Mies on edennyt urallaan pitkälle. Joudun nykyään jatkuvasti tilanteisiin, jossa ihmiset pelkästään kehuvat miestäni, jättävät minut huomiotta.

Tässä onkin jo muutamassa viestissä tullut esiin se, miten miehen ja naisen uraan suhtaudutaan eri tavalla. En nyt puhu mistään tällaisista ulkomaan elämyksistä, mitä ap:n mies pääsee kokemaan, vaan ihan ylipäätään vanhakantaista suhtautumista. 

Olemme myös mieheni kanssa olleet yhdessä lukioikäisistä ja molemmilla on amk-koulutus. Minä olin viisi vuotta lasten kanssa kotona, mies teki tietysti sillä välin töitä ja on edennytkin urallaan varsinkin viime vuosina huimaa vauhtia, ilman jatkokouluttautumista toki. Minäkin olen viime vuosina, lasten kasvaessa (nyt yläasteikäisiä) kouluttautunut työn ohessa ja edennyt omassa organisaatiossani johtoryhmätasolle. Ensimmäinen lisäkoulutukseni vaati puolen vuoden ajan kuukausittain muutaman päivän toisella puolen Suomea opiskelua. Nyt suoritan työn ohella yliopistotutkintoa. Erityisesti miehen sukulaisten kanssa tavatessa, jos keskustellaan työelämästä, keskustellaan aina miehen urasta ja titteleistä, ja ihmetellään miten reipas hän on, kun jaksaa pyörittää arjen vaimon opiskellessa. Jos mies on työmatkalla, kukaan ei ihmettele miten minä jaksan tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, viedä lapsia harrastuksiin ym. ihan tavallista. Minua tuo ei sinänsä haittaa, mutta on kyllä ihan uskomatonta, miten Suomessa edelleenkin suhtaudutaan niin, että miehen ura on jotain hienoa ja jos hän "joutuu" sen lisäksi tekemään ruokaa, kuskaamaan lapsia jne. on miestä kehuttava maasta taivaisiin. Nainen taas tekee kaikki kotityöt ja lasten kuskaukset siinä työnsä ohessa, eikä hänen työstään puhuta koskaan urana, eikä ihmetellä miten nainen jaksaa opiskella, luoda uraa, hoitaa lapsiperhearjen jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän täsmälleen, mistä AP puhuu, sillä olen kokenut tuon, vaikkakin luulen, että APlla asiat ovat hieman "pahemmin" kuin meillä oli = miehellä vielä "hienompi duuni". Yleensäkin kun ihminen tekee jotain poikkeavaa, "hienoksi" katsottua, totta kai se kiinnostaa niin lähipiiriä kuin vähän kaukaisempiakin. Meillä meni tilanne juuri tuohon: puhuttiin toisen upeista kokemuksista, kyseltiin niistä, toinen puhui niistä itsekin, ja mielellään. Toinen kuunteli vieressä ja yritti saada sanaa väliin omistakin jutuista, jotka tietysti olivat hänelle tärkeitä ja tapahtuneet juuri nyt. Asia ohitettiin aha, joo, mutta mites, kävitkö todellakin sielläkin...Kun kaupassa tavattiin tuttuja, toinen ohitettiin ja toiselta kyseltiin, että oletkos nyt matkustellut tms.

Minä olin tuo toinen ja kesti vähän aikaa, ennen kuin ymmärsin, miten kurjalta toisesta tuo tuntui. On totta, että  hotellista tulee vain hotelli, kun aikansa matkustaa. Huolimatta siitä sviitti NY Hotel Astorissa on sellainen, että sitä tulee hehkutettua kotona, vaikka siellä ei viettänyt kuin kaksi yötä. Huolimatta paljosta matkustelusta 8 lajin illallinen ranskalaisessa linnassa on juttu, josta tuli kotona puhuttua. Tällä välin toinen oli kotona hoitamassa taloa, setvimässä putken räjähtämistä ja luomassa lunta. Piti huolta, että öljy on tilattu ja tietysti kämppä puts, kun väsynyt raskaan työn raataja saapuu kotiin.

Ihan itse minun piti tähän havahtua ja lakata justiin se yläilmoissa patsastelu ja kääntää puhe muualle kuin minuun ja minun erinomaisuuteeni. Sanoa joskus vähän napakastikin, että ei, ei kiinnosta puhua töistä nyt. Ja kas kummaa: oma elämänlaatuni parani. Saatoin oikeasti jättää ne työt jauhamatta ja siten mielestäni ja keskittyä kivaan iltaan hyvien kavereiden kanssa ihan vaan minuna. Ei minään työminänä.

Ja olen nainen, jos sillä on tälle merkitystä. Meillä ei (onneksi) ollut lapsia, mutta jos toinen olisi vielä joutunut heidätkin huolehtimaan, meille olisi varmasti tullut ero ja sen olisin kuspäisyyteni vuoksi jopa ansainnut.

Kiitos tästä. Näitä viestejä lukiessa tajuan, että a) olen kateellinen ja harmissani mieheni saamasta huomiosta, b) mieheni tulisi itsekin havahtua tähän epätasapainoon ja ohjata keskustelua myös muihinkin asioihin kuin jatkaa itsestään.

ap

Sitten kun alkuinnostus laimenee tuosta reissaamisesta, niin mies ei taatusti jaksa keskustella töistään. Reissutyö ei ole kenellekään mitään herkkua pidemmän päälle, päinvastoin.

T. Nainen, joka on suhteessa miehen kanssa, joka kokee niitä "hienoja" reissuja

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samankaltaista parisuhdekateutta, kun oma puoliso toi sellaista ilmi. 20 vuoden yhteiselon jälkeen alkoi joissain isompien riitojen selvittelyn yhteydessä valittaa sitä kuinka minä olen suhteessamme ollut aina se parempi, menestyneempi ja suositumpi ulkopuolisten silmissä ja hän kokee aina jäävänsä kakkoseksi näissä asioissa ja SIKSI sitten on vihainen ja katkera minulle. Ihan kuin se olisi jotenkin minun vikani, että hän näkee suhteemme jonain keskinäisenä kilpailuna muiden suosiosta tai arvostuksesta. Järjetöntä.

Kuule, tästä omasta karvaasta kokemuksesta sanon sydämestäni sulle, että kuuntele vielä kerran oikein tarkkaan, mitä mies sanoo. Sanooko hän todella, että pitää suhdettanne kilpailuna tai että järjettömästi vain syyttelee sua siitä, että olet menestyneempi ja sosiaalisesti pätevämpi ja arvotetumpi. Ja että on pitänyt sua vain statussymbolina.

Vai sanooko hän, että ei koe sun näkevän häntä yhtä arvokkaana, hänen elämäänsä yhtä mielenkiintoisena ja tärkeänä, että hän tuntee jäävänsä maailmalle aina kakkoseksi, muiden asioiden ja arvostuksen olevan tärkeämpää kuin hänen.

Mä käytin kaikki puolustelut juuri noin, et vaan kestä mun menestystä, et ole alun perinkään uskonut muhun, nyt näet mussa vain tän menestyksen (joo, ihminen on epälooginen kun on puolustautumiskannalla), onko tää sulle joku kilpailu ja muutakin varmaan sosiaalisesti älykkäänä ihmisenä keksin.

Ennen kuin kuulin, mitä mies oikeasti sanoi: hän haluaa takaisin meidät, haluan, että näet minut, kuuntelet minua ja joskus laitat muun syrjään. Haluan, että osoitat myös julkisesti tämän. Haluan, että olet läsnä, kun olet kotona.

Ei miehet tosin sano ihan näin. Ne sanoo kaikkea muuta ja tää pitää sieltä sitten kuulla:-) Minä muutin yksinkertaisesti tapaani reagoida kuten myös käytöstäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko miehesi saanu viime aikoin ylennyksen? Vai onko tätä kestänyt pitkäänkin? Jotenkin luulisi että ihmiset kyllästyisivät puhumaan samasta asiasta. Sullahan on kuitenkin asiat tosi hyvin. Oma ura ja ilmeisen hyvä mies, joka osallistuu kotitöihinkin. Ymmärrän kuitenkin harmistuksesi, mutta ei mulla oikein ratkaisuehdotuksia ole.

Saa ylennyksiä tasaisesti ja siksi kai asia on jatkuvasti "tapetilla". Viimeisin iso hyppy oli viime syksynä. 

ap

Siis te puhutte miehesi ylennyksistä kaikenmaailman puolituttujen kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän täsmälleen, mistä AP puhuu, sillä olen kokenut tuon, vaikkakin luulen, että APlla asiat ovat hieman "pahemmin" kuin meillä oli = miehellä vielä "hienompi duuni". Yleensäkin kun ihminen tekee jotain poikkeavaa, "hienoksi" katsottua, totta kai se kiinnostaa niin lähipiiriä kuin vähän kaukaisempiakin. Meillä meni tilanne juuri tuohon: puhuttiin toisen upeista kokemuksista, kyseltiin niistä, toinen puhui niistä itsekin, ja mielellään. Toinen kuunteli vieressä ja yritti saada sanaa väliin omistakin jutuista, jotka tietysti olivat hänelle tärkeitä ja tapahtuneet juuri nyt. Asia ohitettiin aha, joo, mutta mites, kävitkö todellakin sielläkin...Kun kaupassa tavattiin tuttuja, toinen ohitettiin ja toiselta kyseltiin, että oletkos nyt matkustellut tms.

Minä olin tuo toinen ja kesti vähän aikaa, ennen kuin ymmärsin, miten kurjalta toisesta tuo tuntui. On totta, että  hotellista tulee vain hotelli, kun aikansa matkustaa. Huolimatta siitä sviitti NY Hotel Astorissa on sellainen, että sitä tulee hehkutettua kotona, vaikka siellä ei viettänyt kuin kaksi yötä. Huolimatta paljosta matkustelusta 8 lajin illallinen ranskalaisessa linnassa on juttu, josta tuli kotona puhuttua. Tällä välin toinen oli kotona hoitamassa taloa, setvimässä putken räjähtämistä ja luomassa lunta. Piti huolta, että öljy on tilattu ja tietysti kämppä puts, kun väsynyt raskaan työn raataja saapuu kotiin.

Ihan itse minun piti tähän havahtua ja lakata justiin se yläilmoissa patsastelu ja kääntää puhe muualle kuin minuun ja minun erinomaisuuteeni. Sanoa joskus vähän napakastikin, että ei, ei kiinnosta puhua töistä nyt. Ja kas kummaa: oma elämänlaatuni parani. Saatoin oikeasti jättää ne työt jauhamatta ja siten mielestäni ja keskittyä kivaan iltaan hyvien kavereiden kanssa ihan vaan minuna. Ei minään työminänä.

Ja olen nainen, jos sillä on tälle merkitystä. Meillä ei (onneksi) ollut lapsia, mutta jos toinen olisi vielä joutunut heidätkin huolehtimaan, meille olisi varmasti tullut ero ja sen olisin kuspäisyyteni vuoksi jopa ansainnut.

Kiitos tästä. Näitä viestejä lukiessa tajuan, että a) olen kateellinen ja harmissani mieheni saamasta huomiosta, b) mieheni tulisi itsekin havahtua tähän epätasapainoon ja ohjata keskustelua myös muihinkin asioihin kuin jatkaa itsestään.

ap

Sitten kun alkuinnostus laimenee tuosta reissaamisesta, niin mies ei taatusti jaksa keskustella töistään. Reissutyö ei ole kenellekään mitään herkkua pidemmän päälle, päinvastoin.

T. Nainen, joka on suhteessa miehen kanssa, joka kokee niitä "hienoja" reissuja

On reissutyötä ja reissutyötä. Lisäksi ei tosiaankaan kannata jäädä odottelemaan innostuksen väljenemistä, sillä siinä kohtaa on jo väljennyt suhdekin ja alkaa olemaan mielissään, kun toinen lähtee reissuun. Se on suhteen loppu.

Miehen täytyy mennä ylennykset ja työmatkat edellä jokaiseen kaveri/sukulaistapaamiseen, jos tosiaan on niin, että kaikki kyselevät ja kaikki tietävät joka ikisen urahyppäyksen. Koska eihän niistä muuten tiedettäisi puhua. Jos niistä ei itse halua puhua, kyselytkin loppuisivat tuota pikaa. 

Voisi tietysti olla niinkin, että kaverit ja sukulaiset lempeästi v-uillakseen kyselevät onko taas tippunut ylennyksiä ja onko ollut työmatkoja, ja tolvana p_antärkeä mies sitten avautuu :D

Ehkä sun pitää vaan alkaa puhuu niistä sun jutuista, aloittaa kahvipöydässä keskustelu esim

- kävin eilen mielenkiintoisessa paikassa...

- luin mielenkiintoisen artikkelin avaruusmatkailusta..

- kokeilin hot-joogaa viime viikolla ja se oli mielestäni...hauskaa/kuumaa/hikistä....

-päätin tänä vuonna hypätä laskuvarjohypyn

-lapset tekivät/sanoivat/sitä sun tätä

Sellanen juttu josta kahvipöytäseurue saa kiinni.

Ap, ymmärrän sinua. Tätä ei ymmärrä, ellei ole vastaavassa tilanteessa, vaikka kuinka hyvin ja selkäesti kerrot.

Ap ymmärtää, että miehen jutuista puhutaan. Hänkin on kiinnostunut niistä kuulemaan ja puhumaan, mutta ei 100% aikuisajasta.

Kun olet jatkuvasti ohitettu keskustelussa, siis koko ajan, ja uskon sen olevan näin, se alkaa ajan kanssa vaikuttaa psyykeen, tulee olematon olo. Ei se heti tapahdu eikä se väliaikaisena vaiheena myöskään vaikuta niin. Emme puhu nyt yhdestä vierailusta tai yhdestä vuodesta.

Ei ole kyse kateudestakaan. Se on vain raskasta ja hyvin hämmentävää, kun lakkaat olemasta pysyvästi.

Miehen on tultava tässä vastaan. Otettava itse puheeksi myös vaimon ja perheen asiat. Se on vaikeaa, kun jos toinen esimerkiksi tuottaa maapallon suurimpia hittejä toisten lapsuudensankareille, legendoille tai saa todennäköisesti pian tieteen nobelin, lopettaa syövän maailmasta, niin nämä ovat kiehtovia asioita ja on teennäistä vaatia vieraita keskustelemaan siitä, että kuopus harjoittelee nokkahuilua ja omalla työpaikalla on muuten yt. Ne vaan eivät ole niin kiinnostavia. Ja vieraat ja ystävät eivät osaa hahmottaa, että jokainen suhtautuu samoin.

Omat ystövät myös avainasemassa. Joille sinä ap olet sinuna se rakas. Minua tällaisessa vaiheessa auttoi niiden muidne ystövien seura, joille huippu mieheni oli vain mun kiva mieheni, minä se kiehtiva, rakas ysävä, jola välitti heistä. Raskasta oli näjdä joidenkin läheisten ystävien muuttuminen miestäni piirittäviksi faneiksi, jotka oikeasti meille kylään tullessaan tervehtivät mua valjulla heipalla oltuaan meillä valehtelmatta viisi minuuttia miestäni ihmetellen, mulle sanaa sanomatta takin ojentaen. Myös mies piti näitä hyvin ahdistavina keisseinä.

Minä vähän paheksuihin ap:n miehen kötöstä, kun hän tuo omia erikoiskokemuksiaan esille niin voimakkaasti ja paistattelee muiden huomion keskipisteenä.

Minulla sattuu olemaan itselläni oman urani vuoksi vastaavia ihan poikkeuksellisia ja hiunoilta vaikuttavia kokemuksia. En koskaan ole edes kertonut niistä sukulaisille tai tutuille ja osasta en ole edes kertonut miehellenikään. Joskus olen maininnut ohimennen ja olen huomannut, miten hänen naamansa on venähtänyt. Hän on siis tuntenut itsensä silloin huonommaksi. Niinpä välttelen niistä puhumista ja puhun niistä kollegoideni kanssa, joilla on samat kokemukset. Miksi kukaan haluaisi tahallaan saada puolisoa tai tuttavaa tumtemaan itseään kateelliseksi tai huonommaksi? Se ei ole hyväntahtoinen ja muita arvostava tapa toimia.

Oho! Teidän tilanne on melkein kuin meidän, paitsi mieheni ura ei ole yhtä hulppea kuin miltä ap:n miehen, mutta hänellä on "hieno" titteli ja asema akateemisessa maailmassa, kun taas minä olen rivitutkija. Mun mies on kuitenkin ollut myös lasten kanssa kotona pitkään. Mutta ei meillä ole tuollaista, mun kaverit on kiinnostuneempia mun työstäni kuin miehen, miehen kaverit taas miehen, meidän vanhemmat eivät oikeastaan ole kiinnostuneita meidän töistä lainkaan vaan heidän kanssaan puhutaan ihan muista asioista. Ja ylipäätään ei puhuta työstä hirveästi. Tota en ymmärrä, että kaverit ja sukulaiset ovat innoissaan kun mies tapaa tärkeitä henkilöitä - ei mun kavereista kukaan innostuisi, jos kertoisin tavanneeni mun alan huippututkijan, koska kuten itsekin sanoit, ei kukaan alan ulkopuolella tunne häntä.

Ymmärrän kyllä ärsytyksen. Teidän lähipiiri kuulostaa aika poikkeukselliselta, jos jaksavat ihastella miehen uraa vuosikaupalla. Mun kokemuksella aika harva jaksaa puhua toisen ihmisen töistä kovin pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samankaltaista parisuhdekateutta, kun oma puoliso toi sellaista ilmi. 20 vuoden yhteiselon jälkeen alkoi joissain isompien riitojen selvittelyn yhteydessä valittaa sitä kuinka minä olen suhteessamme ollut aina se parempi, menestyneempi ja suositumpi ulkopuolisten silmissä ja hän kokee aina jäävänsä kakkoseksi näissä asioissa ja SIKSI sitten on vihainen ja katkera minulle. Ihan kuin se olisi jotenkin minun vikani, että hän näkee suhteemme jonain keskinäisenä kilpailuna muiden suosiosta tai arvostuksesta. Järjetöntä.

Kuule, tästä omasta karvaasta kokemuksesta sanon sydämestäni sulle, että kuuntele vielä kerran oikein tarkkaan, mitä mies sanoo. Sanooko hän todella, että pitää suhdettanne kilpailuna tai että järjettömästi vain syyttelee sua siitä, että olet menestyneempi ja sosiaalisesti pätevämpi ja arvotetumpi. Ja että on pitänyt sua vain statussymbolina.

Vai sanooko hän, että ei koe sun näkevän häntä yhtä arvokkaana, hänen elämäänsä yhtä mielenkiintoisena ja tärkeänä, että hän tuntee jäävänsä maailmalle aina kakkoseksi, muiden asioiden ja arvostuksen olevan tärkeämpää kuin hänen.

Mä käytin kaikki puolustelut juuri noin, et vaan kestä mun menestystä, et ole alun perinkään uskonut muhun, nyt näet mussa vain tän menestyksen (joo, ihminen on epälooginen kun on puolustautumiskannalla), onko tää sulle joku kilpailu ja muutakin varmaan sosiaalisesti älykkäänä ihmisenä keksin.

Ennen kuin kuulin, mitä mies oikeasti sanoi: hän haluaa takaisin meidät, haluan, että näet minut, kuuntelet minua ja joskus laitat muun syrjään. Haluan, että osoitat myös julkisesti tämän. Haluan, että olet läsnä, kun olet kotona.

Ei miehet tosin sano ihan näin. Ne sanoo kaikkea muuta ja tää pitää sieltä sitten kuulla:-) Minä muutin yksinkertaisesti tapaani reagoida kuten myös käytöstäni.

Tämä on se, jota kaipaan. Että me ollaan me, myös julkisesti. Kun tavataan ystäviä, ollaan me, eikä mies ja miehen ura ja siinä sivussa joku statisti ja mitättömyys. 

ap

Olet kateellinen miehellesi. 

Parasta varmaan olisi, jos ensin selvittäisit tuon oman pääsi sen sijaan, että ryhtyisit muokkaamaan miestäsi, ystäviäsi saati niitä puolituttuja.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ymmärrän sinua. Tätä ei ymmärrä, ellei ole vastaavassa tilanteessa, vaikka kuinka hyvin ja selkäesti kerrot.

Ap ymmärtää, että miehen jutuista puhutaan. Hänkin on kiinnostunut niistä kuulemaan ja puhumaan, mutta ei 100% aikuisajasta.

Kun olet jatkuvasti ohitettu keskustelussa, siis koko ajan, ja uskon sen olevan näin, se alkaa ajan kanssa vaikuttaa psyykeen, tulee olematon olo. Ei se heti tapahdu eikä se väliaikaisena vaiheena myöskään vaikuta niin. Emme puhu nyt yhdestä vierailusta tai yhdestä vuodesta.

Ei ole kyse kateudestakaan. Se on vain raskasta ja hyvin hämmentävää, kun lakkaat olemasta pysyvästi.

Miehen on tultava tässä vastaan. Otettava itse puheeksi myös vaimon ja perheen asiat. Se on vaikeaa, kun jos toinen esimerkiksi tuottaa maapallon suurimpia hittejä toisten lapsuudensankareille, legendoille tai saa todennäköisesti pian tieteen nobelin, lopettaa syövän maailmasta, niin nämä ovat kiehtovia asioita ja on teennäistä vaatia vieraita keskustelemaan siitä, että kuopus harjoittelee nokkahuilua ja omalla työpaikalla on muuten yt. Ne vaan eivät ole niin kiinnostavia. Ja vieraat ja ystävät eivät osaa hahmottaa, että jokainen suhtautuu samoin.

Omat ystövät myös avainasemassa. Joille sinä ap olet sinuna se rakas. Minua tällaisessa vaiheessa auttoi niiden muidne ystövien seura, joille huippu mieheni oli vain mun kiva mieheni, minä se kiehtiva, rakas ysävä, jola välitti heistä. Raskasta oli näjdä joidenkin läheisten ystävien muuttuminen miestäni piirittäviksi faneiksi, jotka oikeasti meille kylään tullessaan tervehtivät mua valjulla heipalla oltuaan meillä valehtelmatta viisi minuuttia miestäni ihmetellen, mulle sanaa sanomatta takin ojentaen. Myös mies piti näitä hyvin ahdistavina keisseinä.

Tämä. <3

ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta hei, mullahan oli täysi oikeus olla väsynyt, olin kiertänyt Milanon, Pariisin ja Lontoon samalla viikolla  - eikös niin?

Jos sä olet työssäsi joskus oikeasti kiertänyt milanon, pariisin ja lontoon samalla viikolla, tiedät myös, ettei tuollaiselle työmatkalla ehdi nähdä kuin lentoaseman, taksin ja kokoushuoneen. Hotellissa ei enää näe mitään vaikka olisi viisi tähteä, koska on väsynyt, ja kaikki keskittymiskyky ja energia on käytetty tai pitää säästää huomisaamun kokoukseen.

Asia on juuri siten, kuin nro 69 sanoo. Tätä on todella vaikea hahmottaa, ellei ole asiaa kokenut. Kyse ei todellakaan ole siitä, että ystävät (ainakaan kaikki) olisivat pinnallisia olioita, tai sukulaiset välinpitämättömiä, asuinpaikka liian pieni tms. Tai ap kateellinen, huomionhakuinen pikkusielu. Tai kilpailisi miehensä kanssa.

Kyse on syvällisesti pariskunnan keskinäisestä asiasta. Täälläkin hehkutetaan sitä, että mies tekee asiallisesti kotitöitä, no wau. Se nyt vielä puuttuisi, että - kuten tietysti yleensä tapa kieltämättä on - nekin sysäisi toisen niskoille.

Kyse ei ole siitäkään, että toinen tekisi tuon tahallaan. Minkä sille voi, että ihmisiä kiinnostaa se, mikä heitä kiinnostaa.

Mutta se oma asenne, se, miten tähän suhtautuu, on ihan oikeasti ainut, mikä on tärkeä. Totta kai jokainen käsittää, että muiden puheista ei kannata välittää. Eikä niistä välitetäkään, vaan juuri siitä, miten se toinen siinä tilanteessa on ja reagoi!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää vaan alkaa puhuu niistä sun jutuista, aloittaa kahvipöydässä keskustelu esim

- kävin eilen mielenkiintoisessa paikassa...

- luin mielenkiintoisen artikkelin avaruusmatkailusta..

- kokeilin hot-joogaa viime viikolla ja se oli mielestäni...hauskaa/kuumaa/hikistä....

-päätin tänä vuonna hypätä laskuvarjohypyn

-lapset tekivät/sanoivat/sitä sun tätä

Sellanen juttu josta kahvipöytäseurue saa kiinni.

Ehkä ap:n omat tekemiset ovat tyrehtyneet kotona olemisen ja menestyvän miehen varjossa. Paha puhuu silloin mistään. Nyt harmittaa sitten kun ei ole kuin miehen jutut eikä mitään omaa mistä puhua.

Ap:lle sanoisin, että kannattaa hankkia niitä omia mielenkiinnon kohteita ja tekemistä, ettei elä vaan miehen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täsmennän vielä, miksi kaikkia tuntuu kiinnostavan puolisoni työ: mies pääsee paikkoihin ja tapaa kiinnostavia ja kuuluisia ihmisiä jatkuvasti. Lentelee pitkin maailmaa ja saa sellaisia elämyksiä, joihin meillä ei olisi rahalla varaa. Elää ylellistä elämää työelämässä ja se tuntuu kiinnostavan kaikkia.

Meillä ei ole mitään parisuhdeongelmia (no paitsi tämä), eikä siis ole pelkoa siitä, että mies jättäisi minut. 

ap

Ylellinen elämä työelämässä? Minä reissaan pitkin maailmaa, matkapäiviä kertyy noin 120 vuodessa enkä todellakaan osaa ajatella, että tässä olisi jotain ylellistä, vaikka oman alani guruja usein tapaankin. Työelämässä ne elämykset eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, ellei miehesi sitten ole joku taideasiantuntija, joka pääsee näkemään Picasson tuntemattomia maalauksia, jotka on roudattu jostain autotallista esille.

Hotellikin on vain hotelli. Kun on nukkunut sadassa erilaisessa, ei se sadasensimmäinen ole enää elämys.

Tuntuu siltä, että olet joko äärettömän kateellinen tai sitten sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on tehdä töitä matkapäivinä. Siellä kun ollaan tekemässä tulosta, ei hankkimassa elämyksiä.

Ei se ihan näin ole. Olen aika täsmälleen samassa tilanteessa kuin ap, ja osa matkoista miehelläni on sellaisia, missä puolisona olen myös mukana. Ja kyllä niissä on erilaista luksusta kuin omissa matkoissa. Mennään lentokentän VIP-puolelta ilman mitään odotuksia ja tarkistuksia vain oman porukan koneeseen, käydään päivällisillä upeissa paikoissa, piipahdetaan hienoissa nöhtävyyksissä, tavataan ihmisiä, joista kaikki ainakin länsimaiden uutisointia seuranneet ovat kuulleet jne. Pukeutuminenkin on toisenlaista kuin omassa riviakateemisessa työssäni. Tottakai kaikesta tulee arkea, mutta voi se silti olla hyvin erilaista kuin tavallinen arki. Ja kyllä, kaikkia kiinnostaa miehen työ ja asiat.

Yksi neuvo: puhukaa! Kerro avoimesti kuten meille hyvin avasit, miltä susta tuntuu, ja mitä toivoisit ja mitä et toivoisi. Jos et puhu, katkeruus saattaa pikkuhiljaa syödä suhdettanne liikaa.

Onhan näitä tarinoita lehdissäkin ollut, kun on vaikka näyttelijäpariskunta, ja miltä toisesta tuntuu kun toinen rupeaakin saamaan pääosia ja hypetys häntä kohtaan on valtava, ja toinen on vain jossain pikkuteatterissa pikkurooleissa, ja aina mainitaan vain sen ja sen puolisona. Mutta näistäkin on monesti selvitty sillä, että asiasta on puhuttu kotona. Jos ei selvitä niin erohan monille tulee :/

Tsemppiä ap, jaksakaa työstää tätä!

Minun mieheni ei ole luonut mitään erikoista uraa, mutta sattuu harrastamaan muutamaa tavallisuudesta poikkeavaa juttua. Extreme-tyyppisiä. Joten yleensä small talk kääntyy helposti miehen harrastuksiin: ne kiinnostaa ihmisiä ja se puhuu niistä mielellään.

Minusta se on mahtavaa. Vihaan sitä että ihmiset kyselee kuulumisiani. En tykkää puhua asioistani. Mutta miehen harrastuksista saa keskustelun helposti sitten vietyä yleiselle tasolle.