keskenmeno ja reissu anoppilaan

Vierailija kirjoitti:

Muutamia kysymyksiä/ehdotuksia ap:lle:

Onko se anoppila jossain satojen kilsojen päässä? Jos ei, niin olisiko mahdollista, että miehesi menee anoppilaan jouluaatoksi syömään ja tapaamaan sisaruksiaan, mutta palaa aattoillaksi sinun luoksesi?

Kerroit, että miehesi on muuten ok, mutta tässä asiassa törppö (käytit juuri tuota sanaa). Kun järkeä mieheltä nyt muuten löytyy niin pystyisit varmaan vielä puhumaan hänen kanssaan. Jos muehellä on niitä sisaruksia niin ei hänen äitinsä nyt yksin joudu jouluna olenaan vaikkei sinun miehesi lapsuudenkotiinsa menisikään.

Anoppilaan on noin 150 km. Matkustamme bussilla.

Ap

Raskaus oli alussa. En tarvinnut kemiallista poistoa tai kaavintaa.

Mies suree myös. Mutta hän haluaisi surra lapsuudenperheensä parissa. Minä mieluummin yksin. Uskon tämän olevan hänen tapansa käsitellä surua: toimia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä en juuri välitä joulust muutenkaan. Omassa lapsuuden perheessäni sitä ei edes vietetty. Ehkä sekin on yksi syy, miksi haluaisin olla vain kotona

Ap

Vierailija kirjoitti:

Raskaus oli alussa. En tarvinnut kemiallista poistoa tai kaavintaa.

Mies suree myös. Mutta hän haluaisi surra lapsuudenperheensä parissa. Minä mieluummin yksin. Uskon tämän olevan hänen tapansa käsitellä surua: toimia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä en juuri välitä joulust muutenkaan. Omassa lapsuuden perheessäni sitä ei edes vietetty. Ehkä sekin on yksi syy, miksi haluaisin olla vain kotona

Ap

Siis ettekö te oo nyt vieläkään päässy yhteisymmärrykseen tästä menemisestä. Ei se oo ku pari sanaa "en tällä kertaa tule." piste.

Mitä mies vastasi kun ihmettelit että äitis tunteetko tässä nyt on tärkeimmät? Mitä sanoo syyksi olla noin joustamaton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.

Keskenmenon itsekin kokeneena naisena olen tästä vahvasti eri mieltä. Keskeytynyt raskaus on sijainnut naisen kropassa, mutta menetetty lupaus lapsesta on ollut yhteinen ja samoin siitä seurannut suru. Meillä mieheni veli, äiti ja paras ystävä tiesivät keskenmenosta. Ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa miehen oikeutta surra läheisilleen oman lapsensa menettämistä - niinhän minäkin tein.

Omasta varhaisesta keskenmenostani tiesi tasan mies ja minä. Ero kyllä olisi tullut jos mies olisi sitä lähtenyt kertomaan sivullisille. Asia ei todellakaan muille kuulu.

Eri asia, jos asiasta tietää vain ne kaksi ihmistä, joita asia koskee eli sen sikiön vanhempia. Siinä kohtaa kun nainen alkaa käyttää korttia "mun keho, mun juttu" korttia ja puhua kenelle huvittaa niin mieskin saa vapauden puhua muille.

Nimenomaan! Ihme, että tämäkin sai näin monta alapeukkua. Minusta on järkyttävää miten moni vähättelee isän oikeutta suruun. Ap:ta tämä ei tietenkään koske, hän on jo sanonut että mies saa kertoa anopille jos haluaa.

Miehelle asia ei ole lähimainkaan sama. Vaikka kuinka yrittäisi hän ei pysty sitä tuntemaan ja kokemaan samoin kuin se, jonka kehossa tämä tapahtuu.

Ihme jankutusta "ei ole sama asia". Se mies ihan yhtä lailla menettää sen toivotun lapsen ja osalle se ottaa koville. miten vaikea tämä on ymmärtää? Milloin mies saa surra? Kun on elatusvelvollinen? Vai eikö silloinkaan.

Ihan turhaan ihmetellä kun miehet ei halua lapsia tai osallistu lapsen hoitoon, jos mies siivuutetaan täysin odotusaikana...

Sitten kun mies on kehonsa sisällä sitä alkiota kasvattanut ja kaikki hormonaaliset muutokset sun muut kokenut. Toki isää tarvitaan hedelmöittämään munasolu ja sitten lapsen kasvatukseen, mutta siihen raskauden kulkuun ja sen aiheuttamiin vaivoihin hän ei yksinkertaisesti pysty eläytymään ja niitä tuntemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.

Keskenmenon itsekin kokeneena naisena olen tästä vahvasti eri mieltä. Keskeytynyt raskaus on sijainnut naisen kropassa, mutta menetetty lupaus lapsesta on ollut yhteinen ja samoin siitä seurannut suru. Meillä mieheni veli, äiti ja paras ystävä tiesivät keskenmenosta. Ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa miehen oikeutta surra läheisilleen oman lapsensa menettämistä - niinhän minäkin tein.

Omasta varhaisesta keskenmenostani tiesi tasan mies ja minä. Ero kyllä olisi tullut jos mies olisi sitä lähtenyt kertomaan sivullisille. Asia ei todellakaan muille kuulu.

Eri asia, jos asiasta tietää vain ne kaksi ihmistä, joita asia koskee eli sen sikiön vanhempia. Siinä kohtaa kun nainen alkaa käyttää korttia "mun keho, mun juttu" korttia ja puhua kenelle huvittaa niin mieskin saa vapauden puhua muille.

Nimenomaan! Ihme, että tämäkin sai näin monta alapeukkua. Minusta on järkyttävää miten moni vähättelee isän oikeutta suruun. Ap:ta tämä ei tietenkään koske, hän on jo sanonut että mies saa kertoa anopille jos haluaa.

Miehelle asia ei ole lähimainkaan sama. Vaikka kuinka yrittäisi hän ei pysty sitä tuntemaan ja kokemaan samoin kuin se, jonka kehossa tämä tapahtuu.

Ihme jankutusta "ei ole sama asia". Se mies ihan yhtä lailla menettää sen toivotun lapsen ja osalle se ottaa koville. miten vaikea tämä on ymmärtää? Milloin mies saa surra? Kun on elatusvelvollinen? Vai eikö silloinkaan.

Ihan turhaan ihmetellä kun miehet ei halua lapsia tai osallistu lapsen hoitoon, jos mies siivuutetaan täysin odotusaikana...

Vaikka inttäisitte naama sinisenä tätä, niin ikinä se ei ole vierestä seuraavalle sama kuin sille, joja tämän kaiken omassa kehissaan tunteen. Ihmeellinen hinku on kieltää niologia.

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä todella paljon epäempaattisia jauhajia. Totta kai ap:lla on oikeus surra menetystä tavallaan. Lasta on saatettu yrittää pitkään ja hartaasti. Eräs ystäväni tuli välittömästi keskenmenon jälkeen raskaaksi, mutta oli todella kovilla henkisesti koko raskauden ajan. Varmaan hänen kohdallaan olisi ollut parempi surra hetki rauhassa, mutta luonto päättikin toisin. 

Ja ihan pöyristyttävää että tässä kohtaa pitäisi appivanhempien tunteita ajatella. 

Jää ap kotiin, muuten tuosta voi tulla parisuhdettasi hiertävä asia myöhemmin, kun joudut surussasi tsemppaamaan ja viihdyttämään miehen sukulaisia. Ihan ok tässä kohtaa valehdella että olet sairas, ja keskenmenosta voi sitten puhua vaikka myöhemmin ettei anopin tarvitse sitä jouluna surra. 

Tämä. Itselle on käynyt samoin. Vaikka järjellä ymmärsi, että alkuvaiheessa on kyse vain "solumöykystä" ja hormooneista kuten jotkut niin ystävällisesti korostaa ja itsekin tiesi että todennäköisesti jotain oli niin pielessä, että oli parempi , että raskaus keskeytyi, niin silti niille menetyksen ja surun tunteille ei mitään voinut. Itsellä asiaa vielä korosti se, että sisareni tuli raskaaksi ja sai lapsen aika tarkasti samoihin aikoihin kuin omanikin olisi syntynyt. Aivan järjettömästi tuntui todella pahalta -ihan kuin joku olisi minun vauvanu varastanut. Onneksi samoihin aikoihin tulin itse uudelleen raskaaksi ja sillä kertaa kaikki sujui hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Asia ei kuulu miehen vanhemmille pätkääkään.

Miksi nainen saa sanoa omille vanhemmilleen, mutta mies ei omilleen?

Sitten naiset valittaa, kun mies ei osallistu ja nainen jää eron tullessa yksin lasten kanssa. En yhtään ihmettele, jos raskaudesta asti mies nähdään ulkopuolisena, pelkkänä siittäjänä.

Jokainen saa kertoa omat terveysasiansa ihan kelle lystää -vaikkapa jokaiselle vastaantulijalle tai vaikkapa omille vanhemmilleen. Mies voi kertoa omat terveysasiansa kelle lystää, muttei vaimonsa asioita. Eikös ole yksinkertaista kun käyttää järkeään. Mieshän ON raskauteen pelkkä sperman luovuttaja. Kaikki vaivat ja terveysriskit kohdistuu naiseen.

Surullista jos olet oikeasti tuota mieltä. Et varmaan vaadi siis miestä osallistumaan myöskään lapsen kasvatukseen tai maksamaan elatusmaksuja?

Nyt oikeesti. Meillä on 3 lasta, jotka on hoidettu täysin 50-50, vaikka vain MINÄ olen ollut raskaana ja synnyttänyt ja imettänyt, ja kaikki näihin liittyvät päätökset ovat olleet täysin minun. Koska kyse on niissä minun ruumiistani ja minun lääketieteellisistä tapahtumistani.

Raskaudessa, synnytyksessä ja imetyksessä ei todellakaan ole kyse vain itsekeskeisestä äidistä, vaan myös siitä lapsesta, joka on molempien. Jos ei tätä tajua, ei kannata lapsia hankkiakaan.

Sen minäkin haluan nähdä kun isä on raskaana ,synnyttää ja imettää. Sitten on sama adia-ei ennen.

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Nuitahan sattuu todella  paljon , luonto hoitaa jos jotain pielessä. Ihan normaali tilanne.

Ei se estä anoppilana menoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Höpöhöpö. Miehesi nyt on vaan itsekäs paska. Jätä se sika!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Mies voi ihan vapaasti juosta äitinsä luo. Sinun ei sitä tarvitse tehdä. Joulunpyhinä on hyvää aikaa pakata miehen kamppeet ja heittää hankeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Joulut kuuluu jatkossakin anopille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Mies voi ihan vapaasti juosta äitinsä luo. Sinun ei sitä tarvitse tehdä. Joulunpyhinä on hyvää aikaa pakata miehen kamppeet ja heittää hankeen.

En halua olla epäempaattinen. Miehelläkin on oikeus surra siinä missä minullakin. Pystyn tässä asiassa joustamaan, vaikka en siitä pidäkään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Mies voi ihan vapaasti juosta äitinsä luo. Sinun ei sitä tarvitse tehdä. Joulunpyhinä on hyvää aikaa pakata miehen kamppeet ja heittää hankeen.

En halua olla epäempaattinen. Miehelläkin on oikeus surra siinä missä minullakin. Pystyn tässä asiassa joustamaan, vaikka en siitä pidäkään.

Ap

Mulla meni nyt tunteisiin se, että sun pitää joustaa jonku mammanpojan joulun takia. Äijä viel jättää sut pitämään appiksille seuraa kun häviää veljensä kanssa puuhastelemaan jotain. Sähise sille että tänä vuonna et sittenjätä! Nyt nainen kasvata pallit, nyt jos koskaan. Tosin olin kyllä aistivinani että oikeasti olit koko ajan menossa, koska et vastannut mihinkään kysymyksiin. Mössöttää vaan että mies sitä ja mies tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Mies voi ihan vapaasti juosta äitinsä luo. Sinun ei sitä tarvitse tehdä. Joulunpyhinä on hyvää aikaa pakata miehen kamppeet ja heittää hankeen.

En halua olla epäempaattinen. Miehelläkin on oikeus surra siinä missä minullakin. Pystyn tässä asiassa joustamaan, vaikka en siitä pidäkään.

Ap

Mies on vaan itsekäs-eihän koko asia sitä liikuta mitenkään. Kunhan nyt vaan tahtoo pompottaa sua. Kannattaa tosiaan tarkkaan miettiä, miksi jatkaa moisen kanssa yhdessä.Törppö mikä törppö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Mies voi ihan vapaasti juosta äitinsä luo. Sinun ei sitä tarvitse tehdä. Joulunpyhinä on hyvää aikaa pakata miehen kamppeet ja heittää hankeen.

En halua olla epäempaattinen. Miehelläkin on oikeus surra siinä missä minullakin. Pystyn tässä asiassa joustamaan, vaikka en siitä pidäkään.

Ap

Mulla meni nyt tunteisiin se, että sun pitää joustaa jonku mammanpojan joulun takia. Äijä viel jättää sut pitämään appiksille seuraa kun häviää veljensä kanssa puuhastelemaan jotain. Sähise sille että tänä vuonna et sittenjätä! Nyt nainen kasvata pallit, nyt jos koskaan. Tosin olin kyllä aistivinani että oikeasti olit koko ajan menossa, koska et vastannut mihinkään kysymyksiin. Mössöttää vaan että mies sitä ja mies tätä.

Ikävä, jos jätin johonkin vastaamatta. On väsynyt ja huono olo. Keskittymiskyky ei ole hyvä.

Ap

Eli sinä ap tulet aina joustamaan miehesi tahdon mukaan. Kärsit siitä itse eniten loppujen lopuksi, eli onnea valitsemallesi tielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jutellut miehen kanssa. Mies ei halua olla surunsa kanssa yksin (=ilman minua), mutta ei halua jättää myöskään lapsuuden kotiaan väliin. Ei halua valehdella vanhemmilleen ja pelkää äitinsä reagoivan tapahtuneeseen huonosti.

Minä ajattelin sitten joustaa miehen takia ja lähteä, vaikka se raskaalta tuntuukin.

Ap

Onnea valitsemallasi tiellä. Se on nyt sit niin, että sittenkin teillä on lapsia, joulut kuuluu anopille. Napanuora katkaisematta.

Sun vanhempien luokse ei minään jouluna mennä? Tai ihan vaan kotosalla. No mut nyt hei tiiät miten vietät anopin loppuelämän aikaiset joulut.

Sinällään ymmärrän miestä. Minun vanhempieni luona emme ole koskaan, mutta se ei johdu miehestä. Kotona haluaisin olla ja jos meillä joskus on lapsia, sitäkin enemmän. Joulu tosin ei ole minulle tärkeä juhla. Miehelle on.

Mies voi ihan vapaasti juosta äitinsä luo. Sinun ei sitä tarvitse tehdä. Joulunpyhinä on hyvää aikaa pakata miehen kamppeet ja heittää hankeen.

En halua olla epäempaattinen. Miehelläkin on oikeus surra siinä missä minullakin. Pystyn tässä asiassa joustamaan, vaikka en siitä pidäkään.

Ap

Mutta mies saa olla lapsellinen epäempaattinen itsekäs paska ja sitä pitää ymmärtää? No miltäs kynnysmattona olo tuntuu-ihan kun ei olis muuten tarpeeksi vaikeaa.