Lue keskustelun säännöt.
Kamalin pettämis tarina minkä olet kuullut
04.01.2019 |
Tiedän tapauksen jossa pettäminen tuli selville, kun nuoripari sai tietää olevansa saman miehen lapsia.
Kommentit (554)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Ei se ole itsensä laiminlyöntiä että ei anna muiden ihmisten päättää elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Ei se ole itsensä laiminlyöntiä että ei anna muiden ihmisten päättää elämästään.
Ei olekaan, mutta suhteeseen jääminen, kun on tullut petetyksi, on todella tuskallista. Tuskan tuottaminen itselleen on itsensä huonosti kohtelemista. Vain hyvin harvalle jääminen on vähemmän tuskallinen kuin eroaminen. Tämä tiedetään siitä, että lopulta ne jääjätkin, tarpeeksi kauan suhteessa kärsittyään, lopulta kuitenkin eroavat. Ja ero on helpotus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Ei se ole itsensä laiminlyöntiä että ei anna muiden ihmisten päättää elämästään.
Voihan sen noinkin kääntää. Muut ihmiset, esim mies , on vaan siinä vaiheessa jo päättänyt vaimonsa elämästä aika paljon, kun on jakanut lempeään muillekin.
Itsensä laiminlyöntiä nimenomaan, että antaa pitää itseään koko kylän narrina ja miehensä kohdella vaimoa niinkin ala-arvoisesti.
Itsepetosta kuvitella, että hallitsee omaa elämäänsä, eikä anna muiden päättää siitä, kun pas ka on jo tullut housuun ja kaikki muutkin ihmiset haistaa sen. Koittaa siinä hymyillä, että "kaikki on hienosti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?
Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.
Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.
Omani. Siinä tuhoutui kaksi perhettä, neljä aikuista ja liian monta pientä elämää. Ja kaikki yhden valehtelevan, sairaan, itsekkään ihmisen kieroilujen ja oman edun tavoittelemisen vuoksi.
En toivo kenellekään samaa kohtaloa. Kestää vuosia toipua tuskasta, petoksesta. Kauan menee, kun rakennat itsesi ja kaiken ympäriltäsi uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Ei ärsyttävää, vaan säälittävää. Tosiasioiden kieltämistä. Epäaitoa. Epärehellistä. En arvosta ihmistä ollenkaan, joka feikkaa. Eihän voi tietää, missä kaikessa hän feikkaa. En huolisi sellaista ihmistä ystäväksi, enkä puolisoksi. Huonon mallin antaa myös lapsilleen. Aivan kuin eläisi kaksoiselämää.
Joskus ihmiselle kulissien ylläpitäminen voi olla viimeinen keino säilyttää oma mielenterveys. Mitä se kenellekään muulle kuuluu.
3 pienen lapsen äiti ja vaimo tapasi ensirakkautensa monien vuosien jälkee sattumalta tyttöjen baari iltana. Sillä kertaa molemmat pystyivät hillitsemään itsensä (mies myöskin pitkässä parisuhteessa) ja vastustamaan kiusausta vaikka kaikille läsnäolijoille oli hyvin selvää että ainakin ajatuksen tasolla olisivat valmiita lähtemään toiseen matkaan, vanha suola todellakin janotti. Ei mitään asia jäi siihen ja molemmat tahot jatkoivat omaa arkea ja elämäänsä kuin ennenkin. Pari kuukautta myöhemmin kävi samanlainen tilanne, sattumalta tapasivat baariiltana, tällä kertaa eivät kuitenkaan enään pystynetkään yrityksestä huolimatta pitää näppejään erossa ja päätyivät perus baari vessa panolle salaa. Mutta asia jäi taas vaan siihen eivätkä he tälläkään kertaa jatkaneet keskenään minkäänlaista yhteydenpito. Vaimo kantoi kamalia tunnontuskia ja oli todella ristiriidassa itsensä kanssa, pettäminen kadutti, ja toisaalta ei ollenkaan koska olin tämä mies hänen elämänsä rakkaus joka oli päässyt kerran karkuun, mutta aviomiehen ja etenkin lasten takiahän ei edes halunnut ajatella eroavansa. Mainittakoon että he elivät hyvässä ja onnellisessa suhteessa ja kaikki oli muuten hyvin ja pettämiselle ei ollut varsinaista perustelua muuten kun että tämä toinen mies vain sattui olemaan se iso suuri palava vastustamaton rakkaus ja heidän välilen vetovoima ja kemia oli vaan niin sitä jotain.
Meni puoli vuotta ja vaimo oli päättänyt että asia saa jäädä tähän hän ei kerro asiasta kennellekään ja päättää unohtaa koko jutun, mutta taas vaimo oli lähtenyt viinilasillisille ystävien kanssa ja kas taas he sattuivat samaan aikaan samaan paikkaan tämän exän kanssa. Tällä kertaa molemmat selvinpäin päättivät että nyt tämä asia keskustellaan ja lopulta kävi niin että siitä illasta lähtien tämä vaimo ja exä ovat olleet yhdessä, kohta 15 vuotta,erittäin rakastuneita ja onnellisia vieläkin. Siinä samassa rytäkässä toki "pilasivat" 6 muun ihmisen elämän, tämän exä oli ehtinyt kihlata oman naisensa, suunnittelivat häitä ja vähän eron jälkeen selvisi että tuo nainen olikin ehtinyt pamahtaa paksuksi. Vaimon mies ja lapset jäivät keskenään asumaan uuteen omakotitaloonsa ja vaimo muutti exänsä asuntoon. Silloin järkytys ja draama oli ihan kauhea mutta tänä päivänä yllättäen kaikki tahot tulevat hyvin toimeen keskenään eikä mitään katkeruutta ole jäänyt. Kamalaa kyllä mutta loppupeleissä tosi rakkaus voitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Ei ärsyttävää, vaan säälittävää. Tosiasioiden kieltämistä. Epäaitoa. Epärehellistä. En arvosta ihmistä ollenkaan, joka feikkaa. Eihän voi tietää, missä kaikessa hän feikkaa. En huolisi sellaista ihmistä ystäväksi, enkä puolisoksi. Huonon mallin antaa myös lapsilleen. Aivan kuin eläisi kaksoiselämää.
Joskus ihmiselle kulissien ylläpitäminen voi olla viimeinen keino säilyttää oma mielenterveys. Mitä se kenellekään muulle kuuluu.
Niin, kun ei näe muita vaihtoehtoja, kun pitää ajatella, mitä ne muut ajattelee. Ja esittää ulkopuolisille. Mielenterveyden kannalta olisi terveempää elää todellisuutta ja pistää elämä kuntoon. Se kirpaisee vain kerran. Kulissiin jääminen kirvelee loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?
Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.
Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.
Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.
Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.
Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.
Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omani. Siinä tuhoutui kaksi perhettä, neljä aikuista ja liian monta pientä elämää. Ja kaikki yhden valehtelevan, sairaan, itsekkään ihmisen kieroilujen ja oman edun tavoittelemisen vuoksi.
En toivo kenellekään samaa kohtaloa. Kestää vuosia toipua tuskasta, petoksesta. Kauan menee, kun rakennat itsesi ja kaiken ympäriltäsi uusiksi.
Mitkä pienet elämät tuhoutuivat? Ovatko lapset menehtyneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?
Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.
Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.
Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.
Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.
Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.
Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.
En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.
Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?
Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.
Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.
Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.
Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.
Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.
Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.
En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.
Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.
Nää ei oo ees mitään mielipide asioita vaan ihan tutkittu juttu et vanhempien suhde ja pettämiset, väkivallat ja muu satuttaminen vaikuttaa lapsen kehitykseen. Ero sen sijaan voi olla hyväkin juttu jos tappelu kotona loppuu. Kiree ilmapiiri ikään kuin raukeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?
Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.
Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.
Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.
Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.
Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.
Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.
En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.
Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.
Mikä tarkalleen on jankkaamista, ja miksi sinun sanomisesi eivät sitä ole vaikka yhtä lailla jatkat?
En myöskään ymmärrä edes, mitä eroa tässä enää edes on. Muotoilit aluksi asian huolimattomasti kuin syy traumaasi olisi vain tuossa yhdessä tapahtumassa. Siihen kiinnitin huomiota, ja ilmeisesti et itsekään ole sitä mieltä, että tuo yksi päivä olisi koko syy traumaasi. Erimielisyyttä ei siis sinänsä ole, mutta ilmeisesti sinä ja muutama muu kirjoittaja kokee kovasti ärsyttäväksi sen kantani, että äitisi tuossa osallistui aktiivisesti pettämisen pitkittymiseen ja omalta osaltaan vaikutti myös huonoon itseluottamukseesi. Syy pitäisi nyt yksin saada pettäjän niskoille, sitten oltaisiin tyytyväisiä. Onko tulkintani oikea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuo ole pyyntö:eikö sun olisi aika jo lopettaa? (sori ohis)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Mut mitäs jos mies pettää ja kun on jäämässä kiinni, saa kuitenkin valehdeltua puolisolleen että mitään ei ole tapahtunut.
Mies on sitä mieltä että ei kerro puolisolle, koska puoliso ei kestäisi sitä fyysisesti eikä psyykkisesti.
Puoliso elää valheessa, jossa ei edes tiedä elävänsä.
Mies petti naisen kanssa, jonka kanssa on ollut seksisuhteessa vuosikausien ajan ennen puolisonsa tapaamista.
Siinä missä mies pettää vaimoaan, voi hän myös pettää sitä jonka kanssa seksiä harrastaa.
Ei ulkopuolinen voi tietää miksi joku tekee jotain, vain se valehteleva yksilö.
Välttämättä mies ei edes valehtele eikä petä jos on kotoa saanut luvan peuhata. Tätä ei välttämättä kerro sille jonka kanssa harrastaa seksiä vaan nimenomaan tälle valehtelee.
Se että pari on yhdessä, on valinta olla yhdessä. Se että harrastaa seksiä jossain on myös valita, jos mies sanoi että ei kerro koska kumppani ei ymmärrä on valinta kuitenkin pysyä hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?
Alkuperäisen tarinan postaaja tässä. Äitini kyllä pitkitti tilannetta olemalla eroamatta, mutta isäni pettämiset ei todellakaan tullut ilmi vain tuona yhtenä kertana. Tuo yksi kerta oli kuitenkin erittäin suuressa roolissa trauman syntymisessä: se että minun kotiini tulee joku tuntematon hutsu, syntymäpäivänäni. Koko mielikuvani omasta isästäni ja vanhempieni liitosta mureni, miksi isä satuttaa äitiä. Isäni lapsellinen käytös ja vanhempien riitely koko suvun edessä ja siitä koitunut (myötä)häpeä. Ja yksinkertaisesti se oksetus että isäni panee omaa serkkuaan. (En tiedä, kai se teille joillekin on ok ja täysin normaalia...) Siihen päälle vielä se että huomaan myöhemmin kyseisen naikkosen käyttävän minun henkilökohtaisia tavaroitani, pyyhettäni, sillä välin kun itse olen koulussa. Ja nämä muistot ja tunteet palaa takaisin aina kun kuulen sanan ”pettäminen”, tai pelkään itse tulevani petetyksi.
Mutta niin. Eikö sun olisi aika jo lopettaa? Sinä arviot minun traumaani keittiöpsykologina (vaikka minulla on ammattilaisenkin arvio asiasta), ja vastapalveluksena muut diagnosoivat sinut tunnevammaiseksi. Tässä keskustelussa ei ole mitään voitettavaa.
Tänne kun kirjoittaa, niin ottaa riskin, että muut saattavat sitä kommentoida. Tämähän on keskustelupalsta. Minua ei haittaa, jos joku välttämättä haluaa väittää minua tunnevammaiseksi.
Pysyn käsityksessäni edelleen, että yksi tuollainen tapaus ei riitä aiheuttamaan traumatisoitumista yksin. Inhottava kokemus se varmasti on ollut, samoin kuin myöhemmätkin, mutta näen kyllä myös äitisi roolin tuon kaiken mahdollistajana myös. Isäsi ei ollut ainoa pettämiseen osallistunut, niin sanoakseni.
Muuten näissä keskusteluihin osallistumiseen pätee sama kuin pettämissuhteeseenkin. Itse on lähdettävä, jos ei tunnu hyvältä. Kun pyydät minua lopettamaan, toimit samoin kuin äitisi (?), joka varmasti toivoi, ehkä pyysikin, että isäsi lopettaisi. Ihmiset eivät kuitenkaan toimi eivätkä muutu käskystä.
Olen pahoillani, jos sanomani loukkaa. Olen kuitenkin vilpittömästi tätä mieltä.
En pyytänyt sinua lopettamaan. Huomautin että jankkaat, ikäänkuin sinulla olisi jotain voitettavaa tässä eipäs-juupas väittelyssä. On juu tullut selväksi sinun mielipiteesi ja se että et ole muuttamassa maailmankuvaasi, koska se miten SINÄ koet asian on sinulle todempi kuin miten kukaan muu kertoo kokevansa asian. Oli sitten kyse sinulle tapahtuneesta tai jollekin toiselle.
Toivottavasti pääset tunnelukostasi eroon.Mikä tarkalleen on jankkaamista, ja miksi sinun sanomisesi eivät sitä ole vaikka yhtä lailla jatkat?
En myöskään ymmärrä edes, mitä eroa tässä enää edes on. Muotoilit aluksi asian huolimattomasti kuin syy traumaasi olisi vain tuossa yhdessä tapahtumassa. Siihen kiinnitin huomiota, ja ilmeisesti et itsekään ole sitä mieltä, että tuo yksi päivä olisi koko syy traumaasi. Erimielisyyttä ei siis sinänsä ole, mutta ilmeisesti sinä ja muutama muu kirjoittaja kokee kovasti ärsyttäväksi sen kantani, että äitisi tuossa osallistui aktiivisesti pettämisen pitkittymiseen ja omalta osaltaan vaikutti myös huonoon itseluottamukseesi. Syy pitäisi nyt yksin saada pettäjän niskoille, sitten oltaisiin tyytyväisiä. Onko tulkintani oikea?
Kuitenkin suurinosa muista hiffasi ekasta viestistä, mutta sinä et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Ei se ole itsensä laiminlyöntiä että ei anna muiden ihmisten päättää elämästään.
Voihan sen noinkin kääntää. Muut ihmiset, esim mies , on vaan siinä vaiheessa jo päättänyt vaimonsa elämästä aika paljon, kun on jakanut lempeään muillekin.
Itsensä laiminlyöntiä nimenomaan, että antaa pitää itseään koko kylän narrina ja miehensä kohdella vaimoa niinkin ala-arvoisesti.
Itsepetosta kuvitella, että hallitsee omaa elämäänsä, eikä anna muiden päättää siitä, kun pas ka on jo tullut housuun ja kaikki muutkin ihmiset haistaa sen. Koittaa siinä hymyillä, että "kaikki on hienosti".
Samaa mieltä. Tiedän tapauksen, jossa mies pettänyt vaimoaan kymmeniä vuosia. Jostain syystä vaimo on pysynyt liitossa. Mies on ratkaissut kaksoiselämäkuvioitaan siten, että on hankkinut työpaikan toiselta paikkakunnalta asuntoineen. Valitettavasti tiedän tämän, koska törmäsin tähän mieheen nettitreffeillä. Hän esiintyi sinkkuna ja siksi minulta meni tovi tajuta asian oikea laita. Laitoin vaimolle kirjeen, mutta tuskin mitään vaikutusta. Hassua tässä on sekin, että yhtäkkiä mieleeni muistui tapaus kaukaa menneisyydestä. Naistuttuni, jolla oli aika villi luonto, oli risteilyllä. Siellä hän oli tavannut naimisissa olevan miehen, jonka kanssa oli päätynyt sänkyyn. Kun muistelin naistuttuni tarinaa, kaikki täsmäsi itse netissä törmäämääni mieheen. Oikea sarjapettäjä. Eipä siitäkään miehestä päällepäin uskoisi. Näyttää kuivalta virkamieheltä.
Mies tapaa naisen.
Mies joutuu 2 viikoksi vankilaan.
Nainen lupaa odottaa miestä.
Mies vapautuu vankilasta.
Mies ja nainen harrastavat seksiä.
Mies saa sukupuolitaudin.
Mies saa selville, että nainen nainut äitinsä veljen kanssa.
Nainen sanoo jättävänsä sen toisen miehen.
Nainen ei jättänyt vaan jatkoi tapailua selän takana.
Nainen jää siitä kiinni petetyn miehen sukulaiselle.
Mies jättää naisen.
Miehelle jää parantumaton sukupuolitauti.
Missäpäin tämä tapahtui?! Oma mies jäi kiinni tälläisestä ja juuri samanlainen tapaus.. oksettaa älyttömästi!
Luitko lainkaan, mitä kommentoit? Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa, että traumatisoituminen on erittäin luultavasti tapahtunut pitkäkestoisen tilanteen vuoksi, ja siihen liittyy myös ja nimenomaan äidin käytös. En pidä todenäköisenä, että se yksittäinen tapaus, että vieras nainen tuli käymään kotona, olisi yksinään trauman syy. Siitähän tämä koko keskustelu lähti.
Nythän sitten sinäkin syyllistyit "toisen kokemuksen mitätöintiin" ja "ylikävelemiseen", kun ryhdyit psykologisoimaan tunnekylmää ilmapiiriä kodissa. Vai kuinka?