Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Exä. luonnehäiriöinen, mutta puun takaa tuli syy, miksi sain turpiini. TADAA: koska ulkona satoi vettä. En tiedä, miten välttäisi tämä sään aiheuttaman vaaran.
toinen outo oli kun olin lähtiessä kotoa vienyt roskiksen ja en laittanut uutta pussia ämpäriin valmiiksi. Mies sitten oli roskiksella ja sitä vitutti pussinpuute. Riepoi siihen keittiön lattialle minut verille ja hiouksia päästäni ja sanoi, ettei ole keittiöstä sitten asiaa tulla pois ennenko kaikki veri ja hiukset on siivottu + se pussi siellä roska-astiassa. Paljon on muitakin tapauksia , mutta tässä pari spontaanisti ensin mieleen pompsahtavaa
Yläasteella ollessani eräs luokallani ollut tyttö kertoi, että hän syntyi keskosena ja joutui keskoskaappiin. Minä kerroin, että minullekin sattui samalla tavalla, kun synnyin. Hän sitten suuttui ja sanoi, että en minä olisi saanut syntyä keskosena. Siis mitä ihmettä???
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole minulle sattunut, mutta puoliso oli isänsä kanssa kylässä isän veljellä eli sedällään. Mittailivat sitten verenpainetta uudella mittarilla. Isäntä suuttui kun appiukolla oli parempi verenpaine kuin veljellään. Kumpikin oli urheiluhulluja ukkoja, ja kisasivat veteraanikisoissa. No isäntä otti ja heitti veljensä ulos, verenpaineen vuoksi!
Se veli oli kyllä ehta narsisti, mitä olen muitakin tarinoita kuunnellut.
Miksi he käyvät tuollaisen ihmisen luona kylässä?

Huonoista parisuhteista on joillakin vaikeuksia lähteä, mutta eikö kumpi tahansa noista tapahtumista riitä lähtemään pois? Puhumattakaan mitä muuta on noiden lisäksi tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Minulle on suututtu siitä, että olen pärjännyt elämässä.
Minulle on suututtu siitä että asiat on menneet huonosti. Olen sairastellut yms
Sukulaiset oikein vihaa minua. Ei siinä mitään mutta outoa sakkia.
Tuttavani X, ei hirvittävän läheinen ihminen mutta vanha perhetuttu, asioi usein serkkuni Y työpaikalla. X oli jostain saanut kuulla tästä minun ja Y:n sukulaissuhteesta ja oli kerran sitten kertonut ottavansa osaa yhteisen läheisemme edesmenosta. En tiedä mistä tämä X oli saanut edes tietää tästä sukulaissuhteesta tai yhteisen läheisen kuolemasta. Hän on ehkä luonteeltaan hieman juoruakka ja möläyttelee harkitsemattomia, niin ei hänelle edes tule mitään syvällisempiä keskusteltua ikinä, mutta Y oli vetänyt johtopäätöksen että MINÄ olen hänen yksityisistä perheasioistaan höpissyt pitkin kyliä.
Tilanne eskaloitui epäsuoraan tappouhkaukseen ja välien kylmenemiseen pitkäksi aikaa. Oli kuulemma huolissaan turvallisuudestaan, kun minä muka jaan hänen yksityisasioita kotiosoitteista lähtien ventovieraille!
Vierailija kirjoitti:
Firman omistaja suuttui minulle, kun tuli julki, että veljeni oli voittanut 25000 euroa veikkauksen pelissä.
Mutta niinhän sitä sanotaan, että kateus vie kanatkin kanalasta.
Minusta taas on outoa kun sinä lörpöttelet veljesi asioita pitkin kyliä. Varmaan kerrot kaikki muidenkin asiat kaikille jotka kuuntelevat tai ei pääse pakoon vuodatuksiasi. Miksi juoruat muiden asioita? Minä lemppaisin teikäläisen heti pois tuttavapiiristäni.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin aikuisena, että isoisäni oli käyttänyt minua hyväksi lapsena. Aikasemmin en ollut saanut tästä puhuttua, mutta terapian jälkeen vihdoin sain kerrottua. En vieläkään ymmärrä, miksi äitini suuttui siitä minulle. Sanoi, ettei tästä enää ikinä puhuta. Samalla tavalla suuttui enoni. Ihan kuin se olisi ollut minun vikani, olinhan lapsi, kun se tapahtui.
Voi olla että isoisäsi on thenyt samaa lapsilleen, äidillesi ja enollesi. He eivät ole saaneet ammattiapua eivätkä osaa/uskalla käsitellä tapahtunutta joten hautaavat sen ja välttelevät menneisyyttä.
Kaveri suuttui minulle, kun ostin asunnon. Olisi kuulemma pitänyt elää eikä säästää. Itse hummasi kaikki rahansa (asumisoikeusasunto). Outoa tässä suuttumisessa oli, että hänen bruttotulonsa olivat reilusti isommat kuin minulla.
Naapuri suuttui kun lähdimme viikoksi reissuun ja hän ei päässyt talo vahdiksi. Meillä ei ole lemmikkejä, kukat pärjäävät omillaan ja kamerat hälytttävät jos joku liikkuu pihalla tai yrittää sisään. Naapurimme yritti useaan kertaan että meidän täytyy jättää avain hänelle jos jotain sattuu.

Harmittaahan se, kun ei pääse tonkimaan asuntoanne ja käymään vaikka saunassa, tyhjentämään alkoholivarastoja jne.
Pyyhin verhoihin temmin. Hirvee huuto
En mennyt kesällä suvun mökillä käymään.
Miten yhtä paljon voi olla enemmän?
Kerran nuorena etelässä kaveri yritti iskeä erästä saksalaista tyttöä koko retken ajan. Illalla ravintolassa kyseinen tyttö hakeutui mun seuraan. Kaverini suuttui ja kävi kuumana. Seuraavana päivänä puhuttiin asia selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella ollessani eräs luokallani ollut tyttö kertoi, että hän syntyi keskosena ja joutui keskoskaappiin. Minä kerroin, että minullekin sattui samalla tavalla, kun synnyin. Hän sitten suuttui ja sanoi, että en minä olisi saanut syntyä keskosena. Siis mitä ihmettä???
Samanlainen kokemus koulussa. Luokkakaveri kertoi ukkinsa kuoleen ja olleen hautajaisissa. Sama oli tapahtunut juuri myös minulle. Suuttui, kun 'matkin'.
Lähdin yökerhosta turkkilaisen miehen asunnolle Alanyassa 90-luvulla. Ystävätär loukkaantui ja murjotti loppureissun.
Toin Helsingin reissulta herppeksen kotiin. Ukko hermostui pahasti. Melkein tuli ero.
Säynätsevä 2013
Paskansin pakkotilanteessa taloyhtiön sisäpihalle.