Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi et seurustele?
Suomessa on paljon sinkkuja ja se on joidenkin mielestä ongelma. Kerrotaan toisillemme miksi ei olla suhteessa. Yleisin on varmasti se, että ei ole löytynyt ketään.
Itse en seurustele siksi, koska en ole koskaan seurustellut. Ylä-aste aikoina olin kiusattu, paha akne ja lievä ylipaino. Itsetunto tuhoutui jne. Samaan aikaan olisi pitänyt saada niitä ensimmäisiä seurustelukokemuksia. Olin melkein koko koulusta ainoa joka ei seurustellut. Kerran uskalsin käydä diskossa ja sieltä mut naurettiin pihalle. Tuntui pahalta, mulle tehtiin selväksi etten kelpaa.
Amiksessa olin masentunut ja en jaksanut edes miettiä seurusteluhommia. Sen hoidin läpi jotenkuten. Sitten olin jo täysi-ikäinen ja seurustelukokemuksia tai muuta siihen liittyvää 0.
Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi".
Miksi pitäisikään seurustella jos ei ihastu tai koe mitään tunteita ketään kohtaan? Nykyään ulkonäössäni tai sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa eli saisin suhteen jos haluaisin. En vain näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (2052)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen seurassa niin lukkoon, että minusta ei saa oikein minkäänlaista kuvaa - muuta kuin vetäytyvän tuppisuun. Mitä isompi tila, mitä enemmän ihmisiä ympärillä, sitä jähmeämmin käyttäydyn. Parhaimmillaankin olen kameleonttimainen miellyttäjä, jotenkin alitajuisesti haluan vain "kelvata", ja refleksinomaisesti välttelen oikeiden mielipiteideni esiin tuomista.
Minä myös stressaan kanssakäymisestä ihan valtavasti, sekä etukäteen että jälkikäteen. Keskustelujen repliikit jäävät mieleeni pyörimään loppumatonta kierrosta vähintään päiviksi, joskus jopa viikoiksi.
Miks sä meet niin lukkoon?
Traumataustan takia. Mieli varoittaa että nyt ollaan todella pahassa vaarassa, ja muille ei saa antaa itsestään mitään, koska sitä käytettäisiin varmasti aseena minua vastaan. Pelkään pahoinpitelyjä, nolaamista, porukan vihan kohteeksi joutumista.
Ahaa. Että pienemmät piirit on parempia, kuvittelisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
En ole kelvannut niille miehille, joista itse olisin ollut kiinnostunut.
Tämä kai se on. Ja tästä olen päätynyt siihen, etten kelpaa kellekään, enkä edes yritä mitään (käydä ulkona, nettitreffailu).
Vierailija kirjoitti:
Miksi en seurustele.
No, koska en halua. Valitsen yksinolemisen koska en halua toimia itseäni vastaan, en halua mukautua muottiin johon en halua vaikka ympäristö niin vaaatiikin.
Kokeiltu on, on ollut seurustelukumppaneita. Se ei vain koskaan ole tuntunut oikealle, en tunne oloani hyväksi. Tarvitsen pajon omaa tilaa, ehdottomasti ei ketään joka vaatii mitään. En jaksa yhtään mitään sitomista ja rajoituksia. Haluan, että minulla on tilaa tehdä nopeitakin päätöksiä, mennä ja tulla kenenkän estämättä tai kenellekän selittämättä.
Haluan kodin jossa saan olla rauhassa itseni kanssa. Jos seuraa haluan menen ulos tai tapaan ystäviä.
En jaksa mitään vääntöä ja vaatimuksia. En jaksa riidellä turhista asioista. En halua kenenkään ongelmia enkä olla terapeutti tai äiti. Haluan olla täysin vapaa. Olla itsenäinen kuten aina olen ollutkin.
Viimeinen seurustelu kun loppui, ihan luontevasti sen enempää päättämättä tai ajattelematta jäin vapaaksi. Ja mitä pitempään olen, sitä parempi minun on ja sitä korkeammaksi muuri kasvaa alkaa ajatellakaan seurustelua.
N 37
Mutta eikö tuossa ole ristiriita? "Ja mitä pitempään olen, sitä parempi minun on ja sitä korkeammaksi muuri kasvaa alkaa ajatellakaan seurustelua." Jos on parempi yksin, ei silloin kaiketi ole muuriakaan? Muurihan on puolustautumista varten?
Parisuhteessa voi olla myös vapaa (en tarkoita mitään kolmansia osapuolia, vaan henkistä vapautta). Veikkaisimpa, että toimiva suhde on nimenomaan sen vapauden perusta ja ilman sitä ei ole kunnolla vapaa, jos suhdetta kerran kaipaa. Eikö silloin kannata tehdä töitä sen suhteen saavuttamiseksi?
Kukaan ei ole halunnut seurustella kanssani, ainakaan he joiden kanssa olisin voinut itse seurustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea löytää ketään, jonka kanssa seurustelisi. Ehkä itselle kelpaisi yksi sadasta. Jos sitten tälle yhdelle kelpaa vain yksi sadasta, niin todennäköisyys molemminpuolisesta halukkuudesta seurusteluun on yksi kymmenestä tuhannesta.
Ikäluokassa lienee 60000 vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Heistä kuuden kanssa seurustelu voi toteutua. Määrää voi kasvattaa laajentamalla haku kymmeneen tai ehkä kahteenkymmeneen ikäluokkaan.
Kaikki on tuurista kiinni.
Tykkään jutellla ja vitsailla, olla kaveri. Suhteita on ollut, mutta ne ovat loppuneet eri syistä(mm. puolison liika alkoholin käyttö, mustasukkaisuus) Itse olen lähes absolutisti
ja myönnän, että en aina huomioinut toista, jolloin sain aiheettomia syytöksiä pettämisestä. Jossain vaiheessa minulle tuli " kännisilmälasit" eli näin mielessäni mukavankin tyypin humalassa. Lisäksi viihdyn itsekseni. Tuntuu, että kaikki suhteet on seksualisoitu tai että ihmisarvon saa jos on suhteessa. En halua olla jonkun kanssa vain, että voisin sanoa olevani varattu, että olen kelvannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei kukaan huoli tällaista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämäkin viestiketju tosiaan läpileikkaus suomalaisista naisista? Negatiivista kirjoitusta lähes jokainen teksti, haukkumakirjeiden yläpeukutuksineen. Todella negatiivinen aura, joka tulee lankoja pitkin.
Täytyy todeta että olen hyvin onnellinen mies nykyisessä parisuhteessani.
Meillä ei etsitä kumppanin huonoja puolia vaan kehutaan päivittäin kumppanin hyviä puolia. Flirttiä ja huumoria viljellään päivittäin. Me emme harrasta seksiä, vaan meillä rakastellaan.
Siinä varmaankin syy miksi meillä on aina tuoreita kukkia pöydässä ja kotityöt sujuu yhdessä viheltäen.
Kai tämänkin alapeukuttajille löytyy jostain se unelmien prinssi joka tulee noutamaan sillä valkoisella ratsulla? Tai sitten ei.Kaupat myyvät dildoja, ne jaksavat seisoa, ovat aina valmiina, eivät petä eikä niiltä saa seksitauteja, eivät odota nuolemista ja kodin siivousta, eivät arvostele naisen ulkonäköä.
Miehet eivät halua satsata mihinkään esim. ostaa naiselle korua lahjaksi, mutta seksissä sitten odotetaan vaikka mitä temppuja ja jaksetaan naiselle valittaa.
Moni nainen on mielummin yksin.
Ja nainen tuntuu vaativan sitä korua palkaksi että viitsii antaa velvollisuudesta seksiä. Miehelle se seksi on parasta mihin voi aikaansa käyttää, naisille se tuntuu olevan se ainoa mitä pystyvät antamaan, vain jos saavat koruja/lahjoja vastikkeeksi (ei paljon eroa maksullisten pyytämästä palkasta).
Ei ihme että moni mies ei halua suhdetta koska monelle miehelle riittäisi säännöllinen seksi tyytyväisyyteen, mutta naiselle se on lähinnä maksu/vaihtokauppa koruista. Hyvä ettei kelloa tuijota vihaisena et "tuleppas äkkiä, ei tässä kokopäivää ole aikaa, täytyy harrastaa omia kivoja juttuja". Ihan kuin naisille seksi olisi pyykin pesuun/siivoamiseen verrattava "rangaistus" jota ei voi tehdä kuin pakon edessä, ei siksi että se tuntuu hyvältä. Ei ihme että haluton nainen vaihtuu helposti leluihin. Mitä turhaa naisen kanssa vehtaamaan kerta naisia ei kiinnosta, pääsee paljon helpommalla jos ei häiritse "tylsillä ällöttävillä jutuilla", ja tyytyy leluihin.
Sinä olet vain todella huono sängyssä, siitähän tuo näyttää olevan kiinni. Nainen, joka nauttii seksistä ei katso kelloa ja odota vihaisena että lopetat. Et saa naista selvästikään nauttimaan eli vika on sinussa.
Ei ne nauti siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain parhaimmat yksilöt lisääntyy. Näin on aina ollut. Jos muuta selittää, se on itsepetosta.
Vajaaälyisimmät lisääntyy
Vierailija kirjoitti:
Koska emme ole määritelleen suhdettamme tinder-miehen kanssa, ainakaan vielä.
"Tindermies"
Hah hah, ei saatana :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niille, jotka suree sinkkuuttaan, on yksi hyvin helppo tie, mikä auttaa.
Kuvittele olevasi tienhaarassa, toinen tie vie pimeään, toinen tie on eloisa ja valoisa. VALITSE ELOISA JA VALOISA, JOKA KERTA, MONTA KERTAA, AINA.
Kun tekee aina tämän saman valinnan, joka kerta, saa sen: eloisan ja valoisan.
Tämä, ei kannata deittailla, kannattaa tehdä omia juttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon liian komia kukaan ei lähesty,suomalaisilta naisilta puuttuu itseluottamusta iskee komeaa miestä.
Onhan ihmisillä silmät päässä :D t:ruma
Seurustelu kuulostaa ihan ok idealta, jota voisi kokeilla, kun on vähän ylimääräistä aikaa tällä hetkellä. Mutta se vaatisi seuraavia juttuja kumppanilta. Pitäisi olla hyvin rintava eli huomattavan suurikokoiset riippuvat rinnat olisivat kauniit ja lämpimät syksyllä. Ikää mielellään n. 38-46 vuotta, mutta nuorempikin saa olla.
Ei mielellään tatuointeja tai lävistyksiä, mutta pelikonsoleita saa olla. Olisi hyvä, jos seurustelukumppania ei haittaisi lievästi kumpuileva vatsa, jota yritän pienentää tai paksut ja voimakkaat reiteni. Lisäksi jos pitäisi Seinfeld tv-sarjasta ja 80-luvun populaarikulttuurissa sekä virtaavista vesistä olisi mukavaa!
Tällaisia hyvin vaatimattomia toiveita tässä tohdin esittää ja jään odottelemaan unelmieni uhkean upean feminiinisen jumalattaren ilmaantumista kotiovelleni!
Jonkin verran on vaikuttanut kieroutunut kasvatus. Äitini ja siskoni kiusasivat minua jo alle kouluikäisenä pojista, mikä oli inhottavaa. Kymmenisen vuotta vanhempi siskoni ei koskaan ollut kiinnostunut minusta omana itsenäni tai osoittanut arvostusta esim. hyvän koulumenestykseni takia, vaan puhui omituisia juttuja kuinka iskisin vielä monta miestä silmilläni tai säärilläni. Olen vasta viime aikoina keski-iässä alkanut ymmärtämään, että hän kasasi minulle sellaisia paineita "suoriutumisesta" miesmarkkinoilla ja on itse ollut aina todella epätoivoinen, että lakkasin yrittämästä miellyttää miehiä jo hyvin nuorena, etenkin kun ulkonäköäni aina vain haukuttiin.
Minulle ei syntynyt halua olla jonkun kanssa vain näyttämisen halusta tyyliin "kyllä minäkin saan miehen" enkä edes pidä sitä minään saavutuksena, koska tuttavapiirissä syntyi pariskunta mm. väärinkäsityksen takia, kun väärä tyttö lähti mopon kyytiin. Ainoa keino jolla olisin saanut naispuolisilta sukulaisilta arvostusta, olisi ollut iskeä rikas mies, mutta itselleni muut arvot ovat tärkeämpiä.
Aina ne sopivat miehet ovat lisäksi olleet varattuja, enkä näe tulevaisuutta varatun miehen kanssa muuna kuin umpikujana.
Ilmeisesti pysyvä kumppani olisi pitänyt kotipaikkakuntani tyyliin iskeä teini-iässä, mutta silloin kaikki haukkuivat minua lihavaksi, vaikka olin kokoa 40. Välillä huomaan monien mummojenkin kuvittelevan yhä näyttävänsä samalta kuin nuorina, ja epäilen sen vääristymän johtuvan juuri siitä, jos on ollut teinistä alkaen saman kumppanin kanssa. Se samalla häivyttää ymmärryksen omasta ikääntymisestä, kun muistaa kumppania katsoessa miltä tämä näytti nuorena. Itselleni ei ole muodostunut samaa harhakuvitelmaa, ettei ulkonäköni olisi muuttunut ikääntyessä, ja välillä on hankalaa edes tunnistaa oma peilikuvansa.
En ole kaunis, ylipainoa, liian itsenäinen, en uskalla "antautua".
Alue: Aihe vapaa
En ole kelvannut niille miehille, joista itse olisin ollut kiinnostunut.