Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi aikuisena ystävyyden pitää olla erilaista?
21.01.2019 |
Mä ainakin haluan ja olen aina halunnut ihmissuhteita, jotka ovat syvällisiä ja sitoutuneita. En halua aikuisenakaan olla jonkun kanssa, jolla ei ole riittävästi sijaa mulle elämässään.
Kommentit (120)
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. Ap
Tai sitten opettelet elämään arjen säänöillä ja hyväksyttävä realismi. Omaa persoonallisuutta voi muuttaa: https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/voiko-persoonallisuuttaan-mu…
Vierailija kirjoitti:
Aika monella kaikki aika menee töissä, omissa jarrastuksissa, perheenkanssa ja palautuessa. Niille ystäville ei enää aikuisena ole oikeasti aikaa kuten silloin jokaisen nuoruudessa jolloin oli kivaa ja hauskaa höntsäillä rennsoti kaveriporukalla. Aikuisena kiire ja paine oukkaa päälle, on kokoajan stressi.
Eli vain rikkailla on aikuisena ystäviä kun ei ole stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. Ap
No tässäpä se. Mä en ole kaikkea edes itse valinnut vaan saanut osan ihan syntymälahjaksi. Ymmärrän, mitä tarkoitit kommentissasi 11. Mulla on tuollainen suhde siskooni. Voisin hyvin kuvitella, että jos voittaisin kahden hengen ulkomaanmatkan, jätettäisiin siskoni kanssa lapset miesten hoiviin ja lähdettäisiin kahdestaan reissuun. Ensisijaisesti lähtisin kuitenkin mieheni kanssa ja vain, jos hän ei haluaisi lähteä, lähtisin siskoni kanssa. Olemme aina viettäneet siskoni kanssa paljon aikaa yhdessä. Lapsista on ollut hauskaa leikkiä serkkujen kanssa. Olemme olleet siskoni kesämökillä joskus kahdestaan, joskus lapsetkin mukana ja aika usein on myös puolisot mukana. Juhlapyhät vietetään lähes aina yhdessä ja niin, että myös meidän vanhempamme ovat mukana. Olemme siis suvun kanssa tiiviisti.
Lapsia meilläon molemmilla kaksi, mutta kun yhtälöön lisää työt, lasten koulunkäynnit, omat ja perheenjäsenten harrastukset jne, ystäviin ei nyt vaan pysty pitämään yllä mitään bestis-suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApTai sitten opettelet elämään arjen säänöillä ja hyväksyttävä realismi. Omaa persoonallisuutta voi muuttaa: https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/voiko-persoonallisuuttaan-mu…
Tuo persoonallosuuden muuttaminen on kyllä p*ska kehotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monella kaikki aika menee töissä, omissa jarrastuksissa, perheenkanssa ja palautuessa. Niille ystäville ei enää aikuisena ole oikeasti aikaa kuten silloin jokaisen nuoruudessa jolloin oli kivaa ja hauskaa höntsäillä rennsoti kaveriporukalla. Aikuisena kiire ja paine oukkaa päälle, on kokoajan stressi.
Eli vain rikkailla on aikuisena ystäviä kun ei ole stressiä.
Ei vaan aikuisena ystävyys on erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. Ap
Useimmille meistä riittää yksi parisuhde kerrallaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisena ei tarvitse kuin se oman ihanan miehen rinnalleen ja lapset siihen viereen leikkimään.
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. Ap
Mä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta kommuuniin tai soluasuntoon niin saat seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. Ap
Siis häh, niiden ystävien pitäisi harrastaa seksiäkin sun kanssasi?! Huhhuh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Siis onko sulla mies ja lapsia? Jospa hankkisit ne ja sitten kommentoisit jääkö paljon luppoaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuta kommuuniin tai soluasuntoon niin saat seuraa.
Kenen kanssa sellaiseen soluasuntoon muuttaa tai sellaisen kommuunin perustaa jos niitä kavereita ei ole? Ventovieraiden keskelle ei kannata noin vain pölähtää, sellainen ei ole edes kohteliasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Puoliso toki on eräällä tavalla myös paras ystäväni, mutta elämänkumppanina ja seksipartnerina hän myös muuttaa olennaisesti joitain asioita, jonka vuoksi on ainakin omasta mielestä hyvä, että on muitakin syvällisiä ystävyyssuhteita kuin vain oma mies tai vaikka nainen. Ainakin mun ystävyyssuhteet ovat luonteeltaan aika erilaisia, kun mietitään ystävyyttä mieheeni ja sitten siihen ystävään, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo kouluiästä asti.
Ihan liikaa vaatimuksia ja ripustautumista.
Jos tekee mieli leikkiä, soita 😉
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Puoliso toki on eräällä tavalla myös paras ystäväni, mutta elämänkumppanina ja seksipartnerina hän myös muuttaa olennaisesti joitain asioita, jonka vuoksi on ainakin omasta mielestä hyvä, että on muitakin syvällisiä ystävyyssuhteita kuin vain oma mies tai vaikka nainen. Ainakin mun ystävyyssuhteet ovat luonteeltaan aika erilaisia, kun mietitään ystävyyttä mieheeni ja sitten siihen ystävään, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo kouluiästä asti.
Niin ja mun mielestä ei ole hyvä olla pelkästään puolison varassa, koska jos tulee kriisi, pettäminen tai ero, niin kumppani voi poistua elämästä lopullisesti ja sitten ei ole ketään, jää todella tyhjän päälle. Ei ole järkevää, että kaikki emotionaalinen yhteys säästetään yhdelle aikuiselle. Ap
Alue: Aihe vapaa
Aika monella kaikki aika menee töissä, omissa jarrastuksissa, perheenkanssa ja palautuessa. Niille ystäville ei enää aikuisena ole oikeasti aikaa kuten silloin jokaisen nuoruudessa jolloin oli kivaa ja hauskaa höntsäillä rennsoti kaveriporukalla. Aikuisena kiire ja paine oukkaa päälle, on kokoajan stressi.