Oudoin asia mistä teille on suututtu?

aikoinaan oli työkaveri joka oli aikas tungetteleva. kerran erään paikallisen ruokapaikan kupongit oli menossa kuukauden vaihteessa vanhaks (olin käyttäny ne, mistä itse pidin) ja tarjosin parille työkaverille näitä kyseisiä kuponkeja. tälle kyseiselle sällille kelpas, taidettiin mennä töitten jälkeen lounastamaan. väkisin tunki kurkusta alas omia 'oikeita' mielipiteitään, miten mm. makkara pitää syödä vain sinapin kanssa (itse pidän ketsupista, en ole sinapin ystävä), sekä kuinka olen hullu ku laitan hieman ketsuppia valkosipuli dippiin ( voi minua barbaaria =D ) ku niissä dipeissä sattu olemaan tosi vahva etikka, vähän laimennuksena siis vain. ' O_O pyhäinhäväistys!!' jaa, vai niin.

väen väkisin halus tulla kämpilleni kahville (hän olis voinu tilata & juoda sen ruokapaikassakin), kerroin etten omista kahvinkeitintä koska en juo kahvia joten minulta ei kahvia saa. no eikun vaan piti päästä käymään, pakkokait se sitten oli, olis seurannu muutenni. tarjosin teetä, ei kuulemma mikään laajasta valikoimasta huolimatta ollu hyvä (tyytyi kuitenki johonki makuun) ja kitisi ku ei kaikesta huolimatta ollu sitä kahvia. vihdoin ja viimein päätti lähteä ku äitini sattui soittamaan. viimeisenä sivalluksena valitti ja suutahti kuinka ei ollu eteisessä minkäänlaista penkkiä tai mitään (ei yksinkertaisesti olis mahtunu mitenkään järkevästi) mihin laittaa jalkaa jotta sais paremmin kengän jalkaan. ja kenkälusikka olisi myös pitänyt olla. tallo sitten paremman 'tuen' tarpeessa eteisessä olleen keräys pahvilaatikon kulman ruttuun, no big deal mutta eipä tuo mitenkään pahoillaan ollu mistään.

Kysymisestä syytä kaltoinkohtelun tapahduttua.

Kun katsoin kännykästäni kuvia ja kuvista kysyjä yritti sorkkia näyttöä, jolloin sanoin, että irti mun puhelimesta.

Minulle soitettiin tänään aamulla siksi, että en käy jossain kehitysvammaisten päivätoiminta paikassa. En ymmärrä, että miksi minun pitäisi käydä siellä, koska asiasta suuttujat tietävät hyvin, että minä en ole kehitysvammainen.

Isä suuttui kun minulla todettiin keskivaikea masennus ja sain lääkkeet, alkoi kotona huutamaan että ei hänenkään elämä aina ole ruusuilla tanssimista ollut ja vaikeaa hänelläkin on ollut elämän aikana toisinaan, mutta silti on pärjännyt ihan ilman lääkkeitä tai masennus humpuukkia ja ns masentuneet ihmiset ovat vain patalaiskoja, yms ja lääkkeet ovat ihan turhuutta. 

entinen ystävä kirjoitti minusta ihan keskiuusimaa-lehteenkin haukkuma kolumnin kun suutuin hänelle kun oli antanut lainaamani ( hyvin pienikokoiset) vauvan vaatteet eteenpäin. Olin siis tidella lainannut ne hänelle kun hän ihan itse pyysi, mutta kun pyysin takasin ja hän oli jakanut ne eteenpäin olinkin väkisin työntänyt rättejäni hänelle. Kieltämättä suutuin kunnolla hänelle. Hän tykitti kolumnissaan kuinka nainen on naiselle susi eikä hänen elämässään koskaan ole tapahtunut mitään noin kamalaa.... no vähällä on päässyt. Ja tästä on kulunnut aikaa 15 vuotta ja silti uskon että k.o henkilö tunnistaa itsensä mutta se on ihan sama koska mielestäni hän oli se joka teki väärin en minä!

Ihmejutuista teille suututtu!! Vai oletteko vaan tulkinneet suuttumiseksi?

Mulle ei kukaan ole suuttunut noin naurettavista 😂😂

Ex mies suuttui totaalisti kun vauva paljastui ultrassa tytöksi. Raivosi mulle että olisin sanonut että mulla on sellainen olo että poika olisi tulossa ja tavallaan LUVANNUT hänelle näin. Jälkeenpäin mietin että ihan sama vaikka olisin sanonut että musta tuntuu että mulla on kaniiniperhe vatsassa, ultra se on jossa se selviää.

Eka poikaystäväni oli maailman krantuin ruoan suhteen ja mainosti vihaavansa sinappia. Tein ruokaa ja hän ylisti sitä vuolaasti. Mainitsin että olin laittanut sinne hiukan sinappia mausteeksi. Hän suuttui verisesti ja lähti ovet paukkuen kotiinsa.

Kaverini suuttui -ei pahoittanut mieltään vaan oikeasti siis suuttui- siitä että hänelle selvisi että tienaan enemmän kuin hän. Hän ei hyväksynyt asiaa, olihan hän omasta mielestään fiksumpi ja koulutetumpikin. En ymmärtänyt suuttumusta, olimme täysin eri aloilla töissä eikä minun palkkani ollut häneltä pois. Sama kaveri suuttui kerran kun olimme mökillä ja join muka liikaa vettä. (Juon 2 litraa päivässä, en mitenkään erityisen paljon). Vesi oli ostettu sinne pulloissa ja sitä oli yllin kyllin, ei olisi tarvinnut kytätä veden juontiani, mutta hän siitä suuttui ja vaati että vähennän vedenjuomista. Tämän jälkeen ystävyys päättyi. Oli sen verran sekopäinen mökkireissu muutenkin.

Eräs tuttava tuli vilustuneena kylään, aivasti kämmeniinsä ruokapöydässä ja otti heti sen jälkeen räkäisillä käsillään (vaikka ottimiakin oli tarjolla) ruokaa yhteisistä tarjoiluastioista (hallouminpaloja, kirsikkatomaatteja yms.). Huomautimme tästä. Tulos: tuttavan pelottava raivokohtaus ja useita vuosia, ettei suostunut edes tervehtimään kadulla. Hän oli sitä mieltä, että olemme hysteerisiä ylihygieenikkoja ja käsienpesu THL:n propagandaa.

Isäni suuttui kuultuaan, että lapseni syntyi hätäsektiolla. Ei kuulemma oikea synnytys. Olisi varmaan täytynyt ompeluttaa vaiva takaisin ja puntata uudestaan alakautta.

Entinen ystäväni suuttui, kun laihduin vakavan sairauden seurauksena. Kuulemma liian ohuet nilkat ja sortsien vyö aivan naurettava. Kiitti, ystävä. Olisi varmaan täytynyt laittaa paksu kerros jotain ihonväristä teippiä nilkkojen ympärille ja kulkea ilman vyötä peppu vilkkuen.

Vierailija kirjoitti:

Isä suuttui kun minulla todettiin keskivaikea masennus ja sain lääkkeet, alkoi kotona huutamaan että ei hänenkään elämä aina ole ruusuilla tanssimista ollut ja vaikeaa hänelläkin on ollut elämän aikana toisinaan, mutta silti on pärjännyt ihan ilman lääkkeitä tai masennus humpuukkia ja ns masentuneet ihmiset ovat vain patalaiskoja, yms ja lääkkeet ovat ihan turhuutta. 

osaan samaistua: aikoinaan oma äitini suuttui ja pelotteli kuinka 'koko suku leimataan hulluiksi ja sinut suljetaan laitokseen', koska yläasteen lopputarkastuksessa lääkäri oli huomannut selkeitä masennuksen oireita, josta hän mainitsi raportissa jonka kopion vein kotiin. siitä säikähtäneenä en ikinä ottanut yhteyttä vaikka niin lääkärille lupasin.

vuosi pari myöhemmin lukiossa ollessani muistin kyseisen tapauksen ja avunanto paikan. kysyin terveydenhoitajalta asiasta, ja näin alkoi jo nyt vuosia kestänyt hoitoprosessi. valitettavasti, joidenkin mielestä se on ollut / oli virhe; 'perheen kanssa pitäisi pystyä keskustelemaan mistä vain!!' ärähti isosiskoni aikoinaan. anteeksi vain sisko hyvä, mutta elät melkoisessa fantasia maailmassa jos kuvittelet et kaikki pystyy sellaiseen. ja jotkut asiat ei vaan yksinkertaisesti kuulu sinulle tai ylipäätään tarvitse lopulta päätyä koko perheen & suvun korviin.. jos joskus menin uskoutumaan jostakin asiasta äidille tai siskolle, vannotin etteivät kerro kenellekkään, kuulen asiasta viimeistään keittiönpöydän ääressä, jossa pidettiin / pidetään perheen vakavat keskustelut ja neuvottelut. 'mitä te niissä tapaamisissa puhutte?' muutama perheenjäsen uteli hoitokeskustelujen alkutaipaleella. jaa-a, kaikenlaisesta, wouldn't you like to know. ja jos kerroinkin, niin aina tuli kommenttia miten 'ei ne ole oikeita ongelmia, olisit voinu minunki kanssa tästä puhua ilmaseks (minun ei edes tarvinnut maksaa keskusteluista hoitajan kanssa..)!!'. valitettavasti tämä kyseinen siskoni on suoraansanottuna surullinen olento.

ja äiti, ymmärrän sinua. ymmärrän, että tarkoituksesi on / oli kai vain auttaa minua jakamalla murheeni (josta oli tullutkin sinun murhe minusta) toiselle etsiessäsi mahdollista ratkaisua, kun oma sisäinen tietosi ja elämänkokemuksesi ei ilmeisesti riittäneet. valitettavasti nämä ovat vain maalannut kuvan lupauksen rikkomisena (ja juoruamisena) sekä uskoutumattomuudesta, joka koristaa mieleni seinää yhä edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen.. et ollut etkä ole huono äiti, mutta ihmisillä, myös sinun lapsillasi, on oikeus yksityisyyteen, jota sain erittäin harvoin, mm. huoneeseen kulkeminen koputtamatta tai odottamatta vastausta (lukkoa ei ollut eikä koskaan tullut oveeni), vastauksen tai selityksen tivaaminen 'neuvotteluissa' pöydän ääressä (ja jos olikin mielestäni pätevä syy, miksi olin valvonut myöhään, vastaus oli useinmiten 'ei ole tarpeeksi hyvä syy'. ja jos en antanut mitään vastausta / syytä tekemälleni, niin sitten minuun suututtiin koska istuin vain hiljaa, ottaen sisään saarnaa.

pahoittelut, tuosta tuli melkoinen puhe - tietyssä mielessä tuntuu hyvältä saada kirjoitettua tuo kaikki ulos.

Parhaana pitämäni ystävä päätteli, että olen tiennyt miehensä pettävän, kun olin asiaa kerran aiemmin kysynyt kriisiensä yhteydessä. Ei viitsinyt suotta kysyä, kuinka asia on. Se niistä yhteisistä kymmenistä vuosista ja kummilapsista.

765 apua jos saan tollasen lapsen ku sä.😱😄

Vierailija kirjoitti:

Ex mies suuttui totaalisti kun vauva paljastui ultrassa tytöksi. Raivosi mulle että olisin sanonut että mulla on sellainen olo että poika olisi tulossa ja tavallaan LUVANNUT hänelle näin. Jälkeenpäin mietin että ihan sama vaikka olisin sanonut että musta tuntuu että mulla on kaniiniperhe vatsassa, ultra se on jossa se selviää.

Eka poikaystäväni oli maailman krantuin ruoan suhteen ja mainosti vihaavansa sinappia. Tein ruokaa ja hän ylisti sitä vuolaasti. Mainitsin että olin laittanut sinne hiukan sinappia mausteeksi. Hän suuttui verisesti ja lähti ovet paukkuen kotiinsa.

Kaverini suuttui -ei pahoittanut mieltään vaan oikeasti siis suuttui- siitä että hänelle selvisi että tienaan enemmän kuin hän. Hän ei hyväksynyt asiaa, olihan hän omasta mielestään fiksumpi ja koulutetumpikin. En ymmärtänyt suuttumusta, olimme täysin eri aloilla töissä eikä minun palkkani ollut häneltä pois. Sama kaveri suuttui kerran kun olimme mökillä ja join muka liikaa vettä. (Juon 2 litraa päivässä, en mitenkään erityisen paljon). Vesi oli ostettu sinne pulloissa ja sitä oli yllin kyllin, ei olisi tarvinnut kytätä veden juontiani, mutta hän siitä suuttui ja vaati että vähennän vedenjuomista. Tämän jälkeen ystävyys päättyi. Oli sen verran sekopäinen mökkireissu muutenkin.

Suuttusin minäki jos joku jois mökillä VETTÄ! Jääkaapissa on olutta sitä varten jos janottaan alkaa.

Vanhempani kävivät Etelä-Afrikassa ja siellä mm safarilla. Toivat minulle tuliaisena sarvikuonohuivin.

Olin eräänä lauantaina tyttöporukalla syömässä ja eräs tokaisi en saa käyttää huivia, kun ovat uhanalaisia.

Huovi on siis puuvillaa , johon on painettu sarvikuonon kuvia. Yksikään sarvikuono ei ole vahingoittunut huivin teossa.

Jatkoi tätä vielä muutaman kerran, lopulta sanoin ole hiljaa.

Ystäväni tuli kaveriporukan yhteiseen illanviettoon uuden miesystävänsä kanssa ja esitteli tämän. Käteltiin ja kerroin nimeni ja sanoin "Hauska tavata". Se siitä.

Myöhemmin illalla ystäväni tuli sitten luokseni ja alkoi kaikkien, myös aviomieheni, edessä huutamaan että olen maannut hänen miesystävänsä kanssa. Olin ihan hoomoilasena. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen. 

Joku toinen vieras yritti rauhoitella tilannetta ja kysyi mitä nyt on oikein tapahtunut.

Ystäväni alkoi huutamaan että minulla (huor*lla) oli ollut yhden illan juttu hänen miehensä kanssa 10 vuotta sitten ja nyt yritän vielä valehdella asiasta. Eli silloin kun olin sinkku. Ja kymmenen vuotta ennen kuin hän tapasi koko miehen. Huusi minulle kuinka ystävän olisi pitänyt kertoa tuollaisesta. Kun hän selitti tapahtumia niin muistin kyllä tuon tapauksen.

Yritin selittää etten edes tunnistanut miestä tai muistanut koko "tapahtumaa" ennen kuin hän tuli siitä raivoamaan ja näin ollen mistä olisin kertonut?

Joku muusta porukasta sanoi jotain tyyliin "Eikö teillä tytöillä ole kirjoittamaton sääntö että kavereiden eksiin ei kosketa?" ja ystävä haistatti kaikille v*tut, poistui paikalta eikä ole ollut sen jälkeen yhteyksissä keneenkään koko kaveriporukasta.

Tyttöystävä suuttui minulle kun raskaan työviikon, saunan ja muutaman saunaoluen jälkeen nukahdin kun hän ratsasti päälläni.

Vierailija kirjoitti:

Isä suuttui kun minulla todettiin keskivaikea masennus ja sain lääkkeet, alkoi kotona huutamaan että ei hänenkään elämä aina ole ruusuilla tanssimista ollut ja vaikeaa hänelläkin on ollut elämän aikana toisinaan, mutta silti on pärjännyt ihan ilman lääkkeitä tai masennus humpuukkia ja ns masentuneet ihmiset ovat vain patalaiskoja, yms ja lääkkeet ovat ihan turhuutta. 

Meillä taas isä ylpeili, kun hänen koulunsa kesken jättänyt, persläpipaikkakunnalle hautautunut lempityttärensä pääsi masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien vuoksi nelikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle. Isä oli sitä mieltä, että tämä oli taktinen veto ja että sisko osasi teeskennellä masentunutta ja käyttää hienosti hyväksi yhteiskunnan suomia mahdollisuuksia. Muiden lasten osalta tällainen olisi ollut heikkouttaxja osoitus mielenterveysongelmista.

Muistuipa mieleen sellainenkin suutahtaminen kun olin juuri muuttanut kaupungin vuokra-asuntoon ja huomasin että uunin luukku oli rikki, siis se "sarana" ja ilmoitin asiasta isännöitsijälle. Korjaaja tuli kiinteistönhoitoyhtiön miehen kanssa. Hetken uunia tutkittuaan, korjaaja alkoi vihaisena minulle paasaamaan SITÄ UUNIA PITÄÄ PESTÄ ETTEI MENE RIKKI/PILALLE". Katsottuani tarkemmin huomasin että kappas edelliseltä asukkaalta oli jäänyt pieni karstakerros siivoamatta. Oltiin lapsen kanssa asuttu pari kolme päivää asunnossa, käyttämättä kertaakaan uunia vielä. Minunhan se oli vika tietysti että edellinen ei osannut siivota lähtiessään millintarkasti. Ällistyin niin että en osannut sanaa sanoa. Voin kuvitella miten tämäkin keski-ikäinen mies meni kotiin ja motkotti vaimolleen että on ne nuo nuoret uusavuttomia kun ei osata edes uunia pestä, hirveässä siivossa ja rikkihän se menee kun ei osata mitään :D No eipä ole tarvinnut sen yrityksen palveluja koskaan käyttää kun korjattavaa on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Minulle soitettiin tänään aamulla siksi, että en käy jossain kehitysvammaisten päivätoiminta paikassa. En ymmärrä, että miksi minun pitäisi käydä siellä, koska asiasta suuttujat tietävät hyvin, että minä en ole kehitysvammainen.

Siis mitä? Erehtyivätkö he henkilöstä, vai onko sinulla jokin lievempi vaiva jonka perusteella he katsoivat, että sinulle olisi hyötyä tuollaisesta toiminnasta?