Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Vierailija kirjoitti:

Tämä juttu on ihan älyttömän typerä, mutta olkoot. Tapasin uudessa työpaikassa mukavan, joskin aika päällekäyvän naisen. Tulimme hyvin juttuun ja kaveruus alkoi orastaa jo ensimmäisellä viikolla kun tämä kysyi innoissaan voisiko piipahtaa luonani illalla teellä. Kun vastasin myöntävästi, hän kysyi voisiko tuoda kaksi koiraansakin mukaan. Sanoin ystävällisesti ettei se käy, sillä mieheni on todella allerginen koirille ja asumme pienehkössä kerrostalokaksiossa kahden kissan kanssa. Sovimme ajan, näimme ja kiehautimme teen. Siinä juodessamme ja rupatellessamme nainen paljasti yllättäen että hän otti kuitenkin koirat mukaansa ja ne odottivat autossa. Hämmästyin ja ehdotin että voisimme ulkoiluttaa niitä yhdessä, mutta sisään ne eivät voisi tulla. Menimme yhdessä portaat alas ja kerrostalon parkkipaikalle, missä kaksi valtavaa luppakorvaista tankkia tuijotti meitä auton ikkunasta. Nainen otti hihnat, eikä suunnannutkaan kävelytietä kohti vaan avasi rapun oven ja alkoi ohjata koiria portaita ylös. Yritin hädissäni estellä ja puhua tälle järkeä niin nätisti kuin pystyin, mutta tämä vain naureskeli puheeni päälle ja kieltäytyi kuuntelemasta "hupsutuksiani." Hätäännyin kun oma ovi tuli jo kohdalle, joten avasin sen työntyen ensin naisen ja koirien väliin ja livahdin sisälle paiskaten oven perässäni lukkoon. Nainen alkoi hölmistyksen jälkeen huudella minulle rauhoittelevasti ja kun en vieläkään avannut, alkoi hirveä raivoaminen ja haukkuminen. Tämä potki ovea, kirkui kirosanoja ja lopulta lähti hihnoja kiskoen ja sadatellen tiehensä. Seuraavana aamuna oli työpöydälleni kaadettu kupillinen kahvia papereiden päälle ja kaikki muutenkin sotkettu. Oli niin epämukava olo että pyysin saada vaihtaa työpistettä mahdollisimman kauas tästä lyhyeksi jääneestä kaverisuhteestani. Sen jälkeen näimme vain satunnaisesti erinäisissä yrityksen kokoontumisissa ja sain osakseni rumia katseita.

Siis mitä?! Eihän tuollainen ole terveen ihmisen käytöstä. Kerroithan pomolle, mitä nainen oli mennyt tekemään?

Tästä tulikin mieleen, että olen itse oppinut kantapään kautta sen, että näennäisen mukavia mutta päällekäyviä ihmisiä ei koskaan pidä päästää kaveriasteelle. Siinä pisteessä sieltä touhukkaan kuoren alta kuoriutuu rajaton kontrollifriikki, joka ei tippaakaan kunnioita toisten ihmisten tunteita, periaatteita, rajoja tai oikeastaan mitään muutakaan. Kohteliaan etäisyyden pitäminen heti alussa menee joillain heistä tunteisiin ja jauhavat kyllä mielellään kaikkea sontaa sen vuoksi selän takana mutta unohtavat sen siinä vaiheessa, kun uusi uhri ilmestyy kuvioihin.

Mulle suututaan toisinaan siitä kun kerron että olen eläkkeellä masennuksen vuoksi. Olen siis 30 vuotias.

Kun multa kysytään että mitä teen työkseni niin mieluiten en vastaa siihen mitään, ettei ihmiset suuttuisi.

Vierailija kirjoitti:

Mulle suututaan toisinaan siitä kun kerron että olen eläkkeellä masennuksen vuoksi. Olen siis 30 vuotias.

Kun multa kysytään että mitä teen työkseni niin mieluiten en vastaa siihen mitään, ettei ihmiset suuttuisi.

Tiedän yhden 16-vuotiaan joka jäi eläkkeelle peruskoulusta päästyään (vakavien) mielenterveyden ongelmien vuoksi. Ei sairaus katso ikää. Tsemppiä sulle! 

Miten niin monien äidit ovat suuttuneet menkkojen alkamisesta?! Vaikka kyllähän minullekin opettaja raivostui lukiossa kun jouduin olemaan kerran olemaan pois poikkeuksellisen kovien menkkakipujen takia. Oikein isoon ääneen kailotti että "Ootte te nykyajan tytöt ilmanaikuisia kun ette kuukautisia kestä! Ota burana äläkä valita!" Rytisti teatraalisin elkein äitini kirjoittaman lapun ja paiskasi roskiin. 

Ja toinen mikä ihmetyttää on ilkeät kätilöt. Tuntuu että kaikilla tuntemillani äideillä, myös omalla, on ollut aivan karsea kenraaliä*mä siellä. Yksi syy miksen suostu synnyttämään. 

Vierailija kirjoitti:

Miten niin monien äidit ovat suuttuneet menkkojen alkamisesta?! Vaikka kyllähän minullekin opettaja raivostui lukiossa kun jouduin olemaan kerran olemaan pois poikkeuksellisen kovien menkkakipujen takia. Oikein isoon ääneen kailotti että "Ootte te nykyajan tytöt ilmanaikuisia kun ette kuukautisia kestä! Ota burana äläkä valita!" Rytisti teatraalisin elkein äitini kirjoittaman lapun ja paiskasi roskiin. 

Ja toinen mikä ihmetyttää on ilkeät kätilöt. Tuntuu että kaikilla tuntemillani äideillä, myös omalla, on ollut aivan karsea kenraaliä*mä siellä. Yksi syy miksen suostu synnyttämään. 

Varmaan taustalla se perisuomalainen "vahinko kiertämään" -asenne. Eli kun ne menkat ja synnytykset on itse vain joutunut hammasta purren kestämään niin sitten muidenkin naisten pitää. Olen kyllä itsekin ollut välillä aika shokissa siitä, miten julmasti monet vanhemmat naiset kohtelevat nuorempiaan juuri näissä seksuaalisuus- ja lisääntymisterveyskysymyksissä.

Vierailija kirjoitti:

17-vuotiaana koristelin täytekakun. En kuitenkaan ollut tajunnut siirtää sitä ensin ns. Kunnon alustalle vaan se oli sellaisella olkisella alustalla, sai sen kyllä siitäkin. Tästä äitini sai vuosisadan kilarit. Huusi niin että Tanner raikui ja oli pitkään vihainen. Nyt olen 35-vuotias ja edelleen ihmettelen tätä juttua ja täytyy myöntää että olen tästä vähän katkera äidilleni.

Hei täällä samankaltaisia muistoja! Joskus teininä sain äidiltä tehtäväksi vatkata kermavaahdon kakkuun ja tein työtä käskettyä. Vaahdosta tuli kuitenkin kuulemma liian kovaa ja jessus sentään mitkä huudot sain, korvat soi vieläkin. Ja näitä tällaisia muistoja äidistä kyllä piisaa. T. Yhä hämmentynyt ja nykyisin myös katkera.

Asiakaspalvelijana ollessani eräs asiakas tuli liikkeen ovesta sisään, tervehdimme ja jäin odottamaan mitä asiaa hänellä olisi.Yllättäen hän kääntyikin kannoillaan, lähti ovet paukkuen ja päätään pudistellen takaisin ulos. Jupisi mennessään, että olin kuulemma "vain tuijottanut häntä". Ei oo helppoa ei! :D:D

Vierailija kirjoitti:

Pudoin asia, mistä äidilleni on suututtu: 40-luvulla syntynyt äitini, sosiaalisen työn tekijä, vastasi muinoin lankapuhelimeen. Luurista kuului ”Pirkko tässä hei!”.

Äitini, joka tuntee noin 15 Pirkkoa kysyi ”kuka Pirkko?”.

Kyseinen Pirkko loukkaantui niin, että sanoi ettei aio koskaan enää soitta hänelle.

Mulle on kans käynyt vastaavanlainen. Eräs puolituttu soitti ja sanoi, että "minä tässä moi" ja loukkaantui kuollakseen, kun en tunnistanut :D

Melkein samanlainen tapaus oli eräs nainen, jota olin nähnyt muutaman kerran työn merkeissä ja loukkaantui, kun en tunnistanut häntä kaupassa kun tuli juttelemaan kuin olisimme hyviäkin tuttavia. Ilmeestä huomasi, ettei mulla ole aavistustakaan kuka hän on. Yllättävän yleistä on se, että asiakaspalvelutyössä asiakkaat ajattelee, että työntekijä muistaa heidät ja että tulevat juttelemaan. Onneksi en asu pienellä paikkakunnalla, kun suuremmallakin sitä tapahtuu. 

Meidän oli tarkoitus lähteä entisen ystävän kanssa ulos iltaa viettämään, mutta lapsenvahtini perui ja lapsen isä oli työmatkalla tuolloin. Ex-ystävä ehdotti, että hänen joku yhden illan hoito joka oli jäänyt lojumaan hänen kämpälleen, voisi hoitaa lastani. No, ilmoitin etten jätä lastani (tuolloin 1,5v) tuntemattomalle, pilveä polttavalle (käytti kuulemma jotain vahvempiakin aineita) tyypille, jolla ei ole mitään kokemusta lastenhoidosta. Ex-ystävä suuttui, kun "en luottanut hänen arviointikykyynsä"

Toisena päivänä Olin kuulemma sairaan itsekäs kun siivosin kotona ja Seuraavana päivänä sairaan itsekäs, kun en siivonnut.

Vierailija kirjoitti:

Äitini suuttui kun pyysin ettei kerro työtilannettani sukulaisille. Sanoin että kerron itse jos/kun nähdään, jos siltä tuntuu. Hänellä kun on tapa kertoa sitten hiukan mitä sattuu. Sitä paitsi en ymmärrä miksi mun asioita pitää eteenpäin kertoa.

Loukkaantui todella paljon, tuli luuria pitkin kun seuraavan kerran soiteltiin. Tuon pyyntöni olin esittänyt viestillä. Huusi, että hän on täällä itkenyt kuinka pidän häntä juoruilijana, hänellä ei ole tapana toisten asioista muille puhua... Oli kyllä, mutta ei näe sitä puolta itsessään.

Vakuudeksi tästä kertoi kuinka muutamat sukulaiset tai tuttavat kertoivat hänelle sitä ja tätä eikä hän ole kertonut niitä eteenpäin. En sitten viitsinyt kommentoida että juurihan sinä kerroit minulle nämä henkilökohtaiseksi luokitellut asiat yksityiskohtaisesti. Haukkui minua myös, kuinka en koskaan myönnä olevani väärässä (voi kuinka monta kertaa olenkaan antanut periksi kun äitini ei peräänny tuumaakaan jos on omasta mielestään oikeassa). En enää edes muista kaikkia millä sanoilla minulle paasasi ja haukkui, mutta kukaan ei koskaan ole minusta niin ikävästi sanonut.

Nykyisin olen oppinut paremmin pitämään puoleni, ehkä sen takia tuntuu että en myönnä hänen mielestään olevani väärässä.

Äitini ei missään tapauksessa ole hirviö, hyvä äiti ollut, mutta olen huomannut että tyttärenä minun pitäisi aina myötäillä. Järkevä keskustelu loppuu jos olen eri mieltä. Jos menestyn, se vaietaan, kehua eikä onnitella voi.

Omat lapseni olen kasvattanut eri tavalla, he saavat olla eri mieltä ilman että kukaan mököttää. Tätä yhteyttä äitini kadehtii, mutta en voi sanoa mistä johtuu, kun loukkaantuu. Ei kestä juurikaan minkäänlaista palautetta. En juurikaan uskoudu hänelle enää,kuuntelen sujuvasti ja kommentoin ympäripyöreästi asioita,annan hänen huolehtia puhumisesta.

Puit juuri sanoiksi oman äitisuhteeni. Mistä lie tuollainen johtuu.

Äitini suuttui minulle ollessani teini-ikäinen milloin mistäkin syystä. Ei vain voinut sietää minua ja teini-iän kapinointia.

Minusta huippu oli tuolloin se, että hän huusi minulle puheäänestäni, jota ei voinut kuulemma sietää, samoin puhetavastani. MInulla on edelleen matala, käheä ääni ja puhetapani on laiskahko. Nämä ovat siis ihan ominaispiirteitäni, joista hänen kannatti suuttua.

sen takii suomalaisilla huono itsetunto ku kaltoin kohdellaan turhan takia.

Skotlantilainen nuori nainen suuttui,kun en ymmärtänyt puhumaansa englantia.Oli vaan niin "paksua" etten kerta kaikkiaan saanut meluisessa baarissa sanaakaan selvää.

Pohjustusta tarinalle sen verran, että ollaan lapsiperhe, ipanoita on neljä ikähaarukalla 3-14v, isommilla harrastukset, kavereiden luokse kuskailut (asutaan ns. maalla) Tämän lisäksi omat harrastukset, miehen harrastukset, vuorotyöt, hallituksissa istuminen ja kaikki muut karkelot päälle, joten vietetään kohtalaisen liikkuvaista elämää ja välillä tuntuu, että kotona käydään vain nukkumassa.

Noh. Törmäsin eräissä illanistujaisissa johonkin puolitutun puolituttuun, muutama sana vaihdettiin yhteisen harrastuksen tiimoilta. Seuraavalla viikolla tämä nainen ykskaksyllättäin soitti, tyyliin "moi, oon tässä nurkilla, voisin tulla kahville." Oli siis saanut numeroni taannoiselta emännältä. Minä tähän sitten kieltäytymään kohteliaasti, oltiin juuri lähdössä johonkin. "No jos sen jälkeen?" Jouduin sanomaan moneen otteeseen ettei valitettavasti kyllä nyt käy, kun menee todennäköisesti aika myöhään, alkaa peruslapsiperheen iltahommat ja sieltä vielä omaan harrastukseen. Tuli luuri korvaan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Sama kaava toistui ehkä kolme-neljä kertaa vielä, puhelin soi yllättäen ja aina ollaan nurkilla ja aina oltaisiin tulossa kahville. Ja sitten suututaan, kun se ei vaan käy sillä hetkellä, ja luuri korvaan. Ei edes mahdollisuutta ehdottaa jotain sopivampaa aikaa, eikä kyllä toisen mielenosoituksen jälkeen moiseen ollut enää mitään kiinnostustakaan :D

Nyt on ollut pari kuukautta ihan hiljaista, mitä nyt pari yhteistä tuttua muistaa kertoa miten olen kelvoton _ystävä_ enkä halua pitää huolta kaverisuhteistani. Hyi minua, hyi hyi.

Mulle suututtiin, kun en ollut ystävällinen enkä halunnut olla ystävä henkilön kanssa joka viettämäni ajan ja keskustelujen perusteella on mielestäni: ärsyttävä, tekopyhä, omahyväinen, naiivi, typerä, itsekäs, opportunisti. Hyvin kyllä saa peitettyä ainakin osan noista, joten en yhtään ihmettele, että kaikilla ei ole samaa mielikuvaa. Kuitenkin, kun se on oma näkemykseni en kylläkään ymmärrä miksi pitäisi olla tekemisissä. Välien korjaantumista vissiin yritti sillä, että kaikki mahdolliset negatiiviset asiat elämässäni korotettuna potenssiin kymmenen, kailotettiin hänen tuttaville ja ihan vieraillekin ihmisille.

Olin nuorena tyttönä työharjoittelussa ammattioppilaitoksesta eräässä tuotantolaitoksessa. Työkaverini oli nuori mies joka oli jo pitemmän aikaa ollut siellä töissä. Yrittäjät oli vanhempi pariskunta, lähellä eläkeikää jo. Vanha rouva piti minulle kerran noin tunnin tiukkasävyisen haukkumis-ja puhuttelutuokion siitä että en ollut itse hoksannut että roskakorin tyhjentäminen on minun vastuullani, siis yhden roskakorin!. Tästä ei ollut kukaan maininnut tai jos olikin niin uutena kun menee uppo-outoon työpaikkaan, ei taatusti kaikki asiat jää kerralla mieleen. Lisäksi hallissa kulki paljon omaa väkeä muuten siivoilemassa ja auttamassa työnteossa. Painostusta ja haukkumista jatkettiin ilmeisesti jotta "olisin nöyrtynyt ja rukoillut anteeksiantoa, myöntänyt vakavan virheeni". En itkenyt, enkä pyydellyt anteeksi, istuin hiljaa ja kuuntelin saarnaa. Ihmettelen edelleen näin 35v jälkeen miksi ei voinut vain ystävällisesti pyytää että tyhjennätkö jatkossa roskakorin ulos jäteastiaan, kiitos. Muuta ei olisi tarvinnut ja olisin mielellään jäänyt taloon työntekijäksi. Nyt pidettiin kahden ihmisen tiukkasävyinen puhuttelu ja menetettiin ahkera työntekijä ja saatiin yritykselle paska maine, menetettiin myös asiakas joka ei koskaan osta sen yrityksen tuotteita. Ilmeisesti se kannatti. Roskakorin tyhjensin jatkossa päivittäin ja siivosinkin sen lisäksi että tein töitä kuten miehetkin ja illat opiskelin. Ihmettelin miksi samaa ei vaadittu tältä miespuoliselta työkaveriltani. Julkiuskovaiset työnantajat on todella raskaita. Lähdin viimeisenä päivänä taakseni katsomatta ja hyvästelemättä ketään. Sen jälkeen en ole jalallani astunut tuohon taloon. Koko asia olisi ratkennut yhdellä ystävällisellä pyynnöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Pohjustusta tarinalle sen verran, että ollaan lapsiperhe, ipanoita on neljä ikähaarukalla 3-14v, isommilla harrastukset, kavereiden luokse kuskailut (asutaan ns. maalla) Tämän lisäksi omat harrastukset, miehen harrastukset, vuorotyöt, hallituksissa istuminen ja kaikki muut karkelot päälle, joten vietetään kohtalaisen liikkuvaista elämää ja välillä tuntuu, että kotona käydään vain nukkumassa.

Noh. Törmäsin eräissä illanistujaisissa johonkin puolitutun puolituttuun, muutama sana vaihdettiin yhteisen harrastuksen tiimoilta. Seuraavalla viikolla tämä nainen ykskaksyllättäin soitti, tyyliin "moi, oon tässä nurkilla, voisin tulla kahville." Oli siis saanut numeroni taannoiselta emännältä. Minä tähän sitten kieltäytymään kohteliaasti, oltiin juuri lähdössä johonkin. "No jos sen jälkeen?" Jouduin sanomaan moneen otteeseen ettei valitettavasti kyllä nyt käy, kun menee todennäköisesti aika myöhään, alkaa peruslapsiperheen iltahommat ja sieltä vielä omaan harrastukseen. Tuli luuri korvaan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Sama kaava toistui ehkä kolme-neljä kertaa vielä, puhelin soi yllättäen ja aina ollaan nurkilla ja aina oltaisiin tulossa kahville. Ja sitten suututaan, kun se ei vaan käy sillä hetkellä, ja luuri korvaan. Ei edes mahdollisuutta ehdottaa jotain sopivampaa aikaa, eikä kyllä toisen mielenosoituksen jälkeen moiseen ollut enää mitään kiinnostustakaan :D

Nyt on ollut pari kuukautta ihan hiljaista, mitä nyt pari yhteistä tuttua muistaa kertoa miten olen kelvoton _ystävä_ enkä halua pitää huolta kaverisuhteistani. Hyi minua, hyi hyi.

Todnäk. olit liian ystävällinen. Ei kannata selitellä mitään, jos vielä soittaa. Sanoa vain, että ei käy melko tylysti. Joillain ihmisillä on riittävästi röyhkeyttä tupata väkisin muiden elämään, heille on pakko olla aika tiukkana. 

Mistä tulikin mieleen eräs naapuri, jonka naapurina oli kiltti perhe. He lainailivat milloin mitäkin ja unohtivat palauttaa, kunnes sitten tuli kiltillekin naapurille viimeinen pisara, kun nämä naapurit halusivat lainata heidän toista autoaan viikoksi. Ettehän te sillä toisella autolla mitään tee, kun teillä on kaksi autoa. Tämä oli sitten jo kilteille naapureillekin liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjustusta tarinalle sen verran, että ollaan lapsiperhe, ipanoita on neljä ikähaarukalla 3-14v, isommilla harrastukset, kavereiden luokse kuskailut (asutaan ns. maalla) Tämän lisäksi omat harrastukset, miehen harrastukset, vuorotyöt, hallituksissa istuminen ja kaikki muut karkelot päälle, joten vietetään kohtalaisen liikkuvaista elämää ja välillä tuntuu, että kotona käydään vain nukkumassa.

Noh. Törmäsin eräissä illanistujaisissa johonkin puolitutun puolituttuun, muutama sana vaihdettiin yhteisen harrastuksen tiimoilta. Seuraavalla viikolla tämä nainen ykskaksyllättäin soitti, tyyliin "moi, oon tässä nurkilla, voisin tulla kahville." Oli siis saanut numeroni taannoiselta emännältä. Minä tähän sitten kieltäytymään kohteliaasti, oltiin juuri lähdössä johonkin. "No jos sen jälkeen?" Jouduin sanomaan moneen otteeseen ettei valitettavasti kyllä nyt käy, kun menee todennäköisesti aika myöhään, alkaa peruslapsiperheen iltahommat ja sieltä vielä omaan harrastukseen. Tuli luuri korvaan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Sama kaava toistui ehkä kolme-neljä kertaa vielä, puhelin soi yllättäen ja aina ollaan nurkilla ja aina oltaisiin tulossa kahville. Ja sitten suututaan, kun se ei vaan käy sillä hetkellä, ja luuri korvaan. Ei edes mahdollisuutta ehdottaa jotain sopivampaa aikaa, eikä kyllä toisen mielenosoituksen jälkeen moiseen ollut enää mitään kiinnostustakaan :D

Nyt on ollut pari kuukautta ihan hiljaista, mitä nyt pari yhteistä tuttua muistaa kertoa miten olen kelvoton _ystävä_ enkä halua pitää huolta kaverisuhteistani. Hyi minua, hyi hyi.

Todnäk. olit liian ystävällinen. Ei kannata selitellä mitään, jos vielä soittaa. Sanoa vain, että ei käy melko tylysti. Joillain ihmisillä on riittävästi röyhkeyttä tupata väkisin muiden elämään, heille on pakko olla aika tiukkana. 

Mistä tulikin mieleen eräs naapuri, jonka naapurina oli kiltti perhe. He lainailivat milloin mitäkin ja unohtivat palauttaa, kunnes sitten tuli kiltillekin naapurille viimeinen pisara, kun nämä naapurit halusivat lainata heidän toista autoaan viikoksi. Ettehän te sillä toisella autolla mitään tee, kun teillä on kaksi autoa. Tämä oli sitten jo kilteille naapureillekin liikaa.

Joo, kyllä siinä aika äkkiä jäi selittelyt pois. Pari viimeistä kertaa en ole enää edes vastannut puhelimeen. Tuolla se pitkin kyliä kuuluu selittävän miten tyly ihminen olen, kun ei ole aikaa tavata ystäviä. Niin, vaihdettiin ehkä neljä lausetta siitä harrastuksesta, mutta kai ystävyydellä on sitten erilaisia mittareita olemassa :D

Parkele!!!!!!!