Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Kaverini suuttui mulle, kun kampaajani ei "osannut" leikata hänelle samanlaista hiusmallia kuin itselleni.
Istuin liian kovaäänisesti. Naisen kuulemma "kuuluu laskeutua elegantisti", eikä "tömäytellä niin että kaikki kosijat kaikkoavat".
Puolisoni antoi kerran auton osia eräälle kaverilleen, joka sanoi tarvitsevansa niitä. Sopivat, että tämä kaveri maksaa sitten niistä joita ei käytä ja palauttaa loput.
Kaveri palautti osan osista ja maksoi ne mitä aikoi käyttää projektiinsa- kertoi samalla että oli luovuttanut eteenpäin eräälle yhteiselle tutulle yhden osan ja maksun voi sopia tämän kanssa suoraan. No puoliso otti asian puheeksi tämän kolmannen kanssa ja hinnastakin sopivat. Tämä lupasi maksaa kyseisen osan kuun lopussa.
Kuun loppu tuli ja meni, itse asiassa useampi kuukausi. Puoliso muistutti asiasta aina välillä ja aina maksu oli "ensi viikolla". Lopulta kysyimme maksun perään kun paikalla oli muitakin. Tämän velallisen puoliso sitten marssi automaatille ja nosti rahat. Olivat puhuneet tämän jälkeen meistä pahaa kaikille. Osakin olisi huolittu takaisin rahan sijaan ellei tämä heppu olisi jo asentanut sitä volkkariinsa.
Ärsytti, meistä tehtiin ne pahikset kun itse olivat velkaa ja lupaukset täyttä huttua.
Vierailija kirjoitti:

Ärsytti, meistä tehtiin ne
Jatkan vielä- mielestäni se osa olisi pitänyt maksaa ennen paikoilleen laittoa, kun hinnastakin oli jo sovittu. Ihan peestä penätä maksua joltain hyvänpäivän tutulta joka ilmeisesti kuvitteli että unohdamme lopulta asian ja saa osan ilmaiseksi.
No tämän hepun puolisolle ja yhteisille tutuille oli varmaan selostettu jotain ihan muuta, kun niin isot herneet veti nokkaansa maksun pyytämisestä. Ärsytti
Mieheni veli vaimoineen suuttuivatn meille, kun teimme Srk:n kanssa sopimuksen mieheni vanhempien haudan kesäkukista ja kastelusta 5 vuodeksi ja maksoimmekin ne.
Hauta on eri paikkakunnalla pitkän matkan päässä, siellä ei asu enää ketään sukulaisia, jotka voisivat auttaa kukkien hoidossa. Mies kysyi veljeltään, haluaako hän maksaa puolet kuluista , ei halunnut. Hänen vaimonsa olisi halunnut haudalle monivuotiset kukat, mutta ei niitäkään olisi kukaan jaksanut matkustella hoitamaan.
Ollaan kaikki jo yli 70 vuotiaita, meillä ei ole enää ajokorttiakaan. Tämä oli syy heidän suuttua, en ymmärrä sitä.

On olemassa asioita, joita ei saisi ratkaista. Ongelma pitäisi jättää kellumaan. Muu on omavaltaista ja itsekästä. Jonkun

*Jonkun mielestä.

Meillä on eräs sukuhauta, johon useampi läheinen käy viemässä ja hoitamassa kukat säännöllisesti, koska asuvat lähellä.
Yksi kauempana asuva sukulainen oli muilta kysymättä tilannut tällaisen haudanhoitopalvelun ja lähetteli sitten muille maksuvaatimuksia.
Vissiin suuttui kun muut eivät maksaneet- miksi olisivat kun olivat siihenkin asti hoitaneet hautaa ilman maksua kyseiseltä henkilöltä.
No, tämä henkilö on muutenkin aina käsi ojossa mutta itse ei osallistu mihinkään kuluihin koskaan. Lokki kaikessa missä mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni veli vaimoineen suuttuivatn meille, kun teimme Srk:n kanssa sopimuksen mieheni vanhempien haudan kesäkukista ja kastelusta 5 vuodeksi ja maksoimmekin ne.
Hauta on eri paikkakunnalla pitkän matkan päässä, siellä ei asu enää ketään sukulaisia, jotka voisivat auttaa kukkien hoidossa. Mies kysyi veljeltään, haluaako hän maksaa puolet kuluista , ei halunnut. Hänen vaimonsa olisi halunnut haudalle monivuotiset kukat, mutta ei niitäkään olisi kukaan jaksanut matkustella hoitamaan.
Ollaan kaikki jo yli 70 vuotiaita, meillä ei ole enää ajokorttiakaan. Tämä oli syy heidän suuttua, en ymmärrä sitä.
Haluan vielä kertoa, että ennen srk:n kanssa tehtyä sopimusta olimme hoitaneet tätä hautaa mieheni kanssa useita vuosia, hankkineet sinne kukat kesäksi ja havut ja kanervat talveksi. Srk oli hoitanut maksusta kesän kastelun, mutta tilanne muuttui niin että vain srk:n laittamat kukat kastellaan.
Tietysti mieheni otti yhteyttä veljeensä, kun srk otti yhteyttä tilanteen muuttumisesta. Ei sitä päätöstä tehty ilman neuvottelua. Veli ei halunnut osallistua, ja silloin päätimme, että kun homma oli ollut meidän huolenamme, voimme tehdä asiassa päätöksen.
En nyt muista että aikuisiällä kukaan olisi minulle suuttunut mistään oudosta asiasta mutta eräs juttu on jäänyt mieleeni ollessani 17-vuotias (silloinkaan kukaan ei suuttunut minulle)
. Tämä tapahtui vuonna 2007 ja olin töissä puhelinmyyntifirmassa. Kyseinen firma ei ollut mikään paskafirma, pystyssä vieläkin ja siellä pääsi ihan hyville palkoille jos osasi myydä. Meille tuli silloin uusi esimies joka kertoi olevansa absolutisti. Ja se vihan määrä minkä tämä herra sai osakseen oli ihan järjetön. Muidenkin osastojen esihenkilöt karttoivat tätä ja puhuivat paskaa minkä ehtivät. Yksi työntekijä "vitsillä" heitti kakun tämän miehen naamaan ja se oli kaikista niin hauskaa. Ainoa syy mikä tässä miehessä ärsytti, oli se että hän oli absolutisti ja siksi ihmiset häntä vihasivat.
Ei voi ymmärtää. Tuntui tosi pahalta.
Löin kaveria vasaralla päähän ja se suuttui. Ihme lumiukko.
Liikuntatunnil random tuntematon tyyppi tuli heittelee vaatteita ja oli vihainen. Oudoin juttu.
Serkku sanoi järjestävänsä sukutapaamisen kun asutaan kaikki ympäri Suomea eikä nähdä koskaan.
Pyysi minua kutsumaan erään naisen ja tämän lapsen. Kysyin miksi ei itse kutsu. Sanoi että koska tunnen tuon naisen hyvin ja minulla on hänen yhteystietonsa. Sanoin etten ole koskaan tuntenut ao.naista enkä ole koskaan ollut hänen kanssaan missään tekemisissä eikä minulla ole koskaan ollut tuon naisen yhteystietoja. Serkku suuttui. Myöhemmin toinen serkku soitti suuttuneena ja sitten sisko perään samaten. En ollut enää tervetullut sukutapaamiseen.
Uudella naapurilla on neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Juttelimme jostain ja sanoin että näin hänen vanhimman tyttönsä kaupungilla ja että oli mukavaa kun tyttö moikkasi minua. Naapuri suuttui kun en muistanut tytön nimeä, olin kuullut sen yhden kerran siihen mennessä.
Nuorena silloinen poikaystävä oli tosi vihainen mulle, kun oli nähnyt unta, että olin pettänyt häntä.
Vierailija kirjoitti:
En nyt muista että aikuisiällä kukaan olisi minulle suuttunut mistään oudosta asiasta mutta eräs juttu on jäänyt mieleeni ollessani 17-vuotias (silloinkaan kukaan ei suuttunut minulle)
. Tämä tapahtui vuonna 2007 ja olin töissä puhelinmyyntifirmassa. Kyseinen firma ei ollut mikään paskafirma, pystyssä vieläkin ja siellä pääsi ihan hyville palkoille jos osasi myydä. Meille tuli silloin uusi esimies joka kertoi olevansa absolutisti. Ja se vihan määrä minkä tämä herra sai osakseen oli ihan järjetön. Muidenkin osastojen esihenkilöt karttoivat tätä ja puhuivat paskaa minkä ehtivät. Yksi työntekijä "vitsillä" heitti kakun tämän miehen naamaan ja se oli kaikista niin hauskaa. Ainoa syy mikä tässä miehessä ärsytti, oli se että hän oli absolutisti ja siksi ihmiset häntä vihasivat.
Ei voi ymmärtää. Tuntui tosi pahalta.
Puolioni ja minä emme myöskään juo kovin usein- moni luulee meidän olevan täysiä absolutisteja. Juomme lähinnä juhla-aterioilla tai ravintol illallisilla lasin viiniä, arjessa emme käytä ollenkaan.
Puolison työpaikalla on melko kosteaa kulttuuria ja puolisoni on siksi se juoruilun ja huonon kohtelun kohde. Esimies on pahin, ei osaa viettää viikonloppua ilman kaljalaatikkoa ja tunkee itsensä mukaan kaikkiin kissanristiäisiin missä on tarjolla alkoholia
Kaverini halusi lainata yhtä isoa vanhaa Kalevala Korun pronssi riipusta ja sanoi että putsaa sen ennenkuin ottaa käyttöön. Kielsin sen, koska puhdistan korut itse oikeilla aineilla ja tiedän että kaverini olisi tarttunut ekana hammastahnaan ja koruni olisi sen jälken täynnä naarmuja ja pilalla. Kaverini valitti ettei korua voi käyttää kun siinä on vihreää likaa, eikä tajunnut että noihin vanhoihin koruihin on jo tehtaalla tehty viherpatinointi, jota ei voi palauttaa. Oli jo kerran aiemmin pilannut yhden hopea korunsa kiillottamalla sen ja poisti siitäkin koruun kuuluneet tummennukset. Ei saanut koruani lainaan ja piti kahden viikon mykkäkoulun.
Huippuna se että kaveri oli sitten löytänyt jostain kirppikseltä vanhan KK:n korun ja puhdistanut se ihan kiiltäväksi. Postasi kuvia johonkin koruryhmään ja suuttui kun hänelle oli useampi sanonut että korun arvo tippui kun sen alkuperäinen pintakäsittely tuhoutui...
Vierailija kirjoitti:
Serkku sanoi järjestävänsä sukutapaamisen kun asutaan kaikki ympäri Suomea eikä nähdä koskaan.
Pyysi minua kutsumaan erään naisen ja tämän lapsen. Kysyin miksi ei itse kutsu. Sanoi että koska tunnen tuon naisen hyvin ja minulla on hänen yhteystietonsa. Sanoin etten ole koskaan tuntenut ao.naista enkä ole koskaan ollut hänen kanssaan missään tekemisissä eikä minulla ole koskaan ollut tuon naisen yhteystietoja. Serkku suuttui. Myöhemmin toinen serkku soitti suuttuneena ja sitten sisko perään samaten. En ollut enää tervetullut sukutapaamiseen.
Tähän liittyy eräs syvällisempi selitys mutta jätin sen pois että lukijat ymmärtävät sen tilanteen kun joku sukulainen tulee puhumaan mulle asiasta josta mulla ei ole mitään hajua ja kun kysyn asiaa, mitään ei vastata. Tää nainen-lapsi-tapaus on sukulaisten vaalimista aiheista.

Piti olla: Tää nainen-lapsi-tapaus on eräs sukulaisten vaalimista aiheista.
Viimeksi suututtiin verisesti, kun en halunnut ryypätä. Ei ollut ensimmäinen kerta...