Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ratkaista koiraongelma parisuhteessa?
09.01.2019 |
Olen tapaillut jo jonkin aikaa ihanaa miestä. Meillä on sujunut hyvin ja molempien tunteet ovat syventyneet päivä päivältä enemmän. Olemme viime aikoina keskustelleet siitä, että eiköhän tämä suhde ole jo edennyt parisuhde-tasolle ja pikkuhiljaa muutenkin olemme alkaneet puhua yhteiseen tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Ainoa eteemme toistaiseksi tullut ongelma on miehen koira. Koira on ymmärrettävästi miehelleni rakas, mutta itse en todellakaan ole koiraihminen. Ensinnäkin pelkään koiria (eikä kyse ole mistään pienestä arastelusta vaan todellisesta pelosta), olen pelännyt lapsuuden huonoista kokemuksista lähtien, ja kaiken lisäksi olen lievästi allerginenkin niin koirille kuin monille muillekin eläimille. Tähän mennessä olemme treffailleet siellä sun täällä ja silloin kun olemme tahtoneet viettää koti-illan ja/tai yön yhdessä, olemme aina olleet minun luonani. Toivottavaa kuitenkin olisi, ettei sen tarvitsisi aina mennä näin, sillä a) olisi tasapuolista, että voisin matkustaa välillä miehen luo (meillä on noin 25 km välimatkaa) b) miehen luona olisi aina oma rauha, sillä minun luonani on toisinaan alivuokralaiseni ja c) olisi se nyt muutenkin vaan kiva voida viettää aikaa miehensä kotona. Lisäksi tästä ongelmasta tulee entistä suurempi siinä vaiheessa, kun haluaisimme muuttaa yhteen, ja sekin lähitulevaisuudessa tulee todennäköisesti olemaan ajankohtaista. Ainakin niin olemme puhuneet ja molemmilla on selvästi ajatuksia ja haaveita siitä, että olisi mukavaa jakaa arkikin yhdessä jne.
Onko kukaan ollut koskaan vastaavassa tilanteessa ja miten ratkaisitte asian? Tai onko muuten vaan vinkkejä asian suhteen? Tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos mies joutuu valitsemaan minun ja koiransa välillä. Eikä hän varmasti haluaisi sitä tehdä, sillä valitsisi hän miten tahansa, se tuntuisi varmasti huonolta valinnalta ja satuttaisi häntä.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ryhdyit suhteeseen miehen kanssa tietäen että tällä on koira? Eikö tuo ole ihan pöljää. Tiedät pelkääväsi koiria ja olevasi niille allerginen ja silti ihan tieten tahtoen alat tapailla miestä jolla on koira. Ja nyt ihmettelet että mites tästä nyt edetään. Oletat että mies luopuu koirasta. Koska sinähän pelkäät koiraa ja olet sille allerginen, eli yhteiselo ei suju. Toivon mukaan mies pitää koiransa ja sinä jäät kuin nalli kalliolle. Ehkä seuraavan kerran osaat käyttää aivojasi etkä kuvittele että se olet sinä joka määräät kaikesta.
En rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä hyökkäävää asennetta itseäni kohtaan. Kyllä, olen rakastunut mieheen, jolla on koira. Kyllä, se on huono yhdistelmä allergiani ja pelkoni kanssa. Mutta teilläkö tunteet menevät aina käsi kädessä järjen kanssa ja voitte vain valita ketä kohtaan tunnette mitäkin?
Ja missä olen olettanut, että hän luopuu koirasta? En missään. Olen nimenomaan kirjoittanut, että tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos hän joutuu valitsemaan minun ja koiran välillä. En haluaisi, että hän joutuisi tekemään sen valinnan, koska tiedän, että se satuttaisi häntä joutua luopumaan jommasta kummasta. Ja tiedostan myös, että todennäköisesti se jompikumpi olisin minä. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, että kuvittelisin määrääväni kaikesta tai yrittäisin jotenkin kiusallani erottaa miehen koirasta, joka on hänelle rakas.
Ap
Sulla oli siis tunteita olemassa jo ennen kuin edes tapasitte? Ok sitten. Ja kyllähän sä nyt rivien välistä luettuna haet vahvistusta sille että voit vaatia miestä luopumaan koirasta. Korostat allergiaa ja suurta pelkoasi. Odotat että porukka sanoo, että kunnon mies kyllä luopuu koirasta sun takia. Et ole edes suostunut kertaakaan tapaamaan koiraa.
Ei tietenkään ollut tunteita ennenkuin tapasimme, mutta tunteita oli kieltämättä ennenkuin tiesin koirasta. Kun sitten selvisi tämä koira-asia, tiedostin heti, että se on haastava juttu, mutta en ollut valmis pistämään peliä poikki samantien vain sen vuoksi eikä ollut mieskään. Hänessä on niin paljon kaikkea hyvää ja meidän juttumme tuntuu toimivan monilta osin aivan erityisellä tavalla, joten ei sellaisesta tahdo noin vain päästää irti.
Ehkä olen ilmaissut itseäni jotenkin huonosti, jos sellainen käsitys on tullut. Mutta oikeasti se ei ole se, mitä haen. En usko, että hän luopuisi koirastaan minun takiani, ja ymmärrän sen. Miksi siis kaipaisin sellaisia kommentteja, jossa sanottaisiin, että näin hänen kuuluisi tehdä? Itse toivoin tältä keskustelulta vinkkejä miten ratkaista asia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, että on ollut vastaava tilanne, mutta sitten se on järjestynyt tavalla x ja y. Sellaisia kommentteja, jotka antaisivat tsemppiä, koska sitä todellakin tarvitsisin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, mutta pelko ja ahdistus ovat todella lamaannuttavia ja raskaita tunteita ja vaikka niiden voittaminen on mahdollista, se vaatii paljon. Jos johonkin kaipaan vahvistusta niin siihen, että se onnistuu enkä siis siihen, että vaatisin miestäni luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millainen se allergiasi on? Minä olen ollut lapsena aivan järkyttävän allerginen hevosille, kissoille, koirille, jyrsijöille, ihan kaikille karvaisille eläimille.
Nykyään minulla on kesyrottia ja kissoja, vaikka saankin niistä oireita. Kuitenkin oireet vähenivät rajusti, kun kissat olivat olleet minulla muutaman kuukauden ja nyt useamman vuoden päästä tuskin mitään oireita. Joskus otan allergialääkkeen, kun kissoilla on karvanlähtö ja silloin hieman silmät kutisevat.
Aiemmin sain siis ihottumaa ympäri kehoa, hengitys oli hankalaa, silmät vuosivat kuin vesiputous ja kutisivat, pelkäsin hinkkaavani ne irti, sain isoja paukamia kun käsittelin eläimiä jne. Eli minulla oli todella paha allergia, mutta vaan niin nykyään elän eläimieni kanssa, enkä edes joudu joka päivä syömään allergialääkkeitä, joka ei edes olisi paha homma.
Unohdin sen vielä kirjoittaa, että sain oireita jopa ihmisistä, jotka olivat käyneet eläintaloudessa. Lisäksi minua on lapsena purrut iso irtokoira kasvoihin, enkä koskaan ole pelännyt mitään eläimiä.
Jos miehen koira on rauhallinen, ei sinun auta kuin tutustua siihen, jos haluatte yhteen muuttaa. Vaikka mies tekisi valinnan ja luopuisi koirasta, hän olisi aina katkera sinulle asiasta jollain tasolla, vaikkei sitä ikinä myöntäisi.
Joo, eli kun sinä ole parantunut allergiasta, niin kaikki muutkin parantuvat? Ja koira purrut, etkä ole saanut fobiaa, niin kellekään muulle ei voi koirista tulla pelkotiloja?
Ja tuskin olisi katkera valinnasta, jos koira saisi hyvän kodin ja mies itse hyvän puolison. Kaikkea ei voi elämässä saada.
Jos ei edes yritä siedätyshoitoa, on turha sanoa, ettei kykene asumaan koiran kanssa samassa taloudessa. Ja onhan asiaa tutkittu, että allergisoivien eläinten välttely voi pahentaa allergiaa ajan myötä. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millainen se allergiasi on? Minä olen ollut lapsena aivan järkyttävän allerginen hevosille, kissoille, koirille, jyrsijöille, ihan kaikille karvaisille eläimille.
Nykyään minulla on kesyrottia ja kissoja, vaikka saankin niistä oireita. Kuitenkin oireet vähenivät rajusti, kun kissat olivat olleet minulla muutaman kuukauden ja nyt useamman vuoden päästä tuskin mitään oireita. Joskus otan allergialääkkeen, kun kissoilla on karvanlähtö ja silloin hieman silmät kutisevat.
Aiemmin sain siis ihottumaa ympäri kehoa, hengitys oli hankalaa, silmät vuosivat kuin vesiputous ja kutisivat, pelkäsin hinkkaavani ne irti, sain isoja paukamia kun käsittelin eläimiä jne. Eli minulla oli todella paha allergia, mutta vaan niin nykyään elän eläimieni kanssa, enkä edes joudu joka päivä syömään allergialääkkeitä, joka ei edes olisi paha homma.
Unohdin sen vielä kirjoittaa, että sain oireita jopa ihmisistä, jotka olivat käyneet eläintaloudessa. Lisäksi minua on lapsena purrut iso irtokoira kasvoihin, enkä koskaan ole pelännyt mitään eläimiä.
Jos miehen koira on rauhallinen, ei sinun auta kuin tutustua siihen, jos haluatte yhteen muuttaa. Vaikka mies tekisi valinnan ja luopuisi koirasta, hän olisi aina katkera sinulle asiasta jollain tasolla, vaikkei sitä ikinä myöntäisi.
Joo, eli kun sinä ole parantunut allergiasta, niin kaikki muutkin parantuvat? Ja koira purrut, etkä ole saanut fobiaa, niin kellekään muulle ei voi koirista tulla pelkotiloja?
Ja tuskin olisi katkera valinnasta, jos koira saisi hyvän kodin ja mies itse hyvän puolison. Kaikkea ei voi elämässä saada.
Maailma on pelottava paikka..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ero on koiralla olla yö/päivä yksin kotona kun isäntä on töissä 25 km päässä kotoa.
No kuule ihan se sama ero kuin se, että lapsi on kotona yksin päivällä vs. lapsi on kotona yksin yöllä.
Koira on yöllä yksin 9 tuntia kun mies on ap:n luona
Koira on päivällä yksin 9 tuntia kun mies on töissä.
Mikä ero? Yöllä koira sentään nukkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ryhdyit suhteeseen miehen kanssa tietäen että tällä on koira? Eikö tuo ole ihan pöljää. Tiedät pelkääväsi koiria ja olevasi niille allerginen ja silti ihan tieten tahtoen alat tapailla miestä jolla on koira. Ja nyt ihmettelet että mites tästä nyt edetään. Oletat että mies luopuu koirasta. Koska sinähän pelkäät koiraa ja olet sille allerginen, eli yhteiselo ei suju. Toivon mukaan mies pitää koiransa ja sinä jäät kuin nalli kalliolle. Ehkä seuraavan kerran osaat käyttää aivojasi etkä kuvittele että se olet sinä joka määräät kaikesta.
En rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä hyökkäävää asennetta itseäni kohtaan. Kyllä, olen rakastunut mieheen, jolla on koira. Kyllä, se on huono yhdistelmä allergiani ja pelkoni kanssa. Mutta teilläkö tunteet menevät aina käsi kädessä järjen kanssa ja voitte vain valita ketä kohtaan tunnette mitäkin?
Ja missä olen olettanut, että hän luopuu koirasta? En missään. Olen nimenomaan kirjoittanut, että tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos hän joutuu valitsemaan minun ja koiran välillä. En haluaisi, että hän joutuisi tekemään sen valinnan, koska tiedän, että se satuttaisi häntä joutua luopumaan jommasta kummasta. Ja tiedostan myös, että todennäköisesti se jompikumpi olisin minä. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, että kuvittelisin määrääväni kaikesta tai yrittäisin jotenkin kiusallani erottaa miehen koirasta, joka on hänelle rakas.
Ap
Sulla oli siis tunteita olemassa jo ennen kuin edes tapasitte? Ok sitten. Ja kyllähän sä nyt rivien välistä luettuna haet vahvistusta sille että voit vaatia miestä luopumaan koirasta. Korostat allergiaa ja suurta pelkoasi. Odotat että porukka sanoo, että kunnon mies kyllä luopuu koirasta sun takia. Et ole edes suostunut kertaakaan tapaamaan koiraa.
Ei tietenkään ollut tunteita ennenkuin tapasimme, mutta tunteita oli kieltämättä ennenkuin tiesin koirasta. Kun sitten selvisi tämä koira-asia, tiedostin heti, että se on haastava juttu, mutta en ollut valmis pistämään peliä poikki samantien vain sen vuoksi eikä ollut mieskään. Hänessä on niin paljon kaikkea hyvää ja meidän juttumme tuntuu toimivan monilta osin aivan erityisellä tavalla, joten ei sellaisesta tahdo noin vain päästää irti.
Ehkä olen ilmaissut itseäni jotenkin huonosti, jos sellainen käsitys on tullut. Mutta oikeasti se ei ole se, mitä haen. En usko, että hän luopuisi koirastaan minun takiani, ja ymmärrän sen. Miksi siis kaipaisin sellaisia kommentteja, jossa sanottaisiin, että näin hänen kuuluisi tehdä? Itse toivoin tältä keskustelulta vinkkejä miten ratkaista asia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, että on ollut vastaava tilanne, mutta sitten se on järjestynyt tavalla x ja y. Sellaisia kommentteja, jotka antaisivat tsemppiä, koska sitä todellakin tarvitsisin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, mutta pelko ja ahdistus ovat todella lamaannuttavia ja raskaita tunteita ja vaikka niiden voittaminen on mahdollista, se vaatii paljon. Jos johonkin kaipaan vahvistusta niin siihen, että se onnistuu enkä siis siihen, että vaatisin miestäni luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Ap
Sinulle on annettu jo monta neuvoa, että tutustu siihen koiraan ja koita siedättää allergiaasi siihen. Tai asutte omissa osoitteissa kunnes koirasta aika jättää. Mutta nämä vaihtoehdothan eivät ole sinulle mieluisia, joten sinusta et ole saanut neuvoja ja vinkkejä asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ryhdyit suhteeseen miehen kanssa tietäen että tällä on koira? Eikö tuo ole ihan pöljää. Tiedät pelkääväsi koiria ja olevasi niille allerginen ja silti ihan tieten tahtoen alat tapailla miestä jolla on koira. Ja nyt ihmettelet että mites tästä nyt edetään. Oletat että mies luopuu koirasta. Koska sinähän pelkäät koiraa ja olet sille allerginen, eli yhteiselo ei suju. Toivon mukaan mies pitää koiransa ja sinä jäät kuin nalli kalliolle. Ehkä seuraavan kerran osaat käyttää aivojasi etkä kuvittele että se olet sinä joka määräät kaikesta.
En rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä hyökkäävää asennetta itseäni kohtaan. Kyllä, olen rakastunut mieheen, jolla on koira. Kyllä, se on huono yhdistelmä allergiani ja pelkoni kanssa. Mutta teilläkö tunteet menevät aina käsi kädessä järjen kanssa ja voitte vain valita ketä kohtaan tunnette mitäkin?
Ja missä olen olettanut, että hän luopuu koirasta? En missään. Olen nimenomaan kirjoittanut, että tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos hän joutuu valitsemaan minun ja koiran välillä. En haluaisi, että hän joutuisi tekemään sen valinnan, koska tiedän, että se satuttaisi häntä joutua luopumaan jommasta kummasta. Ja tiedostan myös, että todennäköisesti se jompikumpi olisin minä. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, että kuvittelisin määrääväni kaikesta tai yrittäisin jotenkin kiusallani erottaa miehen koirasta, joka on hänelle rakas.
Ap
Sulla oli siis tunteita olemassa jo ennen kuin edes tapasitte? Ok sitten. Ja kyllähän sä nyt rivien välistä luettuna haet vahvistusta sille että voit vaatia miestä luopumaan koirasta. Korostat allergiaa ja suurta pelkoasi. Odotat että porukka sanoo, että kunnon mies kyllä luopuu koirasta sun takia. Et ole edes suostunut kertaakaan tapaamaan koiraa.
Ei tietenkään ollut tunteita ennenkuin tapasimme, mutta tunteita oli kieltämättä ennenkuin tiesin koirasta. Kun sitten selvisi tämä koira-asia, tiedostin heti, että se on haastava juttu, mutta en ollut valmis pistämään peliä poikki samantien vain sen vuoksi eikä ollut mieskään. Hänessä on niin paljon kaikkea hyvää ja meidän juttumme tuntuu toimivan monilta osin aivan erityisellä tavalla, joten ei sellaisesta tahdo noin vain päästää irti.
Ehkä olen ilmaissut itseäni jotenkin huonosti, jos sellainen käsitys on tullut. Mutta oikeasti se ei ole se, mitä haen. En usko, että hän luopuisi koirastaan minun takiani, ja ymmärrän sen. Miksi siis kaipaisin sellaisia kommentteja, jossa sanottaisiin, että näin hänen kuuluisi tehdä? Itse toivoin tältä keskustelulta vinkkejä miten ratkaista asia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, että on ollut vastaava tilanne, mutta sitten se on järjestynyt tavalla x ja y. Sellaisia kommentteja, jotka antaisivat tsemppiä, koska sitä todellakin tarvitsisin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, mutta pelko ja ahdistus ovat todella lamaannuttavia ja raskaita tunteita ja vaikka niiden voittaminen on mahdollista, se vaatii paljon. Jos johonkin kaipaan vahvistusta niin siihen, että se onnistuu enkä siis siihen, että vaatisin miestäni luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Ap
Se, että onnistuuko pelon voittaminen , johtuu vain ja ainoastaan omasta tahdostasi edes yrittää. Muissa asioissa sinua on kyllä neuvottu ja monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa että koira on jätetty yksin jopa öiksi. Vai niin.
Onhan se voinut olla hoitolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, koeta nyt ymmärtää, ettei tässä ole kyse jostain pienestä välttämättä. Puhut nyt tästä koirasta ja pidät ehkä 7,5 vuotta pitkänä aikana, mutta jos mies on oikeasti koiraihmisiä ongelma tulee jatkumaan koko teidän loppuelämän ajan. Oikea koiraihminen haluaa nykyistenkin koirien jälkeen pitää koiria, ei oikealla koiraihmisellä koiraihmisyys lopu yhtäkkiä nykyisen koiran poistuttua kuvioista.
Puhukaa asiasta ennen kuin suhde menee liian pitkälle. Puhukaa myös ajasta tämän koiran jälkeen. Jos mies ei ole varsinaisia koiraihmisiä hän voi olla loppuelämänsä tyytyväinen ilman niitä, ja se on ok, silloin voi miettiä nykiselle koiralle jotain tilapäisiä ratkaisuja, kuten erillään asuminen. Jos mies on oikea koiraihminen, niin sinun vaatimuksestasi hän tulisi elämään loppuelämänsä ilman koiria, pystyykö hän rehellisesti sanoen siihen? Haluatko sinä sitä että hän menettää takiasi jotain itselleen olennaista? Oletko varma että jos luopuu, ettei se jää kaivelemaan miehen mieltä, ja palaa mieleen kun alkuhuuma menee ohi? Koiraihmisyys saattaa olla ollut sellainen tekijä, joka on miehestä tehnyt sellaisen josta pidät, jos se poistuu, muuttuuko mies?
Maailmassa saa olla vannoutuneita koiraihmisiä ja vannoutuneita ei-koiraihmisiä kunhan jättävät asiallisen tilan toisilleen, mutta kummankaan ei pidä määrätä toista omaan kategoriaansa. Suhteeseen löytyy takuulla sellainenkin ihminen, jonka myötä ei tarvitse menettää mitään olennaista itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ero on koiralla olla yö/päivä yksin kotona kun isäntä on töissä 25 km päässä kotoa.
No kuule ihan se sama ero kuin se, että lapsi on kotona yksin päivällä vs. lapsi on kotona yksin yöllä.
Koira on yöllä yksin 9 tuntia kun mies on ap:n luona
Koira on päivällä yksin 9 tuntia kun mies on töissä.
Mikä ero? Yöllä koira sentään nukkuu.
Jos menen miehen luo yökylään, menen sinne aiemmin kuin just ennen nukkumaan menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ero on koiralla olla yö/päivä yksin kotona kun isäntä on töissä 25 km päässä kotoa.
No kuule ihan se sama ero kuin se, että lapsi on kotona yksin päivällä vs. lapsi on kotona yksin yöllä.
Koira on yöllä yksin 9 tuntia kun mies on ap:n luona
Koira on päivällä yksin 9 tuntia kun mies on töissä.
Mikä ero? Yöllä koira sentään nukkuu.
Jos menen miehen luo yökylään, menen sinne aiemmin kuin just ennen nukkumaan menoa.
Ootko AP:n miesystävä? Jos et ole niin sulla ei oo mitään sanottavaa asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ryhdyit suhteeseen miehen kanssa tietäen että tällä on koira? Eikö tuo ole ihan pöljää. Tiedät pelkääväsi koiria ja olevasi niille allerginen ja silti ihan tieten tahtoen alat tapailla miestä jolla on koira. Ja nyt ihmettelet että mites tästä nyt edetään. Oletat että mies luopuu koirasta. Koska sinähän pelkäät koiraa ja olet sille allerginen, eli yhteiselo ei suju. Toivon mukaan mies pitää koiransa ja sinä jäät kuin nalli kalliolle. Ehkä seuraavan kerran osaat käyttää aivojasi etkä kuvittele että se olet sinä joka määräät kaikesta.
En rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä hyökkäävää asennetta itseäni kohtaan. Kyllä, olen rakastunut mieheen, jolla on koira. Kyllä, se on huono yhdistelmä allergiani ja pelkoni kanssa. Mutta teilläkö tunteet menevät aina käsi kädessä järjen kanssa ja voitte vain valita ketä kohtaan tunnette mitäkin?
Ja missä olen olettanut, että hän luopuu koirasta? En missään. Olen nimenomaan kirjoittanut, että tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos hän joutuu valitsemaan minun ja koiran välillä. En haluaisi, että hän joutuisi tekemään sen valinnan, koska tiedän, että se satuttaisi häntä joutua luopumaan jommasta kummasta. Ja tiedostan myös, että todennäköisesti se jompikumpi olisin minä. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, että kuvittelisin määrääväni kaikesta tai yrittäisin jotenkin kiusallani erottaa miehen koirasta, joka on hänelle rakas.
Ap
Sulla oli siis tunteita olemassa jo ennen kuin edes tapasitte? Ok sitten. Ja kyllähän sä nyt rivien välistä luettuna haet vahvistusta sille että voit vaatia miestä luopumaan koirasta. Korostat allergiaa ja suurta pelkoasi. Odotat että porukka sanoo, että kunnon mies kyllä luopuu koirasta sun takia. Et ole edes suostunut kertaakaan tapaamaan koiraa.
Ei tietenkään ollut tunteita ennenkuin tapasimme, mutta tunteita oli kieltämättä ennenkuin tiesin koirasta. Kun sitten selvisi tämä koira-asia, tiedostin heti, että se on haastava juttu, mutta en ollut valmis pistämään peliä poikki samantien vain sen vuoksi eikä ollut mieskään. Hänessä on niin paljon kaikkea hyvää ja meidän juttumme tuntuu toimivan monilta osin aivan erityisellä tavalla, joten ei sellaisesta tahdo noin vain päästää irti.
Ehkä olen ilmaissut itseäni jotenkin huonosti, jos sellainen käsitys on tullut. Mutta oikeasti se ei ole se, mitä haen. En usko, että hän luopuisi koirastaan minun takiani, ja ymmärrän sen. Miksi siis kaipaisin sellaisia kommentteja, jossa sanottaisiin, että näin hänen kuuluisi tehdä? Itse toivoin tältä keskustelulta vinkkejä miten ratkaista asia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, että on ollut vastaava tilanne, mutta sitten se on järjestynyt tavalla x ja y. Sellaisia kommentteja, jotka antaisivat tsemppiä, koska sitä todellakin tarvitsisin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, mutta pelko ja ahdistus ovat todella lamaannuttavia ja raskaita tunteita ja vaikka niiden voittaminen on mahdollista, se vaatii paljon. Jos johonkin kaipaan vahvistusta niin siihen, että se onnistuu enkä siis siihen, että vaatisin miestäni luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Ap
Sinulle on annettu jo monta neuvoa, että tutustu siihen koiraan ja koita siedättää allergiaasi siihen. Tai asutte omissa osoitteissa kunnes koirasta aika jättää. Mutta nämä vaihtoehdothan eivät ole sinulle mieluisia, joten sinusta et ole saanut neuvoja ja vinkkejä asiaan.
Voisitteko lopettaa hyökkäämisen ja syyttelyn? Tuntuu, että jostain ihmeen syystä tämä keskustelu nyt provosoi joitain ihmisiä (mahdollisesti koiraihmisiä?) aivan turhaan ja minusta tehtiin kauhea pahis, joka on joku koiravihaaja ja tekee kaikkensa erottaakseen miehen rakkaasta perheenjäsenestään. Siksi kaikki kirjoittamani tulkitaan vähän miten sattuu ja jatketaan vaan ikävää, hyökkäävää linjaa, vaikka tuossakaan kommentissa en kirjoittanut, etten ole saanut neuvoja ja vinkkejä. Kerroin vain, että niitä + omakohtaisia kokemuksia toivoin tältä keskustelulta, koska halusin korjata ko. kommentoijan käsitystä siitä mitä hain tällä keskustelulla. En siis enää kaipaakaan sitä, että joku toistaa nuo samat asiat sinällään. Sen sijaan siitä miten joku on selättänyt koirapelkonsa tai siedättynyt koirille allergian kannalta kuulen mielelläni omakohtaisia kokemuksia, ne antavat tsemppiä minulle :) Ja ehkä jotain uuttakin voi niistä oppia, että millaiset keinot on toimineet parhaiten tms.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pelkään kuollakseni hevosia. Kuitenkin tiedostan, että pelko on aiheeton, korvieni välissä oleva asia ja ettei hyvin pidettyä ja opetettua hevosta tarvitse pelätä kunhan itse osaa käyttäytyä asianmukaisesti eläimen kohdatessaan.
Minulla ei ole koskaan ollut mitään riittävän hyvää syytä tai kimmoketta opetella pelosta eroon, mutta kyllä esimerkiksi rakastuminen olisi niin hyvä syy, että innolla ottaisin haasteen vastaan.
Hevosia nyt ei sentään joudu päivittäin näkemään tai välttelemään, mutta koiria on suomessa niin paljon että voisin kuvitella apn joutuvan kieltäytymään monista kyläilystä ja monien ihmisten seurasta pelkonsa vuoksi. Nyt olisi hyvä syy opetella pelosta irti ja avartaa mahdollisuuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ryhdyit suhteeseen miehen kanssa tietäen että tällä on koira? Eikö tuo ole ihan pöljää. Tiedät pelkääväsi koiria ja olevasi niille allerginen ja silti ihan tieten tahtoen alat tapailla miestä jolla on koira. Ja nyt ihmettelet että mites tästä nyt edetään. Oletat että mies luopuu koirasta. Koska sinähän pelkäät koiraa ja olet sille allerginen, eli yhteiselo ei suju. Toivon mukaan mies pitää koiransa ja sinä jäät kuin nalli kalliolle. Ehkä seuraavan kerran osaat käyttää aivojasi etkä kuvittele että se olet sinä joka määräät kaikesta.
En rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä hyökkäävää asennetta itseäni kohtaan. Kyllä, olen rakastunut mieheen, jolla on koira. Kyllä, se on huono yhdistelmä allergiani ja pelkoni kanssa. Mutta teilläkö tunteet menevät aina käsi kädessä järjen kanssa ja voitte vain valita ketä kohtaan tunnette mitäkin?
Ja missä olen olettanut, että hän luopuu koirasta? En missään. Olen nimenomaan kirjoittanut, että tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos hän joutuu valitsemaan minun ja koiran välillä. En haluaisi, että hän joutuisi tekemään sen valinnan, koska tiedän, että se satuttaisi häntä joutua luopumaan jommasta kummasta. Ja tiedostan myös, että todennäköisesti se jompikumpi olisin minä. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, että kuvittelisin määrääväni kaikesta tai yrittäisin jotenkin kiusallani erottaa miehen koirasta, joka on hänelle rakas.
Ap
Sulla oli siis tunteita olemassa jo ennen kuin edes tapasitte? Ok sitten. Ja kyllähän sä nyt rivien välistä luettuna haet vahvistusta sille että voit vaatia miestä luopumaan koirasta. Korostat allergiaa ja suurta pelkoasi. Odotat että porukka sanoo, että kunnon mies kyllä luopuu koirasta sun takia. Et ole edes suostunut kertaakaan tapaamaan koiraa.
Ei tietenkään ollut tunteita ennenkuin tapasimme, mutta tunteita oli kieltämättä ennenkuin tiesin koirasta. Kun sitten selvisi tämä koira-asia, tiedostin heti, että se on haastava juttu, mutta en ollut valmis pistämään peliä poikki samantien vain sen vuoksi eikä ollut mieskään. Hänessä on niin paljon kaikkea hyvää ja meidän juttumme tuntuu toimivan monilta osin aivan erityisellä tavalla, joten ei sellaisesta tahdo noin vain päästää irti.
Ehkä olen ilmaissut itseäni jotenkin huonosti, jos sellainen käsitys on tullut. Mutta oikeasti se ei ole se, mitä haen. En usko, että hän luopuisi koirastaan minun takiani, ja ymmärrän sen. Miksi siis kaipaisin sellaisia kommentteja, jossa sanottaisiin, että näin hänen kuuluisi tehdä? Itse toivoin tältä keskustelulta vinkkejä miten ratkaista asia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, että on ollut vastaava tilanne, mutta sitten se on järjestynyt tavalla x ja y. Sellaisia kommentteja, jotka antaisivat tsemppiä, koska sitä todellakin tarvitsisin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, mutta pelko ja ahdistus ovat todella lamaannuttavia ja raskaita tunteita ja vaikka niiden voittaminen on mahdollista, se vaatii paljon. Jos johonkin kaipaan vahvistusta niin siihen, että se onnistuu enkä siis siihen, että vaatisin miestäni luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Ap
Sinulle on annettu jo monta neuvoa, että tutustu siihen koiraan ja koita siedättää allergiaasi siihen. Tai asutte omissa osoitteissa kunnes koirasta aika jättää. Mutta nämä vaihtoehdothan eivät ole sinulle mieluisia, joten sinusta et ole saanut neuvoja ja vinkkejä asiaan.
Voisitteko lopettaa hyökkäämisen ja syyttelyn? Tuntuu, että jostain ihmeen syystä tämä keskustelu nyt provosoi joitain ihmisiä (mahdollisesti koiraihmisiä?) aivan turhaan ja minusta tehtiin kauhea pahis, joka on joku koiravihaaja ja tekee kaikkensa erottaakseen miehen rakkaasta perheenjäsenestään. Siksi kaikki kirjoittamani tulkitaan vähän miten sattuu ja jatketaan vaan ikävää, hyökkäävää linjaa, vaikka tuossakaan kommentissa en kirjoittanut, etten ole saanut neuvoja ja vinkkejä. Kerroin vain, että niitä + omakohtaisia kokemuksia toivoin tältä keskustelulta, koska halusin korjata ko. kommentoijan käsitystä siitä mitä hain tällä keskustelulla. En siis enää kaipaakaan sitä, että joku toistaa nuo samat asiat sinällään. Sen sijaan siitä miten joku on selättänyt koirapelkonsa tai siedättynyt koirille allergian kannalta kuulen mielelläni omakohtaisia kokemuksia, ne antavat tsemppiä minulle :) Ja ehkä jotain uuttakin voi niistä oppia, että millaiset keinot on toimineet parhaiten tms.
Ap
Mitä ketjua sinä luet? Kyllä minä olen tästä ketjusta lukenut useamman kommentin, jossa kerrotaan esim. allergian siedättämisestä ja miten sen kanssa pärjää. Jos joku kehottaa tutustumaan koiraan, selität vain pelostasi, joka toki voi olla voimakas, mutta siitä tulee olo, ettet edes halua tutustua koiraan, kun selität paniikkikohtauksistasi kohdatessasi koiran jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko jutelleet asiasta?Myöskin koiraa voi sopeuttaa sinuun.Anna joku vaatteesi vietäväksi miehen asuntoon niin tottuu tuoksuun.Ja ota itsellesi joku miehen vaate jossa koiran karvaa...Mutta puhukaa.Koiraihminen harvoin haluaa luopua koirasta ja haluaa myös ottaa uuden jne..
Ihmettelen suuresti, että mies on edes alkanut tapailla ap:tä. Tuosta ei mitään hyvää seuraa.
Ensin pitäisi saada helpotusta tuohon koirapelkoosi, jotta mitään allergiaan siedättymistä voisi edes kokeilla. Ensimmäisenä tulee mieleen, että katsoisit jotain koiraohjelmia/videoita, ihan vaikkapa sellaisia viattomia joissa koira leikkii tai sille opetetaan temppuja. Ymmärrät itsekin että pelkosi on järjetön ja hankaloittaa elämääsi. Etkö haluaisi eroon siitä, tai edes helpotusta? Vihaista koiraa saakin pelätä (vaikka pelkoaan ei kannattaisi näyttääkään), mutta että pelkäät ihan iloista ja hyväntuulista koiraa? Voin sanoa esimerkin vaikkapa omasta koirastani, että se ei ikinä ole ollut vihainen kenellekään eikä purrut ketään, vaikka kuinka joku olisi pelännytkin. Mieti pelkoasi. Jos joku ihminen on vaikkapa lyönyt sinua, pelkäätkö kaikkia ihmisiä? Et. Miksi siis pelkäät kaikkia koiria? Todennäköisesti koska pelkosi on niin iskostunut kehoosi, että jo koiran nähdessäsi iskee paniikki, ennen kuin itse edes ehdit reagoida. Koirat eivät ole arvaamattomia, vaan näyttävät AINA merkkejä ja varoituksia ennen kuin esim. hyökkäävät. Ihmiset eivät vai huomaa niitä, koska eivät osaa lukea koiria.
Onko sinulla jotain ystävää jolla on superkiltti koira? Suosittelisin aloittamaan tutustumisen sellaisesta koirasta, joka on todella rauhallinen eikä varmastikaan pure vahingossakaan ketään.
Sanoit itsekin, että olet vain lievästi allerginen. Lievä allergia tarkoittaa pientä kutinaa silmissä tai ihon kutinaa koiran silittelyn jälkeen. Kumpikaan ei ole niin paha oire, etteikö sitä kestäisi. Tai jos ei kestä niin oireet varmasti katoavat ihan käsikauppa zyrtecillä. Lievästä allergiasta on todella hyvät mahdollisuudet siedättyä täysin. Itse saan esim. aina juuri edellä mainittuja oireita ystäväni uusista kissoista. Kun tietylle kissalle on altistunut muutamia kertoja, ei se enää allergisoi. Eikä siedättyminen vaadi edes samassa kämpässä asumista tai säännöllisiä "siedättymisharjoituksia". Eikä muutenkaan mitään sirkustemppuja, ihan vain altistut muutaman kerran sen eläimen hilseelle ja se siitä. Tietenkin jos haluaa pysyä allergisena jollekin, se on hyvin helppoa kuvitella oireita joita ei todellisuudessa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ryhdyit suhteeseen miehen kanssa tietäen että tällä on koira? Eikö tuo ole ihan pöljää. Tiedät pelkääväsi koiria ja olevasi niille allerginen ja silti ihan tieten tahtoen alat tapailla miestä jolla on koira. Ja nyt ihmettelet että mites tästä nyt edetään. Oletat että mies luopuu koirasta. Koska sinähän pelkäät koiraa ja olet sille allerginen, eli yhteiselo ei suju. Toivon mukaan mies pitää koiransa ja sinä jäät kuin nalli kalliolle. Ehkä seuraavan kerran osaat käyttää aivojasi etkä kuvittele että se olet sinä joka määräät kaikesta.
En rehellisesti sanottuna ymmärrä tätä hyökkäävää asennetta itseäni kohtaan. Kyllä, olen rakastunut mieheen, jolla on koira. Kyllä, se on huono yhdistelmä allergiani ja pelkoni kanssa. Mutta teilläkö tunteet menevät aina käsi kädessä järjen kanssa ja voitte vain valita ketä kohtaan tunnette mitäkin?
Ja missä olen olettanut, että hän luopuu koirasta? En missään. Olen nimenomaan kirjoittanut, että tuntuu ikävältä ja hölmöltä, jos hän joutuu valitsemaan minun ja koiran välillä. En haluaisi, että hän joutuisi tekemään sen valinnan, koska tiedän, että se satuttaisi häntä joutua luopumaan jommasta kummasta. Ja tiedostan myös, että todennäköisesti se jompikumpi olisin minä. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, että kuvittelisin määrääväni kaikesta tai yrittäisin jotenkin kiusallani erottaa miehen koirasta, joka on hänelle rakas.
Ap
Sulla oli siis tunteita olemassa jo ennen kuin edes tapasitte? Ok sitten. Ja kyllähän sä nyt rivien välistä luettuna haet vahvistusta sille että voit vaatia miestä luopumaan koirasta. Korostat allergiaa ja suurta pelkoasi. Odotat että porukka sanoo, että kunnon mies kyllä luopuu koirasta sun takia. Et ole edes suostunut kertaakaan tapaamaan koiraa.
Ei tietenkään ollut tunteita ennenkuin tapasimme, mutta tunteita oli kieltämättä ennenkuin tiesin koirasta. Kun sitten selvisi tämä koira-asia, tiedostin heti, että se on haastava juttu, mutta en ollut valmis pistämään peliä poikki samantien vain sen vuoksi eikä ollut mieskään. Hänessä on niin paljon kaikkea hyvää ja meidän juttumme tuntuu toimivan monilta osin aivan erityisellä tavalla, joten ei sellaisesta tahdo noin vain päästää irti.
Ehkä olen ilmaissut itseäni jotenkin huonosti, jos sellainen käsitys on tullut. Mutta oikeasti se ei ole se, mitä haen. En usko, että hän luopuisi koirastaan minun takiani, ja ymmärrän sen. Miksi siis kaipaisin sellaisia kommentteja, jossa sanottaisiin, että näin hänen kuuluisi tehdä? Itse toivoin tältä keskustelulta vinkkejä miten ratkaista asia ja omakohtaisia kokemuksia siitä, että on ollut vastaava tilanne, mutta sitten se on järjestynyt tavalla x ja y. Sellaisia kommentteja, jotka antaisivat tsemppiä, koska sitä todellakin tarvitsisin. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, mutta pelko ja ahdistus ovat todella lamaannuttavia ja raskaita tunteita ja vaikka niiden voittaminen on mahdollista, se vaatii paljon. Jos johonkin kaipaan vahvistusta niin siihen, että se onnistuu enkä siis siihen, että vaatisin miestäni luopumaan rakkaasta lemmikistään.
Ap
Sinulle on annettu jo monta neuvoa, että tutustu siihen koiraan ja koita siedättää allergiaasi siihen. Tai asutte omissa osoitteissa kunnes koirasta aika jättää. Mutta nämä vaihtoehdothan eivät ole sinulle mieluisia, joten sinusta et ole saanut neuvoja ja vinkkejä asiaan.
Voisitteko lopettaa hyökkäämisen ja syyttelyn? Tuntuu, että jostain ihmeen syystä tämä keskustelu nyt provosoi joitain ihmisiä (mahdollisesti koiraihmisiä?) aivan turhaan ja minusta tehtiin kauhea pahis, joka on joku koiravihaaja ja tekee kaikkensa erottaakseen miehen rakkaasta perheenjäsenestään. Siksi kaikki kirjoittamani tulkitaan vähän miten sattuu ja jatketaan vaan ikävää, hyökkäävää linjaa, vaikka tuossakaan kommentissa en kirjoittanut, etten ole saanut neuvoja ja vinkkejä. Kerroin vain, että niitä + omakohtaisia kokemuksia toivoin tältä keskustelulta, koska halusin korjata ko. kommentoijan käsitystä siitä mitä hain tällä keskustelulla. En siis enää kaipaakaan sitä, että joku toistaa nuo samat asiat sinällään. Sen sijaan siitä miten joku on selättänyt koirapelkonsa tai siedättynyt koirille allergian kannalta kuulen mielelläni omakohtaisia kokemuksia, ne antavat tsemppiä minulle :) Ja ehkä jotain uuttakin voi niistä oppia, että millaiset keinot on toimineet parhaiten tms.
Ap
Mitä ketjua sinä luet? Kyllä minä olen tästä ketjusta lukenut useamman kommentin, jossa kerrotaan esim. allergian siedättämisestä ja miten sen kanssa pärjää. Jos joku kehottaa tutustumaan koiraan, selität vain pelostasi, joka toki voi olla voimakas, mutta siitä tulee olo, ettet edes halua tutustua koiraan, kun selität paniikkikohtauksistasi kohdatessasi koiran jne.
Just näin, ap tavallaan tyrmää kaikki neuvot ja antaa rivien välistä ymmärtää, että ei vaan kertakaikkiaan voi olla koirien kanssa allergiansa ja pelkonsa takia. Kun ne on niin pahoja. Ei kannata edes yrittää kun paniikkikohtaus iskee kun näkeekin koiran. On vain yksi mahdollisuus ja se on se että koiraa ei ole.
Sitten ihmettelee miksi hänelle ollaan ilkeitä. Kun hän haluaa vain neuvoja ja vinkkejä. Vaikka oikeesti ne ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, että mies on edes alkanut tapailla ap:tä. Tuosta ei mitään hyvää seuraa.
Joskus tunteet saa ihmeitä aikaan. Mä ihastuin ja rakastuin nykyseen avomieheeni vaikka yritin vastustaa tunteitani monesta syystä. Meilläkin oli haasteena koira ja sen lisäks vielä monta muuta, kuten se, että hän oli mun esimies ja että mulla oli vielä tunteiden alkaessa kehittyä toinen mies kuvioissa. Ei mitään virallista parisuhdetta tai sellasta, mutta silti. Mutta mitä siihen koiraongelmaan tulee niin meillä se oli niin päin, että mä olin se koiranomistaja ja mies allerginen eikä muutenkaan erityisen eläinrakas. Saan varmaan vihat päälleni kun sanon tän, mutta vaikka mä rakastin ja rakastan mun koiraa todella paljon, en mä ollut elämäni rakkaudestakaan valmis irrottamaan. Joku silloin tais sanoa mulle, että mies vaihtoon vaan, kyllä niitä maailmassa riittää. Mutta ite oon kokenut, ettei se oo kovin helppoa löytää ihmistä, joka oikeasti on sulle just sopiva ja jonka kanssa kaikki natsaa. Siks totesin, että kun kerran sellanen on osunut kohdalle niin oon typerä ellen pidä siitä kiinni haasteista huolimatta. Tiettyyn rajaan asti rakkauden eteen on oltava valmis uhrautumaankin ja aina se on elämässä niin, että kaikkea ei voi saada. Niinpä mun koira muutti mun vanhemmille asumaan ja mä muutin mieheni luo. Edelleen koira on siis mun elämässä ja se olikin mulle ehdoton vaatimus, etten joudu luopumaan siitä kokonaan. Tätä kompromissia en kuitenkaan kadu yhtään vaikka joskus ikävöinkin koiraani. Ja kun hänestä aika jättää, tulee varmasti joskus aikoja, kun kaipaisin elämääni uutta karvaista kaveria. Sellaista ei näillä näkymin silti oo tulossa ja se pitää vaan hyväksyä. Mun mielestä kuulostais aika naurettavalta, että jättäisin onnellisen parisuhteen sen takia, että oon koiraihminen. Voihan koirien kanssa olla tekemisissä jossain määrin jotain muuta kautta.
Ap ei tietenkään voi vaatimalla vaatia tällästä päätöstä mieheltään, mutta eihän sitä tiedä jos mies ite alkaa harkita asiaa jossain vaiheessa. Niin tai näin, mäkin suosittelen hitain askelin tutustumaan koiraan. Vaikka mies tekis vastaavasti kuin mä tai vaikka päättäisitte asua eri osoitteissa niin kauan kuin koira elää, et voi vältellä koiraa loputtomasti kokonaan. Meilläkin mies on tutustunut mun koiraan ja oppinut jopa jossain määrin tykkäämään siitä. Allergialääkkeen ottaa aina kun mennään mun vanhemmille ja pärjää sillä ihan ok.
Ymmärrän ap sun pelon ja allergian, mutta aloitat tosiaan askel kerrallaan. Mies varmasti tukee sua ja on sun turvana koko ajan tilanteessa, jossa tapaat koiran. Ei siis mitään hätää, ei sulla oo mitään vaaraa. Ensimmäinen kohtaaminen vois olla ihan vain se, että suostut menemään miehes luo ja näkemään koiran ja annat sen tulla kerran haistamaan sua. Sen enempää sun ei tarvitse heti sen koiran kanssa hengailla, vaan voitte tuon jälkeen lähteä vaikka eri huoneeseen tai ulos ja rauhoittelet itseäs siellä sitten. Jos toi tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeelta, harkitse ammattiapua. Tiedän ihmisiä, jotka on fobiansa takia käyneet esimerkiks lyhytterapiassa ja saaneet siitä apua. Helpottais sun koko elämää, koska yhdessä viestissä kerroit, että ihan arjessakin tulee vastaan pelottavia hetkiä eli sun pelko haittaa sun perusarkeakin jo jonkin verran ja se on aina huono asia. Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
Kirjoitinko, että näin tapahtuu aina, koska minulle kävi näin? No en kirjoittanut, kirjoitin vain siitä, miten itselleni kävi, se on mahdollista muillekin.
Aika varmasti olisi katkera, koska koira varmasti on miehelle hyvin rakas perheenjäsen. Jos ei alkuun olisi, kokisi varmaan syyllisyyttä, joka ajan mittaan muuttuisi katkeruudeksi ja sitä kautta katkeruudeksi ap:ta kohtaan.