Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Kuten jo sanoinkin, minulla on aikuisenakin kaksi kotia ja ei tämän parempaa olekkaan, joten kyllä suostuu. Jollekkin ne seinät ovat pyhiä. Minulla on koti siellä, missä tunnen että saan olla oma itseni ja mihin on turvallista mennä. Uhmiset myös muuttaa jos et ole sattunut huomaamaan.

Ihan oikeasti koet, että kerran viikossa kodin vaihtaminen on patsasta, mitä tiedät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Onhan sinun kuitenkin täytynyt päättää, kumman osoitetta käytät virallisesti. Tai jos taloudellinen tilanteesi muuttuisi, kummasta kodista luopuisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Ei se ole verrattavissa keskenään, että aikuinen vaihtaa kotia vs. Lapsi vaihtaa kotia.

Lapsi on kuitenkin hyvissä väleissä molempien aikuisten kanssa. Lapsi haluaa nähdä kaikkia osapuolia.

Aikuiset ovat mitä todennäköisemmin riidoissa. Eivät halua nähdä toisiaan, eivät halua nähdä elonmerkkejä toisesta, - eli jos aikuinen vain vaihtaa asuntoa, niin he jatkavat samaa riitaista naimisissaoloasn. Jälkikäteen riidellään, kun et ollu tehnyt sitä ja tätä, etkä siivonnut riittävästi.

Jos niissä kodeissa on nyxiä pyörimässä, ni mieti vähän miltä tuntuis... lapsi pakotetaan jakamaan kotinsa tuntemattoman kanssa. Miltä susta tuntuis jakaa koti jonkun sulle randomin kanssa yhtäkkiä? Joku ventovieras tulee ja sut pakotetaan luomaan siihen suhdetta. Kuinka moni aikuinen suostuis? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Ja vuoroviikoin asut kummassakin yhtä paljon? Tuoden aina vaihtaessasi paikkaa mukanasi vain ja ainoastaan itsesi ja päällä olevat vaatteet? Epäilenpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

Entä tilanteessa, jossa lapsen toinen vanhempi voi hyvin, mutta toinen ei? Kumman hyvinvoinnin mukaan lapsen etu silloin määritellään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Ei se ole verrattavissa keskenään, että aikuinen vaihtaa kotia vs. Lapsi vaihtaa kotia.

Lapsi on kuitenkin hyvissä väleissä molempien aikuisten kanssa. Lapsi haluaa nähdä kaikkia osapuolia.

Aikuiset ovat mitä todennäköisemmin riidoissa. Eivät halua nähdä toisiaan, eivät halua nähdä elonmerkkejä toisesta, - eli jos aikuinen vain vaihtaa asuntoa, niin he jatkavat samaa riitaista naimisissaoloasn. Jälkikäteen riidellään, kun et ollu tehnyt sitä ja tätä, etkä siivonnut riittävästi.

Emme me ole riidoista, mielelläni näen exää ja hänen nykyistä puolisoaan, ei haittaa elonmerkit eikä haittaa pestä pyykkikorissa olevia exän pyykkejä. Sopuisat välit ja keskusteluyhteys yhteys kunnossa. Vuoroasuminen on silti raskasta. Pakkaaminen, purkaminen, koet hyvää oloa ja tekisi mieli olla siinä tietyssä sohvannurkassa, juoda aamukahvi tietystä mukista. Tavarat väärässä paikassa. Levottomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen asunut nyt viisi vuotta kahta kotia, enkä oman kokemukseni perustella lapsia samaan laita. Meillä siis eron jälkeen lapsilla yksi koti ja aikuiset vaihtaa. On turha kenenkään, joka ei ITSE ole tätä kokenut väittää, ettei se niin paha juttu ole. On se. Itse aikuisena kestän, mutta suon lapsille sen yhden ainoan paikan, jossa olla, joka on oikea koti.

Miksi h***ssä olet eronnut ja rikkonut lastesi kodin, jos kerran tulet eksäsi kanssa niin hyvin toimeen, että voitte jakaa kodin?

Olisit miettinyt etukäteen: koska tulemme hyvin toimeen, ja olisimme voineet elää samassa talossa, niin en riko lasteni kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.

Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.

Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Kuten jo sanoinkin, minulla on aikuisenakin kaksi kotia ja ei tämän parempaa olekkaan, joten kyllä suostuu. Jollekkin ne seinät ovat pyhiä. Minulla on koti siellä, missä tunnen että saan olla oma itseni ja mihin on turvallista mennä. Uhmiset myös muuttaa jos et ole sattunut huomaamaan.

Nyt voitkin asettaa itsesi vuoroviikkolapsen asemaan ja kuvitella, miltä tuntuisi, jos molemmissa kodeissa asuisi sinulle rakas ihminen, jota on aina ikävä, kun on siellä toisessa kodissa. Vieläkö ajattelisit, että parempaa elämää ei olekaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ihmiset jotka ehdottavat yhtä yhteistä kotia, jossa vanhemmat vuorottelevat, eivät yleensä osaa ottaa huomioon kaikkea asiaan liittyvää. Itse tunnen muutaman perheen, jossa on tällainen järjestely ollut heti eron jälkeen ja se on toiminut hyvin jonkin aikaa, ikään kuin välivaiheena.

Pitemmän päälle kuviossa tulee erilaisia ongelmia. Suurimpana on se, että kodista muodostuu "lasten koti", jossa vanhemmat käyvät ikään kuin kylässä. On erittäin vaikeaa välttää henkisesti vieraantumasta kodista, joka täytyy jakaa exän kanssa ja josta ei voi tehdä itsensä näköistä, tuoksuista, tuntuista. Se jarruttaa pahastu siirtymistä elämässä eteenpäin eron jälkeen, mikä taas on elintärkeää sekä omalle että lasten hyvinvoinnille. Pahimmillaan kumpikaan aikuinen ei ole täysin kotonaan kodissa eikä vastuu ole oikein kenelläkään. Paitsi ehkä lapsilla.

Tai sitten sama lapsen näkökulmasta: Pitemmän päälle kuviossa tulee erilaisia ongelmia. Suurimpana on se, että kodista muodostuu "äidin koti" tai ”isän koti”, jossa lapset käyvät ikään kuin kylässä. On erittäin vaikeaa välttää henkisesti vieraantumasta kodista, joka täytyy jakaa uuden isäpuolen tai äitipuolen kanssa ja josta ei voi tehdä itsensä näköistä, tuoksuista, tuntuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ihmiset jotka ehdottavat yhtä yhteistä kotia, jossa vanhemmat vuorottelevat, eivät yleensä osaa ottaa huomioon kaikkea asiaan liittyvää. Itse tunnen muutaman perheen, jossa on tällainen järjestely ollut heti eron jälkeen ja se on toiminut hyvin jonkin aikaa, ikään kuin välivaiheena.

Pitemmän päälle kuviossa tulee erilaisia ongelmia. Suurimpana on se, että kodista muodostuu "lasten koti", jossa vanhemmat käyvät ikään kuin kylässä. On erittäin vaikeaa välttää henkisesti vieraantumasta kodista, joka täytyy jakaa exän kanssa ja josta ei voi tehdä itsensä näköistä, tuoksuista, tuntuista. Se jarruttaa pahastu siirtymistä elämässä eteenpäin eron jälkeen, mikä taas on elintärkeää sekä omalle että lasten hyvinvoinnille. Pahimmillaan kumpikaan aikuinen ei ole täysin kotonaan kodissa eikä vastuu ole oikein kenelläkään. Paitsi ehkä lapsilla.

Tai sitten sama lapsen näkökulmasta: Pitemmän päälle kuviossa tulee erilaisia ongelmia. Suurimpana on se, että kodista muodostuu "äidin koti" tai ”isän koti”, jossa lapset käyvät ikään kuin kylässä. On erittäin vaikeaa välttää henkisesti vieraantumasta kodista, joka täytyy jakaa uuden isäpuolen tai äitipuolen kanssa ja josta ei voi tehdä itsensä näköistä, tuoksuista, tuntuista.

Vieraantuminen on pienempää, kun lapsi on vuoroviikoin. Suurempaa, jos käy vain joka toinen vkl.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?

En valinnut tätä itse, vaan ex-puolisoni halusi kodin maalta joka sitten jäi erossa kuitenkin minulle. En myynyt tätä ja uuden työn johdosta pystyin hankkimaan asunnon myös kaupungista. Nyt vasta ymmärrän miksi ihmiset viettävät aikaansa kesämökeillä. Ja tässä ei edes ollut kyse päätöksestä, vaan että tästä voi myös tykätä. En vaihtaisi mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.

Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.

Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.

Miksi ihmeessä ei voida tehdä puhtaasti kyselyä lapsen näkökulmasta erikseen? Miten lapsi kokee elämänsä? En ymmärrä miksi tuohon täytyy liittää yhtään mitään..ne vanhempien tutkimukset voitaisiin tehdä erikseen myös ja nämä miten eroperheen lapset nyt aikuisena kokee asiat (tosin aika kultaa myös muistot, sen perusteelle ei voi tehdä päätelmiä nykytilanteessa eläviä koskien)

Nykyään ongelma on siinä, että tieto lasten voinnista tulee vain aikuisilta, joissa on monenkirjavaa porukkaa. Osalle on se lapsen etu tärkein, osalle ei. Lapsi on täysin sen varassa miten vanhempi asian kääntää ja selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Ei se ole verrattavissa keskenään, että aikuinen vaihtaa kotia vs. Lapsi vaihtaa kotia.

Lapsi on kuitenkin hyvissä väleissä molempien aikuisten kanssa. Lapsi haluaa nähdä kaikkia osapuolia.

Aikuiset ovat mitä todennäköisemmin riidoissa. Eivät halua nähdä toisiaan, eivät halua nähdä elonmerkkejä toisesta, - eli jos aikuinen vain vaihtaa asuntoa, niin he jatkavat samaa riitaista naimisissaoloasn. Jälkikäteen riidellään, kun et ollu tehnyt sitä ja tätä, etkä siivonnut riittävästi.

Lapsi voi olla hyvissä väleissä mummonsa, kavereidensa, kavereiden vanhempien, serkkujensa jne jne kanssa ja haluta nähdä näitä. Ei se liity tähän asumisasiaan mitenkään. Kysymys on siitä, että tunteeko se lapsi aidosti olevansa kotonaan missään? Isän luona ollaan isän kanssa ja äidin luona ollaan äidin kanssa, mutta missä se lapsi on itsekseen ja puuhailee omien tavaroidensa kanssa omia asioitaan? Ja todella tuntee olevansa kotona, henkisessä turvapaikassa jossa voi olla täysin oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?

En valinnut tätä itse, vaan ex-puolisoni halusi kodin maalta joka sitten jäi erossa kuitenkin minulle. En myynyt tätä ja uuden työn johdosta pystyin hankkimaan asunnon myös kaupungista. Nyt vasta ymmärrän miksi ihmiset viettävät aikaansa kesämökeillä. Ja tässä ei edes ollut kyse päätöksestä, vaan että tästä voi myös tykätä. En vaihtaisi mihinkään.

No kyllähän sä valitsit jäädä ja olla myymättä. Kukaan ei siis osoittanut sinulle, että tästä lähtien asut paikassa a ja paikassa b? Siitä oli kyse. Oliko sulla mitään sananvaltaa ja sulla ilmiselvästi oli. Toiseen kysymykseen et vastannutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?

En valinnut tätä itse, vaan ex-puolisoni halusi kodin maalta joka sitten jäi erossa kuitenkin minulle. En myynyt tätä ja uuden työn johdosta pystyin hankkimaan asunnon myös kaupungista. Nyt vasta ymmärrän miksi ihmiset viettävät aikaansa kesämökeillä. Ja tässä ei edes ollut kyse päätöksestä, vaan että tästä voi myös tykätä. En vaihtaisi mihinkään.

Eli valitsit siis itse. Ostaessasi kaupunkikodin (jonka hankkimisesta päätit itse) olisit voinut myydä sen maalaiskodin, mutta päätit itse olla myymättä ja pitää kaksi kotia.

Ydinkysymyshän on: Haluanko tarjota lapsilleni yhden kodin, mutta etäiset välit toiseen vanhempaan...

vai

...kaksi kotia ja läheiset suhteet molempiin vanhempiin?

Tämän kun kysytte itseltänne, niin pystytte tekemään ratkaisunne. Täydellinen ei mikään ratkaisu ole, ei edes ydinperhe!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Kuten jo sanoinkin, minulla on aikuisenakin kaksi kotia ja ei tämän parempaa olekkaan, joten kyllä suostuu. Jollekkin ne seinät ovat pyhiä. Minulla on koti siellä, missä tunnen että saan olla oma itseni ja mihin on turvallista mennä. Uhmiset myös muuttaa jos et ole sattunut huomaamaan.

Nyt voitkin asettaa itsesi vuoroviikkolapsen asemaan ja kuvitella, miltä tuntuisi, jos molemmissa kodeissa asuisi sinulle rakas ihminen, jota on aina ikävä, kun on siellä toisessa kodissa. Vieläkö ajattelisit, että parempaa elämää ei olekaan?

Kyllä voin ja ikävä, on myös omia lapsia kun he ovat isällään. Mutta tuo ikävä tuo taas myös hyviä elementtejäkin, kuten suurempi panostus lapsiin kun heistä on ollut aikansa erossa. Ei asiat ole koskaan mustavalkoisia, kuten täällä kaikkitietävät esittää. Oletteko te tietoisia, että varakkaammilla ihmisillä on usein kaksi eri kotia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.

Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.

Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D

Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.

Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.

Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?

En valinnut tätä itse, vaan ex-puolisoni halusi kodin maalta joka sitten jäi erossa kuitenkin minulle. En myynyt tätä ja uuden työn johdosta pystyin hankkimaan asunnon myös kaupungista. Nyt vasta ymmärrän miksi ihmiset viettävät aikaansa kesämökeillä. Ja tässä ei edes ollut kyse päätöksestä, vaan että tästä voi myös tykätä. En vaihtaisi mihinkään.

Eli valitsit siis itse. Ostaessasi kaupunkikodin (jonka hankkimisesta päätit itse) olisit voinut myydä sen maalaiskodin, mutta päätit itse olla myymättä ja pitää kaksi kotia.

Jos asian haluaa noin sanoa, sillä ei tosin ole merkitystä. Ei lasten tehtävä olekkaan valita, vaan vanhempien tehtävä on tehdä parhaansa, ja se on aivan tapauskohtaista mikä se on.