Lue keskustelun säännöt.
Mitä järkeä on suhteessa, jossa ei ole lainkaan hellyyttä, kosketuksia ja erotiikkaa?
28.12.2018 |
En ymmärrä, miten kumppanuus voi riittää niin monelle syyksi jäädä suhteeseen. Pärjäähän sitä yksinkin arjessa aivan hyvin.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä hankkisi lapsia, ellen olisi suhteellisen varma selviäväni siitä myös yksin tarvittaessa. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu.
Miten tämä suhteellinen varmuus varmistetaan ennen lasten hankkimista?
Itsetuntemus. Lasten hankinta on neuvokkaiden, voimakkaiden,sitkeiden ja energisten ihmisten hommaa. Kyllä sen tietää, onko itse herkästi stressaantuva vai sellainen, joka saa asiat hoitumaan kovankin paineen alla.
Tuo on geneeristä hölpänpölppää. Se, mitä ajattelee ennen lasten hankkimista ja se, mitä elämä lasten kanssa todellisuudessa on, ovat kaksi aivan eri asiaa. Suurin osa saa ne asiat hoitumaan, kun pakko on. Ei sitä tiedä, mitä muuttujia elämässä tulee vastaan. Kuvitelma siitä, että elämää voi hallita suunnittelemalla ja miettimällä kauheasti, on todellakin vain kuvitelmaa.
Niin, mutta eivät kaikki saa asioita hoitumaan. Tuossa yllähän joku juuri kirjoitti, ettei voi lähteä suhteesta, koska ei selviäisi lasten kanssa yksin.
Joillakuilla on toki paljon parempi Itsetuntemus kuin toisilla ja paremmat ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä. Kyllä tälläkin palstalla uudet äidit vähän väliä ihmettelevät uusina asioina sellaisia juttuja, jotka ovat monille lapsettomillekin itsestäänselvyyksiä.
Niin, eivät saa, eikä sitä voi tietää etukäteen ennen lasten saamista, vaikka kuinka miettisi.
Lapsiperhe-elämä on paljon helpompaa toisen kanssa. Vaikka kaikki ennakko-odotukset parisuhteessa eivät toteutuneetkaan, on silti mahdollista viettää ihan mukavaa elämää lapsiperheessä ilman räjähtelevää rakkauttakin. Voi tulla sellainenkin tilanne, että toinen vanhempi kuolee, ja sitten sitä on pakko pärjätä.
Mä oon sitä mieltä, että ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä ovat ihan eri asia kuin se, mitä se sitten käytännössä on. Ja kun sitä ei todellakaan voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Se voi tuoda tullessaan esim. sairauksia, työttömyyttä ja muunlaisia vastoinkäymisiä.
Ihan jo lähipiiriä tarkkailemalla ja vaikkapa vauvapalstaa lukiessa tulee sellainen käsitys, että suurimman osan parisuhde muuttuu lasten myötä dramaattisesti huonompaan suuntaan ja päätyvät eroon jokatapauksessa jossain vaiheessa.
Loppuelämän kestävät romanttiset parisuhteet ei ole kovinkaan realistinen ajatus nykypäivänä. Tästä syystä lapsia kannattaa tehdä ainostaan, jos jälkeläisen saaminen on elämän tärkein asia ja haluaa niitä totaali yksinhuoltaja tilanteessakkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä hankkisi lapsia, ellen olisi suhteellisen varma selviäväni siitä myös yksin tarvittaessa. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu.
Miten tämä suhteellinen varmuus varmistetaan ennen lasten hankkimista?
Itsetuntemus. Lasten hankinta on neuvokkaiden, voimakkaiden,sitkeiden ja energisten ihmisten hommaa. Kyllä sen tietää, onko itse herkästi stressaantuva vai sellainen, joka saa asiat hoitumaan kovankin paineen alla.
Tuo on geneeristä hölpänpölppää. Se, mitä ajattelee ennen lasten hankkimista ja se, mitä elämä lasten kanssa todellisuudessa on, ovat kaksi aivan eri asiaa. Suurin osa saa ne asiat hoitumaan, kun pakko on. Ei sitä tiedä, mitä muuttujia elämässä tulee vastaan. Kuvitelma siitä, että elämää voi hallita suunnittelemalla ja miettimällä kauheasti, on todellakin vain kuvitelmaa.
Niin, mutta eivät kaikki saa asioita hoitumaan. Tuossa yllähän joku juuri kirjoitti, ettei voi lähteä suhteesta, koska ei selviäisi lasten kanssa yksin.
Joillakuilla on toki paljon parempi Itsetuntemus kuin toisilla ja paremmat ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä. Kyllä tälläkin palstalla uudet äidit vähän väliä ihmettelevät uusina asioina sellaisia juttuja, jotka ovat monille lapsettomillekin itsestäänselvyyksiä.
Niin, eivät saa, eikä sitä voi tietää etukäteen ennen lasten saamista, vaikka kuinka miettisi.
Lapsiperhe-elämä on paljon helpompaa toisen kanssa. Vaikka kaikki ennakko-odotukset parisuhteessa eivät toteutuneetkaan, on silti mahdollista viettää ihan mukavaa elämää lapsiperheessä ilman räjähtelevää rakkauttakin. Voi tulla sellainenkin tilanne, että toinen vanhempi kuolee, ja sitten sitä on pakko pärjätä.
Mä oon sitä mieltä, että ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä ovat ihan eri asia kuin se, mitä se sitten käytännössä on. Ja kun sitä ei todellakaan voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Se voi tuoda tullessaan esim. sairauksia, työttömyyttä ja muunlaisia vastoinkäymisiä.
Räjähtelevä rakkaus kuulostaa raskaalta tunnetilalta. Sen sijaan toimiva ystävyys, seksi ja asioiden jakaminen hyvältä ja välttämättömältä.
Meitä on moneen junaan. Itse en voisi kuvitellakaan viettäväni koko elämääni suhteessa josta puuttuu intohimo, intiimiys, hellyys ja fyysinen läheisyys. Koska rakkaus, se kunnollinen, palava, kaiken sisäänsäsulkeva rakkaus on niin voimakas ja korvaamaton tunne että kun sen on kokenut niin ilman olo tuntuisi tyhjältä. En oikein pysty käsittämään näitä jotka sanovat etteivät kaipaa elämäänsä rakkautta ja läheisyyttä. Miten ihmeessä? Ainoa vastaus minkä keksin on että he eivät ole kokeneet aitoa, syvää rakkautta, joka huumaa ja pistää pään pyörälle ja sydämen lepattamaan. Ihan kuin sanoisi, ettei kaipaa elämäänsä iloa, nautintoa, hyvää oloa, tai vaikka hyvänmakuista ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kaipaan varsinaista seksiä. Lähekkäin on kiva olla kyllä. Mutta muut asiat ovat vaan paljon tärkeämpiä, esimerkiksi yhteiset arvot, samantapainen huumori ja kaikki mitä näistä seuraa, nautinnollinen keskustelu nyt yhtenä.
Minä taas kaipaan vaan enemmän seksiä. Kun vielä ehtis. Yksilöllistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät todellakaan pärjää arjessa yksin. Moni on hyvin epäitsenäinen ja takertuva. Kun sinulle yksinolo voi tuntua helpolta js vapauttavalta, monta muuta se ahdistaa. Siksi on parempi olla vaikka kämppissuhde.
Itse en epäitsenäisten naisten kanssa halua enää seurustella. Ripustautuja alkaa aina jossakin vaiheessa menettää viehättävyyttään.
Juuri näin. Omat rahat, omat asunnot, omat harrastukset. Haluan toisen olevan osa elämääni, en koko elämä. Melkein kaikki parisuhteen huonot puolet jäävät erillissuhteessa pois.
Tästä minäkin haaveilen...
Kyllä kannattaa tavoitella minusta. Sopii loistavasti etenkin ihmiselle, jolla on suuri oman ajan ja tilan tarve eikä kiinnostusta hankkia (lisää) lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.
Eikö kannattaisi mieluummin pitää arki niin helppona ja yksinkertaisena, ettei se vaadi mitään erityistä pyörittämistä? Parisuhteen pointti on keskinäinen vetovoima, erotiikka, romantiikka ja yhteinen laatuaika.
Kannattaisi, mutta jos puoliso haluaa kaksi ja puoli lasta, ekonomivaimon, koiranpennun ja tiilitalon ja yleensä mieluiten köllähtää kyljelleen, on hieman vaikea kymmenen jälkeen pukea silkkivetimiä ja hemmotella laiskiaista. Vaikka hän kuinka itkisi että seksi on itseisarvo ja ihmisoikeus.
Tuo lapset+koirat+omakotitalo on kyllä niin järjetön elämäntapa ettei paremmasta väliä... Meillä on lapseton nautiskelusuhde ja seksiä joka päivä.
Meillä on kolme lasta, velaton omakotitalo, kaksi autoa, joista toinen on se parjattu farmari, koira ja matkustelemme pari kolme kertaa vuodessa perheen kanssa viikon - kolmen viikon reissuja + omat pienet reissut esimerkiksi kaveriporukalla. Kaiken lisäksi seksiä 2-4 kertaa viikossa.
Jos nyt olisin 20 vuotta nuorempi ja saisin valita otanko tämän näköisen elämän vai lapsettoman elämän ja asuisimme jossakin kerrostalokämpässä matkustellen ja seksiä harrastaen, niin kyllä valitsisin ehdottomasti oman elämäni.
Lapseton elämä olisi ollut jotenkin hyvin tyhjää ja vuodesta toiseen samanlaista tylsyyttä, jota olisi ehkä yrittänyt paikkailla jollakin matkustamisella, mutta siinä kaikki. Plääh. Mieheni oli lasten kanssa syyslomalla reilun viikon reissussa ja ensimmäiset päivät olivat yhtä juhlaa yksin kotona, mutta sitten alkoi jo kaivata perheen ääniä ja sitä ihanaa iloista höpötystä, mihin on tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.
Eikö kannattaisi mieluummin pitää arki niin helppona ja yksinkertaisena, ettei se vaadi mitään erityistä pyörittämistä? Parisuhteen pointti on keskinäinen vetovoima, erotiikka, romantiikka ja yhteinen laatuaika.
Kannattaisi, mutta jos puoliso haluaa kaksi ja puoli lasta, ekonomivaimon, koiranpennun ja tiilitalon ja yleensä mieluiten köllähtää kyljelleen, on hieman vaikea kymmenen jälkeen pukea silkkivetimiä ja hemmotella laiskiaista. Vaikka hän kuinka itkisi että seksi on itseisarvo ja ihmisoikeus.
Tuo lapset+koirat+omakotitalo on kyllä niin järjetön elämäntapa ettei paremmasta väliä... Meillä on lapseton nautiskelusuhde ja seksiä joka päivä.
Meillä on kolme lasta, velaton omakotitalo, kaksi autoa, joista toinen on se parjattu farmari, koira ja matkustelemme pari kolme kertaa vuodessa perheen kanssa viikon - kolmen viikon reissuja + omat pienet reissut esimerkiksi kaveriporukalla. Kaiken lisäksi seksiä 2-4 kertaa viikossa.
Jos nyt olisin 20 vuotta nuorempi ja saisin valita otanko tämän näköisen elämän vai lapsettoman elämän ja asuisimme jossakin kerrostalokämpässä matkustellen ja seksiä harrastaen, niin kyllä valitsisin ehdottomasti oman elämäni.
Lapseton elämä olisi ollut jotenkin hyvin tyhjää ja vuodesta toiseen samanlaista tylsyyttä, jota olisi ehkä yrittänyt paikkailla jollakin matkustamisella, mutta siinä kaikki. Plääh. Mieheni oli lasten kanssa syyslomalla reilun viikon reissussa ja ensimmäiset päivät olivat yhtä juhlaa yksin kotona, mutta sitten alkoi jo kaivata perheen ääniä ja sitä ihanaa iloista höpötystä, mihin on tottunut.
Jep, minulle nimenomaan nuo "perheen äänet" ja "iloinen höpötys" olisivat jotakin aivan kauheaa ja lapsiperhearki tyhjää tylsyyttä. Koen lapsettoman elämäni hyvin merkitykselliseksi, koskaps minulla riittää energiaa oikeasti minulle tärkeille asioille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät todellakaan pärjää arjessa yksin. Moni on hyvin epäitsenäinen ja takertuva. Kun sinulle yksinolo voi tuntua helpolta js vapauttavalta, monta muuta se ahdistaa. Siksi on parempi olla vaikka kämppissuhde.
Itse en epäitsenäisten naisten kanssa halua enää seurustella. Ripustautuja alkaa aina jossakin vaiheessa menettää viehättävyyttään.
Juuri näin. Omat rahat, omat asunnot, omat harrastukset. Haluan toisen olevan osa elämääni, en koko elämä. Melkein kaikki parisuhteen huonot puolet jäävät erillissuhteessa pois.
Tästä minäkin haaveilen...
Kyllä kannattaa tavoitella minusta. Sopii loistavasti etenkin ihmiselle, jolla on suuri oman ajan ja tilan tarve eikä kiinnostusta hankkia (lisää) lapsia.
Paras parisuhde mulle olisi : läheisyyttä, yhyeistä tekimistä,kumppanuutta ja erotiikkaa, mutta missä annetaan tilaa myös itselle ja omille jutuille. Lapset tehty eikä kuulu pieniä jalan tepustuksia Lapsenlapset toisivat sitten sitä puolta elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kumppanuus voi riittää niin monelle syyksi jäädä suhteeseen. Pärjäähän sitä yksinkin arjessa aivan hyvin.
Ei sitten mitään järkeä.
Jos on tuohon jamaan suhteensa päästänyt, ainoa tie ulos on ero.
Poikkeuksena toki toisen puolison vakava sairastuminen tms, mutta se onkin jo sitten kokonaan eri asia.
Ei mitään järkeä. Jatkuvaa pahaa mieltä, itkua ja yksin oloa. Sitten ihastuin ja sain vastakaikua. Mikä onni ja ilo. Ero vireille heti. Jälkeen ajateltua olisi pitänyt erota heti kun paha mieli alkoi eli kolme vuotta aikaisemmin. Oli lapset ja talo, mikä piti avioliitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on pitkässä parisuhteessa intohimo ja romantiikka kuolleet. Rakkautta on, enkä siksi halua erota, mutta en myöskään haluaisi elää loppuikääni mukavassa toverisuhteessa. En tiedä miten sen liekin saisi takaisin, seksi on kuin veljeään panisi. Muut asiat on ihan mallillaan, joten tuntuisi hullulta repiä tämä elämä rikki. Olen ehdottanut avointa suhdetta, mutta se ei miehelle sovi. Tätäkö tämä loppuelämä on? Olen kuitenkin vasta 40.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on moneen junaan. Itse en voisi kuvitellakaan viettäväni koko elämääni suhteessa josta puuttuu intohimo, intiimiys, hellyys ja fyysinen läheisyys. Koska rakkaus, se kunnollinen, palava, kaiken sisäänsäsulkeva rakkaus on niin voimakas ja korvaamaton tunne että kun sen on kokenut niin ilman olo tuntuisi tyhjältä. En oikein pysty käsittämään näitä jotka sanovat etteivät kaipaa elämäänsä rakkautta ja läheisyyttä. Miten ihmeessä? Ainoa vastaus minkä keksin on että he eivät ole kokeneet aitoa, syvää rakkautta, joka huumaa ja pistää pään pyörälle ja sydämen lepattamaan. Ihan kuin sanoisi, ettei kaipaa elämäänsä iloa, nautintoa, hyvää oloa, tai vaikka hyvänmakuista ruokaa.
Sellainen iäti kestävä lepattava rakkauden huuma on kyllä utopiaa, koska ihmisen elimistö ei vain jaksa tuottaa rakastumishormoneja kuin muutaman vuoden. Mutta onkin eri asia elää rakastavassa, lämpimässä suhteessa se loppuelämä kuin kylmässä ja rakkaudettomassa.
Jälkimmäinen tosin todennäköisesti päättyy itsekseen koska harvoin molemmat sietävät kylmyyttä ja seksittömyyttä ikuisesti. Jompikumpi herää eloon suhteen ulkopuolisen ihmisen ansiosta ja silloin kylmyyteen sopeutunut, materiasta nauttiva osapuoli jää rannalle ruikuttamaan. Tai sitten elää petettynä tai itsekin sivusuhteessa valheellista kulissielämää.
No, kukin petaa suhteena ja elämänsä juuri siten kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.
Eikö kannattaisi mieluummin pitää arki niin helppona ja yksinkertaisena, ettei se vaadi mitään erityistä pyörittämistä? Parisuhteen pointti on keskinäinen vetovoima, erotiikka, romantiikka ja yhteinen laatuaika.
Kannattaisi, mutta jos puoliso haluaa kaksi ja puoli lasta, ekonomivaimon, koiranpennun ja tiilitalon ja yleensä mieluiten köllähtää kyljelleen, on hieman vaikea kymmenen jälkeen pukea silkkivetimiä ja hemmotella laiskiaista. Vaikka hän kuinka itkisi että seksi on itseisarvo ja ihmisoikeus.
Tuo lapset+koirat+omakotitalo on kyllä niin järjetön elämäntapa ettei paremmasta väliä... Meillä on lapseton nautiskelusuhde ja seksiä joka päivä.
Eri ihmiset saavat elämäänsä sisältöä ja iloa eri asioista. Esim koiran, omakotitalon ja lasten hoitamisesta ja heille pelkkä seksi ja oma nautinto eivät tuo onnea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten kumppanuus voi riittää niin monelle syyksi jäädä suhteeseen. Pärjäähän sitä yksinkin arjessa aivan hyvin.
Ei sitten mitään järkeä.
Jos on tuohon jamaan suhteensa päästänyt, ainoa tie ulos on ero.
Poikkeuksena toki toisen puolison vakava sairastuminen tms, mutta se onkin jo sitten kokonaan eri asia.
Ei minusta ole eri asia. Kyllä toista voi jäädä tulemaan ystävänä vaikka parisuhde loppuisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset eivät ole kokeneet koskaan oikeaa rakkautta, vaan ovat ajautuneet yhteen jonkun tyypin kanssa joka aluksi vaikutti ihan ok, ja ovat sitten tehneet lapsiakin koska "se kuuluu asiaan" kun haluaa perheen. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi ja elämä lipuu ohi, sitten kun lapset on aikuisia on myöhäistä, huomaa että on tuhlannut parhaat vuosikymmenet täysin väärän ihmisen kanssa ilman parisuhderakkautta.
Minä ainakin olisin mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa ihmissuhteessa. Mukavia kämppiksiä kyllä löytyy ja niitä voi vaihtaakin tarpeen vaatiessa, ei ole järkeä sitoutua näennäiseen parisuhteeseen jonkun randomin kämppiksen kanssa.
Miksei ole? En minä ainakaan kaipaa erityisesti romanttista rakkautta elämääni.
Aromanttiset aseksuaalit ovat häviävän pieni vähemmistö, jotakin alle prosentin luokkaa kaikista ihmisistä. Olet se säännön vahvistava poikkeus.
No huh. Kun on pitkässä parisuhteessa, ne kiimavuodet jäi sinne suhteen alkuvuosiin, nyt eletään tavallista lapsiperhe-elämää, tehdään yhteistyötä, on kiintymystä ja tasaista rakkautta. Pitkässä suhteessa tulee vuorotellen ylä- ja alamäkiä. Pääsääntöisesti kuitenkin elämä on tasaista puurtamista. Ne ihmiset, jotka juoksevat jatkuvasti uuden rakkauden ja kiimavaiheen perässä, ovat näitä, jotka nostavat avioerotilastoja. En suosittele lapsia tai edes sitoutumista tällaisille ihmisille. Ps. Seksiä meillä on silloin kun kumpaakin sattuu huvittamaan, välillä useammin, välillä harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.
Eikö kannattaisi mieluummin pitää arki niin helppona ja yksinkertaisena, ettei se vaadi mitään erityistä pyörittämistä? Parisuhteen pointti on keskinäinen vetovoima, erotiikka, romantiikka ja yhteinen laatuaika.
Kun valitsee hankkia lapsia, yrityksen ym niin arki ei aina ole helppoa ja yksinkertaista. Voit suunnitella vaikka kuinka niin silti et voi ennalta tietää mitä elämä eteen heittää. Sairauksia, vastoinkäymisiä ja taloudellisia vaikeuksia. Tämä elämä on toki oma valinta, mutta aina et voi itse valinnoillasi vaikuttaa tapahtumiin. Ilmeisesti 8-16 vakinaista toimistotyötä tekevän ja ennakoitavissa olevaa palkkaa nauttivan on sitä mahdoton käsittää. Parisuhteen pointti on tahtoa rakastaa , sietää ja tukea sitä kumppania myös vaikeina hetkinä. Elämässä tulee kausia, jolloin erotiikka ja romantiikka ovat prioriteettilistalla hyvikin pohjilla vaikka vetovoimaa olisikin. Tukiverkottomalle lapsiperheelle laatuaika tarkoittaa sitä, että koko perheenä tehdään asioita yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on moneen junaan. Itse en voisi kuvitellakaan viettäväni koko elämääni suhteessa josta puuttuu intohimo, intiimiys, hellyys ja fyysinen läheisyys. Koska rakkaus, se kunnollinen, palava, kaiken sisäänsäsulkeva rakkaus on niin voimakas ja korvaamaton tunne että kun sen on kokenut niin ilman olo tuntuisi tyhjältä. En oikein pysty käsittämään näitä jotka sanovat etteivät kaipaa elämäänsä rakkautta ja läheisyyttä. Miten ihmeessä? Ainoa vastaus minkä keksin on että he eivät ole kokeneet aitoa, syvää rakkautta, joka huumaa ja pistää pään pyörälle ja sydämen lepattamaan. Ihan kuin sanoisi, ettei kaipaa elämäänsä iloa, nautintoa, hyvää oloa, tai vaikka hyvänmakuista ruokaa.
Minusta kuvailet selkeästi rakastumisen huumaa aidon rakkauden sijaan. Toki rakastuminen on ihanaa, mutta et sinä yksinkertaisesti sitä tunteenpaloa pysty ylläpitämään loputtomasti. Rakastumisen hormoonihuurut kantaa suhdetta noin 18 kk ja mikäli siinä ajassa ei ole kehittynyt tahtoa rakastaa ,ja kiintymystä suhde lopahtaa. Jokainen toki itse saa määritellä mitä haluaa, mutta on epärealistista olettaa sen suhteen olevan sitä pelkkää huumaa ja pääpyörällä oloa. Helppo kyllä ymmärtää, ettei kaltaisesi haihattelijat pysty kestäviä suhteita muodostamaan.
Siis kyllähän tällaisessa suhteessa saa elää, jos on tilanteeseen riittävän tyytyväinen. Minäkin luulin pitkään olevani, kunnes tajusin realiteetit. Seksin, läheisyyden ja syvän keskusteluyhteyden puute kasvoi niin suureksi, etten voinut enää jäädä.
Nykyään elämme eronneina vanhempina, lapsistamme yhteistyössä huolehtien. Uusi parisuhteeni on onnellinen, on syvää sielujen yhteyttä ja paljon hyvää seksiä.
Tästä minäkin haaveilen...