Kamalin pettämis tarina minkä olet kuullut

Siis se juttu missä miehet olivat suuseksiä harrastaneet autossa

Vierailija kirjoitti:

Niin ja äskeinen jatkaa vielä... Kaverin kertomuksista oksettavimpia oli, kun hänen oli pakko avautua kuinka olivat miehen kotona panneet suurinpiirtein miehen ja vaimonsa hääkuvan edessä.

Siis tämä juuri missä tämä tapahtui? Milloin? Voisikko pstää viestä mahtavaltaäthotmailpistecom

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri (mies) oli harrastanut pikaisesti parkkipaikalla suuseksiä toisen miehen kanssa. Heti homman jälkeen mennyt kotia, jossa vaimo tästä täysin tietämättömänä oli alkanut pussailemaan kovasti. Ei ehkä olisi, jos olisi tiennyt isännän purskutelleen hetkeä aikaisemmin toisen isännän simennestettä suussaan.

Eipäs kun tämä, mulle selvisi tälläinen keissi oman mieheni kanssa mut oliskohan se tää.. on näitä miehelläni ollut muitakin, kotona,muualla,autossa... viestiä laittakaa tulee mahtavaltaäthotmailpistecom jos on asiasta siis tietoa!

Kaveri yrittää ekaa lasta miehensä kanssa ja samalla pettää sitä uuden rakkaansa kanssa jolla on vaimo ja pari lasta. Sanattomaks vetää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.

Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.

Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.

Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.

En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.

Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.

Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?

Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.

Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.

Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.

Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis

Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).

No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis

Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.

Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?

Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.

Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.

Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.

Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.

Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.

Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.

En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.

Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.

Mikä tarkalleen on jankkaamista, ja miksi sinun sanomisesi eivät sitä ole vaikka yhtä lailla jatkat?

En myöskään ymmärrä edes, mitä eroa tässä enää edes on. Muotoilit aluksi asian huolimattomasti kuin syy traumaasi olisi vain tuossa yhdessä tapahtumassa. Siihen kiinnitin huomiota, ja ilmeisesti et itsekään ole sitä mieltä, että tuo yksi päivä olisi koko syy traumaasi. Erimielisyyttä ei siis sinänsä ole, mutta ilmeisesti sinä ja muutama muu kirjoittaja kokee kovasti ärsyttäväksi sen kantani, että äitisi tuossa osallistui aktiivisesti pettämisen pitkittymiseen ja omalta osaltaan vaikutti myös huonoon itseluottamukseesi. Syy pitäisi nyt yksin saada pettäjän niskoille, sitten oltaisiin tyytyväisiä. Onko tulkintani oikea?

Kuitenkin suurinosa muista hiffasi ekasta viestistä, mutta sinä et.

Ei, vaan kyse oli alun perin siitä, että väitettiin pettämisen pilaavan lapsen elämän. Sitä trauma-viestilläkin tultiin komppaamaan, vaikka muustakin oli kyse kuin pettämisestä, joka sinänsä yksin ei vielä pilaa lapsen elämää.

Nyt asia saa minun puolestani olla. Ellei sitten joku tahdo vielä jatkaa vääntämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.

Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.

Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.

Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.

En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.

Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.

Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?

Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.

Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.

Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.

Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis

Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).

No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis

Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.

Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?

Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.

Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.

Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.

Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.

Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.

Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.

En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.

Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.

Mikä tarkalleen on jankkaamista, ja miksi sinun sanomisesi eivät sitä ole vaikka yhtä lailla jatkat?

En myöskään ymmärrä edes, mitä eroa tässä enää edes on. Muotoilit aluksi asian huolimattomasti kuin syy traumaasi olisi vain tuossa yhdessä tapahtumassa. Siihen kiinnitin huomiota, ja ilmeisesti et itsekään ole sitä mieltä, että tuo yksi päivä olisi koko syy traumaasi. Erimielisyyttä ei siis sinänsä ole, mutta ilmeisesti sinä ja muutama muu kirjoittaja kokee kovasti ärsyttäväksi sen kantani, että äitisi tuossa osallistui aktiivisesti pettämisen pitkittymiseen ja omalta osaltaan vaikutti myös huonoon itseluottamukseesi. Syy pitäisi nyt yksin saada pettäjän niskoille, sitten oltaisiin tyytyväisiä. Onko tulkintani oikea?

Kuitenkin suurinosa muista hiffasi ekasta viestistä, mutta sinä et.

Ei, vaan kyse oli alun perin siitä, että väitettiin pettämisen pilaavan lapsen elämän. Sitä trauma-viestilläkin tultiin komppaamaan, vaikka muustakin oli kyse kuin pettämisestä, joka sinänsä yksin ei vielä pilaa lapsen elämää.

Nyt asia saa minun puolestani olla. Ellei sitten joku tahdo vielä jatkaa vääntämistä.

Petetty vaimo muuttuu entistä hullummaksi kun mies jää kiinni pettämisestä. Lapset vedetään juttuun mukaan syyllistetään isää jäämään paskaan avioliittoon lasten takia. Uhkaillaan kertoa kaikille sukulaisille ja lapsille isän teoista. Monesti häpeä saa isän jäämään. Meillä lapset ei edes ymmärtäny mitä pettäminen ja seksi tarkoittaa ennenkuin vaimoni sen heille selitti yks.koht. säälin lapsiani.

Työkaverini petti avopuolisoaan naisen 17-vuotiaan tyttären kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.

Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.

Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.

Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.

En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.

Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.

Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?

Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.

Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.

Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.

Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis

Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).

No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis

Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.

Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?

Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.

Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.

Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.

Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.

Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.

Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.

Sinä selvästi puolustelet pettäjiä eli olet todennäköisesti itse sellainen. Tai sitten jotenkin saanut siipeesi niin että olet kasvanut tunteettomaksi.

Tuossa tapauksessa jossa isä petti ei hän tosiaan pettänyt yksin vaan siihen osallistuvat hänen serkkunsa ja muut " hutsut".

Äiti ei sen sijaan siihen osallistunut, ihan turha häntä siitä syyllistää.

Mitä vikaa hänessä ikinä saattoi ollakin ei kuulu tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.

Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.

Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.

Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.

En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.

Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.

Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?

Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.

Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.

Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.

Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis

Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).

No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis

Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.

Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?

Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.

Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.

Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.

Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.

Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.

Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.

En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.

Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.

Mikä tarkalleen on jankkaamista, ja miksi sinun sanomisesi eivät sitä ole vaikka yhtä lailla jatkat?

En myöskään ymmärrä edes, mitä eroa tässä enää edes on. Muotoilit aluksi asian huolimattomasti kuin syy traumaasi olisi vain tuossa yhdessä tapahtumassa. Siihen kiinnitin huomiota, ja ilmeisesti et itsekään ole sitä mieltä, että tuo yksi päivä olisi koko syy traumaasi. Erimielisyyttä ei siis sinänsä ole, mutta ilmeisesti sinä ja muutama muu kirjoittaja kokee kovasti ärsyttäväksi sen kantani, että äitisi tuossa osallistui aktiivisesti pettämisen pitkittymiseen ja omalta osaltaan vaikutti myös huonoon itseluottamukseesi. Syy pitäisi nyt yksin saada pettäjän niskoille, sitten oltaisiin tyytyväisiä. Onko tulkintani oikea?

Höpö höpö nyt.

Pettäminen on aina yksinomaan pettäjän syytä.

Eroaminen on aivan h*****in helppoa nykyään jos ei enää vaimo/ aviomies kiinnosta tai riitä.

On tietysti ikävää jos petetty ei pysty eroamaan syystä tai toisesta , mutta ei se tee tästä osasyyllistä pettämiseen.

Vierailija kirjoitti:

minun tarinani kirjoitti:

Kamalin pettämistarina, jonka tiedän, on oma tarinani, jossa vaimollani oli salasuhde tuttuumme lähes vuoden ajan (kunnes ratkaiseva kiinnijääminen tapahtui). Valehtelua, peittelyä, tulevaisuuden suunnitelmia. Kaksoiselämää, jonka tuomia ongelmia päivittäisessä elämässä yritti sälyttää kontolleni. Oli "erilleen kasvamista", "tunteiden laatumista", "kaveruutta", "masennusta", "fyysistä ja psyykkistä ongelmaa". Tapailivat kuitenkin milloin missäkin ja vaimokin oli täysissä voimissa, vaikka toisin väittikin. Ja vaikka asiaa epäilin, ei myöntänyt, ei edes aukottomien todisteiden edessä. Tällöinkin kielsi kaiken ja yritti kääntää asiaan syykseni ja kontolloni.

Yleisesti ottaen kamalimpana pettämistarinana pidän pitkään jatkuneita, suunniteltuja tai suunnitelmallisia pettämisiä, joissa omaa kumppania tai muita asiaan liittyviä henkilöitä vedätetään tietoisesti.

Tosin kyllähän tuo "pariskunnan molemmat osapuolet saman isän lapsia" -kuulostaa kamalalta ja moni muukin tarina. Pettämällä toista saat ainakin yhden, todennäköisesti monen monen muun elämän sekaisin.

 

Mitkä oli aukottomat todisteet? Mitä, jos mitään pettämistä ei koskaan edes tapahtunut?

Niinhän tuo vaimonikin sanoi "...mitään tässä ole. Vainoharhainen olen"

No rysän päältä "hommissa ilman vaatteita ei jäänyt kiinni", mutta mielestäni aukoton merkki pettämisestä on

- tapaamiset

- viestittelyn lisääntyminen, puhelimen vahdinta, näppäinlukot päälle jne.

- lisääntyneet "työtapaamiset" ja kokoukset, joista ei edes työpaikalla tiedetty.

- yhteinen hotelliyö harrastustapahtuman yhteydessä. Itse olin työmatkalla ja vaimo oli laittanut jostain syystä lapset hoitoon. No syy lopulta selvisi.

- alibit ja aikataulut alkoivat pikkuhiljaa kusahtamaan ja asioita tulla esiin sieltä täältä.

Mutta eihän näistä mitään pettämistä voi päätellä, "vainoharhainen mies".

Ai niin unohdin mainita:

- huhut liikkuivat ja osa hänen kavereistaan vinkkasi asiasta minulle, osa kavereista taas auttoi häntä alibeissa ja puhuivat hieman ohi suunsa.

- kysyin myös mieheltä itseltään, kun olin riittävän varma asiasta ja hän myönsi tapaamiset ja viestittelyt.

Tosin vaimo ei vielä tällöinkään myöntänyt asiaa vaan väitti itsepintaisesti, ettei mitään ole tapahtunut eikä mies häntä kiinnostanut.

Itse mietin lähinnä sitä, että miksi vaimoni yli vuoden jaksoi muka miestä tapailla, jos hänen mielestään ei mitään muka koskaan ollut tapahtunut eikä hän edes kiinnostanut ja kuka keski-ikäinen mies muka olisi jaksanut vuoden verran pyöritellä naista "ilman minkään tapahtumista" ja miksi?

Paska maku jäi ja pilalle meni ainakin oma ja lastemme elämä.

Näin jonkin aikaa tapahtuneen ja akuutin tilanteen jälkeen voin vain itse miettiä, miten oikeassa pienet intuitioni ja tuntemukseni olivatkaan. "Ei savua ilman tulta".

Aika yksinäinen olen.

Naimisissa olevalla miehellä oli suhde hänen ja vaimonsa yhteiseen tuttuun. Miekkonen uskotteli toiselle naiselle, että eroaa vaimostaan.

Samaan aikaan kuitenkin suunnitteli elämänmuutoksia ja uusia "pieniä" hankintoja, kuten okt vaimonsa kanssa. Miekkonen jäi kiinni suhteestaan, valehteli vaimolle ja selitteli itsensä ns.kuiville suhteesta. Pian ne sitten muuttikin tuohon naapuriin ja esittävät onnellista paria. Vaimo ei ole koskaan iltaisin kotona ja mies hoitaa lapset ja kodin. Mies juttelee ja hymyilee meille naapureille vain silloin, kun rouva ei ole paikalla. Rouva on ihan he lvetin teennäinen, jopa pelottava. Mies on aina ku pelokas koiranpentu, ku rouva paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.

Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.

Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.

Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.

En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.

Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.

Sinuun se on vaikuttanut sillä hyvin ikävällä tavalla että sinulta puuttuu empatia.

Ja sinä porskutat hyvillä mielin eteenpäin ja jätät romua jälkeesi etkä edes huomaa sitä.

No sinähän tosiaan jonkun nimettömän kommentoijan romut ja huomaamiset tiedät.

En varmasti ole maailman empaattisin ihminen, mutta mielestäni itsesääliin tai muiden syyttelyyn jääneet eivät empatiaa tarvitsekaan. Se menee heissä aivan hukkaan.

Onhan se kurjaa, jos iskä on pettänyt äiskää tai äippä iskää, mutta jos ei ihminen aikuisiällä kykene luottamukseen ja ihmissuhteeseen, niin on siinä vähän muutakin syytä kuin iskän pettäminen vuonna -88.

Väitteet pettämisen lapsia traumatisoivasta vaikutuksesta saavat hyvin vähän tukea tosielämästä ottaen huomioon miten yleistä pettäminen on. Eihän kukaan enää kykenisi parisuhteeseen, uskaltaisi mennä naimisiin eikä hankkia lapsia, jos jomman kumman vanhemman pettäminen niin syvät arvet kaikkiin jättäisi.

Sen mitä ystäväpiiristäni tiedän, niin eipä kukaan ole vanhempiensa parisuhdesotkuilla mehustellut lapsena, nuorena tai aikuisenakaan. Välit on useimmilla vanhempiinsa asialliset, eikä vanhoja kaivella. Aika perverssiä se olisikin olla vanhempiensa seksielämästä kiinnostunut. Eiköhän he osaa hoitaa asiansa keskenään tai kenen kanssa hoitavat.

Samoin on erittäin perverssiä osallistaa lapsensa pettämiskuvioihin selostamalla heille mitä iskä tai äiskä on mennyt vieraan sedän tai tädin kanssa tekemään. Sellainen vanhempi ei ajattele lapsen etua.

Aamen. Kerrankin yksi järkevä aikuinen ihminen palstalla.

Niin se olen minäkin kokenut äidin alkoholismin, vanhempien erot, perheen väkivaltaisuuden, uudet puolisot, ollut itse pitkässä suhteessa väkivaltaiseen narsistiin ynnä muuta mitä en edes jaksa luetella. Ja tässäpä sitä vaan sinkkuna porskutellaan ja edelleen nelikymppisenä uskon oikeaan rakkauteen. Vanhempiini välit ovat asialliset ja ihan hyvät, emme puhu vanhoista enää mitään.

Sain kyseenalaisen kunnian olla osa täysin sekopäistä kuviota, jossa yksi mies maanisesti pyöritti sellaista suhderulettia monien naisten kanssa, ettei kukaan olisi uskonut mahdolliseksi. Miehellä oli jatkuvasti useampi parisuhde samaan, jos jokin loppui, hän "saalisti" uuden naisen tilalle. Eräs naisista sai jopa toivotun lapsen hänen kanssaan. Kukaan naisista ei ilmeisesti tiennyt toisistaan, ja tätä jatkui ainakin kolmisen vuotta, kunnes kulissit kaatuivat rytinällä. Mies on näennäisesti pahoitellut käytöstään, muttei vaikuta olevan kovinkaan katuvainen. Epäilen vahvasti jonkinlaista persoonallisuushäiriötä.

Oma ex-aviomieheni oli niin törkeä että jopa piti naisten kanssa kädestä katsoessamme elokuvia salaa peiton alla minun pitäessäni sylissä vauvaamme. Yritti iskeä kaikki ystäväni. Onnistui iskemään heistä muutaman selittelemällä että ero tulossa. Sitten kun lopulta kaikki paljastui (kaverit lähettivät viestiä) meillä oli kaksi pientä vauvaa ja minä olin opiskelija. Jäin koska en uskonut pärjääväni taloudellisesti. Olimme olleet nuoruudesta lähtien naimisissa. Lopulta se oli mies itse lähti ja huomasin miltä onni tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri yrittää ekaa lasta miehensä kanssa ja samalla pettää sitä uuden rakkaansa kanssa jolla on vaimo ja pari lasta. Sanattomaks vetää.

Ja sinä tiedät asiasta ja katsot vierestä, etkä tee asialle mitään? Olet yhtä paha, sieluton jäämurikka.

Kaveri oli ollu monta vuotta parisuhteessa, olivat kihloissa ja lastakin yrittivät. Yhteisellä lomamatkalla sitten mies huomasi sattumalta naisen puhelimeen tulleen viestin, parhaalta kaveriltaan. Kävi ilmi että näillä oli ollut suhde jo pidemmän aikaa. Siinä sitten ihana yhteinen lentomatka takaisin ja tavarat jakoon.

Kaverilla oli avokki ja salainen naisystävä yhtäaikaa paksuna sille. Puhu molemmat ympäri tekemään abortin. Jälkeenpäin jäi kiinni suhteesta mutta naiset ei tiedä, että odottivat yhtäaikaa vauvaa samalle ukolle.

Mies kehui joululahjoja avatessa käyneensä ostoksilla naisten alusvaateliilkeessä. Kukaan perheestä ei vaan saanut sieltä lahjaa...

Vierailija kirjoitti:

Mies kehui joululahjoja avatessa käyneensä ostoksilla naisten alusvaateliilkeessä. Kukaan perheestä ei vaan saanut sieltä lahjaa...

Siis kamalin pettämistarina? Tuo? Jos kävi vaikka kaverinsa kanssa kaverin vaimolle ostamassa, eikä raaskinut itse ostaa mitään. Missä välissä se kamala pettäminen tapahtui tuossa "tarinassa"?

jos isäpuoli panee avokin 17v. lasta niin kyseessä ei kyllä ole pettäminen. sairas asetelma, vaikka onkin " jo " 17 eikä ns. sakkolihaa niin valta-asema vanhempana on jo ihan överi. ja onko touhu alkanut vasta 17 vai jo paljon aiemmin. saunan taakse joutaa kaikki tuommoset manipuloivat pedaripsykot.