Mitä järkeä on suhteessa, jossa ei ole lainkaan hellyyttä, kosketuksia ja erotiikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään järkeä, vaikka itse elääkin tuollaisessa suhteessa. Luulen vaimolleni olevan toisen.

Niin no, tää vaatimus siitä, että perheen aikuisten välillä pitää olla rakkauden ilotulitusta, on kuitenkin aika uusi. 

Tavallinen elämä ei nykyään enää kelpaa. Paitsi mulle.

Niin mullekin. Tosin toivon, että saisimme mieheni kanssa ja perheessämme joitain juttuja toimimaan, mutta en oikein usko. Olen liian masentunut siihen. Iso osa suhteessa mieheni kanssa on ihan toimivaa: meillä on samat prioriteetit, emme riitele juuri koskaan.

Yhtä hyvinhän tuolloin voisi asua yksin. Sillä tavalla välttää ihan yhtä hyvin riitelyn ja prioriteettiristiriidat kuin ontossa ja kylmässä parisuhteessakin. Eihän riidattomuus nyt voi olla mikään kriteeri.

Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään järkeä, vaikka itse elääkin tuollaisessa suhteessa. Luulen vaimolleni olevan toisen.

Niin no, tää vaatimus siitä, että perheen aikuisten välillä pitää olla rakkauden ilotulitusta, on kuitenkin aika uusi. 

Tavallinen elämä ei nykyään enää kelpaa. Paitsi mulle.

Niin mullekin. Tosin toivon, että saisimme mieheni kanssa ja perheessämme joitain juttuja toimimaan, mutta en oikein usko. Olen liian masentunut siihen. Iso osa suhteessa mieheni kanssa on ihan toimivaa: meillä on samat prioriteetit, emme riitele juuri koskaan.

Yhtä hyvinhän tuolloin voisi asua yksin. Sillä tavalla välttää ihan yhtä hyvin riitelyn ja prioriteettiristiriidat kuin ontossa ja kylmässä parisuhteessakin. Eihän riidattomuus nyt voi olla mikään kriteeri.

Miksi sinulle on tärkeää, että minä eroaisin miehestäni? Meillä on kaksi lasta ja talo, joten ei se ole niin yksinkertaista, että lähdettäisiin vain asumaan yksin ja se olisi sitten siinä. Ja kuten sanoin, me tulemme ihan hyvin toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.

Eikö kannattaisi mieluummin pitää arki niin helppona ja yksinkertaisena, ettei se vaadi mitään erityistä pyörittämistä? Parisuhteen pointti on keskinäinen vetovoima, erotiikka, romantiikka ja yhteinen laatuaika.

Vierailija kirjoitti:

Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.

Tuossa vaiheessa ei olla sitten minkäänlaisessa parisuhteessa, joten pitäisi sultakin löytyä munaa lähteä. Parisuhde on sitä että ollaan pariskunta, ja pariskuntana tehdää tarvittavat kotityöt, tienataan rahat, hoidetaan lapset jne, ja siihen kuuluu aina se parisuhderakkaus jos jompikumpi puuttuu, on pohja pois ja kannattaa erota.

Miksi olisi saman katon alla elämässä samaa taloutta ja leikkiä perhettä jos ei ole rakkautta tai toinen ei osallistu perheen velvollisuuksiin? Helpommalla pääsee tosiaan vaikka yksinään. Lapset kasvaa vuosi vuodelta ja elämä helpottuu, sitä että lapset on isoja ei kannata odottaa huonossa suhteessa, sun ainoa lyhyt elämä menee siinä hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä hankkisi lapsia, ellen olisi suhteellisen varma selviäväni siitä myös yksin tarvittaessa. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu.

Miten tämä suhteellinen varmuus varmistetaan ennen lasten hankkimista?

Itsetuntemus. Lasten hankinta on neuvokkaiden, voimakkaiden,sitkeiden ja energisten ihmisten hommaa. Kyllä sen tietää, onko itse herkästi stressaantuva vai sellainen, joka saa asiat hoitumaan kovankin paineen alla.

Tuo on geneeristä hölpänpölppää. Se, mitä ajattelee ennen lasten hankkimista ja se, mitä elämä lasten kanssa todellisuudessa on, ovat kaksi aivan eri asiaa. Suurin osa saa ne asiat hoitumaan, kun pakko on. Ei sitä tiedä, mitä muuttujia elämässä tulee vastaan. Kuvitelma siitä, että elämää voi hallita suunnittelemalla ja miettimällä kauheasti, on todellakin vain kuvitelmaa.

Niin, mutta eivät kaikki saa asioita hoitumaan. Tuossa yllähän joku juuri kirjoitti, ettei voi lähteä suhteesta, koska ei selviäisi lasten kanssa yksin.

Joillakuilla on toki paljon parempi Itsetuntemus kuin toisilla ja paremmat ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä. Kyllä tälläkin palstalla uudet äidit vähän väliä ihmettelevät uusina asioina sellaisia juttuja, jotka ovat monille lapsettomillekin itsestäänselvyyksiä.

Niin, eivät saa, eikä sitä voi tietää etukäteen ennen lasten saamista, vaikka kuinka miettisi. 

Lapsiperhe-elämä on paljon helpompaa toisen kanssa. Vaikka kaikki ennakko-odotukset parisuhteessa eivät toteutuneetkaan, on silti mahdollista viettää ihan mukavaa elämää lapsiperheessä ilman räjähtelevää rakkauttakin. Voi tulla sellainenkin tilanne, että toinen vanhempi kuolee, ja sitten sitä on pakko pärjätä. 

Mä oon sitä mieltä, että ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä ovat ihan eri asia kuin se, mitä se sitten käytännössä on. Ja kun sitä ei todellakaan voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Se voi tuoda tullessaan esim.  sairauksia, työttömyyttä ja muunlaisia vastoinkäymisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään järkeä, vaikka itse elääkin tuollaisessa suhteessa. Luulen vaimolleni olevan toisen.

Niin no, tää vaatimus siitä, että perheen aikuisten välillä pitää olla rakkauden ilotulitusta, on kuitenkin aika uusi. 

Tavallinen elämä ei nykyään enää kelpaa. Paitsi mulle.

Niin mullekin. Tosin toivon, että saisimme mieheni kanssa ja perheessämme joitain juttuja toimimaan, mutta en oikein usko. Olen liian masentunut siihen. Iso osa suhteessa mieheni kanssa on ihan toimivaa: meillä on samat prioriteetit, emme riitele juuri koskaan.

Yhtä hyvinhän tuolloin voisi asua yksin. Sillä tavalla välttää ihan yhtä hyvin riitelyn ja prioriteettiristiriidat kuin ontossa ja kylmässä parisuhteessakin. Eihän riidattomuus nyt voi olla mikään kriteeri.

Miksi sinulle on tärkeää, että minä eroaisin miehestäni? Meillä on kaksi lasta ja talo, joten ei se ole niin yksinkertaista, että lähdettäisiin vain asumaan yksin ja se olisi sitten siinä. Ja kuten sanoin, me tulemme ihan hyvin toimeen.

Kai minua vain hirvittää ajatus siitä, että olisin jumissa kylmässä suhteessa talon ja lasten takia. Tiedän, että tuo on todellisuutta monille, mutta itse kun haluan kumppanilta vain romanttista rakkautta ja hyviä kokemuksia, tuollainen tilanne hirvittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään järkeä, vaikka itse elääkin tuollaisessa suhteessa. Luulen vaimolleni olevan toisen.

Niin no, tää vaatimus siitä, että perheen aikuisten välillä pitää olla rakkauden ilotulitusta, on kuitenkin aika uusi. 

Tavallinen elämä ei nykyään enää kelpaa. Paitsi mulle.

Niin mullekin. Tosin toivon, että saisimme mieheni kanssa ja perheessämme joitain juttuja toimimaan, mutta en oikein usko. Olen liian masentunut siihen. Iso osa suhteessa mieheni kanssa on ihan toimivaa: meillä on samat prioriteetit, emme riitele juuri koskaan.

Yhtä hyvinhän tuolloin voisi asua yksin. Sillä tavalla välttää ihan yhtä hyvin riitelyn ja prioriteettiristiriidat kuin ontossa ja kylmässä parisuhteessakin. Eihän riidattomuus nyt voi olla mikään kriteeri.

Miksi sinulle on tärkeää, että minä eroaisin miehestäni? Meillä on kaksi lasta ja talo, joten ei se ole niin yksinkertaista, että lähdettäisiin vain asumaan yksin ja se olisi sitten siinä. Ja kuten sanoin, me tulemme ihan hyvin toimeen.

Kai minua vain hirvittää ajatus siitä, että olisin jumissa kylmässä suhteessa talon ja lasten takia. Tiedän, että tuo on todellisuutta monille, mutta itse kun haluan kumppanilta vain romanttista rakkautta ja hyviä kokemuksia, tuollainen tilanne hirvittää.

Niin, ei kuitenkaan kannata alkaa neuvoa tai painostaa toista ihmistä sen perusteella, mitä ajattelet omasta elämästäsi. Minun elämäni on minun elämääni, ei sinun tarvitse siitä huolehtia.

Jotkut ihmiset eivät ole kokeneet koskaan oikeaa rakkautta, vaan ovat ajautuneet yhteen jonkun tyypin kanssa joka aluksi vaikutti ihan ok, ja ovat sitten tehneet lapsiakin koska "se kuuluu asiaan" kun haluaa perheen. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi ja elämä lipuu ohi, sitten kun lapset on aikuisia on myöhäistä, huomaa että on tuhlannut parhaat vuosikymmenet täysin väärän ihmisen kanssa ilman parisuhderakkautta. 

Minä ainakin olisin mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa ihmissuhteessa. Mukavia kämppiksiä kyllä löytyy ja niitä voi vaihtaakin tarpeen vaatiessa, ei ole järkeä sitoutua näennäiseen parisuhteeseen jonkun randomin kämppiksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hellyys, kosketus ja erotiikka revitään toisen selkänahasta painostamalla, kun itse ei viitsitä osallistua arjen pyöritykseen, on turha itkeä kylmää vaimoa. Varsinkaan jos ei itsellä ole munaa lähteä tilanteesta.

Eikö kannattaisi mieluummin pitää arki niin helppona ja yksinkertaisena, ettei se vaadi mitään erityistä pyörittämistä? Parisuhteen pointti on keskinäinen vetovoima, erotiikka, romantiikka ja yhteinen laatuaika.

Kannattaisi, mutta jos puoliso haluaa kaksi ja puoli lasta, ekonomivaimon, koiranpennun ja tiilitalon ja yleensä mieluiten köllähtää kyljelleen, on hieman vaikea kymmenen jälkeen pukea silkkivetimiä ja hemmotella laiskiaista. Vaikka hän kuinka itkisi että seksi on itseisarvo ja ihmisoikeus. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät ole kokeneet koskaan oikeaa rakkautta, vaan ovat ajautuneet yhteen jonkun tyypin kanssa joka aluksi vaikutti ihan ok, ja ovat sitten tehneet lapsiakin koska "se kuuluu asiaan" kun haluaa perheen. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi ja elämä lipuu ohi, sitten kun lapset on aikuisia on myöhäistä, huomaa että on tuhlannut parhaat vuosikymmenet täysin väärän ihmisen kanssa ilman parisuhderakkautta. 

Minä ainakin olisin mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa ihmissuhteessa. Mukavia kämppiksiä kyllä löytyy ja niitä voi vaihtaakin tarpeen vaatiessa, ei ole järkeä sitoutua näennäiseen parisuhteeseen jonkun randomin kämppiksen kanssa.

Miksei ole? En minä ainakaan kaipaa erityisesti romanttista rakkautta elämääni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä hankkisi lapsia, ellen olisi suhteellisen varma selviäväni siitä myös yksin tarvittaessa. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu.

Miten tämä suhteellinen varmuus varmistetaan ennen lasten hankkimista?

Itsetuntemus. Lasten hankinta on neuvokkaiden, voimakkaiden,sitkeiden ja energisten ihmisten hommaa. Kyllä sen tietää, onko itse herkästi stressaantuva vai sellainen, joka saa asiat hoitumaan kovankin paineen alla.

Tuo on geneeristä hölpänpölppää. Se, mitä ajattelee ennen lasten hankkimista ja se, mitä elämä lasten kanssa todellisuudessa on, ovat kaksi aivan eri asiaa. Suurin osa saa ne asiat hoitumaan, kun pakko on. Ei sitä tiedä, mitä muuttujia elämässä tulee vastaan. Kuvitelma siitä, että elämää voi hallita suunnittelemalla ja miettimällä kauheasti, on todellakin vain kuvitelmaa.

Niin, mutta eivät kaikki saa asioita hoitumaan. Tuossa yllähän joku juuri kirjoitti, ettei voi lähteä suhteesta, koska ei selviäisi lasten kanssa yksin.

Joillakuilla on toki paljon parempi Itsetuntemus kuin toisilla ja paremmat ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä. Kyllä tälläkin palstalla uudet äidit vähän väliä ihmettelevät uusina asioina sellaisia juttuja, jotka ovat monille lapsettomillekin itsestäänselvyyksiä.

Niin, eivät saa, eikä sitä voi tietää etukäteen ennen lasten saamista, vaikka kuinka miettisi. 

Lapsiperhe-elämä on paljon helpompaa toisen kanssa. Vaikka kaikki ennakko-odotukset parisuhteessa eivät toteutuneetkaan, on silti mahdollista viettää ihan mukavaa elämää lapsiperheessä ilman räjähtelevää rakkauttakin. Voi tulla sellainenkin tilanne, että toinen vanhempi kuolee, ja sitten sitä on pakko pärjätä. 

Mä oon sitä mieltä, että ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä ovat ihan eri asia kuin se, mitä se sitten käytännössä on. Ja kun sitä ei todellakaan voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Se voi tuoda tullessaan esim.  sairauksia, työttömyyttä ja muunlaisia vastoinkäymisiä. 

Juu, niin voi, ja siksi niitä lapsia kannattaa harkita siinä vaiheessa, kun itsetuntemusta ja elämänkokemusta on jo karttunut.

Haluaisin tietää, oliko tuo aikaisempi kommentoija ennen lapsia sitä mieltä, että pärjäisi kyllä yksinhuoltajana, vai eikö hän miettinyt ollenkaan asiaa. Tietenkin jos todellisuus yllätti pahasti tai vaikka sairaudet iskivät, sille ei mitään voi, mutta monet eivät edes mieti omia voimavarojaan ennen lisääntymispäätöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät ole kokeneet koskaan oikeaa rakkautta, vaan ovat ajautuneet yhteen jonkun tyypin kanssa joka aluksi vaikutti ihan ok, ja ovat sitten tehneet lapsiakin koska "se kuuluu asiaan" kun haluaa perheen. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi ja elämä lipuu ohi, sitten kun lapset on aikuisia on myöhäistä, huomaa että on tuhlannut parhaat vuosikymmenet täysin väärän ihmisen kanssa ilman parisuhderakkautta. 

Minä ainakin olisin mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa ihmissuhteessa. Mukavia kämppiksiä kyllä löytyy ja niitä voi vaihtaakin tarpeen vaatiessa, ei ole järkeä sitoutua näennäiseen parisuhteeseen jonkun randomin kämppiksen kanssa.

Miksei ole? En minä ainakaan kaipaa erityisesti romanttista rakkautta elämääni. 

Aromanttiset aseksuaalit ovat häviävän pieni vähemmistö, jotakin alle prosentin luokkaa kaikista ihmisistä. Olet se säännön vahvistava poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä hankkisi lapsia, ellen olisi suhteellisen varma selviäväni siitä myös yksin tarvittaessa. Koskaan kun ei tiedä, mitä tapahtuu.

Miten tämä suhteellinen varmuus varmistetaan ennen lasten hankkimista?

Itsetuntemus. Lasten hankinta on neuvokkaiden, voimakkaiden,sitkeiden ja energisten ihmisten hommaa. Kyllä sen tietää, onko itse herkästi stressaantuva vai sellainen, joka saa asiat hoitumaan kovankin paineen alla.

Tuo on geneeristä hölpänpölppää. Se, mitä ajattelee ennen lasten hankkimista ja se, mitä elämä lasten kanssa todellisuudessa on, ovat kaksi aivan eri asiaa. Suurin osa saa ne asiat hoitumaan, kun pakko on. Ei sitä tiedä, mitä muuttujia elämässä tulee vastaan. Kuvitelma siitä, että elämää voi hallita suunnittelemalla ja miettimällä kauheasti, on todellakin vain kuvitelmaa.

Niin, mutta eivät kaikki saa asioita hoitumaan. Tuossa yllähän joku juuri kirjoitti, ettei voi lähteä suhteesta, koska ei selviäisi lasten kanssa yksin.

Joillakuilla on toki paljon parempi Itsetuntemus kuin toisilla ja paremmat ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä. Kyllä tälläkin palstalla uudet äidit vähän väliä ihmettelevät uusina asioina sellaisia juttuja, jotka ovat monille lapsettomillekin itsestäänselvyyksiä.

Niin, eivät saa, eikä sitä voi tietää etukäteen ennen lasten saamista, vaikka kuinka miettisi. 

Lapsiperhe-elämä on paljon helpompaa toisen kanssa. Vaikka kaikki ennakko-odotukset parisuhteessa eivät toteutuneetkaan, on silti mahdollista viettää ihan mukavaa elämää lapsiperheessä ilman räjähtelevää rakkauttakin. Voi tulla sellainenkin tilanne, että toinen vanhempi kuolee, ja sitten sitä on pakko pärjätä. 

Mä oon sitä mieltä, että ennakkokäsitykset lapsiperhe-elämästä ovat ihan eri asia kuin se, mitä se sitten käytännössä on. Ja kun sitä ei todellakaan voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Se voi tuoda tullessaan esim.  sairauksia, työttömyyttä ja muunlaisia vastoinkäymisiä. 

Juu, niin voi, ja siksi niitä lapsia kannattaa harkita siinä vaiheessa, kun itsetuntemusta ja elämänkokemusta on jo karttunut.

Haluaisin tietää, oliko tuo aikaisempi kommentoija ennen lapsia sitä mieltä, että pärjäisi kyllä yksinhuoltajana, vai eikö hän miettinyt ollenkaan asiaa. Tietenkin jos todellisuus yllätti pahasti tai vaikka sairaudet iskivät, sille ei mitään voi, mutta monet eivät edes mieti omia voimavarojaan ennen lisääntymispäätöstä.

Mikähän vaihe se mahtaa olla? Kun minä sanon, että järjellä ajattelu ja sitten se käytännön elämä kaikkine erilaisine muuttujineen ovat kaksi aivan eri asiaa. 

Ihan varmasti lähes kaikki pärjäisivät yksinhuoltajina, jos olisi pakko. Mutta monikaan ei sitä halua, koska ne käytännön järjestelyt tuntuvat vain liian raskailta. Se voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että pitäisi luopua omista harrastuksista, omasta kodista ja ylipäätään siitä tuesta, jota toiselsta aikuisesta vanhemmuudessa saa. 

Mä haluaisin oikeasti nähdä sen ihmisen, joka tekee ruutupaperille listan kaikista näistä asioista ennen lasten hankkimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään järkeä, vaikka itse elääkin tuollaisessa suhteessa. Luulen vaimolleni olevan toisen.

Niin no, tää vaatimus siitä, että perheen aikuisten välillä pitää olla rakkauden ilotulitusta, on kuitenkin aika uusi. 

Tavallinen elämä ei nykyään enää kelpaa. Paitsi mulle.

Niin mullekin. Tosin toivon, että saisimme mieheni kanssa ja perheessämme joitain juttuja toimimaan, mutta en oikein usko. Olen liian masentunut siihen. Iso osa suhteessa mieheni kanssa on ihan toimivaa: meillä on samat prioriteetit, emme riitele juuri koskaan.

Yhtä hyvinhän tuolloin voisi asua yksin. Sillä tavalla välttää ihan yhtä hyvin riitelyn ja prioriteettiristiriidat kuin ontossa ja kylmässä parisuhteessakin. Eihän riidattomuus nyt voi olla mikään kriteeri.

Miksi sinulle on tärkeää, että minä eroaisin miehestäni? Meillä on kaksi lasta ja talo, joten ei se ole niin yksinkertaista, että lähdettäisiin vain asumaan yksin ja se olisi sitten siinä. Ja kuten sanoin, me tulemme ihan hyvin toimeen.

Kai minua vain hirvittää ajatus siitä, että olisin jumissa kylmässä suhteessa talon ja lasten takia. Tiedän, että tuo on todellisuutta monille, mutta itse kun haluan kumppanilta vain romanttista rakkautta ja hyviä kokemuksia, tuollainen tilanne hirvittää.

Niin, ei kuitenkaan kannata alkaa neuvoa tai painostaa toista ihmistä sen perusteella, mitä ajattelet omasta elämästäsi. Minun elämäni on minun elämääni, ei sinun tarvitse siitä huolehtia.

Anteeksi, että annoin sen vaikutelman, että painostan sinua johonkin. Se ei tosiaankaan ollut tarkoitus. Itse totta kai tunnet oman tilanteesi ja omat tarpeesi parhaiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät ole kokeneet koskaan oikeaa rakkautta, vaan ovat ajautuneet yhteen jonkun tyypin kanssa joka aluksi vaikutti ihan ok, ja ovat sitten tehneet lapsiakin koska "se kuuluu asiaan" kun haluaa perheen. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi ja elämä lipuu ohi, sitten kun lapset on aikuisia on myöhäistä, huomaa että on tuhlannut parhaat vuosikymmenet täysin väärän ihmisen kanssa ilman parisuhderakkautta. 

Minä ainakin olisin mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa ihmissuhteessa. Mukavia kämppiksiä kyllä löytyy ja niitä voi vaihtaakin tarpeen vaatiessa, ei ole järkeä sitoutua näennäiseen parisuhteeseen jonkun randomin kämppiksen kanssa.

Miksei ole? En minä ainakaan kaipaa erityisesti romanttista rakkautta elämääni. 

Aromanttiset aseksuaalit ovat häviävän pieni vähemmistö, jotakin alle prosentin luokkaa kaikista ihmisistä. Olet se säännön vahvistava poikkeus.

Ahaa, mä olen nyt sitten aromanttinen aseksuaali. No, ei kai tässä sitten kannata jatkaa keskustelua, kun sulla on tällainen vastaansanomaton totuus.

Mitenhän ne ihmiset ennen vanhaan pärjäsivät? Olikohan silloin aromanttisia aseksuaaleja isompi osuus väestöstä?

Toisaalta miksi erotakaan, jos em. asioita ei kumpikaan kaipaa? Miksi pitäisi elää arkea yksin, jos toisen kanssa on hauskempaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset eivät ole kokeneet koskaan oikeaa rakkautta, vaan ovat ajautuneet yhteen jonkun tyypin kanssa joka aluksi vaikutti ihan ok, ja ovat sitten tehneet lapsiakin koska "se kuuluu asiaan" kun haluaa perheen. Eivät tiedä mistä jäävät paitsi ja elämä lipuu ohi, sitten kun lapset on aikuisia on myöhäistä, huomaa että on tuhlannut parhaat vuosikymmenet täysin väärän ihmisen kanssa ilman parisuhderakkautta. 

Minä ainakin olisin mieluummin yksin kuin rakkaudettomassa ihmissuhteessa. Mukavia kämppiksiä kyllä löytyy ja niitä voi vaihtaakin tarpeen vaatiessa, ei ole järkeä sitoutua näennäiseen parisuhteeseen jonkun randomin kämppiksen kanssa.

Miksei ole? En minä ainakaan kaipaa erityisesti romanttista rakkautta elämääni. 

Aromanttiset aseksuaalit ovat häviävän pieni vähemmistö, jotakin alle prosentin luokkaa kaikista ihmisistä. Olet se säännön vahvistava poikkeus.

On harvinaisen ylimielistä sanoa näin tuntemattomasta ihmisestä. En myöskään luota sun prosenttitietouteen, ihmisillä on suhteissaan erilaisia kausia, paljonkin. Mikä on pisin parisuhteesi?

Ohis

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kaipaan varsinaista seksiä. Lähekkäin on kiva olla kyllä. Mutta muut asiat ovat vaan paljon tärkeämpiä, esimerkiksi yhteiset arvot, samantapainen huumori ja kaikki mitä näistä seuraa, nautinnollinen keskustelu nyt yhtenä.

Ei mitään järkeä ja täällä sitä kurimuksessa elellään. Ei vaan osaa lähteä pois. Jos ei olisi lapsia niin olisin lähtenyt aikoja sitten. Toki ajatus lähteä sen jälkeen kun lapset muuttavat pois kotoa on mielessä. Toki se se vasta karhunpalvelus on lapsille. Kokemuksesta tiedän, että sen jälkeen ei ole enää sitä oikeaa kotia lapsilla mihin palata/vierailla.