En ole mieheni suurin rakkaus

Vierailija kirjoitti:

Nyt ketjua pitkälle lukeneena minusta on ruvennut tuntumaan, että tässä on käynyt seuraavanlaisesti: AP on tivannut mieheltään rakkaudentunnustuksia ja saanut myös kuulla niitä, mutta ne ovat kokeneet inflaation, eivätkä tunnu tarkoitetuilta. Osittain siksi, että AP kuulee sitä jatkuvasti, koska vaatii saada kuulla niitä ja toiseksi, miehen on jo mahdotonta eläytyä sanomaansa, koska se on arkipäivää, eikä näinollen tule enää suoraan sydämestä. Mies on siis kyllästynyt sanomaan "rakastan sinua" ja se tulee kuin apteekin hyllyltä. AP:n jatkaessa inttämistä ja vaatimista miehellä on saattanut mennä hermot ja hän on sanonut juuri niin, ettei AP ole hänen suurin rakkautensa vain, että AP lakkaisi vaatimasta tunnustuksia. Minullakin menisi hermot noin heikkoon itsetuntoon todella nopeasti. Erouhkailukin kuulostaa minun korvaani enemmän siltä, että mies alkaa olla väsynyt tuohon tilanteeseen, että aina pitäisi olla tunnustamassa rakkauttaan ja sitten syntyy joka kerta riita, koska tunnustus ei kuulosta vakuuttavalta ja ei kelpaa AP:lle ja näin mies taas väläyttää erokorttia. Kyllä kieltämättä kävisi itsellänikin mielessä, jos tuollaiseen turhanpäiväiseen jankkaamiseen ei tulisi loppua, vaan se alkaisi aina uudelleen ja uudelleen. En jaksaisi tosin enää kuunnella, vaan lähtisin lätkimään koko suhteesta, rakastin minä toista tai en, koska tuollainen heikkoitsetuntoisen jatkuva jankkaaminen vie aivan turhaan voimavaroja koko muulta elämältä. En tiedä kuulostaako tämä tutulta, mutta tällainen mielikuva minulla tuli suhteestanne.

Minä henkilökohtaisesti en ole tunnustanut nykyiselleni tunteitani varmaan yli vuoteen ja se on muutenkin harvinaista, että asiaa sanon ääneen. Osoitan kyllä rakkauttani päivittäin  tavalla tai toisella. Pidän hyvänä, tuen, yllätän ja muita sellaisia arkisia rakkauden osoituksia. Jos rakkaudenosoituksista jää epäselväksi, niin saa olla kyllä melkoinen puusilmä. Rakkautemme toisiamme kohtaan myös näkyy selkeästi lähipiirille, mutta emme sitä sen julkisemin esittele, koska eipä se muille kuulu ja olemme molemmat niin introverttejä, että julkinen helittely suorastaan ahdstaisi.

Olen sitä mieltä, että rakkautta ei voi laittaa suuruusjärjestykseen. Ihastumisvoimakkuuden tietysti voi, mutta rakkaus on aina yhtä voimakasta, mikäli oikeasti rakastaa, eikä luule ihastumista rakkaudeksi. Jokainen rakkaussuhde, on ollut aina minulle yhtä aitoa silloin, kun olen rakastanut. En voi laittaa niitä arvojärjestykseen. En toki enää edes ajattele exiäni, mutta tiedostan, että olen heitä joskus rakastanut ja kun palaan siihen aikaan mielessäni, tiedän sen olleen samanarvoista rakkautta, kuin nykyistäni kohtaan.

Tämä tuntuu hyvin realistiselta arviolta. Ap ja miehensoisivat jo hyvin tehdä sovinnon ja kruunata sen syömällä yhdessä sillijäätelöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle pitäisi puolison olla se suurin rakkaus, mutta naisen suurin rakkaus on monesti se pettävä, varasteleva, valehteleva ja huijaava pahis.

Oma mieheni on minun elämäni suurin rakkaus. Tuntuu epäreilulta etten minä ole hänen. Ap

Varmasti. Miehesi ei kuitenkaan voi asialle mitaan. Jokainen suuren rakkauden kokenut tietaa, että tunnetta ei voi pakottaa ei suuntaan ei toiseen.