Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Joskus aikoinaan mentiin opiskelijaporukalla ravintolaan ulkomaan reissulla. Listan annokset eivät olleet minulle mitenkään tuttuja, enkä edes tiennyt mitä aineksia niistä monissa oli. Kysyin muilta "Mitä te ajattelitte ottaa, mä en osaa oikein päättää". Ajattelin lähinnä, että olisimme voineet keskustella annoksista. Eräs porukan miespuolinen jäsen (jonka kanssa en ollut mitenkään tuttu) naksautti kieltään ja kysyi todella ärsyyntyneellä äänellä, että teenkö minä aina yleensäkin päätökseni sen perusteella, mitä muut tekevät. Hän kyllä oli melko erikoinen tyyppi ihan yleensäkin.
Olin yläasteaikoina parin kaverin kanssa illanvietossa. Kilttinä tyttönä en juonut siellä alkoholia, mutta toinen "kavereistani" joi ja jäikin viinan hajusta kiinni vanhemmilleen. Hän selitti asian vanhemmille niin, että minä olin kitannut illan aikana pullollisen viinaa ja haju oli tarttunut kaveriin. No kaveri alkoi sitten jotenkin uskoa tähän selitykseensä itsekin ja lähetti minulle raivostuneita viestejä, joissa haukkui minut ja kiitteli, kun olin melkein saanut hänet kuseen. Tappaakin uhkasi. Sitten hän levitti tuota juorua koko koulullemme. Kun tiedustelin kaverilta, missä vaiheessa minä olisin ehtinyt juoda kokonaisen viinapullon, hän totesi, että kävinhän minä siellä jossain välissä vessassa. Oli tietysti entinen kaveri tuon episodin jälkeen.
Vedin kuulemma liian monta kertaa vessaa päivällä ja se katkaisi naapurin päivätorkut.
Töissä kerran tein tilauslistaa helpommaksi, (leikkauslangat) osa oli tilattavissa tusinoina, osa kappaleina ja aina piti raapia päätä mitä halutaan. Eli vaihdoin kaikki kappaleiksi.
Kollega manaili, että nyt sitten seuraava työntekijä pääsee liian helpolla.
Olin kerran ex-mieheni kanssa hotellissa viikonloppua viettämässä. Se oli jokin lahja - yö Turussa Scandicissa tms. Mieheni suuttui minulle siitä, että mulla oli kuukautiset. Ei halunnut harrastaa seksiä niiden aikana ja ilmeisesti sen takia suuttui ja loukkaantui.
Menin tosi hämilleni ja jostakin syystä tuo vuosia sitten tapahtunut juttu palaa usein mieleen. Miten voi suuttua siitä, että naisella on menkat? Enhän minä siis itse sille mitään voi, että ne kerran kuussa tulevat.
Onneksi on ex.
Olin ehkä 10-vuotias, kun lähdin isoveljeni tyttöystävän kanssa kaupungille. Siinä nyt ei ollut mitään ihmeellistä. Oltiin muutama tunti siellä. Tyttöystävä siis oli noin 18 v, kuin isosisko minulle.
Kotiin tullessa isoveljeni olikin siellä kiukkuisena, sillä tyttöystävä oli unohtanut veljen auton avaimet taskuunsa ja veljen olisi pitänyt juuri päästä sillä autolla jonnekin. Elettiin aika ennen kännyköitä.
Jostakin syystä isäni suuttui minulle tästä ja ripitti minut perin pohjin ja totesi, että oli viimeinen kerta kun lähden minnekään kaupungille pyörimään ja ja ja.
Muistan tilanteen todella epäreiluna, enkä vieläkään ymmärrä, että miksi minä sain syyt niskoilleni? Mulla ollut mitään tekemistä minkään autonavaimien ja veljeni ja hänen tyttöystävänsä sanaharkassa.
Huhhuh, 300+ sivua narsistikohtaamisia... Lisäänpä omani ajalta kun en vielä tuntenut omaa arvoani.
Ei kovin läheinen kaveri pisti viestiä, että äidillään olisi juuri Minulle tarjolla koulutustani vastaava toimeksianto. Kertoi toimeksiannosta ja sanoi, että äitinsä olisi hommasta valmis maksamaan XX euroa. Vastasin rehellisesti mutta kohteliaasti, että toimeksianto oli niin mittava, että ottaisin sen vastaan vain jos tarjoukseen laittaisi nollan perään (ja sekin olisi muuten ollut alan hinnoittelun mukaan reilulla alennuksella). Kaveri sai kilarit, minun kun olisi heidän mielestään pitänyt olla kiitollinen että rahaa oli tarjottu ollenkaan. Pistin välit poikki - autan mielelläni, mutta hyväksikäytettäväksi en ryhdy.
Sama henkilö pisti vuosia myöhemmin viestiä minulle ja selitti olevansa yksinäinen. Jännä homma, mihinkähän kaikki ihmiset hänen ympäriltä kaikonneet?
Ystävä suuttui minulle, koska onnistuin pudottamaan painoa 30 kg. :[
Olin tutustunut uuteen kaveriin joskus 25-v. Olin käynyt hänen luonaan monta kertaa. Kerran olin kävelyllä siellä päin ja kävin soittamassa ovikelloa. Ei avattu ja laitoin hänelle muuten vaan viestiä että "Moi,kävin ovellasi."
Hän kilahti tästä ja sanoi minua narkiksi ja ties miksi kun ovella hiippailen. En ikinä tajunnut mikä juttu tämä on ja hän katkaisi suhteen
Herrasmiehenä olin kohtelias naiselle, ja nainen suuttui. On se vaikeaa joskus tämä parittelu.
Ystävä suuttui minulle, kun painan 130 kiloa.
Olimme teinejä. Hommasin kaverini kanssa viinapullon. Kaveri joi sen melkein yksinään ja meni kotiinsa, kun tuli huono olo ja koko juttu paljastui. Hänen vanhempansa suuttuivat minulle ja veljensä uhkasi hakata minut. Isänsä ei tervehtinyt noin puoleen vuoteen. Sitten yhtäkkiä kaikki oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Puolisoni isä kuoli. Olimme koko perhe todella läheisiä hänen kanssaan ja luonnollisesti järkyttyneitä tästä yllättävästä poismenosta.
Hautajaisjärjestelyissä puolison veli päsmäröi ja olisi halunnut päättää yksinään kaikki asiat. Luonnollisesti sellaiset asiat sitten jätti puolison hoidettavaksi, joista piti jotain maksaa.
Yritti huijata tapansa mukaan perunkirjoitusasiassa ja pimittää tietoja. Puoliso huomautti asiasta ja sai tätinsä vihat niskoilleen. Puolison olisi kuulemma pitänyt ymmärtää veljeään kun on niin suuren menetyksen kokenut. Tädin (sekä veljensä ja äitinsä) mielestä puolisolla ei siis ollut oikeutta surra tai suru ei koskettanut muita kuin vainajan kanssa samassa taloudessa asuneita.
Saimme kuulla vinoilua tästä vielä hautajaisten jälkeenkin. Lisäksi veli oli kuulemma yksin järjestänyt kaiken... Todellisuudessa hoiti vain ne mitkä sattui huvittamaan. Hautajaistarjoilut järjestettiin meidän kotona emmekä saaneet niistäkään korvausta, myöskään apua ei tarjonnut kukaan. (Maksua emme tosin odottaneetkaan, arvasimme että noinhan se menee)
Suremisestakin voi siis suuttua, joillakin on siihen yksin oikeus...
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole minulle sattunut, mutta puoliso oli isänsä kanssa kylässä isän veljellä eli sedällään. Mittailivat sitten verenpainetta uudella mittarilla. Isäntä suuttui kun appiukolla oli parempi verenpaine kuin veljellään. Kumpikin oli urheiluhulluja ukkoja, ja kisasivat veteraanikisoissa. No isäntä otti ja heitti veljensä ulos, verenpaineen vuoksi!
Se veli oli kyllä ehta narsisti, mitä olen muitakin tarinoita kuunnellut.
Selittää korkeamman verenpaineen. :D
Vierailija kirjoitti:
Paskansin pakkotilanteessa taloyhtiön sisäpihalle.
Ei ole täysin kamalaa, jos kuitenkin siivosit jälkesi.
Tämä tapahtui joskus ollessani alle kouluikäinen. Olin parin kaverini kanssa leikkimässä heistä erään pihalla, kun tämä kaveri ehdotti, että menisimme käymään erään hänen samalla kadulla asuvan sukulaisensa luona. Mennessämme sinne huomasimme, että kaverin 3-vuotias pikkuveli oli lähtenyt pihasta peräämme. Kaveri kuitenkin totesi olevan täysin ok, että veli tulee kanssamme. Sukulainen ei ollut kotona ja olimme jo lähdössä takaisin kaverin pihaan, kun kolme hänen vanhempaa veljeään tuli meitä vastaan. He olivat etsimässä pikkuveljeä ja olivat todella vihaisia, kun tämä oli lähtenyt kanssamme pihasta. Heillä oli iso perhe, jossa vanhemmat eivät juuri katsoneet lasten perään, joten lapset joutuivat huolehtimaan toisistaan.
Jostain syystä veljet alkoivat saman tien syyttää asiasta minua, eikä auttanut vaikka sanoin, ettei ollut minun ideani ottaa pikkuveljeä mukaan. He nimittelivät minua todella rumasti ja huusivat täyttä kurkkua niin, että aloin itkeä ja lähdin kotiin. Näin aikuisena tietysti ymmärrän, että pojat olivat varmasti säikähtäneet ja pelkäsivät vanhempiensa kiukkua. Tuntui silti epäreilulta, että he purkivat sen minuun.
Naapurini muuttui yhtäkkiä tosi äreäksi muttei suostunut kertomaan mikä oli syynä, ei vain enää moikannut ja jäänyt juttelemaan. Lopulta oli valittanut yhteiselle tutullemme että on tosi väsynyt siihen että päästän koirani kulkemaan miten sattuu ja hän on saanut monena iltana ajaa sitä pois omalta pihaltaan. Oli päättänyt yrittää saada koiran kiinni ja viedä eläinsuojaan. Se pikku juttu tuossa on vain, että minulla ei ole koiraa ja illalla ainakin minun pihallani kiertelee kettu.
Mieheni sai kilarit, kun pohdin ääneen kahvakuulan hankkimista. Olin tuolloin todella kiireinen, joten en halunnut hankkia kuntosalijäsenyyttä, jos en sitten ehtisikään käydä siellä. Ajattelin kahvakuulatreenin olevan yksinkertainen tapa kasvattaa lihaskuntoa, ja treenikertojen välillä kuulaa voisi helposti säilyttää vaikka vaatekaapissa.
Mies sanoi, ettei minun pidä hankkia kuulaa, ja alkoi sättiä minua turhan tavaran haalimisesta ja "makuuhuoneen tukkimisesta rojuillani". Asiassa oli vaan se epäkohta, että makuuhuoneessa oli jo ennestään miehen hankkima kuntopyörä, jota hän ei kuitenkaan käyttänyt kuin kerran kuussa, sekä niin ikään miehen omistamat congarummut ja iso jenkkikassi täynnä urheiluvarusteita... Mielestäni yksi n. 10 kg metallomötikkä olisi ollut pientä siihen verrattuna, mutta miehen mielestä kyseessä oli täysin eri asia.
Vierailija kirjoitti:
En aamulla huomannut tervehtiä työkaveria käytävällä. Tätä puitiin myöhemmin urakalla.
Ollaankohan oltu samalla työpaikalla :D tai sitten muuallakin tapahtuu tämmöistä.
En aamulla huomannut tervehtiä työkaveria käytävällä. Tätä puitiin myöhemmin urakalla.