Mies makaa sohvalla kaiken vapaa-ajan
Olen seurustellut mieheni kanssa noin 6 vuotta ja asunut yhdessä näistä 5. Lapsia ei ole, ja ikää reippaasti yli teinivuosien. Mies käy töissä (kuten myös minä), mutta kaiken muun ajan lähinnä makaa sohvalla ja tuijottaa telkkaria ja/tai tietokonettaan. Joskus tyhjentää oma-alotteisesti tiskikoneen ja vie roskat jos olen nostanut roskapussin eteiseen niin että kompastuu siihen töihin lähtiessään, mutta siinä se sitten onkin. Siivoaa hetken jos kerron että pitää (en ole itsekään mikään siivousintoilija), mutta nämäkin siivoukset on sellaisia että hän siivoaa sen "mitä osaa" ja mulla menee sen jälkeen vielä tunti tai pari ennen kuin koko asunto on oikeasti siisti. Sen ajan makaa sohvalla tietenkin. Monesti olen myös yrittänyt pyytää häntä lähtemään yhdessä johonkin, mutta lähes aina vastaus on että ei jaksa. Tästä johtuen sovin menoni nykyään hyvin usein suoraan ystävieni kanssa, koska tiedän mikä vastaus on, jos kysyn mieheltä mentäisiinkö yhdessä. Ei myöskään ole näiden vuosien aikana ehdottanut yhteistä menoa kuin ihan muutaman kerran (yleensä jollekin bändin keikalle josta hän itse pitää). Ei kysy koskaan tarvitsinko apua jossain kotiin liittyvässä asiassa, tai muussakaan asiassa. Viihdyn itsekin välillä ihan rauhassa sohvalla, mutta huomattavasti vähemmän kuin tämä toinen. Harrastuksia miehellä ei ole, ainakaan sellaista mikä saisi hänet poistumaan sohvalta säännöllisesti. Kavereitaan näkee harvoin. Onko tässä ainoa vaihtoehto ero? Keskusteltu aiheesta on muutaman kerran ja tietää kyllä mitä mieltä olen, mutta mikään ei ole muuttunut.
Kommentit (80)
Hah. Ilmeisesti akkani tuli tänne vinkumaan. Huomauttaisin, että olen viedä sen verran ketterä, että pystyn vaivatta hyppäämään sen eteisessä olevan roskiksen yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi katsella sohvalla makaavaa että itselleni se olisi eron paikka
Ja tuollaista muijaa en katsoisi ollenkaan joka määrää mitä miehen pitää tehdä. Lapsia määrätään, ei aikuisia.
Eihän hän määräämään, ei vaan elä sellaisen kanssa.
Et vaan oikeasti taida tykätä miehestäsi enää ja haluat löytää syyn jättääksesi hänet?
Et ehkä uskalla ajatella itseäsi. Miehesikään ei taida tykätä susta kun ootte niin erilaisia? Ootte vaan yhdessä kun ei viitsi erotakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen samalainen kuin ap:n mies mutta olen sen lisäksi isä ja ystävät on jääneet aikoja sitten menneisyyteen.
Töiden jälkeen olen hyvin väsynyt. Siivoan kerran kuukaudessa kämpän ja viihdytän lapsia mieleni mukaan miten jaksan ja hoidan aina kaikki kauppaostokset.
Kerran pari viikossa pakotan itseni juoksulenkille.
Minä varmasti sain narkolepsian sikapiikin saadessani 2009.
Energia ei riitä mihinkään ylimääräiseen ja tykkään olla yksin paljon pimeässä.
Miksi en saa itse päättää omaa vaatimustasoani. Tämä on minun elämäni ja osittain maksettu sohvani?
Se on myös sinun lastesi elämä. Mitä luulet, onko lapsille kivempi sellainen isä, joka osallistuu, menee ja tekee, vai sellainen joka tykkää olla yksin pimeässä ja viihdyttää lapsia miten jaksaa?
Lapsettomat aikuiset maatkoot sohvalla koko elämänsä (ja puolisot ovat täysin oikeutettuja jättämään, jos ja kun eivät halua elämäänsä tuollaisten ihmisten kanssa jakaa), mutta lapsiperheellisillä on vastuu myös lapsiaan kohtaan.
Minulla on diagnosoitu narkolepsia.
Otin piikin aikoinani. Myös lapselle annettiin kun oli vasta vuoden vanha ja vaimokin otti. Minä sairastuin.
Miksi kiusaat sairasta ihmistä joka kuitenkin raahautuu töihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen samalainen kuin ap:n mies mutta olen sen lisäksi isä ja ystävät on jääneet aikoja sitten menneisyyteen.
Töiden jälkeen olen hyvin väsynyt. Siivoan kerran kuukaudessa kämpän ja viihdytän lapsia mieleni mukaan miten jaksan ja hoidan aina kaikki kauppaostokset.
Kerran pari viikossa pakotan itseni juoksulenkille.
Minä varmasti sain narkolepsian sikapiikin saadessani 2009.
Energia ei riitä mihinkään ylimääräiseen ja tykkään olla yksin paljon pimeässä.
Miksi en saa itse päättää omaa vaatimustasoani. Tämä on minun elämäni ja osittain maksettu sohvani?
Se on myös sinun lastesi elämä. Mitä luulet, onko lapsille kivempi sellainen isä, joka osallistuu, menee ja tekee, vai sellainen joka tykkää olla yksin pimeässä ja viihdyttää lapsia miten jaksaa?
Lapsettomat aikuiset maatkoot sohvalla koko elämänsä (ja puolisot ovat täysin oikeutettuja jättämään, jos ja kun eivät halua elämäänsä tuollaisten ihmisten kanssa jakaa), mutta lapsiperheellisillä on vastuu myös lapsiaan kohtaan.
Ethän vaan syyllistä lähipiiriäsi noin. Tuo on sairasta lasten kautta kiristää mahdollisesti sairaita ihmisiä.
Ei lapset ole missään ihmiskunnanhistorian aikana tarvinneet mitään erityistä huomiota vanhemmiltaan, muutoin kuin vanhemmat ovat opettaneet lapsiaan tekemään töitä. Lopun aikaa lapset ovat menneet muiden lasten kanssa pihalla.
Eriasia on jos on erityisvammaisia lapsia niin tarvitsevat tukea.
Kuulostat ihan hysteeriseltä. Lapsi on omatoiminen olento ja ei lapsi tarvitse jatkuvaa holhousta ympärilleen. Olet nykyaikaisen kasvatustiede hömpötyksen uhri, kun tuollaista kuvittelet.
Vierailija kirjoitti:
Piripeipposen tytär kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lapatossuksi haukuttu tässä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi katsella sohvalla makaavaa että itselleni se olisi eron paikka
Ja tuollaista muijaa en katsoisi ollenkaan joka määrää mitä miehen pitää tehdä. Lapsia määrätään, ei aikuisia.
Minun silmiin särähti kanssa tuollainen arvostelu.
Ihmisillä on erilaisia energiatasoja. Toiset väsyy kaikkeen sosiaaliseen työpäivän aikana ja siinä se.
Loppu päivä ladataan akkuja sohvalla.
Itse olen jaksanut käydä kerran viikossa ostoksilla katselemassa vaatteita ja elektroniikkaa, kun jouduin työttömäksi. Teen myös päivittäisiä kävelylenkkejä.
Sen verran on vielä väsymystä että olen suunnitellut että voisin käydä elokuvateatterissa päivänäytöksessä, jos jaksan. Parikymppisenä kävin kerran ja koko elämäni aikana olen raahautunut noin neljästi.
Jos vaikka vaatimustasoa nostaisi siihen että kävisi ensin kirjaston sohvalla ja kävelisi keskustan katuja.
Oikeastaan koko kolmekymppisyys tuli käytyä töissä ja sohvalla. Lapsetkin kerkesivät kasvaa melkein murrosikäisiksi.
Aika julmia naisia täällä, kun eivät tajua miten paljon voimia voi työelämä toisilta viedä. Itsellä päivittäinen unentarve on noin 12h. Sitä on vaikea saavuttaa jos käy töissä ja on perhettä.
En tiedä onko kyse julmuudesta, jos toteaa ettei itse voisi elää sohvanjatkeen kanssa. Ehkä joku nainen sellaisesta jopa nauttii.
Minusta vain tuo ei ole mitään elämää. Ne, jotka tekevät paljon myös jaksavat paljon. Toiset taas eivät tunnu jaksavan yhtään mitään. On parempi että ne vetelät ihmiset makailevat yhdessä. Itse olen aktiivinen ja olisi sula mahdottomuus elää vetelyksen kanssa. Minä haluan pelata mieheni kanssa tennistä, käydä yhdessä vaeltamassa, tehdä hiihtoretkiä, uida kesällä mökkirannassa, kunnostaa yhdessä venettä ja haravoida pihaa. Mennä yhdessä ostoksille ja laittaa ruokaa. Remontoida ja luukuttaa samalla rokkia. Onneksi voin tehdä kaikkea tätä ja paljon muuta mieheni kanssa sen sijaan että katselisi häntä hivelemässä tietokonetta sohvalla.
kuulostat ihan äidiltäni, joka pisti isäni vaihtoon ja otti itselleen miehen jonka kanssa tehdään reippaasti Euroopan laskettelumatkoja ja pirteilyä yleisesti.
Hän on aina ollut sellainen energiapeipponen. Joskus tuttavani ovatkin kysyneet että käyttääkö hän amfetamiinia tai muita piristeitä.
Sitten olemme nauraneet asialle. Lienee niin että äitini kärsii ADHD:sta. Hän on todella rasittavaa seuraa, mutta ymmärrän häntä pitkään vierestä seuranneena. Voi olla raskasta, kun ei osaa pysähtyä paikalleen vaikka siihen sohvalle olemaan rauhassa. Tuollainen suorittaminen on sivullisista todella kamalaa ja etenkin jos oma vanhempi tekee ja menee, niin kyllähän hän myös syyllistää lapsiaan rajusti ja ajattelemattomasti.
Toivottavasti sinä et syyllistä muita siitä että ovat normaaleja jaksamisensa suhteen.
Ei ollut tarkoitus kirjoittaa mitenkään ilkeästi. Ihan vaan realiteetit kuntoon että ei tuollainen rokkaaminen ja kamala VAUHTI ole välttämättä tervettä.
Muista ainakin oma ikäsi ja todellinen jaksamisesi ettet läheisillesi sitten purkaudu kun krooninen väsymys uhkaa. Olen todella huolissani äidistäni. Hän päätti lähteä retkeilemään vuoristoon ja tulee sunnuntaina takaisin. Ollut jo pariviikkoa reissussa.
Äitisi kuulostaa kyllä tosi energiseltä ihmiseltä, ei sillä, mutta ihan oikeasti "normaaleja jaksamisensa suhteen". Ei sekään ole normaalia, ettei aikuinen ihminen kykene työpäivänsä jälkeen mihinkään muuhun kuin sohvalla makaamiseen ja telkkarin toljottamiseen.
Tuosta tulee tosi helposti kierre. Energiaa saa esimerkiksi ulkoilusta, liikunnan harrastamisesta, ihmisten tapaamisesta jos sattuu olemaan ekstrovertti, mielekkäistä kulttuurielämyksistä, matkustelusta - ei kaikki kaikesta, mutta terveet ihmiset ainakin jostain. Jos ei varsinaisesti tee mitään, mikä toisi energiaa, vaan pikemminkin ainoastaan asioita jotka vievät sitä, niin ei pysty täysin sanomaan, mikä on omaa, ihmisyyteen liittyvää väsymystä ja mikä seurausta elintavoista. Omalla kohdallani olen huomannut, että vaikka työpäivän jälkeen kuinka väsyttäisi, niin esimerkiksi työmatkan käveleminen tuo energiaa, kun taas sohvalla löllöttäminen pitää sen nuutuneen olon voimassa koko päivän.
Kyllä se lenkkeily tekee ihan päinvastaista kuin piristää. Se vetää sohvalla palautumaan. Ehkä parikymppisenä jaksaa ihan eritavalla. Puhut potaskaa jaksamisesta. Liikunta vetää sohvanpohjalle ja se on tosi.
Mun mies on kanssa makaaja. Meillä on iso sohva ja silti onnistuu täyttämään siitä 3/5-osaa niin, että me muut kolme istutaan sitten sulloutuneena pieneen tilaan.
Sitten mies makaa tuossa tunteja viikonloppunakin. Yhtäkkiä joskus kello 16 ponkaisee pystyyn ja alkaa touhottamaan, että nyt tarvii koko perheen tehdä jotain, ettei mene ihan nyhväämiseksi. Pulkkamäkeen, museoon, johonkin tapahtumaan, jääretkelle yms. Hienoa, arvostan hänen tarmokkuutta keskiä lapsille tekemistä, mutta kun murjottaa, jos olen nuiva lähtemään mukaan. Hänestä on tärkeää, että teemme perheenä yhdessä asioita ja on kuulemma lapsillekin outoa, että äiti ei koskaan halua viedä mihinkään. Ei vaan pysty sisäistämään, että mä olen palvellut lapsia yksin, vienyt koiraa ulos, siivonnut, pukenut jne. aamukasista asti ja en puhku klo 17 energiaa, kun herra on evää liikauttamatta maannut koko päivän sohvalla. Sitten hän toimertuu touhukkaaksi, pukee ulkovaatteet ja lähtee lämmittämään autoa. Minä jään tänne harjaamaan tukkaa, hakemaan lapsille vielä jotain purtavaa ennen lähtöä ja etsimään niitä hukassa olevia kintaita taas kerran. Jos olisin kuin mies, lapset istuisi autossa puolipukeissa nälkäisenä.
Minä haluan eläkkeelle sitten, kun olen ilmeisesti niin sairas mies etten ole normaali.
En halua enää mennä töihinkään.
Voisiko tämä minua sairaaksi leimannut kirjoittaa minulle eläkkeen?
Liikunta ei auta, harrasteet ei auta, kultuuri elämykset vain viduttaa. Ainoa mistä saan energiaa on sohva ja pimeä valaistus.
T: Mies 41v
Minäkin olen sohvaihmisiä. Minulla ei ole kyse energiasta, voisin ihan hyvin lähteä minne vaan, mutta kun harvemmin on tarjolla mitään kiinnostavaa. Joku käveleminenkin ilman päämäärää tuntuu ihan typerältä ajatukselta. Ei minulla siitä mikään muuksi muutu ja maisemat ovat samoja vuodesta toiseen.
Emäntä on sitä tyyppiä, että pitkien työpäivien peräänkin pitää koko ajan touhottaa jotain, ei osaa olla vain paikallaan kuin ihan hetken. Nauttii jostain omasta touhustaan samalla tavalla kuin minä nautin sohvalla oleilusta. Tykkään siitä, kun välillä malttaa olla kainalossakin.
Ei tämä meillä mikään ongelma ole ja toki me välillä tehdään asioita kodin ulkopuolellakin. Emäntä tekee enmmän, mutta ei yritä muuttaa minua miksikään muuksi vaan liihottelee omaa tahtiaan ja välillä mennään yhdessä. Mutta meillä onkin kaikki muuten kunnossa suhteessa, ehkä ap:lla ei ole?
Ap, usko jo.Miehesi perusluonne on sellainen,että hänelle riittää työ ,ja vapaa-aikana tahtoo olla rauhassa.
Ei varmasti muutu jatkossakaan.Siitä se”riemu repeää”,jos erehdyt tekemään lapsia.Saat nalkuttaa ja riidellä jatkuvasti ,lopputulos on ero.
Jos nyt tarpeeksi kumppani harmitaa,etsi toisenlainen ja sillä siisti.Nyt se on vielä helppoa,kun ei ole lapsia kärsimässä.
MUTTA MIES EI MUUTU ainakaan aktiivisemmaksi.Olen itse samanlainen nyt ,kun lapset ovat jo aikuisia.
Isäni on sohvanvaltaaja. Minä taas olen ihan normaali. Kävelen työmatkat 10km yhteensä ja harrastan liikuntaa sen lisäksi juosten, voimistellen olohuonessa sohvan vierellä ja venytellen lopuksi. Kilometrejä tulee viikossa noin 110 km ja voimistelua kotona yhteensä neljä tuntia.
En kyllä hirveästi jaksa muuta tehdä. Lähinnä työ ja kotiin sohvan vierelle käy minunkin tieni. Liikunta ei ainakaan hirveästi energiatasoja lisää minulla :D:D:D. Ehkä doupingi voisi auttaa hih!
Isäni passiivisuus ei minun elämääni ole ainakaan mitenkään haitannut. Isä on sellainen ja tekee mitä jaksaa.
Rakastan isääni ja olisi kamalaa jos äiti olisi isäni jättänyt hänen passiivisuuden takia. Isä on nyt 64-vuotias sohvanvaltaaja. Normaalipainoinen ja edelleen rauhallinen kunnon suomalainen mies. Ei hän paha ole tai elä epäterveellisesti. Olutta juo viikonloppuisin ja vie koiran ulos lenkille iltaisin.
Tuntuisi hirveältä jos äitini kanssa häntä siitä syyllistettäisiin. Isä on kuitenkin menneisyydessä menestynyt hyvin urheilussa ja hoitanut hommansa hyvin, vaikkei kamalasti meidän lasten elämään osallistunut. Lähinnä kuskasi autolla uimarannalle, harrastuksiin ja kavereille. Itse kuitenkin aina ajoi kotiin sohvalleen.
Olisin kiinnostunut että miksi syyllistätte ja ette ymmärrä muiden ihmisten jaksamista? Mitä se on teiltä pois, vai tunnetteko olonne jotenkin muita paremmaksi?
Väitän että minä kuitenkin olen tämän ketjun urheilullisin nainen.
Minna 84
Ongelmahan ei ole se, että miehen tapa viettää vapaa-aikaa olisi huono tai väärin vaan se, että teillä on siisteyskäsitys ja toiveet vapaa-ajalle erilaiset. Sä voit nyt tehdä päätöksen joko oppia tykkäämään omasta ajasta, yhteisestä ajasta sohvalla ja siitä, että siivoat itse niin siistiksi kuin haluat. Tai lähteä etsimään, jos löytyisi noiden suhteen samanlainen kuin sinä. Jos löytyy, niin se sitten voi olla eri asioiden suhteen häiritsevän erilainen kuin sinä.
Varsinkin, kun lapsia ei ole, et voi vaatia toista muuttumaan. Ihanne olisi tietenkin kompromissi, ja jostain sellaisesta voisitte yrittääkin keskustella. Jos vaikka saisitte sovittua, että käytte kerran kuukaudessa elokuvissa, kerran viikossa siivoatte yhdessä vaikka tunnin ajan ja toinen hoitaa tiskit ja toinen pyykit aina. Tai mitä tahansa.
Minulla on fyysinen työ. Päivän aikana tulee keskimäärin se 12 km käveltyä ympäriinsä raskaiden taakkojen kanssa. Siihen päälle jos rykäisisin kympin juoksulenkin niin ei jalat palautuisi ollenkaan.
Kerran viikossa jaksaa juosta ja jos kolmesti käy niin jalat ei vaan enää palaudu. Oireita ilmenee ensin akilleenjänteessä ja sitten pohkeissa. Pian ollaankin sitten sohvan pohjalla ja työnteko kärsii.
Toimistotyöläiset voisivat pitää näissä keskusteluissa päänsä kiinni.
Mulle on helpompi hoitaa työni, kun lihakset ovat levänneet ja kunnossa. Viikonloppuna voimistelu tai salityyppinen treeni käy, mutta tarvitsen pari päivää palautumiseen ennen maanantaita.
Pääsääntöisesti työni takia olen lopun päivää sohvalla ja kaikki ylimääräinen oikeasti käy voimille.
Hermoille sen lisäksi käy lapset, mutta kyllähän minä sohvalta jaksan pelata erän shakkia tai pelata paskahousua vaikka koko illan. Mihinkään pulkkamäkeen minua ei saa tai uimahalleihin.
Jaksaisin kyllä mutta hyvinvointi kärsisi ja olisin aika kiukkunen mies.
isä on rakas ja paras <3 kirjoitti:
Isäni on sohvanvaltaaja. Minä taas olen ihan normaali. Kävelen työmatkat 10km yhteensä ja harrastan liikuntaa sen lisäksi juosten, voimistellen olohuonessa sohvan vierellä ja venytellen lopuksi. Kilometrejä tulee viikossa noin 110 km ja voimistelua kotona yhteensä neljä tuntia.
En kyllä hirveästi jaksa muuta tehdä. Lähinnä työ ja kotiin sohvan vierelle käy minunkin tieni. Liikunta ei ainakaan hirveästi energiatasoja lisää minulla :D:D:D. Ehkä doupingi voisi auttaa hih!
Isäni passiivisuus ei minun elämääni ole ainakaan mitenkään haitannut. Isä on sellainen ja tekee mitä jaksaa.
Rakastan isääni ja olisi kamalaa jos äiti olisi isäni jättänyt hänen passiivisuuden takia. Isä on nyt 64-vuotias sohvanvaltaaja. Normaalipainoinen ja edelleen rauhallinen kunnon suomalainen mies. Ei hän paha ole tai elä epäterveellisesti. Olutta juo viikonloppuisin ja vie koiran ulos lenkille iltaisin.
Tuntuisi hirveältä jos äitini kanssa häntä siitä syyllistettäisiin. Isä on kuitenkin menneisyydessä menestynyt hyvin urheilussa ja hoitanut hommansa hyvin, vaikkei kamalasti meidän lasten elämään osallistunut. Lähinnä kuskasi autolla uimarannalle, harrastuksiin ja kavereille. Itse kuitenkin aina ajoi kotiin sohvalleen.
Olisin kiinnostunut että miksi syyllistätte ja ette ymmärrä muiden ihmisten jaksamista? Mitä se on teiltä pois, vai tunnetteko olonne jotenkin muita paremmaksi?
Väitän että minä kuitenkin olen tämän ketjun urheilullisin nainen.
Minna 84
Vautsiville! Jaksaisimpa itse noin paljon. Isänikin on tuollainen normaali isä.
Kuulostat ihanalta ihmiseltä ja niin ymmärtäväiseltä. Erityisesti tuo että ymmärrät energisyytesi ja muut eivät välttämättä ole samalaisia. Et syyllistä tai vaadi muilta samaa ja keskityt itse omiin suorituksiisi. Kekkonen olisi ollut ylpeä kilometreistäsi. Suomalaisten pitäisi enemmän keskittyä hyöty- ja terveysliikuntaan. Erityisesti omiin suorituksiin eikä muiden tekemättömyyksiin.
Kun luin kirjoituksesi ja liikutuin. Totean että Kekkosen henki elää, eikä toivoa ei ole menetetty.
Tänä aamuna nukuin kerällä sängyssä, mies oli lenkittänyt koiran, laittanut takan palaamaan ja tuli pusuttelemaan minua ja kertoi kahvin oleman tippumassa minulle, hän lähtee nyt treeneihin. Kun hän tulee kotiin olen edelleen sohvalla aamutakissa.
Me ollaan todella onnellinen pariskunta, ollaan puhuttu energiatasojen erillaisuudesta ja se hyväksytty. Kumpikin tietää ja hyväksyy toisensa. Ennen kaikkea hyväksyä pitää itsensä.
Hyvää viikonloppua kaikille!
En ymmärrä miten ihmiset jaksaa lenkkeillä ja käydä kuntosalilla? Väsyttää pelkkä ajatuskin tehdä jotain ylimääräistä.
Ei ehkä ole ideaalitilanne, ettei työpäivän jälkeen enää jaksa mitään, mutta normaalia se nykyisin on. Jos on niiden onnekkaiden joukossa, että virtaa on työpäivän jälkeenkin, voisi energiansa käyttää johonkin muuhun kuin toisten syyllistämiseen.
Kyllähän vetelä sohvamies kerrostalossa varmaan menettelee, mutta olisi se omakotitalossa aika tympeää jos toinen vain lepäilisi ja toinen hoitaisi kaikki hommat.
Myöskään ap:n ei pidä koskaan ottaa lemmikkiä tai tehdä lasta sohvamiehen kanssa. Sitten se vasta alkaakin harmittaa, kun toinen aina vain ”palautuu” ja joudut tekemään kaiken yksin.
Itsestäni vastenmielisintä olisi kuitenkin se, ettei minulla olisi kumppania mihinkään, mitä haluan tehdä. En yhtään tykkää nyhjätä sisällä turhanpäiväisesti vetelehtien. Jonkun mielestä elämän sisällöksi ehkä riittää laitteiden hively, mutta minulle ei.
Liika sisällä oleminen, peli- ja ruuturiippuvuus, huono ravinto, masennus. Noista lähinnä ajattelisin johtuvan sen, ettei muuten perusterve ihminen kykene muuhun kuin sohvalla makailuun. Lääkäri voisi tutkia terveyden ja tarkistaa ettei missään piile tulehduksia tai ole puutostiloja. Voisiko työterveydestä aloittaa? Siellähän voi kertoa ettei työn lisäksi jaksa tehdä yhtään mitään.
Miksi miehille ei ole mitään ongelmaa siinä jos nainen haluaa olla sohvalla rentoutuakseen lastenhoidosta, mutta sitten kun mies haluaa löhötä sohvalla raskaan työpäivän jälkeen, alkaa vaatimukset: "Miks et sä voi tehdä jotain järkevää kun makaa vaan siinä". Voi luoja!
Äitisi kuulostaa kyllä tosi energiseltä ihmiseltä, ei sillä, mutta ihan oikeasti "normaaleja jaksamisensa suhteen". Ei sekään ole normaalia, ettei aikuinen ihminen kykene työpäivänsä jälkeen mihinkään muuhun kuin sohvalla makaamiseen ja telkkarin toljottamiseen.
Tuosta tulee tosi helposti kierre. Energiaa saa esimerkiksi ulkoilusta, liikunnan harrastamisesta, ihmisten tapaamisesta jos sattuu olemaan ekstrovertti, mielekkäistä kulttuurielämyksistä, matkustelusta - ei kaikki kaikesta, mutta terveet ihmiset ainakin jostain. Jos ei varsinaisesti tee mitään, mikä toisi energiaa, vaan pikemminkin ainoastaan asioita jotka vievät sitä, niin ei pysty täysin sanomaan, mikä on omaa, ihmisyyteen liittyvää väsymystä ja mikä seurausta elintavoista. Omalla kohdallani olen huomannut, että vaikka työpäivän jälkeen kuinka väsyttäisi, niin esimerkiksi työmatkan käveleminen tuo energiaa, kun taas sohvalla löllöttäminen pitää sen nuutuneen olon voimassa koko päivän.