En ole mieheni suurin rakkaus

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea kaikkia, koska en ymmärrä, miten rakkauksia voidaan laittaa jotenkin noin arvojärjestykseen, että joku, mitä ei enää ole olemassa, voittaisi tämän hetken ja todellisuuden.

Ymmärsin, että sun miehes rakastaa sinua, vain sinua, tällä hetkellä. Tässä hetkessä.

Miksi tuhlaat elämääsi miettimällä noin merkityksetöntä asiaa? Ja ihan niin, että sulta lähtee jo todellisuudentaju.

Onko sulla asiat liian hyvin? Hyvin ne ainakin on. Kauheata, jos et osaa elää tätä hetkeä ja tajuat joskus, että elit elämäsi parasta aikaa, mutta et ollut läsnä, etkä ymmärtänyt.

Ymmärsit väärin. Ap:n mies ei rakasta häntä, ja on myöntänyt sen itsekin.

Jollekin on ehkä ok elää rakkaudettomassa liitossa, ap:lle se on vaikeaa.

Mikä on täysin ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kivaa ole miehellekään, joka on joskus menettänyt elämänsä suurimman rakkauden, jossa on ollut intohimoa ja sitten etsiny ihan hyvän naisen, johon ihastunutkin ja joka vaikuttanut järjellä ajatellen parhaalle vaihtoehdolle mitä tulee mieleen, mutta "jotain puuttuu", eli se intohimo ja rakkause verrattuna aiempaan. Tuon myöntäminrn itselleenkin voi olla vaikeaa ja tuntua pahalle kun järjellä ajatellen uusi suhde on jopa parempi käytännössä vaan ei tunteiden puolesta. Lisäksi parikin kertaan kun on saanut kunnolla selkään esi. kun ei ole saanut vielä kovempaa nuoruuden ihastusta parikymppisenä ja sittne kun on saanut uuden intohimoisen suhteen kuitenkin jossa on tullut jätetyksi niin aivot oppivat välttämään uutta intohimoista rakastumista koskapa näin ei tule sitten enää koskaan pahasti selkään naisten kanssa kun on "oppinut" että naisiin ei voi luottaa. Parillekin kaverille itseni lisäksi on käynyt näin, että pariin kertaan pahasti pettyessä on lopulta pystynyt "päättämään" että koskaan enää ei tule henkisesti sattumaan näin pahasti eikä mene intohimoisesti enää koskaan rakastumaan. Yksi kaveri jopa oppi olemaan täysin ilman mustasukkaisuutta kun edellisessä suhteessa joutui siitä pahasti kärsimään, nykyisessä suhteessa ei ole haitannut edes ryhmäseksi 2 miestä (joista toisena tämä kaverini) ja tämä nykyinen nainen eikä ryhmäseksi niin että nainen on ollut vieraan miehen ja toisen naisen kanssa kun kaveri oli lapsen kanssa mökillä ja naikkonen seuraavana aamuna kertoi jutusta humalapäissään laittaen oikein kuvan itsestään ja tästä vieraasta miehestä! Vähäistä kiusaantunista ja pienen pientä pelästymistä huomasin kaveriss että jos naikkonen siitä lähtee, mutta ei muuta. Todella typerää mennä sanomaan kuitenkin nykyiselle että on joskus rakastanut jotain toista enemmän, ihan sairasta kiusaamista! Itselleni elämäni rakkaus ei tätä sanonut mutta huomasin sen itse puheista ja asia vaivasi niin että pää meinasi hajota, oli kamalaa olla mustasukkainen jollekin tuntemattomalle exälle ja kiukustua jatkuvasti tästä, revin valokuvatkin joita löysin tästä exästä jne ja kyllä ahdisti. Siten hyvä että tuo suhde meni poikki vaikka se vasta kipeää tekikin, koska pääsin tuosta kauheasta mielipahasta jota tieto jatkuvasti alkoi aiheuttaa kun asian tajusin noin vuoden kohdalla. Mutta ei se herkkua ollut tajuta että nykyinen vaimo ja lapseni äiti ei olekaan se elämäni rakkaus kun asiaa rehellisesti pohdin ja asian itseelni rehellisesti myönsin. Kyllä sen äitinikin joskus huomasi että suhteesta puuttuu jossain määrin intohimo. En tiedä muita kuin vanhempani joilla on todella tasapuolinen rakkaussuhde siten että molemmat ovat toisilleen elämänsä rakkaudet selvästi. Asiaan vaikuttaa suuresti se että molemmat ovat toisilleen ne ensimmäiset vakavat suhteet. Se ensimmäinen vakava suhde parikymppisenä on aina se intohimoisin yleensä, näin se vain menee.

Kiitos kiinnostavasta kommentistasi.

Vierailija kirjoitti:

Aika pienet murheet ap:llä. Minun mieheni suurin rakkaus tuntuu olevan sillijäätelö. Sekoittelee joka helvetin viikonloppu sitä sillijäätelöään sipulisillistä ja vaniljajäätelöstä.

Muuten hyvä mies, tekee osansa kotitöistä, ei käytä juurikaan alkoholia, on lapsille hyvä isä ja muutenkin kaikin puolin mukava mies, mutta olen täysin kyllästynyt tähän sillijäätelöjuttuun.

Sillijäätelöä? Anteeksi, mutta ohiksena on pakko kysyä, maistuuko se yhtä pahalta kuin mitä kuulostaa?

Ei se ole mitään rakkautta, että kiusaa puolisoaan jollakin vanhalla rakkaudella. Pikemminkin itsekkyyttä, kuvitelmaa ja julmuutta. Tuskin tämä entinen rakkaus arvostaisi sitä, jos saisi tietää tuosta kuviosta johon hänet on sotkettu mukaan. Eli siitä, että ap:n mies sadistisesti kiusaa ap:ta vanhalla rakkaudellaan ja uhkailee avioerolla.

Tiedän tapauksen, jossa mies rääkkäsi naista entisellä rakkaudellaan. Mies paljastui lopulta erittäin harhaiseksi ja suhde täytyi lopettaa. Entinen kuviteltu rakkaudenkohde ei ollut mitenkään mielissään.

Toivottavasti ap:n mies on normaali ihminen, jonka kanssa voi keskustella asiasta avoimesti. Muuten ap:n oma mielenterveys on vaarassa. Hän esim. uskoo jo miehensä valheen, että hänen touhussaan olisi kyse jostakin ylimaallisesta rakkaudesta, jota kokemaan ap itse on liian vähäpätöinen. Oikea rakkaus ei ole tuota!

Noh, entinen mieheni ei ollut elämäni rakkaus mutta paras mies kenet tiedän mitä tulee naisen kunnioittamiseen. Rakasti minua silloinkin vaikka olin kusipää, puhui minusta kaikille vain kauniita asioita vaikka oltaisiin juuri riidelty, hieroi minulta joka ilta jumit selästä pois, ei ikinä katsellut muita naisia jos olin hänen seurassa, ei edes katsellut pornoa ikinä vaan halusi mielummin minua joka päivä,minulla oli oikeasti tunne että olin maailman ainoa kaunis ja upea nainen hänen silmissään, jos huomasi että joku asia oli minulle tärkeä keskittyi siihen ja halusi oppia siitä, oli komea ja super fiksua jutteluseuraa, eikä ikinä menty nukkumaan riidoissa.

Miksi sitten erosin? Koska kyllästyin pilvilinnoihin. Kaipaanko häntä? Kyllä vaikka minulla on nyt se ihminen kuka on minun suurin rakkaus. Tiedän että tein virheen lähtiessäni mutta toisaalta tollanen helmi ansaitsee sellasen naisen joka sitäkin rakastaa hulluna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut jätti elämäni suurin rakkaus ja nyt olen ollut yksin. Monessa asiassa olen vaatimaton mutta rakkaudessa en suostu tyytymään. Olen ehkä pitkäänkin yksin vaikkei se sovi minulle, olen vähän reppana ja monilla säälittää. Taas näin koko pitkän yön unia joissa sain halailla ja minua pidettiin hyvänä, muuta ei ole tarjolla meille jotka emme tyydy. Molemminpuolinen järjetön rakkaus on harvinaista. Inhoan myös laihaa kahvia. Oletko sinä Ap valmis olemaan yksin?

En todellakaan haluaisi olla yksin. Kaiken muun olen hyväksynyt mutta tätä en pysty hyväksymään. Tunnen itseni petetyksi, loukatuksi, idiootiksi. Kaikki nämä vuodet ovat olleet valetta. Olen tuhlannut elämäni. Ap

Kuulostat lapselliselta

On paljon lapsellisempaa kommentoida noin. On täysin ymmärrettävää, että ap on järkyttynyt, vihainen ja katkera. Jokainenhan haluaa tulla rakastetuksi. -ohis

Monelle miehelle paljastuu tuo karu totuus ennemmin tai myöhemmin. On vain se mukava, turvallinen ja järkevä kenen kanssa on päädytty menemään naimisiin ja tekemään lapset, kun se elämän suuri rakkaus pääsi livahtamaan tai suhteesta sen kanssa ei tullut mitään.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kaikkia kommentteja, mutta on jännä huomata, että aika moni on tyytynyt johonkin, koska siinä suhteessa on ihan mukava olla. On totta, että aina se rakkaus ei riitä, mutta en voisi kuvitella itselleni samaa, että olisin jonkun kanssa, ketä en palavasti rakastaisi. Mutta olen ollut onnekas löytäessäni miehen, joka myös pitää minua suurimpana rakkautena.

Mistä tiedät, ettei miehesi valehtele sinulle? Niinpä niin, emme koskaan voi olla täysin varmoja, että olemme puolisoillemme elämän suurimpia rakkauksia. Ja voihan olla, että eroatte, mies löytää uuden ja toteaakin rakastavansa tätä uutta enemmän kuin sinua koskaan.

Minä itse en pysty kuvittelemaan, että rakastaisin puolisoani seuraavat 50 vuotta palavasti. Rakastan häntä kyllä kovasti, välillä on vaikea olla pidempiä aikoja erossa jne, mutta en tosiaan kuvailisi tätä palavaksi rakkaudeksi. Enemmänkin tämä on syvää rakkautta, johon kasvetaan hiljalleen. Välillä menee huonosti, välillä ei oikein tunnu miltään ja joskus sitä meinaa pakahtua rakkaudesta. Silloinkin kyllä ymmärrän, että osa siitä on aina rakastumista siihen rakkauden tunteeseen, sillä onhan se mies (kuten jokainen ihminen) nyt aika ärsyttävä välillä.

Vierailija kirjoitti:

Nainenvm83 kirjoitti:

Lähtökohtaisesti ne nuoruuden rakkaudet ovat tulisia, huumaavia ja sekoittavat pään. Siihen liittyy kokemattomuus elämästä, hormonimyllerrykset ja kaikki sellainen. Hyvin usein ne ekat rakkaussuhteet sisältää tulisia tunteita, jatkuvaa kiimaa ja mustasukkaisuutta ja riitoja, ruma ero ja jälkipuinnit.

Sitten ihminen kehittyy, alkaa näkeä muutakin sävyjä kuin mustan ja valkean, alkaa odottaa tiettyjä arvoja ja ominaisuuksia kumppanilta, sellaisia mitä ei esim exältä löytynyt tai ei halua missään nimessä samoja käytösmalleja.

Aikuinen rakkaus on syvä ja jatkuva, antaa tilaa, ymmärtää elämän monivivahteisuutta, ei hätiköi, ei poukkoile, ynmärtää arjen ja hyväksyy toisen sellaisena kuin on ja suhde on voimavara, ei voimasyöppö.

Sitten nämä kaksi kun koitetaan niputtaa samaan lokeroon, näitä rakkauden lajeja vertaillaan, mikä suurempi, mikä pienempi. Se on vähän sama kuin verrattaisiin arabialaista ja suomenhevosta.

Sama se on naisen panoissa. Se baarista raahattu eka kerta on aina ikimuistoisempi kuin oman rakkaan aviomiehen kanssa panot. Tuskin vaimo edes pystyisi kuvailemaan yhtään aviomiehen kanssa ollutta kertaa, mutta eka kerta se kyllä on kirkkaana mielessä.

Monelle se ensimmäinen voi olla myös ainoa. Esim. minun eka kertani oli aviomieheni kanssa.

Elä tässä hetkessä,miehesikin elää.Se,mikä on jäänyt taakse,on syystä jäänyt taakse eikä palaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minunkaan mies elämäni suurin rakkaus ja hyvä niin. Suurin rakkaus oli hirveän raastavaa, mies oli oikeasti täysi sika (petti, varasti, valehteli kaikesta) ja olen loppujen lopuksi helvetin tyytyväinen, ettei siitä tullut lopulta mitään. Varmaan nuo kaikki vaikeudet ja oma nuoruus vaikutti siihen rakkauden intensiivisyyteen. Nykyisen miehen kanssa yhdessä 15 vuotta ja vaikka hän ei olekaan se suurin, niin ehdottomasti paras ja kestävin rakkaus.

Mutta minä en ole paras. Ja jos miehesi on paras, luulisi hänenolevan suurinkin? Vaikkei dramaattisin. Ap

Kyllä miehesi varmaan sinua rakastaa, ei hän muuten kestäisi hetkeäkään mokomaa lapsellista hankausta.

tuhoon tuomittu parisuhde.

kestää max 2 vuotta vielä.

kannattas häipätä ennen ku tuhlaa elämäänsä enemmän.

Suurin rakkaus saattaa olla kuollut, umpihullu tai miehen yksipuolinen rakkaus johonkin, joka ei koskaan rakastanut häntä. Eli saattaa olla, että olisi sula mahdottomuus olla heidän kanssaan. Ilman sen tarkempia tietoja vaikea sanoa tilanteesta sen paremmin. Tarkoitan vaan, että suurin rakkaus ei ole aina se oikein rakkaus, eikä asia vaan oo niin mustavalkoinen, että ekana täytyy pahoittaa mielensä tällaisesta tokaisusta. 

Joskaan itse en asiasta välttämättä puhuisi, jos olen valinnut elää jonkun ihmisen kanssa. Rakkaushan ei ole pelkästään tunne, se on myös sitoutumista toiseen ihmiseen. Ihminen on emotionaalisesti joko 100 % in tai 100 % out. Ei ole välimuotoa. Joko sitä on jonkun ihmisen kanssa, tai sitten ei. Silloin on täytynyt päästää entisistä rakkauksista irti ja lopettaa haikailu.

Kummallista, ja haitallista on se, jos mies riidellessä asiasta muistuttelee. Siihen kiinnittäisin enemmän huomiota. Onko hän jostain katkera? Onko suhteessa jokin ongelma? Haikaileeko hän pois suhteesta?

Ihmetyttää nämä ”suthan se on kuitenkin valinnut”-kommentit.

Mieshän on saattanut valita hyödyllisen kodinkoneen, tai vähiten huonon vaihtoehdon täyttäessään yhteiskunnan normit ja saadessaan toivotun statuksen tai ihan mitä vaan.

Eihän ne syyt välttämättä kovin kummoisia ole, jos rakkaus puuttuu.

Rakkauden tai intohimon mies saattaa ihan suunnitelmallisesti hakea avioliiton ulkopuolelta. Jotkut kaipaavat myöskin vaihtelua, yksi ei edes voi riittää.

Fantasia on fantasiaa, ihan hyvä herätä siihen, että oikeasti tyydytään hyvään puolisoon. Siihen ei sitten katkeruus sovi! Onni tulee siitä, että on kiitollinen siitä, mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pienet murheet ap:llä. Minun mieheni suurin rakkaus tuntuu olevan sillijäätelö. Sekoittelee joka helvetin viikonloppu sitä sillijäätelöään sipulisillistä ja vaniljajäätelöstä.

Muuten hyvä mies, tekee osansa kotitöistä, ei käytä juurikaan alkoholia, on lapsille hyvä isä ja muutenkin kaikin puolin mukava mies, mutta olen täysin kyllästynyt tähän sillijäätelöjuttuun.

Sillijäätelöä? Anteeksi, mutta ohiksena on pakko kysyä, maistuuko se yhtä pahalta kuin mitä kuulostaa?

Sillijäätelö on yllättävän hyvää, kun sen tekee oikein. Ap:n pitäisikin keskustella puolisonsa kanssa hyvän sillijäätelön ääressä, niin sopu varmasti löytyisi.

Kun mies on ap:n kanssa ollut kuitenkin jo yli 10 vuotta, ja heillä on ilmeisesti aika pieniä lapsia, tuo suuri rakkaus ajoittuu varmaan sitten aikaan, jolloin mies oli hyvin nuori. Silloin rakastuminen on erilaista, todella suuria tunteita. Vanhempana sellaiseen ei ehkä edes pysty, kun on oppinut vuosien varrella realismia. 

Ap:n mies vaikuttaa vähän ihmiseltä, joka kommunikoi hiukan heikosti. Ehkä riidan yhteydessä, etenkin jos vaimo kauan jankkaa, mies voi tällaisen sammakon päästää suustaan, tarkoittamatta ehkä itsekään sitä, mitä sanoo. Nyt kun on asiaa enemmän ajatellut, on tajunnut, mitä on sanonut, harmittelee sitä eikä halua puhua asiasta enempää. On niin sanotusti tullut järkiinsä ja ehkä vähän miettinyt, miten tuo rakkausasiakin on. Mies on ehkä vähän kypsymätön, siitä tuo uhkailu erollakin vähän vaikuttaa. Usein erolla uhkailevat ihmiset, jotka kaipaavat toiselta kovasti vakuuttelua siitä, että puoliso rakastaa. Etenkin jos miehellä on jotain hylkäyskokemuksia vanhoilta ajoilta, hän voi haluta olla tällä kertaa itse se, joka lähtee. Ja kuka tietää, vaikka hänelle olisi joskus itse sanottu noin, ja hän riidan yhteydessä laittaa tällaisen toteamuksen kiertoon, kun tietää, miten paljon se loukkaa?

Mitäpä jos ap lähestyisikin asiaa sovinnon tietä, kertoisi, että haluaa sopia riidan ja tehdä tästä parisuhteesta niin hyvän kuin mahdollista. Kyllä sellaisesta ihan OK liitosta, joka on kestänyt jo kuitenkin yli 10 vuotta, voi hyvinkin kehittyä se elämän suurin rakkaus. Ei kaikki rakkaudet ala kuin salamanisku, osa kehittyy ja syvenee hiljalleen, etenkin jos ei ole kyse ihan nuorista ihmisistä, jotka ovat jo ehtineet muutaman kolhun saada tunnepuolella.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää nämä ”suthan se on kuitenkin valinnut”-kommentit.

Mieshän on saattanut valita hyödyllisen kodinkoneen, tai vähiten huonon vaihtoehdon täyttäessään yhteiskunnan normit ja saadessaan toivotun statuksen tai ihan mitä vaan.

Eihän ne syyt välttämättä kovin kummoisia ole, jos rakkaus puuttuu.

Rakkauden tai intohimon mies saattaa ihan suunnitelmallisesti hakea avioliiton ulkopuolelta. Jotkut kaipaavat myöskin vaihtelua, yksi ei edes voi riittää.

Miksi tämä "ei ole suurin rakkaus" kääntyy jatkuvasti muotoon "ei rakasta ollenkaan"? Nämähän ovat täysin eri asioita.

Asia tulee kalvamaan ap:n mieltä niin kauan, kun suhde kestää ja arvet jää vielä sen jälkeenkin.  Ei tule olemaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin ero. Se tuosta tilanteesta lopulta tulee. Erittäin harva pystyy elämään parisuhteessa tietäen,että ei  suurin rakkaus vaan joku, johonka on tyydytty. Ihan sama vaikka olisi kuinka monta vuotta oltu yhdessä. Rakastetuksi tunteminen on niin tärkeä tunne, että sitä ei voi sivuuttaa. Järki- ja kulissiliitot on oma lukunsa.  En panostaisi tuossa tilanteessa enää ollenkaan. Ja sen myötä varmaan miehen rakkaus loppuisi kokonaan. Aloittaisin pikkuhiljaa omien asioiden järjestelemisen kohti omaa, itsenäistä elämää. Ap roikkuu löysässä hirressä. 

Jos se suuri rakkaus on jossain hengissä, niin olet aina sydämessä jämäsijoilla.