Lue keskustelun säännöt.
Mies on edennyt urallaan pitkälle. Joudun nykyään jatkuvasti tilanteisiin, jossa ihmiset pelkästään kehuvat miestäni, jättävät minut huomiotta.
11.01.2019 |
Minä ja puolisoni olemme olleet yhdessä lukiosta asti. Meillä on hyvin samanlainen, keskiluokkainen tausta, kummallakin yliopistokoulutus. Kumpikaan ei siis nainut "ylös- tai alaspäin". Mentiin melko nuorena naimisiin ja minä olin pitkään kotona neljän lapsen kanssa. Omakin ura lähti kotiäitivuosista huolimatta hyvään nousuun ja olen saanut vakituisen työpaikan, mikä ei tässä taloustilanteessa omalla alallani ja 10 vuoden kotiäitinä olemisen jälkeen ole todellakaan itsestäänselvyys.
Mies on edennyt tasaisesti omalla urallaan ja on nykyään omalla alallaan korkeassa asemassa. Me olemme kotona tasa-arvoisia, vaikka työelämässä ollaankin kaukana toisistamme.
Olen aivan totaalisen kyllästynyt siihen, että nykyään sukulaisia, ystäviä ja erityisesti puolituttuja tavatessa kaikki haluavat vain puhua mieheni työstä ja siitä, miten on nyt niin korkeassa asemassa. Julkisuudesta ei ole kyse, kukaan teistä ei todennäköisesti tunne puolisoani. Ketään ei kiinnosta se, miten meillä menee perheellä, mitä lapsille kuuluu, mitä minulle kuuluu, mitä ME aiotaan tehdä vaikka ensi kesän lomamatkalla tai muuta - kaikki puhe kääntyy koko ajan puolisoni työhön.
Tämä on rasittavaa. Kotona mies on se sama kuin aiemmin. Yhdessä pestään vessanpönttöjä ja kuskataan lapsia harrastuksiin, kotona miehen "korkea asema työelämässä" ei näy mitenkään. Siksi se, että se näkyy - ja VAIN se - muita ihmisiä tavatessa on alkanut häiritä todella paljon.
Olen täysin statisti, sivuhenkilö mieheni elämässä. Mitä teen? En halua lukkiutua kotiin, vaan haluaisin nähdä muitakin ihmisiä. Rasittavaa vaan kutsua edes meille ketään syömään, kun puheenaiheita tuntuu olevan tasan yksi.
Niin ja tärkein melkein unohtui: mies tietenkin paistattelee norsunluutornissaan tyytyväisenä, kun muut ylistävät. Se tässä ehkä eniten rassaa, ettei mieskään ota minua huomioon. Olen tästä sanonut, mutta ei ymmärrä.
Kommentit (234)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Tähän toivoisin kommentteja. Ymmärtääkö kukaan tätä asetelmaa?
Ymmärrän asetelman. Mutta en ymmärrä, miksi on tehnyt neljä lasta ja ollut 10 vuotta kotona, jos olisi mieluummin luonut uraa? Miksi ei ole viimeistään toisen lapsen jälkeen mietitty, millä edellytyksin myös toinen saisi suuresti haluamansa uran? Näistä asetelmista tulee ensimmäisenä mieleen, että kotiin jäänyttä ja unelmiensa uran menettänyttä kaduttaa valinnat, joita elämässään teki. Myöhäistä itkeä, kun maitolasi on jo kaatunut.
Maitolasi on kaatunut, mutta minusta on ihan normaalia tunteiden käsittelyä sitä vähän itkeä. Parempi itkeä vaikka nimettömänä palstalla joskus kuin vain katkeroitua tunnustamatta sitä edes itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Tähän toivoisin kommentteja. Ymmärtääkö kukaan tätä asetelmaa?
Kyse on tuossa täysin valinnasta, ei mikään olosuhteiden uhri. Se, joka saa sen perheen, VALITSEE saada vain se perheen. Lukuisia muitakin vaihtoehtoja on, tiedän ihan omasta kokemuksesta eikä se ole edes vaikeaa saada myös sitä uraa. En kyllä pysty yhtään ymmärtämään, miksi sitä valitetaan jos näin on valittu se oma elämänpolku kulkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kohteliasta jutella kaikkien osapuolien kanssa ja kysellä kuulumisia. Mutta koska oma elämäni on ollut aika tasaista ilman suurempia muutoksia viimeiset 5 v, niin joskus toivoisin, ettei sitä tarvitsisi toistella. Silloin on helpompaa, jos keskustelu keskittyy niiden elämään, jolla jotain tapahtuu.
Kommenttisi, että sinä ja miehesi olette te, ettekä yksilöitä, särähti vähän korvaan. Sellaistahan se ennen oli, vaimot ylpeilivät sillä, että heidän miehensä on lääkäri tai arkkitehti, kun omaa työuraa ei ollut. Minusta on tasa-arvoa, että jokainen tienaa kunniansa omilla töillään, ei puolisona.
Minusta on tasa-arvo, että jokainen tietää arvonsa ja kunniansa ihan omana itsenään, ei siihen mitään työuraa tarvita.
Ja jokainen meistä on se arvostus ja kunnioitus ihan itse ansaitseva, ei se tule puolison, lasten tai muun kautta.
Ne ajat ovat taakse jäänyttä aikaa, jolloin voitiin hyväksikäyttää puolisoa, asemaa tai työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Tähän toivoisin kommentteja. Ymmärtääkö kukaan tätä asetelmaa?
Ymmärrän asetelman. Mutta en ymmärrä, miksi on tehnyt neljä lasta ja ollut 10 vuotta kotona, jos olisi mieluummin luonut uraa? Miksi ei ole viimeistään toisen lapsen jälkeen mietitty, millä edellytyksin myös toinen saisi suuresti haluamansa uran? Näistä asetelmista tulee ensimmäisenä mieleen, että kotiin jäänyttä ja unelmiensa uran menettänyttä kaduttaa valinnat, joita elämässään teki. Myöhäistä itkeä, kun maitolasi on jo kaatunut.
Maitolasi on kaatunut, mutta minusta on ihan normaalia tunteiden käsittelyä sitä vähän itkeä. Parempi itkeä vaikka nimettömänä palstalla joskus kuin vain katkeroitua tunnustamatta sitä edes itselleen.
Toki saa ja tekemiään valintoja saa katuakin, ei siinä mitään. Mutta jälkikäteen ei voi enää asioita muuttaa, jos on aikoinaan laittanut puolison uran ja suurperheen perustamisen oman uransa edelle. Sitäpaitsi tiedän naisia, joilla on monta lasta, uraa tehnyt mies sekä oma ura. Silloin vaan on pitänyt hyväksyä, että lapsia hoitamassa ei ole aina lasten äiti vaan palkattu lastenhoitaja. Kaikkea ei voi saada vaan jostain on luovuttava jonkin toisen asian vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Tähän toivoisin kommentteja. Ymmärtääkö kukaan tätä asetelmaa?
Itse olen sitä mieltä, että aikuisen ihmisen täytyy ottaa vastuu omista valinnoista. Jos ura on ihmiselle kovin tärkeä asia, niin silloin ei ole järkevää olla vuosikymmentä poissa työelämästä. Se, että toinen sai sekä uran että perheen johtuu ihan siitä, että se toinen on koko ajan ollut siellä työelämässä, ei se ura itsestään tullut. Voihan ap tehdä uraa nyt, mutta tottakai noin pitkän tauon jälkeen saa aloittaa pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitäskö sun funtsia vaihtaa kaveripiiriä jos kaikkia kiinnostaa jauhaa vaan jonku työstä. kuulostaa ankeimmalta maholliselta tavalta olla yhessä kaverien kaa jos keskustelu on vaa jotai duunijuttuja
Et ole kiinnostava, ei voi mitään. 825
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap ei vaikuta olevan pätkääkään kateellinen miehensä urasta, vaan ihmettelee sitä, että ihmiset ovat niin tolloja, etteivät näe muuta kuin menestyneen puolison heidät tavatessaan. Kyllä minäkin olisin loukkaantunut, jos mä olisin ihan ilmaa mieheni rinnalla. Ja jos tätä tapahtuisi vielä jatkuvasti. Mikä siinä on niin vaikeaa asettautua toisen ihmisen asemaan?
Ap:n mies on tosiaan tässä avainasemassa. Sen sijaan että paistattelee ihailevien katseiden lämmössä, hän voisi yrittää tehdä tapaamisista antoisia useammalle osapuolelle kyselemällä aktiivisesti myös toisten kuulumisista ja antamalla tilaa vaimolleen keskustelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
En jaksa etsiä viestiä, mutta AP nimenomaan toivoi, että mies näkisi hänet, että julkisesti oltaisiin taas me, eikä vain pelkkä mies ja ura, vaan että myös julkisesti mies osoittaisi arvostusta hänelle ja parisuhteelle.
Vaikka täällä saa eri kuvan, ei ne kotityöt ole kaikki. Jos on oltu nuoressa kimpassa, tehty yhdessä tulevaisuutta ja vielä hyväuskoisesti 4 lasta, on aika ikävää huomata olevansa takapenkillä, kun toisella menee lujaa.
Olen oikeasti todella onnekas, kun sain herätyksen ajoissa:-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
En jaksa etsiä viestiä, mutta AP nimenomaan toivoi, että mies näkisi hänet, että julkisesti oltaisiin taas me, eikä vain pelkkä mies ja ura, vaan että myös julkisesti mies osoittaisi arvostusta hänelle ja parisuhteelle.
Vaikka täällä saa eri kuvan, ei ne kotityöt ole kaikki. Jos on oltu nuoressa kimpassa, tehty yhdessä tulevaisuutta ja vielä hyväuskoisesti 4 lasta, on aika ikävää huomata olevansa takapenkillä, kun toisella menee lujaa.
Olen oikeasti todella onnekas, kun sain herätyksen ajoissa:-(
Jopa parisuhteessa on kaksi yksilöä, ei yksi yhteinen ME ihminen. Ap:ssa ei valitettavasti ole mitään, mikä ihmisiä kiinnostaa. Ei siihen liity se, että ollaanko yhdessä se perhe perustettu tai oltu nuoresta asti yhdessä. Silti pitää osata yksilönäkin kehittää itseään ja kasvaa sekä tavoitella jotain. Mitä AP:lle jää jäljelle, jos mies lähtee esimerkiksi? Ei olisi ensimmäinen tapaus, jonka mies lähtee, koska nainen uhrasi itsensä perheelle eikä ole enää kiinnostava muiden silmissä, vaikka nainen luuli, että lopussa kiitos seisoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä AP:ta pitäisi kehua, kerran saavutukset ovat miehen eikä Ap:lla niitä ole?
Kuitenkin oma valinta valita 4 lasta ja hoitaa heitä 10 vuotta kotona. Ei sen vuoksi tarvitse "periatteen vuoksi" ketään kehua kerran mitään kehuttavaa ei ole.
Luetunymmärtäminen? Hänellä on hieno oma ura itselläänkin, mutta kukaan ei noteeraa sitä. Vain miehen uraa ihaillaan.
Tosiaan luetun ymmärtäminen. Ap kertoo juuri aloittaneen työuran tekemistä, josta on vielä pitkä matka "hienoon omaan uraan" jos hän on ollut 10v kotona hoitamassa lapsia, ellei ap. ole 50+
Ja olisi mielenkiintoista tietää, saiko ap. mies huomiota ja kehuja uran ensimmäisinä vuosina? Tuskin.
Musta tuntuu, etten jaksaisi olla tekemisissä kaltaisesi kitkerän ihmisen kanssa. Väheksyt ihan avoimesti ap:n elämää ja työtä, vaikket tiedä siitä mitään. Ihan kuten ne ap:n sukulaisympyrät väheksyvät ap:ta ja suitsuttavat miestä. Joillain on todella pinttynyt usko siihen, että naiset eivät ole mitään ja pitää hyväksyä statistin rooli miehen rinnalla.
Kitkerä! Minusta on turha itkeä jälkikäteen, jos urastaan on uhrannut perheen epätasa-arvon vuoksi parhaat työvuotensa 10v ja mies tehnyt uraa ja nainen jäänyt kotiin.
Tasa-arvoisessa suhteessa vastuu lapsista olisi laitettu puoliksi ja molemmat olisivat voineet tehdä hyvän työuran, ilman että olisi tarvinnut itkeä siitä jälkikäteen.
Ja turha sanoa, etteikö se olisi onnistunut, meillä on paljon perheitä, jossa näin on tapahtunut, jopa poliikan huipulla, ainakin kolme pääministeriä, Lipponen, Vanhanen ja Katainen. Vanhanen ja Katainen jopa ennen suostumustaan pääministeriksi, laittoivat osittaisen perhevapaan tehtävän vastaanottamisen ehdoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi apua! Kodinhoidosta ja korvatulehduksistako sitä sitten pitäisi jaaritella ja näytellä kiinnostunutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
En jaksa etsiä viestiä, mutta AP nimenomaan toivoi, että mies näkisi hänet, että julkisesti oltaisiin taas me, eikä vain pelkkä mies ja ura, vaan että myös julkisesti mies osoittaisi arvostusta hänelle ja parisuhteelle.
Vaikka täällä saa eri kuvan, ei ne kotityöt ole kaikki. Jos on oltu nuoressa kimpassa, tehty yhdessä tulevaisuutta ja vielä hyväuskoisesti 4 lasta, on aika ikävää huomata olevansa takapenkillä, kun toisella menee lujaa.
Olen oikeasti todella onnekas, kun sain herätyksen ajoissa:-(
Jopa parisuhteessa on kaksi yksilöä, ei yksi yhteinen ME ihminen. Ap:ssa ei valitettavasti ole mitään, mikä ihmisiä kiinnostaa. Ei siihen liity se, että ollaanko yhdessä se perhe perustettu tai oltu nuoresta asti yhdessä. Silti pitää osata yksilönäkin kehittää itseään ja kasvaa sekä tavoitella jotain. Mitä AP:lle jää jäljelle, jos mies lähtee esimerkiksi? Ei olisi ensimmäinen tapaus, jonka mies lähtee, koska nainen uhrasi itsensä perheelle eikä ole enää kiinnostava muiden silmissä, vaikka nainen luuli, että lopussa kiitos seisoo.
Tiedetään. Onko silti sinusta väärin toivoa, että rakastamasi ihminen osoittaisi jotenkin teidän edelleen olevan yhtä, samaa, parisuhdetta, perhe, rakastavaiset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
En jaksa etsiä viestiä, mutta AP nimenomaan toivoi, että mies näkisi hänet, että julkisesti oltaisiin taas me, eikä vain pelkkä mies ja ura, vaan että myös julkisesti mies osoittaisi arvostusta hänelle ja parisuhteelle.
Vaikka täällä saa eri kuvan, ei ne kotityöt ole kaikki. Jos on oltu nuoressa kimpassa, tehty yhdessä tulevaisuutta ja vielä hyväuskoisesti 4 lasta, on aika ikävää huomata olevansa takapenkillä, kun toisella menee lujaa.
Olen oikeasti todella onnekas, kun sain herätyksen ajoissa:-(
Jopa parisuhteessa on kaksi yksilöä, ei yksi yhteinen ME ihminen. Ap:ssa ei valitettavasti ole mitään, mikä ihmisiä kiinnostaa. Ei siihen liity se, että ollaanko yhdessä se perhe perustettu tai oltu nuoresta asti yhdessä. Silti pitää osata yksilönäkin kehittää itseään ja kasvaa sekä tavoitella jotain. Mitä AP:lle jää jäljelle, jos mies lähtee esimerkiksi? Ei olisi ensimmäinen tapaus, jonka mies lähtee, koska nainen uhrasi itsensä perheelle eikä ole enää kiinnostava muiden silmissä, vaikka nainen luuli, että lopussa kiitos seisoo.
Tiedetään. Onko silti sinusta väärin toivoa, että rakastamasi ihminen osoittaisi jotenkin teidän edelleen olevan yhtä, samaa, parisuhdetta, perhe, rakastavaiset?
Ap on ihan vapaa tekemään uraa, voi sitten jaaritella omasta urastaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
En jaksa etsiä viestiä, mutta AP nimenomaan toivoi, että mies näkisi hänet, että julkisesti oltaisiin taas me, eikä vain pelkkä mies ja ura, vaan että myös julkisesti mies osoittaisi arvostusta hänelle ja parisuhteelle.
Vaikka täällä saa eri kuvan, ei ne kotityöt ole kaikki. Jos on oltu nuoressa kimpassa, tehty yhdessä tulevaisuutta ja vielä hyväuskoisesti 4 lasta, on aika ikävää huomata olevansa takapenkillä, kun toisella menee lujaa.
Olen oikeasti todella onnekas, kun sain herätyksen ajoissa:-(
Jopa parisuhteessa on kaksi yksilöä, ei yksi yhteinen ME ihminen. Ap:ssa ei valitettavasti ole mitään, mikä ihmisiä kiinnostaa. Ei siihen liity se, että ollaanko yhdessä se perhe perustettu tai oltu nuoresta asti yhdessä. Silti pitää osata yksilönäkin kehittää itseään ja kasvaa sekä tavoitella jotain. Mitä AP:lle jää jäljelle, jos mies lähtee esimerkiksi? Ei olisi ensimmäinen tapaus, jonka mies lähtee, koska nainen uhrasi itsensä perheelle eikä ole enää kiinnostava muiden silmissä, vaikka nainen luuli, että lopussa kiitos seisoo.
Tiedetään. Onko silti sinusta väärin toivoa, että rakastamasi ihminen osoittaisi jotenkin teidän edelleen olevan yhtä, samaa, parisuhdetta, perhe, rakastavaiset?
Mutta kun he eivät ole yhtä ja samaa. Heillä on yhteinen perhe, johon molemmat investoi, mutta nämä kaksi ihmistä eivät ole yhtä ja samaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi apua! Kodinhoidosta ja korvatulehduksistako sitä sitten pitäisi jaaritella ja näytellä kiinnostunutta.
Siis eikö ap:llä ole mitään kiinnostuksenkohteita tai harrastuksia? Kyllä minulla on aina ollut jotain juteltavaa ihmisten kanssa, ihan sama olenko ollut työelämässä vai en. Mistään kodinhoidosta en toki jauha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
En jaksa etsiä viestiä, mutta AP nimenomaan toivoi, että mies näkisi hänet, että julkisesti oltaisiin taas me, eikä vain pelkkä mies ja ura, vaan että myös julkisesti mies osoittaisi arvostusta hänelle ja parisuhteelle.
Vaikka täällä saa eri kuvan, ei ne kotityöt ole kaikki. Jos on oltu nuoressa kimpassa, tehty yhdessä tulevaisuutta ja vielä hyväuskoisesti 4 lasta, on aika ikävää huomata olevansa takapenkillä, kun toisella menee lujaa.
Olen oikeasti todella onnekas, kun sain herätyksen ajoissa:-(
Aloittajalle on ollut ihan ok, että mies luo uraa ja hän ei. On varmasti lukuisia kertoja paistatellut miehensä menestyksen valossa ja nauttinut elämästään neljän lapsen kotiäitinä. ME on ollut hänellekin miehen ura ja sen myötä tuleva hyvinvointi. Nyt kun omat uramahdollisuudet ovat kadonneet, on iskenyt morkkis. Työelämään palaaminen 10 vuoden tauon jälkeen on varmasti konkretisoinut, millaista oma työ voisi tänään olla, jos olisikin valinnut toisin. Ymmärrän, että aloittajaa voi nyt kaduttaa tai ainakin harmittaa, mutta hänen työuransa on hänen omien valintojensa seurausta.
Loppuu puolituttujen utelut,kun sanot,ettette ole miehen kanssa puheväleissä. Ja jatkat sitten hymyssäsuin kuvailua omasta työelämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kuule moni kuvittelee että pitäisitte heitä kateellisina, jos eivät kyselisi mieheltäsi "onko mick jagger oikeasti lyhyt" tai "onko bush oikeasti tyhmä".
Niin. Ehkä en osaa ajatella tätä asiaa ulkopuolisena, vaan olen oikeasti sitten jotenkin kateellinen miehen asemasta ja huomiosta, en tiedä.
Juuri tuollaista se on ystävien ja sukulaisten kesken. Kysellään tuollaisia, eikä minusta, lapsista tai omasta työstäni yhtään mitään.
ap
Öööh..mitä työtä teet?
Voin kysellä nyt , jos kiinnostaa
No on sulla ongelmat.
Ota joku raksaduunari niin ei tartte kestää moista enää.