Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Ompelin vanhasta lakanasta nenäliinoja syksyn flunssakautta odotellessa, revin lakanat suht saman kokoisiksi neliöiksi ja ompelin ne kääntäen reunan taitosta sitä mukaa kuin kone kangasta veti. Kylään tullut tuttuni hermostui kun en tehnyt niitä oikein ja piti luennon miten nenäliinat ommellaan: Ensin leikataan tarkasti samankokoiset neliöt, sitten silitetään kankaat + niihin taitokset ja laitetaan reunataitos neuloilla kiinni. Seuraavaksi harsitaan reunat koska nuppineulojen yli ei saa ommella koneella. Tämän jälkeen saa ommella reunat koneella ja sitten otetaan harsimislanka pois.

Kysyin haluaako hän ommella nenäliinat puolestani, mutta en saanut vastausta kun hän käveli samantien ulos.

Vierailija kirjoitti:

Ompelin vanhasta lakanasta nenäliinoja syksyn flunssakautta odotellessa, revin lakanat suht saman kokoisiksi neliöiksi ja ompelin ne kääntäen reunan taitosta sitä mukaa kuin kone kangasta veti. Kylään tullut tuttuni hermostui kun en tehnyt niitä oikein ja piti luennon miten nenäliinat ommellaan: Ensin leikataan tarkasti samankokoiset neliöt, sitten silitetään kankaat + niihin taitokset ja laitetaan reunataitos neuloilla kiinni. Seuraavaksi harsitaan reunat koska nuppineulojen yli ei saa ommella koneella. Tämän jälkeen saa ommella reunat koneella ja sitten otetaan harsimislanka pois.

Kysyin haluaako hän ommella nenäliinat puolestani, mutta en saanut vastausta kun hän käveli samantien ulos.

Mulla on sellainen paininjalka, joka tekee rullapäärmeen suoriltaan. On muuten kätevä. Jos sitä ei olisi, niin olisin vetänyt sun tekniikalla. Kuka jaksaa nenäliinojen kanssa niin paljon vaivaa nähdä? Erikseen sitten vaatteet ym.

Olin kiertelemässä pihakirppiksellä jossa oli useampi myyjä myymässä tavaroita omilla pöydillään. Löysin sitten pöydän jossa oli hyvä kuntoisia vaatteita ja juuri pojalleni sopivassa koossa. Aloin käydä niitä läpi ja otin käsivarrelle ne jotka aioin ostaa, kun myyjä yhtä äkkiä ärähti "Ei tarvi niitä kaikkia sotkea".  Laskin takaisin pöydälle valitsemani, edelleenkin viikatut paidat ja peruutin pois.  Viereisellä pöydällä ostaminen sitten onnistuikin, myyjän nauraessa, ettei naapuri ole saanut myytyä yhtään mitään, en kuulemma ollut ainoa "sotkija" joka siinä pöydässä oli yrittänyt vaatteita katsella.

Bussikuski suuttui minulle kerran. Bussi oli aivan täynnä ihmisiä niin että jäin seisomaan bussin etuosaan kun ei vain tungoksen takia päässyt kävelemään kohti bussin takaosaa. Kysyin sitten kun oli aika jäädä pois kuskilta että pääseekö etuovesta ulos kun ei täällä pysty liikkumaan. Seurakusena oli kuskin huutoa pää ihan punaisena siitä miten on se kyllä ihme että ensin etuovesta tullaan sisään ja sitten siitä mennään ulos myös.

Nauroin myöhemmin. Jäi jotenkin todella vajaaälyinen kuva kuskista.

Siivoan väärässä järjestyksessä kun aloitan keittiöstä, sitten hoidan olohuoneen ja makuuhuoneet ja lopetan siivoamalla vessan. Sukulaiseni mielestä WC siivotaan ensimmäisenä, sitten keittiö ja vasta viimeisenä olohuone. Ja tästä asiasta on oikeasti huudettu minulle. 

Töissä harjoittelijana ollut tyyppi suivaantui, kun sanoi haluavansa mun vauvan kummiksi ja kuullessaan, et mun veli ja miehen sisko on kyllä tulossa kummeiksi. En edes kunnolla ollut jutellut hänen kanssaan, hyvä kun mun sukunimen edes osasi kirjoittaa. Hirveetä kolarit miten epäreilua, kun hänellä ei oo vielä yhtään kummilasta ?!?!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupan kassalla työskennellessäni meitä työntekijöitä opastettiin / pakotettiin että aina pitää sanoa "hyvää päivänjatkoa" tai jos asiakas osti veikkauksen tuotteita piti sanoa "arpaonnea" tai "onnea" no yksi asiakas joka ennen tykkäsi siitä että toivotti hyvää päivänjatkoa, seuraavalla kerralla suuttui helvetisti ja siinä kassalla alkoi räyhätä nin että sylki lensi suusta "VIIME KERRALLA KUN TOIVOTIT HYVÄÄ PÄIVÄNJATKOA NIIN PÄIVÄNI OLI SITTEN NIIN HUONO. ÄLÄ AKKA ENÄÄN IKINÄ SANO NOIN" koko kauppa raikui.

No turha niistä toivotuksista on kilareita vetää, mutta oikeasti pidän tyhmänä nuo tuollaiset "hyvää päivänjatkoa" yms tyhjänpäiväiset heitot kaupan kassalla. 

Musta noi on ihan kivoja; kontekstiinsa hyvin sopiviakin. Vai pitäisikö siinä olla ihan hiljaa? Vai aloitella keskustelua jostakin wittgensteinilaisesta kysymyksestä? "oletteko tekin sitä mieltä, että tuo muovikassi, johon juuri tungitte kasan punalapputavaraa ja ässäarvan, on pelkkä identifikaationne merkki??"

Ätini suuttui kerran kun olin surullinen enkä oikein osannut kertoa että mikä minua surettaa. Alkoi huutamaan täyttä kurkkua että ei voi olla surullinen koska sulla on katto pään päällä ja ruokaa ja puhtaat vaatteet ja leluja jne.

Opiskelukaveri suuttui kun puhuimme hänen bileissään vääränlaisista aiheista. Emme olisi kuulemma saaneet puhua henkilökohtaisista ongelmista, emmekä jauhaa yhteiskunnallisista aiheista. Emme siis puhuneet mitään politiikkaa, mutta jutut meni syvällisiksi. Kaverin mielestä olisi pitänyt vain fiilistellä itse bileitä ja tyyliin ihastella tarjottavia ja puhua vaatteista. Ok, hänen järkkäämät bileet, mutta ihanko oikeasti kukaan määrittää millaisista aiheista siellä puhutaan? Itse nautin nimenomaan syvällisistä keskusteluista, etenkin hiprakassa. Kaveri alkoi bileissä nakella niskojaan, ja jälkikäteen laittoi viestiä että Ankeutimme hänen juhlat.

Matkustin Ruotsin puolelta äitiäni auttamaan kun hän soitti ja pyysi. Ehdin olla noin kolme päivää kun veljeni soitti ja sanoi myös tulevansa. Äiti sitten sanoi ettei minua sitten siellä tarvittukkaan, siihen sitten satuin vastaamaan että voisinhan jäädä kylään muutamaksi päiväksi. Äiti siitä suuttui ja kiljaisi että tänne ei tulla kylään, tänne tullaan tekemään töitä ja nyt en sinua enää tarvitse.. 

Soitin väärään numeroon ja pyysin anteeksi. Vastaaja, vanha mies, alkoi jumalattomasti huutaa mulle, että mistä olen saanut hänen numeronsa, se kun oli vielä SALAINEN numero.

Yritin selittää virheellistä näppäilyäni, mutta ei papalle kelvannut selitys. Lupasi tehdä RIKOSILMOITUKSEN, ei tosin ole mitään kuulunut.

Entien kollegani suuttui millon mistäkin ja koko porukka oli usein vähän varpaillaan hänen kanssaan. Tässä ihan murto-osa suuttumuksen aiheista:

- lounas ja kahvitauoilla ei olisi saanut puhua työasioita. Meillä oli haastava työ ja oli kiva vaihtaa muiden tiimiläisten kanssa mielipiteitä työasioista ja kuulla mitä jossain muualla firmassa tapahtuu. Töissä olen töissä myös kahvipaussin aikana, en ole kiinnostunut kenenkään loputtomista koira- enkä lasten harrastus tarinoista.

- menin väärään paikkaan istumaan aamukahvipöytään, hän oli ajatellut että eräs toinen henkilö istuu siihen 🤭

- siitä että en tule samaan aikaan töihin kuin valtaosa muusta tiimistä ja siitä että menen lounaalle oman aikatauluni mukaan, en sillon kun hänelle sopii (muut joutui tanssimaan hänen pillinsä mukaan, minä en tehnyt sitä ja sekös ärsytti).

- en tullut hänen järjestämille kekkereille vaikka 2x pyysi.

Olin päättänyt muuttaa maalaiskaupungista Helsinkiin, kerroin siitä tietty silloiselle kaverilleni. Hän suuttui niin että lähti luotani ovet paukkuen eikä vastannut 2 viikkoon viesteihini. Olimme sittemmin yhteyksissä mutta hänestä tuli tosi ynseä minua kohtaan.

Eräs iäkäs tuttuni, jota tapaan 2-3x vuodessa, suutahtaa ihan silminnähden kun en välttämättä muista ihan kaikkea mitä hän on aiemmin kertonut minulle esim 1/2 v sitten kun tavattiin.

Hän puhuu erittäin paljon ja ihan kokoajan kaikenmaailman asioista.

Kuuntelen kyllä, mutta eihän niitä nyt mieleen paineta yksityiskohtineen kun ei mitenkään liity minuun eikä ole sellaista jota olisikaan tarve muistaa.

Hän oikein korotti minulle ääntään ja sytti minua vihaisesti siitä etten kuuntele häntä kun en sattunut just muistamaan erästä tarinaa hänen sukulaisestaan.

Hauskinta täsä on se että hän itse ei jaksa kuunnella juuri yhtään muita, vaan ryntää puhumaan aina päälle ja vaihtaa asian aina itseensä liittyviin juttuihin. Ei todellakaan muista kaikkea mitä olen hänelle kertonut.

Kun lähipiirissä on narsku, on näitä outoja asioita vaikka kirjaksi saakka jo aivan tämän yhden ihmisen toimesta. Suuttuahan voi vaikka siitä, että aurinko paistaa väärästä suunnasta.

Naapuri suuttui siitä, että vein sairaan, kivuista kärsivän kissani eläinlääkäriin "viimeiselle matkalle". Tein kuulemma väärin.

Siitä että olen oikeassa.

Äidin USA tuttavaperhe vaihtoi jouluterveiset aikoinaan "Happy holidays" korttiin kauan sitten.

Eräs ihminen, joka oli varmasti jollain tapaa luonnevikainen suuttui minulle, kun hän itse ei itse halunnut olla minuun missään tekemissä enkä sitten enää vastannut hänen viesteihinsä. Hän siis ilmoitti, että yhteydenpitomme loppuu täysin, koska hän ei enää halua olla minuun missään tekemisissä. Sitten hän kuitenkin jatkoi yhteydenpitoa ja kun en enää vastannut sähköposteihin, niin niitä alkoi tulemaan kymmeniä päivässä, hän raivosi jokaisessa viestissä kuinka minun täytyy vastata hänelle ja haukkui minua mitä törkeimmillä tavoilla kun en hänestä käyttäytynyt sopivasti kun en vastannut hänelle. Viestejä tuli aluksi päivittäin, myöhemmin yhä harvemmin mutta tuli silti monen vuoden ajan, vaikka en edes avannut niitä vaan postin viestit avaamatta niitä. Hän siis ei itse halunnut olla minuun yhteydessä ja kielsi minua ottamatta yhteyttä häneen, mutta sitten raivosi ja kiukutteli kuin uhmaikäinen lapsi kun tein niin kun hän itse halusi. En siis ottanut häneen yhteyttä kuten hän käski tehdä.

Tapahtui kun olin lapsi, ystäväni suuttui koska en suostunut lähtemään hänen kanssaan pyydystämään perhosia haavilla purkkiin lemmikiksi. Minusta se oli väärin mutta hän raivostui.