Lue keskustelun säännöt.
Kauhea vapaudenkaipuu!
21.01.2019 |
Onko tämä nyt jotain ohimenevää 30 kriisiä vai mitä.. Vuoden verran on tuntunut koko ajan enenevissä määrin, että haluaisin omaa tilaa ja vapautta. Nyt tilanne on kärjistynyt muutamassa kuukaudessa siihen, että mietin jopa eroa ja olo on sellainen, että kuristuisi henkisesti.
Oltu ja asuttu avomiehen kanssa pitkään yhdessä, ikinä en ole päässyt varsinaista sinkkuaikaa tms.vapautta kokemaan.
Isoja ongelmia (väkivaltaa, kolmansia osapuolia tms.) ei tilanteeseen liity. On vain tultu siihen pisteeseen, että miehen menot ei juuri enää kiinnosta ja tunteet ovat laantuneet lähinnä kaveritasolle. Olen iloisempi yksin ollessa ja töissä (jonka takia olenkin ottanut nyt paljon töitä).
Haluaisin asua omassa asunnossa, vastata itse omasta elämästä ja valinnoista miettimättä mitä toinen ajattelee/sanoo jostain ideasta. Haluaisin myös tutustua avoimesti uusiin ihmisiin ilman ajatusta takaraivossa, että pidemmälle ei voi edetä vaikka kemiat kohtaisi.
Muistan ihan teininä miettineenikin, että en varmaan ikinä osaa olla parisuhdeihminen, mutta niin vain sille tielle tuli jäätyä.
Miehelle olen sanonut, että en ole kovin onnellinen tällä hetkellä. Hän luulee kaiken johtuvan työstressistä eikä halua uskoa, että tunteet muuten olisi laimenneet.
Jotenkin sisimmässäni toivoin, että hänkin olisi ollut sen kannalla, että katsellaan elämää erillämme, niin päätös olisi ollut helppo tehdä, mutta hänen tunteet vaikuttavat olevan tallella.
Tosi raastava tilanne, kun fiilis on koko ajan aika onneton kotona ollessa.
Jonkun aikaa nyt vielä odottelen, että jos omat tunteet muuttuisi parempaan suuntaan. Mutta ei tätä tilannetta toki vuosikaupalla voi vatvoa ja heittää aikaa hukkaan..
Meillä ei ole lapsia eikä olla naimisissa, mutta yhteinen talo lainoineen löytyy.
Muilla kokemuksia kovasta vapaudenkaipuusta (vai puhutaanko sitten jostain ikäkriisistä..)?
Kommentit (89)
Minulla oli samoja fiiliksiä (tosin parisuhteen ulkopuolella). Nykyisin olen polyamorinen (solo poly) ja tämä sopii minulle loistavasti. Minulle on täysin luonnollista seurustella ja silti asua yksin ja halutessani tavata muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap!
Minä erosin jokin aika sitten pitkästä nuoruuden suhteestani muutaman vuoden sinua vanhempana. Eroa mietittiin yhdessä moneen otteeseen, mutta lopullinen päätös oli minun. Pohdin myös aluksi, että kriiseilen ikää ja tarvitsen vain lisää tilaa jne. mutta tunne vain voimistui.
Päätös oli äärimmäisen vaikea, koska asiat tavallaan olivat myös hyvin. Oloni oli kauhea ja yksinolo tuntui aluksi hirveältä, vaikka juuri sitä olin kaivannut. Asiat ovat siitä kuitenkin tasaantuneet ja sen jälkeen kun olin päätöksen tehnyt, en huonoista hetkistä huolimatta ole sitä kertaakaan kyseenalaistanut. Ja pelkäsin myös että jossain vaiheessa tajuan miten tyhmä ja naiivi olin kun halusin vapautta, mutta sitäkään ei ole tapahtunut. Ymmärrän nyt, miten paljon energiaa käytin vaikeiden tunteiden torjumiseen ja jonkinlaiseen odotteluun, että asiat tai oma olo muuttuu.
Tietenkin noita tunteita tulee ja niitä täytyy kestää, jos haluaa pitkän parisuhteen. Mutta miksi ottaa ne vastaan nyt ja ehkä jatkaa hamaan tappiin, kun olet vielä nuori? Voit saada sekä vapaamman ajan nyt että pitkän parisuhteen myöhemmin. Täällä on aina moralisoijia, joiden mielestä parisuhde on niin pyhä, että siinä pitäisi kaikkien olla ja pysyä hinnalla millä hyvänsä. Miksi? Ei voi tehdä toista onnelliseksi jos ei itse ole.
Voit hyvin vuokrata nyt asunnon siltä toiselta paikkakunnalta ja kokeilla, miltä elämä yksin tuntuu. Se on pieni satsaus koko elämän mittakaavassa ja saat selvyyttä tilanteeseen. Itse asiaa aivan liian pitkään vatvoneena suosittelen lämpimästi.
Meillä on kaikilla vain yksi elämä.
Kiitos vastauksesta! <3
Oletteko nyt hyvissä väleissä miehen kanssa vai oliko ero kovin riitaisa?Mies juuri tänään sanoi, että pitäisi puhua äitini kanssa, jos menisin vaikka viikoksi hänen luo asustelemaan (en tosin halua sekoittaa äitiäni nyt tähän soppaan). Mutta mies ainakin tuntuu jotenkin ymmärtäneen mistä kenkä puristaa. Emme juuri ole nähneet tällä viikolla, niin en ole päässyt mahdollisesta kämpän vuokraamisesta lähikaupungista hänelle vielä puhumaan.
Siinähän sitä sitten näkisi miltä itsenäinen oleilu tuntuisi ja tulisiko kova ikävä toista.Ajatukset ovat tosiaan kamalan ristiriitaiset kun toiseen on vuosien aikana kuitenkin kovasti kiintynyt eikä haluaisi satuttaa. Mutta sitten taas pian itsenäistymisen haave puskee voimakkaasti. Ajatukset heittelee aika laidasta laitaan.
Me olemme tosi hyvissä väleissä eikä loppuun liittynyt enää riitoja, mutta meillä on toisaalta aina ollutkin hyvä keskusteluyhteys. Tosi vaikea ja surullinen ero kylläkin oli ja omat tunteet olivat loppuun asti hyvin ristiriitaisia. Emmekä ole kumpikaan vielä erosta täysin toipuneetkaan, se vie varmaan pitkään. Ex-mieheni tilanne on tällä hetkellä hankalampi kuin minun, koska hän vasta prosessoi tapahtunutta, mutta hänkin pärjää ihan hyvin. Näen nyt, että en olisi ikinä voinut itsenäistyä, jos olisin jatkanut suhteessa ja olisin jäänyt jotenkin vaillinaiseksi versioksi itsestäni. Ex-mieheni on nyt myös tullut siihen tulokseen, että näin piti vaan tehdä.
Kannustan sinua tekemään asialle jotain, en usko että tunne tuosta hetkessä muuttuu. Itsestäni asiat tuntuivat etukäteen paljon vaikeammilta ja suuremmilta kuin sitten kun lopulta olin niiden keskellä. Mene vaikka äitisi luo nyt aluksi, katso mitä asuntoja olisi ylipäätään tarjolla ja pohdi mitä haluat. Väliaikainen asunto muualta voisi oikeasti olla hyvä idea saada selvyyttää omiin ajatuksiin. Kyseessä on niin tärkeä asia ettei sitä kannata sivuuttaa. Ja jos sinä et ole onnellinen niin ei pitkällä aikavälillä olisi miehesikään.
Tsemppiä!
Kiitos ja mukava kuulla, että olette hyvissä väleissä kuitenkin.
Juuri tuota mietin, että olo tuntuu jotenkin kahlitulta ja siltä etten pääse kunnolla itsenäistymään vaikka saadaankin mennä todella vapaasti omia menojamme.
Tuntuisi niin paljon helpommalta, jos molemmilla olisi omat asunnot ja nähtäisiin kun se parhaalta tuntuu. Sillä tuo vuokra kämppä-asia on varmaan aika pian otettava puheeksi.
Tunteet kyllä seilaa ihan laidasta laitaan, monesti on tunne, että olisi vaan helppo häipyä ja lyödä hanskat tiskiin. Mutta toisena hetkenä katson miestä ja mietin mitä olen oikein tekemässä.
Ihan kamala olo kun ei ota omista tunteista mitään tolkkua.. :/
Oletko pohtinut mitä haluat sinkkuna tehdä? On päivänselvää että olet sitoutunut aivan liian aikaisin ja nuorena ja nyt se elämätön nuoruus kaihertaa sua. Mun kaverilla tuli myös tuo 30v kriiseily ja itsenäistymisen tarve ja erosi. Sen sijaan että hän olisi mennyt elämässä eteenpäin esim opiskellut työnohessa,hankkinut uusia mieluisia harrastuksia,matkustellut kotimaassa ja ulkomailla,eli katsellut kaikkea uusia asioita ja ihmisiä,pois omalta mukavuusalueelta. Hän on jämähtänyt viikonloppuisin siihen lähikuppilaan ja ruikuttaa kun ei sopivaa miestä löydy. Olen yrittänyt houkutella vloppu reissua Tampereelle tai Helsinkiin jne niin ei,siinä liian tutussa ja turvallisessa pitää jumittaa ja silti ollaan tyytymättömiä kun "mitään uutta ei tapahdu". Toivottavasti AP sulla löytyy rohkeutta hypätä tuntemattomaan ja muuttaa elämääsi ja tehdä niitä asioita mitä haluat! Ettei onnesi ja tyytyväisyytesi ole siitä kiinni onko sulla mies vai ei. Mene,näe,koe!
Älä nyt äitisi luo ainakaan muuta. Eikö aika ole jo asua yksin ja omin jaloin kun se vaihe on jäänyt välistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko pohtinut mitä haluat sinkkuna tehdä? On päivänselvää että olet sitoutunut aivan liian aikaisin ja nuorena ja nyt se elämätön nuoruus kaihertaa sua. Mun kaverilla tuli myös tuo 30v kriiseily ja itsenäistymisen tarve ja erosi. Sen sijaan että hän olisi mennyt elämässä eteenpäin esim opiskellut työnohessa,hankkinut uusia mieluisia harrastuksia,matkustellut kotimaassa ja ulkomailla,eli katsellut kaikkea uusia asioita ja ihmisiä,pois omalta mukavuusalueelta. Hän on jämähtänyt viikonloppuisin siihen lähikuppilaan ja ruikuttaa kun ei sopivaa miestä löydy. Olen yrittänyt houkutella vloppu reissua Tampereelle tai Helsinkiin jne niin ei,siinä liian tutussa ja turvallisessa pitää jumittaa ja silti ollaan tyytymättömiä kun "mitään uutta ei tapahdu". Toivottavasti AP sulla löytyy rohkeutta hypätä tuntemattomaan ja muuttaa elämääsi ja tehdä niitä asioita mitä haluat! Ettei onnesi ja tyytyväisyytesi ole siitä kiinni onko sulla mies vai ei. Mene,näe,koe!
En usko, että ihan noin tulisi käymään. Kun tällä hetkellä elämä on ainakin aika hektistä, on päivätyö ja oma sivutoiminen yritys, jossa työskentelen iltaisin ja viikonloppuisin. Siihen vielä harrastukset ja opiskelu (joka loppuu kuukauden päästä, jos saan kaikki hommat valmiiksi). Eli varmaan aika perus arkea, töitä ja harrastuksia.
Jep, luulen että tämmöisiä ongelmia ei nyt olisi, jos olisi tavattu ja muutettu yhteen hieman vanhempina molempien ensin itsenäistyttyä.
Eikö nyt olisi tuossa elämäntilanteessa paras ratkaisu erota ja asua yksin. Jos et nyt sitä tee niin se jää kalvamaan loppuelämäksi. Nyt sinulla ja miehelläsi ei ole lapsia niin nyt vaan katsomaan miltä elämä näyttää. Ei se sinkkuelämä sitten ole yhtä huoletonta kun on lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä.
Hmm, varmaan jonkin aikaa ihan vaan nauttisin siitä ettei olisi omakotitalon velvollisuuksia ja vastaisin vain itsestäni. Voisin jättää tekemättä ruokaa, käymättä kaupassa tms.jos niin haluaisin. Ei tarvisi selittää kenellekään tai potea huonoa omaatuntoa miksi otin taas lisätöitä tai jos saan jonkin extempore-idean lähteä johonkin, ei tarvisi kieltäytyä, jos joku mies pyytäisi kahville.
Pääsisin myös nauttimaan kaupungista, jossa olen aina haaveillut asuvani ihmisten keskellä, siellä käydessä on aina jotenkin kotoisa olo.Ja jos hyviä asioita elämästäni mietin, niin niitä ovat terveys, työt, koti ja perhe. Myös vakaa ja pitkä parisuhde on varmasti tavoiteltava asia, siksi en käsitäkään miksi se ahdistaa nyt niin paljon..
Olen kyllä aina ihmetellyt miksi en ole ikinä halunnut ajatella esimerkiksi naimisiin menoa. Kihlaus aikanaan ahdisti jo melkoisesti, mutta toki siihen suostuin ja kuvittelin ahdistuksen olevan vain jotain parikymppisen myllerrystä.Huoh, omassa päässä ei ole aina helppoa olla..
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä.
Hmm, varmaan jonkin aikaa ihan vaan nauttisin siitä ettei olisi omakotitalon velvollisuuksia ja vastaisin vain itsestäni. Voisin jättää tekemättä ruokaa, käymättä kaupassa tms.jos niin haluaisin. Ei tarvisi selittää kenellekään tai potea huonoa omaatuntoa miksi otin taas lisätöitä tai jos saan jonkin extempore-idean lähteä johonkin, ei tarvisi kieltäytyä, jos joku mies pyytäisi kahville.
Pääsisin myös nauttimaan kaupungista, jossa olen aina haaveillut asuvani ihmisten keskellä, siellä käydessä on aina jotenkin kotoisa olo.Ja jos hyviä asioita elämästäni mietin, niin niitä ovat terveys, työt, koti ja perhe. Myös vakaa ja pitkä parisuhde on varmasti tavoiteltava asia, siksi en käsitäkään miksi se ahdistaa nyt niin paljon..
Olen kyllä aina ihmetellyt miksi en ole ikinä halunnut ajatella esimerkiksi naimisiin menoa. Kihlaus aikanaan ahdisti jo melkoisesti, mutta toki siihen suostuin ja kuvittelin ahdistuksen olevan vain jotain parikymppisen myllerrystä.Huoh, omassa päässä ei ole aina helppoa olla..
Miksi?
Niin, miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta kuulostaa jo täysin selvältä, että ero on oikea ratkaisu! En ymmärrä, miten täällä kehotetaan ajattelemaan miestä ja niitä hyviä asioita, jos itseäsi ahdistaa noin paljon! Olet vielä nuori ja ehdit löytää muualta onnea!
Vierailija kirjoitti:
Musta kuulostaa jo täysin selvältä, että ero on oikea ratkaisu! En ymmärrä, miten täällä kehotetaan ajattelemaan miestä ja niitä hyviä asioita, jos itseäsi ahdistaa noin paljon! Olet vielä nuori ja ehdit löytää muualta onnea!
Tämä! MIKSI parisuhde olisi joku itseisarvo? En käsitä. Itsekin haluan parisuhteen ja mielellään pitkän jos siihen rahkeet riittää, mutta en todellakaan hinnalla millä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Aina kannattaa erota hyvästä miehestä kun vähän ahdistaa.
Ei helvetti mitä sekopäämuijia tällä palstalla on "neuvomassa" toisia.
Eräs fiksu sanoi minulle kerran, että kun teet (eropäätöksen) niin vanhaan ei ole enää koskaan paluuta. Mieti onko se vapaudenkaipuu sen arvoista. Jos nyt olet jo kolmekymppinen niin voi tulla kiire uuden miehen etsimisessä jos meinaat lapsia hankkia. Ihan vaan tiedoksi kun on ollut paljon kirjoittelua siitä, että naisilta menee tämä biologinen fakta nykyään yhä useammin ohi.
Vierailija kirjoitti:
...Tietenkin noita tunteita tulee ja niitä täytyy kestää, jos haluaa pitkän parisuhteen. Mutta miksi ottaa ne vastaan nyt ja ehkä jatkaa hamaan tappiin, kun olet vielä nuori? Voit saada sekä vapaamman ajan nyt että pitkän parisuhteen myöhemmin...
...Meillä on kaikilla vain yksi elämä.
Niin on sillä toisellakin.
Kyllä, tällaisia asioita tosissaan miettivän ihmisen paras ratkaisu on erota.
Ja kun hetken kuluttua taas tapailet sitä jännittävämpää ja mielenkiintoisempaa, niin muista kertoa hänelle heti alussa, että sinä kyllästyt helposti, et pysty sitoutumaan pitkäksi aikaa, koska kuitenkin lopulta selviää, että etsit uusia kokemuksia ja että sinuun ei kannata sen enempää luottaa kuin sitoutuakaan. Sinua ei vain ole rakennettu sellaiseksi henkilöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keltaiset vain keltaisten kanssa, kiitos. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...Tietenkin noita tunteita tulee ja niitä täytyy kestää, jos haluaa pitkän parisuhteen. Mutta miksi ottaa ne vastaan nyt ja ehkä jatkaa hamaan tappiin, kun olet vielä nuori? Voit saada sekä vapaamman ajan nyt että pitkän parisuhteen myöhemmin...
...Meillä on kaikilla vain yksi elämä.
Niin on sillä toisellakin.
Kyllä, tällaisia asioita tosissaan miettivän ihmisen paras ratkaisu on erota.
Ja kun hetken kuluttua taas tapailet sitä jännittävämpää ja mielenkiintoisempaa, niin muista kertoa hänelle heti alussa, että sinä kyllästyt helposti, et pysty sitoutumaan pitkäksi aikaa, koska kuitenkin lopulta selviää, että etsit uusia kokemuksia ja että sinuun ei kannata sen enempää luottaa kuin sitoutuakaan. Sinua ei vain ole rakennettu sellaiseksi henkilöksi.
Vastauksena kommentteihisi...
Olin ex-mieheni kanssa 16 vuotta yhdessä, mikä on mielestäni aika pitkä aika. Yritimme korjata suhdettamme ja olin monien asioiden suhteen hyvin kärsivällinen. Ja meillä on edelleen todella hyvät välit ja erosta huolimatta luottamusta ei ole suuntaan eikä toiseen millään tavalla rikottu eikä exäni koe tulleensa loukatuksi. En etsi tällä hetkellä jännitystä ja alkuhuumaa vaan lähinnä itseäni - pidän sitä aika tärkeänä asiana.
Etsin itse pitkää parisuhdetta, mutta eihän kaikkien tarvitse? Jos on rehellinen aikeistaan muille niin voihan myös etsiä loputtomasti sitä alkuhuumaa ja jännitystä jos se on se oma juttu. Kun edelleen meillä kaikilla on vain yksi elämä. Ja välttämättä ei tartte olla edes parisuhteessa vaan voi olla yksinkin ihan riittävä.
Hanki se oma asunto ja muutatte ainakin erilleen.
Jos jatkat suhdetta niin todennäköisesti homma kriisiytyy vielä pahemmin myöhemmin ja katkeroidut miehellesi. On myös väärin miestä kohtaan pitää häntä suhteessa, jolla ei ole tulevaisuutta.
Ei ole mitään ihanampaa, kuin olla nyt 30-vuotiaana suhteessa, jossa molemmat ovat tyytyväisiä ja ne sinkkuelämän ja vapauden hyvät ja huonot puolet on käyty nuorempana läpi. Olemme molemmat varmoja siitä, että haluamme elää tässä suhteessa, eikä ruoho aidan takana näytä vihreämmältä.
Miehen kanssa koitin taas aiheesta keskustella.. Ei oikein tunnu ymmärtävän miksi haluaisin asua yksin ja että onhan meillä tälläkin hetkellä paljon vapautta mennä ja tulla. Luulee varmaan, että haluan vain lähteä baanalle parittelemaan ja viettää villiä sinkkuelämää.. Huoh..
Tuntuukin todella pahalta, kun mies sanoo, että on kuvitellut meidät yhteen viettämään eläkepäiviä. Ja jos baarissa naiset tulee juttelemaan, niin häntä ei kuulemma juuri kiinnosta kun ei tunnu samalta kuin kanssani.
Kaikkien kannalta helpoin ratkaisu olisi varmaan olla hiljaa ja olla puhumatta omista ajatuksista/tunteista ja yrittää sopeutua tilanteeseen. Mutta ei sekään loppuviimein ole oikein kumpaakaan kohtaan. Mutta tottakai on ikävää pahoittaa toisen mieli.
Tunnenkin itseni todella julmaksi, kun pitkän yhteisen historian jälkeen ylipäänsä tunnen/puhun näin :(
-Aloittaja
Nosto, jos saisi vielä aiheesta keskustelua
Kukaan ei halua olla se jättäjä..
Me olemme tosi hyvissä väleissä eikä loppuun liittynyt enää riitoja, mutta meillä on toisaalta aina ollutkin hyvä keskusteluyhteys. Tosi vaikea ja surullinen ero kylläkin oli ja omat tunteet olivat loppuun asti hyvin ristiriitaisia. Emmekä ole kumpikaan vielä erosta täysin toipuneetkaan, se vie varmaan pitkään. Ex-mieheni tilanne on tällä hetkellä hankalampi kuin minun, koska hän vasta prosessoi tapahtunutta, mutta hänkin pärjää ihan hyvin. Näen nyt, että en olisi ikinä voinut itsenäistyä, jos olisin jatkanut suhteessa ja olisin jäänyt jotenkin vaillinaiseksi versioksi itsestäni. Ex-mieheni on nyt myös tullut siihen tulokseen, että näin piti vaan tehdä.
Kannustan sinua tekemään asialle jotain, en usko että tunne tuosta hetkessä muuttuu. Itsestäni asiat tuntuivat etukäteen paljon vaikeammilta ja suuremmilta kuin sitten kun lopulta olin niiden keskellä. Mene vaikka äitisi luo nyt aluksi, katso mitä asuntoja olisi ylipäätään tarjolla ja pohdi mitä haluat. Väliaikainen asunto muualta voisi oikeasti olla hyvä idea saada selvyyttää omiin ajatuksiin. Kyseessä on niin tärkeä asia ettei sitä kannata sivuuttaa. Ja jos sinä et ole onnellinen niin ei pitkällä aikavälillä olisi miehesikään.
Tsemppiä!