Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen ekaluokkalainen
Ekaluokkalaisemme ei ole sosiaalisesti kovinkaan taitava. Hän on hyvin tulinen sielu ja pahoittaa mielensä helposti. Koulun alettua hän jäi yksikseen ilman kavereita. Ei osannut itse hakeutua porukkaan, eikä kukaan pyytänyt. Tästä oltiin monesti yhteydessä opettajaan ja koulusta luvattiin katsoa, ettei lapsi jää yksin. Koko syksy meni ilman kavereita. Kukaan ei kutsunut leikkimään/synttäreille tms.. Muutama lapsi kävi leikkimässä pyydettäessä, mutta vastakutsua ei koskaan tullut. Jokaisen koulupäivän jälkeen kertoi leikkineensä yksin. Lopulta ei enää halunnut kutsua kavereita kotiin, koska koki, ettei kukaan ole hänen kaverinsa.
Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että lapsella on alkanut tulla jatkuvasti riitoja muiden oppilaiden kanssa (yleensä mukana yksi sama lapsi). Opettaja antoi ymmärtää, että koko vuoden on ollut ongelmia, vaikka aiemmin kysyttäessä "kaikki on ollut hyvin". Kaikki vika näyttää olevan lapsessamme ja siinä, että hän hermostuu helposti. Nyt häntä on alettu nimittelemään koulussa. Tottakai lapset huomaavat, kuka on helppo kohde kiusata. Tämä kiusaaminen painetaan villasella, koska syy tuntuu olevan lapsemme erikoisuudessa. Siihen kyllä puututaan, kun lapsi puolustautuu tätä nimittelyä vastaan ja todetaan, että hänen pitäisi oppia ottamaan asia suuttumatta vastaan. Tässä häntä on yritetty ohjaistaa, mutta ei kykene hillitsemään suuttumistaan.
Lapsi ei enää uskalla ottaa mitään kontaktia muihin lapsiin. Tämä tilanne on alkanut koulun alettua. Monesti sanoo vain, että "ei uskalla, koska jos ne eivät halua leikkiä hänen kanssaan". Tämä viestii jotenkin siitä, että hänet on jollain tavoin jätetty ulkopuoliseksi ja annettu ymmärtää, että asia on näin. Ennen koulua hän hakeutui ilman pelkoa leikkimään vieraidenkin lasten kanssa.
Tiedostan, että lapsella on ongelmia kaverisuhteissa. Olin ajatellut, että hänkin oppii ajallaan, kunhan löytää kavereita. Nyt kuitenkin kävi niin, että tilanne pahentui, koska hän jäi täysin yksin. Lapsi ei varmasti ole helpoin kaveri, koska on niin herkkä ja tulinen, mutta on kuitenkin aiemmin sulautunut porukkaan jollain tavalla. Nyt olemme jotenkin pattitilanteessa, koska lapsella ei ole mahdollisuutta edes harjoitella näitä vajaavaisia taitojaan.
Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten asiasta on päästy eteenpäin? Lapselle on haettu koulun ulkopuolista apua, mutta siitä ei ole vielä ollut näkyvää apua.
Kommentit (196)
Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.
Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.
Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.
Ihana, että löytyy myös teitä, jotka ette anna jättää yhtä ulkopuolelle kutsuista!
Olen miettinyt sitäkin, että avoimesti laittaisin yhdelle vanhemmalle viestiä, mutta pelkään, että joissain määrin se voi pahentaa tilannetta. Tämä lapsi on sellainen, jonka kanssa edelleen välillä leikkii koulussa (ja niinä päivinä tulee kotiin todella iloinen lapsi). Ehkä kerran/pari kuussa. Tällä toisella tietenkin on niitä parempia kavereita ja usein sitten leikkii heidän kanssaan. On normaali ja sosiaalinen lapsi. Ja kun oma lapsi pelkää ryhmiä, niin ei sitten uskalla mennä mukaan. Enkä tiedä huolitaanko.
Täällä monella nyt käsitys, että oma lapsi kiusaa ja haukkuu ja hakkaa muita. Näin ei ole, ainakaan niillä tiedoilla, mitä itse olen nähnyt/kuullut. Enemmänkin on se ongelma, että hänen pitää saada päättää leikki ja ellei se käy, niin hän leikkii itse omaansa vaikka yksin. Ellei joku vieressä muistuta, että välillä muidenkin leikkejä. Ja tämä ei johdu siitä, että olisi saanut aina kaiken periksi. Tuntuu välillä, että tämän lapsen koko elämä on ollut niitä niin kutsuttaja pettymyksiä täynnä, joiden perään aina huudellaan. Ja jottei kukaan nyt takerru tähän, niin oli vain sellainen heitto. On hänellä ihan onnellinen elämä, mutta kun aina vastustanut kaikkea, niin niitä pettymyksiä on joutunut kokemaan luultavasti paljon normaalia enemmän. Tämä suuttuminen ja suuret tunteet esiintyvät useimmiten suuremmissa porukoissa, joissa joku tahattomasti tai tahallaan saa lapsen kokemaan itsensä kiusatuksi. En ole koskaan itse nähnyt vieraaseen lapseen kohdistuvaa kiukkua, sisareen kohdistuvaa kyllä.
Ja koulusta on yritetty apua sekä kuraattorilta, että psykologilta. Tuntuu, että vasta nyt, kun oikeaa kiusaamista on alkanut esiintyä, on joku huomannut ongelman. Koska nyt niitä suuttumisia tapahtuu useimmin, koska niitä tahallaan haetaan.
Jos lapsesi sosiaaliset taidot eivät ole yhtä kehittyneitä kuin ikätovereillaan, onnistuisiko leikit paremmin vuotta tai kahta nuoremman lapsen kanssa? Eihän kavereiden tarvitse olla juuri samalta luokalta tai muutenkaan saman ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.
Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.
Ihana, että löytyy myös teitä, jotka ette anna jättää yhtä ulkopuolelle kutsuista!
Olen miettinyt sitäkin, että avoimesti laittaisin yhdelle vanhemmalle viestiä, mutta pelkään, että joissain määrin se voi pahentaa tilannetta. Tämä lapsi on sellainen, jonka kanssa edelleen välillä leikkii koulussa (ja niinä päivinä tulee kotiin todella iloinen lapsi). Ehkä kerran/pari kuussa. Tällä toisella tietenkin on niitä parempia kavereita ja usein sitten leikkii heidän kanssaan. On normaali ja sosiaalinen lapsi. Ja kun oma lapsi pelkää ryhmiä, niin ei sitten uskalla mennä mukaan. Enkä tiedä huolitaanko.
Täällä monella nyt käsitys, että oma lapsi kiusaa ja haukkuu ja hakkaa muita. Näin ei ole, ainakaan niillä tiedoilla, mitä itse olen nähnyt/kuullut. Enemmänkin on se ongelma, että hänen pitää saada päättää leikki ja ellei se käy, niin hän leikkii itse omaansa vaikka yksin. Ellei joku vieressä muistuta, että välillä muidenkin leikkejä. Ja tämä ei johdu siitä, että olisi saanut aina kaiken periksi. Tuntuu välillä, että tämän lapsen koko elämä on ollut niitä niin kutsuttaja pettymyksiä täynnä, joiden perään aina huudellaan. Ja jottei kukaan nyt takerru tähän, niin oli vain sellainen heitto. On hänellä ihan onnellinen elämä, mutta kun aina vastustanut kaikkea, niin niitä pettymyksiä on joutunut kokemaan luultavasti paljon normaalia enemmän. Tämä suuttuminen ja suuret tunteet esiintyvät useimmiten suuremmissa porukoissa, joissa joku tahattomasti tai tahallaan saa lapsen kokemaan itsensä kiusatuksi. En ole koskaan itse nähnyt vieraaseen lapseen kohdistuvaa kiukkua, sisareen kohdistuvaa kyllä.
Ja koulusta on yritetty apua sekä kuraattorilta, että psykologilta. Tuntuu, että vasta nyt, kun oikeaa kiusaamista on alkanut esiintyä, on joku huomannut ongelman. Koska nyt niitä suuttumisia tapahtuu useimmin, koska niitä tahallaan haetaan.
Ei. Asetat tuon lapsen äidin todella ikävään tilanteeseen, koska haluaisit hänen "rankaisevan" omaa lastaan siten, että tämä joutuisi leikkimään sinun lapsensa kanssa eikä niiden lasten, joiden kanssa leikit sujuu hyvin eli "parempien" kavereiden kanssa. Voitte hyvin kutsua tätä lasta joskus teille leikkimään, mutta se ei saa olla tälle lapselle mikään rangaistus vaan hänen pitää ihan vapaaehtoisesti haluta leikkiä lapsesi kanssa. Ekaluokkalaiselta ei voi vielä odottaa kenenkään tukihenkilöksi ryhtymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.
Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.
Ihana, että löytyy myös teitä, jotka ette anna jättää yhtä ulkopuolelle kutsuista!
Olen miettinyt sitäkin, että avoimesti laittaisin yhdelle vanhemmalle viestiä, mutta pelkään, että joissain määrin se voi pahentaa tilannetta. Tämä lapsi on sellainen, jonka kanssa edelleen välillä leikkii koulussa (ja niinä päivinä tulee kotiin todella iloinen lapsi). Ehkä kerran/pari kuussa. Tällä toisella tietenkin on niitä parempia kavereita ja usein sitten leikkii heidän kanssaan. On normaali ja sosiaalinen lapsi. Ja kun oma lapsi pelkää ryhmiä, niin ei sitten uskalla mennä mukaan. Enkä tiedä huolitaanko.
Täällä monella nyt käsitys, että oma lapsi kiusaa ja haukkuu ja hakkaa muita. Näin ei ole, ainakaan niillä tiedoilla, mitä itse olen nähnyt/kuullut. Enemmänkin on se ongelma, että hänen pitää saada päättää leikki ja ellei se käy, niin hän leikkii itse omaansa vaikka yksin. Ellei joku vieressä muistuta, että välillä muidenkin leikkejä. Ja tämä ei johdu siitä, että olisi saanut aina kaiken periksi. Tuntuu välillä, että tämän lapsen koko elämä on ollut niitä niin kutsuttaja pettymyksiä täynnä, joiden perään aina huudellaan. Ja jottei kukaan nyt takerru tähän, niin oli vain sellainen heitto. On hänellä ihan onnellinen elämä, mutta kun aina vastustanut kaikkea, niin niitä pettymyksiä on joutunut kokemaan luultavasti paljon normaalia enemmän. Tämä suuttuminen ja suuret tunteet esiintyvät useimmiten suuremmissa porukoissa, joissa joku tahattomasti tai tahallaan saa lapsen kokemaan itsensä kiusatuksi. En ole koskaan itse nähnyt vieraaseen lapseen kohdistuvaa kiukkua, sisareen kohdistuvaa kyllä.
Ja koulusta on yritetty apua sekä kuraattorilta, että psykologilta. Tuntuu, että vasta nyt, kun oikeaa kiusaamista on alkanut esiintyä, on joku huomannut ongelman. Koska nyt niitä suuttumisia tapahtuu useimmin, koska niitä tahallaan haetaan.
Ei. Asetat tuon lapsen äidin todella ikävään tilanteeseen, koska haluaisit hänen "rankaisevan" omaa lastaan siten, että tämä joutuisi leikkimään sinun lapsensa kanssa eikä niiden lasten, joiden kanssa leikit sujuu hyvin eli "parempien" kavereiden kanssa. Voitte hyvin kutsua tätä lasta joskus teille leikkimään, mutta se ei saa olla tälle lapselle mikään rangaistus vaan hänen pitää ihan vapaaehtoisesti haluta leikkiä lapsesi kanssa. Ekaluokkalaiselta ei voi vielä odottaa kenenkään tukihenkilöksi ryhtymistä.
En nyt aivan tätä tarkoittanut. Lähinnä sitä, että vanhempi osaisi tietyissä tilanteissa selittää omalle lapselleen tilanteen ja vaikka ovaimesti kertomaan, jos kuulee lapseltaan ongelmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo ikävää että jää yksin, mutta tässä tilanteessa ymmärrettävää.
Ei lapset eikä aikuiset halua viettää aikaa ikävästi käyttäytyvän ihmisen kanssa.
Jos joku loukkaantuu koko ajan kaikesta, muiden pitää jatkuvasti varoa sanomisiaan ja olla pahoittelemassa turhistakin asioista.Sinun tulee aikuisena opettaa lapsellesi sosiaalisia taitoja. Kuulostaa vähän lellityltä ainoalta lapselta, joka kiukuttelee kun ei saakaan jakamatonta huomiota kaikilta. Sinä toki paremmin tiedät mistä johtuu, mutta kannattaa kuitenkin asiaan puuttua.
Niin, koska muuten hänestä voi tulla niin kuin minusta tuli. En koskaan oppinut sosiaalisia sääntöjä, kun olin niin arka ja pelokas. Pitkään ajattelin, että kyllä se tästä ajan kanssa kehittyy kun seuraan ja harjoittelen, mutta olen auttamatta jäänyt siitä junasta. Ja kyllä välillä vtuttaa ankarasti, miksi tähän ei voitu puuttua kenekään aikuisen toimesta, kun heidän luulisi näkevvän, jos lapsi oireilee, mutta ei kai se sitten ole niin helppoa, en tiedä.
Hankala tilanne, joka pitää saada muuttumaan ennen kuin siitä tulee kierre. Toki taustalla voi olla neurologinen syy tai hitaampi sosiaalisten taitojen kehittyminen, mutta kaikkea ei pidä medikalisoida. Osa ihmisistä on luonteeltaan syrjäänvetääntyvämpiä, ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät normit on vaikeampi oppia ja sisäistää. Sosiaalisuutta vain arvostetaan enemmän.
Ujoa, herkkää tai itsetunnoltaan heikkoa lasta voi olla vaikea rohkaista ottamaan kontaktia, sillä torjutuksi tulemisen pelko on vahva. Jatkuva ulkopuolisuuden tunne pahentaa tilannetta. Oikeastaan ainoa mieleen tuleva keino on saada positiivisia kokemuksia ja oppia niistä, vaikka sitten löytämällä harrastus, jossa on samanhenkistä seuraa.
Syrjäänvetääntyvän lapsen tie on usein kivinen ja jossain määrin yksinäinen, mutta jos noista karikoista selviää jotakuinkin kunnialla, viimeistään opiskelu- ja aikuisiässä helpottaa. Vanhempien tuki ja välittäminen ovat ratkaisevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tuo synttäriäiti ja jatkan vielä sen verran, että on oikeasti ihan kaikkien etu, että luokassa on hyvä henki ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Se, että joku pieni ekaluokkalainen leimataan vaikeaksi, ei auta mitään eikä ketään. Elämässä pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ei vain niiden kivoimpien.
Osassa koulusta on ohjattua välituntitoimintaa, auttaisiko se tässä? Voisiko leikin vaikka välillä arpoa?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuo synttäriäiti ja jatkan vielä sen verran, että on oikeasti ihan kaikkien etu, että luokassa on hyvä henki ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Se, että joku pieni ekaluokkalainen leimataan vaikeaksi, ei auta mitään eikä ketään. Elämässä pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ei vain niiden kivoimpien.
Osassa koulusta on ohjattua välituntitoimintaa, auttaisiko se tässä? Voisiko leikin vaikka välillä arpoa?
Toimeen pitää tulla kaikkien kanssa. Vaikka olisi miten kuspäämulkero työkaveri, niin senkin kanssa on tultava toimeen. Mutta sen kanssa ei tarvitse ystävystyä, viettää vapaa-aikaansa, kutsua kotiinsa eikä töissäkään tehdä mitään muuta kuin työasioihin liittyvät jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärsinkö oikein, että lapsi ei ole ainoa lapsi? Onko nuorempi vai vanhempi kuin siskonsa/veljensä? Kuinka paljon heillä on ikäeroa? Miten leikit ovat onnistuneet sisarusten kesken? Usein nimittäin oma sisarus on parempi sosiaalisten taitojen opettaja kuin vieras lapsi, joka voi mennä takaisin omaan kotiinsa ja valita seuransa ihan itse. Sisko tai veli ei voi vaan on väkisinkin samassa huushollissa toisen kanssa.
Miten itse aikuisena toimisit,jos joku käyttäytyisi sinua kohtaan niinkuin lapsesi käyttäytyy muita kohtaan;tulee kertomaan miten homma sujuu eikä kuuntele vastaväitteitä tai pahastuu ja vetäytyy.Eikö ole ihan luonnollista että lapset antavat hänen vetäytyä?Eikä varmasti saa sillä tyylillä kavereita.Vaikea käsittää miten vasta nyt on alkanut tuottaa ongelmia,meillä uhmassa 3-vuotiaan kanssa käytiin rajoja ja tahtotaistelua,aina ei voi mennä lapsen mielenmukaan asiat.Jokaisessa luokassa on joku pikkupomo,ja valitettavasti he ovat niitä joita ei kutsuta mihinkään.Yleensä tosin pikkupomoilla on niin ylitsepursuava itsetunto että hankkiutuvat sosiaalisiin tilanteisiin ei-toivottuinakin.Jos lapsellani olisi tuollainen ongelma,ehdottomasti keskustelisin open kanssa ratkaisukeskeisesti ja veisin lasta leikkipuistoon jossa miettisimme vierestä seuraten,miten leikki onnistuu,ja miten vastavuoroista se on..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kuin ensimäisen sivun. Mutta omalla pojallani oli koko kouluajan kavereina aina ne "erikoisemmat"pojat, eli assit ja adhd.t. Kaveruus on jatkunut yli lukioiän ja pitävät vieläkin yhteyttä, vaikka asuvat eri puolilla Suomea.
Oma poikani on sellainen lehmänhermoinen, joten ei suuttunut tulisieluisuuksista yms. Mutta sai heistä maailman parhaat kaverit. Toivottavasti poikasikin löytää tällaisen kaverin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteys koulukuraattoriin ja hanki sitäkautta lapsellesi sosiaalista kuntoutusta. Jos lapsesi käyttäytyy muiden lasten näkökulmasta huonosti, hän jää yksin. Sosiaalisten taitojen opettaminen ei ole toisten lasten vaan aikuisten vastuulla. Asia olisi pitänyt ottaa aikuisten hoitoon jo eskarissa tai päiväkodissa.
Menkää lapsen kanssa leikkipuistoon ja tarkkailkaa muiden lasten leikkejä. Sanoita sinä aikuisena, mitä leikeissä tapahtuu ja miksi. Käykää läpi, miksi jotkut lapset alkavat riidellä, miten lapset toimivat silloin kun leikki sujuu hyvin.
Erinomainen kommentti!
Lisään vielä, että voit vanhempana kutsua lapsen luokkakavereita teille säännöllisesti. Kutsu yksi tai kaksi kerrallaan. Monen ihmisen on helpompi tutustua ja leikkiä kahdestaan tai kolmistaan kuin isossa porukassa.
Tässä kohti on myös todella turhaa miettiä, saako oma lapsesi yhtä monta vastakyläilykutsua. Monet vanhemmat ovat todella kuormittuneita esim. työasioiden takia, eikä heillä riitä energiaa järjestellä kyläilyjä. Sinun lapsellasi on nyt se tutustumisen tarve, joten sinä järjestät. Vastakyläilykutsuja tulee sitten joskus myöhemmin tulevaisuudessa jos on tullakseen, sen pohtimisen aika ei ole nyt.
Me yritimme kutsua muita, mutta lapsi ei lopulta halunnut enää kutsua ketään, koska koki, ettei kukaan leiki hänen kanssaan. Aloin sitten itsekin pohtia, voiko tämä olla se syy, ettei koskaan tullut yhtään vastakutsua. Toki, muilla lapsilla on paljon muita ystäviä ja viikossa rajatusti päiviä, joten se kakkoskolmosnelos kaveri jää helposti kutsujen ulkopuolelle.
Tarhassa lapsi oli hyvinkin pidetty. Leikki kuulemma aina muiden kanssa ilman mitään ongelmia ja oli haluttu leikkikaveri. Kertaakaan koko tarha-aikana ei tullut yhtään valitusta, että olisi leikki mennyt huonosti. Hoitajat sanoivat, että hän oli lapsi, joka oli aina kiltti muille. Esikoulussa ilmeni ongelmia, mutta nekin käsitykseni mukaan pieniä ja esikoulun alussa. Esikoulun opettajat pystyivät myös eritavalla ohjaamaan leikkiä. Siellä kyllä huomattiin vaikeus sopeutua toisen haluamaan leikkiin.
Tiedostan, että on vanhempien tehtävä ohjata sosiaalista kehitystä. Se olisi vain helpompaa, jos olisi se yksikin kaveri, jonka kanssa noita leikkielämän tilanteita tulisi vastaan. Tottakai kotona pelataan ja leikitään, mutta se on silti eri asia.
Ja painotan sitä, että koulun alettua lasta on ollut todella vaikea saada enää leikkimään kenenkään vieraan kanssa. Jättäytyy puistoissa ym. aina lopulta yksin, ellei toinen selkeästi hae mukaan leikkiin. Voi siis hetken leikkiä, jos ns. ohjaa muiden kanssa leikkimään, mutta jättäytyy lopulta pois porukasta, ellei häntä suoranaisesti pyydetä leikkiin. Tätä ei aiemmin tapahtunut.
No ei tuo nyt niin ihmeellistä ole, että päiväkodissa nuorempana oli vielä pidetty.
Pienemmät lapset ovat normaalistikin itsekkäitä, leikit ovat kaikilla usein tällaisia "yksin yhdessä". Eli leikitään vaikka molemmat autoilla vierekkäin, mutta ei yhdessä.Yleensä nämä sosiaaliset ongelmat tulevatkin esiin eskarilla tai ekalla luokalla, kun muiden lapsien sosiaaliset taidot kehittyvät ja vuorovaikutus muiden kanssa muuttuu tärkeäksi.
Kyllä nyt aiemmin kuin eskari-iässä tulee kyetä vastavuoroiseen leikkiin!!! Miksi autismikirjon tutkimuksia ei aloitettu ajoissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuo synttäriäiti ja jatkan vielä sen verran, että on oikeasti ihan kaikkien etu, että luokassa on hyvä henki ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Se, että joku pieni ekaluokkalainen leimataan vaikeaksi, ei auta mitään eikä ketään. Elämässä pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ei vain niiden kivoimpien.
Osassa koulusta on ohjattua välituntitoimintaa, auttaisiko se tässä? Voisiko leikin vaikka välillä arpoa?Toimeen pitää tulla kaikkien kanssa. Vaikka olisi miten kuspäämulkero työkaveri, niin senkin kanssa on tultava toimeen. Mutta sen kanssa ei tarvitse ystävystyä, viettää vapaa-aikaansa, kutsua kotiinsa eikä töissäkään tehdä mitään muuta kuin työasioihin liittyvät jutut.
Työkavereita ei kuitenkaan saa nimitellä eikä sulkea ulkopuolelle , vaikka olisi erikoinen tyyppi. Sellaista sanotaan työpaikkakiusaamiseksi.
Meillä pojalla ADHD ja asperger-piirteet ja nuo haasteet kuulostavat hyvin tutuilta. Päiväkodissa sujui ihan hyvin, mutta sosiaaliset haasteet oli nähtävissä jo silloin. Pettymysten sietäminen on vieläkin hyvin vaikeaa ja lapsi ajautuu herkästi riitoihin. Diagnoosin saimme lapsen ollessa eskarissa. Lapsi kävi toimintaterapiassa, josta hänelle oli apua. Mietimme pitkään lääkityksen aloittamista ja ekaluokalla päätimme aloittaa sen. Lapsi on kuin eri poika, kavereita riittää, eikä tunteet enää kuumene yhtä nopeasti.
Kuulostaa vahvasti neuropsykiatriselta oireilulta, vaadi ap tutkimuksia. Perheneuvolaan vaan, sieltä mekin saimme avun. Toivottavasti lapsesi voi pian paremmin!
Hei ap. Älä välitä tylyistä vastauksista. Vaikuttaa siltä että lapsellasi on vaikeuksia sosiaalisissa taidoissa erityisesti isommissa ryhmissä niinkuin olet itsekin huomannut. Jos lapsen sosiaaliset taidot ovat selkeästi huonommat kuin ikätovereilla tai hänellä on ongelmia niistä johtuen niin yhteys koulukuraattoriin, erityisopettajaan, perheneuvolaan että saisitte lapsen tutkimuksiin. Jos on varaa ettekä saa muualta apua niin viekää hänet yksityiselle lääkärille. Hakekaa lapsellenne nyt apua niin hänen tulevaisuus on varmasti hyvä ja valoisa. Voimia teille ja kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä...
Minun esikoiseni on ns.helppo lapsi ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Olen korvia myöten täynnä sitä että hänet laitetaan aina rauhoittamaan villejä lapsia ja muuten hankalia. Ja opettajat siis itse näin minulle sanonut...
Joo, kyllä huomaa, ettet kykene asettumaan kenenkään muun asemaan. Et ainakaan sen pienen ekaluokkalaisen. Minäminäminä ja minun ihanat lapset...
Todella säälittävää! On minunkin lapsilla kaikki hyvin, mutta kyllä voin kuvitella ap:n, ja varsinkin pienen yksinäisen lapsen tuskan.
Ensinnakin kiusaaminen EI KOSKAAN ole kiusatun vika! Meilla kaikilla ja lapsilla, on oikeus olla juuri sellaisia kuin ovat/olemme. Joku on arka ja hiljainen, jollain heikot sosiaaliset taidot. Kuka maarittelee minkalainen ihminen SAA OLLA?? Ei kukaan. Mita pitaa tapahtua on keskustelu ja koulun puuttuminen asiaan VAHVASTI. Turha on ruveta syyllisia kaivamaan, koska se ei auta SYYTONTA lasta tassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko yhtään luokan muita vanhempia? Jos olisi joku fiksu vanhempi, jonka kanssa voisitte miettiä tätä tilannetta.
Oman poikani luokalla on yksi vähän erikoinen poika. Oma poikani sanoi, että sitä ei kutsuta synttäreille, mutta en hyväksynyt semmoista. Lapsi on tulossa, ja taisi olla tosi onnellinen kutsusta. Järkkäsin synttäreille varta vasten eräänlaista ryhmäytystä, juttelin erään urheiluseuran kanssa, ja sieltä on tulossa ohjaaja. Yritän saada hyvää henkeä luokkaan, oma esikoiseni oli aikoinaan todella ujo ja arka ja jäi helposti porukasta, joten empatiaa löytyy.
Ihana, että löytyy myös teitä, jotka ette anna jättää yhtä ulkopuolelle kutsuista!
Olen miettinyt sitäkin, että avoimesti laittaisin yhdelle vanhemmalle viestiä, mutta pelkään, että joissain määrin se voi pahentaa tilannetta. Tämä lapsi on sellainen, jonka kanssa edelleen välillä leikkii koulussa (ja niinä päivinä tulee kotiin todella iloinen lapsi). Ehkä kerran/pari kuussa. Tällä toisella tietenkin on niitä parempia kavereita ja usein sitten leikkii heidän kanssaan. On normaali ja sosiaalinen lapsi. Ja kun oma lapsi pelkää ryhmiä, niin ei sitten uskalla mennä mukaan. Enkä tiedä huolitaanko.
Täällä monella nyt käsitys, että oma lapsi kiusaa ja haukkuu ja hakkaa muita. Näin ei ole, ainakaan niillä tiedoilla, mitä itse olen nähnyt/kuullut. Enemmänkin on se ongelma, että hänen pitää saada päättää leikki ja ellei se käy, niin hän leikkii itse omaansa vaikka yksin. Ellei joku vieressä muistuta, että välillä muidenkin leikkejä. Ja tämä ei johdu siitä, että olisi saanut aina kaiken periksi. Tuntuu välillä, että tämän lapsen koko elämä on ollut niitä niin kutsuttaja pettymyksiä täynnä, joiden perään aina huudellaan. Ja jottei kukaan nyt takerru tähän, niin oli vain sellainen heitto. On hänellä ihan onnellinen elämä, mutta kun aina vastustanut kaikkea, niin niitä pettymyksiä on joutunut kokemaan luultavasti paljon normaalia enemmän. Tämä suuttuminen ja suuret tunteet esiintyvät useimmiten suuremmissa porukoissa, joissa joku tahattomasti tai tahallaan saa lapsen kokemaan itsensä kiusatuksi. En ole koskaan itse nähnyt vieraaseen lapseen kohdistuvaa kiukkua, sisareen kohdistuvaa kyllä.
Ja koulusta on yritetty apua sekä kuraattorilta, että psykologilta. Tuntuu, että vasta nyt, kun oikeaa kiusaamista on alkanut esiintyä, on joku huomannut ongelman. Koska nyt niitä suuttumisia tapahtuu useimmin, koska niitä tahallaan haetaan.
Ei. Asetat tuon lapsen äidin todella ikävään tilanteeseen, koska haluaisit hänen "rankaisevan" omaa lastaan siten, että tämä joutuisi leikkimään sinun lapsensa kanssa eikä niiden lasten, joiden kanssa leikit sujuu hyvin eli "parempien" kavereiden kanssa. Voitte hyvin kutsua tätä lasta joskus teille leikkimään, mutta se ei saa olla tälle lapselle mikään rangaistus vaan hänen pitää ihan vapaaehtoisesti haluta leikkiä lapsesi kanssa. Ekaluokkalaiselta ei voi vielä odottaa kenenkään tukihenkilöksi ryhtymistä.
Mitä rankaisua se on, kun leikkivät kuitenkin täysin vapaaehtoisesti koulussa?
Ohis
Lapsesi tarvitsee tukea, mielellään mahdollisimman pian, koska tilanne saattaa vaan pahentua ajan kuluessa, ainakin kaveriporukoihin pääsemisen osalta. Olisi hyvä keskustella asiasta esimerkiksi koulupsykologin tai erityisopettajan kanssa, ja pohtia mistä haasteet vuorovaikutuksessa voisivat johtua, onko tarvetta lisätutkimuksiin ja millä keinoin lasta voisi lähteä tukemaan vuorovaikutustaitojen harjoittelussa. Erilaiset syyt ongelmien taustalla saattavat vaatia erilaisia tukimenetelmiä. Esimerkiksi niin autisminspektrin häiriöt, käytöshäiriöt, ADHD, tunteiden säätelyn häiriöt voivat näkyä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja sen haasteissa. Lisäksi ei-kielelliset oppimishäiriöt usein aiheuttavat lapselle sosiaalisia vaikeuksia erityisesti vertaisryhmässä, ja vaikeutta ymmärtää non-verbaalista kommunikaatiota (sosiaalisten tilanteiden "lukemisen" haasteita). Tietysti voi olla, ettei kyse ole mistään tällaisestä, vaan esimerkiksi vain siitä, että lapsesi ei näiltä taidoiltaan ole ihan vielä niin "kypsä" kuin ikätoverit, ja oppii ajan ja harjoittelun kanssa. :)
Mutta itse näin erityispedagogiikan opiskelijana suosittelisin kääntymään koulupsykologin tai erityisopettajan puoleen, ja lähteä selvittelemään asiaa. Ja lapsen itsetunnon kannalta voisi olla hyvä, että hänellä olisi vaikkapa joku harrastus, missä ohjatusti pääsisi touhuamaan ikätovereiden seurassa. :) Toivottavasti löydätte apua tilanteeseen, on varmasti vanhempana raskasta seurata jos/kun oma lapsi jää ilman kavereita.