Miksi aikuisena ystävyyden pitää olla erilaista?

Minulla on melko useita syvällisiä ystävyyssuhteita, uskaltaisin sanoa että viisi. Pidetään yhteyttä joidenkin kanssa lähes päivittäin, joidenkin kanssa harvemmin, mutta aina voi luottaa siihen että jos sydäntään haluaa avata niin se onnistuu puolin ja toisin eikä ole kiusallista. Parisuhteessa meistä on lähes kaikki, suurin osa töissä, yksi on opiskelija. Pisin ystävyyssuhde kestänyt 20 vuotta, uusimmatkin jo 7 vuotta. Ikäluokka meillä on 27-35v. Opiskelujen alkuvuosien jälkeen en ole enää syvällisesti uusiin tutustunut. Lapsia ei ole kellään, se varmaan vaikuttaa asiaan.

27v nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

No onhan nyt tosi outoa, jos ei lapsi voi olla isänsä kanssa!! Sun mielestäkö tuollainen kuvaamasi on ihan normaalia ja oikein? Että isä lusmuaa ja äiti hoitaa kaiken? En kyllä ketään uskaltaisi arvostella, mutta oudolta kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Näistä monista kommenteista kyllä huomaa miten sulkeutuneita ihmiset ovat niihin omiin perheisiinsä, yhteisöllisyys puuttuu jotenkin kokonaan. Tottakai aika ja voimavarat ovat rajalliset, mutta jotenkin surullista silti miten poteroitunutta elämä voi olla.

Nimenomaan. Kumma juttu, kun jossain muissa maissa ei niin käperrytä sen ydinperheen ympärille, vaan huomioidaan sosiaaliset suhteet laajemmin....vaikka käytäis töissä ja olis perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko sulla mies ja lapsia? Jospa hankkisit ne ja sitten kommentoisit jääkö paljon luppoaikaa.

Siinä taas se tyypillinen malli, jota moni inhoaa...Nainen on lasten pääholhooja, holhoaa samalla miestään, pesee miehen pyykit ruokkii miehen, hoitaa lahjatkin miehen suvulle...naisella ei ole omaa aikaa, koska hän uhrautuu jatkuvasti toisten eteen...

Mulla on noin upea vaimo ja lapsieni äiti.

Kun käyn töissä niin vaimo saa koko tilin itselleen kunhan jättää parikymppiä rahaa kuukauden saunakaljoihin.

En tarvitse muuta.

Tämä järjestely toimii meillä hyvin. En oikeastaan tarvitse yhtään mitään muuta. Olen onnellinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Hmm...no, joillakin on lapsena jo kiireistä ja velvoitteita, harrastuksia vähintäänkin.

Aikuisena tulee ...sukulaiset? Miten ne nyt aikuisena on yhtäkkiä tärkeämpiä?

Bestiksiä ei mulla ainakaan ole ollut ikinä elämässäni, ei nuorenakaan, karmea sana ja ajatus.

Kaipasin paljon omaa tilaa ja aikaa jo lapsena, ja yhä nyt aikuisena. En tosiaankaan halua täyttää jonkun tarpeita enää.

En tiedä sinusta, mutta mulle on ainakin aina ollut tärkeää, että lapsillani on läheiset ja lämpimät suhteet isovanhempiin, täteihin, setiin ja enoihin sekä serkkuihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.

Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. Ap

En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä. 

Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.

En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap

Jotenkin tuosta kertomastasi tuli mieleeni deittailu. On mukavia tyyppejä, joiden kanssa on ihan kivaa, voidaan olla yhdessä vähän enemmänkin, mutta parisuhteelle sanotaan ei. Osa ei haluta tuhlata aikaansa deittailemalla sellaisten fwb-tyyppien kanssa, jotka eivät ole valmiita avioliittoon, yhteiseen asuntolainaan ja yhteiseen hautapaikkaan. 

Oikeasti voi olla vaikeaa löytää naispuolista ystävää, joka olisi valmis kanssasi sellaiseen suhteeseen, jota haluat. Varsinkaan parisuhteessa elävää tai sellaista toivovaa heteronaista. Oletko mahdollisesti bi? Voisitko ajatella parisuhdetta jonkun naisen kanssa? Vai täyttäisikö joku mies sun emotionaaliset tarpeesi? 

Kiitos vastauksesta! Olen hyvin mahdollisesti bi ja olisin melkeinpä mieluummin parisuhteessa naisen kuin miehen kanssa, koska naisen kanssa kommunikointi on antoisampaa. Samaan aikaan tuntuu ahdistavalta sitoutua *keneenkään* loppuiäksi ja yksinomaisesti, eli jotain muutakin kaipaisin kuin yhden todella tärkeän suhteen... Esimerkiksi muita hyviä ystäviä (ei välttämättä seksiä/romantiikkaa) tai yksi henkisesti tärkeä suhde ja muiden kanssa lähes pelkästään seksuaalisia virityksiä. Mutta ainahan ei saa kaikkea mitä haluaa, ja nyt olen tilanteessa jossa minulla ei ole mitään noista, vaan ainoastaan niitä pinnallisia kaverisuhteita - mikä on nimenomaan se tilanne, mitä *en* halua. Ap

Haluat jonkun sitoutuvan sinuun loppuelämäkseen, mutta et kuitenkaan itse halua sitoutua kehenkään loppuelämäksesi? Eikö tuossa ole melkoinen ristiriita, kun haluat toiselta enemmän kuin mitä olet itse valmis antamaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

No onhan nyt tosi outoa, jos ei lapsi voi olla isänsä kanssa!! Sun mielestäkö tuollainen kuvaamasi on ihan normaalia ja oikein? Että isä lusmuaa ja äiti hoitaa kaiken? En kyllä ketään uskaltaisi arvostella, mutta oudolta kuulostaa.

Kyllä lapsi voi olla isänsä kanssa, mutta missään ei ole sanottu, että se on juuri silloin kuin tuo ystävä haluaa tavata sinut. Monella sinkulla on juuri tuo ongelma, että he kuvittelevat, että perheelliset voivat ottaa ” vapaata” perheestään milloin tahansa.

Ei nämä symbioosiystävät halua sellaista ystävyyttä, jossa velvollisuuksien väliin jäävä aika käytetään heihin, vaan he haluavat, että ystävä on siinä, kun heillä on tarvis. Mutta perheellisillä ei velvoitteet tai lapset katoa, vaikka ystävällä olisikin murheita ja tarve kuuntelijalle. Monessa perheessä molemmat vanhemmat hoitavat perhettä ja siinä kyllä riittää hommia molemmille. Tietenkin, jos haluaa mennä kaikessa matalimman aidan yli, niin silloinhan kaikki on helppoa. Lapset hoitavat yksin koulunsa, vaatteet on aina samat, harrastuksia ei ole ja viikonloput viettävät kavereidensa luona, lomat ollaan kotona ja parhaimmillaan lapset ovat vuoroviikot isällään, tottahan toki sitä aikaa jää yli vaikka kuinka paljon ystäville. Mutta hyvässä parisuhteessa ja perheessä, jossa lapsille halutaan antaa hyvä tulevaisuus ei sitä luppoaikaa tuntitolkulla löydy, eikä ainakaan viikottain. Vaikka kuinka isäkin laskostelisi vaatteita kaappiin ja kävisi kaupassa työpäivän perään.

Perhe-elämä vie aikaa ja jos haluat vielä pitää hyvät välit vanhempiisi ja mahdollisesti auttaa myös heitä, niin ei sitä luppoaikaa nyt vaan niin kauheasti jää. Tiedän, että toisista tällainen ”aktiivinen” elämä on suorittamista, minusta se taas on lapsellisilta vain karhunpalvelus omille lapsille, jos lapset vaan jätetään olemaan ja tekemään yksinään, kun äiti kavereera symbioosissa jonkun ystävänsä kanssa. Siihen on syy miksi toisten lapset menestyvät ja toisten ei. Lapsettomille ja varsinkin sinkuille tuo ei ole ongelma. Heidän tekemisensä ei vaikuta kenenkään toiseen. Perheellisellä kaikki omat teot vaikuttavat siihen perheeseen.

Voisi kuvitella, että sulle Perfect Match olisi miehiin rankasti pettynyt yksinhuoltajaäiti. Harmi vaan, että heilläkin usein aika kultaa muistot ja jos sopiva mies tulee vastaan, inho miehiä kohtaan unohtuu. Lisäksi haluaisit, että olisit ystävällesi hänen  elämässään ainoa, mutta et itse halua hänen olevan sun elämässäsi ainoa vaan haluat muitakin hänen lisäkseen. Moni nainen on pettynyt miehiin juuri siksi, että ovat huomanneet olevansa vain yksi muiden naisten joukosta. Jos et itse pysty sitoutumaan vain yhteen, et ihan oikeasti voi odottaa sitä toiseltakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.

Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. Ap

En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä. 

Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.

En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap

Ei ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana.  Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta. 

Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa. 

Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap

...mustavalkoinen olen kyllä ja todellakin "luovutan" mieluiten heti, kun huomaan että joku ei toimi,mitä sitä pitkittämään. Ap

Ehkä siinä se ongelma sitten on. Sinä luovutat heti, kun toinen ei pystykään sitoutumaan tiiviseen yhteydenpitoon ja ehkä se toinen ahdistuu sinun käytöksestäsi. En usko, että kovinkaan moni innostuu siitä, että uusi tuttavuus ikään kuin laati ehdot suhteelle jo heti alusta. On kokemusta tällaisesta henkilöstä, joka olisi halunnut syventää tuttavuuttamme. Hän ikään kuin laati ehdot, että joko ollaan jatkuvasti tekemisissä ja olen mm. hänen perheensä kanssa tekemisissä myös tai sitten ei nähdä ollenkaan. Hän ei kuulemma kaivannut mitään silloin tällöin näkemistä, vaan hänellä oli yksinäistä ja halusi olla mielellään viikottain tekemisissä. Olin aika pöyristynyt näistä hänen "vaatimuksistaan." 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näistä monista kommenteista kyllä huomaa miten sulkeutuneita ihmiset ovat niihin omiin perheisiinsä, yhteisöllisyys puuttuu jotenkin kokonaan. Tottakai aika ja voimavarat ovat rajalliset, mutta jotenkin surullista silti miten poteroitunutta elämä voi olla.

Nimenomaan. Kumma juttu, kun jossain muissa maissa ei niin käperrytä sen ydinperheen ympärille, vaan huomioidaan sosiaaliset suhteet laajemmin....vaikka käytäis töissä ja olis perhe.

En nyt tiedä mihin maahan vertaat mutta Suomessa nyt on aika itsenäisyyttä korostava kulttuuri moneen muuhun maahan verrattuna. Eipä täällä ole oikein sellaista kulttuuria, että esim. työpäivän jälkeen lähdettäisiin vähän työkaveiden kanssa pubiin. Ei se ole mikään ihmekään, että täällä on paljon yksinäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.

Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. Ap

En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä. 

Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.

En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap

Ei ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana.  Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta. 

Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa. 

Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap

...mustavalkoinen olen kyllä ja todellakin "luovutan" mieluiten heti, kun huomaan että joku ei toimi,mitä sitä pitkittämään. Ap

Ehkä siinä se ongelma sitten on. Sinä luovutat heti, kun toinen ei pystykään sitoutumaan tiiviseen yhteydenpitoon ja ehkä se toinen ahdistuu sinun käytöksestäsi. En usko, että kovinkaan moni innostuu siitä, että uusi tuttavuus ikään kuin laati ehdot suhteelle jo heti alusta. On kokemusta tällaisesta henkilöstä, joka olisi halunnut syventää tuttavuuttamme. Hän ikään kuin laati ehdot, että joko ollaan jatkuvasti tekemisissä ja olen mm. hänen perheensä kanssa tekemisissä myös tai sitten ei nähdä ollenkaan. Hän ei kuulemma kaivannut mitään silloin tällöin näkemistä, vaan hänellä oli yksinäistä ja halusi olla mielellään viikottain tekemisissä. Olin aika pöyristynyt näistä hänen "vaatimuksistaan." 

Voin kertoa tarkemmin esimerkin vaikka ystävästä, joka haluaa pitää paljon rajoja.

Aloitimme tutustumalla ja kävimme välillä kahvilla, puistossa istumassa, kävelemässä, oluella. Joskus kun kysyin, mitä hänellä suunnitelmissa iltaan, saattoi sanoa olevansa kaverinsa Ellan kanssa. Kävi joskus niin, että minä satuin samaan paikkaan, missä kaverini oli Ellan kanssa, menin moikkaamaan ja juttelemaan (en ollut tullut samassa seurueessa, niin en mitenkään jämähtänyt siihen koko illaksi). Samanlaiset tapahtumat toistuivat, tapasimme kyllä sovitusti kahden kesken, mutta minua ei haluttu mihinkään sen erityisempään mukaan. Jotkut ihmiset tietysti voivat haluta viettää aikaa mieluiten kahdestaan jonkun kanssa, mutta jos minulla on joku uusi kaveri, niin mielellään otan häntä mukaan aika monipuolisesti, enkä sysää häntä pysymään vain yhdessä nurkassa tai roolissa. Jos jotenkin häpeäisin kaveriani tai en kestäisi olla hänen kanssaan eri tilanteissa ja eri pituisia aikoja, niin miksi sitten olisimme edes kavereita? Voihan olla, että tuonkin ystävän mielestä olemme enemmän tuttuja kuin kavereita, mutta ihmettelen, miksi hän noita kahvitreffejä pitkään kuitenkin halusi järjestää. Minulla puolestaan ei ole kiinnostusta pelkkiin tuttuihin, tai jos ollaan pelkkiä tuttuja niin moikkaan ja vaihdan pari sanaa törmätessä, en erikseen tapaa sovitusti. Ehkä olin hänelle varalla paremman puutteeseen?

En siis todellakaan ole sellainen, että kun minulla on uusi kaveri, niin yritän pakottaa häntä olemaan yhdessä koko ajan ja pyydän mukaan äidille, saunaan, ruokakauppaan ja auringonlaskua katselemaan samana päivänä. Viihdyn ihan hyvin itsekseni. Mutta sellaisesta, jos puolestani päätetään mihin osioon "kuulun", loukkaannun ja menetän kiinnostukseni.

Yksi toinen kaveri oli sellainen, joka harmitteli miten hänellä tulee olemaan hankalaa tuparien järjestämisessä, kun eri tilanteista tutut kaverit eivät sovi yhteen. Eivätkö aikuiset ihmiset osaa yhdessä käyttäytyä sosiaalisesti korrektisti muutaman tunnin ajan...? Miten voi toisten puolesta päättää, että eivät varmaan tule toimeen? Kyllä ainakin itse hion ja hillitsen käytöstäni vieraassa seurassa niin, että en lauo kaikkia mieleen tulevia ajatuksia samantien. Ja sellaisiakin kavereita on ollut, jotka innoissaan esittelevät minut muille ja haluavat olla sekä kahdestaan että ryhmissä. Se on minusta luonteva tapa, että ollaan melko avoimia omasta elämästä ainakin jossain vaiheessa tutustumista, tai sitten lopetetaan se yhteydenpito. Kaipa jotkut ihmiset saattavat olla todella yksityisiä, sulkeutuneita ja kontrollinhaluisia, eivätkä sitten sovi kaverikseni hyvin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.

Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. Ap

En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä. 

Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.

En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap

Ei ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana.  Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta. 

Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa. 

Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap

...mustavalkoinen olen kyllä ja todellakin "luovutan" mieluiten heti, kun huomaan että joku ei toimi,mitä sitä pitkittämään. Ap

Ehkä siinä se ongelma sitten on. Sinä luovutat heti, kun toinen ei pystykään sitoutumaan tiiviseen yhteydenpitoon ja ehkä se toinen ahdistuu sinun käytöksestäsi. En usko, että kovinkaan moni innostuu siitä, että uusi tuttavuus ikään kuin laati ehdot suhteelle jo heti alusta. On kokemusta tällaisesta henkilöstä, joka olisi halunnut syventää tuttavuuttamme. Hän ikään kuin laati ehdot, että joko ollaan jatkuvasti tekemisissä ja olen mm. hänen perheensä kanssa tekemisissä myös tai sitten ei nähdä ollenkaan. Hän ei kuulemma kaivannut mitään silloin tällöin näkemistä, vaan hänellä oli yksinäistä ja halusi olla mielellään viikottain tekemisissä. Olin aika pöyristynyt näistä hänen "vaatimuksistaan." 

Voin kertoa tarkemmin esimerkin vaikka ystävästä, joka haluaa pitää paljon rajoja.

Aloitimme tutustumalla ja kävimme välillä kahvilla, puistossa istumassa, kävelemässä, oluella. Joskus kun kysyin, mitä hänellä suunnitelmissa iltaan, saattoi sanoa olevansa kaverinsa Ellan kanssa. Kävi joskus niin, että minä satuin samaan paikkaan, missä kaverini oli Ellan kanssa, menin moikkaamaan ja juttelemaan (en ollut tullut samassa seurueessa, niin en mitenkään jämähtänyt siihen koko illaksi). Samanlaiset tapahtumat toistuivat, tapasimme kyllä sovitusti kahden kesken, mutta minua ei haluttu mihinkään sen erityisempään mukaan. Jotkut ihmiset tietysti voivat haluta viettää aikaa mieluiten kahdestaan jonkun kanssa, mutta jos minulla on joku uusi kaveri, niin mielellään otan häntä mukaan aika monipuolisesti, enkä sysää häntä pysymään vain yhdessä nurkassa tai roolissa. Jos jotenkin häpeäisin kaveriani tai en kestäisi olla hänen kanssaan eri tilanteissa ja eri pituisia aikoja, niin miksi sitten olisimme edes kavereita? Voihan olla, että tuonkin ystävän mielestä olemme enemmän tuttuja kuin kavereita, mutta ihmettelen, miksi hän noita kahvitreffejä pitkään kuitenkin halusi järjestää. Minulla puolestaan ei ole kiinnostusta pelkkiin tuttuihin, tai jos ollaan pelkkiä tuttuja niin moikkaan ja vaihdan pari sanaa törmätessä, en erikseen tapaa sovitusti. Ehkä olin hänelle varalla paremman puutteeseen?

En siis todellakaan ole sellainen, että kun minulla on uusi kaveri, niin yritän pakottaa häntä olemaan yhdessä koko ajan ja pyydän mukaan äidille, saunaan, ruokakauppaan ja auringonlaskua katselemaan samana päivänä. Viihdyn ihan hyvin itsekseni. Mutta sellaisesta, jos puolestani päätetään mihin osioon "kuulun", loukkaannun ja menetän kiinnostukseni.

Yksi toinen kaveri oli sellainen, joka harmitteli miten hänellä tulee olemaan hankalaa tuparien järjestämisessä, kun eri tilanteista tutut kaverit eivät sovi yhteen. Eivätkö aikuiset ihmiset osaa yhdessä käyttäytyä sosiaalisesti korrektisti muutaman tunnin ajan...? Miten voi toisten puolesta päättää, että eivät varmaan tule toimeen? Kyllä ainakin itse hion ja hillitsen käytöstäni vieraassa seurassa niin, että en lauo kaikkia mieleen tulevia ajatuksia samantien. Ja sellaisiakin kavereita on ollut, jotka innoissaan esittelevät minut muille ja haluavat olla sekä kahdestaan että ryhmissä. Se on minusta luonteva tapa, että ollaan melko avoimia omasta elämästä ainakin jossain vaiheessa tutustumista, tai sitten lopetetaan se yhteydenpito. Kaipa jotkut ihmiset saattavat olla todella yksityisiä, sulkeutuneita ja kontrollinhaluisia, eivätkä sitten sovi kaverikseni hyvin. Ap

En oikein ymmärrä tätä esimerkkiäsi. Jos ystäväsi on luvannut ja sopinut viettävänsä iltaa kahdestaan jonkun toisen ystävän kanssa, niin mikä saa ainut ajattelemaan, että tämä (Ella) haluaa sinut siihen kolmanneksi pyöräksi? Kyllähän he kykenevät olemaan kohteliaita, mutta ehkä se ei ollut sen illan tarkoitus. He halusivat olla kahdestaan, ei ryhmässä, koska muutenhan he olisivat kutsuneet ryhmän kokoon. Ja ehkä jopa tämä Ella on tehnyt asian selväksi ystävällesi. Ettei kolmansia pyöriä kaivata.

Monipuolisesti mukaan ottaminen ja samalla toimia syvällä tasolla? Tuo on tosiaan sellaista monivuotisen parisuhteen dynamiikkaa minusta ja siinä on jo parisuhteessa olevilla vaara, että se puoliso ryhtyy mustasukkaiseksi. Sinkuille tuo voi vielä onnistua.

Tottahan tuo on, ettei kaikki ryhmät tule keskenään toimeen, paitsi sellaisella hyvät käytöstavat tasolla. Toiset ei juo yhtään ja toiset paljon ja jopa noinkin yksinkertaisessa asiassa syntyy ongelmia, koska juojat ei kestä selvänä olevia ja selvänä olevia rassaa, joko se painostaminen tai syyllistäminen. Viherpiipertäjät vastaan metsästäjät jne. Kyllä ihminen tuntee kaverinsa ja tietää mitä siitä seuraa, kun toiset laitetaan yhteen. Parhaassa tapauksessa ehkä sitten sellaista parin tunnin kestävää patsastelua, mutta kuka nyt haluaisi omien tupareiden päätyvän sellaisiksi? Eiköhän niiden juhlien ole tarkoitus olla jotkut pomon 50-vuotisjuhlat, vaan hauskat bileet kavereille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.

Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. Ap

En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä. 

Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.

En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap

Ei ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana.  Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta. 

Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa. 

Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap

...mustavalkoinen olen kyllä ja todellakin "luovutan" mieluiten heti, kun huomaan että joku ei toimi,mitä sitä pitkittämään. Ap

Ehkä siinä se ongelma sitten on. Sinä luovutat heti, kun toinen ei pystykään sitoutumaan tiiviseen yhteydenpitoon ja ehkä se toinen ahdistuu sinun käytöksestäsi. En usko, että kovinkaan moni innostuu siitä, että uusi tuttavuus ikään kuin laati ehdot suhteelle jo heti alusta. On kokemusta tällaisesta henkilöstä, joka olisi halunnut syventää tuttavuuttamme. Hän ikään kuin laati ehdot, että joko ollaan jatkuvasti tekemisissä ja olen mm. hänen perheensä kanssa tekemisissä myös tai sitten ei nähdä ollenkaan. Hän ei kuulemma kaivannut mitään silloin tällöin näkemistä, vaan hänellä oli yksinäistä ja halusi olla mielellään viikottain tekemisissä. Olin aika pöyristynyt näistä hänen "vaatimuksistaan." 

Voin kertoa tarkemmin esimerkin vaikka ystävästä, joka haluaa pitää paljon rajoja.

Aloitimme tutustumalla ja kävimme välillä kahvilla, puistossa istumassa, kävelemässä, oluella. Joskus kun kysyin, mitä hänellä suunnitelmissa iltaan, saattoi sanoa olevansa kaverinsa Ellan kanssa. Kävi joskus niin, että minä satuin samaan paikkaan, missä kaverini oli Ellan kanssa, menin moikkaamaan ja juttelemaan (en ollut tullut samassa seurueessa, niin en mitenkään jämähtänyt siihen koko illaksi). Samanlaiset tapahtumat toistuivat, tapasimme kyllä sovitusti kahden kesken, mutta minua ei haluttu mihinkään sen erityisempään mukaan. Jotkut ihmiset tietysti voivat haluta viettää aikaa mieluiten kahdestaan jonkun kanssa, mutta jos minulla on joku uusi kaveri, niin mielellään otan häntä mukaan aika monipuolisesti, enkä sysää häntä pysymään vain yhdessä nurkassa tai roolissa. Jos jotenkin häpeäisin kaveriani tai en kestäisi olla hänen kanssaan eri tilanteissa ja eri pituisia aikoja, niin miksi sitten olisimme edes kavereita? Voihan olla, että tuonkin ystävän mielestä olemme enemmän tuttuja kuin kavereita, mutta ihmettelen, miksi hän noita kahvitreffejä pitkään kuitenkin halusi järjestää. Minulla puolestaan ei ole kiinnostusta pelkkiin tuttuihin, tai jos ollaan pelkkiä tuttuja niin moikkaan ja vaihdan pari sanaa törmätessä, en erikseen tapaa sovitusti. Ehkä olin hänelle varalla paremman puutteeseen?

En siis todellakaan ole sellainen, että kun minulla on uusi kaveri, niin yritän pakottaa häntä olemaan yhdessä koko ajan ja pyydän mukaan äidille, saunaan, ruokakauppaan ja auringonlaskua katselemaan samana päivänä. Viihdyn ihan hyvin itsekseni. Mutta sellaisesta, jos puolestani päätetään mihin osioon "kuulun", loukkaannun ja menetän kiinnostukseni.

Yksi toinen kaveri oli sellainen, joka harmitteli miten hänellä tulee olemaan hankalaa tuparien järjestämisessä, kun eri tilanteista tutut kaverit eivät sovi yhteen. Eivätkö aikuiset ihmiset osaa yhdessä käyttäytyä sosiaalisesti korrektisti muutaman tunnin ajan...? Miten voi toisten puolesta päättää, että eivät varmaan tule toimeen? Kyllä ainakin itse hion ja hillitsen käytöstäni vieraassa seurassa niin, että en lauo kaikkia mieleen tulevia ajatuksia samantien. Ja sellaisiakin kavereita on ollut, jotka innoissaan esittelevät minut muille ja haluavat olla sekä kahdestaan että ryhmissä. Se on minusta luonteva tapa, että ollaan melko avoimia omasta elämästä ainakin jossain vaiheessa tutustumista, tai sitten lopetetaan se yhteydenpito. Kaipa jotkut ihmiset saattavat olla todella yksityisiä, sulkeutuneita ja kontrollinhaluisia, eivätkä sitten sovi kaverikseni hyvin. Ap

En oikein ymmärrä tätä esimerkkiäsi. Jos ystäväsi on luvannut ja sopinut viettävänsä iltaa kahdestaan jonkun toisen ystävän kanssa, niin mikä saa ainut ajattelemaan, että tämä (Ella) haluaa sinut siihen kolmanneksi pyöräksi? Kyllähän he kykenevät olemaan kohteliaita, mutta ehkä se ei ollut sen illan tarkoitus. He halusivat olla kahdestaan, ei ryhmässä, koska muutenhan he olisivat kutsuneet ryhmän kokoon. Ja ehkä jopa tämä Ella on tehnyt asian selväksi ystävällesi. Ettei kolmansia pyöriä kaivata.

Monipuolisesti mukaan ottaminen ja samalla toimia syvällä tasolla? Tuo on tosiaan sellaista monivuotisen parisuhteen dynamiikkaa minusta ja siinä on jo parisuhteessa olevilla vaara, että se puoliso ryhtyy mustasukkaiseksi. Sinkuille tuo voi vielä onnistua.

Tottahan tuo on, ettei kaikki ryhmät tule keskenään toimeen, paitsi sellaisella hyvät käytöstavat tasolla. Toiset ei juo yhtään ja toiset paljon ja jopa noinkin yksinkertaisessa asiassa syntyy ongelmia, koska juojat ei kestä selvänä olevia ja selvänä olevia rassaa, joko se painostaminen tai syyllistäminen. Viherpiipertäjät vastaan metsästäjät jne. Kyllä ihminen tuntee kaverinsa ja tietää mitä siitä seuraa, kun toiset laitetaan yhteen. Parhaassa tapauksessa ehkä sitten sellaista parin tunnin kestävää patsastelua, mutta kuka nyt haluaisi omien tupareiden päätyvän sellaisiksi? Eiköhän niiden juhlien ole tarkoitus olla jotkut pomon 50-vuotisjuhlat, vaan hauskat bileet kavereille?

Tajusitko nyt ihan tahallaan väärin kaiken, mitä sanoin? Totta kai ymmärrän, jos hän haluaa olla kahdestaan jonkun ystävänsä kanssa. Mutta tämän jälkeen olemme useasti tavanneet ja _puhuneet_ mm. tästä Ellasta, en vaan tajua, mitä järkeä minun on pysytellä hyvin kärryillä jonkun ystävän elämäntapahtumista ja kuulumisista samaan aikaan, kun hän haluaa minun pysyvän poissa kaikesta muusta kuin kahdenkeskisistä jutteluhetkistä. Eli hän ei tuolloin eikä tuon jälkeenkään koskaan halunnut minua mukaan, mutta voi kyllä haluta puida, mitä muiden kavereiden kanssa oli tapahtunut. Enkä tehnyt siis mitään älyttömän typerää kuten mennyt änkyräkännissä selittämään.

Minun mielestä on jännittävää, että sekalaisissa porukoissa voi muodostua yllättäviä uusia tuttavuuksia ja keskusteluja. Ei monet ala huutaa mistään poliittisista mielipiteistä ekana, ja ryyppääjät lähtevät aikaisin ja menevät baariin. Tai sitten aikaisin nukkumaan menijät lähtee, kun meno käy hurjemmaksi. Tuossa tapauksessa tuon kaverin kaverit oli suurinpiirtein samaa ikäluokkaa ym. joten itse en ihan tajunnut, mikä se erilaisuuseste olisi ollut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain  täyttää jonkun toisen tarpeita. 

Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.

Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap

Kyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.

Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.

Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.

Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.

Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?

Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.

Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. Ap

En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä. 

Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.

En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap

Ei ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana.  Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta. 

Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa. 

Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap

...mustavalkoinen olen kyllä ja todellakin "luovutan" mieluiten heti, kun huomaan että joku ei toimi,mitä sitä pitkittämään. Ap

Ehkä siinä se ongelma sitten on. Sinä luovutat heti, kun toinen ei pystykään sitoutumaan tiiviseen yhteydenpitoon ja ehkä se toinen ahdistuu sinun käytöksestäsi. En usko, että kovinkaan moni innostuu siitä, että uusi tuttavuus ikään kuin laati ehdot suhteelle jo heti alusta. On kokemusta tällaisesta henkilöstä, joka olisi halunnut syventää tuttavuuttamme. Hän ikään kuin laati ehdot, että joko ollaan jatkuvasti tekemisissä ja olen mm. hänen perheensä kanssa tekemisissä myös tai sitten ei nähdä ollenkaan. Hän ei kuulemma kaivannut mitään silloin tällöin näkemistä, vaan hänellä oli yksinäistä ja halusi olla mielellään viikottain tekemisissä. Olin aika pöyristynyt näistä hänen "vaatimuksistaan." 

Voin kertoa tarkemmin esimerkin vaikka ystävästä, joka haluaa pitää paljon rajoja.

Aloitimme tutustumalla ja kävimme välillä kahvilla, puistossa istumassa, kävelemässä, oluella. Joskus kun kysyin, mitä hänellä suunnitelmissa iltaan, saattoi sanoa olevansa kaverinsa Ellan kanssa. Kävi joskus niin, että minä satuin samaan paikkaan, missä kaverini oli Ellan kanssa, menin moikkaamaan ja juttelemaan (en ollut tullut samassa seurueessa, niin en mitenkään jämähtänyt siihen koko illaksi). Samanlaiset tapahtumat toistuivat, tapasimme kyllä sovitusti kahden kesken, mutta minua ei haluttu mihinkään sen erityisempään mukaan. Jotkut ihmiset tietysti voivat haluta viettää aikaa mieluiten kahdestaan jonkun kanssa, mutta jos minulla on joku uusi kaveri, niin mielellään otan häntä mukaan aika monipuolisesti, enkä sysää häntä pysymään vain yhdessä nurkassa tai roolissa. Jos jotenkin häpeäisin kaveriani tai en kestäisi olla hänen kanssaan eri tilanteissa ja eri pituisia aikoja, niin miksi sitten olisimme edes kavereita? Voihan olla, että tuonkin ystävän mielestä olemme enemmän tuttuja kuin kavereita, mutta ihmettelen, miksi hän noita kahvitreffejä pitkään kuitenkin halusi järjestää. Minulla puolestaan ei ole kiinnostusta pelkkiin tuttuihin, tai jos ollaan pelkkiä tuttuja niin moikkaan ja vaihdan pari sanaa törmätessä, en erikseen tapaa sovitusti. Ehkä olin hänelle varalla paremman puutteeseen?

En siis todellakaan ole sellainen, että kun minulla on uusi kaveri, niin yritän pakottaa häntä olemaan yhdessä koko ajan ja pyydän mukaan äidille, saunaan, ruokakauppaan ja auringonlaskua katselemaan samana päivänä. Viihdyn ihan hyvin itsekseni. Mutta sellaisesta, jos puolestani päätetään mihin osioon "kuulun", loukkaannun ja menetän kiinnostukseni.

Yksi toinen kaveri oli sellainen, joka harmitteli miten hänellä tulee olemaan hankalaa tuparien järjestämisessä, kun eri tilanteista tutut kaverit eivät sovi yhteen. Eivätkö aikuiset ihmiset osaa yhdessä käyttäytyä sosiaalisesti korrektisti muutaman tunnin ajan...? Miten voi toisten puolesta päättää, että eivät varmaan tule toimeen? Kyllä ainakin itse hion ja hillitsen käytöstäni vieraassa seurassa niin, että en lauo kaikkia mieleen tulevia ajatuksia samantien. Ja sellaisiakin kavereita on ollut, jotka innoissaan esittelevät minut muille ja haluavat olla sekä kahdestaan että ryhmissä. Se on minusta luonteva tapa, että ollaan melko avoimia omasta elämästä ainakin jossain vaiheessa tutustumista, tai sitten lopetetaan se yhteydenpito. Kaipa jotkut ihmiset saattavat olla todella yksityisiä, sulkeutuneita ja kontrollinhaluisia, eivätkä sitten sovi kaverikseni hyvin. Ap

En oikein ymmärrä tätä esimerkkiäsi. Jos ystäväsi on luvannut ja sopinut viettävänsä iltaa kahdestaan jonkun toisen ystävän kanssa, niin mikä saa ainut ajattelemaan, että tämä (Ella) haluaa sinut siihen kolmanneksi pyöräksi? Kyllähän he kykenevät olemaan kohteliaita, mutta ehkä se ei ollut sen illan tarkoitus. He halusivat olla kahdestaan, ei ryhmässä, koska muutenhan he olisivat kutsuneet ryhmän kokoon. Ja ehkä jopa tämä Ella on tehnyt asian selväksi ystävällesi. Ettei kolmansia pyöriä kaivata.

Monipuolisesti mukaan ottaminen ja samalla toimia syvällä tasolla? Tuo on tosiaan sellaista monivuotisen parisuhteen dynamiikkaa minusta ja siinä on jo parisuhteessa olevilla vaara, että se puoliso ryhtyy mustasukkaiseksi. Sinkuille tuo voi vielä onnistua.

Tottahan tuo on, ettei kaikki ryhmät tule keskenään toimeen, paitsi sellaisella hyvät käytöstavat tasolla. Toiset ei juo yhtään ja toiset paljon ja jopa noinkin yksinkertaisessa asiassa syntyy ongelmia, koska juojat ei kestä selvänä olevia ja selvänä olevia rassaa, joko se painostaminen tai syyllistäminen. Viherpiipertäjät vastaan metsästäjät jne. Kyllä ihminen tuntee kaverinsa ja tietää mitä siitä seuraa, kun toiset laitetaan yhteen. Parhaassa tapauksessa ehkä sitten sellaista parin tunnin kestävää patsastelua, mutta kuka nyt haluaisi omien tupareiden päätyvän sellaisiksi? Eiköhän niiden juhlien ole tarkoitus olla jotkut pomon 50-vuotisjuhlat, vaan hauskat bileet kavereille?

Tajusitko nyt ihan tahallaan väärin kaiken, mitä sanoin? Totta kai ymmärrän, jos hän haluaa olla kahdestaan jonkun ystävänsä kanssa. Mutta tämän jälkeen olemme useasti tavanneet ja _puhuneet_ mm. tästä Ellasta, en vaan tajua, mitä järkeä minun on pysytellä hyvin kärryillä jonkun ystävän elämäntapahtumista ja kuulumisista samaan aikaan, kun hän haluaa minun pysyvän poissa kaikesta muusta kuin kahdenkeskisistä jutteluhetkistä. Eli hän ei tuolloin eikä tuon jälkeenkään koskaan halunnut minua mukaan, mutta voi kyllä haluta puida, mitä muiden kavereiden kanssa oli tapahtunut. Enkä tehnyt siis mitään älyttömän typerää kuten mennyt änkyräkännissä selittämään.

Minun mielestä on jännittävää, että sekalaisissa porukoissa voi muodostua yllättäviä uusia tuttavuuksia ja keskusteluja. Ei monet ala huutaa mistään poliittisista mielipiteistä ekana, ja ryyppääjät lähtevät aikaisin ja menevät baariin. Tai sitten aikaisin nukkumaan menijät lähtee, kun meno käy hurjemmaksi. Tuossa tapauksessa tuon kaverin kaverit oli suurinpiirtein samaa ikäluokkaa ym. joten itse en ihan tajunnut, mikä se erilaisuuseste olisi ollut. Ap

Kyllä minä ymmärsin, että tarkoitat miksei sinua voida ottaa myös mukaan. Mutta Ella ei ole oman elämänsä sivuosan esittäjä vaan päähenkilö ja vaikka sinusta ja kaveristasi kolmen kanssa oleminen on kivaa, niin se ei ehkä ole sitä Ellan mielestä. Mistä sinä tiedät kumpi kysyi ketäkin? Ehkä se oli Ella joka ehdotti, kuinka hän ja myös tämä sinun kaverisi voisivat KAHDESTAAN mennä baariin. Tietenkin sinä oman elämäsi pääosan esittäjänä ajattelet kuinka sinut kuulu ottaa mukaan kaikkeen, viedä kaikkialle, syrjäyttää muut ja omistautua sinulle. Mutta niin ajattelee kaikki ne Ellatkin. Etkä sinä ole ystäväsi avec, joka etiketin mukaan kutsutaan automaattisesti mukaan juhliin.

Olen ollut lukemattomissa tilaisuuksissa ja tavannut mitä mielenkiintoisimpia ihmisiä ja mitä ihanampaa keskusteluja voi syntyä vaikka kuinka erilaisten ihmisten välillä, mutta tunnen ja tiedän myös ihmisiä, joista voin jo etukäteen helpostikin sanoa, ettei määrättyjen henkilöiden laittaminen samaan tilaan kuin he, aiheuta muuta kuin riitaa ja huonoa ilmapiiriä. Eikä se ole ikäkysymys.

Kyllä toiset alkavat saarnaamaan heti, eikä kaikki tosiaankaan siirry baariin jostain tupareista. Mikset nyt vain luota siihen, että kaverisi tuntee kaverinsa ja heidän toimintatapansa?

Ja noiden käytöstapojen kohdalla sinulla on kyllä niin ruusunväriset silmälasit päässä. Tosiasia on, että todella monet eivät osaa käyttäytyä hyvin. Onhan sekin tietenkin parempi, että ollaan edes hiljaa ja patsastellaan, kun että käyttäydytään ihan suoraan huonosti. Kovin kivat sellaiset juhlat eivät nyt kuitenkaan ole.

Vaikutat ainakin henkisesti todella nuorelta ja itsekeskeiseltä. Eikä sinunlainen löydä haluamiaan ystäviä kuin heistä, jotka haluavat toimia kuin vanhemmat. Eli viedä ja kuskata ja pitää sinua keskipisteenä, kuten lapsia pidetään. Tai sitten ehkä näistä, joille sopii olla se sinun elämäsi sivuosan esittäjä, joka muokkautuu niihin sinun tarpeisiisi ja toiveisiisi. Toisaalta nämä eivät ehkä sitten kuitenkaan ole ehkä tarpeeksi oma-aloitteisia sinulle, koska sinä kuitenkin odotat sitä oma-aloitteellisuutta sinun miellyttämiseen ja viihdyttämiseen. Kuten juuri sitä, että sinua pyydetään ja viedään heidän ystäväpiirin sisään tai kutsutaan mukaan heidän järjestämiin juttuihin. Ja näitä tekevä ja järjestävä ihminen ei ole sivuroolin vetäjä.

Jos lähden ystäväni "Ellan" kanssa jonnekin, tarkoituksena on silloin jutella meitä yhdistävistä ja kiinnostavista asioista. Jos olemme vanhoja lukiokavereita tai entisiä työkavereita, saatamme muistella lukiovuosiamme ja koulukavereitamme sekä opettajia, jos olemme työkavereita, saatamme jutella yhteisestä työpaikastamme, työstä, nykyisistä töistämme, entisestä pomostamme jne. Saatamme myös jutella monesta muusta asiasta, mitä olemme joskus yhdessä tehneet ja kokeneet tai mitä olemme suunnitelleet tekevämme yhdessä (esim yhteinen lomareissu Berliiniin). Saatamme jutella myös hyvin henkilökohtaisistakin asioista kuten sairastumisesta, vanhempien kuolemasta, lapsettomuudesta, mieltä painavista raha-asioista jne jne. Jos sinä tulet mukaan, silloin ei tietenkään  puhuta mistään sellaisesta, mikä ei koske myös sinua. On epäkohteliasta puhua kolmen hengen porukassa asioista, jotka eivät kosketa kolmatta millään tavalla.  Ei siis muistella koulu- eikä työjuttuja. Jos olet eri alalla, ei puhuta nykyisistäkään työjutuista yhtään mitään. Ei myöskään puhuta siitä, mitä olemme "Ellan" kanssa suunnitelleet tekevämme Berliinissä. Eikä mistään henkilökohtaisista asioista. Sinun mukaan tulosi siis tarkoittaisi, että  keskustelu olisi kevyttä smalltalkia tai puhuttaisiin ajankohtaisista asioista kuten vaikkapa tulevista eduskuntavaaleista tai esim viime kesän helteistä tms. Minun ja "Ellan" tapaamisen luonne siis muuttuu täysin, jos sinä tulisit mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisilla on usein velvollisuuksia, joita lapsilla ja nuorilla ei vielä ole. Aikuisella on useimmiten työelämänsä, perhevelvoitteet, sukuvelvoitteet ja jos on onnekas, myös aikaa jollekin harrastukselle ja hyville ystäville, jotka ymmärtävät sen, ettei aikuisiällä ole kertakaikkiaan aikaan ripustautua bestiksiin. 

Minulla on yksi lapsi ja sukulaissuhteisiin ei kulu paljon aikaa. Ystäville olisi aikaa mielellään enemmänkin. Tuota viimeistä kohtaa nimenomaan en ymmärrä - miksi täytyy pidellä yhteyksiä, jos kumminkaan ei ole oikeasti antaa aikaa ja olla yhdessä?

Monille riittää paljon vähempi yhteydenpito kuin sinä tunnut tarvitsevan. Ei kai siinä ole mitään vikaa, jos niin on? Tarkoitan, että kunhan se sopii kummallekin osapuolelle. Ei sinun tietenkään tarvitse olla ystävä sellaisen kanssa, jonka kanssa eivät ajatukset ystävyydestä käy yksiin, mutta toisaalta älä ihmettele, jollei paljonkaan löydy sellaisia ystäviä joilla on aikaa paljon vietettäväksi vain ystävän kanssa, kun elämässä on kiireistä ja paljon velvollisuuksia. 

On muitakin vaihtoehtoja kuin ei tavata koskaan tai viettää paljon aikaa ystävän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisilla on usein velvollisuuksia, joita lapsilla ja nuorilla ei vielä ole. Aikuisella on useimmiten työelämänsä, perhevelvoitteet, sukuvelvoitteet ja jos on onnekas, myös aikaa jollekin harrastukselle ja hyville ystäville, jotka ymmärtävät sen, ettei aikuisiällä ole kertakaikkiaan aikaan ripustautua bestiksiin. 

Minulla on yksi lapsi ja sukulaissuhteisiin ei kulu paljon aikaa. Ystäville olisi aikaa mielellään enemmänkin. Tuota viimeistä kohtaa nimenomaan en ymmärrä - miksi täytyy pidellä yhteyksiä, jos kumminkaan ei ole oikeasti antaa aikaa ja olla yhdessä?

Monille riittää paljon vähempi yhteydenpito kuin sinä tunnut tarvitsevan. Ei kai siinä ole mitään vikaa, jos niin on? Tarkoitan, että kunhan se sopii kummallekin osapuolelle. Ei sinun tietenkään tarvitse olla ystävä sellaisen kanssa, jonka kanssa eivät ajatukset ystävyydestä käy yksiin, mutta toisaalta älä ihmettele, jollei paljonkaan löydy sellaisia ystäviä joilla on aikaa paljon vietettäväksi vain ystävän kanssa, kun elämässä on kiireistä ja paljon velvollisuuksia. 

On muitakin vaihtoehtoja kuin ei tavata koskaan tai viettää paljon aikaa ystävän kanssa.

No totta kai, en kai väittänytkään, ettei olisi vaihtoehtoja. Ap sen sijaan kuulostaa viesti viestiltä vaativammalta ja hankalammalta ystävänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisilla on usein velvollisuuksia, joita lapsilla ja nuorilla ei vielä ole. Aikuisella on useimmiten työelämänsä, perhevelvoitteet, sukuvelvoitteet ja jos on onnekas, myös aikaa jollekin harrastukselle ja hyville ystäville, jotka ymmärtävät sen, ettei aikuisiällä ole kertakaikkiaan aikaan ripustautua bestiksiin. 

Minulla on yksi lapsi ja sukulaissuhteisiin ei kulu paljon aikaa. Ystäville olisi aikaa mielellään enemmänkin. Tuota viimeistä kohtaa nimenomaan en ymmärrä - miksi täytyy pidellä yhteyksiä, jos kumminkaan ei ole oikeasti antaa aikaa ja olla yhdessä?

Monille riittää paljon vähempi yhteydenpito kuin sinä tunnut tarvitsevan. Ei kai siinä ole mitään vikaa, jos niin on? Tarkoitan, että kunhan se sopii kummallekin osapuolelle. Ei sinun tietenkään tarvitse olla ystävä sellaisen kanssa, jonka kanssa eivät ajatukset ystävyydestä käy yksiin, mutta toisaalta älä ihmettele, jollei paljonkaan löydy sellaisia ystäviä joilla on aikaa paljon vietettäväksi vain ystävän kanssa, kun elämässä on kiireistä ja paljon velvollisuuksia. 

On muitakin vaihtoehtoja kuin ei tavata koskaan tai viettää paljon aikaa ystävän kanssa.

No totta kai, en kai väittänytkään, ettei olisi vaihtoehtoja. Ap sen sijaan kuulostaa viesti viestiltä vaativammalta ja hankalammalta ystävänä. 

Tuntuu, että aloittaja haluaisi olla toisen ainoa ystävä ja siten toisella aina, kun on pienikin hetki aikaa ystäville, se aika olisi juuri aloittajalle. Kommenttiensa perusteella aloittaja haluaa, että toinen sitoutuu häneen, mutta hän ei halua sitoutua toiseen vaan haluaa, että hänellä olisi useampia häneen sitoutuneita ystäviä. Jonkinlainen omistushalu kuultaa kirjoituksista läpi. Jos ihmisellä on useampia ystäviä, useampia kavereita, perhettä ja kenties vielä läheisiä sukulaisiakin, ihmissuhteisiin käytettävästä ajasta vain pieni osa kohdistuisi aloittajaan ja tämähän ei hänelle riitä vaan hän haluaa enemmän. Haluaa enemmän kuin mitä muut ovat valmiita antamaan.

Ei omat ystävyyssuhteeni ole muuttuneet mitenkään vähemmän syvällisiksi aikuisena. Harvemmin nähdään, mutta yhtä tärkeitä he ovat edelleen minulle ja toisinkin päin.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ystävyydestä ei tee sen syvällisempää se, että tavataan naamatusten usein. Paljon syvällisempiä ystävyyksiä voi olla sellaisten kanssa, joiden kanssa vaihdellaan vain viestejä.

Itselläni on kans viestittely kavereita, joista osaa en ikinä näe. Ne kyllä toimivat hyvänä ystävien korvikkeina, mutta kyllä siitä aina jotain aitoa puuttuu jos ei kasvokkain nähdä.