Pelottaa avata koko identiteetti nettitutulle
Mistä tiedän ettei minua huijata? Todennäköisyys on melko pieni, mutta se pelottaa silti. Yksi nettideitti pyytää minulta kasvokuvaa. Toisille se on helpompaa näyttää netissä naama, että se käy tästä näin helposti kuin tosielämässä näytetään. Itse en jotenkin uskalla. Miten voin luottaa toiseen?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten nettituttu on mahdollisesti vaarallisempi kuin vaikka baarista tai töistä löydetty.
Siksi, että netissä on helpompi teeskennellä ihan täysin erilaista kuin on. Erityisesti töissä varmasti oppii toista ja hänen ajatusmaailmaansa tuntemaan jonkin verran. Baarituttavuudessa ei niinkään, mutta jotain viitettä voi saada ihmisen olemuksesta, käytöstavoista, puheista.
Esim. itse olen nettituttavuuksista päätynyt tapaamaan livenä ihmisiä, joista olen heti ensi näkemältä tiennyt, että ei, ei missään nimessä minulle. Baarissa tyypin tavattuani olisin heti torjunut, mutta kun netissä minulle oli kirjoituksissa esitetty ihan eri kuva itsestä, niin en sitten osannut torjua ennen kuin näin ihmisen lopulta livenä.
Hei, ne samat eleet näkee netissäkin. Minkälaisia kysymyksiä toinen esittää, miten vastaa sinun kysymyksiin jne. Itse mm testasin miehiä sanomalla että pelkään ihmisiä. Lähti muutama mies poistoon kun vastasivat "miten se on mahdollista edes?" ja "aijaa, enpä oo kuullutkaan tuollaisesta" Sen lisäksi kirjoittaessa on tietty tunnelma. Aistin heti onko mies hyvä. Jos kirjoittaminen tuntuu rennolta on mies sopiva ja uskallan tavata.
Nämä mun tapaamat tapaukset on nimenomaan olleet erittäin fiksun oloisia kirjoittajia. Mitä "vikaa" heissä sitten on ollut livenä?
- Eräs valehteli olevansa todellisuutta 15 vuotta nuorempi ja urheilullinen. Itse asiassa miehen ikä tai ylipaino ei olisi ehkä itselleni olltu edes kynnyskysymys mutta asiasta valehtelu ja ikivanhan kuvan lähettäminen oli
- Eräs oli erittäin fiksu kirjoittaja, asiallisen tavallisen näköinen kuvassa. Tavatessa heti huomasin että miehellä jotain mt-ongelmia taitaa olla. Olemus säikky, levoton, todella omituinen käytös. Ei sellainen että menisi pelkän jännittämisen piikkiin. Koko tapaamisen sitten itki kurjaa osaansa elämässä naisten syrjimänä. Muuten keskusteluissa ei valittanut ollenkaan, vaan halusi jutella kaikenlaisista asioista.
- Pahin oli mies, joka vaikutti kirjoittelussa kaikin puolin fiksulta, joskin vähän yksinäiseltä. Kivan näköinen tavismies, tykkäsi keskustella ammatistani, politiikasta, hengellisistä näkemyksistä, kaikesta. Vaikutti älykkäältä ja syvälliseltä ihmiseltä. Tavatessa: alkoi heti paasata vainoharhaista, pelottavaa juttua mm. jumalan tuomiosta joka tulee maan päälle koska täällä sallitaan homostelu, sekä kertoi minulle heti alkuun että minulla ei ole sitten varaa olla kranttu koska olen jo niin vanha ja vielääkin vanhapiika (32v). No, toki sitten treffien päätteeksi ilmoitin että ei jatkoa ole tulossa muttaa ei se siihen jäänyt, tämä selvästi mt-ongelmainen ihminen oli selvittänyt missä asun autoni rekkarin perusteella ja vainnosi vielä pitkään todella pelottavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten nettituttu on mahdollisesti vaarallisempi kuin vaikka baarista tai töistä löydetty.
Netissä voi feikata ja esittää ketä ja millaista tahansa ja paljastumisen vaara on suht pieni. IR teeskenteleminen on vaikeampaa. Esim 60 v juoppo ukko ei pysty luonnossa esintymään 25 v raittiina atleettina kuten netissä.
Kai se nettituttu tavataan ensimmäisen kerran julkisella paikalla, josta pääsee poistumaan, jos totuus ei vastaa kerrottua? Sikäli tilanne ei poikkea muusta tutustumisesta.
Kunhan ihmettelen kirjoitti:

Mutta jos asutaan pitkän matkan päässä toisistaan eikä pystytä matkustamaan pitkään aikaan. Mutta silti halutaan tutustua läpikotaisin, ymmärrettävästi.

Jos tilanne on mahdoton, niin sitten ei voi tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku huijaisi sua saadakseen kasvokuvan? Mitä se sillä kuvalla tekis? Miksi se ei olis huijausta jo ilman kasvokuvaakin, jos tarkoitus on huijata?
Jossain vaiheessa sä joka tapauksessa joudut kasvos näyttämään, joko kuvana tai livenä.
Kun sen kuvan kerran antaa toiselle niin sehän pystyy halutessaan tekemään sillä paljonkin. Ajatus pelkästään jo siitä, että joku eri ihmiseksi tekeytynyt ällöttävä tyyppi katselisi kuvaa jatkuvasti tuntuu aika ikävältä. Jäisin hänelle mahdollisesti mieleen ihan eri lailla ja paljon pidemmäksi aikaa kuin lyhyemmästä tapaamisesta. Hän saattaisi muokata kuvaa ja laittaa sen nettiin vaikka seksisivuille tai etsiä minua kuvan avulla. Minusta ei ylipäätään ole kuvia netissä tai somessa. En ole ap ja minulla on edessä sama ongelma, jos uskaltaudun nettideittailemaan.
Samoin minä ajattelen. En tahtoisi kuvaani nettiin.
Intiimejä juttuja tietämättä kenen kanssa puhuu? No jos anonyymiä kyberseksiä etsii, niin pitää hyväksyä että se on vain fantasiaa. Varmasti onkin riski sen jälkeen kertoa oikea identiteetti, kun toisella on susta jo oletus.
Deitit erikseen.
Muuten sanoisin, että pyydä häneltä kasvokuvaa ensin. Muttei taida auttaa - netti on kuvia täynnä, sen kun kopioi. Et voi koskaan tietää esiintyykö hän kuvassa, missä väittää esiintyvänsä. Siispä en suosittele sinunkaan näyttäväsi kuvia ellet ole varma siitä, että haluat näyttää. Ja sähän et oo, muuten ei tätäkään aloitusta olisi olemassa. Pyydä vaikka treffeille jos haluaa sut nähdä. Jos ei kelpaa, niin siirry seuraavaan. ;)
Vierailija kirjoitti:
Kunhan ihmettelen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten nettituttu on mahdollisesti vaarallisempi kuin vaikka baarista tai töistä löydetty.
Netissä voi feikata ja esittää ketä ja millaista tahansa ja paljastumisen vaara on suht pieni. IR teeskenteleminen on vaikeampaa. Esim 60 v juoppo ukko ei pysty luonnossa esintymään 25 v raittiina atleettina kuten netissä.
Kai se nettituttu tavataan ensimmäisen kerran julkisella paikalla, josta pääsee poistumaan, jos totuus ei vastaa kerrottua? Sikäli tilanne ei poikkea muusta tutustumisesta.
Mutta jos asutaan pitkän matkan päässä toisistaan eikä pystytä matkustamaan pitkään aikaan. Mutta silti halutaan tutustua läpikotaisin, ymmärrettävästi.
Soittakaa videopuhelu. Siinä ei toinenkaan voi feikata.
Miten nettideittailu eroaa vanhasta kirjedeittailusta?
Miten ap sinun identiteettisi on vaarassa.?
Miten saan kerättyä rohkeutta kuvan lähettämiseen? Mies on kysynyt jo monta päivää ja laittanut jo omansakin, eli painetta alkaa olla. Vainoharhat huijauksesta vain vaivaavat vielä.
No onhan se eri asia laittaa deittiprofiiliin oma kuva, että kaikki tutut näkee että "oho tuo etsii seuraa". Oikeassa maailmassa liikkuessa pään yläpuolella ei ole mitään banneria "deittimaailman uusimmat profiilit".

Ajattelet, että tähän mennessä IRL kukaan joka tietää sinun olevan sinkku ei ole osannut kuvitellakaan että etsit seuraa? Hävettääkö sinua etsiä seuraa? Jos, niin en voi auttaa.
Minä olen sinkku. Etsin seuraa netissä, mutta en yhdenyön seksiseuraa. Jos se on jonkun mielestä aivan mieletön skandaali, pitäköön kiksinsä. Tynnyrissä elävälle ne tulevat tarpeeseen.
Kertokaa nyt, on jotenkin todella epävarma olo koko jutusta..
ap
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt, on jotenkin todella epävarma olo koko jutusta..
ap
No älä laita jos se on sulle niin vaikeaa. Niin yksinkertaista se on.
Voit siis harrastaa nettiseksiä sellaisen ihmisen kanssa josta et tiedä millainen suohirviö se on, mutta et voi jutella viattomasti omalla naamallasi?
En tiä olenko tyhmä vai vanhanaikainen, mutta mulla juttu toimii siten että siinä vaiheessa kun vaatteet alkaa vähenemään puheissa, on myös jokin käsitys siitä miltä halujen kohde näyttää. Sillä lailla ei nolota ollenkaan. Toki edellyttää sitä ettei ole tulipalokiirettä päästä puhumaan "privaattijuttuja".