17v tytär ei ostanut jouluna äidille mitään, itse sai kaiken haluamansa

En minäkään saanut mitään 15v ja 17v teineiltäni. Enkä muuten saanut viime äitienpäivånäkään, tähän asti saanut silloin heidän tekemänsä kortin (tai esikoinenhan sen on tehnyt ja nuorempi laittanut puumerkkinsä), mutta nyt oli kuulema korttimateriaalit loppu eikä ilm tullut mieleen kaupastakaan ostaa.

Nyt kun näitäkin asioita oikein pysähtyy ajattelemaan niin kylläpä tuli entistäkin huonompi olo, luulin ettei se olisi edes mahdollista. Syvä huokaus😢

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vaan kysyä tässä että riittäisikö teille äideille joulukukka lahjaksi? Kun itse tunnen huonoa omatuntoa kun aina annetaan vaan sellainen meidän äidille, vaikka se aina ostaa kaikenlaista meille. On vaan vaikea keksiä että mitä ostaisi.

Tää viimeinen särähti kyllä pahemman korvaan, siis ikinä koskaan konsanaan et millään keksi mistä äitisi voisi pitää?? Kannattaisko ehkä hiukan tutustua onaan äitiisi?

Juuri näin! Vieraalle ihmiselle voi olla vaikea ostaa mutta oma äiti yleensä tunnetaan jos jouluakin vietetään yhdessä. Vuoden mittaan kun tapaillaan ja keskustellaan (jollei asuta yhdessä) niin lahjankeksimisongelmaa ei yleensä ole. Jollei kummempia tule mieleen niin 17-v:ltä ihana lahja olisi vaikka leffaliput, eli hän "veisi" äidin elokuviin. 

Minä olen ostanut perheenjäsenilleni joululahjat noin 10-vuotiaasta lähtien. Silloin lapsena aloin säästämään syksystä asti rahaa, joilla sitten ostin lahjat ja parasta joulussa oli jo silloin kun näin kuinka esim. nuoremmat sisarukset ilahtuivat minulta saamista lahjoista. Ilahduin, vaikka he eivät tienneet, että lahjat tulivat minulta.

Pettynyt kirjoitti:

Olenko äitinä liian vaativa, kun odotin joululahjaksi edes jotain pientä, halpaa, itse tehtyä?

Tytär sai kaiken, mitä oli toivonut.

Ei. Vaan olit tyhmä, jos jos annoit vasteetta kaiken. Olet hyvää vauhtia kasvattamassa lapsestasi narsistia.

Kannattaisi "ehkä" opettaa vähän hänelle elämän perusasioita, että saadakseen, pitää myös antaa.

Anna nyt murkullesi vähän armoa edes jouluna. Tuo kestää aikansa ja lopulta olet hänelle ÄITI. Hän yrittää vain kovasti kasvaa aikuiseksi ja se edellyttää essunnauhojen katkaisemista. Ei ole henkilökohtaista, vaikka varmasti tuntuukin pahalta.

Olin samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Nyt on päästy siitä yli. Tyttäreni teki minulle koulussa hopeisen ranneketjun. Tuskin olisi tehnyt, ellei minusta välittäisi. Niska ja hartiat jumissa väänsi pikku lenkkejä toistensa lomaan ja söi kotona Buranaa niska- ja päänsärkyyn.

Lapsi ei ole mitään velkaa vanhemmilleen. Vanhemman tehtävä on olla vakaa ja turvallinen, rakastaa ja asettaa rajat. Tuossa iässä kapinoiminen on luonnollinen osa aikuistumista, älä vedä siitä hernettä nenään. äläkä varsinkaan heittäydy marttyyriksi.

Kommentoija 86 ei tiedä yhtään mitään kasvatus- ja kehityspsykologiasta. Kukaan ei kasva narsistiksi saamalla kaikki joululahjat 17-vuotiaana. Persoonallisuus on silloin jo olemassa.

Narsistiksi kasvaminen tapahtuu varhaislapsuudessa joko täysin rajattomasti kasvaen tai erittäin pahan laiminlyönnin, väkivallan ja hyväksikäytön uhrina. Kummassakin tapauksessa persoonallisuus jää kehittymättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vaan kysyä tässä että riittäisikö teille äideille joulukukka lahjaksi? Kun itse tunnen huonoa omatuntoa kun aina annetaan vaan sellainen meidän äidille, vaikka se aina ostaa kaikenlaista meille. On vaan vaikea keksiä että mitä ostaisi.

Tää viimeinen särähti kyllä pahemman korvaan, siis ikinä koskaan konsanaan et millään keksi mistä äitisi voisi pitää?? Kannattaisko ehkä hiukan tutustua onaan äitiisi?

Juuri näin! Vieraalle ihmiselle voi olla vaikea ostaa mutta oma äiti yleensä tunnetaan jos jouluakin vietetään yhdessä. Vuoden mittaan kun tapaillaan ja keskustellaan (jollei asuta yhdessä) niin lahjankeksimisongelmaa ei yleensä ole. Jollei kummempia tule mieleen niin 17-v:ltä ihana lahja olisi vaikka leffaliput, eli hän "veisi" äidin elokuviin. 

Eri perheissä on erilaiset tilanteet. Mun mielestä joulukukka on kiva lahja. Itse olen yleensä kuitenkin toivonut suklaata ja saanut sitä myös. Äidillenikin makeiset ja suklaa olivat mieluisia, mutta viime vuosinaan sanoi, ettei halua mitään tavaraa, vaan yhdessä vietettävää aikaa.

Itse en teininä ostanut äidille mitään koska:

1. Ei ollut rahaa

2. Äiti oli nirso lahjojen suhteen ja haukkui isän ostamat lahjat

Vierailija kirjoitti:

Eipä edes tullut mieleeni odottaa mun 17v tytöltä lahjaa. Miksi pitäisi ostaa vanhemille jotain, kun opiskelee vielä ja asuu kotona.

Sain mieheltäni kaula-ja rannekorun lahjaksi. On tietysti kiva saada lahjoja, mutta ei se ole kuitenkaan tässä iässä (47) se tärkein asia. Koska itse voi käydä ostamassa sen mitä tarvitsee. Monesti lahjat jäävät käyttämättä. Lisäksi kaikkea on, korujakin on kertynyt melkoisesti.

Ihana on seurata lasten riemua heidän avatessaan pakettejaan. Yllätyin, miten riemuissaan poika oli saadessaan hupparin. Sai paljon muutakin kyllä.

Lasten riemua? 17-vuotias hihkuu riemusta saadessaan lahjoja? Se on ilmeisesti joulussa tärkein asia?

Kyllä se 17-vuotiaskin voi itse käydä ostamassa sen, mitä itselleen tarvitsee. Anna vaikka rahaa mukaan.

Lahjaa ei ikävä kyllä pidä antaa sillä ajatuksella, että olettaa itsekin jotain saavansa. Vaikka kivahan se olisi itsekin vastavuoroisuudessa saada, lahja on vastikkeeton. Vanhempana etenkin näin se menee.

Se , joka lahjoja toivoo, myös lahjoja antaa. Lukuun ottamatta pienet lapset.

Jos ei tajua tätä, voi olla, ettei aikuisena olekaan yhtäkkiä lahjoja. Miksi isolle lapselle pitäisi olla lahjoja, jos hänen mielestään muut "isot" eivät ansaitse lahjoja? Edes pienen pieniä rahalliselta arvoltaan.

Ostin äidilleni aina tosi tylsästi yöpuvun lahjaksi joka joulu ihan lapsesta lähtien. Hän kuitenkin piti  niistä yöpuvuista todella paljon. Loppujen lopuksi hautasin äitini päällään yhdestä niistä yöpuvuista. 

Muistan lapsena, kuinka ahdisti kun oli tulossa joulu tai synttäri tai äitienpv tai isänpv, ja ei tiennyt mitä pitäisi antaa lahjaksi. Sääli että ihmisillä on noita lahjapaineita. Ja niillä joilla ei ole, niille niitä tehdään jossain vaiheessa.

Onneksi meillä ei ole jaettu lahjoja vuosikymmeniin, isä opetti että joulu ei ole materiaalinen juhla tässä perheessä. Rahat mitkä menisi lahjoihin, menee hyvään ruokaan ja juomaan. Saadaan koko perhe nauttia yhdessäolosta ja loistavasta ruuasta.

Tyttö laitettu kotiarestiin ja rahaa ei enää tipu. Osan lahjoista otin takaisin.

Ap

Olen aina ihmetellyt mikä määrää sen, että joillekin ostetaan älyttömästi lahjoja, joillekin ei mitään? Jos esimerkiksi olisi neljä setää, kuvitelkaa että muille ostettaisiin lahjat, yhdelle ei. Vaikka juuri se yksi olisi se, joka ostaisi muille lahjoja, muut sedät ei?

Tuo on jotenkin hämmentävää. Katsotaanko jotkut niin mitättömiksi, epäitsekkäiksi, pyytettömiksi, ilkeiksi, vai mistä on kyse?

Sama ilmiö on monessa perheessä. Joskus se on äiti, joskus isä, kuka missäkin perheessä.

Mikä on syy? Kenelle te ette osta lahjoja?

Vierailija kirjoitti:

Tyttö laitettu kotiarestiin ja rahaa ei enää tipu. Osan lahjoista otin takaisin.

Ap

Tuskinpa näin.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö laitettu kotiarestiin ja rahaa ei enää tipu. Osan lahjoista otin takaisin.

Ap

Outoa, että keskusteluun tulee mukaan, myös wanna-be-Ap.

Aito AP: ei ole kotiarestia ollut, varmaan olisi pitänyt olla, mutta tämä ei varmaankaan olisi syynä, lahjan antaminen on kaikesta huolimatta perheessämme vapaaehtoista.

Sinä oot sen lapsen tehnyt...joten miksi ihmeessä sen lapsen pitäisi nyt ostella sinulle lahjoja? Jos haluaa esim äitienpäivänä muistaa niin hyvä mutta ei nyt JOULULAHJOJA osteta aikuisille, varsinkaan omille vanhemmille...vaan päinvastoin

Vierailija kirjoitti:

Olen ostanut äidilleni lahjan joka vuosi niin kauan kuin muistan. Välillä isän tai mummon antamilla rahoilla mutta aika usein olen itse säästänyt ja ostanut ainakin suklaalevyn jos en muuta. Tänä vuonna tein kaulahuivin, ostin erikoisemmat sukat ja yhden toivotun keittiövälineen. Ymmärrän jos ei ole rahaa esim opiskelijana (kuten isoveljelläni) mutta minun mielestä on ajattelematonta jos ei mitään äidilleen osta joka on kuitenkin antanut elämän.

Voi että, olisitpa mun lapsi...