Lue keskustelun säännöt.
Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?
Vaikka muuten olisit hyvinkin joustava. Ei tarvitse mainita: pettäminen, toisen kunnioitus, fyysinen tai henkinen väkivalta.
Kommentit (810)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyykö se jotenkin erikseen ilmoittaa, että tulee lähtemään suhteesta, jos siinä ei ole hyvä olla? Kuulostaa niin turhalta kuin olla ja pääsee. Vähän kuin sanoisi työnantajalle, että jos et maksa palkkaa, en tule töihin. Joo, kiitos itsestäänselvyyden toistamisesta.
Näitä kyllä piisaa jotka häippäsevät heti kun ei ole enää kivaa koska tärkein prioriteetti on se että itsellä on hyvä olla. Kurja juttu vain jos tuohon kuvioon kuuluu lapsia.
Prioriteetti on se, että molemmilla on hyvä olla. Miten voit olla suhteessa, josta tiedät, että kumppanisi ei saa sitä, mitä tarvitsee? Millä oikeutat itsellesi sen, että sinun tarpeisiisi vastataan mutta kumppanisi ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mainitsin siis olevani värikäs ja iloinen luonteeltani, sillä en ole mikään tylsä tiukkis, jonka elämä koostuu vain synnin pelosta ja muiden tuomitsemisesta. Ehkä juuri siksi uskovaisuuttai ei oteta tosissaan.
Yhteen muuttamista en enää halua. Siitä on paljon enemmän haittaakaan kuin hyötyä.
Säännöllinen ja laadukas perseseksielämä. Jos perseseksi loppuu, parisuhdekin loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyykö se jotenkin erikseen ilmoittaa, että tulee lähtemään suhteesta, jos siinä ei ole hyvä olla? Kuulostaa niin turhalta kuin olla ja pääsee. Vähän kuin sanoisi työnantajalle, että jos et maksa palkkaa, en tule töihin. Joo, kiitos itsestäänselvyyden toistamisesta.
Näitä kyllä piisaa jotka häippäsevät heti kun ei ole enää kivaa koska tärkein prioriteetti on se että itsellä on hyvä olla. Kurja juttu vain jos tuohon kuvioon kuuluu lapsia.
Prioriteetti on se, että molemmilla on hyvä olla. Miten voit olla suhteessa, josta tiedät, että kumppanisi ei saa sitä, mitä tarvitsee? Millä oikeutat itsellesi sen, että sinun tarpeisiisi vastataan mutta kumppanisi ei?
Aamen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En luovu ystävistä miehen takia eikä miehen tarvitse luopua ystävistä minun takia. Läheisyyttä pitää olla, mutta seksiä todella harvoin jos lainkaan - sen sijaan voimme köllötellä yhdessä sängyllä tai harrastaa yhdessä jotain, esim. ruoanlaittoa ym. Miehen pitää kohdella kuin harvinaista kukkaa kämmenellä, olla rakastava ja hellä. Niin minäkin teen miehelle ja olen ikuisesti rakastava ja uskollinen.
Henkinen yhteys, ystävyys ja kumppanuus, rakkaus - noista juontuu jo kaikki muu mitä suhteessa tarvitaan ja halutaan. Välillä on ollut stressaavia/kuormittavia kausia, jolloin ollaan ajauduttu kauemmas toisistamme ja kun sen rakkauden sai takaisin niin ei enää luule, että "tämä vain kuuluu tähän, näin käy pitkissä suhteissa". Eli ilman tätä yhteyttä ja halua rakastaa toista ja jakaa elämä olisi parisuhde aivan turha, toki lasten kannalta kiva.
Saa nähdä haluaako mies enää lapsia, itse ehkä vielä toivoisin, mutta hyvä on näinkin. <3 Lasten jälkeen kaikki muut "maalliset" unelmat ovat mielestäni yksin ihmisen omalla vastuulla vaikka puolison tuki on aina mukava lisä. Ei siis tule mieleen mitään missä joutuisi tehdä kompromisseja, kaiken muun voi saada ilman mitään tarvetta kompromisseihin. Jos mieheni sairastuisi niin olisin hänen tukenaan kuin hän minun. Eli vain jos rakkaus loppuisi niin loppuisi suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En alkaisi parisuhteeseen jossa ei ole aitoa rakkautta ja sitouduta olemaan toisen rinnalla. Tästä en tingi, eikä onneksi ole tarvinnutkaan. Sairastuin vakavasti mutta puolisolleni ei tullut mieleenkään sen takia jättää minua, olenhan yhä sama ihminen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos aidosti rakastaa, ei vain pysty jättämään jos toista elämä potkii päähän.
Vierailija kirjoitti:
En ryhtyisi omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi. Tarvitsen itsenäisen kumppanin, joka hoitaa omat asiansa.
Itsenäisyyden vaatiminen on tyyliin triggeröivintä, mitä tällä läheisriippuvuuspalstalla voi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Henkinen yhteys, ystävyys ja kumppanuus, rakkaus - noista juontuu jo kaikki muu mitä suhteessa tarvitaan ja halutaan. Välillä on ollut stressaavia/kuormittavia kausia, jolloin ollaan ajauduttu kauemmas toisistamme ja kun sen rakkauden sai takaisin niin ei enää luule, että "tämä vain kuuluu tähän, näin käy pitkissä suhteissa". Eli ilman tätä yhteyttä ja halua rakastaa toista ja jakaa elämä olisi parisuhde aivan turha, toki lasten kannalta kiva.
Saa nähdä haluaako mies enää lapsia, itse ehkä vielä toivoisin, mutta hyvä on näinkin. <3 Lasten jälkeen kaikki muut "maalliset" unelmat ovat mielestäni yksin ihmisen omalla vastuulla vaikka puolison tuki on aina mukava lisä. Ei siis tule mieleen mitään missä joutuisi tehdä kompromisseja, kaiken muun voi saada ilman mitään tarvetta kompromisseihin. Jos mieheni sairastuisi niin olisin hänen tukenaan kuin hän minun. Eli vain jos rakkaus loppuisi niin loppuisi suhde.
^*haluaako mies enempää lapsia
Mulle on tärkeää, että puoliso ei sekaannu mihinkään epärehelliseen toimintaan tai riko lakeja. (En nyt tarkoita päin punaisia kävelemistä, vaan isompia asioita.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi parisuhteeseen jossa ei ole aitoa rakkautta ja sitouduta olemaan toisen rinnalla. Tästä en tingi, eikä onneksi ole tarvinnutkaan. Sairastuin vakavasti mutta puolisolleni ei tullut mieleenkään sen takia jättää minua, olenhan yhä sama ihminen. Sama toimii myös toisinpäin. Jos aidosti rakastaa, ei vain pysty jättämään jos toista elämä potkii päähän.
Et selvästikään ole joutunut valitsemaan parisuhteen ja oman hyvinvointisi väliltä, kun noin varmasti esität asiasi. Olen sinulle siitä kateellinen. Todellisuus on vähemmän mustavalkoinen kuin nuo "jos aidosti rakastaa".
Vierailija kirjoitti:
En ryhtyisi omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi. Tarvitsen itsenäisen kumppanin, joka hoitaa omat asiansa.
Mikset kertoisi tätä kumppanillesi jo etukäteen? Tietäisi häipyä heti kun sinä sairastut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ryhtyisi omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi. Tarvitsen itsenäisen kumppanin, joka hoitaa omat asiansa.
Mikset kertoisi tätä kumppanillesi jo etukäteen? Tietäisi häipyä heti kun sinä sairastut.
Miksi et itse kertoisi kumppanillesi heti kättelyssä, että tulet edellyttämään hänen jäävän epäoikeudenmukaiseen parisuhteeseen, jossa hänen on uhrattava oma onnellisuutensa sinun vuoksesi?
Luottamus, kaikesta muusta voi tinkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ryhtyisi omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi. Tarvitsen itsenäisen kumppanin, joka hoitaa omat asiansa.
Mikset kertoisi tätä kumppanillesi jo etukäteen? Tietäisi häipyä heti kun sinä sairastut.
Miksi et itse kertoisi kumppanillesi heti kättelyssä, että tulet edellyttämään hänen jäävän epäoikeudenmukaiseen parisuhteeseen, jossa hänen on uhrattava oma onnellisuutensa sinun vuoksesi?
Kuka on puhunut että edellyttää kenekään jäävän yhtään mihinkään? Onhan se reilua kuitenkin kertoa heti alkuun että aikoo toisen jättää jos jotain käy.
Mielenkiinnosta oletko suhteessa ja mitä kumppanisi sinulle merkitsee? Pelkästään mahdollistajaa sinun onnellesi? Nämä on niitä asioita joista kannattaa kertoa toiselle.
Lapsia en lähtisi hommaamaan. Enkä muuttamaan itseäni, pukeutumistani tai käyttäytymistäni toisen mieliksi. Kokeiltu on, ei toimi. Seksittömyyttä en myöskään loputtomiin haluaisi katsella.
Parisuhteen seurusteluaika on sitä varten, että tutkitaan olisiko meistä naimisiin. Jos jompi kumpi toteaa, ettei ole, on aika erota.
Tämä saa varmaan paljon miinuksia, mutta uskonto.
Edustan erästä uskonnollista ryhmää. En ole se tavallinen mielikuva uskovaisista, pukeudun kivasti, olen värikäs ja iloinen luonteeltani enkä herkästi tuomitse toisten tekemisiä.
Olen seurustellut miesten kanssa, jotka ovat joko uskonnottomia tai edustavat jotain muuta vakaumusta. Monelle on tullut oikeasti yllätyksenä, että en suostu tinkimään omasta uskonnostani parisuhteen tähden, saati luopumaan siitä tai irtisanomaan itseni seurakunnastani.
Uskoni on minulle tärkeä ja iso osa minuuttani. En ymmärrä miksi minun oletetaan naisena olevan niin epätoivoinen parisuhteen saannin suhteen, että olisin valmis muokkaamaan identiteettiäni sen mukaan.
Monet ei-uskovaiset ystäväni ihmettelevät samaa. ”Kai sä nyt vähän voit höllätä?” Niin kuin yksi, joka vaati, että mahdolliset lapsemme kasvatetaan HÄNEN uskontonsa mukaan. Erikoinen näkemys, minun maailmankatsomukseni yli käveltiin tuosta vaan keskustelematta.