Miksi et seurustele?
Suomessa on paljon sinkkuja ja se on joidenkin mielestä ongelma. Kerrotaan toisillemme miksi ei olla suhteessa. Yleisin on varmasti se, että ei ole löytynyt ketään.
Itse en seurustele siksi, koska en ole koskaan seurustellut. Ylä-aste aikoina olin kiusattu, paha akne ja lievä ylipaino. Itsetunto tuhoutui jne. Samaan aikaan olisi pitänyt saada niitä ensimmäisiä seurustelukokemuksia. Olin melkein koko koulusta ainoa joka ei seurustellut. Kerran uskalsin käydä diskossa ja sieltä mut naurettiin pihalle. Tuntui pahalta, mulle tehtiin selväksi etten kelpaa.
Amiksessa olin masentunut ja en jaksanut edes miettiä seurusteluhommia. Sen hoidin läpi jotenkuten. Sitten olin jo täysi-ikäinen ja seurustelukokemuksia tai muuta siihen liittyvää 0.
Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi".
Miksi pitäisikään seurustella jos ei ihastu tai koe mitään tunteita ketään kohtaan? Nykyään ulkonäössäni tai sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa eli saisin suhteen jos haluaisin. En vain näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (2052)
Mitä mä seurustelusta hyötyisin? Miksi ihmeessä haluaisin tuhlata rahaa ja aikaa seurusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Koska olen rakastunut naimisissa olevaan itseäni huomattavasti vanhempaan naiseen. Kukaan muu ei kelpaa. Häntä en voi saada.
M27
Eli olet yksipuolisesti rakastunut unelmaan?
Lue palstamammojen asenteista ja kommenteista Stefu&Sofia ketjussa niin saat hieman vinkkiä miksi en lähde tuohon peliin enää näin aikuisena.
Videopelit kiinnostaa enemmän.
M30
Vierailija kirjoitti:
Koska kiinnostukseni kohde ei halua.
Sama juttu minulla. Arto pyydä minut jo treffeille, pliis
Mulla on sotkuinen asunto ja en jaksa siivota.
Koska ne joiden kanssa haluaisin seurustella, eivät halua minua.
Ja ne jotka haluaisivat minun kanssani seurustella, eivät herätä kiinnostustani.
En ole kunnolla päässyt yli ihastuksestani jonka näin viimeksi 3v sitten. Toinen syy että paino noussut niin etten edes viitsi yrittää niitä jotka miellyttää minua.
Tykkään testata erilaisia naisia!
seksiä saa muutenkin, miksi pitäisi kuunnella jatkuvaa nalkutusta, pitäisi muuttua joksikin muuksi kun on, valitettavasti en enää halua vaan miellyttää muita, aion elää ja nauttia siitä elämästä mitä on jäljellä.
Aluksi olen kuulemma ihana ja kaikkea sitä mitä halutaan, menee muutama kuukausi ja sitten alkaa valitus ja nalkutus, kun en oo kuin hänen ex-puoliso. Silloin halut alkaa hiipua.
Uskon kyllä kerrasta etten täytä hänen toiveitaan, ja pelkäksi lompakoksi en rupea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on liian pieni muna, en kelpaa.
Sama. Tämä on minulle myös sanottu suoraan.
On kyllä törkeää.
Onko? En pitänyt törkeänä. Kyllä nainen saa haluta sitä mikä tuntuu hyvältä. Minulla ei sitä ollut.
Ei kai pelkkä vehkeen koko parisuhteessa paljon auta. Tai ei minua ainakaan haittaisi muuten hyvällä miehellä mikään vehkeen koko.
Mies ei tietenkään ole "hyvä mies", jos se juo olutta. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska kiinnostukseni kohde ei halua.
Sama juttu minulla. Arto pyydä minut jo treffeille, pliis
Et sitten itse osaa sitä artoa pyytää treffeille, uusavuton nainen.
Eron jälkeen ei vain huvittanut. Nyt erosta on noin 15 vuotta eikä vieläkään huvita :)
En ole koskaan ollut suhteessa, jossa saan enemmän kuin menetän, joten lopetin koko puuhan. Todella vapauttavaa kun saa olla oma itsensä ja elää miten haluaa.
Vihaan miehiä. Miehet ovat ilkeitä pirulaisia, joiden kaikki tavoitteet kohdistuvat naisen satuttamiseen fyysisesti ja psyykkiesti. Lisäksi miehillä on sisäänrakennettu pakko tuhota luontoa. Miesten päihdeongelmat ja kyvyttömyys osallistua kodin töihin, metatöihin yms.... Ei kiitos.
Syitä miksi en halua parisuhdetta on useita. Ehkä suurimpana se, että en pidä seksistä. En ole koskaan välittänyt koko asiasta. En vain tunne seks.vetoa niin paljoa, että kiinnostaisi hypätä vällyjen väliin. Pidän kyllä hellyydestä. Mutta eihän tuo suurimmalle osalle riitä.
Yksi syy on se, että lähes jokaisessa parisuhteessa on ne samat asiat/asia mistä väännetään vuodesta toiseen. Esim. raha, mustasukkaisuus, alkoholi, pelaaminen jne jne. Ei vain kiinnosta tuollainen. Joillakin on myös tapana piikitellä omaa kumppania jopa muiden edessä. Tuo on kamalaa käytöstä.
Toki välillä sitä tuntee itsensä todella yksinäiseksi, kun kaikki kaverit ovat parisuhteissa ja näkevät toisiaan pariskuntina. Ja yksineläjä ei joukkoon mahdu. Joskus sain kutsun mökille, mutta yöpaikka olisi ollut lattialla, kun pariskunnille oli automaattisesti varattuna sängyt! Ei kiitos!
Tiedän kyllä, että kaverit heräisivät olemassa olooni, jos itsekin aloittaisin parisuhde-elämän. Mutta kun ei kiinnosta luopua vapaudesta. Tämä on tietyllä tavalla huoletonta ja nautittavaa.
Pitäisikö sitten seurustella? Seurustelen itseni kanssa.
Liian iso vehje, saattaisin vahingossa tappaa jonkun :-/
Minulla on seksuaalinen poikkeama ja viehätyn ainoastaan normaalipainoisista naisista. Haluisin kyllä kovasti parisuhteeseen, mutta omat rahkeet eivät riitä kovassa kilpailussa.
Ei ota enää veihteen