Lue keskustelun säännöt.
Olen pahassa pulassa enkä tiedä, onko miehen käytös rakkautta vai puhdasta kontrollointia
12.01.2019 |
Olen pulassa koska joitakin kuukausia tapailemani mies on sanojensa mukaan minuun sokeasti rakastunut ja tuntuu haluavan suunnilleen liimata itsensä minuun kiinni. Olin itse alkuun ihastunut mutta olen viime aikoina miettinyt, olenko sittenkään rakastunut. Haluaisin edetä rennommalla otteella ja koen miehen pakottavan minut sanomaan asioita, joihin en ole vielä valmis. Näitä ovat mm. etten ikinä jätä häntä ja että rakastan. Olen sanonut, että ei näitä asioita pidä kiirehtiä vaan pitää elää päivä kerrallaan. Mies ei tätä halua kuulla ja riitaa välttääkseni olen sitten sanonut em. asioita, joiden takana en sataprosenttisesti seiso. Riidat hänen kanssaan ovat totaalisen kauheita koska mies menee silloin aivan pois tolaltaan ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo. Kuulemma minä aiheutan nämä tilanteet (=tarpeeni ottaa omaa aikaa) ja hän ei voi reaktiolleen mitään. Koska välittää minusta niin hurjasti.
Olen tosi empaattinen ja miellyttämishaluinen ihminen. Mietin jopa sitä, onko mies sittenkin vain taitava manipuloija ja yrittää rakkautensa varjolla tukahduttaa minut. Vaikuttaa samalla impulsiiviselta ja herkältä. Narsisitista hänen käytöksensä minusta kuitenkin vähintäänkin joiltakin osin on.
Haluaisin itse edetä rauhassa ja katsoa, mihin tämä johtaa. Mies ei kuitenkaan anna minulle tarvitsemaani aikaa ja tilaa. Mies haluaisi nähdä joka päivä. Minulla on vaativa työ, josta kyllä pidän mutta joka vie valtavasti aikaani sekä energiaani tällä hetkellä. Mies haluaisi minun pitkin päivää viestittelevän hänelle ja minä taas koen nämä viestittelyt ahdistavina katkoina, joiden jälkeen joudun taas kasaamaan ajatukseni tehdäkseni asiaa, joita tein ennen tekstaria. Ei niin, etten arvostaisi ajatusta miehen huomionosoituksesta.
Olen ihan poikki siitä, että mikään ei tunnu riittävän. Olen jo laiminlyönyt työtäni jotta välttäisin riidat siitä, ettei minulla ole aikaa panostaa suhteeseen mutta tunnen samalla lyöväni laimin myös itseäni. Olemme molemmat neljäkymppisiä eli kokemusta löytyy. Miehen käsitys parisuhteesta on erittäin tiivis ja itse olen lapsettomana aiemminkin lapsettomien kanssa seurustellessani tottunut siihen, että omaa aikaa voidaan viettää myös kavereita erikseen viikottain nähtäessä ja että kumppania kuunnellaan ja hänelle annetaan tarvittaessa täysi työrauha.
Näen miehessä paljon epänormaalista takertumisesta kieliviä piirteitä ja kuulemma ne johtuvat hänen aiemmissa suhteissaan esiintyneistä pettämisistä. Miehen käytös tuntuu kontrolloivalta ja minua lievästi sanottuna ärsyttää se, että hän odottaa minun raportoivan omista menoistani ja jopa välillä soittaa kuin tarkistaaksensa sen, missä olen.
Olen miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti viheltää peli poikki. Mies on toisenlainen kuin aiemmat kumppanini ja se varmasti hänessä viehättää. Olen ajatellut, etten halua toistaa aiempia virheitä ja roikkua suhteessa, jossa minä olen ollut se rakastuneempi ja tarvitsevampi osapuoli. En ole ihan varma, kohtaammeko lopulta henkisesti ja mikä osa miehen huomiosta on rakkautta ja mikä kontrollointia. Minusta rakkaus on pyyteetöntä eikä sitä pitäisi koskaan vaatia.
Ylireagoinko vai mitä? Olen ihan hukassa omine ajatuksineni ja pelkään jopa mahdollisen manipuloinnin jo vaikuttaneen ajatuksiini.
Kommentit (335)
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat perustella, niin perustele, mutta varaudu, että mies yrittää murtaa perustelusi.
Miten tiedät, että vaikka olisi rauhallinen vaihe, niin ettei mies sitten kuitenkin suutu tai raivostu kun ei halua hyväksyä eropäätöstäsi?
Pystytkö olemaan luja ettet peru kun alat surra miehen pärjäämistä? Siihen hän vetoaa ja myös, että olet luvannut rakastaa ja olla jättämättä. Yms.
Sinun täytyy itse olla todella varma ja luja, kun alat puhua erosta.
Muuten se menettää tehonsa, jos et kuitenkaan pysty eroamaan.
Ja mies luottaa entistä enemmän, ettet pysty lähtemään.
Siksi täällä jankkaankin saadakseni itseni ohjelmoitua moodiin, jossa voin rauhallisesti ja ahdistumatta toisen pahasta olosta pysyä päätökseni takana. Vaikuttaa varmasti naurettavalta mutta voin kertoa, että tilanne on äärimmäisen stressaava. Kuten olen sanonut, miehessä on erittäin paljon hyvää. Muuten tuskin tässä tilanteessa olisinkaan. Ihastun todella harvoin. Kyllä tässä oma pettymys sekä suru ovat vahvasti mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on huolestuttavaa että ap ei itse tiedä suorilta käsin vastausta kysymykseensä. Tuossa on niin monta hälytysmerkkiä. Mies selvästi onnistunut jo manipuloimaan ap:ta, ap ei kykene enää ajattelemaan rationaalisesti.
Ei nuo ole hälytysmerkkejä. Ne ovat selkeitä tekoja ja sanoja. Eikä normaalia ihmistä manipuloida kahdessa kuukaudessa.
En ole missään vaiheessa puhunut kahdesta kuukaudesta. Useampia kuukausia on näillä eväillä menty. Reilun kuukauden tunnettuamme tapahtui jotakin, joka sai minut pitämään miestä jollakin tavalla erittäin erikoisena ja tästä lähtien olen ollut tietoisesti hyvin varuillani. Näen miehessä kuitenkin erittäin paljon myös hyviä puolia ja luullakseni tämän takia on ollut vaikeaa myöntää suhteen olevan tuhoon tuomittu ilman itseni solmuun laittamista.
En tiedä, kummalla lopulta viiraa enemmän. Olen jo pitkään kyseenalaistanut automaattisesti lähes kaiken miehen sanoman ja juttujen todenmukaisuuden analysointi on ollut erittäin uuvuttavaa.
Mitä siinä kuukauden kohdalla tapahtui? Mies luultavasti aistii varuillaan olon ja se pahentaa hänen epävarmuuttaan.
Ketjun aloittaja näkee, mutta ei vielä suostu käsittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on huolestuttavaa että ap ei itse tiedä suorilta käsin vastausta kysymykseensä. Tuossa on niin monta hälytysmerkkiä. Mies selvästi onnistunut jo manipuloimaan ap:ta, ap ei kykene enää ajattelemaan rationaalisesti.
Ei nuo ole hälytysmerkkejä. Ne ovat selkeitä tekoja ja sanoja. Eikä normaalia ihmistä manipuloida kahdessa kuukaudessa.
En ole missään vaiheessa puhunut kahdesta kuukaudesta. Useampia kuukausia on näillä eväillä menty. Reilun kuukauden tunnettuamme tapahtui jotakin, joka sai minut pitämään miestä jollakin tavalla erittäin erikoisena ja tästä lähtien olen ollut tietoisesti hyvin varuillani. Näen miehessä kuitenkin erittäin paljon myös hyviä puolia ja luullakseni tämän takia on ollut vaikeaa myöntää suhteen olevan tuhoon tuomittu ilman itseni solmuun laittamista.
En tiedä, kummalla lopulta viiraa enemmän. Olen jo pitkään kyseenalaistanut automaattisesti lähes kaiken miehen sanoman ja juttujen todenmukaisuuden analysointi on ollut erittäin uuvuttavaa.
Onko tuo käsityksesi parisuhteesta?
Mä pelkäisin liikaa oman henkeni puolesta että viettäisin tollasen tyypin kanssa enää yhtään kahdenkeskeistä aikaa. Se niistä keskusteluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on huolestuttavaa että ap ei itse tiedä suorilta käsin vastausta kysymykseensä. Tuossa on niin monta hälytysmerkkiä. Mies selvästi onnistunut jo manipuloimaan ap:ta, ap ei kykene enää ajattelemaan rationaalisesti.
Ei nuo ole hälytysmerkkejä. Ne ovat selkeitä tekoja ja sanoja. Eikä normaalia ihmistä manipuloida kahdessa kuukaudessa.
En ole missään vaiheessa puhunut kahdesta kuukaudesta. Useampia kuukausia on näillä eväillä menty. Reilun kuukauden tunnettuamme tapahtui jotakin, joka sai minut pitämään miestä jollakin tavalla erittäin erikoisena ja tästä lähtien olen ollut tietoisesti hyvin varuillani. Näen miehessä kuitenkin erittäin paljon myös hyviä puolia ja luullakseni tämän takia on ollut vaikeaa myöntää suhteen olevan tuhoon tuomittu ilman itseni solmuun laittamista.
En tiedä, kummalla lopulta viiraa enemmän. Olen jo pitkään kyseenalaistanut automaattisesti lähes kaiken miehen sanoman ja juttujen todenmukaisuuden analysointi on ollut erittäin uuvuttavaa.
Onko tuo käsityksesi parisuhteesta?
Ei ainakaan hyvästä sellaisesta, kuten olen aiemminkin todennut.
Olen halunnut uskoa asioiden muuttuvan. En ole luonteeltani heittäytyjä. Olen aina edennyt suhteissani rauhallisesti ja aiemmille kumpaneilleni tämä ei ole ollut ongelma. Voin ihastua viikossa mutta rakastuminen tapahtuu minulla hyvin hitaasti ja suurin osa tapailuistani loppuu siihen, että ihastus haalenee ja menetän kaiken kiinnostukseni tapailun kohteeseen.
Tässä kyseessä olevassa tapauksessa olen aidosti pitänyt ihmisestä (epäluuloistani huolimatta) ja siksi päättänyt jatkaa tapailua.
Minulle parisuhde merkitsee hyvää oloa ja molemminpuolista luottoa siihen, että yhdessä pärjätään. ♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo sinun tarpeesi perustella Eros on vain sitä samaa koukkua, johon mies on sinut ripustanut. Et tule ikinä pystytään perustelemaan eroa niin että mies hyväksyisi perustelun. Se on lähtökohtaisesti mahdotonta tässä tilanteessa. Hän murtaa perustelusi, vaatii ja saa sinut tuntemaan syyllisyyttä, etkä saa itseäsi irti.
Mikä muuten on se "todella hyvä", jota miehessä on, mielestäni et ole avannut sitä. Sekä, että hän kertoo avoimesti asioistaan?
Vaatimuksia? Raivoamista? Hulluhan se on, lähde ja äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä silloin kuukauden kohdalla tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Tuo sinun tarpeesi perustella Eros on vain sitä samaa koukkua, johon mies on sinut ripustanut. Et tule ikinä pystytään perustelemaan eroa niin että mies hyväksyisi perustelun. Se on lähtökohtaisesti mahdotonta tässä tilanteessa. Hän murtaa perustelusi, vaatii ja saa sinut tuntemaan syyllisyyttä, etkä saa itseäsi irti.
Mikä muuten on se "todella hyvä", jota miehessä on, mielestäni et ole avannut sitä. Sekä, että hän kertoo avoimesti asioistaan?
Hyvät puolet ovat osin ristiriidassa hänen minuun kohdistuvan käytöksensä takia (halu oikeudenmukaisuuteen, halu puolustaa heikompia). Hänessä on monenlaista lahjakkuutta, joka tekee hänestä ihmisenä virkistävän. Yllättävä, viiltävä terävyys ympäristön havainnoinnissa. Puhumme samaa kieltä. Hellyyttävä. Intohimoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinussa itsessäsi on todella paljon läheisriippuvuuden merkkejä.
Tunnet mielihyvää, kun toinen tarvitsee sinua. Pelkäät tulevasi hylätyksi, jos et ole tarpeellinen muille. Ahdistut, tunnet sääliä ja syyllisyyttä muiden ongelmista ja koet olevasi velvollinen auttamaan. Et tiedä, mitä itse haluat ja tarvitset, vaan kohdistat voimasi toiseen ja hänen ongelmiinsa. Siedät huonoa kohtelua säilyttääksesi toisen kiintymyksen. Koet herkästi itsesi syylliseksi toisen ärtymykseen, kiukutteluun ja vihanpuuskiin. Etsit rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät pysty rakastamaan.
Sinun tulisi olla huolissaan itsestäsi ja terapian avulla pyrkiä kohti terveempää minuutta.
Oma käsitykseni on sellainen että terapiassa ja vastaavin keinoin pystyy tai tulee työstettyä omia traumoja vain tiettyyn pisteeseen asti ja jokseenkin pinnallisella tasolla. Se että tuntuu oivaltaneensa itsensä ja tervehtyneensä ymmärryksen myötä saattaa olla jonkinlainen harha. Vasta tosia ihmisiä vastaan itseään peilatessa näkee todellisuudessa kuinka pitkällä on kun siirtyy teorioista käytäntöön, vaikkapa sitten oman pään ja rajat sekoittavan ihmisen myötä.
Jotkut kun täällä ovat pohtineet että mitä ne hyvät puolet on joita on pakko olla, niin nehän voi olla ihan mitä vain. Mutta ei niiden vuoksi kannata silti jäädä itseään satuttamaan. Omalla kohdallani mies oli yksinkertaisesti niin komea, karismaattinen ja seksikäs että naiset lakoavat ympärillään kuin vilja sateella. Ja tottakai heikkoina hetkinä mietin että ikinä ei toista vastaavaa enää kohdalle satu. Järjellä kuitenkin ymmärrän että se ei ole olennaista vaan se että säilyn kasassa on olennaista.
-144-
Ulkopuolinen näkee tilanteen selvemmin. Meistä vissiin yksikään ei ole ollut sitä mieltä, että kaikki on kunnossa, että miehellä nyt on vaan tuollaisia tapoja, kun on niin intensiivinen rakkaudessaan, tai että tuo tuosta kohta tokenisi, tai että sinun täytyy tätä miestä auttaa. Sen sijaan ne, joilla on kokemusta samantyyppisestä suhteen alusta, varoittavat sinua vakavasti.
Itse olin aikoinaan lyhyessä suhteessa, jossa minua alkoi pelottaa. Reaktioni oli selittää ja vähätellä miehen uhkaavuutta pois. En pelännyt väkivaltaa varsinaisesti. Mutta pelkäsin että hän alkaa vainota minua, jos eroan. Niin kävikin. Lopulta sain tietää että hän olikin naimisissa ja siitä suuttuneena lopulta uhkadin lähestymiskiellolla, ja se onneksi tehosi, mies katosi.
Älä sulje silmiäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinussa itsessäsi on todella paljon läheisriippuvuuden merkkejä.
Tunnet mielihyvää, kun toinen tarvitsee sinua. Pelkäät tulevasi hylätyksi, jos et ole tarpeellinen muille. Ahdistut, tunnet sääliä ja syyllisyyttä muiden ongelmista ja koet olevasi velvollinen auttamaan. Et tiedä, mitä itse haluat ja tarvitset, vaan kohdistat voimasi toiseen ja hänen ongelmiinsa. Siedät huonoa kohtelua säilyttääksesi toisen kiintymyksen. Koet herkästi itsesi syylliseksi toisen ärtymykseen, kiukutteluun ja vihanpuuskiin. Etsit rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät pysty rakastamaan.
Sinun tulisi olla huolissaan itsestäsi ja terapian avulla pyrkiä kohti terveempää minuutta.
Tiedostan tämän erittäin hyvin. Käyn edelleen satunnaisesti tapaamassa terapeuttuani siksi, että pysyn tavallaan itse kartalla sen suhteen, missä haluan olla. Tiedostan, etten ole kasvanut terveessä kasvuympäristössä mutta olen siitä huolimatta onnistunut saamaan elämäni jotenkin pyörimään eteenpäin raiteilla haluamaani suuntaan.
Tämän miehen kohtaaminen on todellakin saanut minut tuntemaan pakan uudelleen sekoittumisen pelkoa ja tunnen ajautuneeni jo naapuriraiteelle, joissa en halua olla. Pahoittelut, mikäli joku on kokenut tämän lässyttämiseksi. TAJUAN järjelläni miehen käyttäytyvän väärin ja olen sisäisesti raivoissani. Tunteet sisälläni kehoittavat varmaan elämäni loppuun saakka auttamaan vielä nyrjähtäneempiä ja siksi minä haluan heitä vältellä.
Eli itsekin tiedät, mistä on kysymys. Kuitenkin sinä teit tämän aloituksen. Mitä hait sillä?
Hain tällä näkemystä siitä, että kuvaamani miehen käytös ei todellakaan ole normaalia enkä ole kohtuuton, mikäli miehen jätän. Olen seurustellut aiemmin normaalin, tasapainoisen ihmisen kanssa ja meillä oli mielestäni aika normaali ja hyvä suhde. Ero johtui siitä, etten minä halunnut lapsia.
Minulla valitettavasti on kokemusta myös huonoista parisuhteista, joista (yllättäen) minun on ollut vaikeaa irtaantua.
Jos keskustelupalstalla ei saa nimettömänä tällaisesta keskustella, mikä olisi mielestäsi paremoi paikka? Toivoin erilaisia näkemyksiä ja niitä myös sain, kiitos niistä.
En tarkoittanut pahalla. Kiinnosti oikeasti. Kerroit kuitenkin käyneesi terapiassa ja seisovasi nyt jaloillasi. Miksi sitten siedät huonoa kohtelua ja harkitset sellaisen parisuhteen jatkamista, jossa voit huonosti?
Olen jossakin aiemmassa viestissäni todennut olevani aika "kranttu" miesten suhteen ja tässä moni asia loksahti heti kättelyssä kohdalleen. Olen koko syksyn puntaroinut sitä, mikä on riittävän hyvä suhde, jostakin kun aina joutuu tinkimään. Tässä tapauksessa ajattelin pystyväni keskustelemalla vaikuttamaan asioihin mutta kuukausi kuukaudelta oloni on tuntunut tukalammalta mutta niin hienovaraisesti, että olen ehtinyt sopeutua tilanteeseen. Työkiireitteni keskellä en ole halunnut aloittaa riitaa, jossa mies tykittää kaikista kanavista melkoisen sairaitakin viestejään enkä olisi ihmetellyt hänen ilmestymistään raivoavana työpaikalleni. Nyt vuoden vaihduttua kumilenkki tuntuu olevan venytetty katkeamispisteeseen ja siitä tämä aloitus. Halusin kaiketi saada varmuuden siitä, etten vain kuvittele omiani.
Olen tunnistanut itsessäni läheisriippuvuuden jo aikoja sitten. Omassa tapauksessani lapsuuden kohtelu meni niin pitkälle, että tajusin vasta täysi-ikäisenä mm. miltä tuntuu olla nälissään, miltä tuntuu palella ja miltä tuntuu olla väsynyt. Tästä on kulunut aikaa reilusti yli 20 vuotta mutta valitettavasti edelleen minun on vaikeaa olla riittävän topakka itseni puolustaja silloin, kun vastapuolena on minulle kuitenkin jollakin tavalla läheiseksi muodostunut ihminen.
Miehen käytös ahdisti minua ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa tunnettuamme ja mietin tuolloin vakavasti suhteen päättämistä. Mies puhuu erittäin järkevästi silloin, kun olemme ongelmasta puhuneet. Ongelma on se, että miehen käytös ei ole mainittavasti muuttunut. Vaikka olemme toiveestani nähneet merkittävästi harvemmin, minua ahdistaa nykyään jopa miehen vaatimus saada huomenta -viesti aamulla. Kun rupesin niitä laittamaan, riitaa on tämän jälkeen tullut mm. siitä, etten ole viestissäni muistanut kutsua häntä hellittelynimellä.
Olen miettinyt asiaa ehdottomasti liian pitkään. Miehen reaktio suhteen päättymisestä tulee olemaan sellainen, että se järkyttää minuakin ja olen samasta syystä asiaa lykännyt.
Todella turhauttavaa lukea tätä ketjua.
Itse uskoin ja toivoin heikkoitsetuntoisena aina parempaa.
Suhteemme päättyi siihen, että minut vietiin ambulansilla sairaalaan ja silloinen mieheni poliisivankilaan.
Näin miehenä tunnen aika hyvin miesten käytöstä. Viestisi lukeneena annan vakavan ohjeen että keskustelet miehesi kanssa että näin ei voi jatkua. Asetat ehdot suhteen jatkumiselle. Mikäli mies ei suostu ehtoihin, lähde suhteesta. Älä välitä itkemisistä yms., naurettavaa jos aikuinen ”mies” heittäytyy pikkulapseksi ja kerjää sääliä kuin äidiltään. Mies selvästi tietää mistä narusta vetää, hän aistii empatiasi ja herkkyytesi ja käyttää sitä hyväkseen! Jos teillä olisi vuosien parisuhde takana ja lapsia, kehottaisin vielä yrittämään. Nyt en, aiheutat eniten vahinkoa ITSELLESI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinussa itsessäsi on todella paljon läheisriippuvuuden merkkejä.
Tunnet mielihyvää, kun toinen tarvitsee sinua. Pelkäät tulevasi hylätyksi, jos et ole tarpeellinen muille. Ahdistut, tunnet sääliä ja syyllisyyttä muiden ongelmista ja koet olevasi velvollinen auttamaan. Et tiedä, mitä itse haluat ja tarvitset, vaan kohdistat voimasi toiseen ja hänen ongelmiinsa. Siedät huonoa kohtelua säilyttääksesi toisen kiintymyksen. Koet herkästi itsesi syylliseksi toisen ärtymykseen, kiukutteluun ja vihanpuuskiin. Etsit rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät pysty rakastamaan.
Sinun tulisi olla huolissaan itsestäsi ja terapian avulla pyrkiä kohti terveempää minuutta.
Oma käsitykseni on sellainen että terapiassa ja vastaavin keinoin pystyy tai tulee työstettyä omia traumoja vain tiettyyn pisteeseen asti ja jokseenkin pinnallisella tasolla. Se että tuntuu oivaltaneensa itsensä ja tervehtyneensä ymmärryksen myötä saattaa olla jonkinlainen harha. Vasta tosia ihmisiä vastaan itseään peilatessa näkee todellisuudessa kuinka pitkällä on kun siirtyy teorioista käytäntöön, vaikkapa sitten oman pään ja rajat sekoittavan ihmisen myötä.
Jotkut kun täällä ovat pohtineet että mitä ne hyvät puolet on joita on pakko olla, niin nehän voi olla ihan mitä vain. Mutta ei niiden vuoksi kannata silti jäädä itseään satuttamaan. Omalla kohdallani mies oli yksinkertaisesti niin komea, karismaattinen ja seksikäs että naiset lakoavat ympärillään kuin vilja sateella. Ja tottakai heikkoina hetkinä mietin että ikinä ei toista vastaavaa enää kohdalle satu. Järjellä kuitenkin ymmärrän että se ei ole olennaista vaan se että säilyn kasassa on olennaista.
-144-
Tämä oli tarkoitettu vastauksena viestiin jossa ap kerroit käyneesi terapiassa ja tuntevasi sen jälkeen pitkästä aikaa olevasi sivuraiteilla. Ehkä nyt olisi hyvä jatkaa taas jätettyäsi miehen ensin kun olet jälleen tunnistanut itsestäsi jotain lisää.
-144-
Silmiä avaava ketju omaan tilanteeseeni. Kiitos vaan tästä! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on takertuja, eikä ole käsitellyt ongelmiaan. Terapiaa mies tarvitsee, oletko valmis sitä antamaan?
Tiedän tämän. Olen ehdottanut ja sanonut, että hänen pitää mennä jonnekin keskustelemaan asioistaan. Koen itsekin miehen tarvitsevan apua eikä minusta ole terapeutiksi koulutuksellani. Tuntuu pahimmalta jättää sinänsä monessa mielessä hyvä tyyppi selviytymään itsekseen. Luulen, ettei yksinään tule selviämään ja homma tulee menemään vain pahemmaksi. Silti koen velvollisuutta auttaa. En vain tiedä miten.
Hän on 40+v. Hän on selvinnyt tähänkin asti. Sinun ei tarvitse uhrata omaa elämääsi pelastaaksesi häntä.
Luin osan kommenteista ja aloituksen. Luultavasti kyse on ensisijaisesti siitä, että teillä on erilaiset kiintymyssuhdetyylit. Ap:n tyyli vaikuttaa olevan välttelevä ja miehen takertuva. Ette vain yksinkertaisesti ole kovin pari. Suhde kannattaa päättää, jos se aiheuttaa paljon ahdistusta.
Jos haluat perustella, niin perustele, mutta varaudu, että mies yrittää murtaa perustelusi.
Miten tiedät, että vaikka olisi rauhallinen vaihe, niin ettei mies sitten kuitenkin suutu tai raivostu kun ei halua hyväksyä eropäätöstäsi?
Pystytkö olemaan luja ettet peru kun alat surra miehen pärjäämistä? Siihen hän vetoaa ja myös, että olet luvannut rakastaa ja olla jättämättä. Yms.
Sinun täytyy itse olla todella varma ja luja, kun alat puhua erosta.
Muuten se menettää tehonsa, jos et kuitenkaan pysty eroamaan.
Ja mies luottaa entistä enemmän, ettet pysty lähtemään.