Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6330)
Minulle suututtiin tästä: Olimme tulossa exäni kanssa baarista kesäyönä. Oli kaunis elokuun kuutamo joka kajasteli veteen kuutamosillan.
Mennäänkin uimaan kuunsiltaa pitkin! Ajatus oli ihan kiva, ja exäni pullikoi jo kaukana kun minua huonoa uimaria rupesikin jännittämään, olin humalassakin. Siksi uin rannan myötäisesti ja varmistin myös että kädet ja jalat yltävät varmasti pohjaan.
Huomattuaan, että minä kännissä oleva huono uimari olin ryplännyt vain varovaisesti rantavedessä ex rupesi huutamaan. Olin petturi, nynny, ei-seikkailuhenkinen, tylsä.
Suu auki kuuntelin purkausta ja yritin välillä sanoa sekaan että mielestäni olen järkevä kun huomasin idean olevan minun tilanteessani huonon.
Hän ei ymmärtäisi varmaan tänäänkään.
Hän suuttui kerran myös siitä kun kuvataidenäyttelyssä arvostelin muutamia töitä. Ex mökötti ja sanoi, että jos itse ei osaa tehdä parempaa, ei saa arvostellakaan. Kuvataidepiirin eräs jäsen oli valvomassa näyttelyä ja kysyin eikö esillä olevia töitä saakaan arvostella. Hän hämmästyi ja sanoi, että tietenkin saa,tekijöiden on kestettävä huonoa sekä hyvää palautetta, eiväthän he muuten kehittyisi.
Ex kuuli tämän mutta pysyi murjotti koko päivän.
Nyt kun jälkeen päin ajattelen, ei oikeastaan ollut asiaa, mistä hän ei olisi suuttunut, murjottanut tai peräti ratkennut huutamaan.
Sukulaiseni suuttui kun tämän mielestä mulla oli väärät kengät maaseudulla käydessä.
En kärsinyt kengistäni. Ei mtn ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana ilmoitin eräälle kurssikaverille aion hakea töihin jopa Rovaniemelle kun valmistun. ( Luimme Etelä-_Suomessa ) Hän sanoi erittäin vittumaista/ julmaa miksi en pääse sinne ja pisti välit poikki. Tajusin myöhemmin hän oli kotoisin sieltä päin ( 100 kilsaa sieltä ) ja se on hänen reviiriään.
Tämä ihminen on naimisissa puolimustan kanssa ja heillä on lapsia. En ole rasisti mutta toivon että lapsi saa kuulla.
Ymmärsikö joku tästä jotain?
Tuli elävästi mieleen toisesta ketjusta se "Aino-mummin hiusneula" -kirjoittaja, jonka yhdestäkään viestistä ei saanut mitään tolkkua.
Eksä, silloin kolmekymppinen halusi kännissä varastaa huoltoaseman pihalta standin. Sanoin, että minun autooni et sitä laita ja muutenkin idioottimainen idea. Haukkui minut jälkeenpäin huo raksi joka ei uskalla tehdä mitään "siistiä"
Ex-poikaystävä suuttui, kun en suostunut heittämään parvekkeelta alushousujani alas, ilmeisesti halusi nuuhkia niitä tyydyttääkseen itseään.
Kiipesi lopulta parvekkeelleni toiseen kerrokseen (oli raahannut mattotelineen parvekkeen alapuolelle ja laittanut pystyyn). Kun se tunki sisään parvekkeen ovesta, minä pakenin ulko-ovesta kellarikerrokseen turvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana ilmoitin eräälle kurssikaverille aion hakea töihin jopa Rovaniemelle kun valmistun. ( Luimme Etelä-_Suomessa ) Hän sanoi erittäin vittumaista/ julmaa miksi en pääse sinne ja pisti välit poikki. Tajusin myöhemmin hän oli kotoisin sieltä päin ( 100 kilsaa sieltä ) ja se on hänen reviiriään.
Tämä ihminen on naimisissa puolimustan kanssa ja heillä on lapsia. En ole rasisti mutta toivon että lapsi saa kuulla.
Ymmärsikö joku tästä jotain?
Tuli elävästi mieleen toisesta ketjusta se "Aino-mummin hiusneula" -kirjoittaja, jonka yhdestäkään viestistä ei saanut mitään tolkkua.
Voi olla lukihäiriöisen kommentti, kirjoittaminen ei ole silloin helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet ovat suuttuneet minulle kun en osaa käyttää älykännykkää. He tyrkyttävät vekottimiaan minulle kehoittaen pyyhkäisemään tuosta ja tästä nähdäkseni vaikkapa valokuvia, löytääkseni googlen jne.
Itselläni on vaatimaton peruspuhelin soittamista ja txtailua varten enkä halua älypuhelinta.
Ja ai että se näyttää ottavan joitakin ihmisiä kuuppaan.
Minusta tuo on kuin ampuisi itseään jalkaan. Miksei sitä älykännyä voi hankkia? Tosi helppo ja kätevä. Ei siihen tarvi koukuttua jos se pelottaa
Ei rahapeleihin, alkoholiin, huumeisiin tai tupakkaankaan tarvi koukuttua, jos se pelottaa. Eiku.
Seisoin aamulla jonossa ennen pankin aukeamista. Minulla oli avonaiset sandaalit ja punaiseksi lakatut varpaankynnet. Takanani jonottanut täti katsoi niitä halveksuen ja alkoi meuhkata että se thaihierontapaikka on kyllä tuolla viereisessä rakennuksessa. Selvä...?
Oli miespuolisen exän kanssa keskustelu siitä, kumpi voittaisi, jos alettaisi fyysisesti tapella. Sanoin, että minä tietenkin, kun potkaisisin palleille. Jätkä suuttui verisesti ja oli aivan itku kurkussa, että miten voin ajatella tekeväni sellaista. (HUOM, hypoteettinen keskustelu, jonka aikana hän yhtä lailla puhui, miten pistäisi minut matalaksi).
Vierailija kirjoitti:
Minulle suututtiin tästä: Olimme tulossa exäni kanssa baarista kesäyönä. Oli kaunis elokuun kuutamo joka kajasteli veteen kuutamosillan.
Mennäänkin uimaan kuunsiltaa pitkin! Ajatus oli ihan kiva, ja exäni pullikoi jo kaukana kun minua huonoa uimaria rupesikin jännittämään, olin humalassakin. Siksi uin rannan myötäisesti ja varmistin myös että kädet ja jalat yltävät varmasti pohjaan.
Huomattuaan, että minä kännissä oleva huono uimari olin ryplännyt vain varovaisesti rantavedessä ex rupesi huutamaan. Olin petturi, nynny, ei-seikkailuhenkinen, tylsä.
Suu auki kuuntelin purkausta ja yritin välillä sanoa sekaan että mielestäni olen järkevä kun huomasin idean olevan minun tilanteessani huonon.
Hän ei ymmärtäisi varmaan tänäänkään.
Hän suuttui kerran myös siitä kun kuvataidenäyttelyssä arvostelin muutamia töitä. Ex mökötti ja sanoi, että jos itse ei osaa tehdä parempaa, ei saa arvostellakaan. Kuvataidepiirin eräs jäsen oli valvomassa näyttelyä ja kysyin eikö esillä olevia töitä saakaan arvostella. Hän hämmästyi ja sanoi, että tietenkin saa,tekijöiden on kestettävä huonoa sekä hyvää palautetta, eiväthän he muuten kehittyisi.
Ex kuuli tämän mutta pysyi murjotti koko päivän.
Nyt kun jälkeen päin ajattelen, ei oikeastaan ollut asiaa, mistä hän ei olisi suuttunut, murjottanut tai peräti ratkennut huutamaan.
Miksipä tästä alapeukku?
Seurustelin opiskeluaikana lokin kanssa. Lokki yritti maksattaa kaiken mahdollisen minulla tai vanhemmillani. Selitteli aina hienoja teorioitaan miksi juuri minun pitä maksaa huonekalut, ruuat ja hänen kokonsa vakuutusmaksut. Rajoitti muutenkin elämääni ja kyttäsi, joten sain tarpeekseni ja erosin.
Ennen eroa hän oli (taas) pitänyt monologia siitä kuinka hän tarvitsee auton (minä en koska kuljin kouluun, työpaikalle ja kauppaan jalan tai julkisilla.) Eron jälkeen muutaman kuukauden päästä kun jo elin omaa elämääni soitti että nyt hän on ostanut auton ja että minun pitää maksaa siitä hänen autostaan puolet!!
En tietenkään maksanut, koska ööö miksi? En kyseistä autoa ikinä edes halunnut mutta hänen mielestään minun olisi kuulunut maksaa, koska hän oli sen meidän avioliittomme aikana suunnitellut hankkia ja oli ajatellut että osallistun kuluihin...
Suuttui verisesti, kun rahaa ei tullutkaan. Ja hänellähän oli toki jo uusi tyttöystäväkin jo kuvioissa. Miehen logiikka ei kyllä auennut että miksi oi miksi joku exä olisi halunnut maksaa heidän autostaan yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana ilmoitin eräälle kurssikaverille aion hakea töihin jopa Rovaniemelle kun valmistun. ( Luimme Etelä-_Suomessa ) Hän sanoi erittäin vittumaista/ julmaa miksi en pääse sinne ja pisti välit poikki. Tajusin myöhemmin hän oli kotoisin sieltä päin ( 100 kilsaa sieltä ) ja se on hänen reviiriään.
Tämä ihminen on naimisissa puolimustan kanssa ja heillä on lapsia. En ole rasisti mutta toivon että lapsi saa kuulla.
Ymmärsikö joku tästä jotain?
Tuli elävästi mieleen toisesta ketjusta se "Aino-mummin hiusneula" -kirjoittaja, jonka yhdestäkään viestistä ei saanut mitään tolkkua.
Voi olla lukihäiriöisen kommentti, kirjoittaminen ei ole silloin helppoa.
Eihän lukihäiriö noin ilmene.
Kaverini aikoinaan suuttui, kun opiskeluaikoina olin sitä mieltä, että tulen kyllä saamaan töitä omalta alaltani. Kaverin mielestä en, koska opiskelin liian suosittua alaa ja hänen joku tuttavansakaan ei ollut saanut töitä. Hän siis hermostui siinä vaiheessa, kun selitin, että suuntaudun vähän erityyppisiin tehtäviin kuin tuttavansa ja siellä on paremmat työllisyysnäkymät. Oli vähän hämmentävää.
Vierailija kirjoitti:
Eksä, silloin kolmekymppinen halusi kännissä varastaa huoltoaseman pihalta standin. Sanoin, että minun autooni et sitä laita ja muutenkin idioottimainen idea. Haukkui minut jälkeenpäin huo raksi joka ei uskalla tehdä mitään "siistiä"
🙈 apua mikä tyyppi
Oltiin sovittu kaverin kanssa mökkireissu kahdeksi yöksi. Minä hommasin puoli ilmaisen mökin( järven rannalta) puolitutulta ja sain sen sillä ehdolla että sinne ei tule ketään tupakoitsijoita. Kaverin töiden takia peruin toisen reissuni sen takia että päästään mökille. Pari päivää ennen lähtöä kaveri ilmoittaa että lähteekin vain yhdeksi yöksi koska otti itselleen lisää työvuoroja. Kaveri suuttui siitä kun pyysin sitten toisen kaverin toiseksi yöksi mökille ettei minun tarvitse siellä korvessa yksin olla. Hän alkoi vaatimaan että jos hän ei saa ottaa (tupakoitsevaa) poikaystäväänsä mukaan niin hän ei tule ollenkaan. Jouduin sanomaan etten voi ottaa koska omistajat kieltävät. Sain haukut epäoikeudenmukaisuudesta, epärehellisyydestä ja joustamattomuudesta ja viikkojen mykkäkoulun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana ilmoitin eräälle kurssikaverille aion hakea töihin jopa Rovaniemelle kun valmistun. ( Luimme Etelä-_Suomessa ) Hän sanoi erittäin vittumaista/ julmaa miksi en pääse sinne ja pisti välit poikki. Tajusin myöhemmin hän oli kotoisin sieltä päin ( 100 kilsaa sieltä ) ja se on hänen reviiriään.
Tämä ihminen on naimisissa puolimustan kanssa ja heillä on lapsia. En ole rasisti mutta toivon että lapsi saa kuulla.
Ymmärsikö joku tästä jotain?
Tuli elävästi mieleen toisesta ketjusta se "Aino-mummin hiusneula" -kirjoittaja, jonka yhdestäkään viestistä ei saanut mitään tolkkua.
Voi olla lukihäiriöisen kommentti, kirjoittaminen ei ole silloin helppoa.
Eihän lukihäiriö noin ilmene.
Eikö? Minä kerran luin erään lukihäiriöisen kirjoittaman viestin ja siinä oli monenlaisia virheitä. Ehkä se voi ilmetä useammalla eri tavalla, en tiedä, kun ei ole niin paljon kokemusta.
Opiskeluaikoina kaverini pyysi minut mukaan, kun hänen piti hakea veljensä auto sairaalan pihalta. Menimme bussilla, ei mitään tietoa mihin päin parkkipaikkaa auto on pysäköity, avaimet jätetty renkaan päälle.
Parkkipaikalle päästyämme kysyin, että millainen auto veljelläsi on. Hän sanoi, että vaalea ja "sellainen laatikkomainen". Yritin kysyä tarkempia tuntomerkkejä, mutta ei osannut selittää ja suuttui ja huusi että ei osaa kuvailla, ala etsiä. Siinä sitten tovi pakkasessa ja hämärässä kierrettiin valtavaa parkkipaikkaa etsimässä avaimia.
En itsekään ole mikään autoalan asiantuntija, mutta oletin että jokainen osaa antaa tuntomerkkejä tutusta autosta. Auto siis oli ollut veljellä vuosia ja tämä kaverikin sillä ajanut monet kerrat. Ei silti osannut sanoa merkkiä tai edes sitä onko auto farmari vai sedan.
Koska en seuraa Instagramin storyja, joten kummilapsen äiti suuttui, ja päätti katkaista välit.
Isä suuttui kun meinasin pienenä vahingossa polttaa saunan. Yritin lämmittää saunan asettelemalla lauteille sanomalehtiä ja sen jälkeen yritin sytyttää lehdet tulitikuilla.