suuttuvia kavereita. Mulle tuli oikeasti kovin paha mieli sun lapsen puolesta, en koe olevani raaka, päinvastoin. mutta tilannetta on tosi vaikea toisten vanhempien ratkaista. Esim. Mun esikoinen on kiltti ja sellainen kaikkien kaveri, mutta minä tiedän että hän on myös herkkä. siksi mun olisi vaikea kannustaa häntä jatkuvasti ottamaan mukaan lasta, joka toistuvasti suuttuu, tiuskii jne. hänelle, koska pelkäisin, että lähettäisin hänelle viestin että hän on vääränlainen tai että hänen tunteillaan ei ole väliä, että hänen pitää vaan niellä aina oma paha mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No eihän tässä ollut kyse hiljaisesta ja ujosta lapsesta, vaan "tulisieluisesta", herkästi hermostuvasta ja loukkaantuvasta lapsesta. Tulisieluisen myöntäisin juuri tuollaiseksi nollasta sataan tyypiksi, jonka kanssa siis joutuu muut olemaan varuillaan.
Näillä hiljaisilla ja ujoilla on yleensä kyllä kavereita, hakeutuvat etenkin samanlaisten seuraan luonnollisesti. Villimmätkin lapset pitävät näitä yleensä vain neutraaleina ihan kivoina tyyppeinä.
Lapsi voi olla ujo ja hiljainen, mutta silti helposti hermostuva. Ei hermostu leikeissä, ei vaan halua leikkiä muiden leikkejä. Jää sitten leikkimään yksin omiaan. Hermostuu herkästi, jos kokee tulleensa kiusatuksi. Näin saattaa välillä käydä myös ns. liian pienestä, koska ei ymmärrä toisen leikiä. Esim. jotkin lällättely tilanteet, missä ei kukaan halua tavallaan kiusata, mutta lapsi ei sitä ymmärrä. Ja kun on näissä tilanteissa hermostunut, on (ainakin yksi lapsi) huomattu, että tuonhan saa helposti pois tolaltaan, kun vähän ilkkuu. Ja sitten on alettu tietoisesti haukkumaan lasta. Niinhän siinä helposti käy. Lapsia ei voi pakottaa leikkimään, mutta voi kyllä opettaa, ettei toista saa myöskään tahallisesti kiusata.
Mikä tuossa on siis ongelmana, jos lapsi haluaa leikkiä yksin eikä kaipaa muiden seuraa?
Sosiaalisesti kuulostaa jääneen pikkulapsen tasolle, jotka juurikin haluavat vain yksinään leikkiä omia leikkejään. Syy tuohon kannattaa kyllä selvittää. Voi olla autismikirjoa, lievä kehitysvamma, puutteita kasvatuksessa tai joku trauma. Syitä on monia.
Hankala tilanne! Ja nyt olisi tosiaan tärkeää toimia ettei syrjäytyminen käynnisty. Minusta ap sinun kannattaisi harkita harrastuksia joista löytyisi kavereita ja tuttuja. Lapselle olisi tosi tärkeää että olisi jossain yhteydessä mukava kaveri. Onko sinulla tuttuja joilla samanikäisiä lapsia? Kutsu kylään! Eli yritä nyhtää mistä tahansa seuraa ja koita valvoa kohtaamisia niin että lapselle jää hyvä mieli. Pientä ekaluokkalaista ei voi vielä jättää yksin asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No eihän tässä ollut kyse hiljaisesta ja ujosta lapsesta, vaan "tulisieluisesta", herkästi hermostuvasta ja loukkaantuvasta lapsesta. Tulisieluisen myöntäisin juuri tuollaiseksi nollasta sataan tyypiksi, jonka kanssa siis joutuu muut olemaan varuillaan.
Näillä hiljaisilla ja ujoilla on yleensä kyllä kavereita, hakeutuvat etenkin samanlaisten seuraan luonnollisesti. Villimmätkin lapset pitävät näitä yleensä vain neutraaleina ihan kivoina tyyppeinä.
Lapsi voi olla ujo ja hiljainen, mutta silti helposti hermostuva. Ei hermostu leikeissä, ei vaan halua leikkiä muiden leikkejä. Jää sitten leikkimään yksin omiaan. Hermostuu herkästi, jos kokee tulleensa kiusatuksi. Näin saattaa välillä käydä myös ns. liian pienestä, koska ei ymmärrä toisen leikiä. Esim. jotkin lällättely tilanteet, missä ei kukaan halua tavallaan kiusata, mutta lapsi ei sitä ymmärrä. Ja kun on näissä tilanteissa hermostunut, on (ainakin yksi lapsi) huomattu, että tuonhan saa helposti pois tolaltaan, kun vähän ilkkuu. Ja sitten on alettu tietoisesti haukkumaan lasta. Niinhän siinä helposti käy. Lapsia ei voi pakottaa leikkimään, mutta voi kyllä opettaa, ettei toista saa myöskään tahallisesti kiusata.
Mikä tuossa on siis ongelmana, jos lapsi haluaa leikkiä yksin eikä kaipaa muiden seuraa?
Sosiaalisesti kuulostaa jääneen pikkulapsen tasolle, jotka juurikin haluavat vain yksinään leikkiä omia leikkejään. Syy tuohon kannattaa kyllä selvittää. Voi olla autismikirjoa, lievä kehitysvamma, puutteita kasvatuksessa tai joku trauma. Syitä on monia.
Se ei olekaan aiemmin ollut suuri ongelma, vaikka olemme kaverisuhteita yrittäneet pienestä asti luoda. Hänelle on kuitenkin riittänyt tarhassa/esikoulussa vietytty aika kavereiden kanssa. Nyt lapsi on kuitenkin alkanut itse tiedostamaan, että jää yksin ja sekin vähäinen leikkiaika muiden on ollut hänelle kuitenkin tärkeää. Eli on alkanut sitä meille vaanhemmille puhua, miten ei kukaan leiki hänen kanssaan. Ja sitten on alkanut ilmetä tuota tahallista kiusaamista, mikä ei enää ole pelkkää lapsen väärinymmärtämisestä johtuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No ei näinpäin, vaan vanhemmille olisi varmaan ok, mutta lapset itse alkavat tuossa iässä vierastaa herkästi suuttuvia kavereita. Mulle tuli oikeasti kovin paha mieli sun lapsen puolesta, en koe olevani raaka, päinvastoin. mutta tilannetta on tosi vaikea toisten vanhempien ratkaista. Esim. Mun esikoinen on kiltti ja sellainen kaikkien kaveri, mutta minä tiedän että hän on myös herkkä. siksi mun olisi vaikea kannustaa häntä jatkuvasti ottamaan mukaan lasta, joka toistuvasti suuttuu, tiuskii jne. hänelle, koska pelkäisin, että lähettäisin hänelle viestin että hän on vääränlainen tai että hänen tunteillaan ei ole väliä, että hänen pitää vaan niellä aina oma paha mielensä.
Tämä. Minun lapselleni tulee paha mieli aina kun leikkii tuollaisen lapsen kanssa, joten en todella aio häntä siihen pakottaa. Opetan että koulussa ryhmätyöt pitää hoitaa asiallisesti ja tulla toimeen, mutta ei kenenkään kanssa tarvitse leikkiä jos hän aina satuttaa tai on ilkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No ei näinpäin, vaan vanhemmille olisi varmaan ok, mutta lapset itse alkavat tuossa iässä vierastaa herkästi suuttuvia kavereita. Mulle tuli oikeasti kovin paha mieli sun lapsen puolesta, en koe olevani raaka, päinvastoin. mutta tilannetta on tosi vaikea toisten vanhempien ratkaista. Esim. Mun esikoinen on kiltti ja sellainen kaikkien kaveri, mutta minä tiedän että hän on myös herkkä. siksi mun olisi vaikea kannustaa häntä jatkuvasti ottamaan mukaan lasta, joka toistuvasti suuttuu, tiuskii jne. hänelle, koska pelkäisin, että lähettäisin hänelle viestin että hän on vääränlainen tai että hänen tunteillaan ei ole väliä, että hänen pitää vaan niellä aina oma paha mielensä.
Ymmärrän hyvin vastauksesi. Lapsia on vaikea pakottaa leikkimään, jos ei halua. Pyysin vain alkuun vastauksia ja kokemuksia, jos jollain on ollut vastaava tilanne. Tuli kuitenkin ryöppy vastauksia siihen, ettei kukaan halua erilaista lasta omansa kaveriksi. Oma lapsi ei ole ilkeä leikki kavereilleen, en ole tälläistä huomannut. Ei vaan osaa kunnolla leikki vastavuoroisesti. Leikit sujuvat pienellä ohjauksella kuitenkin kivasti, pienessä porukassa tai kahdestaan. Nyt on vain se, ettei kukaan halua enää kahdestaan leikkiä, koska koulussa tapahtuu jotain, mistä meille vanhemmille ei kerrota mitään. Emme siis kykene oikein ohjastamaan lasta edes tilanteissa, missä hänellä koulussa on hankaluuksia, koska emme tiedä, mitä on tapahtunut.
Päiväkodissa ryhmäytymistä tapahtuu luonnostaan helpommin kuin koulussa. Päiväkodin tätien arviot ryhmäytymisestä eivät liity mitenkään koulumaailmaan.
Tuliko pk:sta samalle luokalle joku kaveri? Oliko teillä kaveritreffejä pk-aikoina? Asuuko naapuristossa kaveria? Oliko lapsella pk-aikana harrastus, jossa olit itse vanhempana mukana ja jossa oli muita lapsia? Käykö teillä tuttavaperheitä kylässä? Entä käykö teillä kylässä lapsen ikäisiä sukulaisia? Nämä ovat kaikki niitä arkisia asioita, joilla kaverit mahdollistuu. Jos vastaus on näihin ei, en ihmettele että näin kävi.
Lapsi ottaa mallia vanhemmistaan ja häntä pitää ohjata sosiaalisiin sääntöihin. Kannustaa hankkimaan kavereita.
Jotain konkreettista asialle pitää tehdä. Tilanne kuulostaa pahenevan koko ajan. Koulussa opettajan kanssa kannattaa keskustella kasvotusten asiasta. Miten olette aiemmin kommunikoineet asian tiimoilta?
Harrastus, jossa lapsi on hyvä vahvistaa itsetuntoa. Lapsi myös solahtaa leikkiin tai peliin paremmin mukaan, kun on hyvä jossakin. Joukkuepelit parhaita : koris, jalkapallo, sähly.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulupsykologilta voisi myös kysyä, olisiko hänellä mahdollisuus tutkia jotain. Voisiko sitä päästä neuropsykologiseen kuntoutukseen tai jotain. En tiedä nimikettä.
Oma lapseni kävi lukihäiriön takia neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Se oli yksilöllisedti. Mutta huomasin, että samassa paikassa oli samaan aikaan meneillään kuntoutusta ryhmässä toimimiseen. Siinä oli jotain 6 lasta ja niiden ryhmässäoloa harjoiteltiin ja vuorovaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No ei näinpäin, vaan vanhemmille olisi varmaan ok, mutta lapset itse alkavat tuossa iässä vierastaa herkästi suuttuvia kavereita. Mulle tuli oikeasti kovin paha mieli sun lapsen puolesta, en koe olevani raaka, päinvastoin. mutta tilannetta on tosi vaikea toisten vanhempien ratkaista. Esim. Mun esikoinen on kiltti ja sellainen kaikkien kaveri, mutta minä tiedän että hän on myös herkkä. siksi mun olisi vaikea kannustaa häntä jatkuvasti ottamaan mukaan lasta, joka toistuvasti suuttuu, tiuskii jne. hänelle, koska pelkäisin, että lähettäisin hänelle viestin että hän on vääränlainen tai että hänen tunteillaan ei ole väliä, että hänen pitää vaan niellä aina oma paha mielensä.
Ymmärrän hyvin vastauksesi. Lapsia on vaikea pakottaa leikkimään, jos ei halua. Pyysin vain alkuun vastauksia ja kokemuksia, jos jollain on ollut vastaava tilanne. Tuli kuitenkin ryöppy vastauksia siihen, ettei kukaan halua erilaista lasta omansa kaveriksi. Oma lapsi ei ole ilkeä leikki kavereilleen, en ole tälläistä huomannut. Ei vaan osaa kunnolla leikki vastavuoroisesti. Leikit sujuvat pienellä ohjauksella kuitenkin kivasti, pienessä porukassa tai kahdestaan. Nyt on vain se, ettei kukaan halua enää kahdestaan leikkiä, koska koulussa tapahtuu jotain, mistä meille vanhemmille ei kerrota mitään. Emme siis kykene oikein ohjastamaan lasta edes tilanteissa, missä hänellä koulussa on hankaluuksia, koska emme tiedä, mitä on tapahtunut.
Joo toki. En ehtinyt huomata tuota edellistä vastaustasi ennen omaani. Opettajan pitäisi kyllä ehdottomasti puuttua tuohon lällättelyyn. Voisitko kertoa opettajalle tuon saman mitä kerroit tänne, ja pyytää että hän puhuisi koko luokalle, että ketään ei saa härnätä, ja lisäksi välitunnilla valvoisi (/valvoja valvoisi) vähän herkällä silmällä noita tilanteita, ja puuttuisi.
Tosiaan, vaikka lapsi ei olisi ilkeä muille, niin jos muilla on hauska leikki keksittynä ja yksi hankaloittaa sen kulkua niin varmaan herkästi jätetään ulkopuolelle :/ tosi hankala ja ikävä tilanne. Koululla on todella ratkaisevasti vähemmän resursseja sosiaalisen dynamiikan kehittämiseksi kuin päiväkodilla, eikä se ole myöskään yhtä keskeistä koulun toiminnalle. Ikävä kyllä... kannustaisin kuitenkin lasta esimerkiksi pohtimaan ja tarkkailemaan jos joku toinenkin on yksin ja menemään juttelemaan, ja lisäksi etsisin niitä kavereita harrastusten kautta/muuten muualta kuin koulusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin lapsen EI tarvitse leikkiä kenenkään kanssa jos ei itse halua. Jos lapsi ei kaipaa seuraa asiaan ei tarvitse puuttua mitenkään. Ja lapsi osaa leikkiä, mutta on yksiselitteisesti itsekäs (haluaa tehdä mitä itse haluaa. Piste.)ja se on teidän vanhempien vika. Tuon ikäistä ei kuuluu enää kädestä pitäen ohjata vaan hänen pitää toimia itse. Sinä vanhempana voit opettaa sietämään enemmän eli vaatimalla lasta tekemään asioita jotka ei mieluisia ilman, että selittelet ja taivuttelet häntä tekemään. Mutta tätäkin tärkeämpää on, että yksinkertaisesti sanot lapsellesi, että jos hän ei suostu leikkimään muiden leikkejä niin hän leikkii yksin. Ei ihme, että nykyaikana kaikki on niin herkkänahkaisia, kun laspsille pedataan kaikki valmiiksi. Kun lapsi tarpeeksi sen kaverin haluaa niin leikkii sitä mitä toinenkin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
No, oma lapseni otti kaverikseen herkän ja tulisen lapsen, ja kun tuli pieniäkin erimielisyyksiä, sai kuulla huutoa ja haukkumista sekä "vahingossa" myös mm. potkun kasvoihin. En väitä, että oma lapsesi käyttäytyy näin, mutta meidän kohdalla tuohon kaveruuteen puututtiin, ja enää eivät liiku yhdessä.
Ei ristus. Onneksi vihelsitte pelin poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa äitinä, että en kyllä haluaisi että oma lapseni joutuisi opettamaan sinun lapsesi kaltaista tulisielua.
Tuo opetus olisi pitänyt hoitaa jo kolmevuotiaana äidin ja isän toimesta. Järjestelmällisesti puuttua aina jos lapsi alkaa möykkäröimään.
Eihän kukaan vanhempi toivo lapselleen sellaista kaveria jonka seurassa on vaikea olla.
Ei kaikilla ole valmiuksia asioihin samaan tahtiin kuin useimmilla. Totta on se, että tässä on aikuisilla toiminan paikka ja kyseessä on opeteltava taito.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa ryhmäytymistä tapahtuu luonnostaan helpommin kuin koulussa. Päiväkodin tätien arviot ryhmäytymisestä eivät liity mitenkään koulumaailmaan.
Tuliko pk:sta samalle luokalle joku kaveri? Oliko teillä kaveritreffejä pk-aikoina? Asuuko naapuristossa kaveria? Oliko lapsella pk-aikana harrastus, jossa olit itse vanhempana mukana ja jossa oli muita lapsia? Käykö teillä tuttavaperheitä kylässä? Entä käykö teillä kylässä lapsen ikäisiä sukulaisia? Nämä ovat kaikki niitä arkisia asioita, joilla kaverit mahdollistuu. Jos vastaus on näihin ei, en ihmettele että näin kävi.
Lapsi ottaa mallia vanhemmistaan ja häntä pitää ohjata sosiaalisiin sääntöihin. Kannustaa hankkimaan kavereita.
Jotain konkreettista asialle pitää tehdä. Tilanne kuulostaa pahenevan koko ajan. Koulussa opettajan kanssa kannattaa keskustella kasvotusten asiasta. Miten olette aiemmin kommunikoineet asian tiimoilta?
Harrastus, jossa lapsi on hyvä vahvistaa itsetuntoa. Lapsi myös solahtaa leikkiin tai peliin paremmin mukaan, kun on hyvä jossakin. Joukkuepelit parhaita : koris, jalkapallo, sähly.
Koululuokalle ei tullut yhtään hyvää kaveria, muutama tuttu. Asiaan ei silloin ollut kuulemma mahdollista vaikuttaa. Ajattelimme, että on sentään muutamia tuttuja. Lapsella on ollut harrastuksia, koluttu läpi vauvajumpasta lähtien kaikenlaista. Lapsella on myös todella huono itseluottamus. Tämä näkynyt pienestä asti. Ei halua aloittaa mitään, missä ei omasta mielestään ole hyvä. Tästä syystä harrastuksia ei tällä hetkellä ole. Ahdistus ja stressi oli liian suuri hyötyyn nähden, kokeiltiin kyllä monia eri lajeja. Sisarensa harrastaa. Kavereilla on lapsia ja sukulaisista löytyy myös. Näiden kanssa leikki sujuu hyvin.
Opettajan kanssa on yritetty keskustella sekä kasvotusten, että viestein. Opettaja kokee vian olevan vain meidän lapsessamme. Onhan se tietenkin osittain niinkin. Häneltä jää huomaamatta aina tilanteet, joista riita alkaa ja lapsemme ei uskalla sitä välienselvittelytilanteessa hänelle kertoa. Hänestä siis tehdään yksin syypää. Kertoilemme sitten opettajalle jälkeen päin vähän lisätietoja, mutta asiaan koulussa tuskin palataan ja kaikki nimittelyt ym. jäävät sitten kokonaan käymättä läpi. On vain meidän lapsemme, joka syyttä hermostunut muille. Tälläsiä viestejä usein tulee ja kuitenkin taustalta löytyy sitten hieman muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No ei näinpäin, vaan vanhemmille olisi varmaan ok, mutta lapset itse alkavat tuossa iässä vierastaa herkästi suuttuvia kavereita. Mulle tuli oikeasti kovin paha mieli sun lapsen puolesta, en koe olevani raaka, päinvastoin. mutta tilannetta on tosi vaikea toisten vanhempien ratkaista. Esim. Mun esikoinen on kiltti ja sellainen kaikkien kaveri, mutta minä tiedän että hän on myös herkkä. siksi mun olisi vaikea kannustaa häntä jatkuvasti ottamaan mukaan lasta, joka toistuvasti suuttuu, tiuskii jne. hänelle, koska pelkäisin, että lähettäisin hänelle viestin että hän on vääränlainen tai että hänen tunteillaan ei ole väliä, että hänen pitää vaan niellä aina oma paha mielensä.
Ymmärrän hyvin vastauksesi. Lapsia on vaikea pakottaa leikkimään, jos ei halua. Pyysin vain alkuun vastauksia ja kokemuksia, jos jollain on ollut vastaava tilanne. Tuli kuitenkin ryöppy vastauksia siihen, ettei kukaan halua erilaista lasta omansa kaveriksi. Oma lapsi ei ole ilkeä leikki kavereilleen, en ole tälläistä huomannut. Ei vaan osaa kunnolla leikki vastavuoroisesti. Leikit sujuvat pienellä ohjauksella kuitenkin kivasti, pienessä porukassa tai kahdestaan. Nyt on vain se, ettei kukaan halua enää kahdestaan leikkiä, koska koulussa tapahtuu jotain, mistä meille vanhemmille ei kerrota mitään. Emme siis kykene oikein ohjastamaan lasta edes tilanteissa, missä hänellä koulussa on hankaluuksia, koska emme tiedä, mitä on tapahtunut.
Erityislasten kanssa tekemisissä olleena ymmärrän osittain mistä kyse. On poikia, jotka eivät kuulu joukkoon. Jostain syystä ja heille on ominaista tämä pienestä asiasta suuttuminen. Lapsellasi saattaa olla jotain häiriötä tunteiden ilmaisussa.
Lapsi tarvitsee apua. Nyt. Heti. Jollet julkisen puolen kautta pääse asiassa eteenpäin, mene yksityiselle. Pyydä lähete tutkimuksiin.
Opettajalta kanssa keskustelu kasvotusten - miten edetä. Keskustele Erityisopettajan ja koulupsykologin kanssa.
Tuo huono kierre on katkaistava.
Lapsellamme on tällainen herkkäsieluinen kaveri, jonka kanssa välit ovat viilentyneet koulun alettua. Oma lapsemme on sosiaalisesti taitava ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Hänellä on ollut pienestä asti kaverina herkästi ja tulisesti suuttuva kaveri, jolla ei oikein muita kavereita ole.
Koulujen alkamisen jälkeen oma lapseni on alkanut enää tosi harvoin tätä vanhaa kaveriaan ja välillä olen kysellyt syytä tähän. Lapsi on vastannut, että on se ihan kiva, mutta muiden kanssa leikit sujuvat paremmin. Nyt kun vanha kaveri on ollut meillä taas muutamia kertoja leikkimässä ymmärrän ihan täysin. Koulun alku on jotenkin tuonut tässä kaverissa juurikin ne pahimmat puolet esiin. Hänen täytyy saada määrätä leikin suunta ja mitä tehdään ja olla kaikessa oikeassa. Raivostuu ihan pienimmästäkin ja alkaa huutaa. Oma lapsi joutuu koko ajan siinä vain sovittelemaan ja rauhoittelemaan kaveriaan, joten ei se leikki kivaa ole. Minua harmittaa tilanne kovasti sillä pidän tästä lapsesta ja hän on vuosien varrella tullut aika läheiseksikin. Mutta keinot alkaa hänen kanssaan olla vähissä. Toisaalta harmi jättää kaveria yksin, mutta toisaalta en halua että lapseni joutuu aina sietämään todella kurjaa käytöstä kaveruuden varjolla.
Joskus se tilanne vain on sellainen, että lapsen oma käytös aiheuttaa kaverittomuuden. Siihen ei oikein opettajakaan mitään voi. Jos te ette ole itse saaneet lapsenne käytöstä muuttumaan, tuskin siihen opettajakaan koulussa pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa ryhmäytymistä tapahtuu luonnostaan helpommin kuin koulussa. Päiväkodin tätien arviot ryhmäytymisestä eivät liity mitenkään koulumaailmaan.
Tuliko pk:sta samalle luokalle joku kaveri? Oliko teillä kaveritreffejä pk-aikoina? Asuuko naapuristossa kaveria? Oliko lapsella pk-aikana harrastus, jossa olit itse vanhempana mukana ja jossa oli muita lapsia? Käykö teillä tuttavaperheitä kylässä? Entä käykö teillä kylässä lapsen ikäisiä sukulaisia? Nämä ovat kaikki niitä arkisia asioita, joilla kaverit mahdollistuu. Jos vastaus on näihin ei, en ihmettele että näin kävi.
Lapsi ottaa mallia vanhemmistaan ja häntä pitää ohjata sosiaalisiin sääntöihin. Kannustaa hankkimaan kavereita.
Jotain konkreettista asialle pitää tehdä. Tilanne kuulostaa pahenevan koko ajan. Koulussa opettajan kanssa kannattaa keskustella kasvotusten asiasta. Miten olette aiemmin kommunikoineet asian tiimoilta?
Harrastus, jossa lapsi on hyvä vahvistaa itsetuntoa. Lapsi myös solahtaa leikkiin tai peliin paremmin mukaan, kun on hyvä jossakin. Joukkuepelit parhaita : koris, jalkapallo, sähly.
Koululuokalle ei tullut yhtään hyvää kaveria, muutama tuttu. Asiaan ei silloin ollut kuulemma mahdollista vaikuttaa. Ajattelimme, että on sentään muutamia tuttuja. Lapsella on ollut harrastuksia, koluttu läpi vauvajumpasta lähtien kaikenlaista. Lapsella on myös todella huono itseluottamus. Tämä näkynyt pienestä asti. Ei halua aloittaa mitään, missä ei omasta mielestään ole hyvä. Tästä syystä harrastuksia ei tällä hetkellä ole. Ahdistus ja stressi oli liian suuri hyötyyn nähden, kokeiltiin kyllä monia eri lajeja. Sisarensa harrastaa. Kavereilla on lapsia ja sukulaisista löytyy myös. Näiden kanssa leikki sujuu hyvin.
Opettajan kanssa on yritetty keskustella sekä kasvotusten, että viestein. Opettaja kokee vian olevan vain meidän lapsessamme. Onhan se tietenkin osittain niinkin. Häneltä jää huomaamatta aina tilanteet, joista riita alkaa ja lapsemme ei uskalla sitä välienselvittelytilanteessa hänelle kertoa. Hänestä siis tehdään yksin syypää. Kertoilemme sitten opettajalle jälkeen päin vähän lisätietoja, mutta asiaan koulussa tuskin palataan ja kaikki nimittelyt ym. jäävät sitten kokonaan käymättä läpi. On vain meidän lapsemme, joka syyttä hermostunut muille. Tälläsiä viestejä usein tulee ja kuitenkin taustalta löytyy sitten hieman muutakin.
Lapsesi tarvitsee apua vuorovaikutustilanteissa. Jos lapsi ei ole julkisen terveydenhuollon mielestä avun tarpeessa käänny yksityisen terveydenhuollon puoleen. Julkisella hoidetaan haastavimmat tapaukset. Vie oireileva lapsi tutkimuksiin, jotta hän saa tarvitsemansa avun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Lapsi on hankala, lapsi voidaan surutta jättää yksin, koska kukaan ei halua lapselleen leikkikaveria, joka on hieman erilainen. Ja kiusaaminen on sallittua, koska omapa on vikansa. Tai oikeastaan vanhempien vika... Raaka maailma ja tätä hieman pelkäsinkin.
Sanottakoon, että itse aavistin kyllä tämän sosiaalisen puolen ongelmat ennen koulua ja niihin on yritetty puuttua aina. Tarha/esikoulu eivät ole ongelmia tässä nähneet ja siksi lapsi siirtyi kouluun. Tästäkin asiasta keskusteltiin, mutta luotimme lopulta koulutuksen saaneisiin ihmisiin ja siihen, että lapsi pärjää. Näin ei kuitenkaan ollut, koska koulun tehtäviin ei enää kuulu katsoa, ettei kukaan jää yksin ja lapsi olisi siinä kohtaa tarvinnut ohjattua apua. Tiedän, että on vaikea ja mahdoton pakottaa lapsia leikkimään, jos toisesta ei pidä. Toivottavasti jokainen teistä vanhemmista, jotka eivät lapselleen tällästä kaveria halua, opettaa myös, ettei niitä hiljaisia ja ujoja lapsia saa nimitellä ja kiusata. Lapsi, joka käy koulua ilman kavereita, saattaa kokea sen nimittelyn huomattavasti raskaampana kuin lapsi, jolla on edes yksi kaveri.
No eihän tässä ollut kyse hiljaisesta ja ujosta lapsesta, vaan "tulisieluisesta", herkästi hermostuvasta ja loukkaantuvasta lapsesta. Tulisieluisen myöntäisin juuri tuollaiseksi nollasta sataan tyypiksi, jonka kanssa siis joutuu muut olemaan varuillaan.
Näillä hiljaisilla ja ujoilla on yleensä kyllä kavereita, hakeutuvat etenkin samanlaisten seuraan luonnollisesti. Villimmätkin lapset pitävät näitä yleensä vain neutraaleina ihan kivoina tyyppeinä.
Lapsi voi olla ujo ja hiljainen, mutta silti helposti hermostuva. Ei hermostu leikeissä, ei vaan halua leikkiä muiden leikkejä. Jää sitten leikkimään yksin omiaan. Hermostuu herkästi, jos kokee tulleensa kiusatuksi. Näin saattaa välillä käydä myös ns. liian pienestä, koska ei ymmärrä toisen leikiä. Esim. jotkin lällättely tilanteet, missä ei kukaan halua tavallaan kiusata, mutta lapsi ei sitä ymmärrä. Ja kun on näissä tilanteissa hermostunut, on (ainakin yksi lapsi) huomattu, että tuonhan saa helposti pois tolaltaan, kun vähän ilkkuu. Ja sitten on alettu tietoisesti haukkumaan lasta. Niinhän siinä helposti käy. Lapsia ei voi pakottaa leikkimään, mutta voi kyllä opettaa, ettei toista saa myöskään tahallisesti kiusata.
Mikä tuossa on siis ongelmana, jos lapsi haluaa leikkiä yksin eikä kaipaa muiden seuraa?
Sosiaalisesti kuulostaa jääneen pikkulapsen tasolle, jotka juurikin haluavat vain yksinään leikkiä omia leikkejään. Syy tuohon kannattaa kyllä selvittää. Voi olla autismikirjoa, lievä kehitysvamma, puutteita kasvatuksessa tai joku trauma. Syitä on monia.
Minä olin tuollainen lapsi, ja nykyään ihan menestyvä, perheellinen lakimies. Eivät kaikki yksin viihtyvät ole vammaisia.
Meillä ei valitettavasti tälläistä mahdollisuutta ole. Koulu on käytännössä pessyt kätensä ja ohjannut perheneuvolaan, perhenouvola taas ilmoittanut, että koulun ongelma... Sosiaalihuolto ei ota kantaa, koska ei sinänsä lapsella hätää, sieltäkin kysytty.