Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi aikuisena ystävyyden pitää olla erilaista?
21.01.2019 |
Mä ainakin haluan ja olen aina halunnut ihmissuhteita, jotka ovat syvällisiä ja sitoutuneita. En halua aikuisenakaan olla jonkun kanssa, jolla ei ole riittävästi sijaa mulle elämässään.
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en edes haluaisi kaveria jonka kanssa pitäisi olla jatkuvasti yhteyksissä ja koko ajan näkemässä, vaikka aikaa mulla kyllä olisi. Viihdyn yksinäni ja musta olisi ahdistavaa olla jatkuvasti tekemisissä.
Ai, no en tätäkään oikeastaan tarkoita, että koko ajan pitäisi olla yhdessä. Tarkoitan vähän niinkuin sitä, että tietää, että toisen elämässä on paikka avoinna itselle. Että voi periaatteessa soittaa koska vaan mistä vaan (vaikka yleensä ei välttämättä tule niin tehtyä) tai sitä, että kun nähdään, niin toinen keskittyy yhdessäoloon vaikka monta tuntia kerralla ilman kiirettä. Tai sitä, että jos toinen voittaa matkaliput ulkomaan reissuun, niin tietäisi olevansa toivottua seuraa sellaiselle matkalle (eli ei sellaista ääneenlausumatonta "rahaa", että tämän kanssa teen vain parin tunnin juttuja). Ei sellaista meininkiä minulle, että hoidetaan nämä kuulumiset nyt äkkiä, ja sitten ei tarvitsekaan puoleen vuoteen raivata tilaa näkemiselle. Kaipaan siis kaiketi läpi elämäni sellaisia suhteita, sydänystävyyksiä kuin minulla oli nuorena. Se ei ole varsinaisesti edes elämäntilannesidonnaista, koska jos rakastan jotain ihmistä, niin haluan rakastaa hänen lapsiaan myös, ja siinä mielessä voidaan olla yhdessä myös perheinä ilman että se ärsyttää ketään. Ap
Varmaan aika monet haaveilet tämän tyyppisestä ystävyydestä, ihan aikuisenakin. Ehkä realismia kuitenkin on, että vaikka itsellä olisi aikaa tämän tyyliselle ystävyydelle, niin välttämättä sillä ystävällä ei ole. Monesti aikuisena siitä kumppanista tulee vähän niin kuin se "paras ystävä", jonka kanssa jakaa asioita symbioosimaisesti, vaikkei se tietysti sama asia olekaan.
Ihmiset, joilla aikuisena on tällaisia ystävyyksiä, saavat olla onnellisia. Itselläni on vain tämän tyyppienn "symbioosimainen" ystävyys aikuisena kuihtunut pois. Ainakin omalla kohdalla siinä kävi niin, että kun on pitkään oltu läheisiä ystäviä, niin sitä esiintyy enemmän kilpailua ja kaikenlaista kitkaa. Tosin syynä oli vääränlainen ystävä mutta eivät nämä silti varmasti täysin harvinaisia tuntemuksia ole.
Ymmärrän tämän. Mutta jos ei ole kumppania, eikä ehkä myöskään halua loppuelämäksi kumppania, niin mikä sellaiselle ihmiselle on paras ratkaisu? Mielestäni itseni kaltaiselle olisi hyvä olla nimenomaan läheisiä ystäviä. Ap
Silloin sun pitää yrittää tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja luoda ystävyyksiä. Ei kuitenkaan kannata laittaa panoksia sellaisiin ihmisiin, jotka eivät selkeästi kaipaa symbioosiystävyyttä. Siinä vain hukkaa omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ustävät, kaverit jne kuuluvat sinne lapsuuteen. Aikuisena ei ole enää aikaa eikä energiaa tuhlataan mihinkään ylimääräiseen.
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap, en tiedä käynkö "aikuisesta" kun olen 26v ja opiskelen vielä, mutta hyvin samankaltaisia ajatuksia on ollut.
Itse asiassa tällä hetkellä minulla on myös muutama ystävä, joiden kanssa olen melkein jonkinlaisessa (platonisessa) pseudoparisuhteessa. Koen myös raskaaksi ylläpitää sellaista ihmissuhdetta, jossa toinen vetää hyvin tarkat rajat siihen, miten läheisiä he haluavat olla.
Toisaalta rakastan kyllä myös niitä ystäviänikin, jotka haluavat pitää etäisyyttä, ja yritän kunnioittaa heidän (yleensä sanattomaksi) toiveitaan, vaikka välillä se on kyllä raastavaa.
Mielestäni tässä yhteiskunnassa parisuhde ja sukulaiset arvostetaan keinotekoisesti arvokkaammiksi kuin ystävyys, onko verisukulaisuus tai seksi oikeasti kaikista tärkein asia? Lapset ovat tietysti omassa luokassaan, koska vanhemmilla on vastuu niiden hyvinvoinnista.
Leimaako näitä ystävyyksiä se, että kommunikointi on hyvin vaivatonta ja/tai avointa, kuten hyvässä parisuhteessa pitäisi olla? Eli kaikesta puhutaan jos tarvitsee, ja jos joku asia suhteessa hiertää, se on helppo ottaa esille ja käydä läpi voiden luottaa, että ystävää myös kiinnostaa? Mutta enimmäkseen yhdessäolo on helppoa ja miellyttävää? Saanko kysyä, oletko tutustunut ystäviisi opiskelun tms. kautta, vai miten suhteet ovat kehittyneet tuollaisiksi? Selvästi (luulisin) ymmärsit hyvin samalla tavalla, mitä tarkoitin syvällä ystävyydellä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Puoliso toki on eräällä tavalla myös paras ystäväni, mutta elämänkumppanina ja seksipartnerina hän myös muuttaa olennaisesti joitain asioita, jonka vuoksi on ainakin omasta mielestä hyvä, että on muitakin syvällisiä ystävyyssuhteita kuin vain oma mies tai vaikka nainen. Ainakin mun ystävyyssuhteet ovat luonteeltaan aika erilaisia, kun mietitään ystävyyttä mieheeni ja sitten siihen ystävään, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo kouluiästä asti.
Niin ja mun mielestä ei ole hyvä olla pelkästään puolison varassa, koska jos tulee kriisi, pettäminen tai ero, niin kumppani voi poistua elämästä lopullisesti ja sitten ei ole ketään, jää todella tyhjän päälle. Ei ole järkevää, että kaikki emotionaalinen yhteys säästetään yhdelle aikuiselle. Ap
Myös ystävä voi sairastua, kuolla, muuttaa maapallon toiselle puolelle tms. Tai joskus olla jopa se, jonka kanssa puoliso pettää.
Pointti taisi olla se että turvaverkko on laajempi jos kykenee hankkimaan tai omaamaan enemmän kuin yhden merkityksellisen ihmissuhteen. On myös helpottavaa sille puolisolle että ei ole vastuussa melkein kaikesta kumppaninsa emotionaalisesta hyvinvoinnista. t.eri
Tästä olen samaa mieltä. Mä kuulun niihin suomalaisiin, joille suku on vielä rakas ja tiedän, että suurin turva mulla on sukulaisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Puoliso toki on eräällä tavalla myös paras ystäväni, mutta elämänkumppanina ja seksipartnerina hän myös muuttaa olennaisesti joitain asioita, jonka vuoksi on ainakin omasta mielestä hyvä, että on muitakin syvällisiä ystävyyssuhteita kuin vain oma mies tai vaikka nainen. Ainakin mun ystävyyssuhteet ovat luonteeltaan aika erilaisia, kun mietitään ystävyyttä mieheeni ja sitten siihen ystävään, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo kouluiästä asti.
Niin ja mun mielestä ei ole hyvä olla pelkästään puolison varassa, koska jos tulee kriisi, pettäminen tai ero, niin kumppani voi poistua elämästä lopullisesti ja sitten ei ole ketään, jää todella tyhjän päälle. Ei ole järkevää, että kaikki emotionaalinen yhteys säästetään yhdelle aikuiselle. Ap
Myös ystävä voi sairastua, kuolla, muuttaa maapallon toiselle puolelle tms. Tai joskus olla jopa se, jonka kanssa puoliso pettää.
Pointti taisi olla se että turvaverkko on laajempi jos kykenee hankkimaan tai omaamaan enemmän kuin yhden merkityksellisen ihmissuhteen. On myös helpottavaa sille puolisolle että ei ole vastuussa melkein kaikesta kumppaninsa emotionaalisesta hyvinvoinnista. t.eri
Tästä olen samaa mieltä. Mä kuulun niihin suomalaisiin, joille suku on vielä rakas ja tiedän, että suurin turva mulla on sukulaisista.
Kuulut myös niihin harvoihin onnekkaisiin, jotka voivat luottaa sukulaisiin ja omata rakastavat sukulaiset. Se ei ole itsestäänselvyys kaikille. Ja vaikka olisikin niin ei kai koko sosiaalisen elämän tarvitse oman suvun ympärillä pyöriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Puoliso toki on eräällä tavalla myös paras ystäväni, mutta elämänkumppanina ja seksipartnerina hän myös muuttaa olennaisesti joitain asioita, jonka vuoksi on ainakin omasta mielestä hyvä, että on muitakin syvällisiä ystävyyssuhteita kuin vain oma mies tai vaikka nainen. Ainakin mun ystävyyssuhteet ovat luonteeltaan aika erilaisia, kun mietitään ystävyyttä mieheeni ja sitten siihen ystävään, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo kouluiästä asti.
Niin ja mun mielestä ei ole hyvä olla pelkästään puolison varassa, koska jos tulee kriisi, pettäminen tai ero, niin kumppani voi poistua elämästä lopullisesti ja sitten ei ole ketään, jää todella tyhjän päälle. Ei ole järkevää, että kaikki emotionaalinen yhteys säästetään yhdelle aikuiselle. Ap
Myös ystävä voi sairastua, kuolla, muuttaa maapallon toiselle puolelle tms. Tai joskus olla jopa se, jonka kanssa puoliso pettää.
Pointti taisi olla se että turvaverkko on laajempi jos kykenee hankkimaan tai omaamaan enemmän kuin yhden merkityksellisen ihmissuhteen. On myös helpottavaa sille puolisolle että ei ole vastuussa melkein kaikesta kumppaninsa emotionaalisesta hyvinvoinnista. t.eri
Tästä olen samaa mieltä. Mä kuulun niihin suomalaisiin, joille suku on vielä rakas ja tiedän, että suurin turva mulla on sukulaisista.
Kuulut myös niihin harvoihin onnekkaisiin, jotka voivat luottaa sukulaisiin ja omata rakastavat sukulaiset. Se ei ole itsestäänselvyys kaikille. Ja vaikka olisikin niin ei kai koko sosiaalisen elämän tarvitse oman suvun ympärillä pyöriä.
Tiedän olevani onnekas. Mulla on myös ystäviä ja kavereita, mutta heiltä en odota mitään parisuhteen kaltaista enkä edes sukulaisuussuhteen kaltaista emotionaalista tai edes käytännön tason turvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap
Jotenkin tuosta kertomastasi tuli mieleeni deittailu. On mukavia tyyppejä, joiden kanssa on ihan kivaa, voidaan olla yhdessä vähän enemmänkin, mutta parisuhteelle sanotaan ei. Osa ei haluta tuhlata aikaansa deittailemalla sellaisten fwb-tyyppien kanssa, jotka eivät ole valmiita avioliittoon, yhteiseen asuntolainaan ja yhteiseen hautapaikkaan.
Oikeasti voi olla vaikeaa löytää naispuolista ystävää, joka olisi valmis kanssasi sellaiseen suhteeseen, jota haluat. Varsinkaan parisuhteessa elävää tai sellaista toivovaa heteronaista. Oletko mahdollisesti bi? Voisitko ajatella parisuhdetta jonkun naisen kanssa? Vai täyttäisikö joku mies sun emotionaaliset tarpeesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap
Ei ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana. Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta.
Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. ApJotenkin tuosta kertomastasi tuli mieleeni deittailu. On mukavia tyyppejä, joiden kanssa on ihan kivaa, voidaan olla yhdessä vähän enemmänkin, mutta parisuhteelle sanotaan ei. Osa ei haluta tuhlata aikaansa deittailemalla sellaisten fwb-tyyppien kanssa, jotka eivät ole valmiita avioliittoon, yhteiseen asuntolainaan ja yhteiseen hautapaikkaan.
Oikeasti voi olla vaikeaa löytää naispuolista ystävää, joka olisi valmis kanssasi sellaiseen suhteeseen, jota haluat. Varsinkaan parisuhteessa elävää tai sellaista toivovaa heteronaista. Oletko mahdollisesti bi? Voisitko ajatella parisuhdetta jonkun naisen kanssa? Vai täyttäisikö joku mies sun emotionaaliset tarpeesi?
Kiitos vastauksesta! Olen hyvin mahdollisesti bi ja olisin melkeinpä mieluummin parisuhteessa naisen kuin miehen kanssa, koska naisen kanssa kommunikointi on antoisampaa. Samaan aikaan tuntuu ahdistavalta sitoutua *keneenkään* loppuiäksi ja yksinomaisesti, eli jotain muutakin kaipaisin kuin yhden todella tärkeän suhteen... Esimerkiksi muita hyviä ystäviä (ei välttämättä seksiä/romantiikkaa) tai yksi henkisesti tärkeä suhde ja muiden kanssa lähes pelkästään seksuaalisia virityksiä. Mutta ainahan ei saa kaikkea mitä haluaa, ja nyt olen tilanteessa jossa minulla ei ole mitään noista, vaan ainoastaan niitä pinnallisia kaverisuhteita - mikä on nimenomaan se tilanne, mitä *en* halua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. ApEi ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana. Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta.
Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa.
Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. ApEi ole tarkoitus ilkeillä, vaan aidosti mietin, että onko sulla ollut esim. jo lapsena/nuorena vaikeuksia solmia ystävuussuhteita? Mielestäni ajatusmaailmasi kuulostaa aika musta-valkoiselta. Ikään kuin ollaan 24/7 yhteydessä tai ei olla ollenkaan. Luovutat heti, jos huomaat, että toinen ei ole täysillä mukana. Itse kaipaan läheisiä ystävyyssuhteita mutta luultavasti pakenisin, jos joku heti aikaisessa vaiheessa takertuisi minuun ja tekisi selväksi haluavansa tiiviin ystävyyden. Kyllä ne läheisetkin ystävyydet ovat ensin jostain alkaneet, siitä tuttavuudesta ja kaveruudesta.
Jos väkisin haluat lähentyä, niin kuulostaa enemmän siltä, että kaipaat läheistä ystävyyttä, eikä niinkään,e ttä kaipaisit sitä juuri nimenomaisen henkilön kanssa.
Ei ole ollut vaikeuksia solmia suhteita lapsena ja nuorena. Läheiset suhteet ovat syntyneet spontaanisti, eikä kukaan ole valittanut, että olen takertuva tai ahdistava, ne ovat perustuneet vastavuoroisuuteen. Ap
...mustavalkoinen olen kyllä ja todellakin "luovutan" mieluiten heti, kun huomaan että joku ei toimi,mitä sitä pitkittämään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä monista kommenteista kyllä huomaa miten sulkeutuneita ihmiset ovat niihin omiin perheisiinsä, yhteisöllisyys puuttuu jotenkin kokonaan. Tottakai aika ja voimavarat ovat rajalliset, mutta jotenkin surullista silti miten poteroitunutta elämä voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Mutta siis aikuisissahan on paljon veloja, yksilapsisia ym. En ymmärrä, miten aikuisen elämä välttämättä niin täyttä on, joillain toki on, jos on sen elämäntyylin valinnut, että tekee monta lasta, lapset harrastavat paljon ja ollaan suvun kanssa tiiviisti.
Ja siis onhan teineilläkin paljon hommaa koulussa, harrastuksissa ja kesätöissä, ei ero ole välttämättä niin radikaali. Toki moni teini laiminlyö koulua kavereiden kustannuksella, vaikka periaatteessa ei pitäisi. ApKyllä siinä on aivan valtava ero olla se teini tai sen teinin äiti tai isä. Siinä missä teini tulee illalla kotiin, monen tunnin kavereiden tapaamisen jälkeen hänen koulun loputtua klo. 15 hänen äitinsä ollut töissä, käynyt ruokakaupassa, tehnyt ruokaa, siivonnut, pessyt pyykkiä, hakenut ehkä sisaruksen tarhasta, maksanut laskut, vaihtanut lakanat, käyttänyt lastaan neuvolassa, jutellut oman äitinsä kanssa, haravointi lehdet pihalta, käynyt etsimässä uusia vaatteita lapsille kaupoissa, käynyt vanhempain illassa, käynyt tankkaamassa auton jne jne.
Neljän tunnin kavereeraamisen jälkeen teini saapuu puhtaaseen kotiin, jossa on lämmin ruoka odottamassa ja ainut mitä hänen tarvitsee tehdä on syödä, pestä itsensä ja tehdä muutamat läksyt. Lopun ajan hän voi taas pelata tai chattailla kavereidensa kanssa.Sinkun koti pysyy puhtaana helpommin, vaaterumba vie vähemmän aikaa, lääkäreille menet vain itseäsi varten ja ruokailunkin voit hoitaa vaikka pelkästään työpaikalla ja jollain pikkupurtavalla.
Monella äidillä ei olisi aikaa edes sille puolisolle, ellei hän asuisi siinä samassa taloudessa.
Ja sitten kun sitä aikaa olisi yli, niin moni ylirasitettu tai kiireinen äiti haluaa olla vaan ihan yksin, ei ystävien kanssa. Koska moni näistä ystävistä ja varsinkin sinkkuystävistä tai lapsettomista ovat aina haukkumassa, syyllistämässä tai arvostelemassa. Vihaan ylikaiken näitä, ”olisit ajatellut ennen”, ”itse valitsit”, ”valintoja, valintoja”, ”Miten muka sulla voi olla kiire”? ”Onko sun pakko ottaa se lapsi mukaan, eikö se voi jäädä isälleen”?Ei mun arki ole noin suorituksellista, vaikka olen esiteinin äiti. Lapsikin tekee kotitöitä, ja ei noita hammaslääkäreitä ja vanhempainiltoja ym. erityisjuttuja ihan joka päivälle ja viikolle riitä. Tottakai mä ymmärrän, että jos jollain on vaikka kolme lasta, niin hänellä voi kulua lähes kaikki vapaa-aika lapsista huolehtimiseen. Mutta... Silloin hän on tehnyt valinnan, että omistautuu perhe-elämälle, ja se voi tarkoittaa sitä että aikaa ystävyydelle sillä tavalla kuin minä toivon ei ole, joten ystävyys aika pitkälti loppuu.
Aloituksen pointti oli vähän tämäkin: kolmeen pinnalliseen, kiireiseen ystävyyssuhteeseen käytettävä aika ja energia voi olla suht sama kuin yhteen syvälliseen ja antoisaan. Joku ehtivä aikuinen voisi ylläpitää jopa kuutta vanhaa ystävyyttä, joten minä aikuisena voisin ehtiä ylläpitää vaikka kahta, kolmea syvää ystävyyttä sen sijaan, jos lakkaan panostamasta kaikkiin pinnallisiin ystävyyksiin. Tässäkin asiassa voi vapaasti tehdä valinnan, eikä kai kaikkien ole pakko hyväksyä, että aikuisena ystävyys on erilaista? Joutuu vaan ehkä etsimään tarkemmin aikuisia, omistautuvia ystäviä. ApEn ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.
Näin on! Mutta sitten vielä yksi pointti - muuten samanlaiset minun kanssa tuntuu olevan usein veloja, ja saattavat siksi vähän kavahtaa mun perheellisyyttä, kun olen kuitenkin lapsellinen. Helppoa ei taida olla muutenkaan löytää aikuista, jolla olisi sama sos. tarve.
En missään tapauksessa syyllistä pinnallisempien ystävyyksien vaalijoita, en ainakaan halua. Mutta olen kokenut usein ongelmalliseksi tilanteen, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mä haluaisin edetä joko yhä lähentymiseen tai sitten eriytymiseen, mutta ystävä alkaa vetää rajoja ja haluaa pitää homman yhä samanlaisena kahvitteluna ja välillä ja harvoin näkemisenä. Haluaisin tällöin lakata tuhlaamasta omaa aikaani, mutta miten sanoa toiselle, että olisiko tää tässä? Yleensä asiat etenee niin, että otan itse tosi harvoin yhteyttä, toinen kyselee aina välillä, kunnes koko yhteydenpito harvenee todella paljon ja lopulta hiipuu kokonaan. Koska mua on siis lakannut kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun olen huomannut ystävän laittaneen mut tiettyyn kategoriaan eikä halua enempää läheisyyttä kanssani. Ap
Niin tuttua! Minulle ap seurasi kyllä kelpaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä itsekin, että nautin melkein parisuhdemaisista ystävyyksistä. Parhaat ystävyydet nuorena ovat olleet sellaisia, että ollaan jaettu paljon, oltu tiiviisti yhdessä, jopa asuttu yhdessä.
En kumminkaan koe olevani polyamoristi, koska en halua harrastaa seksiä kaikkien ystävieni kanssa enkä halua kovin monimutkaisia kuvioita elämääni. Mutta en ole kyllä aseksuaalikaan. Pitäisikö mun harkita elämääni ystävyyksien luomista, jotka vastaa hyvin emotionaalisiin tarpeisiin ja ja seksielämän pitämistä pinnallisena? Tämä asia vaatii ehkä vähän tutkimista, jos mulla on niin eri käsitys ystävyyksistä/ihmissuhteista kuin muilla aikuisilla. ApMä ymmärrän mitä tarkoitat. Mä kaipaisin myös syvällisiä ystävyyssuhteita, mutta en ole ainakaan aikuisiällä onnistunut solmimaan yhtäkään. Mulla on nyt aikuisena enää vain yksi ystävä, jonka kanssa jaan syvemmän yhteyden ja jonka kanssa voin jakaa kaiken. Tämä ystävyys on solmittu jo varhaisteini-iässä.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät kai sitten enää aikuisena niin halua tuollaista. Heidän elämän täyttää lapset, puoliso, työ ja siihen päälle riittää harvakseltaan tapahtuvat sukuloinnit ja hyvän päivän tutut. Mullakin on joitain noita ihan mukavia tuttavia, mutta jotenkin itsekin pidän noita suhteita sitten loppupelissä vähän turhina, koska ne eivät lopulta ole kuin sellaista "mukavaa sanahelinää". Kukaan ei oikeasti sitoudu mihinkään, eikä kehenkään voi todellisuudessa luottaa ja ei ainakaan paljastaa sisintään, ettei vaan kenestäkään tuntuisi kiusalliselta. Kukaan ei halua toisesta itselleen liikaa vaivaa ja vain lyhyet tapaamiset käyvät pienen järjestelyn jälkeen. Kukaan ei kaipaa pitkään viipyvää vierasta, joka vielä pahimmassa tapauksessa alkaisi vuodattamaan jotain omaa henkilökohtaista huttuaan.
Eli käytännössä on hyvin vaikeaa löytää oikeaa ystävää. Ja mäkin olen siis kahden lapsen äiti ja olen naimisissa, töissäkin käyn, mutta silti voisin kaivata lisää todellista emotionaalista yhteyttä muun ihmisen kanssa, johon ei siis liity mitään seksuaalista.
Monille tuon tarpeen täyttää nimenomaan oma puoliso.
Puoliso toki on eräällä tavalla myös paras ystäväni, mutta elämänkumppanina ja seksipartnerina hän myös muuttaa olennaisesti joitain asioita, jonka vuoksi on ainakin omasta mielestä hyvä, että on muitakin syvällisiä ystävyyssuhteita kuin vain oma mies tai vaikka nainen. Ainakin mun ystävyyssuhteet ovat luonteeltaan aika erilaisia, kun mietitään ystävyyttä mieheeni ja sitten siihen ystävään, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo kouluiästä asti.
Niin ja mun mielestä ei ole hyvä olla pelkästään puolison varassa, koska jos tulee kriisi, pettäminen tai ero, niin kumppani voi poistua elämästä lopullisesti ja sitten ei ole ketään, jää todella tyhjän päälle. Ei ole järkevää, että kaikki emotionaalinen yhteys säästetään yhdelle aikuiselle. Ap
No, minusta taas ystävien varaan rakentaminen on suoraan sanottua typerää. Parempi pitää hyvät välit sukulaisiin, jos ei halua jäädä tyhjän päälle kriisien kohdalla. Näithän itsekin kuinka todennäköistä jo pelkästään noiden teiniystävyyksien kanssa on, ettei ne kestä aikaa ja muuttuneita tilanteita. Ja niitä sinäkin pidät ihailtavina ja aitoina.
Sinulla ei taida olla narsistista perhettä? Ei sen varaan rakenneta yhtään mitään. Koko suku pyörii narsistin ympärillä. Etäisyyttä on pakko ottaa, jos haluaa selvitä järjissään.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla, mutta usein on. Lapsena ja nuorena ei ollut koulun/opiskelin lisäksi mitään velvoitteita vaan kaiken vapaa-aikansa sai käyttää chillaillen ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Aikuisena tulee työ, puoliso, lapset, koti, harrastukset, sukulaiset jne. Ystäville ja kavereille jää vähemmän aikaa. On vaikeaa olla teinivuosien kaltainen bestis kovin monelle ihmiselle, koska aika ja resurssit eivät nyt yksinkertaisesti vain riitä. Hyvin moni aikuinen kaipaa myös välillä omaa aikaa, jolloin saa olla ihan vain itsekseen eikä koko ajan vain täyttää jonkun toisen tarpeita.
Hmm...no, joillakin on lapsena jo kiireistä ja velvoitteita, harrastuksia vähintäänkin.
Aikuisena tulee ...sukulaiset? Miten ne nyt aikuisena on yhtäkkiä tärkeämpiä?
Bestiksiä ei mulla ainakaan ole ollut ikinä elämässäni, ei nuorenakaan, karmea sana ja ajatus.
Kaipasin paljon omaa tilaa ja aikaa jo lapsena, ja yhä nyt aikuisena. En tosiaankaan halua täyttää jonkun tarpeita enää.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisena ei tarvitse kuin se oman ihanan miehen rinnalleen ja lapset siihen viereen leikkimään.
Kuka tarvitsee mitäkin. Mies ok, lapset ei.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko sulla mies ja lapsia? Jospa hankkisit ne ja sitten kommentoisit jääkö paljon luppoaikaa.
Siinä taas se tyypillinen malli, jota moni inhoaa...Nainen on lasten pääholhooja, holhoaa samalla miestään, pesee miehen pyykit ruokkii miehen, hoitaa lahjatkin miehen suvulle...naisella ei ole omaa aikaa, koska hän uhrautuu jatkuvasti toisten eteen...
Alue: Aihe vapaa
En ole edellinen kommentoija mutta nimenomaan näin, sun pitää etsiä niitä ihmisiä, joilla on samanlaiset sosiaaliset tarpeet ja toiveet kuin itselläsi. Nyt tuntuu, että vähän syyllistät niitä ihmisiä, jotka eivät halua sinun lailla panostaa ystävyyksiin. Itsekin arvostan enemmän vaikka yhtä hyvää ystävää kuin useampaa kaveria mutta ehkä jollakin toisella on toisin, eikä se ole mun määriteltävissä.