Lue keskustelun säännöt.
IS: Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”
14.01.2019 |
Elämän jatkuva epävarmuus vaivaa jatkuvasti monia niin sanottuun y-sukupolveen kuuluvia.
– Olen miltei koko elämäni tehnyt pätkätöitä. Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin, sillä seuraavana päivänä saattaa olla työtön, kertoo 38-vuotias Sami Ilta-Sanomille.
Y-sukupolveksi sanotaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Tilastojen perusteella tämän sukupolven tulokehitys ja sijoittuminen työelämässä on jäänyt jälkeen aiemmista sukupolvista.
Miten sinä koet köyhyyden. Uskallatko miettiä esim. lasten tekoa kun tulevaisuuden toimeentulosta ei ole varmuutta?
Kommentit (301)
En jaksa enää pelätä, vaikka tämä ei pääty hyvin. Suomessa on kulttuurissa työnteko kyyneliä ja verta valuen, mikä taitaa johtua ilmastosta. Ulkona on jäätynyt helvetti, joten ajatuksia ei saa mihinkään muualle ja jos joutuisi kadulle, lähtisi henki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama oli kuitenkin pienempi juttu kuin koko 2000-lukua tähän mennessä vallinnut taloudellinen depressio.
Eipä muuten ollut. -90-luvun lamassa ei ollut mitään töitä - muistan, kun yritin jotain kesätöitä hakea. -80-luvun lopulla oli päässyt kesätöihin kun oli vaan tajunnut mennä kysymään. -90-luvun lamassa työttömyys oli pahimmillaan melkein 20 %, pankkeja ja pk-yrityksiä kaatui, työttömät ja konkkaan menneet yrittäjät tekivät itsemurhia. Suuren kaupungin - muistan Tampereen Hämeenkadun - keskusta oli tyhjiä liiketiloja täynnä. En ole sellaista ikinä nähnyt 2000-luvun Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen 31 vuotias. On kyllä tullut tähän ikään mennessä selväksi, että vakipaikkaa tuskin koskaan tulen saamaan ja pitkän aikavälin suunnitelmia on turha tehdä. Lapsia emme ole vielä uskaltaneet puolisoni kanssa hankkia, mutta nyt on ehkä kummallakin työkokemusta hankittuna ja rahaa säästössä sen verran, että uskaltaisimme ottaa riskin ja yrittää edes sitä yhtä lasta. Toivottavasti se on vielä mahdollista.
Ja lisätään tähän nyt vielä, että koen kuuluvani ikäluokassani niihin, joilla on kuitenkin mennyt suht hyvin, kun edes sitä omaa koulutusta vastaavaa pätkätyötä on sekä minulle että puolisolleni tähän asti löytynyt. Välillä olen toki ollut työttömänäkin.
Vierailija kirjoitti:
Muistelen 60- ja 70-lukujen kolmekymppisiä eli niitä suuria ikäluokkia,jotka ei tyytyneet marmattamaan, vaan lähtivät töihin Ruotsiin. Jos he olisivat kaikki jääneet Suomeen, olisi meillä tilanne aivan toinen. Miksi nykyiset 30v ikäiset ei uskalla irrottautua tutusta ja turvallisesta.
Katselin työllisyysastekarttaa ja tajusin, että isossa osassa maata on Helsinkiä parempi työllisyys. Mutta Oopperatalon kupeesta ei haluta pois!
Arvaa kuinka helposti Ruotsistakaan saa enää töitä? Naisena tasa-arvoasiat rajoittaa maan vaihtamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taas 1970-luvun lopulla syntynyt ja tunnistan täysin samat tilanteet ikäpolvessani. Työpaikoilla 10 v vanhemmat ovat johtotehtävissä tai muutoin hyvissä asemissa. Oma ikäluokka ja nuoremmat saamme tyytyä jämiin ja meitä yritetään kyykyttää kaikessa. Omat vanhempani saavat parempaa eläkettä kuin minä palkkaa (Br 2600€/kk).
Vierailija kirjoitti:
Te vanhat 70-luvulla syntyneet viette leivän nykynuorison suusta!
Älä huoli. Pikkuhiljaa meitä pakkosaneerataan ulos työelämästä. Viimeistään silloin, kun ikä alkaa viitosella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
Moni asia on muuttunut, itsellä sukulaisia (esim. serkkuja) ja jos vertaa 70-luvulla syntyneiden elämää 80-luvulla syntyneisiin niin eroja on:
-Vanhemmat eivät ehkä heti valmistuttuaan saaneet töitä, mutta sen jälkeen kun alkoi nousukausi töitä sai. Ja ne työt olivat vakituisia hommia jotka (pääsääntöisesti) kestivät pitkään. Nuoremmilla on pätkää pätkän perään, ja monelle suositeltu toiminimellä tai freelancerina hommia tekemään.
-Asumiseen menee paljon enemmän rahaa, en ole varma purettiinko jossain kohtaa joku laki(?) vuokrasääntelystä tmv. mikä on koko ajan nostanut sekä asuntojen että vuokrien hintoja.
-Nuo 70-luvun tutut ovat edenneet paljon huonommilla papereilla (yo/merkonomi) urallaan, mitä 80-luvun tutut joilla on yliopisto ja AMK tutkintoja. Kärjistäen: merkonomi mennyt töihin firmaan X "apulaiseksi" ja pikkuhiljaa edennyt "työntekijäksi" siitä "tiiminvetäjäksi" ja sitten jo "osaston johtajaksi", hommiin joista nuorempi (korkeakoulun käynyt) voi vain unelmoida.
-Moni työ on kadonnut kokonaan, ennen ihmisiä tarvittiin enemmän. Kaupoissa, toimistoilla, raksoilla, ravintoloissa oli paljon ns. apuhommia joihin pääsi "kuka vaan". Nykyään toimistoissa väki vähenee kun tietokoneet ym. ovat korvanneet "ihmistyön", ravintolaan/raksalle ei pääse ellei ole hygieniapassia tai tulityökorttia jne. joiden hankkiminen maksaa (ellei opiskele ko. alaa).
-Maailmasta on tullut globaali, se tuo omat haasteet kun enää ei kilpailla ns. Suomen sisällä, vaan useimmat hankkeet kilpailutetaan euroopan tai maailman laajuisesti, siksi esim. tekstiiliteollisuus on kuollut täältä, kun kaikki teetetään halvan työvoiman maissa.
Oon 70-luvulla syntynyt eli täytän tänä vuonna 40. Luettelemasi asiat mätsää 50-luvun alussa syntyneisiin vanhempiini. En tajua pointtiasi ollenkaan. Luuletko oikeasti, että reilu 10 vuotta sitten ollessani vielä kaksikymppinen, ei olisi ollut jo maailma varsin nykyisellä tolalla monessakin mielessä?
Ohis, mutta kehitys on mennyt todella nopsaan eteenpäin. Olet myös syntynyt -79, sinä olet enemmän jo 80-lukua, verrattuna esim. -70 syntynyt joka on lähellä 60-lukua.
Jos puhutaan 70- ja 80-lukujen lapsista, niin käytännössä tuossa on jo yksi SUKUPOLVI eroa -70 ja 89-syntyneiden välillä, moni 70-luvulla syntynyt on tullut isäksi/äidiksi 80-luvulla.
Kehitys on ollut nopeaa, tietokoneet sun muut, samoin EU:n vaikutus etc. 70-luvun alussa kaikilla ei ollut kotona edes lankapuhelimia, ja 80-luvun lapsilla oli jo kännykät kun tulivat aikuisksi, ja tuo vain YKSI esimerkki mikä muuttunut...
Taas märistään milleniaalivellihousuja. :D ottakaahan jo itseänne niskasta kiinni. Ei niitä vakkaritöitä ole koskaan kelle vain jaeltukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas märistään milleniaalivellihousuja. :D ottakaahan jo itseänne niskasta kiinni. Ei niitä vakkaritöitä ole koskaan kelle vain jaeltukaan.
Mitä se itseään niskasta kiinni ottaminen tarkoittaa? Esimerkiksi tilanteessa, jossa teet ahkerasti töitä, muttet siltikään tule koskaan vakitöitä saamaan?
Jos et ole trolli, tiedät itsekin, että 80-luvulla lapiohommia riitti peruskoulupohjalta ja korkeakoulututkinnolla sai hyvin töitä. Ei ollu varsinkaan pienissä kaupungeissa tietyissä vakkari virkahommissakaan aina niin justiinsa, oliko edes alaa koskevaa työkokemusta tai liippasiko tutkinto koko alaakaan, kunhan oli joku FM tai DI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas märistään milleniaalivellihousuja. :D ottakaahan jo itseänne niskasta kiinni. Ei niitä vakkaritöitä ole koskaan kelle vain jaeltukaan.
Mitä se itseään niskasta kiinni ottaminen tarkoittaa? Esimerkiksi tilanteessa, jossa teet ahkerasti töitä, muttet siltikään tule koskaan vakitöitä saamaan?
Jos et ole trolli, tiedät itsekin, että 80-luvulla lapiohommia riitti peruskoulupohjalta ja korkeakoulututkinnolla sai hyvin töitä. Ei ollu varsinkaan pienissä kaupungeissa tietyissä vakkari virkahommissakaan aina niin justiinsa, oliko edes alaa koskevaa työkokemusta tai liippasiko tutkinto koko alaakaan, kunhan oli joku FM tai DI.
80-luku loppui jo 30 vuotta sitten. Täällä puhutaan kuin se olisi ollut vasta äsken. Nykyisinkin DI, LL tai OTM työllistyy melko helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 33, työhistoria pelkkää pätkätyötä ja määräaikaista. Yksi entisistä pomoista kehui kuinka olen hyvä työntekijä ja oikea löytö firmalle, mutta silti ei ollut tarjolla muuta sopparia kuin aina puoleksi vuodeksi kerrallaan. En usko koskaan saavani täysiaikaista pysyvää työsuhdetta joten ei myöskään kannata haaveilla talosta, autosta tai mistään muustakaan. Lapsia en onneksi ole koskaan halunnut joten ei harmita ettei niihin olisi rahaa. Opintolainan jos joskus saisin kuitattua pois niin olisin onnellinen, mutta senkin lyhentäminen pienistä tuloista tuntuu loppumattomalta suolta.
Minulla samaa, ikää 36v. Pitkä CV, hyvä kokemus, aidosti hyvä työntekijä joka osaa johtaa itseään, seurata ohjeita ja kommunikoi selkeästi. Pätkää siellä, pätkää täällä, kaikki kehuvat, mutta kukaan ei halua palkata. Nytkin on vakituinen 0-tuntisoppari, jee. Minulla, keski-ikäisellä, jolla on takana kaupungin hallinnon ja ministeriötason töitä!
6000 euron opintolainaa olen maksanut pois kohta 10 vuotta. Ajattelin, että saan jossain vaiheessa työn, josta voin muutaman kuukauden säästettyäni maksaa lopun lainan pois kerralla. HAH.
Asunnon saan ostettua vain lottovoitolla tai jos joku rikas mies haluaa minusta vaimon itselleen.
Lapsia en halua, joten sen puoleen nykyinen pohjaton suo on OK.
En koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu esim. 4kk päästä. Olenko töissä vai en, onko töitä vai ei, paljonko rahaa on jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Mä olen töissä tällaisessa firmassa. Varmaan ainoa, joka ei ole freelancer, yrittäjä tai opiskelija. Olen mankunut, kinunnut, vaatinut ja maanitellut tunteja lisää, mutta ihan turhaan. Sanotaan vaan, että mene myymään osaamistasi, ei me tehdä sitä. Minä kun luulin pääseväni töihin, jossa minulle olisi oikeasti tarvetta, mutta tuntuu, että pomo vaan kerää mahdollisimman isoa reserviä, jotta voi henkseleitään paukutellen sanoa, että hän johtaa firmaa, jossa on XXX määrä ihmisiä.... Ihan sama, onko niille töitä!
Meiltä on tosi moni lähtenyt lätkimään huomattuaan tulleensa huijatuksi tällä tavalla. Minä sinnittelen yhä, koska en aktiivimallin takia voi heittäytyä tyhjän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 33, työhistoria pelkkää pätkätyötä ja määräaikaista. Yksi entisistä pomoista kehui kuinka olen hyvä työntekijä ja oikea löytö firmalle, mutta silti ei ollut tarjolla muuta sopparia kuin aina puoleksi vuodeksi kerrallaan. En usko koskaan saavani täysiaikaista pysyvää työsuhdetta joten ei myöskään kannata haaveilla talosta, autosta tai mistään muustakaan. Lapsia en onneksi ole koskaan halunnut joten ei harmita ettei niihin olisi rahaa. Opintolainan jos joskus saisin kuitattua pois niin olisin onnellinen, mutta senkin lyhentäminen pienistä tuloista tuntuu loppumattomalta suolta.
Minulla samaa, ikää 36v. Pitkä CV, hyvä kokemus, aidosti hyvä työntekijä joka osaa johtaa itseään, seurata ohjeita ja kommunikoi selkeästi. Pätkää siellä, pätkää täällä, kaikki kehuvat, mutta kukaan ei halua palkata. Nytkin on vakituinen 0-tuntisoppari, jee. Minulla, keski-ikäisellä, jolla on takana kaupungin hallinnon ja ministeriötason töitä!
6000 euron opintolainaa olen maksanut pois kohta 10 vuotta. Ajattelin, että saan jossain vaiheessa työn, josta voin muutaman kuukauden säästettyäni maksaa lopun lainan pois kerralla. HAH.
Asunnon saan ostettua vain lottovoitolla tai jos joku rikas mies haluaa minusta vaimon itselleen.
Lapsia en halua, joten sen puoleen nykyinen pohjaton suo on OK.En koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu esim. 4kk päästä. Olenko töissä vai en, onko töitä vai ei, paljonko rahaa on jne.
Mikä koulutus sinulla on?
Paskinta köyhyydessä on jatkuva epävarmuus, autoiluun ei ole kunnolla varaa ja joutuu asumaan kerrostalolaatikkossa kaiken maailman paskasakin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Paskinta köyhyydessä on jatkuva epävarmuus, autoiluun ei ole kunnolla varaa ja joutuu asumaan kerrostalolaatikkossa kaiken maailman paskasakin kanssa.
Eli siis kaltaistesi joukossa? Vai mikä teidät erottaa toisistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paskinta köyhyydessä on jatkuva epävarmuus, autoiluun ei ole kunnolla varaa ja joutuu asumaan kerrostalolaatikkossa kaiken maailman paskasakin kanssa.
Eli siis kaltaistesi joukossa? Vai mikä teidät erottaa toisistaan?
Pask.asakkia olen eittämättä, mutta yksi iso ero on: osaan ottaa muutkin ihmiset huomioon.
Mä olen 43v ja aloitin työt 17-vuotiaana. Päivääkään en ole tehnyt kokoaikaista työtä! Lisätunneista tappelen 25 vuotta nuorempien kanssa. Käteen jää 1300-1500e kuussa, rasitusvammoja leikattu kolmeen otteeseen ja taas olen jonossa. Äiti pääsi sairaseläkkeelle jo 20 vuotta sitten ja on paremmassa kunnossa kuin minä ja eläke parempi kuin mun nettopalkka, isällä eläkkeet yli 2500e.
Omani tarkistin juuri (68-vuotiaana pitäis päästä 😂) niin oli 530e!!! Vttuako täällä enää mitään kannattaa tehdä?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 28-vuotias. Vasta nyt voin harkita lasten tekoa koska pääsin s-ryhmään töihin ja koeaikakin on kuukausi sitten ohitettu. Ennen olin töissä pienessä ykstityisessä yrityksessä eikä toivoakaan olisi ollut edes haaveilla lapsista.
Mitä lisäarvoa tuo sana vakituinen muka tuo nykyään työsuhteessa? Et kai vaan naivisti usko, että olet paremmassa turvassa kuin muut? Tietysti jos heti alat tehtailemaan lapsia niin sittenhän se on tietenkin etu, koska laki on puolellasi ja voit sen varjolla välttää yt-kierrokset seuraavat 5- 10 vuotta riippuen kuinkan monta lasta hankit.
Vastaan vasta nyt kun saavuin takaisin linjoille. Eli en heti ala lapsia tekemään, mutta minulla on luottoa siihen että s-ryhmä on vielä äitiysloman jälkeen pystyssä. Sopimukseni on vakituinen, mutta osa-aikainen, joten ei niillä tunneilla herroiksi eletä, mutta elää kuitenkin niin uskallan nyt jopa harkita lapsien tekoa. Edelliset työpaikkani ovat olleet pienehköissä yrityksissä, joista viimeisimmässä mitä olin töissä, oli varsinkin firman jatko vaakalaudalla joten ei välttämättä olisi ollut paikkaa minne palata äitiysloman jälkeen.
Mikäli merkit pitävät paikkaansa, niin sillä lapsella ei tule yhtään helpompaa olemaan. Tässä mennään huonompaan suuntaan. Näen yksinkertaisesti niin valtavasti katastrofin aineksia, että en tekisi lapsia vaikka rahat riittäisivätkin.