17v tytär ei ostanut jouluna äidille mitään, itse sai kaiken haluamansa

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut rahasta kiinni. Rahaa tilillä ja käteistä.

Minulle tuli mieleen, että ehkei tyttöä oli opetettu huomioimaan muita. Ala-ikäinen kyllä, mutta kuitenkin 17v eli kohta aikuinen.

En tiedä, oleno oikeassa, mutta kyllähän lapset jo on hyvä opettaa vastavuoroisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt vastauksia mulle senkin tekopyhät lehmät!!!! Miksi minun äitini sai pahoittaa minun mieleni paheksumalla, ellei hänelle annettu lahjaa, hän jopa vihjaili, että olen itsekäs ja kiittämätön! J täällä vain paskat te sanotte, ettette odpta edes lahjoja lapsiltanne!!! Miksei heidän tarvotse osoittaa teille mitään hyväää? Sitten sitä ei ole!

t.kristallikissa

Mä parannan olosi Kristallimiukumouku laittamalla sua kuivana kakkoseen.

T. Paksuaisa-Pate

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ostanut omille vanhemmille mitään, koska ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen. Tuntuisi hassulta käyttää opintotuet ja asumistuet vanhempien joululahjaan ja sitten pyytää heiltä ruokaa/rahaa ruokaan :D 

Minä sain kaiken mitä toivoin, tosin kohtuuhintaisia ja järkeviä tavaroita. Eivät pahoittaneet mieltään. 

-opiskelija20v

Itse olen kyllä opintotuella ostanut äidilleni ja mummilleni joka vuosi joululahjat. Kyse on siitä, mihin haluaa rahansa käyttää. Tänä vuonna kun olen ensimmäistä vuotta töissä ostin vähän isommat lahjat (esim. äidille uuden puhelimen) ja kuukausipalkkani on alle 2000 euroa. Eli minusta kyse on vain ja ainoastaan prioriteeteista, opintotuki ei ole niin pieni, ettei pakollisten menojen jälkeen jäisi mitään ylimääräistä.

Kyllä se opintotuki todellakin on niin pieni ettei siitä jää lahjoihin rahaa. Varsinkin, jos joutuisi useamman lahjan ostamaan. En näe mitään järkeä laittaa vähöjä rahoja johonkin suoraan sanottuna krääsään, vain sitä varten, että saa jotakin ostettua. En silti sano etteikö lahjoja voisi antaa. Itse olen silti antanut joka vuosi 6-7- vuotiaasta lähtien jokaiselle perheenjäsenelle jotakin. Voi esim. leipoa itse, antaa omatekoisia lahjakortteja, joissa lahjoittaa omaa aikaa ym. Tai itse otin viime vuonna Bookbeatin kuukauden ilmaisen kokeilujakson ja tein siitä lahjakortin, jonka annoin isälleni. En maksanut tästä penniäkään mutta taustalla oli kuitenkin ajatus.

Oma persoonallishäiriöiseksi diagnosoitu äitini oli marttyyri pahimmasta päästä mitä joulu-, äitienpäivä-, younameitlahjoihin tuli.

Lisäksi helvetin ristiriitainen. Muutama viikko ennen juhlapäivää julisti äänekkäästi päivittäin kuinka hän ei missään nimessä mitään halua yhtään ollenkaan. Isä ja minä kuitenkin hankittiin aina jotain. Lahjan saamisen jälkeen hän aina järjesti valtavan itku-ja huutokohtauksen, etteikö hän ole enemmän arvoinen, onko hän meille näin mitätön ja mitään ei koskaan saa eikä kukaan arvosta. Näin hän siis suhtautui lahjoihin, jotka isä maksoi ja minä olin mukana valitsemassa.

Lapsena ja nuorena yritin kovasti ostaa taskurahoillani äidille jotain mikä ilahduttaisi, tai sitten noita "siivoan ensi vuoden"-juttuja. Hän suhtautui näihin joko ivallisesti (" no voi kiiiiiitos" vittumaisella äänellä ja silmien pyöräytyksellä) tai alentuvaisesti (" kiva, että yrität joskus ajatella muita kuin itseäsi") tai marttyyrimaisesti (" mitä sä pennejäs muhun surkeaan tuhlaat"). Koskaan ei edes pientä vilpitöntä yritystä vähän ilahtua vaan.

Äitini kaltaiselle perusankealle ihniselle ei voi ostaa lahjoja. Hän odottaa niiltä jotain korvaavaa rakkauden kokemusta, jota kukaan ulkopuolinen ei voi antaa. Eli niiden pitäisi olla aivan täydellisiä. Hän ei myöskään osaa itse niitä antaa. Antaa joko taas hampaat irvessä tai lahjan liian korkeaa hintaa valitellen. En tahdo häneltä mitään, enkä aio viettää joulua enää hänen kanssaan.

Kyllä tuon ikäistä pitää kasvattaa. Meillä miehen pojalle pidettiin keskustelut juuri noilla vaiheilla, että toisille pitää myös ostaa lahjoja. Vaikka pientä. Isänsä rakastaa suklaata, niin vaikka suklaalevy pakettiin, kun rahaa teinillä on vähän ja minulle riittää Venetsia-kynttilä. Kyse on periaatteesta. Lapset on keskeneräisiä ja siksi niille pitää opettaa tarvittaessa asioita.

17-vuotiaalta voi jo odottaa muiden huomioimista edes käytöstapojen tasolla ellei lapsi ole luonnostaan hyväsydäminen. Äidit, jotka odottavat pikkulapsilta lahjoja itselleen tai morkkaavat niiden antamia lahjoja ovat mielestäni jääneet jotain vaille jossain vaiheessa elämäänsä ja jumiin sille asteelle.

Huonosti oot vaan kasvattanut. Ens jouluna ei sitten mitään.

Jos annatte lahjoja nin laatua. Krääsä menee roskiin.

Sain 17 pojalta lahjan, jota tiesi ett toivoin. Ei arvoltaan suuri mutta merkitykseltään kyllä.

15 tytöltä sain myös lahjan ☺️

Sain 17-vuotiaaltani kivan lahjan. Koetinkivi siihen oli tehnyt. Isäkin sai omansa ja sisko.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen lahjan pitäisi edes  maksaa mitään?  17v voi vaikka tarjoutua imuroimaan koko asunnon tai muuta mitä ei ehkä muuten tekisi.

Hah. Osuutensa hoitaminen kotitöistä pitäisi kyllä olla ihan tavanomainen teko tuonikäiseltä, eikä mikään harvinaislaatuinen "lahja".

Miettikääpä tätä. Vietimme aaton miehen varakkailla vanhemmilla. Meidän lahja heille oli noin 40€ ja sen lisäksi veimme joulukukan ja suklaarasian. Veinme heille itsetehdyt laatikot ja jälkkärikakun. Olemme tällä hetkellä pienituloisia, koska olen kotihoidon tuella hoitamassa lasta kotona. He olivat ostaneet vain toiselle lapsellemme lahjan ja ei se ollut mikään överikallis, jos joku sitä epäilee. Muuta emme saaneet ja ei siinä sitten mitään, mutta meiltä oltiin kysytty mitä haluttaisiin. Että näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun 8v:nä paketoitiin veljen kanssa jotain vanhoja äidin lempilehtiä ja annettiin jouluna "lahjaksi". Äiti loukkaantui siitä oikeasti... kukaan ei selittänyt miksi näin kävi. Tuntui aika pahalta silloin. Sen jälkeen en ole pitänyt joulusta.

Jos odotatte lapsiltanne kunnon lahjoja merkkipäivänä niin opettakaa asia heille tai hankkikaa lahja yhdessä vaikka isovanhemmille...

Vihaan edelleen joulua. Ärsyttävää käyttää aikaa siihen kun pitää päänsä pohtia puhki lahjoja miettiessä. Itse on turha mitään tehdä (aikuiselta aikuiselle), jos ei ole kätevä käsistään. Lapsille on helpompi ostaa jotain kun saa listan käteen. Aikuiselta jos kysyy mitä haluat lahjaksi tulee se klassinen "en mä tarvi" ja sitten loukkaannutaan...ttu.

Joo tämä! Että kannattaa miettiä millaisen kuvan on itse antanut lapsille lahjan ostosta tai tekemisestä itselleen ennenkuin syyttää heti lasta.

Minäkin joskus pienenä antanut isän tai äitienpäivä -lahjaksi jotain pientä askarreltua yms. mutta eipä ne koskaan niitä kauheesti arvostaneet, roskiin ja takasin olivat hetken päästä valmiita antamaan kun he eivät ”tarvitse”.

Minkälainen ihminen ei arvosta tai ainakin ole arvostavinaan oman lapsen hänelle askartelemia juttuja?! Eihän niitä nyt todellakaan takaisin anneta eikä heitetä roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vaan kysyä tässä että riittäisikö teille äideille joulukukka lahjaksi? Kun itse tunnen huonoa omatuntoa kun aina annetaan vaan sellainen meidän äidille, vaikka se aina ostaa kaikenlaista meille. On vaan vaikea keksiä että mitä ostaisi.

Ihan yhtä vaikea sen teidän äidin on keksiä teille ne lahjat mutta tekee sen silti. Miksi sinä et koskaan voi vähän nähdä vaivaa ja tehdä samoin äitisi kohdalla?

Minua teini-ikäisenä ja jo nuorempanakin joulu ahisti mm. siksi, ettei millään keksinyt kivoja joululahjoja vanhemmille ja sisaruksille. Oli kuitenkin sellainen pakkomielle, että pitäisi antaa. Tyhmää ja tarpeetonta lahjaa ei halunnut antaa. Perheenjäsenetkään ei aina tiedä toistensa motiiveja ja ahdistuksia.

Kasvatuskysymys.

Olen ostanut äidilleni lahjan joka vuosi niin kauan kuin muistan. Välillä isän tai mummon antamilla rahoilla mutta aika usein olen itse säästänyt ja ostanut ainakin suklaalevyn jos en muuta. Tänä vuonna tein kaulahuivin, ostin erikoisemmat sukat ja yhden toivotun keittiövälineen. Ymmärrän jos ei ole rahaa esim opiskelijana (kuten isoveljelläni) mutta minun mielestä on ajattelematonta jos ei mitään äidilleen osta joka on kuitenkin antanut elämän.

AP: Olen itsekin sitä mielä, että kasvatus meni pieleen, tahtomattani hänestä tuli empatia-kyvytön itsekäs moukka . Teinillä oli rahaa ja hän tiesi, että ilahtuisin jopa "imurointi-lahjakortista".

Oletko ikinä pyytänyt lastasi ostamaan itsellesi joululahjaa? Oletko antanut rahaa nimenomaan sitä varten? Ei kai hän muuten osaa olettaa, että nyt yhtäkkiä jossain vaiheessa oletatkin, että lapsesi rupeaa sinulle hankkimaan lahjoja. Aina aiemmin lapsi on kuitenkin ollut se, joka niitä lahjoja on saanut. Tuo se mielipide esiin kunnolla, ei toinen voi ajatuksiasi lukea!

Itse olen ostanut varmaan noin 10-vuotiaasta asti lahjat vanhemmilleni, ja vähän vanhemmasta myös sisaruksilleni. Meidän perheessä kaikki saa ja antaa lahjoja, en voisi kuvitellakaan, että ei annettaisi. Koska "en vaan keksi mitään". Se juttu on just siinä, että kun ollaan läheisiä toisillemme, niin näkee sen vaivan, että löytää juuri sille tietylle ihmiselle sopivan lahjan. Joinain vuosina lahjaideat tulee kuin itsestään, joinain vuosina on pitänyt nähdä vaivaa, että on keksinyt hyvän lahjan. Mutta aina on kaikille lahjat hankittu, puolin ja toisin. Myös lapsena ja teininä.