Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Lehtori ammattikorkeakoulussa. Ei riitä vuorokaudessa tunnit, että saisi kaikki hommat hoidettua. Olen ihan uupumisen partaalla ja moni kollega on jo sairastunut.

ravintolapäällikkö

Kokki. Kauhea kiire, kaikilla pinna kireänä koska töitä on yksikertaisesti liikaa mitoitettuna ahtaaseen keitiöön jossa ei ole minkäänlaista ilmastointia. Kauhulla odotan enskesää, viimekesänä laihduin 10 kiloa. Tarjoilijat vaihtuu suhteellisen usein koska naiset purkavat kiireen tuottaman paineen riitelemiseen.

It-alalla olen. Töitä on liikaa, olematon perehdytys -> tuntuu että en osaa töitäni, vaikka on työkokemusta kuitenkin jo ihan kivasti ennestään.

Pahinta on epäviihtyisä avokonttori, jossa ei pysty työskentelemään rauhassa. Osa mölöttää päivät pääksytysten puhelimeen, toiset ramppaavat edestakaisin joka toinen minuutti, puhelimien soittoäänet pidetään täysillä, naiset paukuttavat korkokengillään käytävällä ja levittävät hajuvesipilviä mennessään. Siellä täällä lojuu pahvilaatikoita ja epämääräistä rojua. Sisäilma haisee omituiselle, ei kuitenkaan homeelle mielestäni, ehkä johtuu siitäkin, että joka päivä särkee päätä.

Mainitsin työterveyshoitajalle tästä, mutta hän vain ohitti asian. Kuulemma on suunnitteilla yhteiskäyttöön ”hiljaisen työskentelyn tiloja”, joita voi tarpeen mukaan käyttää. Aha. Minä tarvitsisin sellaisen joka päiväksi.

Tällä hetkellä on kiva duuni, jonka voi työajan jälkeen jättää työpaikalle, mutta aiemmin olin kiinteistövälittäjä, jossa työaika oli käytännössä 24/7. Lähes viisi vuotta jakosin sitä ja uuvahdin täysin. Olin sairaslomalla useita kuukausia, ennen lähtöäni. Johto oli osaamatonta ja kyttääminen huipputasoa. Positiivista palautetta ei tullut kuin kollegoilta, jotka hekin uupuneita. Firmassa vaihtuvuus oli todella suurta. Samaan aikaan olleita työntekijöitä ei ole kuin muutama enää jäljellä. Firmassa kuitenkin on työntekijöitä yhteensä useita satoja. Ei enää koskaan. Epävarma palkkajärjestelmä ja epäkunnioittava johtaminen. 

Englannin aineenopettaja, alakoulu

Vierailija kirjoitti:

Määräaikaiset työsuhteet on ihan parhaita! Voi pitää huilitaukoa, kun sopimus loppuu. Ei pelkoa karenssista. Saa kerätä rauhassa voimia. En ole koskaan haaveillut vakituisesta työpaikasta ja olen entistä onnellisempi, että olen tehnyt aina määräaikaisia työsopimuksia. T: 30 vuotias määräaikainen

Sama juttu, kunhan ei erehdy tekemään liian pitkää määräaikaista josta ei pääse eroon. Nuorena olisin halunnut kunnon uran ja pitkäaikaisen työn, jossa kehittää ja kehittyä. Sitä ei tullut yliopistotutkinnosta ja työkokemuksesta huolimatta. Voitte pitää tunkkinne: nyt teen töitä sen verran kuin tarvitsen tullakseni toimeen. 

Tämä tähän saakka vetää pohjat! Ei olis minusta tuohon, vaikka koen, että olen nk. "tekijä" hommassa kuin hommassa. Arvostan panostasi oravanpyörässä, hyvä että oot ilmeisesti kuitenkin pysynyt kasassa.

Siivooja. Liikaa tekemistä pieneen aikamäärään nähden. Saa juosta kuin joku päätön kana siellä. Haukut niskaan sitten kun ei ehdi ottaa kaikkea priimakuntoon ja naisvaltainen ala, jossa paljon akkailua ja välitason pikkupomoja, jotka hengittää niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyshoitaja akuuttipsykiatrisella osastolla. 25 vuotta tätä työtä alkaa uuvuttaa, vaikka kuvittelin jaksavani eläkkeelle saakka. Olen joutunut painimaan väkivaltaisten potilaiden kanssa varmaan yli sata kertaa urani aikana, turpaankin on tullut 4 kertaa. Potilaat on niin huonossa kunnossa, että heillä jatkuvaa väkivaltaisuutta, itsetuhoisuutta ja päihdeongelmia. Hoidot jäävät lyhyiksi, heti kun vointi on edes vähän sinnepäin, potilas kirjoitetaan ulos ja kohtahan ne samat tyypit on oven takana ambulanssilla tai poliisin tuomana. Sitten sama show pakkolääkityksineen, painimisineen, haistatteluineen ja nyrkkeineen. Nyt toimintoja vielä "tehostetaan", eli suomeksi säästetään ja hoidon taso heikkenee entisestään.

Alkaa tuntua, että ei enää, pitäkää tunkkinne. 

Kannattaa huomioida hakeutuessa osastolle. Itsehän menin kerran hakemaan "apua" suljetulta päivystysosastolta ja sain traumat. Kamala paikka, ja kaikki perustuu vaan pillereihin ja ihmiskohtaamiset on mitä on. Osastokin voi huonontaa oloa, sen opin.

Opetus. Avun haku ei aina kannata.

Ope kirjoitti:

Luokanopettaja. Päivittäinen väkivalta oppilaiden keskuudessa ja siihen puuttuminen/tilainteiden selvittely/väkivallasta raportointi, uusi järjetön opetussuunnitelma (ja oppilaiden valmiudet eivät kohtaa), erityisoppilaat nykyään tavallisella luokalla joukon jatkeena (ilman lisäresursseja), vaativat/uhkailevat/yhteistyöhaluttomat vanhemmat, koulun arjesta vieraantunut rehtori, joka paikkaan väkisin tungettava digitalisaatio, kiky, sisäilmaongelmat, työyhteisön kollektiivinen uupuminen lieveilmiöineen. Tässäpä sitä on. Ala ei ole enää sama kuin muutama vuosi sitten. Alanvaihto mielessä joka päivä. 

Minä olen opiskelemassa luokanopettajaksi ja olen miettinyt koko opiskeluajan sitä, haluanko valmistua vai pitäisikö opintotukikuukaudet käyttääkin toiseen tutkintoon. Samat asiat mietityttävät. Olen myös miettinyt voisiko tutkinnolla hakeutuakin johonkin toisiin töihin, jos valmistun ja mietin tätä sivuainevalinnoissa, joiden äärellä olen. Uusi opetussuunnitelma on liian kunnianhimoinen resursseihin ja todellisuuteen nähden.

Vierailija kirjoitti:

Siivooja. Liikaa tekemistä pieneen aikamäärään nähden. Saa juosta kuin joku päätön kana siellä. Haukut niskaan sitten kun ei ehdi ottaa kaikkea priimakuntoon ja naisvaltainen ala, jossa paljon akkailua ja välitason pikkupomoja, jotka hengittää niskaan.

Olen töissä isossa rakennuksessa 5 krs, jossa on 1 siivooja. Klo 6 tulee ja imuroi koko kerroksen, ei pöytien alta, vain ne missä kävellään.

Sitten sitä yleistä siivoamista loppupäivän ja viikon päästä nähdään.

On todella ahkera, mutta aikaa on liian vähän. Itse siivoan omat jälkeni ja olen aina tosi ystävällinen hänelle. Saa kuulla valitusta jatkuvasti, ei enää meillä, koska minä puolustan. Kysyn aika miten voi edes 7,5 h riittää moiseen alueeseen. Ei silloin ole aikaa muuta kuin välttämättömään.

Perustunnit täyteen ja kotiin, niin alkaa stressi helpottaa monessa ammatissa. Jos töitä jää tekemättä, niin sitten jää. Se on enemmänkin työnantajan ongelma, kuin työntekijän. Meilläkin pitäisi jatkaa päivää joka päivä, mutta en vaan jatka. Toki työnantaja siitä napisee jatkuvasti, mutta eipä ole minun ongelmani se. Työnantajan tehtävä on hankkia lisää työvoimaa, jos ei töitä saa tehtyä normaalissa työajassa.

Minä en tee ylitöitä yhtään minuuttia.

Varhaiskasvatuksessa lastenhoitaja.

Ryhmäkoot aivan liian suuret, kädet ei riitä.

Opettajien suunnitteluaika on pois lapsilta ja lastenhoitajilta ja alimitoituksella mennään useita kertoja viikossa. Meteli korvia huumaava niinä päivinä, kun mennään vajaalla. Hyvä, että vessaan ehtii rauhassa päivän aikana. Rauhassa syömisestä on turha haaveillakaan, koska olemme esimerkkiruokailijoita. Kahvitauko 12 min/päivä. Harvoin toteutuu tämäkään tauko. Kiky toi 30 min ”tehokasta” työaikaa lisää.

Sairausloman sijaisia ei saatavilla läheskään aina, eli mennään vajaalla.

Palkka kruunaa kaiken. Joka kuukausi kitkuttelet ja venytät penniä.

Uupumus todella yleistä tällä alalla.

Silti joka päivä yrität hymyillä ja tehdä parhaasi näiden lasten hyväksi. Kotona ei sitten päivän päätteeksi enää mitään jaksakaan. Viikonloput menee totaalisesti palautuessa töistä.

Vierailija kirjoitti:

Perustunnit täyteen ja kotiin, niin alkaa stressi helpottaa monessa ammatissa. Jos töitä jää tekemättä, niin sitten jää. Se on enemmänkin työnantajan ongelma, kuin työntekijän. Meilläkin pitäisi jatkaa päivää joka päivä, mutta en vaan jatka. Toki työnantaja siitä napisee jatkuvasti, mutta eipä ole minun ongelmani se. Työnantajan tehtävä on hankkia lisää työvoimaa, jos ei töitä saa tehtyä normaalissa työajassa.

Minä en tee ylitöitä yhtään minuuttia.

Itselläni oli kaupan alalla aina jäätävä kiire ja yritin tehdä työni annettujen tuntien sisällä. Sitten tuskastuin ja kokeilin että tuleeko sanomista jos teen ylitöinä osan töistäni normaalimmalla työtahdilla tappamatta itseäni urakkatahdilla. Ei tullut, ylitöistä maksettiin, joten koska olin jo päättänyt että teen sopimuksen loppuun enkä uutta sopimusta allekirjoita siihen taloon, aloin tekemään päivittäin ylitöitä ja nettosin parempaa palkkaa joka kuukausi. Vaikuttaa nyt myös ansiosidonnaiseen päivärahaan luonnollisesti. Seuraajani tehköön mitä haluaa, minä otin kaiken rahan irti tuosta puljusta. Aion toimia näin jatkossakin. Vakituisessa työsuhteessa en ehkä tekisi ylitöitä varsinkin jos se ei palkkaan vaikuttaisi mitenkään.

Myyjän työ osa aikaisesti marketissa.

Rankkaa luettavaa. Itse kun tein vielä sosiaali- ja terveysalan töitä arvelin, että tässä työssä palaa loppuun ja täytyy pitää huolta itsestä. Yritin siltä kentältä sitten vähän erilaisiin töihin. Nyt olen asiakaspalvelutehtävissä. Ja siinä on kyllä romahtanut usko ihmiskuntaan! Vittuilua, huutamista, valitusta, ei mitään käytöstapoja ihmisillä, että edes päivää sanota ennen kun aletaan asiaa hoitaa. Kaikki on aina jonkun muun syytä. Saivartelua ja viisastelua asioista joista ei tiedä mitään, mutta ei voi ottaa ystävällisiä neuvoja vastaan.

Huh heijaa. Ja sentään mielenterveystyössä tullut vaikka mitä vastaan, muttei ikinä noin ikävää ja huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Olin vastaanottovirkailija hotellissa (tunnetussa ketjussa). Jokainen työvuoro oltiin aina yksin, se tarkoitti sitä että taukoja oli tasan 0. Hotelli oli Helsingin keskustassa, eli melkoisen vilkas. Syödä ei pystynyt ikinä rauhassa, jos yritti käydä takahuoneessa pistämässä jotain suuhunsa niin asiakas jo koputteli tiskillä. Iltaisin talossa ei ollut ketään itseni lisäksi, eli jos vaikka huone oli jätetty siivoomatta tai asiakkaan tv ei toiminut, minun piti jättää respa yksin ja lähteä hoitamaan asia. Takaisin tullessa oli mukava jono vihaisia ihmisiä, ja itse ei ollut kerennyt edes syömään ruokaansa. Kaikenlisäksi hotelli ylibookattiin lähes joka päivä, ja vihaisia asiakkaita joutui lähettämään muihin hotelleihin. Puhelin soi kokoajan, sähköpostia tuli älytön määrä, välillä koko hotellijärjestelmä saattoi kaatua tunniksi jne. Ei kyllä ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä työpaikasta, vaikka ulkopuolisen silmään saattaa kivalta työltä vaikuttaa.

Sama kokemus vuosien takaa. Edelleen kammolla muistelen, etenkin näitä ilta-aikaan huoneisiin menemistä, kun vaikka patteri ei kuulemma toiminut. Oli aivan hirveää nuorena tyttönä mennä yksin esimerkiksi ulkomaalaisten miesten huoneeseen illalla jotain ongelmaa selvittämään, kun tiesi ettei koira perään hakku, jos keksivät tehdä jotain. Lisänä tuo kauhea määrä muuta hommaa ja vihaisia asiakkaita. Kestin vuoden ja lähdin opiskelemaan toista alaa. En ymmärrä miten työnantaja voi velvoittaa tekemään noin turvatonta työtä. Paikka kuin paikka, niin vuorossa pitäisi olla vähintään kaksi työntekijää ja koskaan ei pitäisi joutua menemään yksin asiakkaan huoneeseen. Voimia sinulle!

Täälläkin siivooja. Palkka on huono, asiakkaat valittavat kaikesta ja työmäärä valtava. Eniten ehkä kuitenkin turhauttaa ns. turha työ, jota jotkut asiakkaat teetättävät aivan liikaa. Esimerkiksi kuivuneen betoniroiskeen poistaminen seinästä. Sen kuivan betonin rappaamiseen pintaa vahingoittamatta voi mennä hiton monta tuntia, kun taas jos se olisi vielä tuoretta eikä kovettunutta, se lähtisi kostealla pyyhkimällä heti. Tuonkaltainen idiotismi minua töissäni vituttaa ehkä eniten, vaikka se palkan taskuun tuokin. Pahimmillaan on käynyt niin, että betonin poiston jälkeen pinta on pitänyt uusia joka tapauksessa, koska betoni on syövyttänyt pinnan niin rumaksi tai rappaamisesta on tullut yrittämisestä huolimatta jälki. Plussaa tässä työssä on se, että nykyään tunnutaan tätäkin työtä silti arvostettavan ja kiitosta kuulee edes muutaman kerran vuodessa.

lähihoitaja