Lue keskustelun säännöt.
Mies on edennyt urallaan pitkälle. Joudun nykyään jatkuvasti tilanteisiin, jossa ihmiset pelkästään kehuvat miestäni, jättävät minut huomiotta.
11.01.2019 |
Minä ja puolisoni olemme olleet yhdessä lukiosta asti. Meillä on hyvin samanlainen, keskiluokkainen tausta, kummallakin yliopistokoulutus. Kumpikaan ei siis nainut "ylös- tai alaspäin". Mentiin melko nuorena naimisiin ja minä olin pitkään kotona neljän lapsen kanssa. Omakin ura lähti kotiäitivuosista huolimatta hyvään nousuun ja olen saanut vakituisen työpaikan, mikä ei tässä taloustilanteessa omalla alallani ja 10 vuoden kotiäitinä olemisen jälkeen ole todellakaan itsestäänselvyys.
Mies on edennyt tasaisesti omalla urallaan ja on nykyään omalla alallaan korkeassa asemassa. Me olemme kotona tasa-arvoisia, vaikka työelämässä ollaankin kaukana toisistamme.
Olen aivan totaalisen kyllästynyt siihen, että nykyään sukulaisia, ystäviä ja erityisesti puolituttuja tavatessa kaikki haluavat vain puhua mieheni työstä ja siitä, miten on nyt niin korkeassa asemassa. Julkisuudesta ei ole kyse, kukaan teistä ei todennäköisesti tunne puolisoani. Ketään ei kiinnosta se, miten meillä menee perheellä, mitä lapsille kuuluu, mitä minulle kuuluu, mitä ME aiotaan tehdä vaikka ensi kesän lomamatkalla tai muuta - kaikki puhe kääntyy koko ajan puolisoni työhön.
Tämä on rasittavaa. Kotona mies on se sama kuin aiemmin. Yhdessä pestään vessanpönttöjä ja kuskataan lapsia harrastuksiin, kotona miehen "korkea asema työelämässä" ei näy mitenkään. Siksi se, että se näkyy - ja VAIN se - muita ihmisiä tavatessa on alkanut häiritä todella paljon.
Olen täysin statisti, sivuhenkilö mieheni elämässä. Mitä teen? En halua lukkiutua kotiin, vaan haluaisin nähdä muitakin ihmisiä. Rasittavaa vaan kutsua edes meille ketään syömään, kun puheenaiheita tuntuu olevan tasan yksi.
Niin ja tärkein melkein unohtui: mies tietenkin paistattelee norsunluutornissaan tyytyväisenä, kun muut ylistävät. Se tässä ehkä eniten rassaa, ettei mieskään ota minua huomioon. Olen tästä sanonut, mutta ei ymmärrä.
Kommentit (234)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ärsytyksen. Teidän lähipiiri kuulostaa aika poikkeukselliselta, jos jaksavat ihastella miehen uraa vuosikaupalla. Mun kokemuksella aika harva jaksaa puhua toisen ihmisen töistä kovin pitkään.
Tämä nyt tuntuu olevan kauhean vaikeaa hahmottaa. Kyse ei olekaan siitä, että oltaisiin vuosikaupalla kiinnostuneita toisten töistä. Ei ollenkaan. Vaan niistä kokemuksista, joita töiden kautta on mahdollista kokea ja saavuttaa.
Siis oikeasti: paikkoja, joihin muut eivät todennäköisesti koskaan pääse. Maita, joihin he eivät koskaan matkusta. Myös kiinnostavia ihmisiä, joita he eivät koskaan tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä juttelette ja kerrot tuon ongelman miehellesi.
Toki, et voi estää ihmisiä kysymästä... se vaan on varmaan helppo puheenaihe, minkä avaavat. Ehkäpä miehesi voisi sanoa, että ei halua puhua työsioitaan?
Avaisi kysymällä tai kertomalla jotain muuta.
Kyllähän tuo tylsäksi käy. Etenkin, kun se on usein myös puoliso ja hyvä parisuhde, mikä edesauttaa puolisoita muissakin elämänalueissa.
Jutella ja tehkää uusia suunnitelmia noihin tilanteisiin.
Meilläkin oli juttu mikä kiinnosti. .., helppo puheenaihe kysyä ha toinen sitten auliisti vastailee... mutta sen voi muuttaa... siirtää mielenkiinnon muuallekin. Miehesi on siinä avainasemassa. Sinä olet avain siihen, että kerrot ja miehesi tiedostaa ja muuttaa käytöstään.
Puhutteko työasioista vapaa-ajalla tai sukulaisten kanssa?
No huh, minulla on onneksi mielenkiintoisempia aiheita ja työt jää töihin. Jos joku kysyy töistä, niin sivuutan aiheen mahdollisimman lyhyesti ja vaihdan aasinsillalla toiseen aiheeseen. Ei todellakaan kiinnosta puhua työjuttuja sukulaisten kanssa, ei kiinnosta ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Meillä on muut jutut ja ihmettelen miten joku jaksaa vapaa-ajalla puhua töistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samankaltaista parisuhdekateutta, kun oma puoliso toi sellaista ilmi. 20 vuoden yhteiselon jälkeen alkoi joissain isompien riitojen selvittelyn yhteydessä valittaa sitä kuinka minä olen suhteessamme ollut aina se parempi, menestyneempi ja suositumpi ulkopuolisten silmissä ja hän kokee aina jäävänsä kakkoseksi näissä asioissa ja SIKSI sitten on vihainen ja katkera minulle. Ihan kuin se olisi jotenkin minun vikani, että hän näkee suhteemme jonain keskinäisenä kilpailuna muiden suosiosta tai arvostuksesta. Järjetöntä.
Kuule, tästä omasta karvaasta kokemuksesta sanon sydämestäni sulle, että kuuntele vielä kerran oikein tarkkaan, mitä mies sanoo. Sanooko hän todella, että pitää suhdettanne kilpailuna tai että järjettömästi vain syyttelee sua siitä, että olet menestyneempi ja sosiaalisesti pätevämpi ja arvotetumpi. Ja että on pitänyt sua vain statussymbolina.
Vai sanooko hän, että ei koe sun näkevän häntä yhtä arvokkaana, hänen elämäänsä yhtä mielenkiintoisena ja tärkeänä, että hän tuntee jäävänsä maailmalle aina kakkoseksi, muiden asioiden ja arvostuksen olevan tärkeämpää kuin hänen.
Mä käytin kaikki puolustelut juuri noin, et vaan kestä mun menestystä, et ole alun perinkään uskonut muhun, nyt näet mussa vain tän menestyksen (joo, ihminen on epälooginen kun on puolustautumiskannalla), onko tää sulle joku kilpailu ja muutakin varmaan sosiaalisesti älykkäänä ihmisenä keksin.
Ennen kuin kuulin, mitä mies oikeasti sanoi: hän haluaa takaisin meidät, haluan, että näet minut, kuuntelet minua ja joskus laitat muun syrjään. Haluan, että osoitat myös julkisesti tämän. Haluan, että olet läsnä, kun olet kotona.
Ei miehet tosin sano ihan näin. Ne sanoo kaikkea muuta ja tää pitää sieltä sitten kuulla:-) Minä muutin yksinkertaisesti tapaani reagoida kuten myös käytöstäni.
Tämä on se, jota kaipaan. Että me ollaan me, myös julkisesti. Kun tavataan ystäviä, ollaan me, eikä mies ja miehen ura ja siinä sivussa joku statisti ja mitättömyys.
ap
Jos ajautuu statistiksi ja mitättömyydeksi omassa elämässään, saa syyttää vaan itseään. Olet itse antanut työntää itsesi taka-alalle.
On se ihme jos aikuinen nainen ei saa sukulaisten kanssa otettua keskustelua hallintaansa ja siihen suuntaan mihin sen haluaa.
Luultavasti tämän takia miehesi on menestynyt, sinä et niinkään: hän osaa ottaa tilanteen haltuun, sinä vaan vingut ja uhriudut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta hei, mullahan oli täysi oikeus olla väsynyt, olin kiertänyt Milanon, Pariisin ja Lontoon samalla viikolla - eikös niin?
Jos sä olet työssäsi joskus oikeasti kiertänyt milanon, pariisin ja lontoon samalla viikolla, tiedät myös, ettei tuollaiselle työmatkalla ehdi nähdä kuin lentoaseman, taksin ja kokoushuoneen. Hotellissa ei enää näe mitään vaikka olisi viisi tähteä, koska on väsynyt, ja kaikki keskittymiskyky ja energia on käytetty tai pitää säästää huomisaamun kokoukseen.
Näin, jos kiertää duunikseen rivipäällikkönä jonkun firman neukkareita. Jos taas tekee siellä jotakin muuta, näkee näissä kaupungeissa aika paljon muuta kuin lentoasemia ja hotelleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhutteko työasioista vapaa-ajalla tai sukulaisten kanssa?
No huh, minulla on onneksi mielenkiintoisempia aiheita ja työt jää töihin. Jos joku kysyy töistä, niin sivuutan aiheen mahdollisimman lyhyesti ja vaihdan aasinsillalla toiseen aiheeseen. Ei todellakaan kiinnosta puhua työjuttuja sukulaisten kanssa, ei kiinnosta ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Meillä on muut jutut ja ihmettelen miten joku jaksaa vapaa-ajalla puhua töistään.
Sinun puolisosi on ollut vaikka Egyptissä työmatkalla Bonon kanssa, ja heidät on viety privaattikierrokselle pyramideihin alueille, jonne ei turisteja lasketa. Mikä arjessasi on tätä mielenkiintoisempaa? Tämä ei tapahtunut omalle puolisolleni, mutta tuttavan puolisolle kyllä, ja kyllä tuttavia kiinnosti kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikella ystävällisyydellä, sinun onnesi tulee sinusta itsestäsi. Ihminen, joka on tyytyväinen oman nahkansa sisällä, ei tarvitse ulkopuolista kehua ja pönkitystä itselleen. Sitä paitsi maailma on avoinna nyös sinulle. Siitä vaan kehittämään itseäsi ja tavoittelemaan tuollaisia asioita, jos ne on sinulle niin tärkeitä.
Ihan kaikella ystävyydellä, sä et ymmärrä tästä asiasta mitään kaverisi uran ja miehesi laatupalkintojen kautta. Ne ovat niin tavallista huttua, että niistä keskustelu onkin aika yleisellä ja normaalilla tasolla.
Sen sijaan, kun ihmiset tekevät jotain oikeasti mielenkiintoista, käyvät erilaisissa paikoissa, jonne muut eivät edes pääse, tapaavat ns. tärkeitä ihmisiä, kokee huimia juttuja, se on tosiaankin ihan eri asia kuin mennä kolmen tähden hotelliin työmatkalle istumaan toisessa firman toimistotalossa. Ihmiset on ihan erilailla kiinnostuneita kuin tutkijan laatupalkinnosta tai DIn ylennyksestä.
Ja tässä fiilis, että tulee työnnetyksi taka-alalle elämässä, vaikka pitää huolen toiselle kaikesta, on jotain ihan muuta kuin se, että haluaa pönkitystä huonolle itsetunnolleen.
Millä tasolla juttujen pitää olla, että pitäisi tuntea niin kuin sinä tunnet? Kelpaako audienssi Kensingtonissa prinssi Andrewille (vai onko liian mitätön kuninkaallinen?)? Mites, kun on hoitanut työksi erästä tekniikkaan liittyvää asiaa Kanadan puolella Huippuvuorilla ja päässyt samalla tutustumaan luontoon, olosuhteisiin? Vai pitääkö kateellisuuteen olla joku, että tapailee jotain turhia ulkomaalaisia julkkiksia? Vai MIKÄ on nyt se raja, mikä pitäisi ymmärtää?
Tämän ketjun kokonaan luettuani valitettavasti olen edelleen sitä mieltä, että ongelma on ap:n huono itsetunto, ei nuo asiat joita hänen miehensä tekee. Asiaan olisi saatavilla apua, mutta ensin pitäisi ymmärtää, mikä ei näytä olevan nyt realistista ap:n tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ja 69 puhuvat asiaa, moni muu palstan tyyliin purkaa omia ongelmiaan yrittömättä edes ymmärtää, ettei ymmärrä.
Ap, sun miehen pitäisi ottaa linja, ettei puhu työasioistaan tai osasta niistä. Siinä ei auta kuin tietoinen päätös. Se on aluksi hankalaa, koska oma identiteetti kietoutuu siihen tekemiseen tietysti jokaisella. Kerrot tutuille, että nyt et enää siitä tai tästä syystä voi kerto työasioita, tullut sellaista ja tällaista vaitiolovelvollisuutta tms. Joo, menetätte ehkä jonkun kaverin, mutta mieluummin kaveri kuin vaimo ja lapset. Lapsille ei ole hyvä kasvaa katsoen isä-kulttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ärsytyksen. Teidän lähipiiri kuulostaa aika poikkeukselliselta, jos jaksavat ihastella miehen uraa vuosikaupalla. Mun kokemuksella aika harva jaksaa puhua toisen ihmisen töistä kovin pitkään.
Tämä nyt tuntuu olevan kauhean vaikeaa hahmottaa. Kyse ei olekaan siitä, että oltaisiin vuosikaupalla kiinnostuneita toisten töistä. Ei ollenkaan. Vaan niistä kokemuksista, joita töiden kautta on mahdollista kokea ja saavuttaa.
Siis oikeasti: paikkoja, joihin muut eivät todennäköisesti koskaan pääse. Maita, joihin he eivät koskaan matkusta. Myös kiinnostavia ihmisiä, joita he eivät koskaan tapaa.
Aa, ok. Mun ja miehen lähipiirissä vaan kaikki tuntuu toteuttavan ne asiat, mitä haluaa, matkustavan minne haluaa jne. joten tosiaan hyvin vaikea kuvitella tuollaista asetelmaa. Varmaan jos joku pääsisi tapaamaan kansainvälisiä rock-tähtiä tai kuuluisia kirjailijoita niin se herättäisi kiinnostusta, mutta silti vaikea kuvitella JATKUVAA hehkutusta ja ihailua jonkun tekemisiä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikella ystävällisyydellä, sinun onnesi tulee sinusta itsestäsi. Ihminen, joka on tyytyväinen oman nahkansa sisällä, ei tarvitse ulkopuolista kehua ja pönkitystä itselleen. Sitä paitsi maailma on avoinna nyös sinulle. Siitä vaan kehittämään itseäsi ja tavoittelemaan tuollaisia asioita, jos ne on sinulle niin tärkeitä.
Ihan kaikella ystävyydellä, sä et ymmärrä tästä asiasta mitään kaverisi uran ja miehesi laatupalkintojen kautta. Ne ovat niin tavallista huttua, että niistä keskustelu onkin aika yleisellä ja normaalilla tasolla.
Sen sijaan, kun ihmiset tekevät jotain oikeasti mielenkiintoista, käyvät erilaisissa paikoissa, jonne muut eivät edes pääse, tapaavat ns. tärkeitä ihmisiä, kokee huimia juttuja, se on tosiaankin ihan eri asia kuin mennä kolmen tähden hotelliin työmatkalle istumaan toisessa firman toimistotalossa. Ihmiset on ihan erilailla kiinnostuneita kuin tutkijan laatupalkinnosta tai DIn ylennyksestä.
Ja tässä fiilis, että tulee työnnetyksi taka-alalle elämässä, vaikka pitää huolen toiselle kaikesta, on jotain ihan muuta kuin se, että haluaa pönkitystä huonolle itsetunnolleen.
Millä tasolla juttujen pitää olla, että pitäisi tuntea niin kuin sinä tunnet? Kelpaako audienssi Kensingtonissa prinssi Andrewille (vai onko liian mitätön kuninkaallinen?)? Mites, kun on hoitanut työksi erästä tekniikkaan liittyvää asiaa Kanadan puolella Huippuvuorilla ja päässyt samalla tutustumaan luontoon, olosuhteisiin? Vai pitääkö kateellisuuteen olla joku, että tapailee jotain turhia ulkomaalaisia julkkiksia? Vai MIKÄ on nyt se raja, mikä pitäisi ymmärtää?
Tämän ketjun kokonaan luettuani valitettavasti olen edelleen sitä mieltä, että ongelma on ap:n huono itsetunto, ei nuo asiat joita hänen miehensä tekee. Asiaan olisi saatavilla apua, mutta ensin pitäisi ymmärtää, mikä ei näytä olevan nyt realistista ap:n tilanteessa.
Oletko sinä kuullut useinkin elämässäsi, että olet hyvin häijy ja besserwisserinä sillä tavalla surkea, ettet kuitenkaan tiedä mitään oikeasti paremmin? Jos et, se johtuu siitä, ettei kukaan jaksa kuunnella kitkeriä vastauksiasi, mutta niin taatusti ajatellaan. Et ymmärrä tätä ketjua, koska olet niin vahvoissa defensseissä itse.
Tää aihe provosoi sellaisia ihmisiä, jotka eivät itse tai joiden puoliso ei ole koskaan suuresti menestynyt ja /tai saanut epätavanomaista huomiota tekemisistään. Eivät tiedä ap:n tilannetta ja kokevat sen vääryytenä heitä itseään kohtaan.
Äitinä on rankkaa kun lapset joutuvat elämään isä-kultin varjossa, kuten täällä hyvin aiemmin todettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne Bonot ja muut ovat kaikki kuitenkin vain ihmisiä. Kiva jos on tavannut mutta lopulta, mitä sitten. Onhan ne jotkut elämykset vaikuttavia mutta ei niillä tarvitse leveillä. Mies voisi yhtä hyvin kertoa luistelusta lasten kanssa. Tms. Valinta.
Meillä vähän samantapainen tilanne, paitsi että puolisoni on myös jonkin verran julkisuudessa. Onhan se todella tylsää jutella vaikka illallispöydässä, kun kukaan ei kuuntele edes yhtä lausetta minulta, vaikka kuinka huisi juttuni olisikin. Sen sijaan puolisoni tarinoita jengi kuuntelee lähes pateettisen näköisenä. Ja sitä mielistelyn määrää, jessus. Minä olen tulkinnut niin, että he kuvittelevat itse jotenkin hyötyvänsä puolisoni tuntemisesta, ja keskittyvät siksi tekemään itseään niin tykö. Olen nimittäin tuntenut samalta alalta muita jo ”eläkkeelle siirtyneitä”, jotka ovat lakanneet kiinnostamasta muita ihmisiä välittömästi poistuessaan julkisuuden valokeilasta. Voihan olla, että ap:n miehestä kuvitellaan olevan jotain hyötyä, oli se sitten todellista tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä AP:ta pitäisi kehua, kerran saavutukset ovat miehen eikä Ap:lla niitä ole?
Kuitenkin oma valinta valita 4 lasta ja hoitaa heitä 10 vuotta kotona. Ei sen vuoksi tarvitse "periatteen vuoksi" ketään kehua kerran mitään kehuttavaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta hei, mullahan oli täysi oikeus olla väsynyt, olin kiertänyt Milanon, Pariisin ja Lontoon samalla viikolla - eikös niin?
Jos sä olet työssäsi joskus oikeasti kiertänyt milanon, pariisin ja lontoon samalla viikolla, tiedät myös, ettei tuollaiselle työmatkalla ehdi nähdä kuin lentoaseman, taksin ja kokoushuoneen. Hotellissa ei enää näe mitään vaikka olisi viisi tähteä, koska on väsynyt, ja kaikki keskittymiskyky ja energia on käytetty tai pitää säästää huomisaamun kokoukseen.
Mulla on tuttu, joka naureskeli kerran tavanneensa yhden päivän aikana suunnilleen Bill Clintonin aamupalalla, lounaalla Anwar Sadatin ja päivällisellä kuningatar Elisabethin. (Nimet muutetyu, kun en muista enää oikeita, mutta olivat samaa tasoa). Eli joillain työhön kuuluu jatkuvasti tosi erikoisia juttuja ja ymmärrän, että muut haluavat kuulla niistä. Mutta tämä tuttuni oli niin hienotunteinen, ettei juuri kenellekään koskaan puhunut niistä hienoista tilaisuuksista, oli diplomaattinen luonteeltaan ja hyvä itsetunyo, ei tarvinnut kehuskella. Ap:n mies tuntuu hakevan itselleen ihailua ja kokee tarvetta leuhkia kokemuksillaan, joten varmasti se alkaa ottaa päähän jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutteko työasioista vapaa-ajalla tai sukulaisten kanssa?
No huh, minulla on onneksi mielenkiintoisempia aiheita ja työt jää töihin. Jos joku kysyy töistä, niin sivuutan aiheen mahdollisimman lyhyesti ja vaihdan aasinsillalla toiseen aiheeseen. Ei todellakaan kiinnosta puhua työjuttuja sukulaisten kanssa, ei kiinnosta ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Meillä on muut jutut ja ihmettelen miten joku jaksaa vapaa-ajalla puhua töistään.Sinun puolisosi on ollut vaikka Egyptissä työmatkalla Bonon kanssa, ja heidät on viety privaattikierrokselle pyramideihin alueille, jonne ei turisteja lasketa. Mikä arjessasi on tätä mielenkiintoisempaa? Tämä ei tapahtunut omalle puolisolleni, mutta tuttavan puolisolle kyllä, ja kyllä tuttavia kiinnosti kuulla.
Ymmärrän että tällainen tarina aikaansaa muutaman minuutin hymyilyä ja ai oho, ihankstosi- kommentteja, mut sit meni jo, seuraava aiha. Tiedoksi: Bono on ihan tavallinen ihminen.
ps. halveksin ihmisiä jotka nostavat muita jalustalle, se on minusta epä-älyllistä. Vaikka ymmärränkin sen muutaman minuutin kohkauksen. Mut that's it, next.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä AP:ta pitäisi kehua, kerran saavutukset ovat miehen eikä Ap:lla niitä ole?
Kuitenkin oma valinta valita 4 lasta ja hoitaa heitä 10 vuotta kotona. Ei sen vuoksi tarvitse "periatteen vuoksi" ketään kehua kerran mitään kehuttavaa ei ole.
Luetunymmärtäminen? Hänellä on hieno oma ura itselläänkin, mutta kukaan ei noteeraa sitä. Vain miehen uraa ihaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikella ystävällisyydellä, sinun onnesi tulee sinusta itsestäsi. Ihminen, joka on tyytyväinen oman nahkansa sisällä, ei tarvitse ulkopuolista kehua ja pönkitystä itselleen. Sitä paitsi maailma on avoinna nyös sinulle. Siitä vaan kehittämään itseäsi ja tavoittelemaan tuollaisia asioita, jos ne on sinulle niin tärkeitä.
Ihan kaikella ystävyydellä, sä et ymmärrä tästä asiasta mitään kaverisi uran ja miehesi laatupalkintojen kautta. Ne ovat niin tavallista huttua, että niistä keskustelu onkin aika yleisellä ja normaalilla tasolla.
Sen sijaan, kun ihmiset tekevät jotain oikeasti mielenkiintoista, käyvät erilaisissa paikoissa, jonne muut eivät edes pääse, tapaavat ns. tärkeitä ihmisiä, kokee huimia juttuja, se on tosiaankin ihan eri asia kuin mennä kolmen tähden hotelliin työmatkalle istumaan toisessa firman toimistotalossa. Ihmiset on ihan erilailla kiinnostuneita kuin tutkijan laatupalkinnosta tai DIn ylennyksestä.
Ja tässä fiilis, että tulee työnnetyksi taka-alalle elämässä, vaikka pitää huolen toiselle kaikesta, on jotain ihan muuta kuin se, että haluaa pönkitystä huonolle itsetunnolleen.
Millä tasolla juttujen pitää olla, että pitäisi tuntea niin kuin sinä tunnet? Kelpaako audienssi Kensingtonissa prinssi Andrewille (vai onko liian mitätön kuninkaallinen?)? Mites, kun on hoitanut työksi erästä tekniikkaan liittyvää asiaa Kanadan puolella Huippuvuorilla ja päässyt samalla tutustumaan luontoon, olosuhteisiin? Vai pitääkö kateellisuuteen olla joku, että tapailee jotain turhia ulkomaalaisia julkkiksia? Vai MIKÄ on nyt se raja, mikä pitäisi ymmärtää?
Tämän ketjun kokonaan luettuani valitettavasti olen edelleen sitä mieltä, että ongelma on ap:n huono itsetunto, ei nuo asiat joita hänen miehensä tekee. Asiaan olisi saatavilla apua, mutta ensin pitäisi ymmärtää, mikä ei näytä olevan nyt realistista ap:n tilanteessa.
Oletko sinä kuullut useinkin elämässäsi, että olet hyvin häijy ja besserwisserinä sillä tavalla surkea, ettet kuitenkaan tiedä mitään oikeasti paremmin? Jos et, se johtuu siitä, ettei kukaan jaksa kuunnella kitkeriä vastauksiasi, mutta niin taatusti ajatellaan. Et ymmärrä tätä ketjua, koska olet niin vahvoissa defensseissä itse.
En ole kuullut koskaan moista (mutta empatiasta ja hyväsydämisyydestä kylläkin...). Enkä ole defensseissä ollenkaan.
Niin, eihän kirjoitetusta tekstistä voi aina nähdä kirjoittajan tunnetilaa. Omassa päässä oleva "suodatin" sen sijaan vaikuttaa siihen, miten ottaa vastaan kirjoitettua tekstiä. Kyyninen ihminen näkee pahaa ja ilkeyttä, vaikka teksti olisi neutraali. V*ttuuntunut näkee v*ttuilua ja ilkeyttä. Positiivinen ihminen näkee asioista hyvät puolet, vaikkei aina siihenkään olisi syytä. Jne.
No, myönnän, että nimettömänä netissä on helppo sanoa suoraan. Jos oikeasti juttelisin kanssasi, osoittaisin empatiaa ja ymmärrystä, mutta varmaan siitä huolimatta yrittäisin saada sinua näkemään asioita toiseltakin kantilta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samantapainen tilanne, paitsi että puolisoni on myös jonkin verran julkisuudessa. Onhan se todella tylsää jutella vaikka illallispöydässä, kun kukaan ei kuuntele edes yhtä lausetta minulta, vaikka kuinka huisi juttuni olisikin. Sen sijaan puolisoni tarinoita jengi kuuntelee lähes pateettisen näköisenä. Ja sitä mielistelyn määrää, jessus. Minä olen tulkinnut niin, että he kuvittelevat itse jotenkin hyötyvänsä puolisoni tuntemisesta, ja keskittyvät siksi tekemään itseään niin tykö. Olen nimittäin tuntenut samalta alalta muita jo ”eläkkeelle siirtyneitä”, jotka ovat lakanneet kiinnostamasta muita ihmisiä välittömästi poistuessaan julkisuuden valokeilasta. Voihan olla, että ap:n miehestä kuvitellaan olevan jotain hyötyä, oli se sitten todellista tai ei.
Tämä kiinnostus ja mielistely koskee myös jonkin verran puolisoa. On hämmentävää huomata, kun tajuaa jonkun yrittävän tutustua minuun päästäkseen jotenkin piireihin, joissa mieheni on.
Ja hassuinta on ollut tuttavapiirin isommat lapset. Alkuun olemme heidän silmissään vain tavallisia pullanaamaisia aikuisia, mutta kun jostain tajuavat näitä asioita, meistä tulee yhtäkkiä porukkaa, joiden kanssa vietetään iltoja ja joiden kuulumisia aina kysellään.
Minä pääsin edellisessä työssäni tapaamaan liike-elämän johtavia henkilöitä, huippu-urheilijoita ym. Eipä niistä vain voinut koskaan kertoa joten hehkutukset jäivät työpaikan sisälle. Toisaalta tietyn rajan jälkeen noissa ei ole mitään ihmeellistä, ei myöskään matkapäivissä ulkomailla hienoissa hotelleissa. Vapaa-aikaa usein minimaalisesti. Jos halusi "kaupungille", piti esim. jättää lounas väliin. Eipä tullut juuri mentyä. Toki esim. tietyn alan johtajat saattavat mainita tavanneensa esim Nokian TJ:n ja kehuvat ilman mitään yksityiskohtia. Jos joku näitä pitää "hienona" niin on ehkä vähän yksinkertainen tai ei itse kummoisessakaan työssä. Oma kokemukseni oli, että erittäin hyvissä asemissa olevat liike-elämän henkilöt yleensä olivat hyvin maanläheisiä ja ystävällisiä ihan kaikille. Varmaan poikkeuksiakin on, mutta oma kokemus tämä.