Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IS: Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

Vierailija
14.01.2019 |

Elämän jatkuva epävarmuus vaivaa jatkuvasti monia niin sanottuun y-sukupolveen kuuluvia.
– Olen miltei koko elämäni tehnyt pätkätöitä. Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin, sillä seuraavana päivänä saattaa olla työtön, kertoo 38-vuotias Sami Ilta-Sanomille.
Y-sukupolveksi sanotaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Tilastojen perusteella tämän sukupolven tulokehitys ja sijoittuminen työelämässä on jäänyt jälkeen aiemmista sukupolvista.
Miten sinä koet köyhyyden. Uskallatko miettiä esim. lasten tekoa kun tulevaisuuden toimeentulosta ei ole varmuutta?

Kommentit (301)

Vierailija
61/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Milleniaalit opiskelevat haihattelualoille, joilla ei ole töitä ja/tai joissa ei tienaa. Töihinkin pitäisi jonkun hakea muiden maksamasta kodista.

Vierailija
62/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.

Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.

Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa. 

Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.

Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 30v. ja ainoa vakituinen työpaikkani on ollut lukioaikana saatu paikka kaupassa, jossa olinkin sitten useamman vuoden. Osa-aikainen oli toki, mutta riitti silloin. Sen jälkeen olen opiskellut ja lomilla tehnyt määräaikaisia työpätkiä. Vakituista kokoaikaista työtä mulla ei ole ollut koskaan. Kaikkea tehty keikkahommista vuokratyöhön ja nollatuntisoppareihin, riistoa suoraan sanoen, mutta köyhällä ei ole varaa olla periaatteellinen. Ja kaikesta huolimatta olen mielummin töissä kuin työttömänä.

Onneksi en haaveile perheestä. Tätä menoa en koskaan saa edes edullista omistusasuntoa tai autoa.

Vierailija
64/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikein osaa samaistua, vaikka olen - 89 syntynyt. Välillä töissä, välillä toimeentulotuella. Töissä ollessa saa enemmän rahaa, toimeentulotuella pärjää. En tosin ole koskaan kaivannut työpaikkaa, jossa viihtyisin eläkeikään saakka. Saattaa johtua siitä, että vanhempanikin olivat köyhiä ja alkoholisteja, enkä nuoruudessani sitoutunut mihinkään paikkaan. Siitä oli helppo jatkaa sit ajelehtimista kaupungista toiseen ja työstä toiseen. Nyt olen kotihoidontuella ja ainoa päämääräni on, että saisin lapselleni pysyvämpää elämää, mitä itse koin. Sen olen päättänyt, että opiskelussa tuen niin pitkälle kuin opiskelee. Sitä en tiedä miten, mutta se on onneksi vasta vuosien päässä oleva murhe. Työpaikan saantia en epäile hetkeäkään, kun alan töitä taas tosissani hakemaan.

Vierailija
65/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä palsta on kuin toisesta maailmasta. Kaikki omat ystäväni ja opiskeluajankaverini ovat pärjänneet hyvin. Suurimmalla osalla on alle kouluikäisiä lapsia,  on omat asunnot, vakityöt, matkustellaan, käydään perheiden kanssa lauantaibrunsseilla ja puolison kanssa treffeillä, on ihan kivaa perhearkea ja mielenkiintoiset työt.

Pitää opiskella ammatit, joissa löytyy töitä. Just viikonloppuna kokoonnuttiin vanhalla tyttöporukalla ja mukana oli farmaseutti, sairaanhoitaja, hammaslääkäri, ekonomi, fysioterapeutti ja rakennusinsinööri(AMK). Ei ole kukaan ollut työttömönä päivääkään valmistumisen jälkeen, eivätkä puolisotkaan.

Vierailija
66/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.

Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.

Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa. 

Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.

Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.

Paitsi työttömyysluvut.

70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä palsta on kuin toisesta maailmasta. Kaikki omat ystäväni ja opiskeluajankaverini ovat pärjänneet hyvin. Suurimmalla osalla on alle kouluikäisiä lapsia,  on omat asunnot, vakityöt, matkustellaan, käydään perheiden kanssa lauantaibrunsseilla ja puolison kanssa treffeillä, on ihan kivaa perhearkea ja mielenkiintoiset työt.

Pitää opiskella ammatit, joissa löytyy töitä. Just viikonloppuna kokoonnuttiin vanhalla tyttöporukalla ja mukana oli farmaseutti, sairaanhoitaja, hammaslääkäri, ekonomi, fysioterapeutti ja rakennusinsinööri(AMK). Ei ole kukaan ollut työttömönä päivääkään valmistumisen jälkeen, eivätkä puolisotkaan.

Mitäs itse teet? Et ainakaan lue lehtiä.

Vierailija
68/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa samaistua, vaikka olen - 89 syntynyt. Välillä töissä, välillä toimeentulotuella. Töissä ollessa saa enemmän rahaa, toimeentulotuella pärjää. En tosin ole koskaan kaivannut työpaikkaa, jossa viihtyisin eläkeikään saakka. Saattaa johtua siitä, että vanhempanikin olivat köyhiä ja alkoholisteja, enkä nuoruudessani sitoutunut mihinkään paikkaan. Siitä oli helppo jatkaa sit ajelehtimista kaupungista toiseen ja työstä toiseen. Nyt olen kotihoidontuella ja ainoa päämääräni on, että saisin lapselleni pysyvämpää elämää, mitä itse koin. Sen olen päättänyt, että opiskelussa tuen niin pitkälle kuin opiskelee. Sitä en tiedä miten, mutta se on onneksi vasta vuosien päässä oleva murhe. Työpaikan saantia en epäile hetkeäkään, kun alan töitä taas tosissani hakemaan.

Minkä alan työt ovat noin varmoja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä palsta on kuin toisesta maailmasta. Kaikki omat ystäväni ja opiskeluajankaverini ovat pärjänneet hyvin. Suurimmalla osalla on alle kouluikäisiä lapsia,  on omat asunnot, vakityöt, matkustellaan, käydään perheiden kanssa lauantaibrunsseilla ja puolison kanssa treffeillä, on ihan kivaa perhearkea ja mielenkiintoiset työt.

Pitää opiskella ammatit, joissa löytyy töitä. Just viikonloppuna kokoonnuttiin vanhalla tyttöporukalla ja mukana oli farmaseutti, sairaanhoitaja, hammaslääkäri, ekonomi, fysioterapeutti ja rakennusinsinööri(AMK). Ei ole kukaan ollut työttömönä päivääkään valmistumisen jälkeen, eivätkä puolisotkaan.

Nykyään suhteilla on suhteettoman suuri merkitys työnhaussa. Ehkä nämä huonommin työllistyvät ovat niitä, joilla ei vain ole niin paljon kavereita ja tuttavia?

Vierailija
70/301 |
14.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 25 vuotias ja takana tällä hetkellä kahdet yt neuvottelut ja yhdet konkurssi potkut, mutta vakitöissä. Tarkoitus lähteä opiskelemaan sillä nykyinen palkka niin surkea... saa nähdä riittääkö töitä tulevaisuudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tämä sama pelon ilmapiiri on ihan meidän 70-lukulaisiin istutettu. Se suuri "lama" oli silloin 90-luvun alussa, jolloin 70-luvulla syntyneet oli joko juuri aikuistuneet tai sitten esimerkiksi toisen asteen opiskelijoita. Se oli raju, paljon rajumpi suoranaisesti kuin nämä nykyiset taantumat. Se oli kertarysähdys, jossa luotto tulevaan katosi yhteiskunnassa kerralla. Itse olin lukiossa tuohon aikaan ja vaikka oma perheeni meni kevyellä, niin kavereiden perheissä oli paljon ongelmia. Se istutti pelon tulevasta ja omasta työllistymisestä. Valmistuin yliopistosta 2000 ja pääsin kyllä töihin, mutta yhtä yt-neuvotteluiden kierrettä se on ollut, jotain työttömyyttä ja pätkätöitä, nyt olen vakityössä julkisella, joten työni on suhteellisen varma.

Pahinta on, että 90-luvun alun laman piti olla ohimenevä vaihe, jonka jälkeen palataan takaisin luotettavaan työelämään. Sitä ei ole koskaan tapahtunut. Sama hurlumhei on jatkunut siitä lähtien, pian 30 vuotta. Suomessa on jatkuva pelon ilmapiiri ja ihmiset on aivan varmoja, että pian lähtee työpaikka alta. Kyllä tämä sama ilmiö on koskenut oikeastaan kaikkia työssäkäyviä ikäluokkia sittemmin. Nykyiset 40+ ovat aivan samassa pelkotilassa kuin 25-vuotiaat, koska heilläkään ei ole koskaan ollut turvallista työelämää. Toisaalta lama iski myös ihan niihin haukuttuihin 40-luvun ikäluokkiinkin. Moni teki konkurssin, velkaantui ja monella loppui työura siiihen, jonka jälkeen odotti enää eläkepapereita 10 vuotta, kun oli yli-ikäinen enää työllistymään.

Mitä tälle pitäisi tehdä? Minulla on ollut ruotsalaisia, saksalaisia, englantilaisia jne. työkaverita ja tuntuu, että kaikkialla muualla ihmiset voivat luottaa tulevaan. Suomessa pelätään ja ollaan hyvin ahdistuneita. Me olemme jatkuvassa lamassa, vuodesta toiseen. Työpaikat heiluu alta. Sitä toki tapahtuu kaikkialla, mutta Suomessa ei voi luottaa, että se uusi löytyy sitten naapurifirmasta.

Vierailija
72/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.

Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.

Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa. 

Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.

Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.

Paitsi työttömyysluvut.

70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.

Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?

Vierailija
74/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?

Nykyisin on vähemmän aputöitä, joita kouluttamaton voi tehdä. Toisekseen ihmiset eivät ole kovin muuttohalukkaita. Ei työtön kainuulainen metallimies lähde kouluttautumaan lähihoitajaksi ja muuta Helsinkiin. Etenkään kun talo muuttotappioalueella ei käy kaupaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 43v ja aloitin työt 17-vuotiaana. Päivääkään en ole tehnyt kokoaikaista työtä! Lisätunneista tappelen 25 vuotta nuorempien kanssa. Käteen jää 1300-1500e kuussa, rasitusvammoja leikattu kolmeen otteeseen ja taas olen jonossa. Äiti pääsi sairaseläkkeelle jo 20 vuotta sitten ja on paremmassa kunnossa kuin minä ja eläke parempi kuin mun nettopalkka, isällä eläkkeet yli 2500e.

Omani tarkistin juuri (68-vuotiaana pitäis päästä 😂) niin oli 530e!!! Vttuako täällä enää mitään kannattaa tehdä?!

Mikä koulutus sinulla oikein on, jos 18-vuotias voi viedä työsi? Ja jos näin on, niin pystyisitkö lisäkouluttautumaan ja sitä kautta pätevöittämään itseäsi? Kuten aiemminkin tässä ketjussa todettua, nykypäivänä esim ylioppilastutkintopohjalta ei vielä ole pätevä yhtään mihinkään. 18-vuotiaat vie työt jos ei ole tarpeeksi koulutustaustaa.

Vierailija
76/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohtaanto-ongelma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?

Nykyisin on vähemmän aputöitä, joita kouluttamaton voi tehdä. Toisekseen ihmiset eivät ole kovin muuttohalukkaita. Ei työtön kainuulainen metallimies lähde kouluttautumaan lähihoitajaksi ja muuta Helsinkiin. Etenkään kun talo muuttotappioalueella ei käy kaupaksi.

Mitä tilanteelle sitten pitäisi tehdä? Ei minkään maan talous kestä sitä, että työikäisiä ja-kuntoisia elätetään verorahoilla.

Katsoin dokumentin vuodelta 1970. Siinä pantiin lautoja ikkunoihin, kun lähdettiin etelään tai Ruotsiin töihin. Ei ollut vaihtoehtoa, kun ei maksettu työttömyyskorvauksia pientä köyhäinavustusta lukuunottamatta.

Vierailija
77/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vakituinen työpaikka ei nykyään takaa yhtään mitään. Pieni talouden heilahdus markkinoilla ja yritys käynnistää varmuuden vuoksi yt-neuvottelut, että jos joidenkin viikkojen päästä tarvitsee irtisanoa, niin neuvotteluaika juoksee koko ajan jo taustalla. Kenelle tahansa voi sitten tulla kenkää, riippuu katsantokannasta. Alisuoriutuja voi lähteä siinä missä liian kovapalkkainen ylisuorittajakin. Keskivertotallaaja voi saada kenkää vain siksi, että lähiesimiestä ei naama miellytä.

Ja vaikka nyt tekee tasaista hyvää duunia ja ajattelee, että tätä tekemällä vakituinen työ pysyy vakituisena, niin pyh! Joka vuosi tavoitteita nostetaan. Sitten sen kerran kun et enää ylläkään niihin nostettuihin tavoitteisiin, niin pomo tulee pyytämään huoneeseensa juttelemaan. Kirjallinen varoitus ja sitä myöten jumalaton stressi. Stressin takia tulokset ei varmasti kohene, joten kenkä odottaa.

Vierailija
78/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:

Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa.  En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi. 

Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.

90-luvun lama oli kuitenkin pienempi juttu kuin koko 2000-lukua tähän mennessä vallinnut taloudellinen depressio.

Eipä muuten ollut. -90-luvun lamassa ei ollut mitään töitä - muistan, kun yritin jotain kesätöitä hakea. -80-luvun lopulla oli päässyt kesätöihin kun oli vaan tajunnut mennä kysymään. -90-luvun lamassa työttömyys oli pahimmillaan melkein 20 %, pankkeja ja pk-yrityksiä kaatui, työttömät ja konkkaan menneet yrittäjät tekivät itsemurhia. Suuren kaupungin - muistan Tampereen Hämeenkadun - keskusta oli tyhjiä liiketiloja täynnä.  En ole sellaista ikinä nähnyt 2000-luvun Suomessa.

Lahden keskusta on tällä hetkellä käytännössä kuollut. Tyhjiä liiketiloja on valtavan paljon. Jopa kauppakeskus Trio on melko autio.

Vierailija
79/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kohtaanto-ongelma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?

Nykyisin on vähemmän aputöitä, joita kouluttamaton voi tehdä. Toisekseen ihmiset eivät ole kovin muuttohalukkaita. Ei työtön kainuulainen metallimies lähde kouluttautumaan lähihoitajaksi ja muuta Helsinkiin. Etenkään kun talo muuttotappioalueella ei käy kaupaksi.

Mitä tilanteelle sitten pitäisi tehdä? Ei minkään maan talous kestä sitä, että työikäisiä ja-kuntoisia elätetään verorahoilla.

Katsoin dokumentin vuodelta 1970. Siinä pantiin lautoja ikkunoihin, kun lähdettiin etelään tai Ruotsiin töihin. Ei ollut vaihtoehtoa, kun ei maksettu työttömyyskorvauksia pientä köyhäinavustusta lukuunottamatta.

Ja luulet, että Ruotsi  ottaa avosylin vastaan 400 000 työtöntä Suomesta

Vierailija
80/301 |
15.01.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

1800-luvun teollistumisesta saakka on kiihtyvällä tahdilla kehitetty koneita ja laitteita, jotka vähentäisivät ja helpottaisivat ihmisten työtä. Eikö se nyt ole selvää, että jossain vaiheessa niitä töitä ei sitten enää ole kaikille?

Työelämä vaatisi totaalisen muutoksen. Vaikka sen kansalaispalkan tai työn jakamisen tms.

Työttömien muuttohaluttomuudesta huutelu on aivan turhaa, koska sama kehitys koskee koko Suomea ja Eurooppaa, koko maailmaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme viisi