Mies ei ymmärrä, miksei lapsiviikolla suhtautumiseni häneen ole samanlaista

Vierailija kirjoitti:

Mies odottaa sinulta jotain äitiotetta asiaan, koska on tottunut siihen, että lapsia hoidetaan yhdessä. Sinun ei todellakaan tarvitse alkaa sellaiseksi, jos et halua. Mielestäni juuri tärkeintä on antaa heille sitä yhteistä aikaa :) toivottavasti mies ei koe, että lapsi on teidän onnenne välissä ja valitsee sinut etusijalle tulevaisuudessa... Se sitten kertoo jo miehestä paljon.

Olen eri mieltä. Tietyllä tapaa yllä mainittu kuvaus on ihanteellinen, mutta jos ajatellaan asiaa pidemmälle tulevaisuuteen, niin tilanne on toinen. Miltähän esimerkiksi teinistä tuntuu tulla kotiin, jossa isän puoliso vetäytyy eikä suostu matkustamaan, jos teini on mukana eikä ylipäätään vietä aikaa teinin ja isän kanssa. Siinä helposti teini kokee olevansa tunkeilija ja ylimääräinen. Myös pienempi lapsi helposti kokee sen näin.

Siksi olen sitä mieltä, että jos uusperhekuvioon lähtee mukaan, on lapsiinkin aina pyrittävä luomaan läheinen suhde. Ei tarvitse alkaa äidiksi tai isäksi, mutta on oltava aikuinen, joka on olemassa myös lapsen tarpeita varten ja huolehtii omalta osaltaan lapsesta ja uusperheestä.

Uusperhe ei sisällä turhaan sanaa perhe. Perhe on yksikkö, joka tekee yhdessä asioita. On hyvä, että lapsi saa kahdenkeskistä aikaa isän kanssa, mutta miltähän lapsesta tuntuu jos joka toinen viikko kotona asuu joku perheen ulkopuolinen tyyppi, joka yhteisistä asuinvuosista huolimatta tuntuu vieraalle.

Miksi pitää muuttaa yhteen, jos sitten kuitenkaan ei ole halua muodostaa perhettä ja elää perhe-elämää? Aikuisten näkökulmasta tämä on varmasti ihanteellinen ratkaisu, mutta ei lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap pistää hanskat tiskiin kotitöistä lapsiviikon aikana vaikka itsekin asuu siellä ja sotkee? Eihän tuossa ole mitään järkeä, että ei tee omaa osuuttaan kotitöistä. 

Juuri tämä minuakin ihmetyttää. Vai tekeekö ap vuorostaan kotityöt yksin niinä viikkoina, kun lapsi ei ole paikalla? Aika outoa, jos ei voi vuorostaan laittaa ruokaa tms. Ei se tarkoita sitä, että ap:n pitäisi passata koko ajan. Ymmärrän, että selkeästi vain lapseen liittyvät hommat voi jättää isälle, mutta niitä lienee aika vähän.

Laitan ruuat ja siivoan kahdestaan ollessamme. Miehen lapsille ei kelpaa ruuat, joita valmistan. Mies hoitaa lapsiaikoina ruuat ostamalla valmispitsaa tai vie hampurilaisille.  Siivottavaakin on huomattavasti enemmän lasten takia, joten mies hoitaa ne itse. Samoin pyykit. Miehen lapset jättävät roskia ja hedelmien kuoria ja astioita mihin sattuu pyynnöistäni huolimatta, joten olen oppinut sulkemaan silmäni näiltä jutuilta ja jättämään miehen hoidettaviksi.

Meillä uusiokuviossamme minä lapsettomana naisena laitan isäviikonloppuisin sellaisia ruokia joista kaikki pitää. Jos on epäselvyyttä siitä syököhän lapsi jotain hänelle oudon makuista valkosipulipataa, tiedustelen ennen kauppaan lähtöä onko ok tehdä kyseistä ruokaa vai teenkö sen ruuan vasta silloin kun lapsi on äidillään. Jos lapsi inhoaa esim. valkosipulia, en tietenkään tee valkosipuliruokia kun lapsi on meillä. Enhän itsekään pidä kaikista ruokalajeista, olisi kurja jos pitäisi muiden armoilla syödä ruokaa joista ei pidä lainkaan.   Muiden jättämät roskat ja hedelmien kuoret kyllä jätän siivoamatta koska lapsi ei ole enää mikään tarhaikäinen. Mies tai lapsi ne siitä sitten siivoaa, joskus on voinut olla päiviäkin jotkut mandariinin kuoret jossain...  Pyykit pesen sitä mukaa kun niitä pyykkikoriin tulee, konehan sen hoitaa, ei siitä ole paljon vaivaa vaikka siellä olisi pari ylimääräistä paitaa ja sukkia. Tiskikoneen tyhjennysvuorot meillä sen sijaan on :)

Vierailija kirjoitti:

Lähiäitinä arvostaisin sellaista "äitipuolta" joka ei varsinkaan alkuvaiheessa liikaa tuppaa väliin kun lapsi on isäviikonloppuja viettämässä. Näkevät harvoin ja lasta harmittaa jos eivät saa olla kahdestaan. En toki tarkoita sitä että uuden naisystävän pitää kadota kuin pieru saharaan aina kun lapsi on paikalla. Suhde muodostuu sitten ajan kanssa ihan luonnostaan. Yksi äitipuoliehdokas oli meinaan liian tungetteleva ja mielistelevä, onneksi isä huomasi itsekin tilanteen... lapsi ja isä eivät saaneet enää hetken rauhaa kahdestaan kun oli koko ajan survomassa noķkansa väliin.

Tätä minäkin ihmettelin, että miksi ihmiset haluaa, että iskän kotona häärii kakkosäiti vastaten kaikesta, kun kerran se lapsen ja isän suhde on tärkein. Se millaiseksi lasten ja isän uuden naisen suhde muodostuu niin riippuu tapauksesta ja persoonasta. Ei kaikki ihmiset ole yhtä epäitdekkäitä ja äidillisiä, mutta ei se tarkoita,että vältellään tai kohdellaan huonosti. sekin suhde kehittyy pikkuhiljaa eikä sitä kannata pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheissä, myös uusperheissä ollaan perhe. Tottakai miehellä on päävastuu lapsesta, mutta ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että hän olisi vastuussa kaikista kotitöistä, vaan edelleenkin perheessä molemmat aikuiset osallistuu ruuanlaittoon, jälkien siivoamiseen yms. Samoin perheessä tehdään juttuja perheenä, syödään yhdessä, käydään porukalla ulkoilemassa, katsotaan telkkaria koko perheen voimin (tai joku katsoo telkkaria, toinen nyhrää siinä kyljessä kännykän kanssa, kolmas katsoo telkkaria sivusilmällä samalla kun kokoaa palapeliä jne).

Toki, kun miehellä on päävastuu lapsesta, nii on ihan luontevaa että harrastat asioita "isäviikolla" enemmän yksin ja käyt välillä yksin lenkillä tms. Ja toisaalta, et lähde mukaan kaikkiin isän ja lapsen juttuihin. Mutta se, että kotona eristäydyt erikseen tai jätät miehelle päävastuun/kokonaisvastuun kotitöistä ei ole normaalia uusperhearkea.

Eli ollaan perhettä kun uusionainen passaa isää ja lasta ja katsotaan yhdessä tvtä? Selvä.

Miksi miehen pitäis lapsiviikollaan passata myös ap:ta? Ap asuu siellä asunnossa, sotkee ja syö siinä kuin mieskin. Mutta ei osallistu kotitöihin vedoten lapseen. Miten se lapsi estää ap:ta hoitamasta omia sotkujaan ja omaa osuuttaan kotihommista? Tai miten ne ap:n sotkut onkin yhtäkkiä miehen vastuulla. En ymmärrä.

Sanooko AP, että mies passaa häntä lapsiviikolla? Mielestäni hän totesi, että mies hoitaa lapsen, ruokkii ja siivoaa sen jäljet ja AP on paljon omissa oloissaan ja menoissaan. Aikuinen ihminen ei sotke niinkuin lapset eikä välttämättä edes ole kotona syömässä jos kerta menee kavereilleen jne.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap pistää hanskat tiskiin kotitöistä lapsiviikon aikana vaikka itsekin asuu siellä ja sotkee? Eihän tuossa ole mitään järkeä, että ei tee omaa osuuttaan kotitöistä. 

Jos siivoaa omat jälkensä eli ei jätä likaisia astioita tai vaatteita minne sattuu, pudota tavaroita käsistä just siihen, mihin ne sattuvat tippumaan ja on pessyt omat vaatteensa edellisellä viikolla, niin mitä kotitöitä siinä on sitten tehtävänä? Jospa vessanpesuvuorotkin menevät niin, että mies pesee vessan sillä viikolla, kun lapsi on paikalla?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ylipäätään lähteä lapsellisen ihmiseen matkaan ja leikkimään uusperhettä, jos ei ole aikomustakaan olla hyvä ja turvallinen ihminen myös lapselle. Mutta kun minäminä ja minä haluan hyvän miehen. Jos et halua lasta, älä mene yhteen lapsellisen miehen kanssa (vielä viikko-viikkosysteemi). Lapsi on ansainnut eron jälkeen turvalliset ja mukavat kodit, joissa heistä välitetään.

Sinun mielestäsi isä ei pysty yksin antamaan turvallista ja mukavaa kotia omalle lapselleen vaan on se uusi kumppanikin saatava mukaan kotileikkiin äidiksi?

voi lapsi raukkoja tuollaisten ihmisten kanssa samassa taloudessa. ajattelisi ennen kuin ryhtyy 2 naiseksi

Vierailija kirjoitti:

Kahdestaan ollessamme olemme kuin luotuja toisillemme. Miehen lapsen ollessa paikalla mies on levoton, joutuu laittamaan ruuat, siivoamaan lapsen jäljet, keksimään ohjelmaa, heräämään yöllä. Kokee myös syyllisyyttä, kun olen omissa oloissani ja hän ei pysty antamaan aikaa minulle.

Olen enemmän töissä, harrastuksissa tai muuten vaan hakeudun omiin juttuihin.

Lapsi on miehen ja ei minulla ole halua olla siinä välissä. Olen yrittänyt selventää tilannetta, että saavat omaa aikaa, mutta ei tahdo ymmärtää.

Mikä tässä on siis se ongelma? Miehen syyllisyyskö siitä, että ei pysty kuhertelemaan typykänsä kanssa ihan koko aikaa? Vai miehen levottomuus ja hermostuneisuus siitä, että typykästä tulee kapinallinen teinityttö silloin kun lapsi on paikalla?

Mitä ap/mies haluaisi muuttaa? Haluaako ap miehen kokonaan itselleen ja mies lapsen kokonaan äidille vai haluaako mies, että ap ottaisi tomerasti huushollin ja lapsen hoitoonsa ja hän voisi vain poimia rusinat lapsielämäpullasta. Mikä on ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap pistää hanskat tiskiin kotitöistä lapsiviikon aikana vaikka itsekin asuu siellä ja sotkee? Eihän tuossa ole mitään järkeä, että ei tee omaa osuuttaan kotitöistä. 

Kahdella aikuisella ihmisellä on aika paljon vähemmän kotitöitä kuin lapsiperheellä. Aikuiset ei esim. Välttämättä kaipaa päivällistä töiden jälkeen. Lapset täytyy syöttää säännöllisesti. Aikuiset ei levitä lelujaan ympäriinsä ja soittaa niinkuin muksut, eikä aikuisten jälkiä tarvitse siivota. Aikuiset osaa itse huoltaa vaatteensa jne.

Lisäksi moni ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että on harvinaista rakastaa tai olla erityisen kiintynyt vieraaseen lapseen, joka ei siis ole oma. Minun on jopa aika vaikea sietää mieheni lapsia, en pidä heistä. Tämä on yleisintä juuri näin päin, että nainen ei pidä miehen lapsesta kuin päinvastoin, mutta se on niin iso tabu, ettei siitä juuri puhuta kuin netissä anonyymima. Googlaamalla löytää paljon ketjuja aiheesta.

Tuo kommentti yllä olisi voinut olla hyvä tuohon isyystesteihin liittyvään ketjuun. Siellähän nimenomaan vedottiin siihen että on kumma kuin miehille on niin tärkeää että lapsi on oma. Eihän geeneillä siinä ketjussa ollut mitään tekemistä vanhemmuuden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähiäitinä arvostaisin sellaista "äitipuolta" joka ei varsinkaan alkuvaiheessa liikaa tuppaa väliin kun lapsi on isäviikonloppuja viettämässä. Näkevät harvoin ja lasta harmittaa jos eivät saa olla kahdestaan. En toki tarkoita sitä että uuden naisystävän pitää kadota kuin pieru saharaan aina kun lapsi on paikalla. Suhde muodostuu sitten ajan kanssa ihan luonnostaan. Yksi äitipuoliehdokas oli meinaan liian tungetteleva ja mielistelevä, onneksi isä huomasi itsekin tilanteen... lapsi ja isä eivät saaneet enää hetken rauhaa kahdestaan kun oli koko ajan survomassa noķkansa väliin.

Tätä minäkin ihmettelin, että miksi ihmiset haluaa, että iskän kotona häärii kakkosäiti vastaten kaikesta, kun kerran se lapsen ja isän suhde on tärkein. Se millaiseksi lasten ja isän uuden naisen suhde muodostuu niin riippuu tapauksesta ja persoonasta. Ei kaikki ihmiset ole yhtä epäitdekkäitä ja äidillisiä, mutta ei se tarkoita,että vältellään tai kohdellaan huonosti. sekin suhde kehittyy pikkuhiljaa eikä sitä kannata pakottaa.

Silloin tilanne on haastava jos äitipuoli (tai vaikka tämä biologinen isä) miettii koko suhteen jatkomahkuja. Tilanteessa jossa kuitenkin tämä äitipuoli jo asuu tämän isämiehen kanssa ja lapset pyörivät siinä sitten. Tai vaikka molempienkin lapset. Siinä jos alkaa luomaan kovin intensiivisiä välejä puolison lapsiin, tekee melkoista hallaa lapsille jos kuitenkin jonain päivänä lähtee kuviosta itse ulos. Eli niin kauan kun tilanne on vähänkin vaakalaudalla niin kannattanee pitää asialliset ja ehkä hiukan etäisetkin välit puolison lapsiin. Koska se, miten juttu lähtee kulkemaan, tulee esille vasta yhdessä eläen ja asuen ajan myötä. Ja varma ei voi olla monen vuodenkaan päästä, ero voi aina tulla. Etenkin jos parisuhteessa on jokin iso "mörkö" mitä ei pysty pois hoitamaan mitenkään, esim. jokin suht lievä luonnehäiriö jommalla kummalla aikuisella tai vaikkapa lapsella.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et lähde matkoille heidän kanssaan? Siellä ei ainakaan kotitöitä tarvitse tehdä.

Mulla on tietyn verran rahaa, tietyn verran aikaa, ja tiettyjä toiveita matkustamisen suhteen.

Jos on rahaa/aikaa tehdä 3 viikon reissua vuodesta, ja vaihtoehtoina on kaupunkiloma ison kaupungin sykkeessä osteluineen, hyvine ravintoloineen ja yöelämineen, Mökkiloma lapissa jossa patikoidaan aamusta iltaan, löhöloma rannalla, jossa myös iltajuhlia, puuhamaa, klo 6 ylös, sen jälkeen helteessä tarpomista ja mäkkärissä syömistä, helkkarin kallis ravintola, ja illalla ysiltä nukkumaan, että jaksaa aamulla lasten kanssa huvipuistoon, jossa ei ole minulle mitään tekemistä, ja siellä ollaan koko päivä, niin hmmmm. mitkähän kolme valitsisin...

Eri asia on jos mies järjestää ja maksaa, ja minä voin hänen nukkumaan mennessään jatkaa itse iltarientoihin, tulla pikkutunneilla nukkumaan, ja jatkaa kymppiin asti unia, kun mies hiipii lasten kanssa hiljaa minua herättämättä puuhamaahan, niin mikäs siinä, mutta mitäs minulla sitten he siellä reissussa edes tekevät. Voin lomailla samaan aikaan ihan jossain muualla, jossa saan lomailla kuten itse tahdon. Omat puuhamaamatkat olen tehnyt jo omien lapsieni kanssa kun he olivat pieniä, ja niistä jäi hyvät muistot, ja hauskaa oli, mutta siinä se hauskuus piili siinä kun ne OMAT lapset olivat mukana. En nyt millään jaksa enää innostua vesiliukumäistä, ei voi mitään, aika aikaansa kutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahdestaan ollessamme olemme kuin luotuja toisillemme. Miehen lapsen ollessa paikalla mies on levoton, joutuu laittamaan ruuat, siivoamaan lapsen jäljet, keksimään ohjelmaa, heräämään yöllä. Kokee myös syyllisyyttä, kun olen omissa oloissani ja hän ei pysty antamaan aikaa minulle.

Olen enemmän töissä, harrastuksissa tai muuten vaan hakeudun omiin juttuihin.

Lapsi on miehen ja ei minulla ole halua olla siinä välissä. Olen yrittänyt selventää tilannetta, että saavat omaa aikaa, mutta ei tahdo ymmärtää.

Mikä tässä on siis se ongelma? Miehen syyllisyyskö siitä, että ei pysty kuhertelemaan typykänsä kanssa ihan koko aikaa? Vai miehen levottomuus ja hermostuneisuus siitä, että typykästä tulee kapinallinen teinityttö silloin kun lapsi on paikalla?

Mitä ap/mies haluaisi muuttaa? Haluaako ap miehen kokonaan itselleen ja mies lapsen kokonaan äidille vai haluaako mies, että ap ottaisi tomerasti huushollin ja lapsen hoitoonsa ja hän voisi vain poimia rusinat lapsielämäpullasta. Mikä on ongelma?

Mutta ei tilanne ole ideaali silloinkaan jos miehen lapset viihtyvät liian hyvin isänsä ja tämän uuden typykän kodissa. Etenkin jos äitipäässä on epämiellyttävä isäpuoli! Silloin on se vaara että lapset muuttavat joku kaunis päivä isälleen!

Itse olen aviossa miehen kanssa jolla on 11v lapsi. Lapsi on meillä joka toinen vkl. Se on ihan okei mutta ei kiitos enää yhtään lisää tätä lapsiperhe-elämää.. eli jos lähtisi liikkeelle aloite lapsen muuttamisesta meille, ei tulisi mitään. Voin kuulostaa kylmältä, mutta en voisi sopeutua siihen. En ole ottanut miestä jonka lapsi olisi meillä 24/7. Pieni vaaramomentti voi olla sillä tiedän että äitykän päässä isäpuoliehdokkaat tulee ja menee, on monenmoista elämänkoululaista siellä osoitteessa mikä ei voi olla lapselle hyvä. Lapsen kannalta ikävä tilanne, nytkin vähän heittopussimeiningiltä näyttää. Ja jos tulisi se päivä että lapsi olisi muuttamassa meille, en tietenkään sitä voisi estää mutta siinä menisi sitten lusikat jakoon ja isä saisi jatkaa elämäänsä kahdestaan lapsensa kanssa. Hän voisi sitten taas etsiä uutta naista siihen elämäntilanteeseen, eli naiselle olisi oltava okei se, että miehen lapsi asuu tällä miehellään.

Ja lupaisin itselleni että en enää ikinä sekaantuisi miehiin joilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies odottaa sinulta jotain äitiotetta asiaan, koska on tottunut siihen, että lapsia hoidetaan yhdessä. Sinun ei todellakaan tarvitse alkaa sellaiseksi, jos et halua. Mielestäni juuri tärkeintä on antaa heille sitä yhteistä aikaa :) toivottavasti mies ei koe, että lapsi on teidän onnenne välissä ja valitsee sinut etusijalle tulevaisuudessa... Se sitten kertoo jo miehestä paljon.

Olen eri mieltä. Tietyllä tapaa yllä mainittu kuvaus on ihanteellinen, mutta jos ajatellaan asiaa pidemmälle tulevaisuuteen, niin tilanne on toinen. Miltähän esimerkiksi teinistä tuntuu tulla kotiin, jossa isän puoliso vetäytyy eikä suostu matkustamaan, jos teini on mukana eikä ylipäätään vietä aikaa teinin ja isän kanssa. Siinä helposti teini kokee olevansa tunkeilija ja ylimääräinen. Myös pienempi lapsi helposti kokee sen näin.

Siksi olen sitä mieltä, että jos uusperhekuvioon lähtee mukaan, on lapsiinkin aina pyrittävä luomaan läheinen suhde. Ei tarvitse alkaa äidiksi tai isäksi, mutta on oltava aikuinen, joka on olemassa myös lapsen tarpeita varten ja huolehtii omalta osaltaan lapsesta ja uusperheestä.

Uusperhe ei sisällä turhaan sanaa perhe. Perhe on yksikkö, joka tekee yhdessä asioita. On hyvä, että lapsi saa kahdenkeskistä aikaa isän kanssa, mutta miltähän lapsesta tuntuu jos joka toinen viikko kotona asuu joku perheen ulkopuolinen tyyppi, joka yhteisistä asuinvuosista huolimatta tuntuu vieraalle.

Miksi pitää muuttaa yhteen, jos sitten kuitenkaan ei ole halua muodostaa perhettä ja elää perhe-elämää? Aikuisten näkökulmasta tämä on varmasti ihanteellinen ratkaisu, mutta ei lapsen.

Myös ydinperheessä voidaan tehdä asioita yksin tai eri kokoonpanoilla. Esim matkoilla on käyty erikseen plus joku lapsi mukana tai jopa erikseen. Hui hirveää kun ei kokoajan olla tiiviisti tekemässä yhdessä juttuja. Eikä kellekkin ole traumoja tullut. Onhan tuo matkustus ihan rahakysymyskin. Lapsiperheen kohteet on vähän erilaisia kuin aikuisille suunnatut, joten jos mies vie muksunsa vaikka Legolandiin tai muuhun lapsituristirysään niin miksi lapseton henkilö haluaisi käyttää rahansa tällaiseen matkaan jos legot ei kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Perheissä, myös uusperheissä ollaan perhe. Tottakai miehellä on päävastuu lapsesta, mutta ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että hän olisi vastuussa kaikista kotitöistä, vaan edelleenkin perheessä molemmat aikuiset osallistuu ruuanlaittoon, jälkien siivoamiseen yms. Samoin perheessä tehdään juttuja perheenä, syödään yhdessä, käydään porukalla ulkoilemassa, katsotaan telkkaria koko perheen voimin (tai joku katsoo telkkaria, toinen nyhrää siinä kyljessä kännykän kanssa, kolmas katsoo telkkaria sivusilmällä samalla kun kokoaa palapeliä jne).

Toki, kun miehellä on päävastuu lapsesta, nii on ihan luontevaa että harrastat asioita "isäviikolla" enemmän yksin ja käyt välillä yksin lenkillä tms. Ja toisaalta, et lähde mukaan kaikkiin isän ja lapsen juttuihin. Mutta se, että kotona eristäydyt erikseen tai jätät miehelle päävastuun/kokonaisvastuun kotitöistä ei ole normaalia uusperhearkea.

Meillä ainakin mies siivoaa omien lastensa jäljet siltä osin mitä hän ei viitsi,/saa lapsilta pyydettyä itse tekemään. Lapsen repun voin nostaa hänen huoneeseensa, tai takin naulakkoon mikäli se on tippunut, tai laittaa hänen minulle ojentaman lautasen tiskikoneeseen, mutta se että rasvaisia sromia pyyhitään pitkin seiniä, syödään niin että lattia on täynä murusia, tai juostaan rapakengillä sisälle, niin ne on yksin miehen heiniä, joko käskeä lasta siivoomaan, tai siivota itse. Miehen lasten huoneisiin en myöskään koske, vaan he hoitavat ne itse, samalla tavalla kuin silloin, kun minun lapseni asui vielä kotona, ei mies käynyt kertaakaan hänen huoneessaan, vaan lapseni siivosi itse, ja minä loput.

Minä en myöskään katso tv:tä, eikä sellaista kukaan normaali ihminen vaadi toiselta. Kun tv aukeaa ja sieltä aletaan katsomaan jotain höpöhommaa, niin minä positun  tekemään omia juttujani, kuten neulomaan, tai ompelemaan, tai lähden vaikka lenkille.

Tällaista se on normaalissa asumismuodossa, joka ei ole mikään uus"perhe", vaan minun ja mieheni koti, jossa oma lapseni käy nykyään kylässä(on jo omillaan) ja miehen lapset asuvat silloin kun on heidän isälläoloaikansa. Jokaisella on oma tyylinsä, 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et lähde matkoille heidän kanssaan? Siellä ei ainakaan kotitöitä tarvitse tehdä.

Mulla on tietyn verran rahaa, tietyn verran aikaa, ja tiettyjä toiveita matkustamisen suhteen.

Jos on rahaa/aikaa tehdä 3 viikon reissua vuodesta, ja vaihtoehtoina on kaupunkiloma ison kaupungin sykkeessä osteluineen, hyvine ravintoloineen ja yöelämineen, Mökkiloma lapissa jossa patikoidaan aamusta iltaan, löhöloma rannalla, jossa myös iltajuhlia, puuhamaa, klo 6 ylös, sen jälkeen helteessä tarpomista ja mäkkärissä syömistä, helkkarin kallis ravintola, ja illalla ysiltä nukkumaan, että jaksaa aamulla lasten kanssa huvipuistoon, jossa ei ole minulle mitään tekemistä, ja siellä ollaan koko päivä, niin hmmmm. mitkähän kolme valitsisin...

Eri asia on jos mies järjestää ja maksaa, ja minä voin hänen nukkumaan mennessään jatkaa itse iltarientoihin, tulla pikkutunneilla nukkumaan, ja jatkaa kymppiin asti unia, kun mies hiipii lasten kanssa hiljaa minua herättämättä puuhamaahan, niin mikäs siinä, mutta mitäs minulla sitten he siellä reissussa edes tekevät. Voin lomailla samaan aikaan ihan jossain muualla, jossa saan lomailla kuten itse tahdon. Omat puuhamaamatkat olen tehnyt jo omien lapsieni kanssa kun he olivat pieniä, ja niistä jäi hyvät muistot, ja hauskaa oli, mutta siinä se hauskuus piili siinä kun ne OMAT lapset olivat mukana. En nyt millään jaksa enää innostua vesiliukumäistä, ei voi mitään, aika aikaansa kutakin.

En lähtisi myös mihinkään Puuhamaahan tai Rodoksen familyjuttuihin.

Meillä tilanne vähän ongelmallinen kun miehellä ei tuota rahaa ole liikaa kun leijonanosa menee elareihin ja lasten harrastuksiin. Omanarvontuntoni ei kestä sitä että alkaisin maksaa mieheni  matkat.  Miehen on pakko valita lähteekö sen jokavuotisen matkansa tekemään minun kanssani sinne Lontooseen ostos/bilematkalle vai lasten kanssa lapsiperheilemään. Mulle taas matkat on aika tärkeä juttu enkä ole yksin matkustavaa rotua. Kaveripiirissä ei oikein ole kuin näitä lapsiperheitä mistä en seuraa saa aikuiseen makuun. Eikä se ole sama matkata kaverin kun oman miehen kanssa.

Tosin tämä suhde on henkitoreissaan jo muutenkin eli ongelma poistuu pian, mutta tämäkin on hiertänyt alusta lähtien. Olisi pitänyt nämäkin asiat keskustella ennen yhteenmuuttoa mutta ei tullut mieleenkään ettei mies kunnon palkallaan pysty edes matkustamaan. Lasten äiti matkustaa paljon, että en tiedä sitten lypsääkö hän eksältään ylimääräistä rahaa, on vain käynyt mielessä. Entistä vähemmän kiinnostaisi maksaa miehenkin matkoja jos näin olisi, mähän olisin ihan pelle.

Biologinen kello tikittää joten kyllä tästä varmaan kohta ratkaisujakin tulee, en tuon miehen kanssa halua tehdä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin noin on. Muutaman kerran olen ollut lapsen kanssa kahdestaan ja ihan mukavaa on ollut. Koen kuitenkin, että ajat, jolloin lapsi on isällään, ovat nimenomaan heidän aikaa. En todellakaan tee kotitöitä noina aikoina, saati herää yöllä lapsen takia. Herätän miehen.

Mie ei myöskään ymmärrä, miksen lähde matkoille heidän kanssaan. Miksi ihmeessä lähtisin?

ap

Se lapsi myös kasvaa siitä, ja joku päivä se voi olla tosi kiva ja kiinnostava nuori ihminen. Silloin sen kanssa voisi olla kiva olla hyvissä väleissä, mikä on tosi vaikeaa, jos oikeasti käyttäytyy etäisesti ja kylmästi häntä kohtaan koko lapsuuden. Sellainen kun jää lapselle mieleen.

T: 40 v nainen, jolla on huippuvälit " äitipuoleen", ja kohta taas lähdetään yhdessä harrastamaan.

Mulla on myös mahtavat välit miehen jo aikuisiin lapsiin, vaikka en passannutkaan sekä lapsia että miestä kun lapset olivat vielä pieniä. Ilmeisesti mieheni lapset arvostavat minussa ihan muuta kuin sitä lomailinko heidän kanssaan, tai imuroinko hikipäässä kun isänsä veti lonkkaa sohvalla.

Meilläkin lapset muuttavat suhtautumistani mieheen, kun ovat paikalla. Tottakai! KAhdestaan ollessamme olemme mies ja vaimo, sanan jokaisessa merkityksessä. Halailemme, koskettelemme paljon, ja "jokapaikkaan", rakastelemme paitsi makkarissa, myös olohuoneen sohvalla, oleskeluhuoneessa, jne. Suukottelemme paljon, olemme toistemme keskipisteitä, puhumme toisillemme paljon, ja kaikista asioista, paljon sellaista mikä ei sovi lasten korville myöskään.

Kun lapset tulevat, heistä tulee keskipiste. Hirveästi asiaa, ja päivitettävää, mitä on ollut koulussa, entä kavereiden kanssa, läksyjä, touhotusta jne. Miehestä muuttuu prismaisä, maitoa pitää ostaa litroittain, läksyjen kyselijä, harrastuksiin kuskaaja, illalla aikaisin väsyvä, aamulla aamupuuroa varten aikaisin nouseva isukki. On niin mukavaa kun lapset tulevat, ovat todellakin bonuksia minulle, pirteää ihanaa lapsiseuraa ilman jatkuvaa metatyötä ja aikataulujen järjestelyä. Miehelle olen tukena sitten lasten tärkeitä juttuja pohtiessaan. 

Mutta tosiaankaan mies ei isäpäivinään ole minulle se universumin mahtavin sonni, jonka kanssa kiehnätään illat lakanat rutussa, miksi pitäisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin lapset muuttavat suhtautumistani mieheen, kun ovat paikalla. Tottakai! KAhdestaan ollessamme olemme mies ja vaimo, sanan jokaisessa merkityksessä. Halailemme, koskettelemme paljon, ja "jokapaikkaan", rakastelemme paitsi makkarissa, myös olohuoneen sohvalla, oleskeluhuoneessa, jne. Suukottelemme paljon, olemme toistemme keskipisteitä, puhumme toisillemme paljon, ja kaikista asioista, paljon sellaista mikä ei sovi lasten korville myöskään.

Kun lapset tulevat, heistä tulee keskipiste. Hirveästi asiaa, ja päivitettävää, mitä on ollut koulussa, entä kavereiden kanssa, läksyjä, touhotusta jne. Miehestä muuttuu prismaisä, maitoa pitää ostaa litroittain, läksyjen kyselijä, harrastuksiin kuskaaja, illalla aikaisin väsyvä, aamulla aamupuuroa varten aikaisin nouseva isukki. On niin mukavaa kun lapset tulevat, ovat todellakin bonuksia minulle, pirteää ihanaa lapsiseuraa ilman jatkuvaa metatyötä ja aikataulujen järjestelyä. Miehelle olen tukena sitten lasten tärkeitä juttuja pohtiessaan. 

Mutta tosiaankaan mies ei isäpäivinään ole minulle se universumin mahtavin sonni, jonka kanssa kiehnätään illat lakanat rutussa, miksi pitäisi olla?

Teillä menee hyvin :)

Sori pirujen maalaus seinälle mutta ajattele jos miehesi lapset muuttaisivatkin teille. Siinä ei paljoa enää hässittäisi sohvalla vaan elämä olisi jatkuvaa prismailua ja kaurapuuron keittoa.

Siksi tämä ikävä kommentti koska minulle kävi niin. Ei pitänyt käydä, lasten piti asua aikuistumiseen asti äidillään (joka toinen vkl isäviikonloppuja)  mutta niin vain kävi että isänsä luo lapset muuttivat. Tilanne tuli aika puskista sillä lasten äiti oli tutustunut uuteen mieheen jonka kanssa lapset eivät tulleet toimeen. Eli äiti valitsi uuden miehensä ja lapset jäivät kakkoseksi. Siihen kuopattiin sitten minun ja tämän mieheni hyvin mennyt suhde ja alkoi asuntojen myynti- ja ostoralli. En tiedä olisiko miehessä pitänyt olla miestä sanomaan ei lastensa äidille mutta tätä ei-sanaa ei löytynyt, joten minä ilmoitin sitten että suhde valitettavasti loppuu. Ei velanaisesta ole kokopäiväkseksi prismaäitipuoleksi vaan etsin ennenmuuta parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi et lähde matkoille heidän kanssaan? Siellä ei ainakaan kotitöitä tarvitse tehdä.

Mulla on tietyn verran rahaa, tietyn verran aikaa, ja tiettyjä toiveita matkustamisen suhteen.

Jos on rahaa/aikaa tehdä 3 viikon reissua vuodesta, ja vaihtoehtoina on kaupunkiloma ison kaupungin sykkeessä osteluineen, hyvine ravintoloineen ja yöelämineen, Mökkiloma lapissa jossa patikoidaan aamusta iltaan, löhöloma rannalla, jossa myös iltajuhlia, puuhamaa, klo 6 ylös, sen jälkeen helteessä tarpomista ja mäkkärissä syömistä, helkkarin kallis ravintola, ja illalla ysiltä nukkumaan, että jaksaa aamulla lasten kanssa huvipuistoon, jossa ei ole minulle mitään tekemistä, ja siellä ollaan koko päivä, niin hmmmm. mitkähän kolme valitsisin...

Eri asia on jos mies järjestää ja maksaa, ja minä voin hänen nukkumaan mennessään jatkaa itse iltarientoihin, tulla pikkutunneilla nukkumaan, ja jatkaa kymppiin asti unia, kun mies hiipii lasten kanssa hiljaa minua herättämättä puuhamaahan, niin mikäs siinä, mutta mitäs minulla sitten he siellä reissussa edes tekevät. Voin lomailla samaan aikaan ihan jossain muualla, jossa saan lomailla kuten itse tahdon. Omat puuhamaamatkat olen tehnyt jo omien lapsieni kanssa kun he olivat pieniä, ja niistä jäi hyvät muistot, ja hauskaa oli, mutta siinä se hauskuus piili siinä kun ne OMAT lapset olivat mukana. En nyt millään jaksa enää innostua vesiliukumäistä, ei voi mitään, aika aikaansa kutakin.

En lähtisi myös mihinkään Puuhamaahan tai Rodoksen familyjuttuihin.

Meillä tilanne vähän ongelmallinen kun miehellä ei tuota rahaa ole liikaa kun leijonanosa menee elareihin ja lasten harrastuksiin. Omanarvontuntoni ei kestä sitä että alkaisin maksaa mieheni  matkat.  Miehen on pakko valita lähteekö sen jokavuotisen matkansa tekemään minun kanssani sinne Lontooseen ostos/bilematkalle vai lasten kanssa lapsiperheilemään. Mulle taas matkat on aika tärkeä juttu enkä ole yksin matkustavaa rotua. Kaveripiirissä ei oikein ole kuin näitä lapsiperheitä mistä en seuraa saa aikuiseen makuun. Eikä se ole sama matkata kaverin kun oman miehen kanssa.

Tosin tämä suhde on henkitoreissaan jo muutenkin eli ongelma poistuu pian, mutta tämäkin on hiertänyt alusta lähtien. Olisi pitänyt nämäkin asiat keskustella ennen yhteenmuuttoa mutta ei tullut mieleenkään ettei mies kunnon palkallaan pysty edes matkustamaan. Lasten äiti matkustaa paljon, että en tiedä sitten lypsääkö hän eksältään ylimääräistä rahaa, on vain käynyt mielessä. Entistä vähemmän kiinnostaisi maksaa miehenkin matkoja jos näin olisi, mähän olisin ihan pelle.

Biologinen kello tikittää joten kyllä tästä varmaan kohta ratkaisujakin tulee, en tuon miehen kanssa halua tehdä lapsia.

Mulle tuli myös hieman yllätyksenä se, että miehen rahat menevät suurimmaksi osaksi elareihin, plus se kaikki muu mitä eksänsä miehellä maksattaa, eli n. 600e/kk. Ei jää rahaa matksuteluun, ja sen ylimääräisen mitä jää, mies laittaa harrastusvehkeisiin ja sellaiseen mistä ei jää mitään käteen, eli mäkkärissäkäyntiin, ja höpöjuttuihin. Eksänsä puolestaan matksutelee hyvillä mielin. Jäähän siitä rahaa, kun saa mieheltä 600ekk, ja lapsilisät 200e kk, joten itselleen hänelle ei jää maksettavaksi kuin omat menonsa. LAsten kanssa mies ei tosin matkustele ollenkaan, vaan sanoo suoraan aina lapsille, että hän maksaa teidän äidille niin paljon, että äiti pääsee teidän kanssa reissuun, minulla ei siihen enää ole varaa, kun ne matkustelurahat maksan teidän äidillenne. Lapset sitten ihmettelevät kun ei äitinsäkään matksuta kuin miehensä kanssa.