Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta
18.01.2019 |
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.
Ei se ole verrattavissa keskenään, että aikuinen vaihtaa kotia vs. Lapsi vaihtaa kotia.
Lapsi on kuitenkin hyvissä väleissä molempien aikuisten kanssa. Lapsi haluaa nähdä kaikkia osapuolia.
Aikuiset ovat mitä todennäköisemmin riidoissa. Eivät halua nähdä toisiaan, eivät halua nähdä elonmerkkejä toisesta, - eli jos aikuinen vain vaihtaa asuntoa, niin he jatkavat samaa riitaista naimisissaoloasn. Jälkikäteen riidellään, kun et ollu tehnyt sitä ja tätä, etkä siivonnut riittävästi.
Lapsi voi olla hyvissä väleissä mummonsa, kavereidensa, kavereiden vanhempien, serkkujensa jne jne kanssa ja haluta nähdä näitä. Ei se liity tähän asumisasiaan mitenkään. Kysymys on siitä, että tunteeko se lapsi aidosti olevansa kotonaan missään? Isän luona ollaan isän kanssa ja äidin luona ollaan äidin kanssa, mutta missä se lapsi on itsekseen ja puuhailee omien tavaroidensa kanssa omia asioitaan? Ja todella tuntee olevansa kotona, henkisessä turvapaikassa jossa voi olla täysin oma itsensä.
No niissä kodeissaan, tietenkin. Ihan normaalia arkea tässä eletään normaaleine kuvioineen. Ei tarvitse koko aikaa istua äidin kanssa kädessä sohvalla :D Ihan voi kuule omassa huoneessakin olla ja touhuta omia juttuja itsekseen tai kaverien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Voi sinun suruasi ***halaus***
Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.
Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.
Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.
Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.
Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.Ohis
On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.
Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.
Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.
Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.
Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.
Miksi ihmeessä ei voida tehdä puhtaasti kyselyä lapsen näkökulmasta erikseen? Miten lapsi kokee elämänsä? En ymmärrä miksi tuohon täytyy liittää yhtään mitään..ne vanhempien tutkimukset voitaisiin tehdä erikseen myös ja nämä miten eroperheen lapset nyt aikuisena kokee asiat (tosin aika kultaa myös muistot, sen perusteelle ei voi tehdä päätelmiä nykytilanteessa eläviä koskien)
Nykyään ongelma on siinä, että tieto lasten voinnista tulee vain aikuisilta, joissa on monenkirjavaa porukkaa. Osalle on se lapsen etu tärkein, osalle ei. Lapsi on täysin sen varassa miten vanhempi asian kääntää ja selittää.
Voidaan tehdä tutkimus ja tieto lapsen näkökulmasta on sinänsä arvokasta, mutta sen pohjalta ei voi tehdä mitään suosituksia, koska asiaan liittyy paljon muutakin.
Vaikka lapsi kuinka haluaisi asua äidin luona, eikä nähdä isää koska se on ei anna katsoa tablettia koko päivä niin kuin äiti, ja äiti uupuu koska on lapseen 100% sidottu eikä pysty käymään töissä, koska on vanhuspuolen lähihoitaja eikä pysty tekemään vuorotyötä lapsen takia, ja sen vuoksi lapsi elää köyhyydessä - ei se lapsen mielipide "mikä musta on kivointa" kuitenkaan ole lapsen etu. Asiassa on paljon muitakin ulottuvuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lapseen.
Onpas teillä kummallisia ja ennakkoluuloisia käsityksiä vuoroasumisesta, ei voi muuta sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.
Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.
Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Ydinkysymyshän on: Haluanko tarjota lapsilleni yhden kodin, mutta etäiset välit toiseen vanhempaan...
vai
...kaksi kotia ja läheiset suhteet molempiin vanhempiin?
Tämän kun kysytte itseltänne, niin pystytte tekemään ratkaisunne. Täydellinen ei mikään ratkaisu ole, ei edes ydinperhe!
No tätähän ei nimenomaan pidä kysyä itseltään eikä ajatella edes siitä omasta näkökulmasta vaan kysyä lapselta ja ajatella hänen näkökulmastaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.
Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.
Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D
Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.
Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.
Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?
Jos sun perheessä lapse saavat tehdä kaikki ratkaisut eikä aikuiset tee niitä heidän puolesta hae apua heti!
Joskus on parempi erota, varsinkin jos elämä on pelkkää huutamista ja vihaa. Silloin vuoroviikkoasumisella lapset saavat pitää molemmat vanhemmat. Itse en ole eronnut, mutta veljeni on, ja hänen ja lasten elämä on nyt paljon parempi, kun vanhemmat eivät tappele, ja kuitenkin saa tavata molempia vanhempia tasapuolisesti. Olin ennen erovastainen, mutta nyt kun näen miten hyvää ero on tehnyt veljelleni ja lapsille, olen muuttanut mieltäni. Sen vain sanon, että osaisivatpa pienten lasten vanhemmat ottaa rennommin siivouksen kanssa, niin paljon avioliittoja pysyisi kasassa. Lapsuus on niin lyhyt. Siisteydestä saa nauttia, kun lapset lähtevät kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.
Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.
Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.
Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ydinkysymyshän on: Haluanko tarjota lapsilleni yhden kodin, mutta etäiset välit toiseen vanhempaan...
vai
...kaksi kotia ja läheiset suhteet molempiin vanhempiin?
Tämän kun kysytte itseltänne, niin pystytte tekemään ratkaisunne. Täydellinen ei mikään ratkaisu ole, ei edes ydinperhe!
No tätähän ei nimenomaan pidä kysyä itseltään eikä ajatella edes siitä omasta näkökulmasta vaan kysyä lapselta ja ajatella hänen näkökulmastaan!
Puuttuuko sinulta sisälukutaito? Nuo kysymykset käsittelevät nimenomaan lapsen näkökulmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ydinkysymyshän on: Haluanko tarjota lapsilleni yhden kodin, mutta etäiset välit toiseen vanhempaan...
vai
...kaksi kotia ja läheiset suhteet molempiin vanhempiin?
Tämän kun kysytte itseltänne, niin pystytte tekemään ratkaisunne. Täydellinen ei mikään ratkaisu ole, ei edes ydinperhe!
No tätähän ei nimenomaan pidä kysyä itseltään eikä ajatella edes siitä omasta näkökulmasta vaan kysyä lapselta ja ajatella hänen näkökulmastaan!
Tottakai, mutta voihan sitä myös itseltään kysyä ja miettiä vastausta siltä kannalta että olisi lapsen asemassa.
Itse valitsisin kaksi kotia. Minulle milemmat vanhemmat ovat tärkeitä.
Hos nyt eroaisimme miehen kanssa, tuntuisi hirveältä jos näkisi lapsia vain joka 2. Viikonloppu ja silloin tällöin arkena. Uskoisin että myös lapsista tuntuisi oudolta että ei voisi viettää ns. Perhe-elämää toisen vanhemman kanssa vaan olisi aina vierailulla toisen vanhemman luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.
Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.
Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D
Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.
Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.
Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?
Jos sun perheessä lapse saavat tehdä kaikki ratkaisut eikä aikuiset tee niitä heidän puolesta hae apua heti!
Ohis, mutta tämä on ihan Suomen laissa, että lapsella on oikeus vaikuttaa häntä koskeviin asioihin ja esim. erotilanteessa tietynikäinen lapsi saa päättää siitä, että kumman luona haluaa asua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Upeaa että on 13 sivun verran ihmisiä joilla on mielipiteitä siitä miten osa ihmisistä asiansa hoitaa.
Kuinkas se omaan hiihtoon keskittyminen toimii, onko jokaisella täällä kotiasiat kunnossa kaikin puolin? Kasvatuksessa ei mitään parantamisen varaa? Työt hoituvat täydellisesti? Rahaa niin ettei paskalle taivu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Jotkut asuvat esim töiden takia kahdessa eri kodissa aikuisina. Eivät sentään siellä ja tuolla.
Mun lapset haluavat asua molempien vanhempiensa kanssa, vuoroviikoin omissa kahdessa kodissaan, eivät siellä ja tuolla.
Tunnen jopa erään miehen joka ei ole asunut moneen vuoteen missään. Ajattele! No... et ehkä kykene :D
Ei vanhempien työasuminen ole tähän verrattavissa. Harva aikuinen rakentaa tuollaisessa tilanteessa kaksi oikeaa, tasa-arvoista kotia, vaan on se yksi koti ja sitten on se kämppä jossa käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.
Minulla on kaksi tasa-arvoista kotia. Kaupungissa ja maalla. Molemmista lyhyt työmatka.
Saitko valita itse, vai tekikö joku ratkaisun sun puolesta? Miten luulet sen seikan (oliko kyse sun omasta valinnasta vai ei) vaikuttavan sun viihtyvyyteen kummassakin paikoissa?
Jos sun perheessä lapse saavat tehdä kaikki ratkaisut eikä aikuiset tee niitä heidän puolesta hae apua heti!
Ohis, mutta tämä on ihan Suomen laissa, että lapsella on oikeus vaikuttaa häntä koskeviin asioihin ja esim. erotilanteessa tietynikäinen lapsi saa päättää siitä, että kumman luona haluaa asua.
Lasta kuullaan mutta lapsi ei päätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ydinkysymyshän on: Haluanko tarjota lapsilleni yhden kodin, mutta etäiset välit toiseen vanhempaan...
vai
...kaksi kotia ja läheiset suhteet molempiin vanhempiin?
Tämän kun kysytte itseltänne, niin pystytte tekemään ratkaisunne. Täydellinen ei mikään ratkaisu ole, ei edes ydinperhe!
No tätähän ei nimenomaan pidä kysyä itseltään eikä ajatella edes siitä omasta näkökulmasta vaan kysyä lapselta ja ajatella hänen näkökulmastaan!
Tottakai, mutta voihan sitä myös itseltään kysyä ja miettiä vastausta siltä kannalta että olisi lapsen asemassa.
Itse valitsisin kaksi kotia. Minulle milemmat vanhemmat ovat tärkeitä.
Hos nyt eroaisimme miehen kanssa, tuntuisi hirveältä jos näkisi lapsia vain joka 2. Viikonloppu ja silloin tällöin arkena. Uskoisin että myös lapsista tuntuisi oudolta että ei voisi viettää ns. Perhe-elämää toisen vanhemman kanssa vaan olisi aina vierailulla toisen vanhemman luona.
Muuta vaihtoehtoako et osaa kuvitella kuin joko kaksi kotia tai toisen vanhemman näkeminen harvakseltaan?
Miten, onko teillä paljon mielipiteitä muiden elämästä muutenkin?
Musta ainakin tuntuu siltä että omaan elämään keskittyminen vie ihan kylliksi resursseja, ei mua enää muiden kasvattamiset tai järjestelyt sanottavasti kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Voi sinun suruasi ***halaus***
Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.
Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.
Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.
Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.
Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.Ohis
On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.
Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.
Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.
Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.
Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.
Miksi ihmeessä ei voida tehdä puhtaasti kyselyä lapsen näkökulmasta erikseen? Miten lapsi kokee elämänsä? En ymmärrä miksi tuohon täytyy liittää yhtään mitään..ne vanhempien tutkimukset voitaisiin tehdä erikseen myös ja nämä miten eroperheen lapset nyt aikuisena kokee asiat (tosin aika kultaa myös muistot, sen perusteelle ei voi tehdä päätelmiä nykytilanteessa eläviä koskien)
Nykyään ongelma on siinä, että tieto lasten voinnista tulee vain aikuisilta, joissa on monenkirjavaa porukkaa. Osalle on se lapsen etu tärkein, osalle ei. Lapsi on täysin sen varassa miten vanhempi asian kääntää ja selittää.
Voidaan tehdä tutkimus ja tieto lapsen näkökulmasta on sinänsä arvokasta, mutta sen pohjalta ei voi tehdä mitään suosituksia, koska asiaan liittyy paljon muutakin.
Vaikka lapsi kuinka haluaisi asua äidin luona, eikä nähdä isää koska se on ei anna katsoa tablettia koko päivä niin kuin äiti, ja äiti uupuu koska on lapseen 100% sidottu eikä pysty käymään töissä, koska on vanhuspuolen lähihoitaja eikä pysty tekemään vuorotyötä lapsen takia, ja sen vuoksi lapsi elää köyhyydessä - ei se lapsen mielipide "mikä musta on kivointa" kuitenkaan ole lapsen etu. Asiassa on paljon muitakin ulottuvuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lapseen.
Mistään suosituksista en missään vaiheessa puhunut yhtään mitään. Enkä varsinaisesti edes eroperheistä. On alkanut vaan kyllästyttää tuo vanhempien mielihyvän jatkuva korostaminen.
Kyse olisi siis yksinkertaisesti yleisellä tasolla sen tutkimisesta mitkä tekijät lasten omasta näkökulmasta lisäävät heidän onnellisuuttaan ja mitkä sitä vähentävät. Eroperheille ym voisi olla tiettyjä kohdennettuja kysymyksiä. Jos joku vanhempi kokisi tällaisen uhkaksi, niin olisi syytä mennä itseensä.
Ja sitten taas nuo keskustelut neuvolassa antaisivat arvokasta tietoa tietyn perheen kohdalla ja välittäisivät lapselle viestiä, että heidänkin tuntemuksillaan ja mielentiloilla on merkitystä. Tekee hyvää jo lapsena alkaa miettiä omia tuntemuksiaan ja sanoittaa niitä. Moni lapsi kuulee vierestä, kun äidiltä kysytään hänen jaksamista ja vointiaan (mikä on toki hyvä!) mutta sitten aletaan lasta punnitsemaan ym. Lapselta voisi hetken kysyä samoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.
Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.
Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.
Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.
Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?
Onko se nyt mitenkään yhtään sen oikeampi tapa ruotsissa kuin suomessa. Eikö afrikanmallia voisi ajaa myös että heimo kasvatta sen mukulan. Miksi SINÄ tahfot päättää asiasta muiden puolesta? Ei siinä paljoa lasta jatella kun joku random mammapalstalainen päättää muiden asioista, vain siksi että saa päteä ja tuntea itsensä paremmaksi. Jos et ymmärrä että tuo sinun ehdottamasi asia voi aina toimia, niin ota asioista paremmin selvää.
Vierailija kirjoitti:
Miten, onko teillä paljon mielipiteitä muiden elämästä muutenkin?
Musta ainakin tuntuu siltä että omaan elämään keskittyminen vie ihan kylliksi resursseja, ei mua enää muiden kasvattamiset tai järjestelyt sanottavasti kiinnosta.
Lasten asiat eivät ole siinä mielessä yksityisasioita, että vanhemmat voivat tehdä mitä haluavat. Lapsi ei ole vanhempien omaisuutta, vaan oma yksilö, jota yhteisön tulee suojella. Mua ei kiinnosta mitä aikuiset ihmiset tekevät niin kauan kun kyse ei ole mistään yhteiskuntaa koskevasta, esim rikollisuudesta tms.
Melko penseää suhtautumista vuoroasumiseen. Asuin itse vuoroviikoin isän ja äidin kanssa 11-vuotiaasta 19-vuotiaaseen, enkä kyllä olisi valinnut toista ratkaisua. Vanhemmista tuli eron jälkeen huomattavasti onnellisempia (toki eroprosessi sinänsä aiheutti hetkellistä draamaa) enkä joutunut valitsemaan vanhempien välillä. Toki tilannetta helpotti lyhyt välimatka kotien välillä (puoli kilometriä koulustani kumpaankin suuntaan) ja oma huone kummassakin kodissa. Samalla tavalla vuoroviikoin reissasivat pienemmät sisaruksenikin. Järjestely toki vaatii rentoa asennetta niin lapsilta kuin vanhemmiltakin; esim. tavarat olivat jatkuvasti väärässä paikassa ja kerran isän luona yllättäen pistäytyessäni kylässä olikin naisystävä, josta en ollut vielä kuullut mitään. "Avoimet ovet" kumpaankin kotiin oli kuitenkin fiiliksen kannalta tärkeä juttu eikä minulta esimerkiksi otettu toisia avaimia pois vuoronvaihdon yhteydessä kuten joiltain kavereiltani. Ehkä 16-vuotiaana aloin reissailemaan kotien välillä epäsäännöllisemmin ja saatoin olla esimerkiksi koko kesän äidillä (koska siellä oli isompi piha tms.) ja sitten taas muutaman kuukauden putkeen isällä. Koko perheen välinen avoin keskusteluyhteys ja aikuisesti kommunikoivat vanhemmat mahdollistivat sen, etten missään vaiheessa kokenut järjestelystä koituneen suurempia hankaluuksia.
Alue: Aihe vapaa
Voi hyvä luoja. Hyvä parisuhde on sellainen, jossa on sama siisteyskäsitys eikä tule riitaa, jos nähdään kerran viikossa ja jutellaan lasten asiat?
Vedit johtopäätöksen, että avioliiton aikana yhdessä asuminen olisi ollut sopuisaa. Se oli väärä johtopäätös. Tulemme nyt eron jälkeen paljon paremmin toimeen, kun emme jaa arkea emmekä aviovuodetta.