Varsikenkien/maiharien nauhat eivät pysy solmussa!!
Potuttaa. Minulla on kahdet varsin uudet varsin hyvät varsikengät joiden molempien pyöreät paksuhkot ei-puuvillaiset kengännauhat kuitenkin löystyvät ja avautuvat jo sadan metrin kävelyn jälkeen normaalista rusettisolmusta lähes aina vaikka ne yrittäisi kiristää kuinka tiukalle tahansa.
Onko mitään kikkaa saada solmu pitämään vai onko ainoa keino hankkia puuvillanauhat tms.? Nauhoissa ei ole kovin paljoa ylimääräistä mittaa, joten useampia solmujakaan ei voi niihin tehdä.
Vaihto-operaatio on lisäksi varsin työläs kun ensin pitää irrottaa pitkät nauhat kokonaan toisesta pläägästä niiden pituuden mittaamiseksi. Lisäksi pitkät hyvälaatuiset kengännauhat ovat yllättävän kalliit kun lyhyetkin nauhat maksavat ihan jossain Tokmannillakin monta euroa.
Kommentit (11)
Kokeile sellaista solmua missä teet ensin vain sen toisen "rusettilenkin" ja sitten teet toisella nauhalla "rusettilenkin" sen jo valmiin lenkin kanssa. Siis siihen tulee kolme solmua päällekkäin kun normaalisti tulee kaksi eli eka vaan se tavis ja siihen päälle kerralla se rusettisolmu niin tuossa se rusetti tehdään kahdessa osassa. Hirmu vaikea selittää, mutta helppo tehdä ja pitää hyvin!
Ne nauhat voi sulloa kengan varteen jolloin ne ei härötä, niin tehtiin armeijassa jo 25 vuotta sitten.
Kannattaa myös vaihtaa ne yleensä 140 cm nauha riittää.
googlaa tai laita youtubeen surgeon's knot. Ihan ehdoton, opettelin sen itse vaelluksia ja muuta maastossa kävelyä varten ja nyt en muita solmuja laitakaan - tulee vielä paljon siistimmän näköinen ja tasainen, vaaka rusetti!
Vierailija kirjoitti:
Kokeile sellaista solmua missä teet ensin vain sen toisen "rusettilenkin" ja sitten teet toisella nauhalla "rusettilenkin" sen jo valmiin lenkin kanssa. Siis siihen tulee kolme solmua päällekkäin kun normaalisti tulee kaksi eli eka vaan se tavis ja siihen päälle kerralla se rusettisolmu niin tuossa se rusetti tehdään kahdessa osassa. Hirmu vaikea selittää, mutta helppo tehdä ja pitää hyvin!
Nauhojen pituus ei taida riittää ja nauhojen paksuuskin vaikeuttaa solmimista.
Voisko äiti neuvoa miten se tehdään. Pupunkorva pupunkorva..
Mä teen 2 rusettia päällekkäin, pysyy kiinni.
Vierailija kirjoitti:
googlaa tai laita youtubeen surgeon's knot. Ihan ehdoton, opettelin sen itse vaelluksia ja muuta maastossa kävelyä varten ja nyt en muita solmuja laitakaan - tulee vielä paljon siistimmän näköinen ja tasainen, vaaka rusetti!
Olen joutunut vaihtamaan nauhat moniin talvikenkiin ja kesäkenkiin, nykyään yleensä lenkkareihin, vuosien varrella. Monissa on luokattoman huonot nauhat, joissa ei ole pitoa. Kengännauhojen pitäisi aina olla litteää mallia ja kunnollista materiaalia.
Ennen rusetin solmimista pyöräytä nauhat toistensa ympäri kaksi kertaa tavallisen yhden kerran sijasta (eli double overhand knot). Solmi rusetin lenkit toistensa ympäri, mutta pyöritä kumpaankin lenkkiin parikolme kierrosta kierrettä itsensä ympäri (siis niin, että lenkki ikäänkuin kutistuu ja alkuun lähelle solmua muodostuu kierteistä osaa). Vie toki enemmän pituutta kuin tavallinen rusetti, mutta jos on tosi kriittinen tilanne nauhojen pituuden kanssa, niin pelkkä aloituksen vaihtaminen tuplaksi voi auttaa riittävästi.
Ei ainakaan mun kengissä aukea läheskään niin helposti itsestään kuin tavallinen rusetti. Ja mulla on vertailukohtina pehmeät lenkkarinnauhat, liukkaat pyöreät vaelluskenkien nauhat, littanat juoksukenkien nauhat ja kovahkot pyöreät talvikenkien nauhat, kaikki jotain keinokuitua.
Vierailija kirjoitti:
googlaa tai laita youtubeen surgeon's knot. Ihan ehdoton, opettelin sen itse vaelluksia ja muuta maastossa kävelyä varten ja nyt en muita solmuja laitakaan - tulee vielä paljon siistimmän näköinen ja tasainen, vaaka rusetti!
Tuo kirurgin solmu versio tosiaan taitaa toimia mutta sitä joutuu vähän treenaamaan koska se toinen solmu tehdään eri kätisesti kuin eka solmu.
On monta kymmentä tapaa nauhoittaa kengät ja solmia kengännauhat. Youtubesta vain katsomaan miten.
Tippa pikaliimaa auttaa.