Lue keskustelun säännöt.
Mies on edennyt urallaan pitkälle. Joudun nykyään jatkuvasti tilanteisiin, jossa ihmiset pelkästään kehuvat miestäni, jättävät minut huomiotta.
11.01.2019 |
Minä ja puolisoni olemme olleet yhdessä lukiosta asti. Meillä on hyvin samanlainen, keskiluokkainen tausta, kummallakin yliopistokoulutus. Kumpikaan ei siis nainut "ylös- tai alaspäin". Mentiin melko nuorena naimisiin ja minä olin pitkään kotona neljän lapsen kanssa. Omakin ura lähti kotiäitivuosista huolimatta hyvään nousuun ja olen saanut vakituisen työpaikan, mikä ei tässä taloustilanteessa omalla alallani ja 10 vuoden kotiäitinä olemisen jälkeen ole todellakaan itsestäänselvyys.
Mies on edennyt tasaisesti omalla urallaan ja on nykyään omalla alallaan korkeassa asemassa. Me olemme kotona tasa-arvoisia, vaikka työelämässä ollaankin kaukana toisistamme.
Olen aivan totaalisen kyllästynyt siihen, että nykyään sukulaisia, ystäviä ja erityisesti puolituttuja tavatessa kaikki haluavat vain puhua mieheni työstä ja siitä, miten on nyt niin korkeassa asemassa. Julkisuudesta ei ole kyse, kukaan teistä ei todennäköisesti tunne puolisoani. Ketään ei kiinnosta se, miten meillä menee perheellä, mitä lapsille kuuluu, mitä minulle kuuluu, mitä ME aiotaan tehdä vaikka ensi kesän lomamatkalla tai muuta - kaikki puhe kääntyy koko ajan puolisoni työhön.
Tämä on rasittavaa. Kotona mies on se sama kuin aiemmin. Yhdessä pestään vessanpönttöjä ja kuskataan lapsia harrastuksiin, kotona miehen "korkea asema työelämässä" ei näy mitenkään. Siksi se, että se näkyy - ja VAIN se - muita ihmisiä tavatessa on alkanut häiritä todella paljon.
Olen täysin statisti, sivuhenkilö mieheni elämässä. Mitä teen? En halua lukkiutua kotiin, vaan haluaisin nähdä muitakin ihmisiä. Rasittavaa vaan kutsua edes meille ketään syömään, kun puheenaiheita tuntuu olevan tasan yksi.
Niin ja tärkein melkein unohtui: mies tietenkin paistattelee norsunluutornissaan tyytyväisenä, kun muut ylistävät. Se tässä ehkä eniten rassaa, ettei mieskään ota minua huomioon. Olen tästä sanonut, mutta ei ymmärrä.
Kommentit (234)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Messumatkat ja kokousmatkat ovat tavallista työtä, mutta kyllä edustusmatkat jo valtion ylemmillä virkamiehillä ovat ihan toista. Etukäteen isännät selvittävät vieraasta kaikenlaista lempikappaleita myöten, ja maassa ollaan VIP-vieraana, kuljetetaan nähtävyydestä toiseen ja vieraan kunniaksi järjestetään päivällisiä, missä liveorkesteri soittaa niitä lempikappaleita. On ne mielenkiintoisia kokemuksia, ja välillä puolisokin pääsee mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ei kiinnostaisi pätkän vertaa jos puolisoni lounastaisi jonkun Ricky Martinin kanssa. Ja jos tuttavamme haluaisivat vielä asiasta jauhaa, niin ei myöskään haittaisi millään tapaa :)
Sinun on ilmeisesti täysin mahdotonta asettua toisen ihmisen asemaan ja ajattelutapaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ooh, Ricky Martin! Ooh Bono! Tässähän on melkein itsekin kuuluisa kun kuulee noista puhuttavan!
Jeesus on yhtä lailla sinun kuin heidänkin puolestaan <3
No, ihmisillä on oikeus tunteisiinsa. Mieluummin rehellistä omien epävarmojenkin tunteiden tilittämistä seuraa kuin puhdasta ilkeilyä, kuten sinulla.
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se usein menee, varsinkin Suomessa. Asema ja työ ovat niitä asioita joista puhutaan. Tittelit ovat tärkeitä.
Itse tiedät kuka ja millainen olet. Itseäsi voit muuttaa, maailman muuttaminen on hankalampaa. Tiedän aika hyvin miltä sinusta tuntuu. Ei ole kivaa. Toisaalta sekään ei auta, että itseään ajatuksella masentaa ja stressaa.
Mun tilanne on samantyylinen, lisäksi vielä että mies kehuu minulle kaikkia ammatissaan pitkälle edenneitä ihmisiä. Eilen viimeksi tapetilla oli ”Jaana”, joka on kouluttautunut siellä & täällä, lähdössä sinne & tänne ulkomaille ja ”Jaanan” mies oli ostanut asunnon, kun ”Jaana” vaati. Huom. meillä mies ei osta edes pölynimuria vaikka kuinka pyytäisin/vaatisin/päälläni seisoisin. Mutta ”Jaanan” päättäväinen toiminta näytti miestäni kovasti ihastuttavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ei kiinnostaisi pätkän vertaa jos puolisoni lounastaisi jonkun Ricky Martinin kanssa. Ja jos tuttavamme haluaisivat vielä asiasta jauhaa, niin ei myöskään haittaisi millään tapaa :)
Ricky Martin nyt on has-been, mutta kiinnostaisiko sinua yhtään jos puolisosi lounastaisi vaikka Donald Trumpin, Kim Kardashianin tai vaikka viime vuoden fysiikan Nobel-voittajan kanssa? Vai olisitko vain "sepäs kiva, hei muistitko tuoda maitoa?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Keskustelu josta huomaa, kuknka valtaosa ei ymmärtänyt otsikkoa. Sorry ap, täältä on aika vaikea löytää fiksuja kommentoijia/kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää palsta on kyllä idioottien meri. Kaikki vain jauhaa siitä, mitä muut sanovat ja kuinka apn pitää aukaista suunsa jne vaikka kyse ei ole lainkaan siitä. Kirjoitan tähän tuon, mitä ainakin yksi on täällä yrittänyt sanoa:
KYSE ON SIITÄ, MITEN TYÖ JA URA ON MUUTTANUT APN MIESTÄ JA MILLÄ TAVALLA HÄN ETENKIN JULKISESTI NYKYÄÄN KOHTELEE APTA JA HEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSA JA SUHDETTAAN. MITEN MIES SUHTAUTUU APHEN.
Joten hyvät pahvit lakatkaa jo jauhamasta tuota "mä ainakin pidän bonoa ihan tavallisena ihmisenä" kun se vasta saa teidät näyttämään itseänne alemmuuttanne korostavina pelleinä.
Sori, mutta missähän kohtaa ap kertoi miehensä dissaavan häntä tai heidän perhe-elämäänsä julkisesti? Sanoi lopussa, että mies on tyytyväinen muiden kehuista, mutta ei mitään muuta siihen viittaavaa, että mies jotenkin dissaisi vaimoaan. Ja kotonakin mies osallistuu kotihommiin ja muutenkin ovat tasa-arvoisia kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ei kiinnostaisi pätkän vertaa jos puolisoni lounastaisi jonkun Ricky Martinin kanssa. Ja jos tuttavamme haluaisivat vielä asiasta jauhaa, niin ei myöskään haittaisi millään tapaa :)
Ricky Martin nyt on has-been, mutta kiinnostaisiko sinua yhtään jos puolisosi lounastaisi vaikka Donald Trumpin, Kim Kardashianin tai vaikka viime vuoden fysiikan Nobel-voittajan kanssa? Vai olisitko vain "sepäs kiva, hei muistitko tuoda maitoa?"
Hei! Minä olin yhdellä vastaanotolla (mieheni avecina) ja pääsin juttelemaan viime vuoden fysiikan nobelistin kanssa. Minusta se oli oikeasti kiinnostavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus on luonnollinen tunne - kertooko se mahdollisesti siitä että haluaisit itse edetä uralla pidemmälle? Olisiko se mahdollista nyt kun lapset ovat kasvaneet ja mies vakaassa asemassa? Vai onko sinulla vain huonoja ystäviä kun eivät jaksa jutella kanssasi sinun asioista? Ymmärrän että miehen ylennyksestä tms saatetaan puhua hetki mutta muuten pitäisi kyllä puhua vastavuoroisesti sinua ja ystävää kiinnostavista asioista. Jos tämä jälkimmäinen syy niin etsi uutta seuraa... Tai pidä puolesi keskusteluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ei kiinnostaisi pätkän vertaa jos puolisoni lounastaisi jonkun Ricky Martinin kanssa. Ja jos tuttavamme haluaisivat vielä asiasta jauhaa, niin ei myöskään haittaisi millään tapaa :)
Sinun on ilmeisesti täysin mahdotonta asettua toisen ihmisen asemaan ja ajattelutapaan.
Itseasiassa ei ole. Ihan itse on ap ukkonsa valinnut ja myös se että on kymmenen vuotta kotona on oma valinta. Itse teen ihan tavallista toimistotyötä, miehellä taas on huomattavasti mielenkiintoisempi ura. Hänen työnsä kiinnostaa ihmisiä ja siitä riittää aina keskustelua. Ei haittaa minua millään tapaa. Ap on selvästi kateellinen miehensa urasta, vaikka ei sitä myönnäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ei kiinnostaisi pätkän vertaa jos puolisoni lounastaisi jonkun Ricky Martinin kanssa. Ja jos tuttavamme haluaisivat vielä asiasta jauhaa, niin ei myöskään haittaisi millään tapaa :)
Sinun on ilmeisesti täysin mahdotonta asettua toisen ihmisen asemaan ja ajattelutapaan.
Itseasiassa ei ole. Ihan itse on ap ukkonsa valinnut ja myös se että on kymmenen vuotta kotona on oma valinta. Itse teen ihan tavallista toimistotyötä, miehellä taas on huomattavasti mielenkiintoisempi ura. Hänen työnsä kiinnostaa ihmisiä ja siitä riittää aina keskustelua. Ei haittaa minua millään tapaa. Ap on selvästi kateellinen miehensa urasta, vaikka ei sitä myönnäkään.
Entäs vaikka olisi? Eikö se ole ihan inhimillinen ja normaali tunne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Tähän toivoisin kommentteja. Ymmärtääkö kukaan tätä asetelmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Messumatkat ja kokousmatkat ovat tavallista työtä, mutta kyllä edustusmatkat jo valtion ylemmillä virkamiehillä ovat ihan toista. Etukäteen isännät selvittävät vieraasta kaikenlaista lempikappaleita myöten, ja maassa ollaan VIP-vieraana, kuljetetaan nähtävyydestä toiseen ja vieraan kunniaksi järjestetään päivällisiä, missä liveorkesteri soittaa niitä lempikappaleita. On ne mielenkiintoisia kokemuksia, ja välillä puolisokin pääsee mukaan.
Ponttini oli, että jos matkustat jatkuvasti, niin kyllä siitä aika nopeasti hohto katoaa ja homma todellakin tuntuu työltä. Ihan sama vaikka kuinka olisit VIP-vieraana ja viiden tähden hotellissa. Eri asia jos reissusta käydään kerran, pari vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Sun työmatkasi ehkä ovat tavallisia. Kaverini kävi kerran työmatkallaan lounaalla Ricky Martinin kanssa silloin 90-luvulla, kun hän oli huipputähti. Jos puolison elämä olisi koko ajan sellaista ja kaikki aina tavatessa puhuisivat vain siitä, niin kyllä ottaisi pattiin ketä tahansa.
Ei kiinnostaisi pätkän vertaa jos puolisoni lounastaisi jonkun Ricky Martinin kanssa. Ja jos tuttavamme haluaisivat vielä asiasta jauhaa, niin ei myöskään haittaisi millään tapaa :)
Sinun on ilmeisesti täysin mahdotonta asettua toisen ihmisen asemaan ja ajattelutapaan.
Itseasiassa ei ole. Ihan itse on ap ukkonsa valinnut ja myös se että on kymmenen vuotta kotona on oma valinta. Itse teen ihan tavallista toimistotyötä, miehellä taas on huomattavasti mielenkiintoisempi ura. Hänen työnsä kiinnostaa ihmisiä ja siitä riittää aina keskustelua. Ei haittaa minua millään tapaa. Ap on selvästi kateellinen miehensa urasta, vaikka ei sitä myönnäkään.
Entäs vaikka olisi? Eikö se ole ihan inhimillinen ja normaali tunne?
Ainakin tehokas tapa sabotoida oma parisuhde. Kuka jaksaa kateellista kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
FI324568767545 kirjoitti:
Juuri tuota olen yrittänyt vääntää rautalangasta puolisolleni, olisinpa minä sinun asemassa niin näkisit että asia on yhdentekevää minulle. Eli miksi tuntisin alemmuutta jos toinen on parempi ja vaikka minusta ei koskaan puhuttaisi halaistua sanaa, mikä siinä on vaikeaa ? Olen kertonut että mikäli olettettaisiin että puolisoni olisi vaikka lääkäri ja minä työtön, ei mitään ongelmaa missään illanistujaisissa vaikka puhe ei minua koskisi yhtään kertaa illanaikana. Kuitenkin arvostaisin itseä ja katsoisin ylempänä olevaa statusta samalta viivalta, näin olen tehnytkin oikeassa elämässä kohdatessa ja joutuessa kyseisiin tilanteisiin. On ollut niin helppoa "alentaa" vastapuoli joka on statukseltaan valovuoden ylempä samalle tasolle, ja sen myös huomaa vastapuoli. Onko aloittajalla huono itsetunto ? Tulee mieleen tästä aloittajan kirjoituksesta. Arvostaisit itseäsi juuri sellaisena kuin olet, STATUKSESTA huolimatta, ja huomaat äkkiä positiivisia asioita.
Niinpä!!
Mut jos on elänyt ja elää niin, että toisten huomio ja kehut ja kiinnostus on todella tärkeää, niin silloin tommonen harmittaa todella paljon.
No mietipä itse. Kaksi hyvin lahjakasta koulunsa ja yliopistonsa huippuarvosanoin käynyttä nuorta tapaa yliopistolla. Molemmat ovat älykkäitä ja kunnianhimoisia, siksi jutut menevät hyvin yksiin, ja päädytään naimisiin ja perustamaan perhe. Molemmilla näyttävä ura aluillaan. Sitten halutaan lapsia. Kuten menestyjät Suomessa nykyään, lapsia halutaan monta (neljä lasta on hyvin yleinen määrä huippu-uraa tekevillä miehillä nykyään) ja lapsille halutaan parhaat lähtökohdat, eli ei mitään 9kk päiväkotiin elämää. Joten toinen vanhemmista jää muutamaksi vuodeksi kotiin.
No sitten käy niin, että molemmat vanhemmat eivät voi olla jatkuvasti matkoilla, ja ulkomaankomennukset tekevät toisen etenemisestä urallaan mahdotonta. Joten se toinen on sitten se, joka huippupapereistaan huolimatta päätyy perheen kokonaisedun takia tekemään sitä tavallista päivätyötä, ja toinen päätyy alansa huipulle.
Omia valintoja toki. Mutta miksi ei voisi olla hieman empaattinen, ja ymmärtää, että molemmat lähtivät samoista lähtökohdista, ja toinen sai sekä uran että perheen, ja toinen vain sen perheen. Toki myös hyvän elintason ja muuta, mutta omaa täyttä potentiaaliaan uralla ei voi koskaan oikeasti päästä osoittamaan.
Tähän toivoisin kommentteja. Ymmärtääkö kukaan tätä asetelmaa?
Ymmärrän asetelman. Mutta en ymmärrä, miksi on tehnyt neljä lasta ja ollut 10 vuotta kotona, jos olisi mieluummin luonut uraa? Miksi ei ole viimeistään toisen lapsen jälkeen mietitty, millä edellytyksin myös toinen saisi suuresti haluamansa uran? Näistä asetelmista tulee ensimmäisenä mieleen, että kotiin jäänyttä ja unelmiensa uran menettänyttä kaduttaa valinnat, joita elämässään teki. Myöhäistä itkeä, kun maitolasi on jo kaatunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.
Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut.
ap
Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.
Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.
Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.
Just näin.
Totta. Hassua kun monet ihmiset kuvittelevat, että työmatkat ovat jotain elämysmatkoja. Joo ehkä siinä tapauksessa jos kerran tai kaksi vuodessa käydään pyörähtämässä jossain messuilla Pariisissa tai Lontoossa.
Messumatkat ja kokousmatkat ovat tavallista työtä, mutta kyllä edustusmatkat jo valtion ylemmillä virkamiehillä ovat ihan toista. Etukäteen isännät selvittävät vieraasta kaikenlaista lempikappaleita myöten, ja maassa ollaan VIP-vieraana, kuljetetaan nähtävyydestä toiseen ja vieraan kunniaksi järjestetään päivällisiä, missä liveorkesteri soittaa niitä lempikappaleita. On ne mielenkiintoisia kokemuksia, ja välillä puolisokin pääsee mukaan.
Ponttini oli, että jos matkustat jatkuvasti, niin kyllä siitä aika nopeasti hohto katoaa ja homma todellakin tuntuu työltä. Ihan sama vaikka kuinka olisit VIP-vieraana ja viiden tähden hotellissa. Eri asia jos reissusta käydään kerran, pari vuodessa.
Toki itselle niistä tulee arkea, mutta silti ne niistä muista ihmisistä kuulostavat hienoilta jutuilta. Kun ne muut käyvät vain niillä tavallisilla matkoilla.
Miten ihmiset voivat olla noin epävarmoja itsestään..