Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi et seurustele?
Suomessa on paljon sinkkuja ja se on joidenkin mielestä ongelma. Kerrotaan toisillemme miksi ei olla suhteessa. Yleisin on varmasti se, että ei ole löytynyt ketään.
Itse en seurustele siksi, koska en ole koskaan seurustellut. Ylä-aste aikoina olin kiusattu, paha akne ja lievä ylipaino. Itsetunto tuhoutui jne. Samaan aikaan olisi pitänyt saada niitä ensimmäisiä seurustelukokemuksia. Olin melkein koko koulusta ainoa joka ei seurustellut. Kerran uskalsin käydä diskossa ja sieltä mut naurettiin pihalle. Tuntui pahalta, mulle tehtiin selväksi etten kelpaa.
Amiksessa olin masentunut ja en jaksanut edes miettiä seurusteluhommia. Sen hoidin läpi jotenkuten. Sitten olin jo täysi-ikäinen ja seurustelukokemuksia tai muuta siihen liittyvää 0.
Eli en kasvanut suhteeseen siinä "kriittisimmässä" iässä, en osaa kaivata sellaista mitä ei ole koskaan ollut. Olen nyt +20v ja tuntuisi tyhmältä alkaa seurustella tässä iässä vain pelkän seurustelun takia. Se kuuluu enempi sinne teini-ikään "harjoittelusuhteeksi".
Miksi pitäisikään seurustella jos ei ihastu tai koe mitään tunteita ketään kohtaan? Nykyään ulkonäössäni tai sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa eli saisin suhteen jos haluaisin. En vain näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (2115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on liian pieni muna, en kelpaa.
Sama. Tämä on minulle myös sanottu suoraan.
On kyllä törkeää.
Onko? En pitänyt törkeänä. Kyllä nainen saa haluta sitä mikä tuntuu hyvältä. Minulla ei sitä ollut.
Ei kai pelkkä vehkeen koko parisuhteessa paljon auta. Tai ei minua ainakaan haittaisi muuten hyvällä miehellä mikään vehkeen koko.
Ei minuakaan haittaisi. On niin paljon muitakin tapoja tehdä nainen "tyytyväiseksi". Ja jännittävämpiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, miksi en seurustele. Olen normaalipainoinen ja ihan perusnätti nainen. Luonteeltani olen joustava, en ole koskaan yrittänyt muuttaa seurustelukumppania, enkä nalkuta. Olen kuitenkin sosiaalisesti kömpelö uusien ihmisten kanssa. Olen ujo, en osaa flirttailla tai keimailla, en vaan tajua miten miehen saa kiinnostumaan. Olen hyvä keskustelija, mutta miehet ilmeisesti haluavat jotain mystistä, jota minussa ei vaan ole. Olen nyt 50 v, mutta nuorena oli ihan sama juttu. Seksuaalisuuteni on kyllä vahva ja olen kokeilunhaluinenkin, mutta kaikki tuo tulee ilmi vasta kun tunnetaan. En sovi tähän nykyajan systeemiin, jossa pitäisi heti osoittaa seksuaalista halua. Olisin varmaan ollut 50-luvulla hyvää "vaimomatskua", sillä tykkään leipoa ja laittaa ruokaa, olen ahkera tekemään kotitöitä, mutta osaan myös keskustella. Olen hyvin lapsirakas ja lapsistani on kasvanut hienoja nuoria. Minussa kai vain on jotain, mikä ei nykyajan pikasuhdekulttuurissa innosta miehiä tekemään tuttavuutta.
Luonteesta kiinni minulla. Lukio- ja opiskeluaikoina olin, ja olen vieläkin, erittäin huono sosiaalisissa tilanteissa ja opiskeluaikoina mielenkiintokin oli muissa asioissa. Ystäviä minulla on aina ollut vähän ja niistäkään vastakkaista sukupuolta ei yhtään. Yksi hyvä tilaisuus olisi ehkä ollut kun vanhojen tansseihin eräs puolituttu pyysi parikseen, mutta en osannut / tajunnut viedä asiaa pidemmälle. Nyt vähän iäkkäämpänä parisuhde on alkanut kiinnostaa, tai pikemminkin yksinäisyys ahdistaa, mutta tässä vaiheessa deittailu on jäänyt konseptina minulle täysin vieraaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on seksuaalinen poikkeama ja viehätyn ainoastaan normaalipainoisista naisista. Haluisin kyllä kovasti parisuhteeseen, mutta omat rahkeet eivät riitä kovassa kilpailussa.
Oletko kokeillut psykiatrilla käymistä? Terapia saattaisi auttaa sinua jättämään haitalliset toimintamallit taaksesi.
Olen pääosin aseksuaali ja lisäksi minulla on huono maine, jonka säälittävät, aivottomat kiusaajat ovat keksineet ja levittäneet muille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin naimisiin.
Ei tuo pienimunaisuus ole oikeasti ongelma. Yhdellä eksälläni oli pieni, eikä se oikeastaan menoa haitannut. Hän kyllä itse taisi luulla sen haitanneen tai olleen ongelma, koska joskus saatoin sanoa jotain osviittaista siihen suuntaan. En siis mitään rajua, mutta aihe oli toki herkkä (en edes muista). Todellisuudessa sillä ei ollut juurikaan merkitystä, koska onhan seksi paljon muutakin kuin koko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelemattomuudelleni on hyvin yksinkertainen syy: olen täysin kelpaamaton. En ole koskaan ollut parisuhteessa. Edelleen asiassa on työstämistä vaikka olen luovuttanut ajat sitten.
N44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua seksiä.
Sama täällä.
Täällä kanssa yksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi olet parisuhteessa?
Yksin eläviä, ja tyytyväisinä elämäänsä alkaa olla niin paljon että turha ahdistella näillä mikset ole suhteessa kysymyksillä.
Olen teini-iästä lähtien aina ollut parisuhteessa. Avioeroni jälkeen ollut joitain irtonumeroita, mutta yhteenmuuttaminen ja koko tuo rumba on todella ahdistava ajatus minulle.
On ihanaa elää yksin!
Jokainen taaplaa tavallaan, mutta enpä ole tuttavapiirissäni nähnyt montaa onnellista pariskuntaa.
Olen lyhyt , lihava, kalju ja pienituloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kas kun puuttuu se partneri. Paha se on yksin seurustella muuten kuin kuvitelmissaan ja joskus unissaan. Ja eiköhän se parasta ennen -päiväyskin ole ohitettu jo aikoja sitten.
En tiedä itsekään mahdanko koskaan seurustella. Tuossa aloituksessa tuttua oli kiusaaminen ja olin kiusattu lukioon asti. Hyvin yksinäinen myös ja itsetunto huono. Ei minulla ole edelleenkään ystäviä. Jotenkin kaikki rohkeus tutustua muihin on mennyt ja samalla olen ollut liikaa jo yksin. Olen liian varovainen ja jännitän sosiaalisia tilanteita. Tunnen monesti etten kuitenkaan kelpaa ja jotenkin vältän pettymyksiä etten edes ehdi kiintymään keneenkään. Joskus olen esim luullut ystäväksi jotakin ja hän on pettänyt luottamuksen. Näin mietin usein, että jos ystävien saaminen on jo näin vaikeaa niin miten sitten seurustelu. Minäkään en ole saanut siis mitään harjoitusta asiaan liittyen. Joskus olen ollut ihastunut johonkin poikaan nuorempana, mutta siihen se on jäänyt.
Lukion jälkeen tarvin aikaa kerätä voimia ja viihdyin yksin. Nykyisinkin vaikka kuinka joskus on surullinen olo yksinäisyyden takia niin silti ei minun ole helppoa enää lähestyä muita. Samalla ehkä seurustelussa pelottaa se kun pitäisi päästää toinen niin lähelle. Jos on kokenut tilanteita missä toiset satuttavat niin kyllä se silti olisi järkytys jos toinen loukkaisi jos vielä olisi niin läheinen ihminen. Samalla minäkään en ole täydellinen. Olen epäilevä, pelokas ja jo liikaakin tottunut tekemään asiat kuten tahdon. Lisäksi en tiedä olisiko minusta elämään toisen kanssa niin tiiviisti yhdessä. Tarvin omaa aikaa ja hiljaisuutta. Nyt ikää on jo lähemmäs 30 ja en tiedä haluaisiko kukaan enää "opetella" seurustelemaan kanssani varsinkin jos toinen on ollut jo suhteessa. Jotenkin se on ehkä noloakin jos itse on niin kokematon. Siinä korostuu taas enemmän se kuinka pitäisi avautua toiselle kaikista. Minusta ei taida olla suhteeseen. Seksi toisen kanssa on myös sellainen asia mihin minusta ei aluksi ainakaan olisi. Pitäisi tutustua hitaasti ja toisaalta en tiedä voisinko toiselta vaatia sitä. Samalla kaipaan läheisyyttä ja sitä, että merkitsisin toiselle jotain. Sen henkilön pitäisi vaan olla niin tuttu, että pystyisin olemaan rento. Näihin ajatuksiin.
Taitaa olla parempi pysyä sinkkuna. Toisaalta eipä minusta ole oikein kukaan edes kiinnostunut. En ole "kaunistunut" vuosien aikana yhtään ja luonne on mikä on sekä olen ujo ja varovainen. Sori valitus, mutta kirjoitan tämän ihan huumorilla. Joskus se huvittaa kuinka vaikeita juttuja nämä itselle ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska en käytä alkoholia, en tupakoi, en urheile, en ole uskovainen. Kuka muka kiinnostuu
Edelliseen 372:n vielä lisäys. Katson monesti jotain sarjoja tai elokuvia sekä luen kirjoja ja niissä henkilöt kokevat ihania hetkiä toisen kanssa. Itsellä on hyvä mielikuvitus joten jos luen esim että toinen laittoi pään toisen hartiaa vasten tai he halasivat yms niin kuvittelen itseni samaan tilanteeseen. Joskus olen myös iloinen jos joistakin tulee pari. Monet sarjat ja lukuvat ovat sen vuoksi tärkeitä ja kiintyy typerästi niihin. Jotenkin se ehkä korvaa sitä omaa läheisyyden puutetta, kun voi haaveilla ja katsoa sitä ns toisten elämää. Tietenkään se ei ole totta ja varmaan moni joka saa läheisyyttä ihan oikeassa elämässä ei kaipaa mitään elokuvien tuomaa haaveilua. Ymmärrän sen. Itse olen koukussa esim fanfiktioon sen vuoksi, että moni kirjoittaja jotenkin pukee sanoiksi niin hyvin ne omatkin ajatukseni. Moni tarina kuvaa esim yksinäisyyttä tai pelkoa niin hyvin. Sitten jos tälläinen henkilö onnistuu saamaan parisuhteen ja kokee hellyyttä niin siihen samaistuu. Joku voi pitää minua typeränä, mutta tykkään lukea niin paljon tarinoita ja moni osaa kirjoittaa hyvin ja liikuttavasti. Tietysti oikea elämä on eri juttu ja moni "satu" päättyy huonosti tai asiat eivät ole helppoja. Ei ole onnellisia loppuja. Tuli nyt tämä vielä mieleen. Sori jos kuulostaa typerältä jo :)
Olen aina ollut ujo vastakkaisen sukupuolen seurassa. Lisäksi olen aika erikoinen luonne ja ylipainoinen. Kukaan ei ole kiinnostunut, olen miehille jotenkin näkymätön.
Vierailija kirjoitti:
Menin naimisiin.
Ei tuo pienimunaisuus ole oikeasti ongelma. Yhdellä eksälläni oli pieni, eikä se oikeastaan menoa haitannut. Hän kyllä itse taisi luulla sen haitanneen tai olleen ongelma, koska joskus saatoin sanoa jotain osviittaista siihen suuntaan. En siis mitään rajua, mutta aihe oli toki herkkä (en edes muista). Todellisuudessa sillä ei ollut juurikaan merkitystä, koska onhan seksi paljon muutakin kuin koko.
Nää neitsytrunkkarit kattoo vaan jotain hc pornoa jossa ämmät tunkee kolme hevosen kokosta vehjettä sisäänsä ja sitten aattelee että kaikki naiset haluu samaa :D
Itellä on keskikokonen vehje ja parin naisen kanssa joutunut ottamaan varovaisestikin ettei tuota kipua.
Koska edellinen suhde joka loppui 10 vuotta sitten jvei minulta itsekunnioituksen ja itsetunnon kokonaan. En ole sen jälkee uskaltanut katsoakaan miehiin päin ja elän loppuelämäni mieluummin yksin. En vaan pysty enää. Saan paniikkikohtauksen jos edes ajattelen asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska naiset tehneet selväksi että en kelpaa suhteeseen, ja tuntemattomat naiset haistattelee pitkiä vaikka ei mitään ole sanonu tai tehnyt. Viimeksi kun kehuin naista kauniiksi joka hymyili ja katsoi silmiin pitkän aikaa, uhkasi hakata kavereidensa kanssa. Viimeisin nainen kenen kanssa harrastin seksiä antoi tappo uhkauksen.
Ei uskalla naisia enää lähestyä, ovat pelottavin elämänmuoto tällä pallolla. Näistä syistä otin myös lopputilin töistä, eikä enää mitään aikeita palata työelämään. Saa joku sellainen ihminen sen työpaikan josta on pariutumaan. Erakoitunut jo toistakymmentä vuotta naisten vihamielisyyden takia.
Oletko varma ettei vika ole sinussa.
Vika on juuri minussa, sen totesi jokainen tyttöystäväkin, mutta kukaan ei ole osannut sanoa mikä se vika on. Tuntemattomatkin haistattelee pitkät hymyssäsuin pelkästä katseesta. Viimeisin tyttöystävä sanoi ettei suhteesta kanssani ollut mihinkään mutta ei tarkentanut millään tavalla, vaikka pari päivää aikaisemmin oli puhunut miten kauniita meidän lapsista tulee, kuinka täydellinen mies olin hänelle, ja kuinka hän rakastaa enemmän kuin mitään muuta. Samaa tuntemattomien käyttäytymisestä päätellyt, että vaikka kuinka hymy paistaa ja näyttää että asiat ovat hyvin ne eivät sitä ole, älä koskaan lähesty hymyleviä naisia he haluavat sinulle vain pahaa koska olet viallinen
Kyllä vika on juuri minussa. Jokainen mitätöivä, haistatteleva, ja tappouhkauksen antaja nainen on ollut täydellinen kaikin puolin, vain minussa vika jota en tiedä. Ilmeisesti se on ulkoinen vaikka komeaksi monesti väitetty. Jotain vikaa on ja pahasti joka laukaisee lähes kaikissa naisissa välittömän väkivallan ja vihamielisyyden. Siksi en enää käy edes kaupassa, tai töissä jotta en aiheuttaisi näitä tunteita kenellekään. Välttelen naisia parhaani mukaan jotta en aiheuttaisi heille vihamielisyyttä. Onneksi on omaisuutta ja pärjään vaikka lopun elämäni tilaus ruoalla pois muiden silmistä.
Alue: Aihe vapaa
Koska olen nätistä naamastani huolimatta väärän mallinen nainen. Kaksi miestä ovat törkeästi kommentoineet tuota jopa seurustellessani. Saisin asian korjattua ehkä jollain kauneuskirurgisella toimenpiteellä, mutta ei taida olla sen arvoista, koska haluaisin nimenomaan miehen kuka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen.
Samasta syytä en halua seksiä, koska en halua taas arvosteltavaksi. Tuo jättää kamalat arvet, kun aikuisena asettaa itensä haavoittuvaksi ja samalla pitäisi leikkiä rohkeaa ja heittäytyvää, itsensä hyväksyvää ihmistä. En tiedä kenellä olisi niin rautainen itsetunto, että pystyisi siihen.
Olen ennemmin yksin, kuin enää ikinä altistan itseni sille.