Lue keskustelun säännöt.
Kamalin pettämis tarina minkä olet kuullut
04.01.2019 |
Tiedän tapauksen jossa pettäminen tuli selville, kun nuoripari sai tietää olevansa saman miehen lapsia.
Kommentit (554)
https://exrouva.blogspot.com/2018/12/kerran-petturi-aina-petturi.html
Kerran petturi on aina petturi
Vierailija kirjoitti:
Poikaystävä piti kahta tyttöystävää yhtäaikaa. Melkein kahden vuoden ajan. Tyttöystävä sopi tämän miehen kanssa avioliitosta, vihkikaavan olin jo katsonut ja lasten nimet oltiin päätetty.
Kerran löytyi sitten somesta yhteiskuvia miehestäni toisen naisen kanssa. Mies kielsi kaiken. Yhdessä jatkoivat mutta nainen epäili kunnes löytyi lisää kuvia. Otti toiseen naiseen yhteyttä ja kuuli, että hänelle oli samat tulevaisuudensuunnitelmat luvattu ja yhdessä oli oltu sama aika molempien kanssa. Mies menetti sitten molemmat tyttöystävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.
Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Tää ei nyt yllä muiden pettämistarinoiden tasolle, mutta tuttavapiirissä on yks mies, joka kuulemma on jo vuosia rutoinoituneesti pettänyt tyttöystäväänsä eri naisten kanssa. Molemmat ovat 25-30-vuotiaita eli kyse ei ole mistään "olen loukussa talon, vaimon ja lasten välissä enkä keksi ulospääsyä" -tilanteesta vaan vissiin yksinkertaisesti eroamislaiskuudesta. Ihmettelen vaan, miten 120 000 asukkaan paikassa asia voi pysyä kauaa salassa...
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.
Jep. Meillä jäi myös isä kiinni pettämisestä. Sisko löysi toisen naisen lähettämät lirkutteluviestit puhelimesta. Siskoni ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, itse olen mutta hyvin epäonnistuneesti. Onko näillä asioilla mitään yhteyttä toisiinsa, ken tietää, mutta tuskinpa isän ja äidin avioliitto antoi mitään kovin hyvää pohjaa vakaiden ihmissuhteiden muodostamiselle.
Isään pidämme yhteyttä 1-2 kertaa vuodessa, tai siis sisko pitää, itseltäni se aina jotenkin mystisesti "unohtuu". Suuttumus isän tekemiä tekoja kohtaan tuntuu vain voimistuvan iän myötä, kun omien kokemusten kautta tajuaa, miten kauhealta pettäminen, salailu, huijaamiset yms. on täytynyt äidistä tuntua.
Itse sanoisin nykyisille ja tuleville vanhemmille, että pettäkää niin paljon kuin haluatte, mutta älkää ihmetelkö, jos lapsista ei kuulu sen jälkeen mitään eikä kukaan jälkikasvusta tule haudalle nyyhkimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Sinuun se on vaikuttanut sillä hyvin ikävällä tavalla että sinulta puuttuu empatia.
Ja sinä porskutat hyvillä mielin eteenpäin ja jätät romua jälkeesi etkä edes huomaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tapauksen jossa pettäminen tuli selville, kun nuoripari sai tietää olevansa saman miehen lapsia.
Hyi kamala! Oliko seksiä ehtinyt olla? Miettikää jos löydätte täydellisen kumppanin, esittelette sen vanhemmille niin isä paljastaa, että se on hänen poikansa(/tyttönsä).
Minä muuten pelkäsin tätä, kun tapasin nykyisen mieheni. Vanhempani olivat kyllä eronneet, mutta isäni sai lapsia vaikka kuinka monen naisen kanssa lapsia meidän kahden jälkeen. Viimeisimpien laskujeni mukaan minulla on 12 puolisisarusta.
Pelkäsin siksi mieheni olevan velipuoleni, koska olimme aika samanlaisia, näytimme myös aika samalta. Emme kuitenkaan olleet mitään sukua toisillemme, viimeistään avioliiton esteiden tutkinnassa olisi tullut ilmi tällainen. Ja tunnen kyllä mieheni isän, joka on tumma kuten oma isäni ja samanlaisia kasvonpiirteitä on aika paljon.
Asia ei välttämättä tulisi koskaan selville, jos kirjoihin on merkitty väärä isä. Jos nainen on naimisissa, isäksi merkitään automaattisesti aviopuoliso.
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Sinuun se on vaikuttanut sillä hyvin ikävällä tavalla että sinulta puuttuu empatia.
Ja sinä porskutat hyvillä mielin eteenpäin ja jätät romua jälkeesi etkä edes huomaa sitä.
No sinähän tosiaan jonkun nimettömän kommentoijan romut ja huomaamiset tiedät.
En varmasti ole maailman empaattisin ihminen, mutta mielestäni itsesääliin tai muiden syyttelyyn jääneet eivät empatiaa tarvitsekaan. Se menee heissä aivan hukkaan.
Onhan se kurjaa, jos iskä on pettänyt äiskää tai äippä iskää, mutta jos ei ihminen aikuisiällä kykene luottamukseen ja ihmissuhteeseen, niin on siinä vähän muutakin syytä kuin iskän pettäminen vuonna -88.
Väitteet pettämisen lapsia traumatisoivasta vaikutuksesta saavat hyvin vähän tukea tosielämästä ottaen huomioon miten yleistä pettäminen on. Eihän kukaan enää kykenisi parisuhteeseen, uskaltaisi mennä naimisiin eikä hankkia lapsia, jos jomman kumman vanhemman pettäminen niin syvät arvet kaikkiin jättäisi.
Sen mitä ystäväpiiristäni tiedän, niin eipä kukaan ole vanhempiensa parisuhdesotkuilla mehustellut lapsena, nuorena tai aikuisenakaan. Välit on useimmilla vanhempiinsa asialliset, eikä vanhoja kaivella. Aika perverssiä se olisikin olla vanhempiensa seksielämästä kiinnostunut. Eiköhän he osaa hoitaa asiansa keskenään tai kenen kanssa hoitavat.
Samoin on erittäin perverssiä osallistaa lapsensa pettämiskuvioihin selostamalla heille mitä iskä tai äiskä on mennyt vieraan sedän tai tädin kanssa tekemään. Sellainen vanhempi ei ajattele lapsen etua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Ei ärsyttävää, vaan säälittävää. Tosiasioiden kieltämistä. Epäaitoa. Epärehellistä. En arvosta ihmistä ollenkaan, joka feikkaa. Eihän voi tietää, missä kaikessa hän feikkaa. En huolisi sellaista ihmistä ystäväksi, enkä puolisoksi. Huonon mallin antaa myös lapsilleen. Aivan kuin eläisi kaksoiselämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Mut mitäs jos mies pettää ja kun on jäämässä kiinni, saa kuitenkin valehdeltua puolisolleen että mitään ei ole tapahtunut.
Mies on sitä mieltä että ei kerro puolisolle, koska puoliso ei kestäisi sitä fyysisesti eikä psyykkisesti.
Puoliso elää valheessa, jossa ei edes tiedä elävänsä.
Mies petti naisen kanssa, jonka kanssa on ollut seksisuhteessa vuosikausien ajan ennen puolisonsa tapaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Ei ärsyttävää, vaan säälittävää. Tosiasioiden kieltämistä. Epäaitoa. Epärehellistä. En arvosta ihmistä ollenkaan, joka feikkaa. Eihän voi tietää, missä kaikessa hän feikkaa. En huolisi sellaista ihmistä ystäväksi, enkä puolisoksi. Huonon mallin antaa myös lapsilleen. Aivan kuin eläisi kaksoiselämää.
Yleisestihän vaimoa, joka jää pettäneen miehen kanssa vielä yhteen , pidetään tyhmänä. Eihän kukaan halua, että pidetään tyhmänä. Siksi kulissit. Mutta kun naisten keskuudessa mikään asia ei pysy salassa, niin onhan se yks hel vetin teatteri naurettavaa ja turhaa, kun uudetkin naapurit jo tietää koko tarinan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein hirveintä pettämisessä on se, kun vaimo yrittää selvitä siitä miehensä aiheuttamasta shokista, pettymyksestä ja suhteen tuhoamisesta mahdollisimman vähin äänin. Pidetään huoli, ettei kukaan saa tietää, aletaan suunnittelemaan iltatähteä, ostetaan uusi asunto, esitetään suvulle ja ystäville että kaikki on hyvin. Kulissit pidetään väkisten pystyssä. Vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset ovat jo kuulleet ja tietävät miehen salasuhteesta enemmän, kuin vaimo itse. Näin tuttavan perheessä.
Miksi ”kulissien” ylläpitäminen ärsyttää sivullista? Miksi ylipäänsä ihmisiä raivostuttaa niin kovasti, jos joku petetty jatkaa avioliittoaan? Ärsyttävintä on käsittääkseni se että jatkaa avioliittoa eikä huutele asioistaan julkisesti. Jos nuolee itse haavansa, ollaan sitä mieltä että se on kulissielämää.
Minulla ei ole tapana puhua omista asioistani ulkopuolisille, likapyykki pestään kotona.
Varmaan siksi, että suhteeseen jääminen on viesti pettäjälle ja ehkä yleisemminkin, että voi pettää eikä silti menetä liittoaan ja kotiaan. Suhteeseen jäävät petetyt usein mahdollistavat pettämisen jatkumisen ja siinä sitten jo kärsiikin koko perhe, lapset vuosikausia kireässä tunnelmassa, ääneen lausumattomien asioiden painostavassa tunnelmassa odottaen, koska kasvavat niin vanhoiksi, että pääsevät muuttamaan kotoa.
Samalla tavalla ihmisiä ärsyttää varmaan kaikki muukin itsensä huonosti kohteleminen: hygienian laiminlyönti, huumeiden käyttö, typerien riskien ottaminen. Sitä on vain niin turhauttavaa katsella sivusta.
Mut mitäs jos mies pettää ja kun on jäämässä kiinni, saa kuitenkin valehdeltua puolisolleen että mitään ei ole tapahtunut.
Mies on sitä mieltä että ei kerro puolisolle, koska puoliso ei kestäisi sitä fyysisesti eikä psyykkisesti.
Puoliso elää valheessa, jossa ei edes tiedä elävänsä.
Mies petti naisen kanssa, jonka kanssa on ollut seksisuhteessa vuosikausien ajan ennen puolisonsa tapaamista.
Enpä pysty tuollaista kuvittelemaan. Ettei joku kestäisi totuutta – elämää sellaisena kuin se on. Mikäs järki täällä sitten on elää ensinkään? Ja toisekseen, että joku oikeasti uskoisi, kun tilanne on jo niin pitkällä, että siippa joutuu selittelemään. Itse haistan shitin, ja jos jotain epäilen, selvitän sen kyllä. Kaikki eivät ehkä vain halua tietää, ja sehän on valheessa elämistä.
Mutta tilanteita ja ihmisiä on erilaisia, vaikea on kaikkiin ottaa kantaa kun ei mielikuvitus riitä. Mun mielikuvitus riittää tasan siihen, että jos haistan paѕkan hajun, niin jossain on paѕkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
Vierailija kirjoitti:
Eräs mies jolla oli 3 naisystävää samaan aikaan. Ei siinä mitään sinänsä, koska 2 kpl heistä olivat täysin tietoisia tästä, mies oli tällainen polyamorinen eikä naimisissa, ei lapsia, aikuinen ihminen. Mutta kun 1 heistä luuli että hän itse oli se ainoa oikea JA kun toinen oli tälle miehellä läheistä sukua. Nämä kaksi naista olivat sukuloidessa tavanneetkin. Se oli mielestäni vähän liikaa.
Miehellä alkoi sitten mennä pasmat sekaisin pahastikin kun sille erälle piti jatkuvasti valehdella ja näytellä ja kun liian moni sai tietää ja riskit kasvoivat ym ym. Iski paranoia ja viinanhimo, oli pakko lopettaa touhut. Sen koommin en oo hänestä kuulunu.
Oli kuulemma ennen pärjänny hyvin polyamorian kentällä, mutta kaikki meni mönkään kun tapasi tän jolle halusi esitellä normi-suhdetta. Silloin kyllä ihmettelin, miten se nainen ei epäillyt mitään, esim. kun mies alinomaan lähti "yksin mökkeilemään".
Monet tän naisen tunteneet tiesivät totuuden mutta oli kielletty kertomasta totuutta. Ja että ei pitäisi sekaantua muitten elämään. Tästä on jotain 10 v ja silloin olin järkyttynyt.
Mä kuvittelin aina että sen tietää milloin mies pettää, ja ellei tiedä niin ei petä. Tai sitten on vaan parempia psykopaatteja. Enää en ole siis niin varma.
Alkaako miehen etunimi C:lla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hirvein pettämistapaus omasta elämästäni. Olin silloin teini ja kotonamme vietettiin syntymäpäiviäni sukulaisten kesken kahvitellen. Yhtäkkiä ovesta lappasi sisään nuori tummahiuksinen nainen jota en tuntenut ja tämä meni isäni luokse tuttavallisesti, ja nämä alkoivat avoimesti flirttailemaan. Kuulin hänen olevan isäni serkku, jota en vaan ollut koskaan tavannut. Ja miksiköhän? Äitini tuli keittiöstä kiukusta kihisten ja halusi että se nainen poistuu. Isäni vain lällätti takaisin ja tää nainen kikatteli vieressä. En tiennyt taustoista mitään, mutta se tuska ja epätoivo äitini silmissä särki myös mun sydämeni. Että semmonen synttärilahja. Joskus myöhemmin löysin myös mun kylpypyyhkeestäni mustan pitkän hiuksen joka ei voinut kuulua kenellekään perheestämme. Hyi ttu. Serkkunsa n*ssija. Aloin halveksimaan isääni, vaikka vanhempani pysyivät yhdessä ja äiti puolusti isää aina viimeiseen asti. Ajattelen sen niin ettei äiti osaa lähteä kun oma isänsä eli mun ukki oli myös sarjapettäjä ja väkivaltanen. Oppinut sieltä mikä on ”naisen paikka”.
Joku täällä oli sitä mieltä ettei pettäminen vaikuta lapseen. Rohkenen olla eri mieltä. Vanhemmat esimerkillään näyttävät parisuhteen mallin lapsilleen. Siksi multa puuttuu perusturvallisuuden tunne kokonaan. En luota ihmisiin, olen sairaalloisen mustasukkainen, ja pelkään kuollakseni petetyksi ja jätetyksi tulemista. Pahat muistot isästä, äidin epätoivoinen ilme tulee mieleen aina kun joku mainitseekaan jotain pettämiseen liittyvää. Itseluottamus nolla. Se on pilannut monta suhdettani, enkä usko kykeneväni parisuhteeseen, sillä se jatkuva stressi rikkoo mielenterveyteni.
Siksi haluan vedota kaikkiin vanhempiin: Älkää pettäkö. Erotkaa mahdollisimman siististi jos on pakko, mutta älkää pettäkö. Ei ne lapset ole sokeita, pienikin lapsi voi ymmärtää mitä on meneillään. Ja se on ihan hirvittävää katsoa sivusta kun vanhempi, jota rakastaa ja kunnioittaa, yhtäkkiä tahallisesti satuttaa toista vanhempaa ja haluaa rikkoa perheen. Se ei ole sen arvoista, että oma lapsi alkaa vihaamaan.Vielä kerran (yritän olla kärsivällinen): en ole nähnyt kenenkään väittävän, ettei pettäminen vaikuta lapseen. Itse olen todennut, ettei vanhemman pettäminen pilaa lapsen elämää.
En usko, että tuosta yhdestä tapauksesta johtuisi se, että itseluottamuksesi on nolla. Mutta onhan tuo helppo kohde.
Elämässä on tarkoitus mennä eteenpäin, kehittyä. Traumaattisia tapauksia voi tässä kehityksessä käyttää hyväkseen, ei takertua niihin kaiken selityksinä. Itse on otettava vastuu.
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.Trauma voi syntyä yksittäisestäkin tapahtumasta, mutta silloin sen tapahtuman täytyisi olla aika raju, kuten väkivaltainen raiskaus, oman lapsen kuolema, räjähdys ostoskeskuksessa. Voihan tuo sinun yksi tapauksesi olla ollut sinulle raju, sitä en voi tietää. Uskon kuitenkin, että enemmän tuollaisessa pettämistapauksessa ulkopuolista (tässä tapauksessa lasta) traumatisoi kriisin kesto, ei yksittäisen tapahtuman intensiteetti. Ja kestolla tarkoitan sitä, että äitisi on jäänyt kipuilemaan suhteeseen, puolustanut isääsi ja antanut sinulle huonon mallin naiseudesta ja parisuhteesta. Isäsikään esimerkki ei mainio ole, mutta se on näkynyt sinun silmillesi ilmeisesti vain kerran. Sen sijaan äitisi on pitkittänyt omaa kärsimystään ja siten myös lapsensa kärsimystä. Hänellä on ollut heikko minäkuva eikä hän ole puolustanut rajojaan eikä siten näyttänyt sinulle esimerkkiä siitä, miten ihminen itse huolehtii hyvinvoinnistaan.
Kerroit myös, että äitisi isä on paitsi sarjapettäjä, myös väkivaltainen. Väkivalta on varmasti omalla tavalla traumatisoinut äitisi ja sitä kautta epävarmuus ja pelko on siirtynyt sinuun.
Aikamoista toisen kokemuksen ylikävelemistä ja toisen tuntemusten paremmin tietämistä. Varsinkin tuo kommentin loppu. T. Ohis
Kuten sanoin, en voi tietää, mutta uskon, että enemmän tuossa on kyse muusta kuin siitä yksittäisestä tapauksesta, jossa vieras nainen tuli käymään. Ja tämä kaikki sen valossa, mitä yleensä tiedetään traumatisoitumisesta (esim. van der Kolk).
No onhan tuossa aiheet aikamoiseen traumatioitumiseen. Omat syntymäpäivät, eikä ole aluksi hajuakaan mitä tapahtuu, oma isä tulee syntymäpäiville oudon naisen kanssa, jonka kanssa kuhertelee ja oma äiti alkaa huutaa että haluaa naisen lähtevän. Ja on sun syntymäpäivä. Mutta aikuiset siis eivät juhli sinua, vaan sekoilevat omia sotkujaan. Tapahtuman jälkeen äiti selittelee isän käytöstä parhain päin ja vanhemmat eivät eroa, vaikka merkkejä isukin "ystävästä" löytyy jopa lapsen omasta pyyhkeestä. Veikkaan että aika tunnekylmä ilmapiiri kodissa. Kyllä tuossa mielestäni on ihan pätevät syyt terapiaan. Joku viisaampi psykiatri on joskus jossain todennut, että vanhempien suhde on lasten koti. t. edelleen ohis
Aloin seurustelemaan uuden työkaverini kanssa 2013 ja hän muutti luokseni 2014. En huomannut mitään erikoista hänen käytöksessään muuta kuin että käytti kännykkää todella paljon, mutta kun aika oli tuo 2013-2015 jolloin älypuhelimet löivät kunnolla läpi ja puolisoni oli muutenkin sosiaalinen nainen niin en epäillyt mitään. Hänellä oli myös eläkkeellä oleva äiti Helsingissä jonka luona hän kävi usein kun äidin terveydentila sitä vaati. En epäillyt mitään. Pikaero tuli 2017 kun nainen ilmoitti muuttavansa ulkomaille etsimään itseään yms. (oli kyllä asunut aiemminkin usein ulkomailla, joten en epäillyt mitään). Sain vasta 2018 tietää että todellisuudessa avopuolisoni olikin muuttanut 2017 yhdessä miehensä kanssa ulkomaille asumaan ja että hän olikin ollut tuon miehen kanssa suhteessa jo vuodesta 2009 saakka. Suurin osa noista sairaan äidin luokse tehdyistä vierailuista olikin ollut sitä että nainen oli yöpynyt tuon miehen luona eikä äitinsä luona. Neljän vuoden suhde meni täysin hukkaan sillä pettäminen oli ollut kuvioissa jo ihan alusta saakka ja nainen ilmeisesti halusi asua luonani lyhyemmän työmatkan ja muiden käytännön asioiden takia. Ei vain ollut valmis luopumaan aiemmasta rakkaudestaan. Itselleni jäi syvä epäluottamus naisia kohtaan ja vaikka se itsestäkin tuntuu hölmöltä edelleen niin pidän tuota naista elämäni suurimpana rakkautena (ikää on jo yli 40v mittarissa).
Minusta sinä olet aika tehokkaasti kyllä vähätellyt pettämisen vaikutusta lapseen ja väleihin pettäjävanhemman kanssa. Vähättelet jopa minun kokemustani, niitä ajatuksia ja tunteita mitä tilanne minussa lapsena herätti. Oma lehmä ojassa?
Sinä voit vain arpoa mistä internetin anonyymin henkilön huono itseluottamus johtuu, mutta itselläni on siitä selvä käsitys, kuten myös psykiatrilla. Se trauma on jo tapahtunut, eikä sitä saa pyyhittyä pois. Mutta ei se tarkoita ettenkö menisi elämässä eteenpäin ja kehittyisi. Tämä tapaus kehitti minua niin että päätin etten ikinä aio pettää ketään, enkä hyväksy sellaista (kuten äitini). Parisuhteiden aiheuttama ahdistus sai minut ymmärtämään itseäni paremmin ja miten vanhempieni sekoilu näkyy siinä millaiseksi minä kasvoin. Vastuunkin olen ottanut sittemmin päättämällä ettei parisuhde ole se mun juttu vaikka kaipaisinkin rakkautta. Ei elämä pilalla ole, mutta ei se mennyt ihan putkeenkaan.