Olinko kiusaaja?
Törmäsin eräässä koulukiusaamisesta kertovassa jutussa henkilöön, jonka kanssa olin yläasteella samalla luokalla kunnes hän vaihtoi koulua. En ikinä oikein ollut perillä siitä, kuka häntä kiusasi ja ilmeisesti kyseessä olikin enemmän syrjimisen kaltainen touhu. Nyt aloin miettiä, olinko itsekin osallisena siihen.
Tein hänen kanssaan pari- ja ryhmätöitä, jos meidät määrättiin samaan ryhmään tai jos hän kysyi voiko olla parini. En kuitenkaan ikinä aktiivisesti kysynyt häntä mukaan mihinkään. Hän myös viritteli kanssani keskustelua kanssani joskus välituntisin ja vastailin siihen, mutta jokseenkin vähäsanaisesti, koska en yksinkertaisesti kokenut meidän olevan samalla aaltopituudella keskenämme ja mielenkiinnonkohteemme olivat erilaiset. Toisaalta pelkäsin myös kaveriporukkani suhtautumista hänen kanssaan kaveeraamiseen, sillä he pitivät tätä henkilöä jotenkin nolona.
Nyt siis kysynkin: missä menee syrjimisen raja? Mua kehotettiin opettajien toimesta monesti menemään juttelemaan hänelle välituntisin, mutta siihen aikaan minulla ei ollut rohkeutta sellaiseen. Olinko siis syrjimisessä mukana vai olisiko käytökseni ollut syrjimistä vasta jos olisin jättänyt hänet kokoaan huomiotta?
Kommentit (20)
Ei oo kiusaamista, mutta itse pidän ainakin näin aikuisena tärkeänä että yksinäisistä ihmisistä pidetään huolta. Nolous ei ole riittävä syy vältellä.
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin eräässä koulukiusaamisesta kertovassa jutussa henkilöön, jonka kanssa olin yläasteella samalla luokalla kunnes hän vaihtoi koulua. En ikinä oikein ollut perillä siitä, kuka häntä kiusasi ja ilmeisesti kyseessä olikin enemmän syrjimisen kaltainen touhu. Nyt aloin miettiä, olinko itsekin osallisena siihen.
Tein hänen kanssaan pari- ja ryhmätöitä, jos meidät määrättiin samaan ryhmään tai jos hän kysyi voiko olla parini. En kuitenkaan ikinä aktiivisesti kysynyt häntä mukaan mihinkään. Hän myös viritteli kanssani keskustelua kanssani joskus välituntisin ja vastailin siihen, mutta jokseenkin vähäsanaisesti, koska en yksinkertaisesti kokenut meidän olevan samalla aaltopituudella keskenämme ja mielenkiinnonkohteemme olivat erilaiset. Toisaalta pelkäsin myös kaveriporukkani suhtautumista hänen kanssaan kaveeraamiseen, sillä he pitivät tätä henkilöä jotenkin nolona.
Nyt siis kysynkin: missä menee syrjimisen raja? Mua kehotettiin opettajien toimesta monesti menemään juttelemaan hänelle välituntisin, mutta siihen aikaan minulla ei ollut rohkeutta sellaiseen. Olinko siis syrjimisessä mukana vai olisiko käytökseni ollut syrjimistä vasta jos olisin jättänyt hänet kokoaan huomiotta?
Mitä mä siis just luin? Arvostit ennemmin rasistisia ihmisiä kavereinasi ja syyllistyit itsekin hänen nolona pitämiseensä, vaikka kukaan ei ole niin nolo, kuin sinun kaveriporukkasi ja sinä itse tuollaisella ajattelulla. Tajuatko? Sä olit se nolo siis! Et ollut kiusaaja, vaan tosi nolo tyyppi kavereinesi.
t.kristallikissa
"He" pitivät tätä ihmistä nolona, mutta mä en siis yhtään, vai? .;D Apua, aika noloa hei. Valitsit siis mieluummin nolot ihmiset kavereiksesi, kuin ei-nolot. No, kukin tyylillään.
t.kristallikissa
Ap:n tapaukseen en osaa ottaa kantaa, mutta ulkopuolelle jättäminen on jo kiusaamista. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee oman laumansa ja tunteen yhteenkuulumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tapaukseen en osaa ottaa kantaa, mutta ulkopuolelle jättäminen on jo kiusaamista. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee oman laumansa ja tunteen yhteenkuulumisesta.
Minusta saa itse valita seuransa. En ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Ei se ole kiusaamista, jos ei synkkaa jonkun kanssa.
t.kristallikissa
Mä olen ihan 100% varma siitä, että ihan jokaisella aikuisikään ehtineellä on kokemus siitä, että on kiusannut. Ja ihan jokainen on varmasti joskus tullut kiusatuksi, toiset enemmän, toiset vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin eräässä koulukiusaamisesta kertovassa jutussa henkilöön, jonka kanssa olin yläasteella samalla luokalla kunnes hän vaihtoi koulua. En ikinä oikein ollut perillä siitä, kuka häntä kiusasi ja ilmeisesti kyseessä olikin enemmän syrjimisen kaltainen touhu. Nyt aloin miettiä, olinko itsekin osallisena siihen.
Tein hänen kanssaan pari- ja ryhmätöitä, jos meidät määrättiin samaan ryhmään tai jos hän kysyi voiko olla parini. En kuitenkaan ikinä aktiivisesti kysynyt häntä mukaan mihinkään. Hän myös viritteli kanssani keskustelua kanssani joskus välituntisin ja vastailin siihen, mutta jokseenkin vähäsanaisesti, koska en yksinkertaisesti kokenut meidän olevan samalla aaltopituudella keskenämme ja mielenkiinnonkohteemme olivat erilaiset. Toisaalta pelkäsin myös kaveriporukkani suhtautumista hänen kanssaan kaveeraamiseen, sillä he pitivät tätä henkilöä jotenkin nolona.
Nyt siis kysynkin: missä menee syrjimisen raja? Mua kehotettiin opettajien toimesta monesti menemään juttelemaan hänelle välituntisin, mutta siihen aikaan minulla ei ollut rohkeutta sellaiseen. Olinko siis syrjimisessä mukana vai olisiko käytökseni ollut syrjimistä vasta jos olisin jättänyt hänet kokoaan huomiotta?
Mitä mä siis just luin? Arvostit ennemmin rasistisia ihmisiä kavereinasi ja syyllistyit itsekin hänen nolona pitämiseensä, vaikka kukaan ei ole niin nolo, kuin sinun kaveriporukkasi ja sinä itse tuollaisella ajattelulla. Tajuatko? Sä olit se nolo siis! Et ollut kiusaaja, vaan tosi nolo tyyppi kavereinesi.
t.kristallikissa
Kyllä, tiedän että olin nolo. Pelkäsin vain silloin kuollakseni että kaveriporukkani hylkäisi mut, enkä myöskään tämän vuoksi ikinä kertonut heille mm. mt-ongelmistani tai seksuaalisesta suuntautumisestani leimautumisen pelossa. Toki nykyään ymmärrän sen olleen typerää, mutta silloin se hyväksytyksi tulemisen tarve oli niin vahva, että sen eteen teki tosi paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tapaukseen en osaa ottaa kantaa, mutta ulkopuolelle jättäminen on jo kiusaamista. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee oman laumansa ja tunteen yhteenkuulumisesta.
Minusta saa itse valita seuransa. En ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Ei se ole kiusaamista, jos ei synkkaa jonkun kanssa.
t.kristallikissa
Tottakai saa, olet oikeassa. Mutta jos ihmiset työpaikalla tai koulussa jättävät yhden ulkopuolelle, se on minusta kiusaamista.
5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin eräässä koulukiusaamisesta kertovassa jutussa henkilöön, jonka kanssa olin yläasteella samalla luokalla kunnes hän vaihtoi koulua. En ikinä oikein ollut perillä siitä, kuka häntä kiusasi ja ilmeisesti kyseessä olikin enemmän syrjimisen kaltainen touhu. Nyt aloin miettiä, olinko itsekin osallisena siihen.
Tein hänen kanssaan pari- ja ryhmätöitä, jos meidät määrättiin samaan ryhmään tai jos hän kysyi voiko olla parini. En kuitenkaan ikinä aktiivisesti kysynyt häntä mukaan mihinkään. Hän myös viritteli kanssani keskustelua kanssani joskus välituntisin ja vastailin siihen, mutta jokseenkin vähäsanaisesti, koska en yksinkertaisesti kokenut meidän olevan samalla aaltopituudella keskenämme ja mielenkiinnonkohteemme olivat erilaiset. Toisaalta pelkäsin myös kaveriporukkani suhtautumista hänen kanssaan kaveeraamiseen, sillä he pitivät tätä henkilöä jotenkin nolona.
Nyt siis kysynkin: missä menee syrjimisen raja? Mua kehotettiin opettajien toimesta monesti menemään juttelemaan hänelle välituntisin, mutta siihen aikaan minulla ei ollut rohkeutta sellaiseen. Olinko siis syrjimisessä mukana vai olisiko käytökseni ollut syrjimistä vasta jos olisin jättänyt hänet kokoaan huomiotta?
Mitä mä siis just luin? Arvostit ennemmin rasistisia ihmisiä kavereinasi ja syyllistyit itsekin hänen nolona pitämiseensä, vaikka kukaan ei ole niin nolo, kuin sinun kaveriporukkasi ja sinä itse tuollaisella ajattelulla. Tajuatko? Sä olit se nolo siis! Et ollut kiusaaja, vaan tosi nolo tyyppi kavereinesi.
t.kristallikissaKyllä, tiedän että olin nolo. Pelkäsin vain silloin kuollakseni että kaveriporukkani hylkäisi mut, enkä myöskään tämän vuoksi ikinä kertonut heille mm. mt-ongelmistani tai seksuaalisesta suuntautumisestani leimautumisen pelossa. Toki nykyään ymmärrän sen olleen typerää, mutta silloin se hyväksytyksi tulemisen tarve oli niin vahva, että sen eteen teki tosi paljon.
En tajua miksi halusit nolojen ja typerien ihmisten hyväksyvän sinut. Eiköhän heidän hyväksymisensä nimenomaan naulannut sen, ettet ole mistään kotoisin. Ihanien ja välittävien ihmisten hyväksynnän saaminen olisi ollutkin jokin saavutus.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin eräässä koulukiusaamisesta kertovassa jutussa henkilöön, jonka kanssa olin yläasteella samalla luokalla kunnes hän vaihtoi koulua. En ikinä oikein ollut perillä siitä, kuka häntä kiusasi ja ilmeisesti kyseessä olikin enemmän syrjimisen kaltainen touhu. Nyt aloin miettiä, olinko itsekin osallisena siihen.
Tein hänen kanssaan pari- ja ryhmätöitä, jos meidät määrättiin samaan ryhmään tai jos hän kysyi voiko olla parini. En kuitenkaan ikinä aktiivisesti kysynyt häntä mukaan mihinkään. Hän myös viritteli kanssani keskustelua kanssani joskus välituntisin ja vastailin siihen, mutta jokseenkin vähäsanaisesti, koska en yksinkertaisesti kokenut meidän olevan samalla aaltopituudella keskenämme ja mielenkiinnonkohteemme olivat erilaiset. Toisaalta pelkäsin myös kaveriporukkani suhtautumista hänen kanssaan kaveeraamiseen, sillä he pitivät tätä henkilöä jotenkin nolona.
Nyt siis kysynkin: missä menee syrjimisen raja? Mua kehotettiin opettajien toimesta monesti menemään juttelemaan hänelle välituntisin, mutta siihen aikaan minulla ei ollut rohkeutta sellaiseen. Olinko siis syrjimisessä mukana vai olisiko käytökseni ollut syrjimistä vasta jos olisin jättänyt hänet kokoaan huomiotta?
Mitä mä siis just luin? Arvostit ennemmin rasistisia ihmisiä kavereinasi ja syyllistyit itsekin hänen nolona pitämiseensä, vaikka kukaan ei ole niin nolo, kuin sinun kaveriporukkasi ja sinä itse tuollaisella ajattelulla. Tajuatko? Sä olit se nolo siis! Et ollut kiusaaja, vaan tosi nolo tyyppi kavereinesi.
t.kristallikissaKyllä, tiedän että olin nolo. Pelkäsin vain silloin kuollakseni että kaveriporukkani hylkäisi mut, enkä myöskään tämän vuoksi ikinä kertonut heille mm. mt-ongelmistani tai seksuaalisesta suuntautumisestani leimautumisen pelossa. Toki nykyään ymmärrän sen olleen typerää, mutta silloin se hyväksytyksi tulemisen tarve oli niin vahva, että sen eteen teki tosi paljon.
Onhan tuo ymmärrettävää. Koulumaailma on julmaa ja pelon vuoksi koululainen ei puutu kiusaamiseen, ettei joutuisi itse kiusatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tapaukseen en osaa ottaa kantaa, mutta ulkopuolelle jättäminen on jo kiusaamista. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee oman laumansa ja tunteen yhteenkuulumisesta.
Minusta saa itse valita seuransa. En ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Ei se ole kiusaamista, jos ei synkkaa jonkun kanssa.
t.kristallikissaTottakai saa, olet oikeassa. Mutta jos ihmiset työpaikalla tai koulussa jättävät yhden ulkopuolelle, se on minusta kiusaamista.
5
Ehkei hän osaa käyttäytyä, ei se silloin mikään ihme ole, eikä kiusaamista.
t.kristallikissa
Olit kiusaamisessa ihan yhtälailla mukana. Homma perustuu siihen että jos ei sun kaltaisia hiljaisia hyväksyjiä ja aktiivisten kiusaajien perseennuolijoita olisi, niin kiusaamista olisi huomattavasti vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tapaukseen en osaa ottaa kantaa, mutta ulkopuolelle jättäminen on jo kiusaamista. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee oman laumansa ja tunteen yhteenkuulumisesta.
Minusta saa itse valita seuransa. En ymmärrä tällaista ajattelua ollenkaan. Ei se ole kiusaamista, jos ei synkkaa jonkun kanssa.
t.kristallikissaTottakai saa, olet oikeassa. Mutta jos ihmiset työpaikalla tai koulussa jättävät yhden ulkopuolelle, se on minusta kiusaamista.
5
Meidän kaveriporukasta yläasteella potkittiin yksi tyttö pois, koska juorusi meidän muiden asiat surutta eteenpäin, toistuvasti. Sai sen jälkeen olla yksin. En huoli lähipiiriini vieläkään ihmisiä, jotka käyttäytyvät epäluotettavasti.
Että jos joku on epämiellyttävää seuraa, niin kenen tehtävä se silloin on siitä luokasta tai työporukasta olla sen ihmisen kanssa? Kuitenkin se jää jollekin jota se p*skiainen sitten alistaa. Joskaan p*skiaisten tarttee harvemmin olla yksin, johan sen ap:kin todisti, mutta jos joku ei osaa olla porukassa, niin opettelee sitten. En minä ainakaan ala hyysäämään, jos en ihmisestä pidä. Ei se ole kiusaamista, koska en ole inhottavakaan.
t.kristallikissa
Satunnainen kulkija kirjoitti:
Olit kiusaamisessa ihan yhtälailla mukana. Homma perustuu siihen että jos ei sun kaltaisia hiljaisia hyväksyjiä ja aktiivisten kiusaajien perseennuolijoita olisi, niin kiusaamista olisi huomattavasti vähemmän.
Täällä yksi sivustaseurannut. Hävettää että uskaltanut mennä väliin.
Satunnainen kulkija kirjoitti:
Olit kiusaamisessa ihan yhtälailla mukana. Homma perustuu siihen että jos ei sun kaltaisia hiljaisia hyväksyjiä ja aktiivisten kiusaajien perseennuolijoita olisi, niin kiusaamista olisi huomattavasti vähemmän.
Olipas kärjistettyä. Ehkä tuo yksi oli vain tosi outo, ja sen takia ei kukaan halunnut hänen kanssaan olla. AP tuossa mainitsi, että oli joskus jutustellut hänen kanssaan ja koulussa tehnyt ryhmätöitä, mutta yhteistä säveltä vaan ei löytynyt, Kaipa se muiden ylenkatse olisi ollut toissijaista, jos tämä koulua vaihtanut "nolo" olisi ollut APn sukulaissielu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin eräässä koulukiusaamisesta kertovassa jutussa henkilöön, jonka kanssa olin yläasteella samalla luokalla kunnes hän vaihtoi koulua. En ikinä oikein ollut perillä siitä, kuka häntä kiusasi ja ilmeisesti kyseessä olikin enemmän syrjimisen kaltainen touhu. Nyt aloin miettiä, olinko itsekin osallisena siihen.
Tein hänen kanssaan pari- ja ryhmätöitä, jos meidät määrättiin samaan ryhmään tai jos hän kysyi voiko olla parini. En kuitenkaan ikinä aktiivisesti kysynyt häntä mukaan mihinkään. Hän myös viritteli kanssani keskustelua kanssani joskus välituntisin ja vastailin siihen, mutta jokseenkin vähäsanaisesti, koska en yksinkertaisesti kokenut meidän olevan samalla aaltopituudella keskenämme ja mielenkiinnonkohteemme olivat erilaiset. Toisaalta pelkäsin myös kaveriporukkani suhtautumista hänen kanssaan kaveeraamiseen, sillä he pitivät tätä henkilöä jotenkin nolona.
Nyt siis kysynkin: missä menee syrjimisen raja? Mua kehotettiin opettajien toimesta monesti menemään juttelemaan hänelle välituntisin, mutta siihen aikaan minulla ei ollut rohkeutta sellaiseen. Olinko siis syrjimisessä mukana vai olisiko käytökseni ollut syrjimistä vasta jos olisin jättänyt hänet kokoaan huomiotta?
Mitä mä siis just luin? Arvostit ennemmin rasistisia ihmisiä kavereinasi ja syyllistyit itsekin hänen nolona pitämiseensä, vaikka kukaan ei ole niin nolo, kuin sinun kaveriporukkasi ja sinä itse tuollaisella ajattelulla. Tajuatko? Sä olit se nolo siis! Et ollut kiusaaja, vaan tosi nolo tyyppi kavereinesi.
t.kristallikissaKyllä, tiedän että olin nolo. Pelkäsin vain silloin kuollakseni että kaveriporukkani hylkäisi mut, enkä myöskään tämän vuoksi ikinä kertonut heille mm. mt-ongelmistani tai seksuaalisesta suuntautumisestani leimautumisen pelossa. Toki nykyään ymmärrän sen olleen typerää, mutta silloin se hyväksytyksi tulemisen tarve oli niin vahva, että sen eteen teki tosi paljon.
Onhan tuo ymmärrettävää. Koulumaailma on julmaa ja pelon vuoksi koululainen ei puutu kiusaamiseen, ettei joutuisi itse kiusatuksi.
Jatkan. En hyväksy kiusaamista, mutta ymmärrän sen, jos joku ei uskalla puuttua. Valitettavasti sillä tavalla vain mahdollistaa kiusaamisen, vaikka koululainen omasta mielestään vain suojelee itseään.
11
Vierailija kirjoitti:
Satunnainen kulkija kirjoitti:
Olit kiusaamisessa ihan yhtälailla mukana. Homma perustuu siihen että jos ei sun kaltaisia hiljaisia hyväksyjiä ja aktiivisten kiusaajien perseennuolijoita olisi, niin kiusaamista olisi huomattavasti vähemmän.
Olipas kärjistettyä. Ehkä tuo yksi oli vain tosi outo, ja sen takia ei kukaan halunnut hänen kanssaan olla. AP tuossa mainitsi, että oli joskus jutustellut hänen kanssaan ja koulussa tehnyt ryhmätöitä, mutta yhteistä säveltä vaan ei löytynyt, Kaipa se muiden ylenkatse olisi ollut toissijaista, jos tämä koulua vaihtanut "nolo" olisi ollut APn sukulaissielu?
Ylenkatsojat on niitä noloja ja mua ei ainakaan itkettäis yhtään, jos jokainen sellainen ois ihan yksin nyyhkimässä.
t.lristallikissa
Onhan tuo syrjimistä, mutta teininä on ymmärrettävää pelätä että kaverit ja "ei-nolot" tuomitsee.
Nykyisellään se menee ikävä kyllä helpommin niin, että kiusatun tai syrjityn puolustaja joutuu itse samaan tilanteeseen. Jos joku tarpeeksi suosittu tyyppi taas alkaisi hengailla kiusatun kanssa, asia voisi olla eri.
Kotona pitäisi koittaa parhaansa kasvattaa lapset niin, ettei kenestäkään tulisi tällainen muiden nolona pitäjä ja porukasta eristäjä, silloin ei kukaan menisi kavereiden menetyksen pelossa siihen mukaan.
Mielenkiintoista. Et ehkä ole ollut pahimmasta päästä, mutta mahdollisesti osa syrjintää kumminkin.